Virren tarina
549 Isämme, kiitos päivästä
Deus, creator omnium
Kun kirkkoisä Augustinuksen äiti Monnica oli kuollut, Augustinus herätessään hautajaisten jälkeisenä aamuna muisti tosiksi Ambrosiuksen virren "Deus Creator omnium” säkeet, jotka Otto Lakan suomentamissa Augustinuksen Tunnustuksissa (1947) kuuluvat näin:
Oi Luoja maan ja taivasten,
sä hallitsija kaikkien,
sä päivähämme valon tuot,
sä yöllä levon armaan suot.
Sä jäsenemme väsyneet
virvoitat, työstä uupuneet.
Sä masentuneet mielemme
taas nostat, poistat murheemme.
Siinä Augustinus alkoi muistella äitiään, hänen luottamustaan Jumalaan ja "hänen meille osoittamaansa pyhitettyä ja herttaista palvelevaisuuttaan, jonka niin äkkiä olimme menettäneet. Ja silloin teki mieleni itkeä Jumalan kasvojen edessä, itkeä häntä ja hänen puolestansa, itkeä itseäni ja itseni puolesta."
Siitä on nyt kulunut yli 1600 vuotta. Kyseinen virsi, virsikirjamme iltavirsi 549 Isämme, kiitos päivästä oli silloin – vuonna 387 – aivan uusi.
Virren tekijä Aurelius Ambrosius (n. 340-397) luetaan hänkin kirkkoisiin, Augustinuksen tavoin näistä suurimpiin. Kunnianimi kirkkoisä tarkoittaa tiettyjä vanhan kirkon piispoja ja opettajia, joiden vaikutus kirkon opin ja elämän kehitykseen on ollut erityisen huomattava. Ambrosius oli aloittanut valtion virkamiehenä; hän oli Pohjois-Italian maaherra, kun hänet vuonna 374 valittiin Milanon piispaksi.
Ambrosiukselle kuuluu kunniasija virsihistoriassa: hän on länsimaisen kirkkolaulun uranuurtaja, seurakuntavirren isä. Hänen omat hymninsä ovat kansanomaisia, kielellisesti korkeatasoisia. Hänen runomittansa oli nelipolvinen jambisäe eli dimetri. Säkeistöt olivat nelirivisiä ja loppusoinnuttomia, hymnissä eli virressä oli aina kahdeksan säkeistöä. Tästä tuli sitten hyvin suosittu virren muoto.
Virtemme sisällön on Anna-Maija Raittila koonnut Ambrosiuksen hymnin sanoista ja ajatuksista, mutta sen suoranainen suomennos ei hänen tekstinsä ole. Ensimmäinen, toinen ja osittain viideskin säkeistö noudattelevat Ruotsin virsikirjassa olevaa Anders Frostensonin tekstiä. Frostensonia saammekin kiittää Ambrosiuksen iltavirren löytymisestä nyt myös meidän virsikirjaamme. Hän näet ruotsinsi koko joukon vanhoja latinalaisia virsiä, joista usea sitten tuli Ruotsin uuteen virsikirjaan. Frostensonin samoin kuin Anna-Maija Raittilan tulkinnoissaan ottamiin vapauksiin nähden jää kyselemään, voiko tulosta enää sanoakaan Ambrosiuksen virreksi. Mutta siihen se joka tapauksessa pohjautuu.
Emme tiedä, millaisiin sävelmiin Ambrosius virtensä teki. Hänen iltavirteensä liitetty levollinen sävelmä voi kuitenkin olla peräisin jo hänen ajoiltaan. Se on erilainen kuin mihin yleensä olemme tottuneet, mutta toki kuitenkin oppimisen arvoinen.
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.