1.
Oi Herra, vakavasti
suo meidän taistella,
kun täällä kavalasti
houkuttaa maailma.
Kun kiehtoo kiusaajamme,
rohkaise valvomaan
ja auta, Jumalamme,
sanaasi juurtumaan.
2.
On sydän vilpillinen
ja syntiin taipuva,
sen tietää vihollinen
ja alkaa kiusata.
Hän turmioksi kääntää
voi lahjat parhaatkin.
Hän tarkkaa, voiko vääntää
vääräksi suorankin.
3.
Huudamme avuksemme
sinua, Jumala,
nyt tule voimaksemme,
synnistä pelasta.
Oi Kristus, armollasi
puhdista sielumme,
niin että tahtoasi
alttiisti seuraamme.
4.
Ah, mitä turhuudessa
me täällä kylvämme,
on ajan rahtusessa
myös häviävä se.
Vain Herran rauha pysyy,
kun kaikki katoaa.
Ken sitä lahjaa kysyy,
ikuisen aarteen saa.
Lisää suosikkeihin
Kuuntele virsi
Laulettu 1. säkeistö
Sirkku Rintamäki ja Mikko Helenius (laulu), Teija Tuukkanen (piano)
Sävelmä
Säestys
Säk. 1 Petrus Brask viim. 1690, uud. Jakob Boëthius 1694, Johan Ludvig Runeberg 1857, säk. 2 Runeberg 1857, säk. 3–4 mahd. Zachris Topelius 1869. Suom. Julius Krohn 1880. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1937, 1984. | Sävelmä: Ranskassa 1539.
Kristityn elämän kilvoitusluonteen korostaminen ei nykypäivinä ole kovin muodikasta. Petrus Braskin virressä kolmen vuosisadan takaa se kuitenkin on varsin elävää todellisuutta. Virren rukous sisältää voimakkaan vetoomuksen Jumalalle, että Hän antaisi voimia tuohon kilvoitukseen. Maailma houkuttaa ja kiusaaja kiehtoo kavalasti, kaikkea sitä pitäisi jaksaa vastustaa eivätkä omat voimat siihen tunnu riittävän.
En tiedä, mitä muita ongelmia tuon ajan ihmisellä oli, mutta niiden lisänä oli tietoisuus omasta heikkoudesta ja kyvyttömyydestä noudattaa Jumalan tahtoa. Ihmiskuva, joka tässä virressä tulee esille, on varsin kielteinen. Sydän on vilpillinen ja syntiin taipuva. Kun siihen vielä liittyy sellainen turhauttava ajatus, että meidän työmmekin menee hukkaan ja häviää ajan rahtusessa, voi perustellusti sanoa, ettei hyvältä näytä.
Elämme epäilemättä eri maailmassa kuin Petrus Brask. Hän puhuu kokonaan toista kieltä kuin me, enkä tarkoita sitä, että hän oli ruotsalainen. Silti hänen virtensä on varsin ajankohtainen. Se vain pitäisi kääntää, ei ainoastaan suomeksi vaan tämän ajan ilmiöitä ja ihmiskuvaa kuvaavaksi. Saattaisi löytyä yllättäviä yhtäläisyyksiä meidän elämäämme.
Sävelmä on ainakin minulle tutumpi koulun aamuhartaudessa monet kerrat lauletusta virrestä ”Vakaana Herran tietä”. Tämän melko ahdistuneen virren yhteydessä se tuo turvallisuutta ja luottamusta siihen rauhaan, josta viimeisessä säkeistössä puhutaan.
Hannu Vapaavuori
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.