Virsi 273; Jeesus, parhain ystäväni
273

Jeesus, parhain ystäväni

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Jeesus, parhain ystäväni,
löytäisinkö vertaista?
Auta, etten eläissäni
koskaan hylkää sinua.
Minut ken saa riistetyksi
kädestäsi rakkaasta,
kun on meillä tahto yksi
nyt ja kerran taivaassa?

2.
Hän on kuollut puolestani,
minut ken voi kadottaa?
Ylösnoussut puoltajani
minut vanhurskauttaa.
Ken nyt syyttää uskaltaisi
valittua Kristuksen,
tuomita ken hänet saisi
joukkoon kadotettujen?

3.
Eivät mitkään voimat maiset,
eivät henkivallatkaan,
nykyiset, ei tulevaiset,
elämä, ei kuolokaan
erottaa voi Jumalasta,
hänen rakkaudestaan.
Kristuksessa on se vasta
julki tullut maailmaan.

Lisää suosikkeihin
Jakob Arrhenius 1691. Suom. virsikirjaan 1701. | Sävelmä: Gustaf Düben 1674.
Sama sävelmä: 404 | 411b | 506
Luokitus: Jumalan armo Kristuksessa

Virren tarina

273 Jeesus, parhain ystäväni

Jesus är min vän den bäste

Virsikirjassamme on viisi Jakob Arrheniuksen virttä. Neljä niistä pohjautuu Vanhan testamentin psalmeihin, mutta yhden aihe on Uudesta testamentista. Se on Jeesus, parhain ystäväni, joka saa sisältönsä Paavalin Roomalaiskirjeen 8. luvun loppujaksosta.

Paavali siirtyy siinä me-muotoon: kysymys on uskoaan tunnustavasta seurakunnasta. Hänen rohkaisevat sanansa päättyvät hymnimäiseen nousuun: "Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat - - voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme." Eipä ihme, että se inspiroi Jakob Arrheniusta, joka oli jo kääntänyt eräitä saksalaisia Jeesus-virsiä.

Arrhenius puolestaan ei kirjoittanut virttään me-muotoon. Jeesus, parhain ystäväni on minä-virsi. Kun runoilija sanoo Jeesusta parhaaksi ystäväkseen, se kyllä helähtää aidon omakohtaiselta tunnustukselta. On kyse enemmästä kuin vain Raamatun sanan pukemisesta runon muotoon.

Upsalan yliopiston historian professori Jakob Arrhenius (1642-1725) sepitti tämän virren hovikapellimestari Gustaf Dübenin (1624-1690) alkuaan maalliseen tekstiin liittyneeseen iloisesti hypähtelevään sävelmään. Se otettiin virsikirjaan niin Ruotsissa kuin sitten meilläkin. Ajan mittaan sävelmä, vallitsevaksi tulleen juhlallisen arvokkaan koraali-ihanteen mukaisesti, latistui tasatahtiseksi. Kun nyt on palattu alkuperäiseen rytmiseen sävelmämuotoon, koko virsi on kuin puhjennut uuteen elämään.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.