1.
Ylitse kaikkien rajojen
tuska ja murhe on yhteinen.
Ihmisten ainoa lohdutus
on kaikki voittava rakkaus.
Joka päivä eteemme avautuvat
uudet mahdollisuudet ja tiet.
Sinä johdatat meitä maailmaan
ja voimaa suot yhä uudestaan.
Sinä kannat, sinä viet,
sinä kannat, sinä viet.
2.
Ylitse kaikkien rajojen
riemu ja kiitos on yhteinen.
Kristuksen anteeksiantamus
on iankaikkinen vapaus.
Joka päivä eteemme avautuvat
uudet mahdollisuudet ja tiet.
Sinä johdatat meitä maailmaan
ja voimaa suot yhä uudestaan.
Sinä kannat, sinä viet,
sinä kannat, sinä viet.
3.
Ylitse kaikkien rajojen
sana on vietävä yhteinen.
Kristuksen armo ja siunaus
on meille elämä, pelastus.
Joka päivä eteemme avautuvat
uudet mahdollisuudet ja tiet.
Sinä johdatat meitä maailmaan
ja voimaa suot yhä uudestaan.
Sinä kannat, sinä viet,
sinä kannat, sinä viet.
Lisää suosikkeihin
Kuuntele virsi
Laulettu 1. säkeistö
Inka Kinnunen ja Tommi Niskala (laulu), Teija Tuukkanen (piano)
Sävelmä
Säestys
Pia Perkiö 1977. Virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Ahti Kuorikoski 1977.
Virsi syntyi kesällä 1977 Helsingissä pidetyn Suomen lähetyskongressi 77:n tunnuslauluksi.
Syksyllä 1976 Suomen Lähetysseuran musiikkisihteeri Gunvor Helander esitti Pia Perkiölle pyynnön tunnuslaulun kirjoittamisesta lähetyskongressia varten. Perkiö kieltäytyi, koska epäröi mahdollisuuksiaan. Mutta jo saman päivän iltana alkoivat hänen mielessään soida kertosäkeen sanat: ”Joka päivä eteemme avautuvat uudet mahdollisuudet ja tiet...” Seuraavana päivänä Perkiö soitti Helanderille ja lupautui kirjoittamaan tunnuslaulun.
Pia Perkiön lähtökohtana oli luonnollisesti lähetysasian esille tuominen. Sen lisäksi hän halusi ottaa huomioon lähetyskongressin laajapohjaisuuden. Perkiön tarkoituksena oli luoda laulu, jonka sanasto olisi yhteistä kaikille kristityille ja jonka jokainen ihminen voisi laulaa juuri omana tunnuslaulunaan. Erityisesti hän halusi korostaa, että ei vain tuska ja ahdistus vaan myös kiitos ja ylistys ovat maailmanlaajuisia. Säveltäessään tunnuslaulun Kallion seurakunnan kanttori Ahti Kuorikoski halusi luoda reippaan ja kohottavan yhteislaulun. Kauniin ja juhlallisen melodian lisäksi huomio kiintyy myös rytmikkääseen poljentoon, joka tempaa laulajan mukaansa.
Ahti Kuorikosken Pia Perkiön runoon säveltämä laulu tuli virsikirjaan kirkolliskokouksen virsikirjavaliokunnan ehdottamana. Se oli kuitenkin jo ilmestymisvuonnaan (1977) virsikirjakomitean musiikkijaostossa esillä, kun tutkittiin uusia lähetysvirsiä. Jaosto kuitenkin katsoi, ettei Kuorikosken sävelmä ollut sopiva virsikirjaan, koska ”siinä tapahtuu musiikillisesti liian vähän”; hitaasti laulettuna sävelmä taas ei toimi ja nopeasti laulettuna se synkooppirytmeineen on seurakunnalle liian vaikea. Musiikkijaosto ei suositellut sävelmän ottamista jatkokäsittelyyn, ja näin sävelmä jäi kokonaan pois vuoden 1984 virsikirjaehdotuksesta.
Edellinen
