Virren kirjoittaja Nicolaus Selnecker (1528-1592) oli uskonpuhdistuksen vuosisadan virsirunoilijoita. Hän oli musikaalisesti lahjakas; jo 12-vuotiaana hän toimi urkurina. Aikanaan hän lähti Wittenbergiin lukemaan lakia, mutta kun hän siellä asui isänsä ystävän Philipp Melanchthonin luona, tämä sai nuorukaisen vaihtamaan opintojensa suuntaa. Niin Selneckeristä tuli teologi, vieläpä oikein huomattava: hän toimi sitten niin professorina kuin kirkonjohtajanakin. Virkapaikkaa hän tosin joutui muuttamaan useaan kertaan, sillä elettiin kirkollisesti levotonta aikaa. Saksan luterilaiset olivat jakaantuneet kahteen leiriin: toiset olivat aitoluterilaisia, toiset taas Melanchthonin kannattajia eli filippistejä. Selnecker oli Lutherin linjalla. Hänen asiantuntemustaan arvostettiin, ja hän kuului siihen valiokuntaan, jonka työn tuloksena syntyi meidänkin kirkkomme tunnustuskirjoista viimeinen eli Yksimielisyyden ohje.
Ei riittänyt se, että luterilaiset olivat riidassa keskenään. Evankelinen uskon asema oli uhattu, sitä ahdisti vastauskonpuhdistukseen noussut katolinen kirkko. ”On aika ahdas, vaikea” (säk. 2). Selneckerinkin virsi on taisteluvirsi, joskin luonteeltaan erilainen kuin Lutherin Jumala ompi linnamme, jonka mukaan Jumala ”on miekkamme ja kilpemme ajalla vaaran, vaivan” ja joka vakuuttaa, että kiukussaan raivoavat ”valheen enkelit” ovat jo saaneet tuomion. Selneckerin virressä on nöyrä rukouksen sävy: ”On surussa ja murheessa / sanasi turva ainoa. / Sun kirkkos siihen kiinnitä / ja ahdingoista selvitä.”
Virren loppusäkeistöjä ovat monet papit käyttäneet saarnavirtenä. Vielä edellisessä, vuoden 1938 virsikirjassa 7. säkeistö noudatti alkuperäisen suomennoksen (1701) jykevää sanontaa: ”Se, Jeesus, on sun asias, Se oma on sun kunnias, Siis sitä suojaa, vahvista, Ken sotii sanas puolesta.”
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.