Virsi 164; On Kristus kirkon Herra
164

On Kristus kirkon Herra

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
On Kristus kirkon Herra,
sen luoja ainoa,
hän Hengen sille antaa
vedellä, sanalla.
Maan alhoista sen etsi
hän morsiamekseen
ja osti kuolemallaan
iäksi itselleen.

2.
Kansoista kooten yhteen
hän uhriverellään
sen yhteen uskoon liittää
ja yhteen elämään.
Hän, Kristus, yksi Herra,
kaikilla lahjoillaan
yhdessä pöydässänsä
rakentaa kirkkoaan.

3.
Ja vaikka maailmassa
on kirkko vieras niin,
häväisty, haavoitettu,
revitty uuvuksiin,
sen pyhät vartiossa
kuitenkin odottaa,
yön valta milloin päättyy
ja aamu aukeaa.

4.
Näin seurakunta Herran
melskeessä taistelun
tähyää täyttymystä
rauhansa luvatun.
On kerran juhlariemu
silmissä voittajan,
ja kilvoituksen kirkko
on kirkko kunnian.

5.
Vaan nyt jo yhtyy Herraan
se kolmiyhteiseen
ja riemuitsevaan kirkkoon,
pyhien autuuteen.
Voimasi, Kristus, anna
nyt kuuliaisuuteen,
armossa meidät kanna
juhlaasi taivaaseen.

Lisää suosikkeihin

Kuuntele virsi

Samuel John Stone 1866. Suom. Harpunsäveliä 1896, Anna-Maija Raittila 1960. Virsikirjan lisävihkoon 1963. | Sävelmä: Samuel Sebastian Wesley 1864.
Luokitus: Kristuksen seurakunta

Virren tarina

164 On Kristus kirkon Herra

The Church’s one foundation

Eteläafrikkalaisen piispan John Colenson 1860-luvulla julkaisemat, historiallis-kriittistä raamatuntutkimusta edustavat teokset nostattivat vastalauseiden myrskyn, ja Colenson esimies, Kapkaupungin piispa Robert Gray erotti hänet virasta. Kiista ulottui Englantiin saakka. Gray kirjoitti ihailua herättäneen oikean uskon puolustuksen, ja se inspiroi Windsorin nuoren apulaispapin Samuel John Stonen sepittämään virren, josta oli tuleva maailmankuulu: On Kristus kirkon Herra.

Stonea kiusasi se, etteivät seurakuntalaiset oikein ymmärtäneet apostolisen uskontunnustuksen sisältöä. Heitä auttaakseen hän loi kahdentoista virren sarjan Lyra fidelium (1866). On Kristus kirkon Herra sai sijansa siinä.

Virren lähtökohta ja sen sanoman ydin on sama, minkä Paavali lausui näin: ”Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.” (1. Kor. 3:11.) Alkusäkeistöt selittävät uskontunnustuksen sanoja ”pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden”. Siinä on Raamatun mukainen kuva kirkosta. Sitten kuvataan kirkkoa sellaisena kuin se nyt on: ”häväisty, haavoitettu, revitty uuvuksiin”, mutta taistelevana se odottaa luvattua rauhaa. Lopuksi nähdään kirkko sellaisena, mikä siitä on tuleva: riemuitsevana, pyhien autuutena.

S. J. Stone (1839-1900) oli tämän virren kirjoittaessaan 27-vuotias. Vuodesta 1870 hän toimi kirkkoherrana Haggerstonissa ja lopuksi eräässä Lontoon seurakunnassa. Virsiä ja runoja hän kirjoitti runsaasti, mutta vain tämä yksi on jäänyt elämään.

Kun On Kristus kirkon Herra Anna-Maija Raittilan suomentamana tuli virsikirjan lisävihkoon 1963, siihen liitettiin Melchior Teschnerin tuttu koraali (ks. virsi 8). Virsikirjan uudistuksen myötä vihdoin saimme myös Samuel S. Wesleyn sävelmän, jolla virttä lauletaan kaikkialla maailmassa. Tämä Wesley (1810-1876) oli kuuluisan virsirunoilijan Charles Wesleyn (ks. virsi 106) pojanpoika ja säveltäjä Samuel Wesleyn poika.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.