Virsi 111; Oi Pyhä Henki, Herramme
111

Oi Pyhä Henki, Herramme

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Oi Pyhä Henki, Herramme,
elämän lähde, Luojamme,
nyt täytä meidät armolla
ja voimallasi vahvista.

2.
Lohduttajamme ainoa
ja runsas lahjain antaja,
mielemme kovat pehmitä,
ne liekilläsi lämmitä.

3.
Oi Henki voiman, totuuden
ja luoja armolahjojen,
valaise silmät sokeat,
kirvoita kielet kankeat.

4.
Ymmärrys meille lahjoita,
rakkaus meihin vuodata.
Pois torju pahan kiusaus,
suo langenneille armahdus.

5.
Vihollisemme karkota,
suo meidän olla rauhassa.
Hurskaasti auta elämään
ja kadotusta välttämään.

6.
Opeta Isää tuntemaan,
Kristukseen, Poikaan, turvaamaan.
Suo meille uskon palavuus
ja voimastasi voima uus.

7.
Nyt kiitos olkoon Isälle
ja ainoalle Pojalle.
Hän Pyhän Hengen meille suo
ja armon runsaat lahjat tuo.

Lisää suosikkeihin
Hrabanus Maurus 800-luvulla. Suom. Mikael Agricola 1544. Jaakko Finno virsikirjaan 1583. Uud. Kaarle Martti Kiljander 1867, komitea 1937. | Sävelmä: Keskiajalta / Saksassa 1524.
Luokitus: Helluntai

Virren tarina

111 Oi Pyhä Henki, Herramme

Veni, creator spiritus

Helluntaivirsistä ensimmäisenä on niistä vanhin, Oi Pyhä Henki, Herramme. Se on ikiaikojen juhlahymni Veni, Creator Spiritus, joka on kaikunut kuninkaiden kruunajaisissa, piispanvihkimyksissä ja muissa suurissa tapahtumissa. Meillä sillä on sijansa esim. pappisvihkimyksissä.

Virren ensimmäinen suomentaja oli jo Mikael Agricola. Toisen säkeistön keskeisen säkeen Fons vivus, ignis et caritas ('elävä lähde, tuli ja rakkaus') hän käänsi oikeaa rytmitajua osoittaen muotoon: "Pyhä tuli, lähde ja rakkaus". Nykysuomennoksessa, jonka pohjana on Jaakko Finnon teksti (1583), "elämän lähde" on siirtynyt 1. säkeistöön, mutta Finno itse ei saanut sitä lainkaan mahtumaan tekstiinsä.

Agricola mainitsee Pyhän Hengen "seitsenkertaisen" (septiformis) lahjan, joka viittaa Jesajan messiasennustukseen, Jes. 11:2; jo Finnolla on sillä kohtaa helppotajuisempi "runsas lahjain antaja". Mutta enää ei virsi vastaa kysymykseen, mikä on usein mainittu Jumalan sormi. Agricolan tekstistä löytyy sanatarkasti käännettynä Pyhän Hengen epiteetti "Herran oikean (käden) sormi"; Finnon mukaan "Sinä olet Isän sormi".

Juhlahymnin kirjoittajaksi on arveltu merkittäviä miehiä: Ambrosius, Kaarle Suuri, Alkuin ja varsinkin Gregorius Suuri sekä Hrabanus Maurus (n. 776-856). Vaaka on painunut viimeksi mainitun hyväksi. Virsi on mukana Hrabanuksen runojen kokoelmassa (julk. 1617, alkuperäinen käsikirjoitus 900-luvulta on kadonnut), mutta se ei vielä paljon todista, varsinkaan kun hänen muut runonsa eivät osoita samanlaista mestaruutta kuin tämä.

Hraban(us) oli aikansa oppineimpia miehiä. Hän vaikutti kauan opettajana ja lopuksi apottina Fuldan luostarissa ja tuli vuonna 847 Mainzin arkkipiispaksi. Nimi tuntuu kaikkea muuta kuin saksalaiselta, mitä se kuitenkin on: muinaisyläsaksan sanaa hraban vastaa nykysaksan Rabe = korppi.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.