Virsi 291; Kun tunnon taakan alla
291

Kun tunnon taakan alla

Piilota nuottikuva

Virren nuottikuva

1.
Kun tunnon taakan alla
kristitty vaikertaa
ja tiellään vaikealla
apua odottaa,
saa silloin luottavasti
hän synnit tunnustaa
ja rippi-isältänsä
hän synninpäästön saa.

2.
On Kristus kirkollensa
antanut lahjansa
ja seurakunnallensa
avainten valtansa.
Kun synninpäästön voima
pois tuskat karkottaa,
niin ahdistunut tunto
taas Herran rauhan saa.

3.
Päästösi, Herra, anna
voimaksi uupuvain,
sen sana tuskiin kanna,
lohduksi kuolevain.
Vain armon turvin täällä
kansasi taivaltaa
ja kerran tiensä päässä
luoksesi päästä saa.

Lisää suosikkeihin
Wäinö Havas virsikirjaan 1938. | Sävelmä: Toisinto Pohjois-Savosta.
Sama sävelmä: 212 | 231
Luokitus: Katumus ja rippi

Virren tarina

291 Kun tunnon taakan alla

Nykyajan ihminen ei tiedä, mitä on synti. Näin ainakin kuulee väitettävän. Jumalanpalvelusta uudistettaessa pohdittiin sitä, mitä pitäisi tehdä messun rippiosalle synnintunnustuksineen ja -päästöineen. Se kun ei oikein tunnu oikein mukavalta heti messun aluksi. Se voidaankin siirtää myöhemmäksi, vasta saarnan jälkeen vastaan tulevaksi.

Ongelma ei kuitenkaan liene ripin paikka, vaan se, mikä sen tarkoitus oikeastaan on. Wäinö Havaksen virsi sen aika hyvin kertoo - ainakin teoriassa: syntinen vaikertaa tunnon taakan alla, tunnustaa syntinsä ja saa synninpäästön rippi-isältä. Siitä on kysymys.

Nykyihmisen ongelma lienee se, että synnintuntoa on vähän vaikea saada aikaan. Tietysti jokaisella on jotain, mikä olisi saanut jäädä tekemättä tai mikä olisi pitänyt tehdä toisin. Sen tiedostamisesta on vielä pitkä matka perinteiseen synnintuntoon. Useimmiten pidämme ”syntejämme” lähinnä olosuhteista johtuvina tai tahattomina virheinä, joihin emme itse oikeastaan ole syypäitä.

Virttä käytetään aika harvoin. Sitä kannattaisi kyllä pitää esillä. Ehkä se kaikessa mustavalkoisuudessaan antaisi aineksia pohtia armon tarvetta ja uuden alkamisen mahdollisuutta, vaikkei synti niin synniltä tuntuisikaan.

Sävelmä on tyypillinen esimerkki niistä lukuisista kansantoisinnoista, joissa valo ja toivo on merkillisellä tavalla kätkeytyy kaihomielen kaapuun.

Hannu Vapaavuori