Virsi 320; Sinua, Jumalaa
320

Sinua, Jumalaa

Sinua, Jumalaa,
kansasi kumartaa.

Maan piiri kiittää sinua,
Isäämme iankaikkista.
Enkelit, taivaan sankarit,
ja kerubit ja serafit
kiitosta Herran laulavat
ja lakkaamatta huutavat:

”On pyhä Jumala,
on pyhä Jumala,
on pyhä Jumala, Herramme Sebaot!
On täynnä kaikki taivas, maa
herrautesi kunniaa!”
Sinulle virren riemuisen
nyt nimeäsi siunaten
myös apostolit, profeetat
ja marttyyrisi laulavat.
Ja kristikunta kautta maan
sinulle kantaa kiitostaan.
Oi Isä, taivaan valtias,
ja Poika, Jeesus laupias,
ja Henki, lohduttajamme,
sinua, Herra, kiitämme.

Oi Jeesus, suuri kuningas
ja Isän Poika armias,
toit ihmiseksi syntyen
maailmaan armon, autuuden,
kuoleman mahdin kukistit
ja taivaan portit aukaisit.
Ylhäällä kirkkaudessa
nyt istut Isän rinnalla.
Kun kerran saavut päälle maan,
elävät, kuolleet tuomitaan.
Veresi meidät lunasti,
siis muista palvelijasi!

Vie taivaaseesi, jossa on
pyhien autuus loputon.
Kansasi, Jeesus, vapahda
ja luomakunta pelasta,
pahasta meitä varjele,
ruumis ja sielu suojele.
Päivästä päivään sinulle
me ylistystä veisaamme.
Suo, ettei synti milloinkaan
sinusta saisi luopumaan.
Jumala, meitä armahda
ja armollasi puolusta.
Heikkojen vahva uskallus,
kansasi kuule huokaus.
Toivomme olet ainoa,
oi uskollinen Jumala.

Aamen.

Lisää suosikkeihin
Te Deum laudamus 300-luvulta, mahd. Niketas Remesianalainen. Saks. Martti Luther 1529. Suom. Mikael Agricola 1544. Uud. Jaakko Finno virsikirjaan 1583. Uud. Elias Lönnrot 1867, Hilja Haahti 1923, komitea 1937. | Sävelmä: Keskiajalta / Saksassa 1533.
Luokitus: Kiitos ja ylistys

Virren tarina

320 Sinua, Jumalaa

Te Deum laudamus

Varhaisiin kristillisiin hymneihin on luettu latinankielinen Te Deum laudamus. Sen on sepittänyt mahdollisesti Niketas Remesianalainen (k. 414), mutta se liitettiin pitkään Milanon piispan Ambrosiuksen nimeen (Hymnus Ambrosianus). Siitä puuttuvat muutamat myöhemmille hymneille tyypilliset piirteet: tekstin jakautuminen neli- tai viisisäkeisiksi säkeistöiksi sekä loppusointu. Sen sijaan teksti jakautuu psalmilaulun tapaan säepareiksi. Hymniä onkin laulettu antifonisesti eli kahden laulajaryhmän vuorotteluna.

Te Deum tuli ruotsinnettuna mukaan Olavus Petrin Swenske Songer -virsikirjaan (1536), otsikkonaan nyt S. Ambrosij och Augustini loffsong. Hymni on suomennoksena Mikael Agricolan rukouskirjassa (1544) ja esiintyy perinteisine sävelmineen ruotsin- ja suomenkielisenä yleisesti 1500- ja 1600-lukujen nuottikäsikirjoituksissa.

Martin Luther muokkasi Te Deumin runomuotoon, jonka mukainen versio esiintyy perinteisen ohella suomalaisissa käsikirjoituksissa jo 1500-luvulla sekä ruotsiksi että suomeksi. Vuoden 1695 ruotsalaiseen ja vuoden 1701 suomalaiseen virsikirjaan otettiin mukaan hymnin molemmat muodot.

Te Deumia on perinteisesti laulettu aamun rukoushetkissä. Ruotsissa ja Suomessa sillä on ollut erityinen asema valtiollisissa juhlajumalanpalveluksissa. Se on juhlistanut Turun akatemian (nykyisen Helsingin yliopiston) vihkiäisiä 1640, Upsalassa 1701 venäläisistä Narvassa saatua voittoa ja valtiopäivien avajaisia 1900-luvulla. Vuoden 1986 virsikirjassa on tämän Lutherin version lisäksi myöhempi vapaa mukailu (321 Sinua, Jumala, kansasi tunnustaa). Virsikirjan jumalanpalvelusliitteessä on myös alkuperäisen kaltainen muoto (802 Sinua, Jumala, me ylistämme).

Erkki Tuppurainen

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.