Virsi 294; Ihminen, synnissänsä kauan maannut
294

Ihminen, synnissänsä kauan maannut

Piilota nuottikuva

Virren nuottikuva

1.
Ihminen, synnissänsä kauan maannut,
jo äänen ylhäältä on kuulla saanut:
Nyt herää, nouse, katso, päivä koittaa.
Se lohduttaa ja kaikki varjot voittaa.

2.
Hän kysyi: Kenen ääni onkaan tämä?
– Enkeli olen, Herran lähettämä.
Siis nouse, Herraan turvasi saat panna,
nyt aamuvirren kaikua jo anna.

3.
Hän sanoi: Sielu suruissaan ei laula,
niin kauan kuin sen sitoo synnin paula.
Sen surkeutta kaikki valittavat,
kun kuolema ja synti kauhistavat.

4.
Enkeli lausui: Sielua, ken nääntyy,
jo Herra etsii, ennen kuin se kääntyy.
Anteeksi Jeesus antaa, tuskan poistaa,
ja armon kirkas paiste sinuun loistaa.

5.
Sai syntinen niin rauhan itsellensä,
kun valo taivaan kaartui ylitsensä.
Hän kiitti siitä sydämellä, suulla
ja lauloi aamuvirttä Herran kuulla.

6.
Armosi, Herra, anna jälleen loistaa,
suo, että yön se sielustani poistaa.
Elvytä mieli, anna rohkeutta,
vuodata sydämeeni rakkautta.

7.
Oi ennustettu valkeuden voitto,
oi Kristus, aurinko ja aamun koitto!
Etsimään saavuit tieltä eksyneitä,
saattamaan taivaan valtakuntaan meitä.

8.
Oi Jeesus Kristus, riennä avukseni,
kun synti tahtoo voittaa sydämeni.
Kiusaaja väijyy, pysy vierelläni.
Voimani ainut olet, elämäni.

Lisää suosikkeihin
Laurentius Petri Gothus 1572. Suom. Hemminki Maskulainen virsikirjaan 1605. Uud. komitea 1867, 1937, 1984. | Sävelmä: Toisinto Luvialta.
Luokitus: Usko Jeesukseen

Virren tarina

294 Ihminen, synnissänsä kauan maannut

En syndig man, som låg i syndsens dvala

Yksi ihanimmista virsistämme on voinut monelta jäädä huomaamatta alkusanojensa takia: Ihminen, synnissänsä kauan maannut – se ei ehkä ole tuntunut lähestymisen arvoiselta.

Virren alkuosassa enkeli keskustelee syntisen kanssa. Syntinen havahtuu ääneen, joka sanoo: "Nyt herää, nouse, katso, päivä koittaa." Herännyt kysyy: "Kenen ääni onkaan tämä?" ja kuulee vastauksen: "Enkeli olen, Herran lähettämä." Enkeli kehottaa häntä panemaan turvansa Herraan ja virittämään aamuvirren. Tähän syntinen sanoo: Surullinen sielu ei laula niin kauan kuin synti sitoo sitä. Enkelin vakuutettua, että Jeesus antaa anteeksi "ja armon kirkas paiste sinuun loistaa", syntinen saa rauhan sydämeensä, ja niin hän laulaa aamuvirtensä.

Tämä johdantokeskustelu on kieltämättä harvinaisen viehättävä – ja sitä seuraava aamuvirsi (säk. 6–8) puolestaan aivan suurenmoinen.

Virren todennäköinen kirjoittaja on Laurentius Petri Gothus (n. 1530-1579). Hän opiskeli Wittenbergissä Melanchthonin oppilaana. Kuningas Eerik XIV kutsui hänet hovisaarnaajakseen. Sittemmin hänestä tuli Upsalan yliopiston kreikan kielen professori ja rehtori. Viimeiset vuotensa hän oli arkkipiispa.

Jo Hemminki Maskulainen suomensi tämän runollisesti korkeatasoisen virren. Enkeli-sanan hänen tekstissään korvasi jostain syystä "saarnaaja"; ruotsalaisen alkutekstin mukainen enkeli saatiin suomennokseen virsikirjan uudistuksessa 1886.

Virteen alun perin kuulunut sävelmä (Yxi Tarpelinen Nuotti-Kirja 257) on vaihtunut Luvialta muistiin merkittyyn toisintoon. (Virren Ihminen, synnissänsä kauan maannut alkuperäisen sävelmän suomalainen toisinto taas on tuttu esimerkiksi virrestä 371 "Sun sanas, Herra, kutsuu luokses meitä".)

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.