Zachris Topelius 1887. Suom. 1909, Niilo Rauhala 1984, 1986. Virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Jean Sibelius 1909.
Virren tarina
31 Ei valtaa, kultaa, loistoa
Giv mig ej glans, ej guld, ej prakt
Zachris Topeliuksen (1818-1898) kirjoittama ja Jean Sibeliuksen (1865-1957) säveltämä ”En etsi valtaa, loistoa” on suosituimpia ja lauletuimpia suomalaisia joululauluja. Topelius antoi 1887 runolleen otsikoksi ”Jouluvirsi” (Julpsalm). Se otettiin Suomen ruotsinkieliseen virsikirjaan 1943. Suomeksi Sibeliuksen joululaulu ilmestyi 1909; sitä esitettiin aluksi lähinnä yksinlauluna, sittemmin myös yhteislauluna. Suomenkieliseen virsikirjaan se tuli 1986.
Topeliuksen runo on kansanomainen kuvaus siitä, mikä on joulun ydinsanoma. Se on myös rukous siitä, että osaisimme ottaa joulun vastaan oikealla tavalla ja että joulun sanoma ja joulurauha saavuttaisi jokaisen ihmisen säätyyn ja varakkuuteen katsomatta. Monia alkuperäistekstissä esiintyviä ilmaisuja kuten siunattu jouluaika, Jumalan kunnia, enkelivartio, kuningas ja omantunnonrauha ei esiinny siinä tutuksi tulleessa suomenkielisessä käännöksessä, joka julkaistiin 1909 Sampo-lehdessä ja jonka suomentajaa ei vieläkään tiedetä. Virsikirjakomitea katsoi, että Topeliuksen runosta tarvitaan uusi suomennos, joka paremmin vastaisi runoilijan alkuperäistekstiä. Uuden suomennoksen teki Niilo Rauhala.
Vaikka seurakuntien palautteissa joululaulun uutta asua pidettiin onnistuneena, varsin monet seurakunnat olisivat hyväksyneet sen virsikirjaan vain tutuksi tulleessa tekstiasussa.
Sibeliuksen sävelmä ilmestyi ensimmäisen kerran 1909 Sampo-lehdessä. Tarkkaa tietoa laulun säveltämisajankohdasta ei ole. On mahdollista, että virikkeen säveltämiseen antoi säveltäjän muutto pääkaupungista Järvenpään Ainolaan 1904. Ainolan luonnonkaunis ympäristö ja talvinen maisema ovat osaltaan antaneet lisävirikkeitä. Tällä laululla oli erikoisasema Ainolan joulunvietossa. Kun joululauluja säesti tavallisesti säveltäjämestari itse, asettui tätä laulua säestämään aina rouva Aino Sibelius.
Reijo Pajamo
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.