1.
Soi, virteni, kiitosta Herran.
Hän on hyvä, armollinen,
on kätensä laupias, voimallinen.
Ken armoonsa turvasi kerran,
on riemuiten muistava sen.
2.
Hän, Herramme, kuoleman alta
on noussut ja voittanut sen.
Työn täytti hän puolesta syntisien.
On hänellä voima ja valta
ja kirkkaus ihmeellinen.
3.
Hän vaikka on näin pyhä, suuri,
ja valtias taivaan ja maan,
ei hylkää hän lastansa halvintakaan,
vaan suojansa antaa kuin muuri.
Näin hellintä hoitoa saan.
4.
En pelkää siis vaarojen matkaa,
hän silloinkin kantaa ja vie,
kun polku on synkeä, kaita on tie.
Voin kanssansa taivalta jatkaa.
Hän vastakin auttava lie.
5.
Kun matkalla Jaakobin lailla
yön ankaran painia saan
ja sielu on uupunut taistelemaan,
niin silti se, toivoa vailla,
on siunattu voittamanaan.
6.
Soi, virteni, kiitosta Herran!
Hän aivan on ihmeellinen,
kun suurinta syntistä armahtaen
hän, laupias, lahjana kerran
suo rauhansa taivaallisen.
Sov. Timo Alakotila. Muusikot: Minsku Tammela (laulu), Tommi Asplund (viulu), Senni Valtonen (kantele), Maria Kalaniemi (harmonikka), Hannu Rantanen (basso), Timo Alakotila (piano).
Soi, virteni, kiitosta Herran | Mikko Katila 1899, uud. Herkko Kivekäs 1971. | Sävelmä: Suomalainen kansantoisinto Kalajoelta (virrestä 256).
Pappi Mikko Katilan virsi julkaistiin ensi kerran Hengellisessä Kuukauslehdessä vuonna 1899 otsikolla Kiitä Herraa, minun sieluni. Kiitosaiheesta huolimatta runo on kirjoitettu Katilan elämässä aikana, jolloin hänellä oli suurta surua. Katilan vain kymmenen kuukautta aiemmin vihitty vaimo Vendla (o.s. Winqvist) ja heidän kaksikuukautinen lapsensa olivat juuri menehtyneet. Toisaalta Katilalla oli myös kiitoksen aihetta. Siirryttyään papiksi Maaningalle hän tutustui siellä pappilan tyttäreen Ainaan (o.s. Hahn), joka jakoi Katilan kanssa kiinnostuksen runouteen. Heistä tuli pian aviopari.
Katila viittaa runoissaan usein Vanhaan testamenttiin, ja tämänkin virren yksi keskeisimmistä kielikuvista on jaakobinpaini. Katila sairasti koko elämänsä, ja hänen hengellinen kilvoittelunsa sisälsi paljon ahdistusta. Koko ajan hän kuitenkin pyrki muistuttamaan itseään Jumalan hyvyydestä. Tämäkään virsi ei vain totea kiitoksen soivan, vaan virrentekijä kehottaa virttään siihen: ”Soi, virteni, kiitosta Herran.” Kehotus nousee otsikoksi valitusta psalmista 103.
Herättäjä-Yhdistyksessä vuonna 2006 tehdyn käyttötutkimuksen mukaan Soi, virteni, kiitosta Herran on ylivoimaisesti eniten seuroissa veisattu Siionin virsi. Ja huolimatta herännäistaustastaan virsi on tullut tunnetuksi Suomessa yli herätysliikerajojen. Väkevää sanomaa tukee kauniisti duurissa polveileva toisintosävelmä, joka on merkitty muistiin Kalajokilaaksosta. Tämä suomalainen kansansävelmä pohjautuu saksalaiseen keskiaikaiseen virsimelodiaan Herr Christ, der einig Gotts Sohn (VK 256 Kristus, Jumalan Poika).
Mikko Katila (1863–1924) vihittiin papiksi 1897. Savitaipaleen kappalaisena hän toimi vuodesta 1909. Katilan leski Aina Katila (o.s. Hahn) julkaisi miehensä runokokoelman Ristin koulussa postuumisti 1925. Kolme sen runoista on sittemmin liitetty Siionin virsiin, ja yksi niistä on nyt myös virsikirjan lisävihkossa.
Samuli Korkalainen ja Samuli Koivuranta
Virren tarinan lähdeteoksena: Koivuranta, Samuli & Urponen, Jenni (toim.) 2017. Laulun matka virreksi. Helsinki: Kirjapaja. Sivut 40–42, 224.