1.
Oi Jeesus, lasten ystävä,
syliisi suljet pieniä.
Vain pienten, lasten kaltaisten
on valtakunta taivasten.
Jo riemu lasten enkelten
soi luota Herran istuimen.
2.
On pieni lapsi avuton,
hän vailla valtaa, voimaa on.
Hän aina joutuu turvaamaan
ja luottamaan vain vahvempaan.
Oi Jeesus, meitä kaikkia
varjele lapsenuskossa.
3.
Ken lapsen ottaa hoivaansa,
saa hoitaa itse Jeesusta,
vaan Herran tuomion se saa,
ken lapsen mielen haavoittaa.
Vastuumme, Jeesus, kirkasta
ja sydämemme sulata.
Nykyisen virsikirjan ensimmäisissä painoksissa säilytettiin tämän virren alkuperätiedoissa Lapuan rovastin K. R. Kareksen (1873-1942) nimi. Kares kuului vuoden 1938 virsikirjaa valmistelleeseen komiteaan. Hän eli virsikirjatyössä "niinkuin ei maailmassa mitään muuta olisikaan", kertoo komitean sihteerinä toiminut Lauri Pohjanpää muistelmissaan.
K. R. Kareksen saarnakokoelmaan Jumalan salaisuus (1940) sisältyvän mikkelinpäivän saarnan "Lapset Jeesuksen luo" jälkeen on kiintoisa lisäys: "Tämän saarnan pidettyäni ja tultuani pappilaani, täytyi minun, joka en vähääkään ole runoilija, kirjoittaa seuraava virsi" – ja sitten seuraa virsi Ah Jeesus, Herra laupias (1938:122) eli nykyisen virren 139 alkuperäisteksti. Virsikirjakomitean työhön osallistuminen oli tehnyt Kareksestakin runoilijan, ainakin hetkeksi.
Nykyinen virsi Oi Jeesus, lasten ystävä on merkitty komitean tekemäksi. Se korvaa Kareksen virren, mutta tuskin on oikein sanoa, että se on kirjoitettu hänen virtensä pohjalta (kuten virsikirjassa aluksi ilmoitettiin). Suoranainen liittymäkohta Kareksen virteen on vain 3. säkeistössä: "Herran tuomion se saa, ken lapsen mielen haavoittaa".
Sävelmä on länsisuomalainen, Laitilasta muistiin merkitty koraalitoisinto, joka monen mieleen palauttanee virren 394 ”Minua tutkit, Herrani”.