1.
On, Herra, pyhä sanasi
niin usein unohdettu
ja monen sielun surmaksi
sen ääni vaiennettu.
Vierasta tulta kannettu
on Herran alttarille
ja ihmissanaa saarnattu
sieluille etsiville.
2.
Lahjoitit, Herra, sanasi
matkalle oppaaksemme
ja sanan kautta armosi
kalliiksi aarteeksemme.
Me siitä saamme ravinnon
voimaksi sieluillemme.
Kuolema palkkanamme on,
jos muuta hapuilemme.
3.
Siis kiittäkäämme Jumalaa
suuresta armostansa,
kun virvoittaa ja lohduttaa
hän meitä sanallansa.
Jos Herran kirkas sana saa
valaista ihmismieltä,
voi yönkin tullen vaeltaa,
ei tyhmä eksy tieltä.
4.
Näin meille sana opettaa,
näin uskoo kansa Herran:
vain Kristukseen ken uskaltaa,
taivaaseen pääsee kerran.
Pois oma arvo, ansio,
on turha niihin luottaa.
Kun tulee Herran tuomio,
vain armo avun tuottaa.
5.
Edessä Herran tulemme
uskosta vanhurskaiksi
ja tähden Vapahtajamme
armosta autuaiksi.
Rakkaus Herran käskyihin
niin syttyy sydämeemme,
iloisin, vapain sydämin
Jumalan tahdon teemme.
6.
Maa, taivas kyllä hukkuvat
ja katoavat kerran.
Silloinkin meitä kantavat
armo ja totuus Herran.
On sana turva ainoa,
Kristuksen rauha kestää.
Ei kukaan Herran omilta
voi pelastusta estää.
7.
Jumalan Pojan uskossa
kun maailmasta lähden,
on elämäksi kuolema,
saan voiton armon tähden.
Se usko kaiken voittava
minulle, Herra, anna,
ja lähtöhetken tullessa
rauhaasi minut kanna.
Lisää suosikkeihin
Kuuntele virsi
Laulettu 1. säkeistö
CC Freian laulajia, Teija Tuukkanen (piano)
Sävelmä
Säestys
Olavus Petri 1536. Suom. Jaakko Finno virsikirjaan 1583. Uud. Alfred Brynolf Roos 1867, komitea 1984. | Sävelmä: Saksassa 1529.
Luokitus: Jumalan sana Katso virsi 197 ruotsinkielisessä virsikirjassa
Virren tarina
188 On, Herra, pyhä sanasi
O Herre Gud, din helga ord (Du sänt oss, Gud, ditt helga ord)
Virsi on paljolti rinnakkainen edelliselle virrelle 187. Martin Lutherin väkevien sanontojen sijasta korostuu Jumalan tahdon tekeminen "iloisin, vapain sydämin". Olavus Petri lisäsi virren vuonna 1536 julkaisemaansa laajennettuun ruotsalaiseen virsikirjaan. Kiinnostavaa on, että se jäi Ruotsissa pois käytössä jo vuoden 1819 virsikirjan mukana. Suomessa säilyi tekstin mukana vuoteen 1986 saakka myös alkuperäinen sävelmä, josta on sen liityttyä useaan Siionin virteen syntynyt useita kansantoisintoja. T. Ilmari Haapalaisen mukaan tämä fryygisessä kirkkosävellajissa etenevä sävelmä on alun perin saksalainen kansansävelmä.
Olavus Petrin virren esikuvana saattaa olla saksalaisen Anarg von Wildenfelsin teksti O Herre Gott, dein göttlich Wort, jota on kuitenkin laulettu eri sävelmillä. Olavuksen teksti poikkeaa joka tapauksessa siitä huomattavasti, kuten myös monet hänen Luther-käännöksensä esikuvistaan.
Sisällön perusero on siinä, että Olavus valittaa luopumista Jumalan sanasta, jonka ihmisen omat säännöt ovat korvanneet, kun saksalaisen tekstin mukaan evankeliumi on hämärtynyt mutta siihen on apostoli Paavalin välityksellä palattu.
Vuodesta 1886 lähtien virren suomalaisista sanoista on kaksi säkeistöä jäänyt pois, ja sanonnat ovat siloittuneet. Lopun ajatus on säilynyt, vaikka sanat eivät enää ole vuoden 1701 virsikirjan kaltaiset:
Kosk’ minä jätän tämän luolan, Josta ei hengis’ päästä,
Ann’ ilon kanss’ silloin kuolla, Ja helvetist’ minua estä (VVK 227).
Erkki Tuppurainen
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.