1.
On ehtoo jo,
ja aurinko
jo laski murheessansa.
Ristinpuusta otetaan
Jeesus kuoltuansa.
2.
En tuskatta
voi katsella
nyt hautaamista Herran.
Rakkaat kasvot kohdata
saanko vielä kerran?
3.
Näin kärsivää,
näin lempeää
ei ollut ketään toista.
Herran suu on vaiennut,
kasvot eivät loista.
4.
Hän runneltu
ja surmattu
on syntieni tähden.
Kuinka nyt en itkisi
tuomioni nähden?
5.
Vaan kuollutta
kun Jeesusta
katselen verissänsä,
häntä kiitän, ylistän
aina rististänsä.
6.
Ah Herrani,
suo armosi,
suo minun luottavasti
kuolemaasi turvata
kuolemaani asti.
Lisää suosikkeihin
Kuuntele virsi
Laulettu 1. säkeistö
Outi Noponen ja Tommi Niskala (laulu), Teija Tuukkanen (piano)
Sävelmä
Säestys
Säk. 1 Friedrich von Speen kokoelmassa 1628, säk. 2–6 Johann Rist 1641. Suom. Elias Lönnrot 1874. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1984. | Sävelmä: Saksassa 1628.
Virsi On ehtoo jo on Elias Lönnrotin suomentama Johann Ristin virsi. Sen aiheena on Jeesuksen hautaus. Se on ikään kuin pitkäperjantain iltavirsi – eikä kuitenkaan ole, sillä siinä kajastaa jo pääsiäisen ylösnousemus: siitä sen kiitos ja ylistys (säk. 5).
Virren taustalla on Friedrich Spee, jonka virrestä Rist lainasi ensimmäisen säkeistön (ja sävelmän). Friedrich Spee von Langenfeld (1591-1635) oli oppinut jesuiittapappi, joka 30-vuotisen sodan levottomina aikoina toimi vastauskonpuhdistuksen edistämiseksi. Kriittinen suhtautuminen noitavainoihin saattoi Speen epäsuosioon sääntökuntansa piirissä, niin että hän menetti professorinvirkansa. Ihmisoikeuksien puolestapuhujan maineen palautus tapahtui vasta vuosien kuluttua.
Virren varsinainen kirjoittaja on siis Johann Rist (1606-1667). Sota-aika ei häntäkään säästänyt: Lennart Torstensonin ruotsalaiset sotajoukot ryöstivät 1643 hänen pappilansa. Sama toistui myöhemmin Ruotsin ja Tanskan välisen sodan aikana.
Sama Speen ja Ristin virsi on pohjana myös Haqvin Spegelin virressä 69 ”Voi, tuskassaan”. Molempia yhdistää toisiinsa myös virren alkuperäinen saksalainen haikea ja kansanlaulumainen sävelmä (O Traurigkeit) vuodelta 1628.
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.