Virren tarina
301 Kirkasta, oi Kristus, meille
Kirkastukoon aamun koitto
Hailuodossa syntynyt Gustaf Skinnari (1835-1916) ryhtyi nuorukaisena merimieheksi ja toimi myöhemmin lohikauppiaana Oulussa. Herätykseen tultuaan hän vaikutti lestadiolaissaarnaajana Oulun seuduilla ja laajemmaltikin.
Skinnari myös kirjoitti lauluja ja julkaisi 1894 laulukirjan Jumalan lasten Rukous-, Ylistys- ja Kiitos-Virsiä matkustaissamme elämän tietä läpi vihollisten maan Paratiisiin. Pitkän ja hankalan nimensä vuoksi sitä sanottiin yksinkertaisesti Skinnarin laulukirjaksi. Siinä oli 102 laulua, joista lähes puolet hänen kirjoittamiaan. Kirjaa tuskin enää muistetaan, mutta lauluista moni elää yhä. Niitä on lestadiolaisten Siionin lauluissa, pari otettiin aikoinaan myös Hengellisiin lauluihin ja virsiin.
Koko Suomen kristikansan rakastama Skinnarin virsi Kirkasta, oi Kristus, meille tuli vuoden 1938 virsikirjaan. Se julkaistiin ensimmäisen kerran 1893 kokoelmassa Valituita hengellisiä lauluja (toim. J. E. Pietikäinen) ja alkoi näin: ”Kirkastukoon aamun koitto / Idän taivas ruskossa, / Golgatalla meill' on voitto, / Jossa valvoin uskossa / Katselemme Jesusta / Avatuissa haavoissa.” Säkeistöjä oli kymmenen.
Havaitaan siis, että Skinnarin teksti on aika lailla muuttunut. Säkeistöjä on nyt kuusi. Taitava uudestirunoilija Wäinö Havas (1898-1941) tunnetaan itsekin virsirunoilijana. (Alkuperäisin sanoin, 10-säkeistöisenä virsi on edelleen Siionin lauluissa, SL 21.)
Virrellä on kaksi sävelmää. Nykyistä b-sävelmää luultiin kansansävelmäksi; edellisessä virsikirjassa se sai alkuperämerkinnän "Oulun tienoilta". Sittemmin sen tekijäksi on osoittautunut Skinnarin uskonystävä, Kivijärven kirkkoherra F. P. Krank (1844-1910). Vuoden 1938 koraalikomitea pyysi Toholammin kanttoria Heikki Pöyhtäriä (1880-1954) hahmottelemaan saman sävelmän pohjalta uuden. Molemmat otettiin sitten koraalikirjaan. Pöyhtärin koraali, joka nyt on a-sävelmänä, on vaikuttanut merkittävästi Skinnarin virren suosioon.
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.