Hans Christensen Sthen mahd. 1589. Ruots. 1602. Suom. arkkivirtenä 1683, virsikirjaan 1685. Uud. Kaarle Martti Kiljander 1867, komitea 1937, Niilo Rauhala 1984. | Sävelmä: Toisinto Kuortaneelta.
Virren tarina
295 Oi Herrani, saan luoksesi
Herre Jesu Christ! Min Frelser du est Du, Herre Krist, min frelser est
"Uskaltaen ja iloiten / vaellan Herran tiellä. / Armosi saan taas uudestaan, / käyt auttamaan. / Et lohdutusta kiellä." Jokainen virren Oi Herrani, saan luoksesi säkeistö vakuuttaa tästä samasta asiasta: "Saan auttajan / näin parhaimman, / lohduttajan. / On turva sanassasi." Virren otsikoksi sopisikin kolmannen säkeistön loppu: "En muuta turvaa tiedä."
Tämän varhaisen Jeesus-virren kirjoittaja on tanskalainen Hans Christensen Sthen (1544-1610), merkittävä nimi pohjoismaisen virsirunouden alkuvaiheessa. Hän toimi ensin koulun rehtorina ja kappalaisena Helsingörissä sekä sitten kirkkoherrana Malmössä, joka siihen aikaan kuului Tanskaan. Virsiään Sthen julkaisi parissa pienessä hartauskirjassaan 1500-luvun lopulla.
Sthenin nimi ehti jo välillä painua unohduksiinkin, mutta hänen kauneimpia virsiään on Tanskassa aina laulettu. (Niistä on meidän virsikirjassamme myös iltavirsi 554 "Jo päivä ehtii ehtoolle".) Nimenomaan virrestä Oi Herrani, saan luoksesi muodostui tanskalaisille "vanha rakas virsi". Sthenille ominainen hiljainen hartaus luo sen koruttomiin säkeisiin yksinkertaisen kauneuden hohtoa. Tämänkaltaista runoa hän tuskin ajatteli niinkään käytettäväksi seurakuntavirtenä, niin omakohtaiselta se tuntuu. Kun se näin nousee suoraan tekijänsä sydämestä, se myös tavoittaa vastaanottajansa sydämen.
Jos Oi Herrani, saan luoksesi jo runona on vastustamattoman kaunis, niin kaunis on myös sen Suomessa sävelmäkseen saama herkän liikkuva kuortanelainen toisinto. Se henkii samaa lohtua ja turvallisuutta, uskoa ja toivoa kuin Sthenin teksti. Suomennoksen viimeisen säkeistön voi sanoa sisältävän viitteen siihen kirjaan, jossa tämä virsi ensi kerran ilmestyi: En liden Vandrebog, 'Pieni vaelluskirja'. "Näin uskossa ja toivossa / suo, että vaeltaisin / ja ikuisen myös autuuden, / taivaallisen, / luonasi kerran saisin."
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.