Virren tarina
462 Soi kunniaksi Luojan
Soi kiitokseksi Luojan
Tästä virrestä tiedetään yleisesti, että sen on säveltänyt Jean Sibelius (1865-1957). Virreksi ei Sibelius sitä tarkoittanut. Virsi on peräisin Helsingin yliopiston vuoden 1897 promootiokantaatista, jonka Sibelius sävelsi A. W. Forsmanin (vuodesta 1906 Koskimies) tekstiin. Yhdeksän kantaatin osaa Sibelius julkaisi sekakuorolle sovitettuina. Niihin kuului koraalin tyylinen Soi kiitokseksi Luojan, josta oli tuleva yksi Sibeliuksen suosituimpia yhteislauluja. ”Vaikka Sibelius on merkinnyt sen esitettäväksi ’kansanlaulun tapaan, reippaasti’, sävelmää kantaa uskonnollinen hartaus ja innoitus” (Erik Tawaststjerna).
Kantaatin osana Soi kiitokseksi Luojan oli kaksisäkeistöinen ja kuului seuraavasti:
1. Soi kiitokseksi Luojan
Sa laulu hentoinen,
Tään kaikkeuden tuojan
Ja suojan ainaisen!
Hän taitavasti toimii
Ja vaalii luontoaan
Ja hellämielin hoimii
Maailmaa tuolta taivaastaan. |
2. Hän säät ja ilmat säätää
Ja aallot tainnuttaa,
Ja hyisen hallan häätää
Ja viljan vartuttaa.
Hän onneen meidät ohjaa,
Jos joutuu johdantaan;
Tuon lemmen äärtä, pohjaa,
Ken pystyy tuota tutkimaan |
Tällaisena laulu otettiin Hengellisiä lauluja ja virsiä -kokoelman toiseen osaan 1920. Virsikirjan lisävihkoa niihin aikoihin valmistellut komitea sisällytti laulun ehdotukseensa, joka ilmestyi 1923, mutta ei sitten tullut hyväksytyksi. Siinä virsi oli saanut myös kolmannen säkeistönsä ja aloitti osaston Elovirsiä.
Vuoden 1938 virsikirjassa Soi kunniaksi Luojan sai sijansa osastossa Suvi ja vuodentulo – muut vuodenajat eivät silloin vielä saaneet omia virsiään. Luojan kiitokseksi soinut ”laulu hentoinen” muuttui nyt kiitoksen virreksi, joka soi Luojan kunniaa. Sen sijaan säilyi alkuperäinen, jotenkin oudolta kuulostava säepari ”Hän onneen meidät ohjaa, / jos joutuu johdantaan”. Nykyisessä on realistisempi ote: ”Hän onneen meidät ohjaa, / myös aikaan vaikeaan.”
Vuoden 1938 versiossa näkyy vielä elonkorjuuseen viittaava ”elovirren” leima – elettiin aikaa, jolloin maatalous yhä oli Suomen pääelinkeino, ja virressä oli siis puhe viljelijäväen työstä ja vaivasta. Puoli vuosisataa myöhemmin elinkeinojakauma oli muuttunut; enää kovin harva virren laulajista tuntee tekevänsä tai tehneensä työtä nimenomaan viljasadon hyväksi. Siksi nyt laulamme: ”ja päivän työhön, vaivaan / taas puhtaan leivän soit”. Toinen muutos on heti jatkossa. Siinä missä edellisessä virsikirjassa pyydettiin: ”Suo, että alttiin mielin / myös köyhää holhoomme”, on asia nyt saanut todenmukaisemman ilmaisun: ”Suo, että ilomielin / myös jaamme leipämme”. Näin virsi nyt kutsuu yhteisvastuuseen.
Soi kunniaksi Luojan ei ole Kristus-virsi. Se liittyy nimenomaan vain ensimmäiseen uskonkappaleeseen. Sellaisena se on hyvä ja tarpeellinen – sillä ei sen suosio pelkästään Sibeliuksen sävelmään perustu.
Virren kirjoittajista professori Aukusti Waldemar Koskimies (1856-1929) oli tunnettu koulumies, tutkija ja runoilija, normaalilyseon suomen kielen yliopettaja. Vähän kuin tahtomattaan tai ainakin tarkoittamattaan hänestä tuli virsirunoilija – yhdessä Ilta-puolisonsa kanssa. Ilta Koskimies (1879-1958) oli virsirunoilijana tunnetun rovasti Lauri Kallialan sisar.
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.
Edellinen
