Virren tarina
29 Synkkä yö maan peitti aivan
Nacht umhüllte rings die Erde
"Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon", sanotaan joulun profetiassa. "Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa", kuuluu evankeliumin sana. Niihin liittyy K. A. Döringin jouluvirren vaikuttava alku: "Synkkä yö maan peitti aivan, / vaan meitä sääli Herra taivaan / ja lausui: 'Tulkoon valkeus!'"
Kyseessä on saksalaisen Karl August Döringin ainoa virsi virsikirjassamme. Döring (1783-1844) tutustui nuorena opettajana herrnhutilaisiin ja omaksui näiden lämpimän hurskaan uskonnäkemyksen. Toimiessaan kotiopettajana Eislebenissä hän perusti ystäviensä kanssa yhdistyksen hengellisten kansankirjasten levittämiseksi. Vuodesta 1816 hän toimi kirkkoherrana Elberfeldissä, joka nykyisin on osa Wuppertalin kaupunkia. K. A. Döring oli Saksan sisälähetyksen edelläkävijöitä.
Virsi kertoo joulun tärkeimmän sisällön: "saapui Kristus, yömme haihtui". Kokonaisuutena virsi viittaa siihen tehtävään, jota varten Kristus tuli ihmiseksi: "Kantoi ihmislasten vaivan hän ristinkuoloon asti aivan ja voitti vallat saatanan." Joulun läpi näkyy pääsiäinen, sekä risti että ylösnousemuksen aamu. Kristuksen nimittäminen auringoksemme kuuluu niin jouluun kuin pääsiäiseen.
Virren sävelmä on luterilaisia ydinkoraaleja. Se liittyi alkuaan Philipp Nicolain virteen "Herätkää! niin huuto kaikaa" (163), ja sävelmä merkitäänkin Saksassa yhä hänen nimiinsä. (Kun varmoja todisteita Nicolain puolesta ei ole, oli meidän virsikirjassamme välillä vain varovainen tieto: Saksassa 1599.) Saksassa tätä sävelmää sanotaan koraalien kuninkaaksi. Döringin jouluvirteen se sopii oivallisesti. Se lähtee liikkeelle matalalta, kuin yön varjoista, mutta heti se jo säteilee auringonnousun kirkkautta. Se todellakin soi tätä riemua: "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon."
Tauno Väinölä
Sävelmästä lisää virren 163 tarinan yhteydessä.