Virren tarina
291 Kun tunnon taakan alla
Nykyajan ihminen ei tiedä, mitä on synti. Näin ainakin kuulee väitettävän. Jumalanpalvelusta uudistettaessa pohdittiin sitä, mitä pitäisi tehdä messun rippiosalle synnintunnustuksineen ja -päästöineen. Se kun ei oikein tunnu oikein mukavalta heti messun aluksi. Se voidaankin siirtää myöhemmäksi, vasta saarnan jälkeen vastaan tulevaksi.
Ongelma ei kuitenkaan liene ripin paikka, vaan se, mikä sen tarkoitus oikeastaan on. Wäinö Havaksen virsi sen aika hyvin kertoo - ainakin teoriassa: syntinen vaikertaa tunnon taakan alla, tunnustaa syntinsä ja saa synninpäästön rippi-isältä. Siitä on kysymys.
Nykyihmisen ongelma lienee se, että synnintuntoa on vähän vaikea saada aikaan. Tietysti jokaisella on jotain, mikä olisi saanut jäädä tekemättä tai mikä olisi pitänyt tehdä toisin. Sen tiedostamisesta on vielä pitkä matka perinteiseen synnintuntoon. Useimmiten pidämme ”syntejämme” lähinnä olosuhteista johtuvina tai tahattomina virheinä, joihin emme itse oikeastaan ole syypäitä.
Virttä käytetään aika harvoin. Sitä kannattaisi kyllä pitää esillä. Ehkä se kaikessa mustavalkoisuudessaan antaisi aineksia pohtia armon tarvetta ja uuden alkamisen mahdollisuutta, vaikkei synti niin synniltä tuntuisikaan.
Sävelmä on tyypillinen esimerkki niistä lukuisista kansantoisinnoista, joissa valo ja toivo on merkillisellä tavalla kätkeytyy kaihomielen kaapuun.
Hannu Vapaavuori