Virren tarina
111 Oi Pyhä Henki, Herramme
Veni, creator spiritus
Helluntaivirsistä ensimmäisenä on niistä vanhin, Oi Pyhä Henki, Herramme. Se on ikiaikojen juhlahymni Veni, Creator Spiritus, joka on kaikunut kuninkaiden kruunajaisissa, piispanvihkimyksissä ja muissa suurissa tapahtumissa. Meillä sillä on sijansa esim. pappisvihkimyksissä.
Virren ensimmäinen suomentaja oli jo Mikael Agricola. Toisen säkeistön keskeisen säkeen Fons vivus, ignis et caritas ('elävä lähde, tuli ja rakkaus') hän käänsi oikeaa rytmitajua osoittaen muotoon: "Pyhä tuli, lähde ja rakkaus". Nykysuomennoksessa, jonka pohjana on Jaakko Finnon teksti (1583), "elämän lähde" on siirtynyt 1. säkeistöön, mutta Finno itse ei saanut sitä lainkaan mahtumaan tekstiinsä.
Agricola mainitsee Pyhän Hengen "seitsenkertaisen" (septiformis) lahjan, joka viittaa Jesajan messiasennustukseen, Jes. 11:2; jo Finnolla on sillä kohtaa helppotajuisempi "runsas lahjain antaja". Mutta enää ei virsi vastaa kysymykseen, mikä on usein mainittu Jumalan sormi. Agricolan tekstistä löytyy sanatarkasti käännettynä Pyhän Hengen epiteetti "Herran oikean (käden) sormi"; Finnon mukaan "Sinä olet Isän sormi".
Juhlahymnin kirjoittajaksi on arveltu merkittäviä miehiä: Ambrosius, Kaarle Suuri, Alkuin ja varsinkin Gregorius Suuri sekä Hrabanus Maurus (n. 776-856). Vaaka on painunut viimeksi mainitun hyväksi. Virsi on mukana Hrabanuksen runojen kokoelmassa (julk. 1617, alkuperäinen käsikirjoitus 900-luvulta on kadonnut), mutta se ei vielä paljon todista, varsinkaan kun hänen muut runonsa eivät osoita samanlaista mestaruutta kuin tämä.
Hraban(us) oli aikansa oppineimpia miehiä. Hän vaikutti kauan opettajana ja lopuksi apottina Fuldan luostarissa ja tuli vuonna 847 Mainzin arkkipiispaksi. Nimi tuntuu kaikkea muuta kuin saksalaiselta, mitä se kuitenkin on: muinaisyläsaksan sanaa hraban vastaa nykysaksan Rabe = korppi.
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.