På svenska
Virsi 925c – Maa järkkyy, murtuu (vain äänite)

Virsi 925c – Maa järkkyy, murtuu (vain äänite)

Virsi 925b – Maa järkkyy, murtuu (vain äänite)

Löydä lisää virsiä

Tähän teemalaatikkoon on valittu vain muutamia aiheeseen liittyviä virsiä. Voit etsiä itse lisää joko selaamalla virsikirjaa luokituksen mukaan tai käyttämällä sopivia hakusanoja.

Löydä lisää hautajaisvirsiä

Teemalaatikossa on vain muutamia esimerkkejä hautajaisiin sopivista virsistä. Löydät lisää hautajaisvirsiä esimerkiksi luokasta Hautaus tai hakusanalla Hautaan siunaaminen tai teemalaatikosta Toivo.

Seurakuntasi kanttori auttaa mielellään sopivien virsien valinnassa. Ota rohkeasti yhteyttä!

Seurakuntien yhteystiedot

Löydä lisää häävirsiä

Teemalaatikossa on vain muutamia esimerkkejä häihin sopivista virsistä. Löydät lisää häävirsiä esimerkiksi luokista Avioliitto tai Koti ja perhe tai hakusanalla Avioliitto.

Seurakuntasi kanttori auttaa mielellään sopivien virsien valinnassa. Ota rohkeasti yhteyttä!

Seurakuntien yhteystiedot

Löydä lisää kastevirsiä

Teemalaatikossa on vain muutamia esimerkkejä ristiäisiin sopivista virsistä. Löydät lisää kastevirsiä esimerkiksi luokista Pyhä kaste tai Lapset tai hakusanalla Kaste.

Seurakuntasi kanttori auttaa mielellään sopivien virsien valinnassa. Ota rohkeasti yhteyttä!

Seurakuntien yhteystiedot

Virsi 576 – Maa hohtaa lumivaipassansa

1.
Maa hohtaa lumivaipassansa,
on Luoja itse luonut hangen, jään.
Maa Herran on myös roudassansa
ja lepää talven hänen kädessään.
On ankara ja pitkä talviyö,
vaan läpi senkin jatkuu Luojan työ.

2.
Taas kaamos saartaa, painaa mieltä,
vaan Herra meidän lähellämme on.
Yön valta väistyy päivän tieltä,
ja kevät nousee, juhla auringon.
Näin tunturit ja järvet, erämaa
valoa toivon saavat heijastaa.

3.
Nyt vaikka nukkuu siemen, multa,
työn äänet kaikkialta kuuluvat.
Me saamme hoitaa hengen tulta,
ja kätten töihin päivät kutsuvat.
Ja hohtavilla talvihangilla
suot, Herra, mielen, ruumiin iloita.

4.
Teit, Herra, talven jäätäväksi,
vaan kohdussaan maa kantaa elämää.
Loit silmuun toivon kestäväksi,
maa kevään helmaan versot synnyttää.
Jos raskas onkin talven ahdistus,
niin väkevä on kevään vapaus.

5.
Oi Herra, armon meille annat
ja Kristuksessa meidät vapahdat.
Niin kukkivat kuin jäiset rannat
luomisen uuteen päivään katsovat.
Ja luomakunta yhtyy kiitokseen,
Jumalan lasten riemuun, kirkkauteen.

Virsi 575 – Maan muokkasimme, veimme

1.
Maan muokkasimme, veimme
sen multaan siemenen.
Työn toivossa me teimme
ja Luojaa rukoillen.
Soi hiljaisesti tuuli
ja laiho kohosi.
Näin Herra pyynnöt kuuli
ja viljan kasvatti.

2.
Hän maahan sateen heitti,
soi loistaa auringon,
maan siunaukseen peitti.
Hän Isä, luoja on.
Se siunaus näin siirtyi
peltoomme, leipäämme,
ja Herran hyvyys piirtyi
jokaiseen päiväämme.

3.
Nyt hehkuu kauneutta
myös lakastuva maa.
Puut ruskan kirkkautta
kantavat loistavaa.
Maa täyteydessänsä
tuo sadon ajallaan,
se antaa hedelmänsä
ja kutsuu korjaamaan.

4.
On täynnä lahjojasi
kätesi, Jumala.
Soi syksy kiitostasi
maan kaiken kasvusta.
Nyt kiittää sydämemme,
kun meitä rakastat,
suot toivon elääksemme
ja hoivaat, johdatat.

Virsi 574 – On kaunis synnyinmaamme

1.
On kaunis synnyinmaamme,
maat, metsät, järvet sen.
Me Luojan töitä saamme
katsella kiittäen.
Taas lauhat tuulet soittaa
urkuja hongiston
ja Herraa kunnioittaa,
hän kaiken luoja on.

2.
Oi kuulautta taivaan,
ei yötä ollenkaan!
Luot, Herra, työhön, vaivaan
katseesi laupiaan.
Näin siunaat kylvötyömme
ja korjuun kypsän suot,
jaat leivän, jonka syömme,
ja mieliin toivon luot.

3.
Maan lapset tunnustamme:
me emme ansainneet
lahjoja vaivallamme,
armosta kaiken teet.
Nyt armon kerjääjinä
me saamme iloita,
helteessä nääntyvinä
huokaamme toivossa.

4.
Annathan taivaassasi
sen suven autuaan,
kun, Herra, lapsiasi
käyt maasta noutamaan.
Nyt kansasi on tuhkaa
päiväsi polttamaa.
Ei siellä syksy uhkaa,
ei sinne talvi saa.

5.
On aurinkona kerran
Karitsa Jumalan,
ja seurakunta Herran
on kirkas morsian.
Ei usvan pilvi peitä
Kristuksen kasvoja,
ei tuskan kyyneleitä
yhdenkään katseessa.

6.
Soi siellä virret toisin
kuin täällä milloinkaan,
kun kasvoin aurinkoisin
me käymme laulamaan.
Ja siksi armon alla
tahdomme vaeltaa,
kun tiellä vaikealla
maan helle uuvuttaa.

Virsi 573 – Maa vaikka synnin tähden

1.
Maa vaikka synnin tähden
nyt vielä huokailee,
niin luomiskauneutta
se silti säteilee.

2.
Vuodesta vuoteen kantaa
se meille aarteitaan
ja kaikille se antaa
runsaita lahjojaan.

3.
Se kukkii, kasvaa, tuottaa
niin hyvää hedelmää.
Syys, kevät, kesä, talvi
Luojaansa ylistää.

4.
Jumala, Herra taivaan,
kasteesi vuodata,
sen anna maailmaasi
runsaasti siunata.

5.
Suo viljan vainioilla
kypsäksi ehtiä,
etteivät rakeet, halla
satoa hävitä.

6.
Vain sinun hyvyyttäsi
se meille todistaa,
kun maamies pelloltansa
viljansa talteen saa.

7.
Maailma kaikkinensa
on Luojan asunto.
Tee meille eläväksi
myös ristinsovinto.

Virsi 572 – Taas kukkasilla kukkulat

1.
Taas kukkasilla kukkulat,
oi Herra, kaikki vyötät
ja laumat lukemattomat
taas laitumilla syötät.
Näin kaikki maa nyt iloissaan
sinulle laulaa kiitostaan,
julistaa kunniaasi.

2.
On täynnä vettä virtasi,
janoiset siitä juotat
ja runsaan siunauksesi
maan kasvulle nyt tuotat.
Lehteen ja kukkaan, Luoja, saat
auringon nousun, laskun maat
iloksi ihmisille.

3.
Taas, Herra, askeleistasi
maa uhkuu muhevuutta.
Ajallaan annat sateesi,
saa pellot voimaa uutta.
Näin, Herra, vuoden kaunistat
ja työmme siunaat, vahvistat,
suot nousta kultaviljan.

4.
Jumala, hiljaisuudessa
sinua Siion kiittää.
Kansaasi siunaat rauhalla,
kaikille armo riittää.
Anteeksi annat velkamme,
pois nostat raskaan kuormamme,
me siitä riemuitsemme.

5.
On autuas, ken olla saa
Jumalan kartanoissa,
ylistää Luojan kunniaa
pyhien asunnoissa,
kun hyvyydellä huoneesi,
rauhalla läsnäolosi
ravitset, Herra, meitä.

Virsi 571 – Jo joutui armas aika

1.
Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon.

2.
Taas niityt vihannoivat
ja laiho laaksossa.
Puut metsän huminoivat
taas lehtiverhossa.
Se meille muistuttaapi
hyvyyttäs, Jumala,
ihmeitäs julistaapi
se vuosi vuodelta.

3.
Taas linnut laulujansa
visertää kauniisti.
Myös eikö Herran kansa
Luojaansa kiittäisi!
Mun sieluni, sä liitä
myös äänes kuorohon
ja armon Herraa kiitä,
kun laupias hän on.

4.
Oi Jeesus Kristus jalo
ja kirkas paisteemme,
sä sydäntemme valo,
ain asu luonamme.
Sun rakkautes liekki
sytytä rintaamme,
luo meihin uusi mieli,
pois poista murheemme.

5.
Ei vertaistasi sulle,
sä lilja Saaronin.
Suo armos lahjat mulle
ja kaste Siionin.
Kun Henkes virvoituksen
vain sielu saanut on,
keväisen kaunistuksen
se saa kuin Libanon.

6.
Maan, meren anna kantaa
runsaasti lahjojas,
tarpeemme meille antaa
sun siunauksestas.
Suo suloisuutta maistaa
myös sielun sanassas,
ain armos sille paistaa,
niin on se autuas.

Virsi 570 – Luomisen juhlaa täynnä

1.
Luomisen juhlaa täynnä
jälleen on kaikki maa.
Kuoleman vallan alta
elämä pulppuaa.
Pimeys liikahtaa,
aurinko astuu esiin,
kimmellys syttyy vesiin,
jääkuori hajoaa.

2.
Jumala hyvyydellään
herättää syvyydet.
Roudasta havahtuvat
silmut ja siemenet.
Luodut nyt lähelleen
etsivät toinen toistaan,
astuvat kammioistaan
vapaina kevääseen.

3.
Sydänten uumenista
kumpuaa ylistys,
keskeltä turmelusta
riemu ja hämmästys.
Kristus on voimallaan
uudeksi kaiken luonut,
meillekin rauhan tuonut
kuolleista noustessaan.

Virsi 569 – Herää, sydän, nukkumasta

1.
Herää, sydän, nukkumasta,
talviunen horteesta,
nouse valoon kuolemasta
kevätaamun loisteessa.
Herran Henki lähteillensä
kutsuu meitä lähellensä.
Sydän siellä elämää
Jeesuksessa hengittää.

2.
Harmaat huolet ovat poissa,
valon koittoon haihtuneet,
kaikki vanha on nyt mennyt,
uudet soivat kanteleet.
Armonlaakson laitumilla
sydän liikkuu suvisilla.
Iloon, toivoon, vapauteen
henki nousee kirkkaaseen.

3.
Kevät joutuu, elämämme
Kristukselta toivon saa.
Pyhän Hengen auringossa
lämpenee jo kylvömaa.
Armon raikkaat tuulet meitä
virvoittavat nääntyneitä.
Herää, sydän, aukaise
portit riemun Hengelle!

Virsi 568 – Oi, kuinka kevät säteilee

1.
Oi, kuinka kevät säteilee
elämän riemuaan!
Maa onnellinen iloitsee
ja loistaa puvussaan,
ja loistaa puvussaan.

2.
Sinua, Luoja, ylistän
taas kevään voimasta.
Teet työsi ihmeteltävän
ja siunaat luotuja,
ja siunaat luotuja.

3.
Tuot ilmi jumalalliset
ja jalot ihmeesi.
Myös kylmät, kuolleet sydämet
luot, Herra, uudeksi,
luot, Herra, uudeksi.

4.
Oi uskon pyhää hehkua
ja kukkaa rakkauden
ja rukouksen tuoksua!
Soi riemu laulujen,
soi riemu laulujen.

5.
Tee, Luoja, Henki, ihmeesi
näin myöskin minussa.
Voimalla armonlähteesi
nyt minut uudista,
nyt minut uudista.

Virsi 567 – Ah, kuinka kevät hohtaa

1.
Ah, kuinka kevät hohtaa
ja kukkii, tuoksuu maa!
Näin Luoja meidät kohtaa
ja hyvyys valloittaa.
Niityllä riemuissansa
eläimet hyppivät,
ja linnut lauluillansa
Luojaansa kiittävät.

2.
Nyt, Herra, ylistämme
keväästä sinua.
Suo laihon kylvämämme
varttua runsaana.
Et vallastasi horju,
vaan hoidat elämää.
Pois halla, tuho torju
ja turvaksemme jää.

3.
Suo Hengen valon loistaa
pimeään sydämeen
ja esteet tieltä poistaa
uskoon ja vapauteen.
Oi Herra, sielu täytä
sanasi riemulla
ja armon suuruus näytä
Kristuksen voitossa.

4.
Myös työni, Herra, anna
sinua ylistää.
Suo voimaa, että kannan
Henkesi hedelmää.
Näin, Herra, Hengelläsi
minua johdata
ja aina edessäsi
tahtoosi taivuta.

Virsi 566 – Yö joutuu etehemme

Yö joutuu etehemme,
taas päättyi päivä tää.
Oi rakas Jeesuksemme,
nyt luoksemme sä jää.
Uskomme vahvista
ja aina suojaa meitä.
Vaaroissa kätke, peitä,
suo lepo rauhaisa.

Virsi 565 – Nyt melu tyyntyy

1.
Nyt melu tyyntyy,
työn paine laantuu.
Enkeli kuormaamme koskettaa.
Yön lepo siunaa,
oi Herra, meille.
Sinulta kansasi toivon saa.

2.
Siis murra kahleet
ja väärä valta!
Suo kukkaan puhjeta oikeuden!
Suo, että kirkko
myös yössä valvoo
sovinnon liekkinä kaikkien.

3.
Ja valvo itse,
oi Kristus, meissä.
Sanasi ainoa lamppu on.
Maailman halki
sen loiste kantaa
varmuutta aamun ja auringon.

Virsi 564 – Aurinko vaipuu mailleen

1.
Aurinko vaipuu mailleen,
pois päivä katoaa,
se ikuisuuden helmaan
iäksi vajoaa.
Kun yli maitten ehtoo
jo varjojansa luo,
jää luoksemme, oi Herra,
valosi meille suo.

2.
On turvallista, Herra,
rauhaasi nukahtaa
ja uusin voimin nousta,
kun päivä sarastaa.
Taas nukkuessa suojaa
kotimme vaaroilta.
Yö rauhallinen anna,
pois paha karkota.

3.
Ah, milloin koittaa päivä,
se aika autuas,
kun aurinkona aina
on Kristus armias,
kun Jumalamme itse
pois pyyhkii kyynelet
ja ylistystä tuovat
tuhanten tuhannet?

4.
Päivääsi odotamme,
sen, Herra, koittaa suo
ja synnin yöstä meidät
valkeuteesi tuo.
Kätesi vahva kerran
kahleemme kirvoittaa.
Uudeksi silloin luodaan
kuoleman, synnin maa.

Virsi 563 – Ilta on tullut, Luojani

1.
Ilta on tullut, Luojani,
armias ole suojani.
Anteeksi synnit antaen
rauhalla siunaa Jeesuksen.

2.
Jos vielä uuden päivän saan,
lapsenas auta kasvamaan,
niin että taivaan kirkas sää
täällä jo saisi lämmittää.

3.
Lapsena hoida taivahan
keskellä vieraan maailman.
Täällä jo taivas rintaan luo,
nukkua helmaas nyt mun suo.

Virsi 562 – Kun päivä mailleen vaipuu

1.
Kun päivä mailleen vaipuu,
suo, Herra, että taipuu
henkeni puoleesi.
Maan hälyn hiljetessä
myös yksinäisyydessä
jää, Herra Jeesus, luokseni.

2.
Taas päivän liekki sammuu,
maa yöhön peittyy, tummuu,
vaan katson sinua.
Aurinko toinen paistaa,
kun armo, totuus loistaa
Jumalan valtakunnassa.

3.
Se valo nukkuissani
on valkeutenani,
taas nousta siihen saan.
Sinulle elän täällä,
niin kauan kuin maan päällä
minulle aikaa annetaan.

4.
Johdata valon tiellä,
niin kerran herään siellä
päivääsi, laupias.
Taivaassa ihastella
ilolla ikuisella
kirkkaita anna kasvojas.

Virsi 561 – Tästäkin päivästä tahdon nyt kiittää

1.
Tästäkin päivästä tahdon nyt kiittää,
Herrani, nöyrästi tunnustaen:
Huonosti suoritin tehtävät sen.

2.
Vieläkö armosi minulle riittää?
Syntisin olen ja kelvottomin.
Annathan anteeksi, uskollisin.

3.
Kärsimyskruunusi mieleeni paina,
kiinnitä uskossa sydämeni
itseesi lähemmin, Jeesukseni.

4.
Jalkani johdata jälkiisi aina.
Herrani, levolle käydessäni
hautaa nyt syntini haavoihisi.

5.
Rukoile, Jeesus, ja varjele silloin,
kun uneen illalla vaipua saan
enkä voi valvoa, rukoillakaan.

6.
Uupunut ruumiini tyynnytä illoin.
Rukoile minulle, armollisin,
uusia voimia, uskoakin.

7.
Jos vielä lahjoitat huomenen uuden,
Henkesi minua johdattakoon,
syntini, vilppini paljastakoon.

8.
Varjele pauloista uskottomuuden.
Uudista minutkin ihmiseksi,
joka on sinulle kunniaksi.

Virsi 560 – Maat, metsät hiljenneinä

1.
Maat, metsät hiljenneinä
ja meret tyyntyneinä
kiittävät Jumalaa.
On laannut voima tuulten.
Vaikene, puhe huulten,
vain sydän puhua nyt saa.

2.
Sinua, Jumalani,
nyt kiitän iloissani,
kun tunnen voimasi.
On kaikki hallussasi,
soi taivas kiitostasi
ja koko luomakuntasi.

3.
Nyt ihmettelen tässä,
näin, Herra, elämässä
lastasi talutat:
suot armolahjojasi
ja hoidat sanallasi
ja joka päivä armahdat.

4.
Aamusta aamuun herään
ja ilta illan perään
käyn rauhaas nukkumaan.
Voin päivän päivään liittää,
ja hyvyyttäsi riittää,
et, Herra, väsy auttamaan.

5.
Vaan tunnen murheissani:
taas, Herra, matkallani
pois kuljin tieltäsi.
On turva lapsellasi
vain laupeudessasi.
Näin sulje minut helmaasi.

Virsi 559 – Nyt kaikki päättää työnsä

1.
Nyt kaikki päättää työnsä,
he käyvät rauhaan yönsä
raueten nukkumaan.
Vaan ensin, sydämeni,
tuo kiitos Luojallesi
ja muista hänen armoaan.

2.
Pois päivä meiltä kulki,
yö tummaan helmaan sulki
taas vuoret, laaksot maan.
Vaan valo kirkas, toinen,
tuo armon aurinkoinen,
valaisee yönkin loistollaan.

3.
Yön halki tähdet taivaan
maan synkkyyteen ja vaivaan
loistavat kirkkaasti.
Kun täältä lähden kerran,
saan nähdä kasvot Herran
ja kanssaan olla iäti.

4.
Oi Jeesus, rauhan tuoja,
suo enkeleiden suoja
ja valvo minua.
Kun hyökkää kiusaajani,
niin seiso rinnallani
ja anna voimaa taivaasta.

5.
Suojele kotiani
ja muista rakkaitani,
taas auta huomiseen.
Kun päivä suuri koittaa,
suo kruunu meidän voittaa
ja päästä juhlaan kirkkaaseen.

Virsi 558 – Pois aurinko jo painui vuorten taaksi

1.
Pois aurinko jo painui vuorten taaksi,
pois tämä päivä kulki ainiaaksi.
Kaikkine riemuineen ja murheineen
se mennyt on, ei saavu uudelleen.

2.
Sinua, Herra, kiitän elämästä,
päivistä menneistä ja myöskin tästä.
On kädessäsi kulku kohtalon.
Tahtosi, Isä, tapahtukohon.

Virsi 557 – Sinun luoksesi, Jeesus

1.
Sinun luoksesi, Jeesus, nyt tulla suo,
yön varjot kun päivän jo voittaa.
Taas yön lepo rauhaisa meille tuo,
vain luonasi valkeus koittaa.
Suo loppu kerran kuolossa autuas.

2.
Olen käskysi rikkonut, tiedän sen,
ja murhetta sinulle tuotan.
Nyt tuomion, Herrani, ansaitsen,
vaan toivossa ristiisi luotan.
Suo loppu kerran kuolossa autuas.

3.
Anna päiväni kulkea kanssasi
ja yön yli rauhassa maata.
Suo, että ei henkeni nukkuisi,
ettei saisi kilvoitus laata.
Suo loppu kerran kuolossa autuas.

Virsi 556 – Taas päivä ajan virtahan

1.
Taas päivä ajan virtahan
nyt iäks uppoaa.
Armosta hyvän Jumalan
yö levon lahjoittaa.

2.
Vaiheemme tunnet, Jumala,
yöt, päivät vaihtuvat.
Vain sinä säilyt samana,
armoa tarjoat.

3.
Huomaasi jälleen, Herra, jään,
kun päivä pakenee.
Sinua nousen kiittämään,
kun aamu valkenee.

4.
Ja vaikka yöllä kuolema
pois minut kutsuisi,
on eläissä ja kuollessa
sinussa turvani.

Virsi 555 – Oi Herra, luoksein jää

1.
Oi Herra, luoksein jää, jo ilta on,
ja kadonnut on valo auringon.
Ken muu mua murheissani lohduttais,
kelt’ turvan hädässänsä sielu sais.

2.
Päiväni rientää kohti loppuaan,
on ilo maallinen kuin varjo vaan.
Ei ole täällä mitään pysyvää,
vain sinä, Herra, sinä luoksein jää.

3.
Sä pahan väijytykset turhiks teet,
sä tuskat liennät, kuivaat kyyneleet.
Miss’ on nyt, kuolema, sun voittosi,
kun Herra Jeesus, olet kilpeni.

4.
Sun, Herra, ristisi mua valaiskoon,
kun tieni painuu kuolon laaksohon.
Sen valon tieltä varjot häviää.
Eläissä, kuollessa sä luoksein jää.

Virsi 554 – Jo päivä ehtii ehtoolle

1.
Jo päivä ehtii ehtoolle,
yö saapuu hiljaisesti.
Jää, armon Herra, luoksemme
turvaksi ainaisesti.
Suo ilo meille taivaassa.

2.
Lämmitä kylmät sydämet,
Jumalan loiste jalo.
Puhdista, Jeesus, syntiset,
luo meihin armon valo.
Suo ilo meille taivaassa.

3.
Et hylkää meitä milloinkaan,
voimakas vartijamme.
Taas riennä meitä suojaamaan,
turviisi uskallamme.
Suo ilo meille taivaassa.

4.
Työn uurastukseen päivän loit
ja varten toimiamme,
yön meille levoksemme soit,
virvoita voimiamme.
Suo ilo meille taivaassa.

5.
Niin armoasi huomenna
kiitämme riemuisasti.
Suo sydämemme rauhassa
valvoa loppuun asti.
Suo ilo meille taivaassa.

Virsi 553 – Päivä jälleen yöhön vaipuu

1.
Päivä jälleen yöhön vaipuu,
saamme käydä lepäämään.
Auta, Herra, että taipuu
kieli, mieli kiittämään.
Pitkin päivää varjelit,
kiusaajamme karkotit.
Saarsit meidät rauhallasi,
kannoit käsivarsillasi.

2.
Vaan kun muistan mielessäni
vaiheet päivän päättyneen,
suru painaa sydäntäni,
paljon, Herra, väärin teen.
Määränpääni himmentyy,
itsekkyys on siihen syy.
Synti estää elämästä,
tahtoasi täyttämästä.

3.
Jeesus, kaiken pahuuteni
jätän jälleen käsiisi,
levottoman sydämeni
turviin laupeutesi.
Sinä minut lunastit,
Isän kanssa sovitit.
Kasvoistasi hyvyys loistaa,
armo tuomioni poistaa.

4.
Tämän perustuksen päällä,
tämän turvan suojassa
päivän työni päätän täällä,
lepään yöni rauhassa.
Ruumiini ja sieluni
annan, Herra, haltuusi.
Kiitos huolista ja työstä,
levon lahjasta ja yöstä.

5.
Jeesus, läsnäolollasi
loistat halki yönikin,
vailla sinun valoasi
pimeä on päiväkin.
Yön ja päivän valkeus,
maan ja taivaan kirkkaus,
valvoessa, maatessani
olet ainut auttajani.

6.
Herra, siunaa kansa Suomen,
johda kaikki vaiheet sen,
anna uuden toivon huomen
aikaan ahdistuksien.
Meille viisautta suo,
rauha maailmaamme luo.
Siunaa työmme, tehtävämme,
omaisemme, ystävämme.

7.
Anna, Isä, armiaasti,
mitä pyytää lapsesi.
Jeesus, meille laupiaasti
tule aina turvaksi.
Lohduttaja laupias,
Pyhä Henki armias,
nöyrän rukouksen kuulkoon,
aamen, niin nyt tapahtukoon.

 

Voidaan laulaa myös sävelmällä 209.

Virsi 552 – Mua siipeis suojaan kätke

1.
Mua siipeis suojaan kätke,
oi Jeesus, Herrani,
suojassas suo mun olla,
jos kuinka kävisi.
Sä kaikeks tule mulle
valollas, neuvoillas,
suo joka päivä elää
mun yksin armostas.

2.
Suo anteeks kaikki synnit,
puhdista verelläs,
luo minuun uusi mieli,
pyhitä Hengelläs.
Ja meidät suuret, pienet
sun sulje suojahas,
yö rauhainen suo meille,
oi Jeesus, laupias.

Virsi 551 – Sinua, Kristus, kiitämme

1.
Sinua, Kristus, kiitämme,
oi Herra, armahtajamme,
kun tänään jälleen varjelit,
soit suojaksemme enkelit.

2.
Taas saamme käydä levolle.
Huojenna, Herra, mielemme,
kirkasta meille armosi
ja synnit anna anteeksi.

3.
Jokaisen meidän turvaksi
lähetä taivaan enkeli.
Hän öin ja päivin varjelkoon
ja kiusaajalta suojelkoon.

4.
Varjele meidät pahasta,
tulen ja veden vaarasta.
Nimeesi, Jeesus, turvaamme,
haltuusi kaiken annamme.

5.
Kun meidät, Jeesus, lunastit
ja lapsiksesi omistit,
sinulle yksin kuulumme,
jos elämme tai kuolemme.

6.
Me aamen, aamen sanomme.
On Jeesus aina suojamme.
Rauhassa saamme levätä,
nukkua hänen nimeensä.

Virsi 550 – Oi Kristus, kirkas aamunkoi

1.
Oi Kristus, kirkas aamunkoi,
valosi yöhön päivän toi.
Isämme olet kirkkaus,
maailman ilo, valkeus.

2.
Pyydämme vielä illalla:
Varjele, hyvä Jumala.
Kun yö taas alkaa, suoja suo,
jos vaara uhkaa, turva tuo.

3.
Ruumiini lepoon vaipukoon,
sinussa sydän valvokoon.
Varjele, ettei henkeni
milloinkaan uneen vaipuisi.

4.
Suojele meitä, Luojamme,
jos nukumme tai valvomme.
Palvelijaasi puolusta,
kun uhkaa synti, kuolema.

5.
Herramme, meidät lunastit
ja verelläsi puhdistit,
vahvista meitä uskomaan
ja sinua vain seuraamaan.

6.
Isämme kaikkivaltias
ja pyhä Poika laupias
ja Henki, lohduttajamme,
nyt kuule rukouksemme.

Virsi 549 – Isämme, kiitos päivästä

1.
Isämme, kiitos päivästä,
kun varjo illan leviää,
ja kiitos, että kuormamme
anteeksianto nostaa pois.

2.
Kuin päivä painuu syliin yön
ja virrat mereen juoksevat,
niin virtaa kohti sinua
sydänten kiitos, kaipaus.

3.
Keskellä yön ja pimeän
Kristuksen armo vartioi.
Yön lepo ruumiin virkistää.
Vain usko valvoo, valaisee.

4.
Siis riisu jälleen, Herramme,
pelon ja valheen verkot pois.
Pois kaikki kiista tyynnytä,
sulata kylmyys, ylpeys.

5.
Isän ja Pojan Hengessä
Kristuksen nimeen pyydämme:
Isämme, sulje meidät taas
armosi syliin avoimeen.
Aamen.

Virsi 548 – Tule kanssani, Herra Jeesus (ei verkkojulkaisua)

Virsi 547 – Joka aamu on armo uus

1.
Joka aamu on armo uus,
miksi huolta siis kantaa!
Varjot väistyy ja vajavuus,
Jeesus voimansa antaa.
Kiitos Herran, hän auttaa tiellä,
meidän kanssamme nyt ja aina on,
täällä suo Isän suosion,
rauhan luonansa siellä.

2.
Joka aamu on armo uus,
huolet voimme siis heittää.
Rangaistuksenkaan ankaruus
ei voi armoa peittää.
Herran hoidosta kiittäkäämme,
kun hän taivasta varten kasvattaa,
murheen allakin armahtaa,
hänen turviinsa jäämme.

3.
Kaikki entinen katoaa,
itkun, riemunkin aiheet,
moni arvoitus ratkeaa,
uudet alkavat vaiheet.
Kohta koittaa jo päivä Herran,
se on hänellä yksin tiedossaan.
Siksi kiitosta veisaamaan,
hänen voitto on kerran!

Virsi 546 – Jeesus, ilo sydämeni

1.
Jeesus, ilo sydämeni,
armon kirkas aurinko,
onneni ja autuuteni,
voimakseni tule jo.
Jeesus, asu minussa,
pysyä suo sinussa.

2.
Jeesus, minun alkaa anna
päivän toimet sinussa.
Työni kuorman alla kanna,
iltaan asti vahvista.
Jeesus, asu minussa,
pysyä suo sinussa.

3.
Ohjaa, Jeesus, sanojani
tahtos mukaan oikeaan.
Johda ajatuksiani,
auta aina valvomaan.
Jeesus, asu minussa,
pysyä suo sinussa.

4.
Jeesus, ole suojanani
käydessäni nukkumaan.
Uuteen aamuun noustessani
armoasi kiittää saan.
Jeesus, asu minussa,
pysyä suo sinussa.

5.
Päivieni päättyessä,
Jeesus Kristus, armahda.
Ole läsnä lähtiessä,
turvallinen kantaja.
Jeesus, asu minussa,
pysyä suo sinussa.

Virsi 545 – Kaikessa, Herra armias

1.
Kaikessa, Herra armias,
ilmoitat valtasuuruuttas.
Maa, meri, taivas julistaa
Luojansa suurta kunniaa.

2.
Auringon loit ja päivän työn,
soit tähdet vartijoiksi yön.
Levolla öisin virkistät
ja aamuin valoon herätät.

3.
Ajasta aikaan, päivin, öin,
maailmaa kaitset armotöin.
Uudistat luomakuntaasi,
suot turvan alla kätesi.

4.
Vaan ennen muita kaikkia
ihmistä pidät rakkaana.
Oi jospa siitä jokainen
sinulle toisi kiitoksen.

5.
Niin usein kiittämättömät
olemme, aivan penseät.
Se anna, Herra, anteeksi
ja uudeksi luo mieleni.

6.
On Herran nimi satama
siunattu, suojaa antava.
Näin saamme yöllä, päivällä
me Jeesuksessa levätä.

Virsi 544 – Herra Jeesus, anna minun

1.
Herra Jeesus, anna minun
tämä päivä valvoa,
etten tuota synneilläni
Hengellesi murhetta.
Valvo, Jeesus, puolestani,
seiso aina rinnallani.
Jos käyn uneen uupumaan,
nosta tielle uudestaan.

2.
Herra Jeesus, anna minun
tämä päivä taistella,
murra laiskuus, itsevarmuus,
pelko voita minussa.
Sodi itse puolestani,
varoittele vaaroissani.
Auta aina, Herrani,
nöyräksi ja valppaaksi.

3.
Herra Jeesus, anna minun
tämä päivä palvella.
Anna avoin, altis mieli,
minne tahdot, kuljeta.
Moni kärsii huomaamatta,
vaieten ja auttajatta.
Tahdon tänään köyhänä
olla jonkun lähellä.

4.
Herra Jeesus, anna minun
tämä päivä levätä,
Golgatalla ihmetellä
Isän armon syvyyttä.
Täytit kaiken puolestani,
voittosi on turvanani.
Siitä löytää rauhaton
lohdutuksen kallion.

5.
Ole itse, Herra Jeesus,
minullekin kaikkena.
Täytä koko elämäni
Pyhän Hengen voimalla.
Valvo, Jeesus, puolestani
loppuun saakka rinnallani.
Niin kuin kerran tielle toit,
perille myös viedä voit.

Virsi 543 – Valkeus iankaikkinen

1.
Valkeus iankaikkinen,
valaise sydämeni.
Pois pyyhi velka syntien
ja laiminlyöntieni.
Suo ilo, voima, ymmärrys,
sinulle olkoon ylistys
armosi suuren tähden.

2.
Suo, ettei aamurukous
sammuisi huulilleni.
Lahjoita mielen puhtaus
ohjaamaan askeleni.
Tee minut tunnolliseksi
hoitamaan päivän toimeni,
siunaus niihin anna.

3.
Maailman olet valkeus
vain sinä, valtiaani.
Kun kohtaa mielen masennus
ja haittaa toimintaani,
kirkasta, Jeesus, kasvosi,
katsahda minun puoleeni
ja huolten alta auta.

4.
Kun ystävien seurassa
viihdymme vapaahetkin,
niin valollasi kirkasta
puuhamme hupaisetkin.
Käy vierellämme, näytä tie,
maailma ettei harhaan vie
ja tahraa sieluamme.

5.
Sinua, Jeesus, palvella
saan valtakunnassasi
ja työtä tehdä, iloita
sun armahtamanasi.
Suo minun olla ystävä
ja hyvyyttäsi säteillä
kaikille, joita kohtaan.

Virsi 541 – Yö synkkä on jo hälvennyt

1.
Yö synkkä on jo hälvennyt,
taas valo varjot voittaa.
Suo, Herra, että meille nyt
myös uusi armo koittaa,
myös uusi armo koittaa.

2.
Oi Kristus, valo ainoa,
näin sydämeemme loista!
Kun päivä koittaa ulkona,
yö sisältäkin poista,
yö sisältäkin poista.

3.
Pois synnin sumu hälvennä
ja murhe rinnastamme.
Taas uuden ilon säteillä
valaise sieluamme,
valaise sieluamme.

4.
Maailman olet valkeus,
pois torju turmiomme.
Tuo kuolemaankin lohdutus,
oi Jeesus, aurinkomme,
oi Jeesus, aurinkomme.

5.
Jos kuinka käykin, tiedämme:
tien päässä taivas hohtaa.
Öin päivin, Kristus, tietämme
suo Pyhän Hengen johtaa,
suo Pyhän Hengen johtaa.

Virsi 540 – Aurinko armas valollansa

1.
Aurinko armas valollansa
sai uuden päivän heräämään,
ja kaiken maan se loistollansa
taas nosti uuteen elämään.
Luojamme suuri, laupias,
yön poistit, kaikkivaltias.

2.
Suo, Jeesus, Hengen valon koittaa
nyt minullekin armosta,
suo mielen pimeys taas voittaa
kirkkaalla armon sanalla.
Rohkaise, Jeesus, minua,
tahtosi tielle taivuta.

3.
Armosi, Jeesus, sielulleni
kuin aamukaste vuotakoon,
ja virvoituksen tunnolleni
veresi pyhä tuottakoon,
niin että uuden voiman saan
taas valossasi kulkemaan.

Virsi 539 – Ah herää, sydämeni

1.
Ah herää, sydämeni,
uskomaan, toivomaan,
kun uusi päivä jälleen
valaisee valollaan.
Herraasi armollista,
ystävää taivaallista,
ylistä laulaen.

2.
Terveenä jälleen nousta
sain hänen armostaan,
avuksi että häntä
oppisin huutamaan.
Siis hänen edessänsä
saan suurta hyvyyttänsä
nyt käydä kiittämään.

3.
Suo, Herra, armos loistaa
sun istuimeltasi
ja vedä valollasi
mua valkeuteesi.
Sä poista epäusko
ja ole aamurusko
mun sydämelleni.

4.
Veresi tähden anna
anteeksi syntini
ja sanallasi ruoki,
huojenna kuormani.
Kaikessa hädässäni
vahvista sydäntäni
leivällä elämän.

5.
Näin auta sanassasi
minua pysymään,
vain siitä lohdutusta
ammennan yhtenään.
Kun tuska sielun täyttää,
Henkesi anna näyttää
tie rauhaan, Herrani.

6.
Lyö maahan vihollinen,
vaaroissa varjele
ja pahan paulat särje,
etteivät kiedo ne.
Rohkaise kilvoitukseen
ja uskon rukoukseen,
toivossa valvomaan.

7.
Oi Jeesus, työsi täytä,
vahvista henkeni,
tee minut luottavaksi
ja kuuliaiseksi.
Niin rakkaudestasi
sinua, auttajani,
saan aina ylistää.

Virsi 538 – Oi Jeesus, lohdutukseni

1.
Oi Jeesus, lohdutukseni
ja autuus, riemu sieluni,
sinulle kiitokseni soi,
kun uuden aamun koitti koi.
Yön yli jälleen suojelit,
vahingot, vaarat karkotit.

2.
Mä kaiken, Jeesus armias,
taas suljen armohuomahas,
niin ruumiini kuin sieluni
ja kotini ja perheeni,
myös lähimmäiset, ystävät
ja päivän työt ja tehtävät.

3.
Taas anna enkeleittesi
turvana olla tielläni.
Suo minun olla valmiina,
jos tänään kohtaa kuolema,
niin etten syntiin nukkuisi,
en kadotukseen hukkuisi.

4.
Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään.

5.
Kun voimat riutuu, vähenee,
elämän ehtoo lähenee,
suo, että silloin uskossa
pois nukun tunnon rauhassa.
Sen rauhan kuolemallasi
valmistit itse, Herrani.

6.
Oi Isä, näitä rukoilen
ja turvaan nimeen Jeesuksen.
Korvasi kuulkoot huutoni
ja heikot huokaukseni.
Se sieluni on toivomus
ja sydämeni uskallus.

Virsi 537 – Kun koittaa huomenhetki

1.
Kun koittaa huomenhetki,
taas Herraa kiittää saan.
Hän armollansa peitti,
soi turvan laupiaan.
Taas yö on väistynyt,
saan nousta levostani,
uusilla voimillani
käyn uuteen päivään nyt.

2.
Siis kiitos valostasi,
laupias Jumala.
Kun katson kasvojasi,
riemuitsen armosta.
Sanalla ravitset
ja puet sieluani.
Myös hoidat ruumistani,
ruokit ja varjelet.

3.
Tahtoisin sydämestä
tielläsi kulkea,
kaikesta hyvyydestä
ylistää sinua.
Vaan olen syntinen,
en osaa oikein kiittää,
kuitenkin yhä riittää
laupeus taivainen.

4.
Minua, Herra, muista
taas tehtävissäni.
Turvana seiso, suista
pois vaarat teiltäni.
Johdata jalkani
tiellesi oikealle.
Tahtosi pyhän alle
taivuta tahtoni.

5.
Kun päivän toimiin lähden,
synnistä varjele.
Laupeutesi tähden
Hengellä hallitse.
Tee sydän vapaaksi,
niin että uusin voimin
kunniaksesi toimin.
Suo sana oppaaksi.

6.
Hengellä hoida, kanna
myös seurakuntaasi.
Elämän virran anna
virvoittaa laumaasi.
Sielumme kiinnitä
ainoaan tarpeelliseen,
armoosi ihmeelliseen.
Suo usko kestävä.

7.
Varjele isänmaata,
siunaus sille suo.
Kansaamme kutsu, saata
elämän lähteen luo.
Siunaa myös rauhantyö
ja murra kaikkialta
kovuus ja vihan valta,
hälvennä pelon yö.

8.
Nöyränä kiittää anna,
kun kaikki myöten käy,
toivoni sinuun panna,
kun apua ei näy.
Tahtoosi tyytyen
saan ottaa ilon, vaivan
näin kädestäsi aivan.
Tien tiedät parhaiten.

9.
Kun viimein täältä lähden,
jää, Isä, turvaksi.
Poikasi ristin tähden
vie minut iloosi.
Joukossa pyhien
saan laulaa kiitostasi.
Luonasi taivaassasi
on päivä ikuinen.

Virsi 535 – Taas alkaa kiitoksella

1.
Taas alkaa kiitoksella
nyt tahdon päiväni,
veisuulla iloisella
käyn, Herra, eteesi.
Rukoilen sinua,
ah, siunaa minua,
synneistä minut päästä,
tuskista kirvoita.

2.
Tahdothan, Herra, kuulla,
kun pyydän armoa,
en voimalla voi muulla
sinua palvella.
Taas suojaa kotini
ja esivaltani.
Haltuusi luottavasti
myös annan itseni.

3.
Nimesi suuren tähden
armosi löytää suo.
Taas avukseni lähde,
sauvaksi sana tuo.
Varjele henkeni,
ruumiini, sieluni,
hallitse ajatukset,
hillitse kieleni.

4.
Töilleni, toimilleni
siunaus lahjoita.
Puhdista sydämeni,
mieleni uudista.
Niin lähtemiseni
kuin tulemiseni,
oi armon Herra, siunaa,
johdata tielläsi.

5.
Minua suojaa, päästä
kiusaajan pauloista,
kärsimyksistä säästä
ja äkkisurmasta.
Tieni ja matkani,
myös eronhetkeni
turvallisesti annan
käsiisi, Isäni.

Virsi 534 – Yö synkkä aivan hämmästyi

1.
Yö synkkä aivan hämmästyi,
kun päivä kirkas lähestyi.
Sinua, Herra, kiitämme
ja armoasi anomme.
Omasi olla tahdomme.

2.
Oi Herra kaikkivaltias,
Isämme hyvä, laupias,
taas yöllä meitä varjelit,
soit suojaksemme enkelit
ja kaiken pahan karkotit.

3.
Me siitä sydämestämme
nyt tuomme kiitosuhrimme.
Tahdomme Isän lapsina
taas uuden armon voimalla
sinua yksin palvella.

4.
Jeesuksen kautta tänäänkin
katsomme Isän kasvoihin.
Me heikkoina ja tyhjinä
pyydämme Pyhää Henkeä:
Varjele meitä synnistä.

5.
Suojaasi sulje päivät, yöt,
myös ajatukset, puheet, työt.
Ravitse sielu sanalla
ja kaikki kauna sovita,
pois pelko meistä karkota.

6.
Kunnia, kiitos Isälle
ja ainoalle Pojalle,
ylistys armon Hengelle,
vaivoissa virvoittajalle
ja lohdutuksen tuojalle.

Virsi 533 – Sua kiitän, Jumalani

1.
Sua kiitän, Jumalani,
kun yöllä suojelit,
kaikista vaaroistani
armollas varjelit.
Nöyrästi pyydän vielä:
Minulta köyhältä
apua ethän kiellä
tänäkään päivänä.

2.
Suo minun oikein käyttää
myös tämä päiväni,
tahtosi, Herra, täyttää
kaidalla tielläsi.
Kiusaajan särje ansa
ja estä aikeet sen,
ettei se juonillansa
vie verkkoon valheiden.

3.
Oikeaan uskoon auta,
suo synnit anteeksi.
Poikasi rakkaan kautta
nyt anna armosi.
Syntistä ethän heitä,
sen tiedän sanasta.
Mua alastonta peitä
vanhurskaudella.

4.
Minulle anna voimaa
sinua tunnustaa,
maailma vaikka soimaa
ja pilkkaa, ahdistaa.
Suo, että kestää voisin
totuuden sanassa
ja että aina toisin
sen julki pelotta.

5.
Elävä toivo anna,
suo, että voimani
alttiiksi tahdon panna
myös toisten parhaaksi.
Haltuusi, Isä, annan
perheeni, kotini.
Käsiisi kaiken kannan,
jää meille turvaksi.

6.
Oi kiitos, Jeesukseni,
lunastustyöstäsi.
Ravinto sielulleni
on ruumiis, veresi.
Suo voimaa, lohdutusta
myös hetkeen viimeiseen.
Keskeltä ahdistusta
vie iloon taivaaseen.

Virsi 532 – Taas siunattu päivä

1.
Taas siunattu päivä nyt luo valoaan
maan peittäen kirkkauteensa.
Taas loistaa se kaikille luoduille maan
ja sulkee ne siunaukseensa.
Niin, Luojamme, meidätkin armollasi
taas murheista, synneistä päästä.

2.
Vaan kirkkaimman armosi auringon toit
yön keskelle lahjana taivaan,
kun ainoan Poikasi syntyä soit
maan lapseksi ristiin ja vaivaan.
Toi paimenet viestiä enkelien:
On koittanut autuuden päivä.

3.
Se seimestä koitti ja kunniassaan
nyt Golgatan ristillä loistaa.
Hän, Herramme, kuoleman voitettuaan
nyt syntimme tuomion poistaa.
Se päivä ei ylpeille valjeta voi,
sen köyhät ja syntiset saavat.

4.
Ah, jos joka puulla ja pensaallakin
ja ruoholla äänensä oisi,
jos järvet ja metsät ja vainiotkin
kuin enkelit veisata voisi,
ei Jeesusta Kristusta, Herraamme,
ne taitaisi kylliksi kiittää.

5.
Kas, lintunen lentävi korkeuteen,
niin kauas kuin silmämme kantaa,
ja lauluunsa yltyen riemulliseen
se Herralle kiitoksen antaa.
Myös, ihminen, astu jo valkeuteen
ja Luojalle kiitosta laula!

6.
Oi Herramme, myös sanan valkeuden
nyt sattua suo sydämeemme,
niin että vain armosi täyttäisi sen
ja tahtosi kaikessa teemme.
Suo enkelit taas meitä varjelemaan,
niin ettemme lankea syntiin.

7.
Nyt pyydämme, valtias taivaan ja maan,
kun aika näin vaihtuu ja muuttuu:
Suo voimaasi käskyjäs tottelemaan,
kun tahtoa, taitoa puuttuu.
Taas uudista alttius, uskollisuus
ja virkistä toivolla taivaan.

8.
Kun ilta on läsnä ja päättynyt työ,
yön halki jo katseemme kantaa,
ja viimeisen lyöntinsä kun sydän lyö,
saan henkeni huomaasi antaa.
Näin turvissa Kristuksen laupeuden
suo matkalle autuas loppu.

Virsi 531 – Lähtöhetken lähetessä

1.
Lähtöhetken lähetessä
katson aikaan menneeseen.
Katson iän kypsyydessä
nuoruuteen ja lapsuuteen.
Työni turhat, tärkeät,
riemut, murheet päättyvät.

2.
Kiitos, Herra, ilon teistä,
matkan kauneudesta.
Kiitos surun kyyneleistä,
ystävien seurasta.
Kiitos, Herra, toivosta,
katkerasta tuskasta.

3.
Herra, salatuimpaan saakka
katsoo sinun silmäsi.
Poista vaiva, tunnon taakka,
anna synnit anteeksi.
Hengelläsi elvytä
heikko uskonkipinä.

4.
Jeesus, viivyt vierelläni,
tiedät, mitä tarvitsen.
Tunnet kaiken ikäväni,
anna rauha iäinen.
Ristin pyhän valossa
kuolema ei kauhista.

5.
Herra, sinä kutsuit työhön,
nyt myös levon tarjosit.
Ilon päiviin, murheen yöhön
armon leivän lahjoitit.
Valkoisissa vaatteissa
saanhan juhlaan astua.

Virsi 530 – Herrani, minut tänne loit

1.
Herrani, minut tänne loit,
ihmisen osan annoit,
kristityn kutsumuksen soit,
korkeaan ikään kannoit.
Tuntea matkallani sain
juhlaa ja tuskaa rinnakkain.
Armosi aina riitti.

2.
Voin muistaa vielä toisia
ja rukouksiin liittää,
voin toisten vaivaa kuunnella
ja heidän kanssaan kiittää.
Kun toisen kuormaa kevennän,
saan rohkeutta enemmän
myös omat vaivat kantaa.

3.
On suurta lahjaa ystävyys
ja seura rakkaitteni.
Ja Herran hyvyys, läheisyys
uudistaa nuoruuteni.
Suo, Herra, minun oppia
myös uutta sukupolvea
viisaasti ymmärtämään.

4.
Opeta päivä kerrallaan
ottamaan kädestäsi.
Aurinko laskee aikanaan,
vaan pysyn lähelläsi.
Ei silloin yö, ei kuolema
minua seuraa matkalla,
tie kulkee uuteen aamuun.

Virsi 529 – Vieläkin Herra tuhlaa

1.
Vieläkin Herra tuhlaa
päiviini lämpöään.
Hän antaa uutta voimaa
myös yksin elämään.
Puolesta rakkaitten
tein kerran paljon työtä.
Nyt kaipaus on myötä,
kun Isää rukoilen.

2.
Hän rikkaat päivät riisuu
ja ohjaa luopumaan.
Hän uuden kasvun alkuun
taas kutsuu armossaan.
Muistoihin valoisiin
nyt rakkaimpani suljen,
vaan Herran kanssa kuljen
jo uusiin askeliin.

3.
On ilon aika tuolla
ja tuolla itketään.
Niin monta ihmislasta
on nytkin yksinään.
Vaan meihin jokaiseen
Herralta rauhaa riittää.
Näin Jeesus meidät liittää
voi yhteen perheeseen.

4.
Jumalan perheen juhla
on kerran taivaassa.
Yhteinen armo meillä
on nyt jo ruokana.
Näin saamme tervehtää
toivossa toisiamme
ja kiittää Jeesustamme.
Hän turvaksemme jää.

Virsi 528 – Luoksemme päivät menneet

1.
Luoksemme päivät menneet
kuin virta saapuvat.
Ne Herran eteen meitä
kiitokseen kutsuvat.
Elämän muistot jaamme,
toisille jättää saamme
työt rakkaat, vaikeat.

2.
Ja vielä vanhuuteemme
Jumala lahjoittaa
iloa päivän puuhiin,
lepoa rauhaisaa.
On rakkautta Luojan,
kun turvan, hoivan, suojan
myös vanhuutemme saa.

3.
Nyt lapset, lastenlapset
kulkevat kaukana.
Myös heitä, Herra, siunaa
ja muista armossa.
Ja heitä toimissansa
elämän matkallansa
tiellesi johdata.

4.
Sydämiin lohdutuksen
tuot lupauksessa:
”On vanhuuteenne saakka
voimanne minussa.
Armolla nostan, kannan
ja pelastuksen annan.”
Ei muutu Jumala.

5.
On vanhurskaitten polku
kuin aamuruskon tie.
Se vihdoin täyteen päivään
Jumalan lapsen vie.
Näin seurakunnassasi
myös meitä hoivassasi
rauhaasi, Herra, vie.

Virsi 527 – Kun askeleeni hidastuu

1.
Kun askeleeni hidastuu
ja muista jälkeen jään,
on Herra vielä vierellä,
ei ohi riennäkään.

2.
Kun voimat hiljaa ehtyvät
ja tarmo poissa on,
hän uudet lähteet puhkaisee
armonsa kallion.

3.
Ei Jeesus pidä kiirettä,
hän huomaa jokaisen.
Hän kumartuu ja kuuntelee
huolia kaikkien.

4.
Nyt nuori, vanha vaivoineen
seuraamme ennättää.
Yhdessä ollaan, kuunnellaan.
Nyt se on tärkeää.

5.
Ei muuta lahjaa tarvita,
vain armon läheisyys.
Näin meille juhlan valmistaa
Kristuksen ystävyys.

Virsi 526 – Oi Isä, vanhuudessa

1.
Oi Isä, vanhuudessa
muistathan minua,
voimien vaipuessa
vahvista heikkoa.
Kun olit turvani
jo lapsuudessani,
niin jalkain horjuessa
nyt ole sauvani.

2.
Mä heikko olen aivan
ja kaikkeen voimaton,
nyt huokaan alla vaivan
ja usko heikko on.
Jo vaipuu voimani,
käy, Jeesus, voimaksi,
valaise kasvoillasi,
kun sammuu silmäni.

3.
Kun kohta huulillani
rukous raukenee,
silloinkin puolestani
Henkesi rukoilee.
Minua riisutaan
ja majaa puretaan,
oi Jeesus, minut kanna
luoksesi kunniaan.

Virsi 525 – Suurempi kuin sydämeni

1.
Suurempi kuin sydämeni
Jumalan on rakkaus.
Suurempi kuin oma tahto
Kutsujan on laupeus.
Suurempi kuin oma into,
ehdottomuus mieleni
– uskollisuus Jumalamme
kaikkea on suurempi.

2.
Suurempi kuin epäilymme,
suurempi kuin lankeemus,
suurempi kuin pettymykset
Jumalan on luottamus.
Hän on itse kutsuessaan
meihin istuttanut sen.
Hän ei kadu kutsumistaan,
hän on vahvuus heikkojen.

3.
Yhtä pyydän, Vapahtaja,
tänään yhtä pyydän vain:
Näytä yhden päivän matka,
askel, jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan
polku tänään avautuu?
Millä tavoin Isän tahto
meissä tänään tapahtuu?

4.
Anna, Kristus, rohkeutta
mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä en tunne,
vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun,
vastuuseen viet laajempaan,
taikka suostun vähimmässä
uskollinen olemaan.

5.
Liian suurten odotusten,
vaatimusten paineessa
vapauteen minun anna,
lepoon käydä, Jumala.
Rukouksen hiljaisuuteen,
valoon Kirjan avatun,
lähellesi, Vapahtaja,
kutsut kesken taistelun.

6.
Suurempi kuin sydämemme,
suurempi kuin ihmistyö
hiljaisuus on rukouksen,
siinä Luojan sydän lyö.
Siinä itse, armon Henki,
uupunutta uudistat.
Annat kasvullemme aikaa,
uuteen työhön valmistat.

Virsi 524 – Kun päivän työ on päättynyt

1.
Kun päivän työ on päättynyt,
puoleesi, Jeesus, käännyn.
Jos voimaa, armoa et suo,
niin huolten alle näännyn.
Hyväksy hyvät hankkeeni,
sovita vääryyteni.
Suo rauha omaantuntooni
ja lepo ruumiilleni.

2.
Työn kuorma, Jeesus, huojenna
myös ihmisiltä muilta,
niin lepovuoroon päässeiltä
kuin työhön kutsutuilta.
Maaseudun siunaa asujat
ja kaupunkien kansa.
Kaikkia hoida, varjele
töissänsä, toimissansa.

3.
Kun lapset kouluun rientävät,
taluta, Jeesus, heitä.
Ja viivy aivan lähellä
äitejä väsyneitä.
Tee kodit onnellisiksi,
luo leikin armautta
ja ystävyyttä, hymyä
keskelle harmautta.

4.
Ja vielä, Jeesus, rukoilen:
Suo sille, joka määrää,
lempeä mieli, oikea
ja tahto välttää väärää.
Ja sille, jonka tehtävä
on työssä kättä käyttää,
suo taito, itseluottamus,
kun käskyjä hän täyttää.

5.
Myös niille, joiden työnä on
murhetta, hätää poistaa
tai armon sanaa julistaa,
suo totuutesi loistaa,
niin että köyhät, hyljätyt
saisivat arvon uuden,
tuskassaan löytää voisivat
armosi salaisuuden.

6.
On vaarallista monen työ
ja yksitoikkoistakin.
Voi mieli olla kiusattu
ja joskus katkerakin.
Ruumis ja sielu varjele
kaikesta vahingosta.
Oi Herra, auta heikkoja
ja maahan lyödyt nosta.

7.
Et, Jeesus, tullut maailmaan
herraksi mahtavaksi
vaan palvelemaan toisia,
heikkojen auttajaksi.
Siunaus anna kaikille
työn raskaan raatajille,
yhteisen hyvän puolesta
kuormia kantaville.

8.
Kuin leivällä ja kalalla
siunasit tuhansia,
niin ruoki taivaan leivällä
huoliinsa uupuvia.
Turvaksi meille, Herramme,
jää päivällä ja yöllä.
Sinua saamme ylistää
niin levolla kuin työllä.

Virsi 523 – Loit, Herra, minut maailmaasi

1.
Loit, Herra, minut maailmaasi,
nyt työni tarkoitusta kyselen.
Teen työtä sinun antamaasi,
suo, että tahtoasi kuuntelen.
Loit minut palvelemaan toisia.
Vapaana anna minun palvella.

2.
Luo minuun uutta luottamusta,
kun työssä näännyn tai en työtä saa.
Suo tyyntä mieltä, huojennusta,
kun töiden ruuhka mieltä ahdistaa.
Kun työni turhuus katseen pimittää,
taas näytä suunta, anna määränpää.

3.
Työn vaiva kuuluu kutsumukseen,
sen kantajiksi yhteen meidät loit.
Siis kytke minut tarkoitukseen,
oi Luoja, jonka maailmalle soit.
Et luonut kilpailua, raadantaa.
Oi Luoja, anna minun rakastaa.

4.
Kun luomakuntaa, Herra, kannat,
teet itse kaiken rakkaudesta.
Näin ihmiselle arvon annat,
työkumppaniksi pyydät jokaista.
Suo meidän elää muita palvellen,
niin kaikki työ saa suunnan yhteisen.

Virsi 522 – Anna, Herra, kansallemme

1.
Anna, Herra, kansallemme
oikeudentuntoa,
alttiutta voidaksemme
toisiamme palvella.
Kitke meistä kateus,
kylvä totuus, rakkaus.

2.
Poista neuvotteluistamme
epäilys ja itsekkyys.
Silloin johtaa tahtoamme
luottamus ja ystävyys.
Silmät, sydän aukaise
maailmamme hädälle.

3.
Vyötä lahjomattomuuteen
tehtäviinsä valitut,
ohjaa laajakatseisuuteen
johtajiksi kutsutut,
vastuutansa kantamaan,
heikoimpia puoltamaan.

4.
Jeesus, rauhanruhtinaamme,
poista mielten sokeus!
Sinulta me kutsun saamme,
meitä vaatii rakkaus
laupeutta jakamaan,
rauhaa kohti kasvamaan.

Virsi 521 – Oi ihminen, mieleesi paina

1.
Oi ihminen, mieleesi paina:
ei onnea maailma suo.
Ei kestä, ei säily se aina,
se tuskia, huolia tuo.
Siis maailman murhe nyt heitä
ja pakene turhuuden teitä,
käy uskossa Herrasi luo.

2.
Vai Luojaanko turvata voisit
ja palvella mammonaa maan?
Jos toiselle sydämen soisit,
et toista voi seuratakaan.
Oi ihminen, valitse parhain,
tuo sielusi Herralle varhain,
se hänelle tuo kokonaan.

3.
Ei huokaillen tarvitse surra:
”Voi, mistä nyt ruokani saan?”
Jos niukka on leipäsi, murra
se luottaen vain Jumalaan.
Saat kuormia tielläsi kantaa,
vaan Herrasi voimia antaa,
ei hylkää hän puutteessakaan.

4.
Kas lintu ei kylvä, ei niitä,
vaan ruokansa silläkin on.
Voi ihminen oppia siitä.
Hän miksi on oppimaton?
Saat suuretkin pelkosi suistaa,
kun Herramme linnutkin muistaa.
Hän kaikkien auttaja on.

5.
Ei kehrätä voi kedon kukka,
vaan ei ole purppurakaan
niin kaunis kuin nurmien nukka,
kuin lilja on kukkiessaan.
Ei Salomo kunniassansa
niin loistanut istuimellansa
kuin loistavat kukkaset maan.

6.
Kas niillekin Luojamme verhon
niin kauniin ja säihkyvän loi.
Ne nyt ovat riemuna perhon,
vaan huominen surman jo toi.
Siis yksinkö jäisit nyt huoleen?
Jo katsahda Herrasi puoleen,
hän kaikessa siunata voi.

7.
Tee uskossa, toivossa työtä
ja leipäsi rauhassa syö.
Kun Herrasi armo on myötä,
niin murheetta nukkuos yö.
Kun Herralle itsesi annat
ja huolesi hänelle kannat,
on siunattu päiväsi työ.

8.
Pois maalliset surusi suista,
ne Herrasi hoitava on.
Yks vain yli kaiken sä muista:
sun sielusi kuolematon.
Siis käy valtakuntahan Herran,
niin muutkin hän lahjansa kerran
myös sinulle antava on.

Virsi 520 – Oi hyvä Jumala

1.
Oi hyvä Jumala
ja lähde siunauksen,
huolehdit heikoista
ja kuulet rukouksen.
Suo usko oikea,
puhtaaksi sydän luo,
ja synnin vaaroja
tielläni välttää suo.

2.
Suo, että uskossa
näin aina vaeltaisin,
eläisin sinussa
ja siunauksen saisin.
Suo uskollisesti
työ kaikki suorittaa,
niin että nimesi
saa siitä kunniaa.

3.
Suo, etten horjuisi
milloinkaan totuudesta,
varjele kieleni
valheesta, turhuudesta.
Kun tulee puhua,
niin anna mieleeni
malttia, taitoa
ja rakkauttasi.

4.
Jos kohtaan vaaroja,
niin epätoivo estä,
suo sinuun turvata
täydestä sydämestä.
Rohkaise kantamaan
vaivaa ja ristiä
ja auta voittamaan
myös paha hyvällä.

5.
Suo minun rakentaa
rauhaa ja oikeutta
ja itse osoittaa
toisille laupeutta.
Kun kaikki, mitä saan,
on sinun lahjaasi,
niin auta antamaan
myös toisten tarpeeksi.

6.
Jos elän vanhaksi,
myös silloin hoida, kanna
ja heikon sauvaksi
kätesi vahva anna.
Suo pääni harmeta
kunniallisesti
ja täytä valolla
elämän ehtooni.

7.
Turvissa armosi
rauhassa täältä lähden.
Lahjoita leposi
Jeesuksen haavain tähden.
Kun ruumiin kätkee maa
ja lepää sieluni,
saan silloin odottaa
kirkasta päivääsi.

8.
Oi Kristus, päälle maan
kun saavut voimassasi,
niin kuolleet haudoistaan
herätät sanallasi.
Suo, että riemuiten
saan kuulla äänesi.
Joukossa pyhien
vie ilojuhlaasi.

Virsi 519 – On työni, Herra, lahjaasi

1.
On työni, Herra, lahjaasi,
myös siitä tahdon kiittää.
Suot kutsun tulla kylvämään
ja toisten annat niittää.
Ja kasvun siunaat, hedelmän,
luot sadon ehtymättömän
uuraiden kätten työstä.

2.
Työn tunnet, tehtaat, liikenteen
ja melun uuvuttavan.
Vain sinä ruumiin varjelet,
suot toivon lohduttavan.
Kun päivä alkaa kiireinen,
niin auta, että kestän sen,
kun voimaasi saan luottaa.

3.
Pois aja pelko työstäni
ja seiso rinnallani.
Oi Herra, ilon aurinko,
valaise arkeani.
Näin työni vastuun kantaa voin
ja toimissani ahkeroin,
kun siunaat sanallasi.

4.
Näin päivä päivään liittyköön,
turvaa sen leipä aina.
Myös turvaa tunnon vapaus,
niin ettei synti paina.
Suo, että tieltä Kristuksen
tuon rakkauden, totuuden,
kun työssä toiset kohtaan.

Virsi 518 – Nyt anna, Herra, tultasi

1.
Nyt anna, Herra, tultasi
sieluni alttarille
ja lähde saattajakseni
poluille arkisille,
kun pariin toisten ihmisten
ja kysymysten vaikeiden
työpaikalleni lähden.

2.
Suo minun myötätunnolla
toisia ajatella,
työtovereita kuunnella,
rohkaista kiitoksella.
Mieleni avaraksi tee,
niin että kiista vaimenee,
ystävänmieli kasvaa.

3.
Työn ääressä ja levossa
näin hoida kädelläsi
ja aina salli asua,
oi Herra, lähelläsi.
Jos annat taakan painavan,
myös annat voiman kantavan,
sen tahdon ottaa vastaan.

4.
Kun kuuntelen tai katselen
tai luen kodissani,
suo, että vahingollisen
pois torjun sielustani.
Vain hyvää, totta, puhdasta,
sinulle, Herra, mieluista
mua valitsemaan auta.

5.
Suo sanan kuuloon temppeliin
mun rientää useasti.
Näin minut johda pyhyyksiin
sun alttarilles asti,
niin että siellä nautitsen
ravinnon iankaikkisen
sieluni autuudeksi.

Virsi 517 – Herra, kädelläsi

1.
Herra, kädelläsi
asua mä saan,
turvallisin käsi päällä maan.
Siellä kaikki saavat
uuden sydämen,
rauhan annat haavat sitoen.
Onneni on olla
Herraa lähellä,
turvata voin yksin Jumalaan.
Onneni on olla
Herraa lähellä,
tahdon laulaa hänen teoistaan.

2.
Herra, kädelläsi
iloita mä saan,
se on rikas käsi antamaan.
Siellä armahdusta
meille tarjotaan
eikä kadotusta milloinkaan.
Onneni on olla
Herraa lähellä,
turvata voin yksin Jumalaan.
Onneni on olla
Herraa lähellä,
tahdon laulaa hänen teoistaan.

3.
Herra, kädelläsi
itkeä mä saan,
kohonnut ei käsi kostamaan.
Sitä naulat pisti,
pahuus ihmisten,
anteeksi soi risti kaiken sen.
Onneni on olla
Herraa lähellä,
turvata voin yksin Jumalaan.
Onneni on olla
Herraa lähellä,
tahdon laulaa hänen teoistaan.

4.
Herra, kädelläsi
uneen painan pään,
kutsut ystäväsi lepäämään.
Käsi minut kantaa
uuteen elämään,
ikirauhan antaa, valoon jään.
Onneni on olla
Herraa lähellä,
turvata voin yksin Jumalaan.
Onneni on olla
Herraa lähellä,
tahdon laulaa hänen teoistaan.

Virsi 516 – Kuulkaa, keitä Mestari

1.
Kuulkaa, keitä Mestari,
halleluja,
autuaiksi julisti,
halleluja.

2.
Köyhä, tyhjä, neuvoton,
halleluja,
Herrassansa rikas on,
halleluja.

3.
Suuren murheen keskellä,
halleluja,
seisoo Herra vierellä,
halleluja.

4.
Hiljaiset ja sävyisät,
halleluja,
valtakunnan perivät,
halleluja.

5.
Nälkäiset ja nääntyvät,
halleluja,
Isän pöytään pääsevät,
halleluja.

6.
Joka muita armahtaa,
halleluja,
itse laupeuden saa,
halleluja.

7.
Sydän vailla vilppiä,
halleluja,
Jumalan on näkevä,
halleluja.

8.
Rakentaja sovinnon,
halleluja,
rauhan Herran lapsi on,
halleluja.

9.
Herran pilkan kantaja,
halleluja,
kerran kantaa kruunua,
halleluja.

10.
Kaikki köyhät katselkaa,
halleluja,
autuutenne Jumalaa,
halleluja.

Virsi 515 – Nouskaamme vuorelle korkeimmalle

1.
Nouskaamme vuorelle korkeimmalle,
kun päivä Herran lähestyy.
Hän meidät johtaa kulkemaan
tiellänsä suuntaan oikeaan.
Hän meidät johtaa kulkemaan
tiellänsä suuntaan oikeaan.

2.
Pelko ja ahdistus kauas poistuu,
Herra kun lausuu tuomion.
Uutena toivon viinipuu
kaikkien ylle kaareutuu.
Uutena toivon viinipuu
kaikkien ylle kaareutuu.

3.
Istumme yhdessä lehväin alla,
kansat ei pelkää toisiaan.
Auroiksi miekat taotaan,
rauha ei pääty milloinkaan.
Auroiksi miekat taotaan,
rauha ei pääty milloinkaan.

Virsi 514 – Anna meille rauhasi

1.
Anna meille rauhasi,
Herra, tänäänkin.
Älä hylkää kansaasi
koskaan vaaroihin.
Sillä vain sinä voit,
sillä vain sinä voit
elämämme varjella,
Herra, tänäänkin.

2.
Anna meille vapaus,
Herra, tänäänkin.
Anna meille luottamus
sinun voimaasi.
Sillä vain sinä voit,
sillä vain sinä voit
rohkeuden lahjoittaa,
Herra, tänäänkin.

3.
Anna meille iloa,
Herra, tänäänkin
elämämme lahjoista
pienimmistäkin.
Sillä vain sinä voit,
sillä vain sinä voit
elämämme uudistaa,
Herra, tänäänkin.

Virsi 513 – Jeesus, sinä huomaat

1.
Jeesus, sinä huomaat
meistä jokaisen.
Epäilevät tuomaat
tunnet parhaiten.
Ei aina usko kestä.
Herra, rukoilen:
Uupumasta estä,
yksin jaksa en.

2.
Jeesus, sinä tiedät
kaikki harhatiet.
Silti meitä siedät,
varjelet ja viet.
Ei oma voima riitä
oikein elämään.
Usko alkaa siitä,
käsiisi kun jään.

3.
Kulje vierelläni,
suuri Jumala.
Tyhjä sisimpäni
kaipaa sinua.
Vain Vapahtajan suojaan
annan itseni.
Katson uskon luojaan
uupuessani.

4.
Etsijänä pysyn,
kuuntelemaan jään.
Aina suuntaa kysyn,
tiedän matkan pään.
Saan armoon luottaa yhä,
keskeneräinen.
Kiitos, Herra pyhä,
iankaikkinen.

Virsi 512 – Jo varhain, Herra, annoit

1.
Jo varhain, Herra, annoit
armosi meillekin,
kasteesi liittoon kannoit,
soit suojan vaaroihin.
Nyt siunaa nuoruutemme,
oi Isä Jumala,
niin että koskaan emme
luopuisi sinusta!

2.
Armolla, Kristus, poistat
syntimme tuomion
ja aurinkona loistat,
kun meillä kevät on.
Sinua ylistämme,
hyvyyttä Kuninkaan.
Nyt ota elämämme
käyttöösi kokonaan.

3.
Johdata, Henki, meitä,
vapaiksi meidät tee,
valheen ja pelon teitä
kun sydän harhailee.
Käy itse voimaksemme
keskelle maailman.
Pyhitä nuoruutemme
sanalla Jumalan.

4.
Tie kirkkoon anna löytää
ja luokse alttarin.
Kaipaamme armopöytää
ja lepopaikkaakin.
Näin, Jeesus, meitä kanna
kansasi keskellä.
Jo täällä meille anna
iäinen elämä.

Virsi 511 – Tie valmis on

1.
Tie valmis on, voin löytää sen
keskellä kysymyksien.
On koottu sirpaleenikin
kämmeneen Herran, pieninkin.

2.
Tie valmis on, voin löytää sen,
sen teki Luoja ihmisten,
kun veljeksemme maailmaan
Jeesuksen antoi armossaan.

3.
En pimeään jää yksin, en,
on Herra käynyt läpi sen.
Hän läsnä on, ja ristiltä
esteettä näkyy elämä.

4.
Ei torju pois hän kysyvää,
ei hylkää yhtään etsijää,
kun itse hyljättynä hän
sai osan sijaiskärsijän.

5.
Tie valmis on, voin löytää sen,
ja luona Isän sydämen
on paikka juuri minulla
Isäni lasten joukossa.

6.
Tie valmis on, nyt tunnen sen
ja lähden matkaan palvellen.
Voin jakaa, minkä itse saan,
rohkaista muita kulkemaan.

7.
Tie valmis on, ja päässä sen
vastaus löytyy ikuinen,
ja kerran ehjä ihminen
ylistää tietä Kristuksen.

Virsi 510 – Sinä, Jeesus, ymmärrät parhaiten

1.
Sinä, Jeesus, ymmärrät parhaiten,
kun katsot sydämeen,
miten pelkään, valoa väistelen
ja kaipaan pyhyyteen.
Anna anteeksi, pese puhtaaksi,
tee uudeksi kokonaan.
Minä tahdon kuunnella ääntäsi,
se kutsuu seuraamaan.

2.
Sinä, Jeesus, Mestari hiljainen,
et vaatimuksiin vie.
Tulet vastaan seuraasi pyytäen
ja itse olet tie.
Enkä leipää, laukkua, sauvaakaan
saa turvaksi matkalle.
Otan yhden askelen kerrallaan
ja pääsen perille.

3.
Sinä, Jeesus, vallasta riisuuduit
ja suostuit nöyryyteen.
Isän tahdon täyttäen antauduit
maan kaikkeen köyhyyteen.
Sido, Jeesus, nyt minut itseesi,
suo usko ja rakkaus!
Ota kaikki voimani käyttöösi,
luo matkaan tarkoitus.

Virsi 509 – Herra, elämääni

1.
Herra, elämääni
valvo, etten harhaan
vaeltaisi täällä
ohi ihmisten.

2.
Herra, auta aina,
etten ketään paina,
etten toisten taakkaa
suuremmaksi tee.

3.
Vierelläni kulje,
askeleeni ohjaa,
etten väisty, milloin
kutsut auttamaan.

4.
Sydäntäni ohjaa,
anna minun, Herra,
armossasi kasvaa,
olla ihminen.

Virsi 508 – Valkeus kirkas päällä synkän maan

1.
Valkeus kirkas päällä synkän maan,
nyt johdata!
Tietä en itse tunne ollenkaan.
Nyt johdata!
Matkaani ohjaa! Kauas näe en,
vain askelen, vaan ottaa tahdon sen.

2.
Ennen en, Herra, koskaan rukoillut:
Nyt johdata!
Polkuni itse olin valinnut.
Nyt johdata!
Ylpeät aikeet, väärät pelkoni,
oi Herrani, ne anna anteeksi.

3.
Herra, et kesken heitä, tiedän sen,
viet taivaaseen.
Yön yli, vuorten, soiden, virtojen
viet taivaaseen.
Aamulla kasvot kirkkaat nähdä saan,
ja valkeus ei sammu milloinkaan.

Virsi 507 – Herra, lahjanasi sain nuoren elämäni

1.
Herra, lahjanasi sain
nuoren elämäni.
Pidä joka askel vain
kiinni kädestäni.
Toivo loistaa kirkkaana
elämäni tiellä,
kun vain sinä, Jumala,
itse ohjaat siellä.

2.
Niin kuin tuuli lakaisee
lehdet pitkin maata,
moni meistä pakenee,
iloita ei saata,
kun on mieli toivoton
eikä ole määrää.
Valheen henki armoton
johtaa tietä väärää.

3.
Kiitos, Isä, että saan
kasvaa hoidossasi.
Suljet suojaan rakkaimpaan
seurakunnassasi.
Turvan, jota tarvitsen,
minullekin annat,
päästät alta syntien,
sanallasi kannat.

4.
Tarkoituksen elämään
sinä, Jeesus, näytät,
annat selvän määränpään,
tehtäviisi käytät.
Siunaa, Jeesus, toiveeni,
opintoni, työni.
Sulje sinä rauhaasi
päiväni ja yöni.

5.
Siunaa voimat nuoruuden,
lahjat antamasi,
rakkaus myös sydämen
hoida valollasi.
Auta aina luottamaan,
että parhaakseni
ohjaat päivän kerrallaan,
hoidat nuoruuteni.

Virsi 506 – Jeesus, tänne tulit meitä

1.
Jeesus, tänne tulit meitä
etsimään ja auttamaan,
langenneita, eksyneitä
valon tielle saattamaan.
Rakas Jeesus, ystäväni,
suostun sinun kutsuusi.
Tahdon antaa elämäni
luottavasti haltuusi.

2.
Majaksesi sydämeni
puhdista ja valmista.
Sinä itse, paimeneni,
iloon auta, vapahda.
Paina, Jeesus, sisimpääni
sana, suuri lahjasi.
Siinä kuuluu armon ääni,
sieluun virtaa rauhasi.

3.
Miksi pelkään mielessäni,
miksi usein ahdistun?
Ympärillä, itsessäni
kovan tunnen taistelun.
Auta, etten syntiin juokse,
ettei valhe harhaan vie.
Armoistuimesi luokse
näytä turvallinen tie.

4.
Lisää, Jeesus, uskoani,
anna toivo kestävä.
Auta, etten matkallani
pelkää kantaa ristiä.
Pidä, Jeesus, minut tiellä
ystäväisi joukossa.
Nyt ja taivaassasi siellä
riemuita saan voitosta.

Virsi 505 – Valtiaamme, kunniaasi

1.
Valtiaamme, kunniaasi
soivat ääret taivaiden.
Nuori kansa virteen yhtyy
kiitostasi veisaten.

2.
Anna meille puhdas mieli,
voitontahto, rohkeus.
Auta, että alkaa voisi
myöskin uskon kilvoitus.

3.
Herra Jeesus, siunaa meitä,
anteeksi suo syntimme.
Vilpistä ja kovuudesta
meidät kaikki varjele.

4.
Suojaa, Herra, Suomen maata,
raittiiksi tee kansa sen.
Maailmalle anna rauha,
anna armo yhteinen.

Virsi 504 – Ah vuodata, Herra, jo Henkesi

1.
Ah vuodata, Herra, jo Henkesi
ja herätä nuoriso Suomen.
Se johdata armossa tiellesi,
suo maahamme kaivattu huomen.

2.
Me pyydämme Henkesi kastetta
ja parannusarmoa uutta.
Me varromme kevättä tuoretta,
me pelkäämme suruttomuutta.

3.
Et, Herramme, kuoleman valtojen
nyt salline kansaamme voittaa,
kun ennenkin virvoitusaikojen
soit tulla ja armosi koittaa.

4.
Siis sytytä taas pyhä liekkisi
nyt sydämeen nukkuvan nuoren,
niin että hän synnistä nousisi
ja näkisi Siionin vuoren.

5.
Me uskomme Henkesi nostavan
näin kansamme kuoleman yöstä,
sen nuorison kiitosta laulavan
taas Poikasi lunastustyöstä.

6.
Oi Kristus, nyt kanssamme rukoile,
ja Isäsi sinua kuulee.
Niin saapuvat herätysaikamme
ja taivaasta maan yli tuulee.

Virsi 503 – Taivaan Isä suojan antaa

1.
Taivaan Isä suojan antaa.
Hän on Isä jokaisen.
Lapsen huolet hän voi kantaa
paremmin kuin ihminen.
Hän ei riitele, ei suutu,
hän on kärsivällinen.
Häneltä ei aikaa puutu.
Hän on Isä jokaisen.
Taivaan Isän lähellä
nauraa saa ja itkeä.

2.
Taivaan Isä siunaa meitä.
Hän on Isä jokaisen.
Poluillemme enkeleitä
lähettää hän varjellen.
Hän on läsnä päivän työssä
rohkaisten ja auttaen,
valvoo pimeimmässä yössä.
Hän on Isä jokaisen.
Taivaan Isän lähellä
jokainen on tärkeä.

3.
Taivaan Isä hoitaa lastaan.
Hän on Isä jokaisen.
Aamulla hän tulee vastaan,
kuulee iltarukouksen.
Hän ei muista virheitämme,
meille antoi Jeesuksen.
Hän on aina ystävämme.
Hän on Isä jokaisen.
Taivaan Isän sylissä
jokainen saa levätä.

Virsi 502 – Jeesus, meitä kosketa nyt

1.
Jeesus, meitä kosketa nyt,
ota luoksesi erehtynyt.
Kaikki maailman lapset yhdistä
sinun kansaasi riemuitsevaan.
Kaikki maailman lapset yhdistä
sinun kansaasi riemuitsevaan.

2.
Sinä kuolit puolestamme,
kodin lahjoitit eksyneille.
Kaikki maailman lapset yhdistä
sinun kansaasi riemuitsevaan.
Kaikki maailman lapset yhdistä
sinun kansaasi riemuitsevaan.

3.
Jokaiselle rauhasi suo,
tule köyhien, rikkaiden luo.
Kaikki maailman lapset yhdistä
sinun kansaasi riemuitsevaan.
Kaikki maailman lapset yhdistä
sinun kansaasi riemuitsevaan.

4.
Maailmamme on koditon,
sinun luonasi kotimme on.
Kaikki maailman lapset yhdistä
sinun kansaasi riemuitsevaan.
Kaikki maailman lapset yhdistä
sinun kansaasi riemuitsevaan.

Virsi 501 – Kuule, Isä taivaan, pyyntö tää (ei verkkojulkaisua)

Virsi 500 – Käyn, Jeesus, kasvois etehen

1.
Käyn, Jeesus, kasvois etehen,
sä kuule pyyntö pienoisen,
sun kätes laske päälleni
ja anna siunauksesi.

2.
Sä siunaa isää, äitiä,
myös siskoja ja veljiä,
mun kotiani kallista
ja rakkaitani kaikkia.

3.
Mua saata sanaas oppimaan
ja totuuttasi tuntemaan,
niin että sinun omanas
mä seuraisin sun tahtoas.

4.
Ja viimein meidät autuuteen
vie täältä eloon iäiseen.
Suo meidän taivaan kodissa
sun kiitostasi veisata.

Virsi 499 – Jumalan kämmenellä

1.
Jumalan kämmenellä
ei pelkää lintunen,
Jumalan kämmenellä
ei pelkää ihminen.
Kaikille tilaa riittää,
kaikille paikkoja on.
Jumalan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton.

2.
Jumala meitä kutsuu
nyt suojaan turvaisaan.
Jumala meitä kutsuu
ja kantaa voimallaan.
Milloinkaan ei hän hylkää,
lastensa kanssa hän on.
Jumalan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton.

Virsi 498 – Nyt kulkee halki korpimaan

1.
Nyt kulkee halki korpimaan
Jumalan lapsen tie,
vaan päivän matkan kerrallaan
se kotiin täältä vie.

2.
Kuin paimen kantaa olallaan
pienintä karitsaa,
niin Jeesus seurakunnassaan
myös hoitaa horjuvaa.

3.
Oppaaksi pyhän enkelin
hän rinnalleni suo.
Jos joudun tiellä tahroihin,
hän ohjaa lähteen luo.

4.
Jeesuksen veri puhdistaa,
niin tunnonrauhan saan
ja lapsen tietä taivaltaa
taas jaksan uudestaan.

5.
Lämmössä armon auringon
jo linnut visertää,
vaan sitten suvi aina on,
kun matka taakse jää.

Virsi 497 – Kun äidit lapsiansa

1.
Kun äidit lapsiansa
toi luokse Jeesuksen,
hän heidät syliin otti
jokaista siunaten.

2.
On Jeesus sylissänsä
myös minut siunannut,
minutkin kasteen liittoon
nimeltä kutsunut.

3.
Hän joka päivä auttaa
kaikkia lapsia.
Myös minuun katso, Jeesus,
ja siunaa minua.

4.
Myös minun puolestani
nyt Jeesus rukoilee,
jokaista meitä ohjaa,
auttaa ja varjelee.

Virsi 496 – Oi Jeesus, ota syliisi

1.
Oi Jeesus, ota syliisi
nyt meidät pienet turviisi.
Päällemme laske kätesi
ja anna siunauksesi.

2.
Enkelit, Jeesus, lähetä
kulkemaan aina vierellä.
Suo meille täällä suojasi
ja kirkas kruunu luonasi.

3.
Nyt kiitos, lasten ystävä,
kun kannat meitä sylissä.
Me emme ilman sinua
voi taivaan riemuun saapua.

Virsi 495 – Taivaan Isä, nostit minut

1.
Taivaan Isä, nostit minut
varhain hellään helmaasi.
Niin sain ystäväksi sinut,
annoit kalliin lahjasi,
kasteen armon autuaan
elämääni siunaamaan.

2.
Hyvä Paimen, laumassasi
hoidat pientä karitsaa.
Jeesus, uhrikuolemasi
meidät kaikki pelastaa.
Tahdon olla omasi,
rakas Vapahtajani.

3.
Isä, annoit matkalleni
Pyhän Hengen oppaaksi,
auttajaksi, turvakseni,
kunnes pääsen luoksesi.
Siellä laulan riemuiten
kanssa taivaan enkelten.

Virsi 494 – Luoja enkeleineen (vain äänite)

Virsi 493 – Jeesus, lasten auttaja

1.
Jeesus, lasten auttaja,
varjele mua vaaroissa.
Sinä tunnet elämäni,
kuljet aina vierelläni,
parhain ystäväni.

2.
Rukoilen nyt sinua,
auta, Jeesus, minua,
lasta pientä, avutonta,
jolla vaaraa on niin monta.
Turvaa turvatonta.

3.
Kätesi on väkevä,
silmäs kaikkinäkevä.
Kätes, Jeesus, mulle anna,
toivoni suo sinuun panna,
Isän kotiin kanna.

4.
Siellä kanssa enkelten
lakkaamatta riemuitsen.
Katson, Jeesus, kasvojasi,
laulan siellä kiitostasi
rakkaudestasi.

Virsi 492 – Ystävä sä lapsien

1.
Ystävä sä lapsien,
katso minuun pienehen.
Minne käynkin maailmassa,
sinä olet hoitamassa.
Onni täällä vaihtelee,
taivaan Isä suojelee.

2.
Ota, Jeesus rakkahin,
suojaas koti kallehin.
Siunaa äitiä ja isää,
heille elinpäivää lisää.
Ystävä sä lapsien,
pientäs auta holhoten.

3.
Pidä meitä turvissas,
Jeesus, armohelmassas.
Suojaas sulje isänmaamme,
sulta kaiken lahjaks saamme.
Johda, Jeesus rakkahin,
meidät taivaan kotihin.

Virsi 491 – Oi Jumala, et hylkää pientä lasta

1.
Oi Jumala, et hylkää pientä lasta,
et lakkaa rakkaitasi hoitamasta.
Jo lapsena saan tulla luoksesi,
tuon sinulle nyt rukoukseni.

2.
Myös minut maailmaasi olet luonut,
ruumiin ja sielun, kaiken olet suonut.
Mä tulin lapseksesi kasteessa,
sinulle kuulun, Isä Jumala.

3.
Suo, että tahtoasi noudattaisin,
sanaasi pyhää aina rakastaisin.
En tietäni voi itse ohjata,
siis minua, oi Isä, johdata.

4.
Sinua, Herra, kiitän kodistani,
turvaksi annoit rakkaat vanhempani.
Annathan voimaa heitä rakastaa,
kunnioitusta heille osoittaa.

5.
Ystävilleni hyvyyttäsi näytä,
kaikkia meitä johdata ja käytä.
Suojele aina armokädellä,
niin että kartan synnin myrkkyä.

6.
Suo, että lapsenasi elää voisin
ja iloasi toisillekin toisin.
Mun täällä anna kasvaa armossas
ja kasvos nähdä kerran taivaassas.

Virsi 490 – Mä silmät luon ylös taivaaseen

1.
Mä silmät luon ylös taivaaseen
ja yhteen käteni liitän.
Sua Herra, ystävä lapsien,
nyt hartain mielin mä kiitän.

2.
Sua riemullista on ylistää,
ja mielelläni sen teenkin.
Ei sulta pieninkään unhoon jää,
vaan katsot myös vähäiseenkin.

3.
Oi kiitos lahjoista, joita suot,
niin paljon hyvyyttä riittää.
Ja aina iloa uutta luot,
en osaa kaikesta kiittää.

4.
Mä taimi olen sun tarhassas
ja varten taivasta luotu,
sun armollisehen huomahas
jo syntymästäni suotu.

5.
Mua suojaa sä, Isä armoinen,
sun Henkes voimalla vielä
ja tieni johdata taivaaseen,
iäiseen elohon siellä.

Virsi 489 – Sinua, suuri Jumala

1.
Sinua, suuri Jumala,
yhdessä ylistämme.
Työhömme anna iloa,
valaise elämämme.
Suo, että tässä koulussa
voi toinen toista kuunnella.
Luo meihin yhteishenki.

2.
Suo erilaisten lahjojen
Luojaansa meissä kiittää
ja anna työmme yhteisen
toisiimme meitä liittää.
Suo meidän muita tukea
ja sinuun luottaa, Jumala.
Ei kukaan yksin kestä.

3.
On sinun kaikki maailma,
teit paikan jokaiselle.
Luo sydämiimme toivoa
ja tilaa hyvyydelle.
Oi Herra, luomakunnasta
suo meidän kantaa vastuuta!
Luo maailmaasi rauha.

Virsi 488 – Jeesus, sinä itsekin

1.
Jeesus, sinä itsekin
olet ollut pieni.
Tule mukaan leikkeihin,
suojaa koulutieni.

2.
Tule meidän luokkaamme,
ilo sisään kanna.
Yhdessä me kasvamme.
Ystävyyttä anna.

3.
Tahdon auttaa toisia.
Jeesus, riidat poista.
Auta, ettei koulussa
kukaan kiusaa toista.

4.
Pienikin on tärkeä.
Pienikin voi tuoda
ympärilleen lämpöä,
hyvää mieltä luoda.

Virsi 487 – Jeesus, sinuun turvaten

1.
Jeesus, sinuun turvaten
kanssa toisten lapsien
astun aamuun heräävään,
ryhdyn työtä tekemään.

2.
Heikot ovat voimani,
ole, Jeesus, apuni.
Anna kunniaksesi
käyttää tämä päiväni.

Virsi 486 – Puoleesi, Herra, luomme

1.
Puoleesi, Herra, luomme
me katsehemme nyt
ja kiitoksemme tuomme,
kun työ on päättynyt.
On sinun siunaamaas
työ ollut koulussamme.
Siunaa myös kotejamme,
kun niihin käymme taas.

2.
Kiitos, kun hyvyyttäsi
taas olet jakanut
ja hyvän Isän käsi
on meitä ohjannut.
Suo tähden Jeesuksen
anteeksi pahuutemme
ja vilppi sydämemme,
oi Isä armoinen.

3.
Kotona, koulussamme
sä ole kanssamme
ja siunaa, Jumalamme,
myös vapaa-aikamme.
Suo, että iloiten
sinua palvelemme,
avuksi rukoilemme
ääntäsi kuunnellen.

Virsi 485 – Kun koulutyöni alkaa taas

1.
Kun koulutyöni alkaa taas,
saan kiittää Jumalaa.
Hän kulkee aina kanssani,
hän lastaan rakastaa.

2.
Soit vanhempani minulle
ja kodin turvaisan.
Jo kasteessani kodin sain
myös luona Jumalan.

3.
Taas kuljen koulutietäni,
käyn uutta oppimaan.
Suo kasvaa minun totuuteen
ja ohjaa oikeaan.

4.
Oi siunaa, Isä Jumala,
nyt koulunkäyntini.
Jos minne tieni kulkeekin,
saan jäädä suojaasi.

Virsi 484 – Totuuden Henki

1.
Totuuden Henki, johda sinä meitä
etsiessämme valkeuden teitä.
Työtämme ohjaa, meitä älä heitä,
tietomme siunaa.

2.
Kaikessa näytä käsiala Luojan,
mahtavan, viisaan, kaiken hyvän suojan.
Kristuksen luokse, rakkauden tuojan,
johdata meidät.

3.
Kristus on tiemme, valo sydäntemme,
toivomme ainut, pyhä totuutemme.
Armosi, Jeesus, anna voimaksemme,
uudista meidät.

4.
Anna nyt, Kristus, valos meille hohtaa,
anna sen meitä Isän kotiin johtaa.
Jos mikä murhe meitä täällä kohtaa,
voittamaan auta.

Virsi 483 – Kuka meistä sinua

1.
Kuka meistä sinua,
Herra, muistaa kiittää?
Lahjojasi kalliita
kädestäsi riittää.
Olet terveen ruumiimme
armossasi luonut,
olet kaikki tarpeemme
laupiaasti suonut.

2.
Annoit meille, Jumala,
ajan, tehtävämme.
Anna meidän sinussa
löytää elämämme,
ettei kiireet, murheemme
meitä näännyttäisi
eikä parannuksemme
liian myöhään jäisi.

3.
Elämäämme suojele,
Herra, voimallasi.
Terveinä myös varjele
meidät armossasi.
Vaan jos tahdot, Jumala,
antaa sairautta,
silloinkin suo tuntea
turvaa, rakkautta.

4.
Pyhä Henki oppaaksi
anna, Herra, meille,
että emme joutuisi
pahan harhateille.
Usko meille lahjoita,
voima, rauha anna.
Viimein vajavuudesta
meidät kotiin kanna.

Virsi 482 – Elämä on meri

1.
Elämä on meri,
meri kauhistaa,
kun se vaahtopäinä
kiehuu, raivoaa.
Mistä turvan löytää
mieli levoton?
Kuka auttaa voisi,
yö kun synkkä on?

2.
Isä, sinuun katson
tuskan tulessa.
Sinä tahdot aina
kantaa minua.
Sinulle saa huutaa
henki rauhaton.
Löydän lohdutuksen,
yö kun läsnä on.

3.
Murheen musta laakso
silloin valkenee.
Askeleita ottaa
arka rohkenee.
Kanssasi en pelkää,
Isä, yötäkään.
Kanssasi voin käydä
tuskan pimeään.

4.
Siunaa elämääni,
siunaa työtäni.
Auta, että tunnen
läsnäolosi.
Anna lampun loistaa,
mieli tyynnytä.
Isä, öin ja päivin
pidät kädestä.

Virsi 481 – Jumala, käsissäsi

1.
Jumala, käsissäsi
sairaana olla saa,
kun voimani on poissa
ja mieltä ahdistaa.

2.
En paljon jaksa, Herra,
vain hiljaa rukoilla.
Nyt toisten hoiva kantaa,
saan maata levossa.

3.
Kun huoli, pelko jäytää,
sen tiedät, Herrani.
Yön tuskanhetkiin anna
vierelle enkeli.

4.
Myös rakkaitani muista
ja auta kestämään.
Oi Herra, heitä kutsu
turviisi lepäämään.

5.
Isäni, niin kuin tahdot,
nyt lapsellesi tee.
Suo, että uusi aamu
toivoa säteilee.

6.
Ja vaikka tarkoitusta
en kaikkeen löydäkään,
niin anna tässä kasvaa
sinua kiittämään.

Virsi 480 – Muista, Jeesus, minua

1.
Muista, Jeesus, minua
voimieni uupuessa.
Öin ja päivin sairaana
saanhan nytkin rukoilla.
Auta tuskan vaivatessa.
Sinä itse nöyrästi
kannoit oman ristisi.
Muista, Jeesus, minua.

2.
Jeesus, kulje kanssani,
kun saan ahdistusta kantaa
enkä aina ymmärrä,
miksi täytyy kärsiä.
Neuvo, mikä voimaa antaa.
Tahdon kuulla ääntäsi,
ole lohdutukseni.
Jeesus, kulje kanssani.

3.
Jääthän, Jeesus, luokseni,
muu ei riitä turvakseni.
Lempeällä kädellä
tuskan polte lievitä.
Anna valo matkalleni.
Huomispäivää tunne en,
sinä hoidat myöskin sen.
Jääthän, Jeesus, luokseni.

Virsi 479 – Sinussa, Kristus, luotiin kerran

1.
Sinussa, Kristus, luotiin kerran
taivas ja kaikki maailma,
ja tänne kärsimyksen maahan
luoksemme saavuit taivaasta.
Myös minä heikot käteni
ojennan, Jeesus, puoleesi.

2.
Käsiisi, jotka ristinpuussa
kantoivat tuskat sairaiden,
myös minä turvaa vailla riennän,
armahda, Herra ihmisten!
Oi ethän, Kristus kärsivä,
pois väisty heikon viereltä.

3.
Aurinko, kuu ja taivaan tähdet
sinussa luotiin kirkkaina,
vaan valo kirkkaampana loistaa
pääsiäisaamun taivaalta.
Niin loista, pyhä rakkaus,
valaise pelko, ahdistus.

4.
Luot, Jeesus, katseen vaivoihini,
on läsnä valtakuntasi.
Saan armon hyvän sanan kuulla,
syntini annat anteeksi.
Haavaisi kautta parannat,
elävän toivon lahjoitat.

5.
Luo voimallansa Luoja kerran
myös uudet taivaat, uuden maan.
Se voima yltää tähän hetkeen,
kun sinuun, Kristus, luottaa saan.
Sinussa päivään selkeään
ja toivoon, hiljaisuuteen jään.

Virsi 478 – Jos, Jeesus, Herrani

1.
Jos, Jeesus, Herrani,
et pysy luonani,
niin minne silloin käännyn,
kun ahdistukseen näännyn,
kun synnin taakka painaa
ja lähdön pelko vaivaa.

2.
On ilman sinua
sieluni hukkuva,
ja tuskat, tunnonhaavat
riutumaan minut saavat.
Ne uuvuttavat aivan,
ken poistaa voisi vaivan?

3.
Vaan sinä, Herrani,
tuot täyden turvasi.
Ei mitään silloin puutu,
et sinä, Herra, muutu.
Saan tuskiin huojennusta
ja pelkoon lohdutusta.

4.
Näin lausuit, Herrani:
Saat synnit anteeksi,
saat olla turvattuna,
uskossa autettuna.
Näin ennen autoit muita,
sairaita, kiusatuita.

5.
Siis käännä puoleeni
nyt rakkaat kasvosi.
Minua älä heitä,
vaan armollasi peitä.
Oi Jeesus, rauhan annat
ja taivaan iloon kannat.

Virsi 477 – On Jumalassa turvani

1.
On Jumalassa turvani
ja tukeni,
hän kuormani voi kantaa.
Kun häntä nimeen Jeesuksen
näin rukoilen,
hän jälleen voimaa antaa.
Jos viipyykin, niin kuitenkin
hän itkuni ja huutoni
huomaa ja niihin vastaa.

2.
Hän tuntee kaikki murheeni
ja huoleni,
ei epäilystä siitä.
Hän tietää, mitä tarvitsen,
hän antaa sen.
Sieluni, häntä kiitä!
Hän armossaan suo apuaan,
kun uskossa ja toivossa
tyhjänä häneen luotan.

3.
Ja vaikka vaara piirittää
ja myrskysää,
ahdistus tyyntymättä,
on siinä läsnä Jumala,
saan tuskassa
koskettaa Isän kättä.
Hän kasvonsa voi salata,
vaan armoonsa ja rauhaansa
myös silloin minut peittää.

4.
Siis sinuun, Herra, uskallan
ja odotan,
pyyntöni milloin täytät.
Jo vaivan alla luottaa saan:
taas aikanaan
kasvosi kirkkaat näytät.
Saan taistella, vaan sinussa
on turvani ja toivoni,
rauhani, Jumalani.

Virsi 476 – Kun päivä laskee Emmauksessa

1.
Kun päivä laskee Emmauksessa,
niin silloin oppilailleen ilmestyy
hän, kuoleman ja synnin voittaja
ja nisunjyvä, leipä elämän.

2.
Hän leivän siunaa, murtaa heille sen,
sen lävistetyin käsin tarjoaa.
Nyt tuntevat he hänet Herraksi
ja sydän heissä palaa riemusta.

3.
Herramme, anna meille itsesi
nyt sanomassa valtakuntasi.
Ja käsin rikkain, käsin siunaavin
jaa leipä myöskin ruokapöytäämme.

4.
Armahtajamme, leipä ikuinen,
nyt avaa meille rakkauden tie,
niin että pöytiin tyhjiin, nälkäisiin
me jaamme leipää, sinun lahjaasi.

Virsi 475 – Kaikkien silmät tarkkaavat

1.
Kaikkien silmät tarkkaavat
sinua, Jumalamme.
Kätesi leivän antavat
ja hoivan puutteissamme.
Näin kaikki, joissa henki on,
sinulta saavat ravinnon.
Sinulle kiitos olkoon!

2.
Ja niin kuin ruokit ruumiimme
runsailla lahjoillasi,
myös ruoki, Herra, sielumme
pyhällä sanallasi.
Toivomme jälleen virvoita,
iloon ja rauhaan johdata
armosi laitumilla.

3.
Suo keskinäisen suosion
asua majoissamme
ja ystävyyden, sovinnon
viihtyä seurassamme.
Opeta leipää murtamaan
kaikille köyhään maailmaan.
Oi Kristus, rauha anna!

4.
Ylistys olkoon Isälle,
kun armonpäivä loistaa,
ja olkoon kiitos Pojalle,
hän meistä synnit poistaa.
Pyhälle riemun Hengelle,
uskomme uudistajalle,
ylistys, kiitos olkoon!

Virsi 474 – Nyt Herrallemme kiitoksen

1.
Nyt Herrallemme kiitoksen
me nöyrin mielin tuomme,
kun lahjojansa nauttien
yhdessä syömme, juomme.
On Herra meidät ravinnut
ja ystävillä siunannut.
Siis häntä ylistämme.

2.
Kun, Isä taivaan, ruumiimme
näin ruokit armossasi,
myös ruoki köyhät sielumme
pyhällä sanallasi.
Niin saamme kasvaa uskossa,
rakkaudessa, toivossa
ja päästä taivaan pöytään.

Virsi 473 – Kaikki katsovat sinua, Herra

1.
Kaikki katsovat sinua, Herra,
sillä sinä annat meille ruokamme ajallaan.
Sinä kätesi avaat meille,
ja lahjasi täyttää meidän kaikkien elämämme.

2.
Kaikki kiittävät sinua, Herra.
Sinun kasvoistasi meille rakkaus säteilee.
Avaa silmämme, sydämemme
ja johdata meitä täällä hoivaamaan luotujasi.

Virsi 472b – Nyt silmäin alla Jeesuksen

1.
Nyt silmäin alla Jeesuksen
olemme tulleet yhtehen.
Sä, Herra, kaikki ravitset,
siis siunaa pöydän antimet.

2.
Nyt atrialta noustessa
kiitämme, Herra, sinua.
Sä voimaks sielun nääntyvän
myös anna leipää elämän.

Virsi 472a – Nyt silmäin alla Jeesuksen

1.
Nyt silmäin alla Jeesuksen
olemme tulleet yhtehen.
Sä, Herra, kaikki ravitset,
siis siunaa pöydän antimet.

2.
Nyt atrialta noustessa
kiitämme, Herra, sinua.
Sä voimaks sielun nääntyvän
myös anna leipää elämän.

Virsi 471 – Hyvä Jumala, kiitän kodista

1.
Hyvä Jumala,
kiitän kodista,
omaisista, perheestämme.
Sinulta on elämämme.
Kaikki rakkaani
ovat lahjaasi.

2.
Herra, opeta,
että kotona
kuuntelemme toisiamme,
iloitsemme onnestamme,
emme riitele,
turhaan kiistele.

3.
Anna voimia
oikein toimia.
Silloin meillä jokaisella
kotona on hyvä olla
eikä minua
mikään pelota.

4.
Suojaa kotia,
meitä kaikkia.
Pyydän, Herra, viisautta,
ystävyyttä, rakkautta.
Anna yhdessä
meidän pysyä.

Virsi 469 – Kun nimipäiväni on tänään

1.
Kun nimipäiväni on tänään,
niin kiitos täyttää sydämen.
On minut kerran nimeltäni
kastettu nimeen Jeesuksen.
Näin nimipäivä muistuttaa:
saan yhä Herraan uskaltaa.

2.
Jeesuksen rakkauden tähden
sain kasteen armon minäkin.
Jo siinä puhui hyvä Paimen:
”Myös sinut minä lunastin.”
Hän yhä seurakunnassaan
nimeltä kutsuu seuraamaan.

3.
Nimeni moneen kirjaan piirtyy
ja monesta pois pyyhitään.
Suo, Jeesus, turva nimessäsi,
niin että taivaan kirjaan jään,
ja auta, että onneni
löytäisin aina luonasi.

Virsi 468 – Syliisi hellään sulje

1.
Syliisi hellään sulje
nyt, Jeesus, lapsemme
ja heidän kanssaan kulje
ja heitä suojele.

2.
Se syli, jossa kannat,
on valtakuntasi.
Kun siinä kodin annat,
he saavat suojasi.

3.
On armon sana siellä
ja totuus, rakkaus,
ja neuvojana tiellä
on Hengen viisaus.

4.
Varjele lapsiamme
Paimenen kädellä
ja pidä rakkaitamme
sinua lähellä.

5.
Suo, ettei heitä voita
pettävä maailma,
vaan itse heitä hoida
kasteensa liitossa.

6.
Ja anna heille voimaa
pois synti panemaan,
kun omatunto soimaa
ja kärsii haavoistaan.

7.
Suo, että kodissamme
rakkaus asuisi,
niin että toisiamme
hoivaamme alttiisti.

8.
Ja kiitos, että kerran
on taivas kotimme.
On koti luona Herran
Jumalan lapsille.

Virsi 467 – Oi Jeesus, siunaa äitiä

1.
Oi Jeesus, siunaa äitiä,
suo rauhan, onnen päiviä.
Pois pyyhi murheen kyyneleet.
Hyväksi kaiken, Jeesus, teet.

2.
Kun äiti meitä palvelee
ja puolestamme rukoilee,
niin kuule äidin huokaus
ja anna huoliin lohdutus.

3.
Näin ole hyvä äidille
ja turva meille kaikille.
Suo, ettei meitä mikään saa
sinusta, Jeesus, erottaa.

4.
Nyt kädet yhteen liitämme
ja äidistämme kiitämme.
Lahjoita, Jeesus laupias,
äidille ilo autuas.

Virsi 466 – Oi Herra, kaiken luoja

1.
Oi Herra, kaiken luoja
ja siunauksen tuoja,
kaikkea hallitset.
Suot rakkaudessasi
myös lapset lahjoinasi
ja heitä autat, suojelet.

2.
Kun seurakunnassasi
suot kuulla totuuttasi
ja sanaa kirkastat,
niin itsekkyyden alta
ja tieltä helpoimmalta
tahtoosi meitä kasvatat.

3.
Tiedäthän syntymämme
ja tunnet elämämme,
voit johtaa parhaiten.
Kun meille lapset annat,
niin voimallasi kannat
myös alla murheen aikojen.

4.
Jumala, lapsissamme
enennät iloamme,
kirkastat kotimme.
Elämän askeleille
suo turva, toivo heille,
uskossa heitä varjele.

5.
Luo äidin onneen, vaivaan
nyt, Herra, valo taivaan,
luo uskon uskallus.
Ja ota huolet vastaan,
kun äiti hoitaa lastaan,
tuo äidin työhön lohdutus.

6.
Hellästi äidit paina,
oi taivaan Isä, aina
Poikasi sydämeen.
Suo, että kuormat jaamme
ja uutta voimaa saamme
taas palvelevaan rakkauteen.

Virsi 465 – Lahjoita, Herra, perheisiimme

1.
Lahjoita, Herra, perheisiimme
nyt pelkojemme keskelle
armo ja rauha sydämiimme,
pois pyyhi kaikki syntimme.
Hiljennä äänet maailman
ja murra valta mammonan.

2.
Koteja, huoliin uupuneita
elvytä armon Hengellä
ja mieliämme painuneita
herätä, nosta, lämmitä.
Lahjoita uusi rohkeus
ja voima tehdä parannus.

3.
Rakkaalla läsnäolollasi
kirkasta päivä jokainen.
Pyhästä ehtoollisestasi
suo ilo ylimaallinen.
Leivässä saavu siinäkin,
jota me syömme arkisin.

4.
Näin perhepiiriin kotiemme
ja ystäväimme keskuuteen,
kun heidän luonaan vierailemme,
herätä toivo taivaaseen.
Meidänkin salli kuljettaa
suloista armon sanomaa.

Virsi 464 – Kuin oksat vihannoivat

1.
Kuin oksat vihannoivat
vain puussa pysyen,
niin toisten kanssa yhteen
on luotu ihminen.
Kiitämme perheestämme.
Yhteinen elämämme
on lahjaa Jumalan.

2.
Toistamme tarvitsemme,
syliä avointa,
vanhemman kokemusta
ja lapsen katsetta.
Kohtaamme pettymykset,
ilot ja yllätykset
toistemme rinnalla.

3.
Voi itsekkyys ja kiire
niin meidät sokaista,
ettemme lainkaan huomaa
läheisten tarpeita.
Rukoilla silloin saamme,
työn paineet, kuormat jaamme
Kristuksen hoivassa.

4.
Jää lähellemme, Jeesus,
jää kaikkiin vaiheisiin,
myös luopumiseen, lähtöön,
suruihin suurimpiin.
Vain sinä, Herra, kannat
ja meidän kasvaa annat
armosi turvissa.

Virsi 463 – Kanssa luomakuntansa

1.
Kanssa luomakuntansa
liiton solmi Jumala.
Liikkumaan ja kasvamaan
kaiken loi hän päälle maan.
Itse Herra taivasten,
lunastaja ihmisten,
syntyi seimeen eläinten.

2.
Ihmiselle uskottiin
valta luontoon, eläimiin.
Hän sai niistä ystävän
uskollisen, väkevän.
Hengitykseen härkien,
tyyneen lämpöön aasien
syntyi Herra taivasten.

3.
Luonnon varjelijaksi
Luoja meidät tarkoitti,
liittoon pienten, suurien,
heikkojen ja vahvojen.
Ihmissuku yksinään
pystyy ylpeydessään
Luojan liiton särkemään.

4.
Mykkä huuto sorretun,
maailmamme turmellun
nousee kohti Kristusta,
kaiken uutta luomista.
Luomakunta kutsutaan
kirkastettuun kunniaan
uuden taivaan, uuden maan.

Virsi 462 – Soi kunniaksi Luojan

1.
Soi kunniaksi Luojan
nyt, virsi kiitoksen,
tuon kaiken hyvän tuojan
ja suojan ainaisen!
Hän, Isä, rakkahasti
ain vaalii luotujaan,
ja kaiken taitavasti
hän ohjaa tuolta taivaastaan.

2.
Hän säät ja ilmat säätää
ja aallot tainnuttaa
ja hyisen hallan häätää
ja viljan vartuttaa.
Hän onneen meidät ohjaa,
myös aikaan vaikeaan.
Sen rakkauden pohjaa
ken pystyy koskaan tutkimaan?

3.
Siis kiitos, Herra taivaan,
kun lahjas meille toit
ja päivän työhön, vaivaan
taas puhtaan leivän soit.
Suo, että ilomielin
myös jaamme leipämme
ja sydämin ja kielin
sua lakkaamatta kiitämme.

Virsi 461 – Kiitä Herraa, yö ja päivä

1.
Kiitä Herraa, yö ja päivä,
pimeys ja valokin!
Aurinko ja kuu, myös kiitä,
hän on tehnyt teidätkin.
Taivaan tähdet, hiljaisella
matkallanne kiittäkää.
Lähde, virta, meren laine,
ylistykseen yhtykää.

2.
Maailman te vuoret, laaksot,
Herraa kunnioittakaa!
Aamun kirkkaat kastehelmet,
Luojaa saatte heijastaa.
Kiitä Herraa, pienin kukka
laakson laajan liepeellä.
Metsän puut, te huminoikaa
Herran suurta nimeä.

3.
Kiitä Herraa, sadepilvi,
salama ja ukkonen!
Kiittäkää, te kidetähdet
tuiman talvipakkasen.
Kiitä, lumi, raekuuro,
kiitä, myrsky mahtava,
kiitä, leuto lännen tuuli,
illan rusko hehkuva.

4.
Kiittäkää, te Luojan linnut,
erämaiden eläimet,
retkillänne, loukoissanne,
kesyt, villit, nälkäiset!
Merten, virtain kalaparvet,
valasparvet, laulakaa,
kaikki luodut laadullanne
Herraa kunnioittakaa.

5.
Kiittäkää jo Korkeintanne,
kansat, kansain ruhtinaat,
lapsukaiset, vanhat, nuoret,
pienet, heikot, voimakkaat!
Halleluja, kiitoksenne
nouskoon maasta taivaaseen,
yhtyköön se enkeleitten
taivaalliseen kiitokseen.

6.
Sieluni, nyt kiitä Herraa,
lunastajaa, luojaasi!
Lapsekseen hän sinut osti,
orjuudesta vapaaksi.
Hän on aina auttajasi,
armossaan vie autuuteen.
Kiitä riemuiten siis Herraa
nyt ja aikaan iäiseen!

Virsi 460 – Oi Herra kaikkivaltias

1.
Oi Herra kaikkivaltias,
maailman olet luonut
ja meille, Isä laupias,
niin paljon hyvää suonut.
Tahtosi auta täyttämään,
lahjasi kalliit käyttämään
vastuullisesti aina.

2.
Tomusta esiin kutsuen
loit meistä sanallasi
elävän sielun, ihmisen,
toimimaan kuvanasi.
Soit tehtäväksi kartuttaa
nimesi suurta kunniaa
tiedossa, totuudessa.

3.
Sinua, rakas Isämme,
ruumiimme raittiin luoja,
kiitämme elämästämme,
suo sille voima, suoja.
Ja toivoon meitä rohkaise,
yhdessä että kasvamme
rauhassa, rakkaudessa.

4.
Aikaamme auta muistamaan,
se kulkee joutuisasti,
ja tehtävämme hoitamaan
viisaasti, ahkerasti.
Karkota meistä velttous,
luo meihin uusi innostus
kaikissa toimissamme.

Virsi 459 – Taivaat kaikki valtiaansa

1.
Taivaat kaikki valtiaansa,
kuninkaansa
kuuluttavat kunniaa.
Luomakunta ihmeinensä,
tähtinensä
Luojan töitä ilmoittaa.

2.
Herran kasvoin kirkkautta,
valkeutta
kertoo päivä, tähtivyö.
Valtaa Herran määrätöntä,
ääretöntä
ylistelee yölle yö.

3.
Luomisihmeet ihanimmat,
valtavimmat
heijastavat luojaansa.
Tähtitarhat riemuitsevat,
tottelevat
Herran luomistahtoa.

4.
Jos siis Luojan viisautta,
rakkautta
tahdot tarkoin tutkia,
nosta katse avaralle,
korkealle,
tutki luomistekoja.

5.
Herran laki horjumaton,
muuttumaton
sieluamme virvoittaa.
Herran sana voimallinen,
turvallinen
viisauden lahjoittaa.

6.
Herran käskyt silmiämme,
sydäntämme
valaisevat kirkkaina.
Herran pelko puhtaampana,
kalliimpana
pysyy kultaa puhtainta.

7.
Käymään käskyjesi teitä
auta meitä
lapsiasi, Jumala.
Älä muista syntejämme,
erheitämme.
Herra, meitä armahda!

8.
Kiitos olkoon Jumalalle,
antajalle
rauhan, riemun, autuuden.
Hän on meidän päästäjämme
synneistämme,
alta kaiken orjuuden.

Virsi 458 – Ylistän, Luoja, voimaasi

1.
Ylistän, Luoja, voimaasi,
loit vuoret valtavat,
loit syvyydet ja taivaasi
teit mittaamattomat.

2.
Ylistän viisauttasi,
kun aurinkosi loit
ja kuun ja tähdet valoksi,
oi Herra, yöhön toit.

3.
Myös hyvyyttäsi ylistän,
loit maan niin rikkaaksi.
Loit tänne kaiken elämän,
sen suljit huomaasi.

4.
Maan kasvi, kukka jokainen
sinusta todistaa,
ja myrsky huutaa jylisten:
On Luojan taivas, maa!

5.
Kun luotujasi ravitset
ja kaitset, rakastat,
myös tuskaa niiden kuuntelet
ja niitä armahdat.

6.
On Herra aina suojani,
hän kantaa käsissään.
Kun Luoja ohjaa matkani,
niin hyvään turvaan jään.

Virsi 457 – Kiitetty nyt olkoon

1.
Kiitetty nyt olkoon
isäin Jumala,
kiitoslaulu soikoon
luomakunnassa.
Kiitos Jumalalle
huolenpidostaan,
Kaikkivaltiaalle
armolahjoistaan.
Kiitos olkoon Luojan,
oikeuden tuojan,
kansaansa hän muistaa.

2.
Soikoot taivaan ääret
Luojan kunniaa,
enkeleitten äänet
rauhan sanomaa.
Herra armossansa
kuninkaamme on,
kirkkaudessansa
voittaa auringon.
Kiitos olkoon Luojan,
oikeuden tuojan,
kansaansa hän muistaa.

3.
Kiitos Herrallenne,
kuu ja aurinko!
Tähdet, kiitoksenne
älköön sammuko.
Kiitos Luojallesi
anna, kaikki maa.
Järvet, virran vesi,
meret, laulakaa.
Kiitos olkoon Luojan,
oikeuden tuojan,
kansaansa hän muistaa.

4.
Myrsky, sade, kaste,
lauluun viritkää,
tuuli, liekin loiste,
Herraa kiittäkää.
Pakkastalvi, suoja,
rakeet, lumi, jää,
ylistäkää Luojaa
suurta, väkevää.
Kiitos olkoon Luojan,
oikeuden tuojan,
kansaansa hän muistaa.

5.
Puiden lehdet, juuret,
sienirihmat maan,
laaksot, vuoret suuret
tuokoot kiitostaan.
Niityt, pellot, soikaa
Luojan kunniaa,
metsät huminoikaa,
harjut riemuitkaa.
Kiitos olkoon Luojan,
oikeuden tuojan,
kansaansa hän muistaa.

6.
Linnut, äänillänne
Herraa kiittäkää,
riemuvirsiänne,
ilmat, heliskää.
Ihmislasten teiltä
nouskoon taivaisiin
kiitossäveleitä
loppumattomiin.
Kiitos olkoon Luojan,
oikeuden tuojan,
kansaansa hän muistaa.

7.
Nouse, Herran kansa,
Luojaa kiittämään.
Herra lapsiansa
johtaa Hengellään.
Katso, valtiaamme,
meitä taivaasta,
elämän me saamme,
armon sinulta.
Kiitos olkoon Luojan,
oikeuden tuojan,
kansaansa hän muistaa.

Virsi 456 – Jos tahdot hartain mielin

1.
Jos tahdot hartain mielin
palvella Jumalaa,
niin kiitä helein kielin
Herrasi kunniaa.
Auringon noususta
sen laskuun maailma
armosta avarasta
ylistää Luojaansa.

2.
Hyvyyttä, voimaa Herran
jos tutkit hartaasti,
niin huomaat joka kerran
valtansa suureksi.
Maanpiiri kansoineen
ja taivas joukkoineen
ei riitä kunniassa
verraksi Luojalleen.

3.
Ja vaikkei ole toista,
ei ketään vertaistaan,
ei varjelustaan poista
hän päältä heikonkaan.
Niin viisaudessaan
hän johtaa taivaastaan
valtaisat tähtitarhat
ja matosetkin maan.

4.
Vaan moni puutteessansa
syö leipää kyynelten
ja huokaa murheitansa
yksinään kärsien.
Kuitenkin Jumala
voi nostaa tomusta,
voi kurjimmankin auttaa
pilkasta, sorrosta.

5.
Vain tyhjät Herra täyttää
kalliilla lahjoillaan,
hän alhaisinta käyttää
voi työhön korkeimpaan.
Sen tekee kätensä,
voimansa väkevä,
ja aikanansa täyttyy
sanansa elävä.

6.
Näin tekee ihmeitänsä
voimassaan Jumala,
ihminen järjellänsä
ei niitä tajua.
Herrassa iloitsen
ja kiitän riemuiten.
On Herran armo vahva
ja iankaikkinen.

Virsi 455 – Luodut, te Herraa kiittäkää

1.
Luodut, te Herraa kiittäkää,
äänenne lauluun liittäkää:
Halleluja, halleluja!
Aurinko, päivän valkeus,
kuu, tähtitarhain kirkkaus,
kiitä Herraa, kiitä Herraa!
Halleluja, halleluja, halleluja.

2.
Pakkanen, myrsky, tuulispää,
kuulakas pouta, pilvisää,
kiitä Herraa! Halleluja.
Riemuitse, aamun sarastus,
ylistä, illan ruskotus,
kiitä Herraa, kiitä Herraa!
Halleluja, halleluja, halleluja.

3.
Lähteiden vesi, kirkkaana
palvellen virtaat, alhaalla,
kiitä Herraa! Halleluja!
Voimakas tulen loimotus,
liekkien lämpö, valkeus,
kiitä Herraa, kiitä Herraa!
Halleluja, halleluja, halleluja.

4.
Päivästä päivään, äiti maa,
ruokkia jaksat, kukoistaa,
kiitä Herraa! Halleluja.
Vihreys ruohon heräävän,
kypsynyt voima hedelmän,
kiitä Herraa, kiitä Herraa!
Halleluja, halleluja, halleluja.

5.
Ihminen, ristin kantaja,
anteeksi kaiken antava,
kiitä Herraa! Halleluja.
On täällä tuska, ahdistus,
taivaassa rauha, kirkkaus.
Kiitos Herran! Kiitos Herran!
Halleluja, halleluja, halleluja.

6.
Viimeinen vieras, hiljaisin,
kuolema, milloin saavutkin,
kiitä Herraa, kiitä Herraa!
Elämän Luoja, kaikessa
suo tahtoasi palvella.
Kiitos Herran! Kiitos Herran!
Halleluja, halleluja, halleluja.

7.
Oi, nöyryydessä palvelkaa,
Luojaamme kunnioittakaa,
halleluja, halleluja!
Te nöyryydessä palvelkaa
ja kiittäkää ja rukoilkaa
suurta Herraa! Halleluja.
Halleluja, halleluja, halleluja.

Virsi 454 – Liekkejä on monta

1.
Liekkejä on monta,
valo on yksi,
hän on Jeesus Kristus.
Liekkejä on monta,
valo on yksi.
Hän yhdistää meidät.

2.
Oksia on paljon,
runko on yksi,
hän on Jeesus Kristus.
Oksia on paljon,
runko on yksi.
Hän yhdistää meidät.

3.
Lahjat ovat monet,
Henki on yksi,
hän on Henki Herran.
Lahjat ovat monet,
Henki on yksi.
Hän yhdistää meidät.

4.
Palvelijaa monta,
yksi on Herra,
Herra Jeesus Kristus.
Palvelijaa monta,
yksi on Herra.
Hän yhdistää meidät.

5.
Uskovia paljon,
ruumis on yksi,
yksi seurakunta.
Uskovia paljon,
ruumis on yksi.
Hän yhdistää meidät.

Virsi 453 – Kivi onko kourassani

1.
Kivi onko kourassani,
joku langennut jos on?
Jäädyttääkö katsettani
kylmä viima tuomion?
Kuka meistä syyllisistä
pystyy muita mittaamaan?
Tilille myös asenteista
meidät kaikki kutsutaan.

2.
Hoida meitä, Herran Henki,
anna mieltä Kristuksen,
että nyrkki aukeaisi
toisen käteen tarttuen.
Tutki meitä langenneita
armon silmin, Jumala,
viha päästä pimennoistaan,
päästä meidät pahasta!

Virsi 452 – Jo Herran armopöytä

1.
Jo Herran armopöytä
valmiina odottaa,
hän viiniä ja leipää
meillekin tarjoaa.
Hän kutsuu syömään kaikki,
ei torju yhtäkään.
Hän rajamuurit murtaa,
luo valon pimeään.

2.
Maan ääristä hän kutsuu
rikkaita, köyhiä,
hän ruokkii kaikki kansat
samassa pöydässä.
Ja nälkäisimmän kutsuu
hän aivan vierelleen.
Kylläinen armon hylkää,
jää ulos yksikseen.

3.
Jos käymme samaan pöytään,
ei mikään erota,
me toinen toisellemme
kuulumme Herrassa.
Niin Herran yksi ruumis
saa saman ravinnon.
Kaikissa jäsenissään
hän itse läsnä on.

4.
Ja Jeesus meitä ohjaa
yhdessä matkalle,
hän rauhan teitä raivaa
kauttamme kaikille.
On portti aina auki
myös tulevaisuuteen.
Huomenna Herra siunaa
taas meidät uudelleen.

Virsi 451 – Sinulle kiitos, Isä, lahjastasi

1.
Sinulle kiitos, Isä, lahjastasi,
kun tulit Kristuksessa, Pojassasi,
syntisten ystäväksi vierellemme,
auttajaksemme.

2.
Maan hedelmillä ruokit luotujasi,
ihmistä hoidat myöskin sanallasi.
Taivaasta Kristus tuli leiväksemme,
elämäksemme.

3.
Kaikki me, jotka tätä leipää saamme,
me, jotka Herran pyhän maljan jaamme,
uskossa jäämme Herraan liitetyksi:
ruumis on yksi.

4.
Yhdeksi kootaan vilja monen lyhteen,
niin liitä, Herra, meidät kaikki yhteen,
ja yksi kirkko meistä, perheestäsi,
tee nimessäsi.

5.
Kun yksi usko meidät sinuun liittää,
yhdessä saamme rakastaa ja kiittää
oksina viinipuussa kansan nähden
maailman tähden.

Virsi 450 – Maa kaikki vaikka Herran on

1.
Maa kaikki vaikka Herran on,
myös ääret avaruuden,
on ihmiskunta turvaton
porteilla vastaisuuden.
Se kohtalonsa aavistaa,
se pelkää itseänsä.
Päin päivää kauhistuttavaa
se tuntee rientävänsä.

2.
Rukoilen: Armas Isäni,
tee ihmislapsillesi
tutuksi suuri armosi
ja valtasuuruutesi.
Suo, että kansain asumat
maan ääret kaikkialla
turmalta varjeltuisivat
sun hallintasi alla.

3.
Voit, armon Herra, hajottaa
pois itsekkyyden muurin,
niin että lapses oivaltaa:
se joukossa on suurin,
ken enin auttaa, palvelee
ja toisten kuormaa kantaa.
Alttiiksi sydämemme tee,
on autuainta antaa.

4.
Näin veljesmieltä edistää
suo meidän johdossasi.
Suo, että yksi määränpää
yhdistää kansojasi:
ei orjia, ei vapaita,
vaan yhtä Kristuksessa
jo maailmassa alhaalla
ja kerran autuudessa.

Virsi 449 – Monin kielin keskeltämme

1.
Monin kielin keskeltämme
nousee kiitos Kristuksen.
Yhteen Herraan uskallamme,
määränpää on yhteinen.
Luokoon keskellemme hän
ykseyden näkyvän.

2.
Herra, kaikki mitä teemme,
kirkastakoon sinua,
että Isän rakkautta
saisi maistaa maailma.
Anna loistaa meissäkin
Isän kuvan kirkkaammin.

3.
Uudeksi luo kaikki, Herra,
kylvä toivo pelkääviin.
Saimme näyn ja kutsumuksen
Ylösnousseen askeliin.
Todistamme palvellen
seuraajina Kristuksen.

Virsi 448 – Ei itää eikä länttäkään

1.
Ei itää eikä länttäkään,
pohjoista, etelää,
kun Kristus meidät Hengellään
yhdeksi yhdistää.

2.
Olemme yhtä perhettä
kaikista kansoista
ja taivaan Isää tahdomme
kuin Kristus palvella.

3.
Toistemme kuormaa kannamme.
Todistus yhteinen
kuuluttaa kaikkeen maailmaan
kiitosta Kristuksen.

4.
Näin kaikki ääret maailman
hänessä kohtaavat,
ja risti yhteen kokoaa
Kristuksen seuraajat.

Virsi 447 – Kristus, valo maailman

1.
Kristus, valo maailman,
hän, ei kukaan toinen.
Pimeyteen syntyi hän,
syntyi veljeksemme.
Jos me hänet tunnemme,
tunnemme myös Isämme.
Kiitos Jumalalle!
Jos me hänet tunnemme,
tunnemme myös Isämme.
Kiitos Jumalalle!

2.
Kristus, rauha maailman,
hän, ei kukaan toinen.
Jos hän meille rakas on,
niin on veljemmekin.
Kristus meidät yhdistää
Jumalassa, Isässä.
Kiitos Jumalalle!
Kristus meidät yhdistää
Jumalassa, Isässä.
Kiitos Jumalalle!

3.
Kristus, leipä maailman,
hän, ei kukaan toinen,
kavallettiin rahasta,
kuoli puolestamme.
Hän, ken meidät pelastaa,
elää luona Isänsä.
Kiitos Jumalalle!
Hän, ken meidät pelastaa,
elää luona Isänsä.
Kiitos Jumalalle!

4.
Jumalalle kunnia,
Jumalalle yksin.
Isää, Poikaa, Henkeä
täällä ylistämme.
Pyhä Kolmiyhteys
luonamme on salattu.
Kiitos Jumalalle!
Pyhä Kolmiyhteys
luonamme on salattu.
Kiitos Jumalalle.

Virsi 446 – Oi Pyhä Henki, pyydämme

1.
Oi Pyhä Henki, pyydämme:
Meidät liitä toinen toiseemme.
Seurakuntaa ohjaa nyt armoisasti
myrskysäiden halki kotiin asti.
Auta, Herra!

2.
Oi armon Henki, kirkasta
meille Herraa ylösnoussutta.
Yhteen meidät kaikki hän tahtoo viedä,
ilman häntä emme tietä tiedä.
Auta, Herra!

3.
Oi Henki, rakkaudella
sydämemme kylmät liikuta,
että ilomielin me matkallamme
aina palvelemme toisiamme.
Auta, Herra!

4.
Oi Puolustaja, lohduta
meitä niin kuin äiti lastansa.
Armohelmaan Herran jo murhe haihtuu,
Isän luona itku nauruun vaihtuu.
Auta, Herra!

5.
Oi Henki voiman, totuuden,
kanna meidät juhlaan pyhien.
Murra meissä synnin ja kuolon valta,
päästä taivaan riemuun vaivan alta.
Auta, Herra!

Virsi 445 – Oi Pyhä Henki, riennä

1.
Oi Pyhä Henki, riennä,
Kristusta kirkasta.
Pois perkaa synti meistä,
auta ja pelasta.
Puhdista mieleni,
tee minut palavaksi
Herrani seuraajaksi,
lahjoita voimasi.

2.
Vähäinen olin verso,
metsässä kohosin,
vaan hyvään viinipuuhun
yhdistit minutkin.
Suo, että oksana
hedelmät hyvät toisin,
Herrassa kasvaa voisin.
Tee työsi minussa.

3.
Virkistä, ilon Henki,
sydäntä suruista,
niin mieli murheinenkin
taas täyttyy riemulla.
Useinhan tuskissa
näin taivaan vilahduksen,
kun annoit lohdutuksen
minulle armosta.

4.
Oi viisauden Henki,
minua opeta.
Hengessä, totuudessa
tahtoisin rukoilla.
Kun rukoustani
näin ohjaat neuvollasi
ja siunaat armollasi,
se tulee kuulluksi.

5.
Oi rakkauden Henki,
et vihaa suvaitse.
Tie sopuun, ystävyyteen
aukaise kaikille.
Vain yhteyttä luot,
et eroon johda meitä,
lämmität kylmenneitä,
eksyneet laumaan tuot.

6.
Kiiruhda, armon Henki,
maailmaan avaraan.
Hoitoosi hyvään sulje
ihmiset kaiken maan.
Armosi lahjoita,
luo meihin rauhan mieltä,
pois johda sodan tieltä
maailman kansoja.

Virsi 444 – On yksi Isä meillä

1.
On yksi Isä meillä,
vain yksi Paimen laumalla
ja yksi usko, kaste,
yhteinen armonsanoma.
Kun rakkauden Henki
tuo rauhan sydämiin,
hän yhden, pyhän toivon
luo kaikkiin uskoviin.
Niin yhteen kaipaukseen
on yksi vastaus:
Vain Jeesuksessa meillä
on ainut autuus, pelastus.

2.
Me käymme yhtä matkaa
rukoillen kohti taivasta.
On määränpäämme yksi
ja yksi tie on kaikilla.
Se tie on Jeesus Kristus.
Yön, myrskyn vaaroissa
me saamme aamuun luottaa
ja laulaa voitosta.
Näin yksi Herran kansa
nyt kantaa ristiään,
se kunnes kerran kootaan
iäksi kotiin kiittämään.

Virsi 443 – Annoit, Herra, tehtävän

1.
Annoit, Herra, tehtävän
sinun seurakunnassasi.
Tahdot meidän käyttävän
oikein lahjat antamasi.
Toimia suo avoimesti,
luottamuksen arvoisesti.

2.
Auta aikaa löytämään,
Jeesus, näihin tehtäviimme,
vastuun mieltä näyttämään.
Lepoa luo kiireisiimme.
Anna tasapuolisuutta,
rakkautta, viisautta.

3.
Yhteyttä meille suo,
yhteinen on asiamme,
yhteisymmärrystä luo
koko seurakunnassamme.
Yhdessä suo suunnitella,
kuunnella ja neuvotella.

4.
Asioiden paljous
usein näköalat peittää,
anna silloin rohkeus
syrjään kaikki turha heittää.
Anna nähdä olennainen,
siitä olla riippuvainen.

5.
Väsymyksen tullessa
meille uusi voima anna,
rauhallasi kaikkia
huolten alla, Herra, kanna.
Kiitos, että kirkossasi
johdat meitä sanallasi.

Virsi 442 – Herran ristin kantajiksi

1.
Herran ristin kantajiksi
meidät kaikki kastettiin,
lähimmäisten auttajiksi
arkipäivän askeliin.

2.
Herran kansan matkasaattoon
kaste liitti meidätkin
armahtamaan toisiamme,
luomaan rauhaa riitoihin.

3.
Armon valo lävitsemme
aurinkona loistakoon,
Herran lämmin katse yltää
kylmimpäänkin pimentoon.

4.
Kaste kutsuu taisteluihin
rakkauden rintamaan,
Herran kanssa kärsimäänkin,
kunnes viha voitetaan.

5.
Auta meitä, Kristuksemme,
rakastamaan kaikkia.
Anna rististäsi voimaa
kutsuasi seurata.

Virsi 441 – Tänään tässä maailmassa

1.
Tänään tässä maailmassa
kuohuvassa
ahdistuksen viima käy.
Epätoivon lippu liehuu,
viha kiehuu,
eikä rauhan päivää näy.

2.
Turhaan täällä taivaan alla
kaikkialla
pakoon pyrkii ihminen.
Hän jää ansaan itsekkyyden,
syyllisyyden,
nääntyy tuskaan syntien.

3.
Ken on tässä lähimmäinen
ensimmäinen,
ehtii toisen vierelle?
Ken nyt tarttuu arkaan käteen,
hymyn säteen
antaa nousta kasvoille?

4.
Nälkäisiä auttaisinko,
taittaisinko
leivästäni puolikkaan?
Jaksaisinko muserretun,
lannistetun
auttaa maasta nousemaan?

5.
Omin luvin ottamani,
tuhlaamani
köyhän veljen osuus on.
Ahnehtien ylen määrin
toimin väärin.
Siitä kannan tuomion.

6.
Suojapaikka saarretulle,
tuomitulle,
Jeesus, minullekin suo.
Ristin juureen Golgatalle
armon alle
uudistumaan minut tuo.

7.
Sinne saavun synnin tieltä,
salli sieltä
palvelemaan lähteä
saaden, suoden rakkautta,
laupeutta
toisten kanssa yhdessä.

Virsi 440 – Orjantappuroita kasvaa

1.
Orjantappuroita kasvaa
syntiinlankeemuksen maa.
Moni harhaa turvatonna
tuntematta Jumalaa.
Jaksammeko, Herran kansa,
nähdä kylmin sydämin
vihamiehen saalistusta,
julmaa valtaa helvetin?

2.
Moni kantaa kärsimystään
epätoivo sielussaan.
Moni vaipuu vierellämme
paatuneena kuolemaan.
Käytämmekö itsekkäästi
Herran suomaa armoa?
Eikö Jeesus Kristus kuollut
kaiken kansan puolesta?

3.
Jeesus käski riemuvuotta
maailmalle kuuluttaa,
vangituille, sorretuille
viedä voiton sanomaa.
Jeesus käski riivaajaiset
lannistaa ja syöstä pois.
Sairaita hän neuvoi tuomaan
kärsimyksen yöstä pois.

4.
Jeesus, pyhän nimes tähden,
vuoksi kalliin veresi
valtakuntas työhön lähden,
apuun lähimmäisteni.
Kerron heille armostasi,
rakkautes työtä teen.
Kärsivien taakkaa kannan,
kuivaan tuskan kyyneleen.

5.
Armopalkan saanhan sulta:
ilon auttaa, palvella.
Aarteeni sä itse olet,
Jeesus, kaikki kaikessa.
Saavu, Jeesus, ikävöity,
seurakuntas odottaa.
Kerran luodaan, lupasithan,
uusi taivas, uusi maa.

Virsi 439 – Näytä, Herra Jeesukseni

1.
Näytä, Herra Jeesukseni,
piikit pilkkakruunusi.
Vuoksi suurten syntieni
pyhän pään se haavoitti.
Kuivin huulin ristiltäsi
huusit kerran: Janoan!
Kärsit ristiinnaulittuna
puolestani kuoleman.

2.
Auta, että muistan aina,
miksi kaiken uhrasit:
että pitkäperjantaina
minut, Jeesus, lunastit.
Tahdot palveluksen työhön
voittamasi johdattaa,
kirkastamaan maailmassa
Isän suurta kunniaa.

3.
Herkäksi tee sydämeni,
että toiset huomaisin,
ahdistukset veljieni
omikseni tuntisin,
että huoltaan itkevältä
pyyhkisin pois kyynelen,
että janon uuvuttaman
toisin maahan lähteiden.

4.
Anna aitovierten kansan
suureen juhlaan saapua,
sokeiden ja ontuvaisten
seurassasi riemuita.
Saata kaikki, joiden taival
työläs on ja helteinen,
ristinkuolemasi tähden
valtakuntaan autuuden.

Virsi 438 – Oi armahda, Kristus, niin kaita on tie

1.
Oi armahda, Kristus, niin kaita on tie,
vaan kiusatun kulkijan kotiin se vie.
Kun tuntoa polttivat tuomiot lain,
niin armosta tiellesi astua sain.

2.
Vaan vielä on tahtoni talttumaton,
se helpoille teillensä lähdössä on.
Pois karkota uhma ja huolettomuus,
suo palvelumieli ja uskollisuus.

3.
Suo voimaa jo luopua synneistäni
ja armolla hallitse elämäni.
Tee rakkaaksi sinulta saamani työ
ja itsekäs tahtoni ristille lyö.

4.
Kun uskoni suitseva kynttilä on
ja rakkaus penseä, toimimaton,
mun uhrisi lämmöstä syttyä suo
ja viedä sun tultasi toistenkin luo.

5.
Niin seurata tahdon nyt sinua vain,
kun armosta syntini anteeksi sain.
En velttona tietäsi kulkea saa,
kun vastaani hohtaa jo rauhasi maa.

Virsi 437 – Ihmiskunnan tuskaa kantaa

1.
Ihmiskunnan tuskaa kantaa
Jeesus aivan omanaan.
Esikuvan meille antaa
rakkauteen toimivaan.
Hän, ken antoi ilon meille,
kutsuu alle kuormien.
Väistymmekö muille teille
pettäjinä Jeesuksen?

2.
Ristin armoon turvatkaamme,
jokainen on kelvoton.
Uuden voiman siitä saamme
työhön, joka Herran on.
Sytyttäen Hengen liekin
Jeesus meitä johdattaa.
Mihin tehtäviin hän viekin,
ne hän meille valmistaa.

3.
Koko maailmamme yllä
loistaa risti Kristuksen.
Yhteistä on tuska kyllä,
avuntarve yhteinen.
Kun me täällä huojennamme
veljiemme kuormia,
näkymättä rinnallamme
kulkee Kristus, auttaja.

Virsi 436 – Rakkaus olet ääretön

1.
Rakkaus olet ääretön,
oi Jeesus, toit sen julki,
kun kärsimykseen, kuolemaan
maan päällä tiesi kulki.
Kun meitä tuska ahdistaa
ja kaikki toivo katoaa,
on apusi jo läsnä.

2.
Tuot kotiin orvot, eksyneet
ja uupuneita kannat
ja vanhusten ja sairasten
luonasi olla annat.
Sen joka maailmassa on
vain hyljeksitty, arvoton,
tuot Isän valtakuntaan.

3.
On läsnä valtakuntasi
keskellä orjuuttamme,
on riemuvuosi alkanut,
jo murrat kahleitamme.
Ja itse orjanhahmossa
hallitset palvelijana.
On valtikkasi armo.

4.
Siis valtakunnan lapsena
palvelukseesi lähden,
en vuoksi palkan, kiitoksen,
vaan, Jeesus, armon tähden.
Käyn pienimpiä hoivaamaan
ja sydämeeni riemun saan,
kun sinut heissä kohtaan.

5.
Lahjoita, Jeesus, Henkesi.
Hän meidät sulattakoon
rakkautesi väyläksi,
työhösi taivuttakoon.
Lahjaksi annoit itsesi.
Suo, että askeleissasi
lahjaasi suurta jaamme.

Virsi 435 – Sä käskit, Herra, valona

1.
Sä käskit, Herra, valona
mun maailmassa olla.
Nyt kelvotonta armahda,
en kestä tuomiolla,
kun kristitty vain nimeltä
mä olen, aivan penseä,
en kuuma enkä kylmä.

2.
Oi anna, Herra, öljyä,
mun lamppuni ei loista.
Jo henkeäni virkistä
ja epäusko poista.
Verelläs minut puhdista,
niin että voisin kulkea
tahtosi tietä aina.

3.
Tee suolaksi sä minut maan,
niin että raikkautta
tuon turmeluksen maailmaan,
sen saastaan puhtautta.
Myös minut, Herra, pelastit
ja toisten luokse lähetit
ja lausuit: Auta heitä!

4.
Siis anna minun palvella
nyt valtakunnan työssä.
Kun uuvun, auta, vahvista
ja kanna murheen yössä.
Vain voimastasi voiman saan
sun lamppunasi loistamaan
ja säilyn suolanasi.

 

Voidaan laulaa myös sävelmällä 40.

Virsi 434 – Kunnian Herraa palvelkaa

1.
Kunnian Herraa palvelkaa
kaikille siunaukseksi
armoa vieden avaraa
ihmisten vapaudeksi.
Riemu on suuri taivaassa,
tuhlaajalasten kotona,
aina kun syntinen kääntyy.

2.
Eloa kypsyy korjuuseen,
lyhyt on toiminnan hetki.
Turmion suureen synkkyyteen
rientävi ihmisten retki.
Kristusta jos ei tunneta,
kuljetaan ilman toivoa
kolkkoa kuolemaa kohti.

3.
Sydämin, suin ja kätten töin
avuksi kiiruhtakaamme.
Rukous nouskoon päivin, öin,
Herralta Hengen me saamme.
Hätä ja tuska maailman
suurempi on kuin aavistan.
Ken tahtoo kärsivää auttaa?

4.
Hopeat, kullat Herran on,
päiväni myös ovat Herran.
Aika kun saapuu tuomion,
lainaansa kysyy hän kerran.
Auta siis käymään tietäsi,
niin kuin sen kuljit, Herrani,
palvellen matkalla muita.

 

Voidaan laulaa myös sävelmällä 197.

Virsi 433 – Oi etkö, ihminen, muistakaan

1.
Oi etkö, ihminen, muistakaan:
on lahjaa aikasi päällä maan
ja joka askele matkalla
vie kohti päivies loppua?

2.
Sä kätes voima ja sydämes
maas hyväks käytä ja veljies.
Jokainen hyödytön hetkistäs
on hukkaan tuhlattu leiviskäs.

3.
Sait kutsumuksesi Herralta,
ja siitä täytyy myös vastata.
On vielä päivä, sua kutsuu työ,
et tiedä, milloinka saapuu yö.

4.
Oletko Herraasi seurannut
ja hänen tiellänsä palvellut,
ja rauhan saitko sä Kristuksen,
sä turva olitko veljien?

5.
Niin vähän vasta, se muistahan,
sä kylvit siementä taivahan.
On kylvöaikasi juuri nyt,
ja korjuupäivää jo lähestyt.

6.
Siis kuule kutsua Luojasi
ja oikein käytä sun aikasi.
Kun vielä päivä on autuuden,
se käytä Herraasi palvellen.

7.
Jo kohta Kristus on saapuva
ja tuomiollensa kutsuva.
Kun päättyy aika, hän voimallaan
luo uudet taivaat ja uuden maan.

8.
Oi Herra, lyhyt on aikani,
tee armos minulle kalliiksi,
niin että päivänä tuomion
sun luokses pääsisin ilohon.

Virsi 432 – Herra Jeesus, kunniasta

1.
Herra Jeesus, kunniasta
astuit uhrikuolemaan
tuoden meille langenneille
pääsyn taivaan kunniaan.
Tuhlaten ja uupumatta
Luojan kädet jakavat
ansiotta elämäämme
lahjat lukemattomat.

2.
Auta, että lahjojasi
aina jaamme iloiten.
Voita itsekkyyden luonto,
murra sydän kivinen.
Näytä, Jeesus, paistaessa
hyvyytesi auringon:
jos on autuasta saada,
autuaampi antaa on.

3.
Lähimmäisten kärsimykset,
puute, tuskat vaikeat
lahjojamme, voimiamme
palvelukseen kutsuvat.
Auta, että heitä emme
huomaamatta jättäisi,
jotta armokasvojasi
pois et meistä kääntäisi.

4.
Herra Jeesus, kunniasta
astuit uhrikuolemaan
tuodaksesi langenneille
pääsyn taivaan kunniaan.
Anna uskon uskallusta,
anna toivo, luottamus.
Yli kaiken, Herra, anna
lahja suurin, rakkaus.

Virsi 431 – Ken on mun lähimmäiseni

1.
Ken on mun lähimmäiseni
ja ketä eläissäni
myös minun tulee rakastaa
kuin omaa itseäni?
Vain isäni
tai äitini
tai veljeni,
sisareni
tai parhain ystäväni?

2.
Oi Herra, kaikki päällä maan
loit lähimmäisiksemme,
myös kieleltään ja uskoltaan
niin vieraat toisillemme.
Kun sinulta
saa hoivansa
myös kaukainen
maa, kansa sen,
niin ketään torju emme.

3.
Kun kuolit kaikkein puolesta,
oi Jeesus, ristin päällä,
suo meidän nähdä rakkaina
myös vihamiehet täällä.
Ja alttiina
suo palvella
niin omia
kuin vieraita
mielellä lämpimällä.

4.
On suurin voima rakkaus,
se toimii, kestää, voittaa,
ja niin kuin päivän kirkkaus
se sydämiimme koittaa.
Vaan tuomion
se alla on,
ken vastuutaan
ei tunnekaan,
vaan itseään vain hoitaa.

5.
Suo kovuuteni anteeksi,
oi rakas Jeesukseni,
ja armollasi uudeksi
luo kylmä sydämeni.
Se lämmitä
ja pehmitä,
niin avoin se
taas kaikille
on lähimmäisilleni.

Virsi 430 – Rakkaus, kun kuvaksesi

1.
Rakkaus, kun kuvaksesi
meidät kerran tänne loit,
Rakkaus, myös autuutesi
meille langenneille soit.
Rakkaus, nyt itseni
annan sinun haltuusi.

2.
Rakkaus, kun ihmiseksi
keskellemme asetuit,
Rakkaus, näin vertaiseksi,
veljeksemme alennuit.
Rakkaus, nyt itseni
annan sinun haltuusi.

3.
Rakkaus, kun suostuit vaivaan,
kuolit tähden syntisten,
Rakkaus, oi autuus taivaan,
meillekin toit autuuden.
Rakkaus, nyt itseni
annan sinun haltuusi.

4.
Rakkaus, et koskaan soimaa,
totuudessa vapahdat.
Rakkaus, näin annat voimaa,
virvoitat ja uudistat.
Rakkaus, nyt itseni
annan sinun haltuusi.

5.
Rakkaus, käyt elämääni,
kutsut tielle tahtosi.
Rakkaus, siis nostan pääni,
suostun alle ikeesi.
Rakkaus, nyt itseni
annan sinun haltuusi.

6.
Rakkaus on suuttumaton,
vahva puolustajani.
Rakkaus on muuttumaton
turvani ja rauhani.
Rakkaus, nyt itseni
annan sinun haltuusi.

Virsi 429 – Ylitse kaikkien rajojen

1.
Ylitse kaikkien rajojen
tuska ja murhe on yhteinen.
Ihmisten ainoa lohdutus
on kaikki voittava rakkaus.
Joka päivä eteemme avautuvat
uudet mahdollisuudet ja tiet.
Sinä johdatat meitä maailmaan
ja voimaa suot yhä uudestaan.
Sinä kannat, sinä viet,
sinä kannat, sinä viet.

2.
Ylitse kaikkien rajojen
riemu ja kiitos on yhteinen.
Kristuksen anteeksiantamus
on iankaikkinen vapaus.
Joka päivä eteemme avautuvat
uudet mahdollisuudet ja tiet.
Sinä johdatat meitä maailmaan
ja voimaa suot yhä uudestaan.
Sinä kannat, sinä viet,
sinä kannat, sinä viet.

3.
Ylitse kaikkien rajojen
sana on vietävä yhteinen.
Kristuksen armo ja siunaus
on meille elämä, pelastus.
Joka päivä eteemme avautuvat
uudet mahdollisuudet ja tiet.
Sinä johdatat meitä maailmaan
ja voimaa suot yhä uudestaan.
Sinä kannat, sinä viet,
sinä kannat, sinä viet.

Virsi 428 – Kiitos suuren Kuninkaan

1.
Kiitos suuren Kuninkaan,
joka siunaa kirkkoaan
lahjoin lukemattomin,
erilaisin antimin.

2.
Kristus itse päälle maan
kaiken tuli jakamaan.
Kuolemallaan antoi hän
maailmalle elämän.

3.
Herran suuna, käsinä
vaellamme yhdessä,
että kaikki maailma
voisi Isään uskoa.

4.
Yksin emme työtä tee,
toinen toista tarvitsee.
Tuomme vaihtopöydälle
lahjamme ja puutteemme.

5.
Tässä valtakunnassa
ovat heikot vahvoja,
sairas terveen parantaa,
saaja auttaa antajaa.

6.
Täällä tieto, viisaus,
kaikki taito, rakkaus
kätketty on Kristukseen,
aarteeseemme yhteiseen.

7.
Elämän saan lahjaksi,
jos sen annan alttiiksi.
Siemen maahan haudataan
tähkäpäiksi kasvamaan.

Virsi 427 – Taas uudet kielet vievät sanomaa

1.
Taas uudet kielet vievät sanomaa,
sydämet uudet liekkiin syttyvät.
Uusissa maissa uudet ihmiset
Kristuksen ensi kertaa kohtaavat.

2.
Taas uudet sukupolvet lapsineen
oppivat ”Isä meidän” sanomaan.
He sovituksen lahjan löytävät
ja käyvät Vapahtajan askeliin.

3.
Oi Kristus, halki vuosituhanten
on ehtymätön lähde Golgatan!
Totuuden täysi aarre siinä on,
on meille auki lähde elämän.

4.
Niin uusi olet, Herra iäinen.
Ei yhteen ääneen kiitos vielä soi,
vaan nyt jo uusi virsi ylistää
sinua, Kristus, yksi, yhteinen.

Virsi 426 – Menkää maitten ääriin asti!

1.
Menkää maitten ääriin asti!
näin on käsky Kuninkaan.
Joukkoaan hän itse johtaa
taisteluunsa voittoisaan.
Kerran vapahdettu maa
kunnioittaa Karitsaa.

2.
Menkää julki julistamaan
ristin riemusanomaa.
Voitonsankarimme suusta
Golgatalla kajahtaa:
”Täytetty jo kaikki on!”
Siihen tyytyy rauhaton.

3.
Menkää, seuraavathan teitä
siunaukset ystäväin.
Rukouksin mukananne
hekin työssä ovat näin.
Ystäviä Kristuksen
johtaa Henki yhteinen.

4.
Menkää työhön, vainiolla
vilja on jo kypsynyt.
Odottaa vain leikkaajaansa
sato tähkään ehtinyt.
Herra käskee kiiruhtaa.
Lyhteet talteen korjatkaa.

5.
Menkää, Jeesus pitää teitä
joka päivä lähellään,
vaikka veisi syviin vesiin
taikka laaksoon pimeään.
Kun vain Herra teitä vie,
kirkastuu myös synkin tie.

6.
Menkää maitten ääriin asti!
näin on käsky Kuninkaan.
Teidätkin hän tahtoo viedä
taisteluunsa voittoisaan.
Kohta vapahdettu maa
kiittää, palvoo Karitsaa.

Virsi 425 – Soi kiitosvirsi kerran

1.
Soi kiitosvirsi kerran
kedolla paimenten.
Me kunniaksi Herran
myös saamme laulaa sen.
Jo loistaa kirkkaus.
Siis Betlehemin lasta,
kansasi kuningasta,
nyt muista, Israel.

2.
Seimestä Golgatalle
hän kulki, laupias.
Hän uupui ristin alle,
siunattu Messias.
Lain kaiken täytti hän.
Siis hänen armoansa
ja ristinuhriansa
nyt muista, Israel.

3.
Hän, Juudan jalopeura,
on saanut kunnian,
ja ystäväinsä seura
sai voitonsanoman.
Se kaikuu maailmaan.
Siis neuvonantajaasi,
Herraasi, Jumalaasi,
nyt kuule, Israel.

4.
Hän käsivarrellansa
ihmeitä aikaan saa.
Hän nostaa valtikkansa
ja portit aukeaa.
Ja juhlaan Siionin
nyt itkumuuriltasi
luo vapauttajasi
käy iloon, Israel!

Virsi 424 – Maan ääriin asti, Herra

1.
Maan ääriin asti, Herra,
vie valtakuntasi,
sytytä Hengen liekki
kansoille valoksi.
Työvoimaa uutta kutsu
viljaasi korjaamaan
ja kaikki kansat voita
sinua seuraamaan.

2.
Kun kaikkiin maihin kannat
näin ristinlippusi,
paineitten alla siunaa
todistajiasi.
Oi Jeesus, auta heitä
veresi voimalla,
suo heidän rohkeasti
sinua tunnustaa.

3.
Tee suureksi myös meille
sun rakkautesi,
niin että itsellemme
me emme eläisi.
Luo pyhää uhrimieltä
myös meihin, Jumala,
suo kestävinä aina
valvoa, rukoilla.

4.
Sen lupauksen annoit,
myös että erämaa
saa kerran kevään kauniin
ja kukkiin puhkeaa.
Riemuiten odotamme
me täyttymystä sen.
Jo kohta koittaa anna
sen suven suloisen.

Virsi 423 – Katseesi nosta yli maan

1.
Katseesi nosta yli maan,
sen niityt käyvät kukkimaan,
sen laaksot hymyilevät.
Sen ihmeen Herran käsi loi,
hän kylvön nousta, kasvaa soi,
kun saapui uusi kevät.
Kiitos Herran! Sielut yöstä,
orjantyöstä Kristus voittaa,
kevät saapuu, päivä koittaa.

2.
Kuin kaste, sade lankeaa,
maan kostuttaa ja uudistaa,
se kunnes oraan kantaa,
niin Herran sana turhana
ei palaa lähtöpaikkaansa,
vaan aina sadon antaa.
Kiitos Herran! Voittoisana
kulkee sana uutta luoden,
kuolemaankin toivon tuoden.

3.
Me kaukana ja lähellä
olemme yhtä perhettä,
on taivas kotimaamme.
Vahvoiksi, Kristus, meidät tee.
Kun päivä Herran valkenee,
me silloin voiton saamme.
Kiitos Herran! Myrsky riehuu,
lippu liehuu! Pelko haihtuu.
Kyynelkylvö riemuun vaihtuu.

Virsi 422 – Jeesus Kristus, nimeäsi

1.
Jeesus Kristus, nimeäsi,
hyvyyttäsi
kaikki kielet kiittäkööt.
Kaikki kansat laulullansa,
lahjoillansa
ylistykseen yhtykööt.

2.
Täällä taivaan kannen alla
kaikkialla
armos suuri ilmaantuu.
Totuutesi lavealle,
avaralle
yli pilvein ulottuu.

3.
Yli taivasten, oi jalo
kansain valo,
Kristus, loista kirkkaana.
Nouskoon oikeuden valta,
sorron alta
kaikki kansat pelasta.

4.
Anna kunniasi koittaa,
rauhan voittaa!
Meitä painaa synnin yö.
Pelon alta kansat päästä,
meidät säästä,
täytä alkamasi työ.

5.
Sinä suuret kuninkaatkin,
valtiaatkin
tahtos tielle taivutat.
Johda kansain johtajia,
mahtajia,
siunaa vastuunkantajat.

6.
Apu ahdistajaa vastaan
ainoastaan
sinä olet, Herramme.
Yksin turhaan taistelemme,
Kristuksemme,
auta meidät voitolle.

7.
Murra kaikki valheen valta,
synnin alta
auta armoon avaraan!
Yhteen, pyhään seurakuntaan,
valtakuntaan
kutsu kaikki kansat maan.

Virsi 421 – Siion, kutsu kansat maan

1.
Siion, kutsu kansat maan
Herrallesi veisaamaan.
Hän on hyvä kuningas,
hallitsija laupias.

2.
Suuri hän on voimassaan,
suuri viisaudessaan.
Suuri Herran armo on,
muuttumaton, pohjaton.

3.
Hän on uhrin antanut,
lunnaat kaikki maksanut.
Yksin hänen voitostaan
kasvaa toivo päällä maan.

4.
Rauhaa täynnä saapuu hän
lailla virran väkevän.
Oikeutta vaatien
hän on turva köyhien.

5.
Monille on maailma
kylmä, kova, kavala.
Heitä Herra holhoaa,
sorrettuja puolustaa.

6.
Omansa hän kokoaa,
alttiutta odottaa,
heitä kutsuu, herättää,
palvelukseen lähettää.

7.
Kerran kaikki kansat maan
notkistavat polviaan,
valtiaatkin mahtavat
Herran eteen vaipuvat.

8.
Kautta maiden äärien,
yön ja päivän piirien
kerran hänen edessään
polvistumme kiittämään.

9.
Saavu, Kristus, joudu jo,
riennä, armon aurinko!
Vie jo voittoon valtasi
maailmalle valoksi.

Virsi 420b – Nyt soikoon taivas kiitostaan

1.
Nyt soikoon taivas kiitostaan,
maa karkeloikoon iloissaan,
kun ääni apostolien
on meille tuonut autuuden.

2.
Näin käski Kristus omiaan:
”Te menkää kaikkeen maailmaan
ja kaikkialla saarnatkaa
ristin ja armon sanomaa.

3.
Ken uskoo sen ja kastetaan,
saa pelastuksen autuaan.
Ei kuollessansa kuole hän,
vaan lahjaksi saa elämän.

4.
Ken usko ei, vaan pettäviin
vain luottaa epäjumaliin,
se torjuu Herran Kristuksen
ja tuomion saa ikuisen.”

5.
On Herran käsky kiitänyt,
näin halki aikain rientänyt,
se aamunkoiton tienoilta
käy kohti päivänlaskua.

6.
Ja missä saarna kajahtaa
ja Hengen tuuli puhaltaa,
hän kylmät mielet pehmittää,
ne iloisiksi lämmittää.

7.
Ei maailmalta milloinkaan
saa sanan saarna kiitostaan,
se voimansa saa taivaasta,
se päästää synnin vallasta.

8.
Oi Kristus, Hengen lahjalla
myös meitä siunaa, kasvata.
Suo totuuteesi juurtua
ja elää yksin armosta.

9.
Nyt kiitos maan ja taivasten
Isälle soikoon ikuinen
ja ainoalle Pojalle
ja lohdutuksen Hengelle.

Virsi 420a – Nyt soikoon taivas kiitostaan

1.
Nyt soikoon taivas kiitostaan,
maa karkeloikoon iloissaan,
kun ääni apostolien
on meille tuonut autuuden.

2.
Näin käski Kristus omiaan:
”Te menkää kaikkeen maailmaan
ja kaikkialla saarnatkaa
ristin ja armon sanomaa.

3.
Ken uskoo sen ja kastetaan,
saa pelastuksen autuaan.
Ei kuollessansa kuole hän,
vaan lahjaksi saa elämän.

4.
Ken usko ei, vaan pettäviin
vain luottaa epäjumaliin,
se torjuu Herran Kristuksen
ja tuomion saa ikuisen.”

5.
On Herran käsky kiitänyt,
näin halki aikain rientänyt,
se aamunkoiton tienoilta
käy kohti päivänlaskua.

6.
Ja missä saarna kajahtaa
ja Hengen tuuli puhaltaa,
hän kylmät mielet pehmittää,
ne iloisiksi lämmittää.

7.
Ei maailmalta milloinkaan
saa sanan saarna kiitostaan,
se voimansa saa taivaasta,
se päästää synnin vallasta.

8.
Oi Kristus, Hengen lahjalla
myös meitä siunaa, kasvata.
Suo totuuteesi juurtua
ja elää yksin armosta.

9.
Nyt kiitos maan ja taivasten
Isälle soikoon ikuinen
ja ainoalle Pojalle
ja lohdutuksen Hengelle.

Virsi 419 – Soi, riemuviesti Jumalan

1.
Soi, riemuviesti Jumalan,
sanoma sovituksen!
Hän murtaa salvat vankilan,
tuo täyden armahduksen.
Nyt liehu, lippu Karitsan!
Haudalle kuolleen maailman
tuot ylösnousemuksen,
tuot ylösnousemuksen.

2.
Yö sydämestä kaikkoaa,
kun sana siihen loistaa
ja Armahtajan kirkastaa,
hän synnin usvat poistaa.
Käy halki maiden uusi tie,
se voiton viestin kauas vie,
sen oudot kielet toistaa,
sen oudot kielet toistaa.

3.
Kirkasta, Herra Jumala,
sanasi maailmalle.
Rauhan ja riemun virtoja
puhkaise kaikkialle.
Herätä kaikki kansat maan,
ne saata Hengen hallintaan
Kristuksen armon alle,
Kristuksen armon alle.

Virsi 418 – Apostolinsa maailmaan

1.
Apostolinsa maailmaan
lähetti Kristus saarnaamaan,
nimeensä kansat kastamaan
ja seuraajikseen saattamaan.

2.
Henkensä Herra lupasi
vuodattaa heihin voimaksi,
totuuteen heitä ohjaamaan
ja uskallusta antamaan.

3.
Kristuksen Henki voimallaan,
lahjoillaan, virvoituksellaan
vahvisti heitä vaivoissa,
varjellen auttoi vaaroissa.

4.
Kun joutuivat he uskostaan
maan valtiaille vastaamaan,
niin Pyhän Hengen avulla
he oikein voivat puhua.

5.
Hän antoi voimaa kärsimään
ja vainot, pilkat kestämään.
Hän kärsimyksiin vahvisti
ja kuolemassa rohkaisi.

6.
Myös meille anna voimaksi,
oi Herra, Pyhä Henkesi.
Hän saakoon meitä johdattaa
ja tehtäviisi valmistaa.

7.
Lähetä sanan saarnaajat
ja paimenet suo oikeat
hoitamaan seurakuntaasi,
ohjaamaan kansat luoksesi.

8.
Jumalan kolmiyhteisen
nyt kiitos olkoon ainainen.
Herralle, kansat, laulakaa
ja häntä kunnioittakaa!

Virsi 417 – Jeesus, askeleesi

1.
Jeesus, askeleesi
painoit pintaan maan.
Työn ja uupumuksen
tulit tuntemaan.
Iloitsit ja itkit,
ystäviä hait.
Viinin, ohraleivän
syötäväksi sait.
Nälän, puutteen mailla
murruit leivän lailla
meille elämäksi.

2.
Kuljit keskellämme,
suostuit ihmisiin.
Silloin meidät kaikki
toivoon kutsuttiin.
Kaikki luomakunta,
ilma, meri, maa,
läsnäolostasi
uuden toivon saa.
Maksoit toivon hinnan:
kärsit vastarinnan,
elämäsi murtui.

3.
Jeesus, askeliisi
meidät kastetaan,
sinun maailmaasi
aina suostumaan.
Ihmiskunnan tähden,
niin myös luonnon muun,
kutsut kärsimykseen,
liität taisteluun.
Niin me ylistämme,
niin voi elämämme
tarkoitustaan täyttää.

Virsi 416 – Nyt on aika kiitoksen

1.
Nyt on aika kiitoksen,
nouse, kansa Kristuksen!
Herra toimii päällä maan
armossaan ja voimassaan.

2.
Kaikki kielet valloilleen
Herran armon kiitokseen!
Hän on tullut maailmaan
luotujansa auttamaan.

3.
Missä leipää murretaan,
köyhää lasta ruokitaan,
Herra toimii päällä maan
armossaan ja voimassaan.

4.
Ohjatkoon siis oikeus,
Herran Henki, rakkaus!
Hän on tullut maailmaan
luotujansa auttamaan.

5.
Missä vieras, suojaton,
heikko hoivan saanut on,
Herra toimii päällä maan
armossaan ja voimassaan.

6.
Herran Henki hallitkoon,
tiemme suunnan muuttakoon!
Hän on tullut päälle maan
luotujansa auttamaan.

7.
Nyt on aika kiitoksen,
nouse, kansa Kristuksen!
Herra toimii päällä maan
armossaan ja voimassaan.

Virsi 415 – Käskien et

1.
Käskien et
hallitse, Kristus, et vaatimuksella.
Laupeudella
kosketat, rohkaiset laupeudella.

2.
Miekalla et
työhösi taivuta, painostamalla.
Katseesi alla
taivumme, lempeän katseesi alla.

3.
Säikytä et,
pelkoon et kutsu, kun vastuumme näytät.
Riemulla täytät,
herätät toivon ja riemulla täytät.

4
Uhkaile et,
varjele hengestä orjallisesta!
Kaipauksesta
lähdemme liikkeelle, kaipauksesta.

Virsi 414 – Oi, kuinka onkaan autuas

1.
Oi, kuinka onkaan autuas
lakia noudattava,
on onnellinen, vanhurskas
Herrassa vaeltava.
Hän yli kaiken Jumalaa
sydämestänsä rakastaa,
pyhyyteen pyrkii aina.

2.
Vaan kuinka voin jo nuorena
Jumalan tielle päästä,
Kristuksen tähden luopua
mielestä itsekkäästä?
Vain siten, että oppaaksi
saan, Herra, pyhän sanasi
ja seuraan tahtoasi.

3.
Voi, jospa joka askele
laistasi suunnan saisi,
niin että teille vieraille
ei synti houkuttaisi!
Suo tahtoasi tutkia
ja käskyistäsi iloita,
sanaasi ihmetellä.

4.
Tietäsi, Jeesus, kulkisin,
jos osaisin ja voisin,
ja askeliisi pyrkisin,
kanssasi olla soisin.
Sain kyllä kuulla kutsusi,
on suuri kaipaukseni,
sinua ikävöitsen.

5.
Seuraasi lähdin varmana
mielellä rohkealla
ja luulin, että polulla
pysyisin oikealla.
Vaan omin voimin hairahduin,
yhtenään kaaduin, kompastuin
ja häpeämään jouduin.

6.
Tunnustan, Herra, nöyrästi:
Nyt outo olen aivan,
ja ellet neuvo, Herrani,
en osaa tietä taivaan.
Jos minua et paimenna,
niin eksyn kohta laumasta,
kuin lammas eksyy korpeen.

7.
Siis, Herra, pidä sanasi
jalkaini kynttilänä,
sen loistaa anna tielleni
tähtenä heleänä.
Sokeat avaa silmäni,
vahvista heikot jalkani,
taluta tielläs aina.

Virsi 413 – Ah, miksi taivaan valtakunnan

1.
Ah, miksi taivaan valtakunnan
niin moni hylkää tahallaan
ja jatkaa turhuutensa unta
ja tyytyy tähän maailmaan?
On tärkeämpää kaikki muu,
Jumala aina unohtuu.

2.
On juhla meille valmistettu
hääsaliin Isän ylhäisen,
on taivaan herkut varustettu,
ne ovat lahja Jeesuksen.
Jo kulkee kutsun tuojia
ja kutsu koskee kaikkia.

3.
Vaan moni meistä torjuu kutsun,
se hukkuu huoliin, tehtäviin,
sai yksi ostaa uuden pellon,
on toinen mennyt naimisiin.
On meillä kiire yhtenään,
me emme jouda lähtemään.

4.
Voi varokaatte, varokaatte,
ettette saisi katua!
Nyt lahjaksi te kaiken saatte,
on myöhä kenties huomenna.
On ovet kohta lukitut,
on kiire, kiire, kutsutut!

5.
Jos liian myöhään kolkutatte,
ei ovi enää aukea.
Te itkette ja vaikerratte,
vaan itkua ei kuunnella.
On monet häihin kutsutut,
vaan harvat ovat valitut.

6.
Suo kutsuasi, Herra, muistaa,
ymmärtää varoitustasi.
Ei kukaan kutsun torjuneista
saa maistaa illallistasi!
Tee itse minut valmiiksi,
ennen kuin suljet ovesi.

Virsi 412 – Miksi itkit, Vapahtaja

1.
Miksi itkit, Vapahtaja,
kyynelin niin katkerin,
kun näit Jerusalemin?
Israelin armahtaja,
näit sen uskottomuuden,
siksi itkit säälien.

2.
Vielä nytkin surkutellen,
Jeesus, säälit maailmaa
synneissänsä hukkuvaa,
kun se aina viisastellen
pitää armon halpana,
torjuu armahtajansa.

3.
Hengelläsi, Herra, meitä
varjele ja puhdista,
parannukseen johdata,
että enää kyyneleitä
silmäsi ei milloinkaan
vuoksemme käy vuotamaan.

4.
Anna meidän oikein käyttää
kallis aika etsikon,
ennen kuin se ohi on.
Henkesi suo meille näyttää,
mitä vaatii rauhamme,
missä pelastuksemme.

5.
Kyllä tunnen sydämeni,
viettelykset maailman,
tiedän juonet saatanan.
Auta, Herra Jeesukseni!
Puhdistithan temppelin,
puhtaaksi tee minutkin.

6.
Aja ulos sielustani
väärän rauhan markkinat,
synnin juonet julkeat.
Siunaa minut, Jumalani,
rukouksen majaksi,
Hengen asuinsijaksi.

Virsi 411b – Rohkenethan, minkä maksoi

1.
Rohkenethan, minkä maksoi,
ristin tielle lähteä,
rohkenethan, vaikka saisit
pilkkaa siitä kärsiä!
Jos on Jeesus Kristus tullut
sydämesi Herraksi,
kasva hänen armossansa,
tunnusta myös uskosi.

2.
Kuinka piiloon jäädä voisi
kalliolla kaupunki?
Kuinka jäisi maailmalta
huomaamatta uskosi?
Muista muiden pilkatessa:
aarteesi on verraton.
Ehkä pilkkaaja on itse
paljon vailla, rauhaton.

3.
Eihän löydy maailmasta
riemun syytä suurempaa
kuin on Jeesuksemme armo,
jonka usko omistaa.
Rohkeasti kaikkialla
uskon lampun loistaa suo,
muillekin näin tietä näytä
suuren armahtajan luo.

4.
Etsivä ja arka aina
Herran luokse tulla saa.
Heikon uskon, häilyväisen
Jeesus itse vahvistaa.
Puoleesi hän ristin tiellä
kääntää armokasvonsa.
Täällä kannat ristiäsi,
seppeleen saat taivaassa.

Virsi 411a – Rohkenethan, minkä maksoi

1.
Rohkenethan, minkä maksoi,
ristin tielle lähteä,
rohkenethan, vaikka saisit
pilkkaa siitä kärsiä!
Jos on Jeesus Kristus tullut
sydämesi Herraksi,
kasva hänen armossansa,
tunnusta myös uskosi.

2.
Kuinka piiloon jäädä voisi
kalliolla kaupunki?
Kuinka jäisi maailmalta
huomaamatta uskosi?
Muista muiden pilkatessa:
aarteesi on verraton.
Ehkä pilkkaaja on itse
paljon vailla, rauhaton.

3.
Eihän löydy maailmasta
riemun syytä suurempaa
kuin on Jeesuksemme armo,
jonka usko omistaa.
Rohkeasti kaikkialla
uskon lampun loistaa suo,
muillekin näin tietä näytä
suuren armahtajan luo.

4.
Etsivä ja arka aina
Herran luokse tulla saa.
Heikon uskon, häilyväisen
Jeesus itse vahvistaa.
Puoleesi hän ristin tiellä
kääntää armokasvonsa.
Täällä kannat ristiäsi,
seppeleen saat taivaassa.

Virsi 410 – Maailman tungoksessa käy

1.
Maailman tungoksessa käy
niin monet joutilaina.
Ei tarkoitusta missään näy,
on kaikki turhaa aina.
Vaan työhön viinitarhaansa
tarhuri kutsuu heitä.
Hän, Jeesus, valtakuntaansa
näin etsii eksyneitä.

2.
Ei kuorma Herran antama,
ei ies liikaa paina.
Ei ole Herra ankara,
vaan itse auttaa aina.
Uskollisuutta katsoo hän,
ei vajavaista työtä.
Hän antaa armon, elämän
ja voimaa armon myötä.

3.
Vaan älä luule milloinkaan:
”On aikaa kyllin vielä.
Nyt maailmasta nauttimaan
jään turhuuksien tiellä.”
Et tiedä koskaan hetkeä,
et tiedä päivää, milloin
on armon aika mennyttä.
Voi, minne käännyt silloin!

4.
On kohta liian myöhäistä,
jos nyt et riennä työhön.
Siis ota vaarin hetkestä,
jo päivä vaihtuu yöhön.
Nyt joutuu ilta, joutuu yö,
on portti auki vielä.
Jo yhdestoista hetki lyö,
oi, älä viivy tiellä.

5.
Niin myöhään saavuin minäkin
luo rakkaan Jeesukseni.
Voi, harhateillä vaelsin
vankina turhuuteni!
Kun kutsun sain, niin maailma
silloinkin minut voitti.
Epäillen kuljin kaukana,
kun iltatähti koitti.

6.
Vaan viimein löysit minutkin,
sain vielä työhön tulla.
Et maksa niin kuin ansaitsin,
on armopalkka mulla.
Nyt, Jeesus, tahto vahvista,
tee minut ahkeraksi,
niin että voisin palvella
nimesi kunniaksi.

7.
Suo, Jeesus, että muistaisin:
on paljon kutsuttuja,
vaan valtakuntaas kuitenkin
vain harvat valittuja.
Parhainkin palvelukseni
vain tyhjiin raukeaisi,
jos lahjaksi, oi Herrani,
en armopalkkaa saisi.

Virsi 409 – Suo, Jeesus, paras opettaja

1.
Suo, Jeesus, paras opettaja,
itseni oikein tuntea,
sinulle, rakas Vapahtaja,
nyt sydämeni avata,
tilani että tuntisin,
sinulta avun löytäisin.

2.
Sanasi kätke sydämeeni
ja tule sinne asumaan.
Oi Jeesus, paras paimeneni,
sinua auta seuraamaan
sanasi valkeudessa
ja elämässä uudessa.

3.
Kun kristityn on nimi mulla,
tee siksi minut todella,
suo sanan tekijäksi tulla,
myös nuhteitasi totella,
seurassa ystäviesi
sinulle elää, Herrani.

4.
Johdata tielle parannuksen
jo täällä armon aikana.
Suo, että Hengen uudistuksen
löytäisin, Jeesus, sinussa.
Taluta täältä taivaaseen,
elämään, iloon iäiseen.

5.
Nimesi kunniaksi luonut
myös minut olet maailmaan,
elämän kaikki lahjat suonut
armosta aina ajallaan.
Voimasi anna minulle
elää ja kuolla sinulle.

Virsi 408 – Joutukaa, sielut, on aikamme kallis

1.
Joutukaa, sielut, on aikamme kallis,
vuotemme virtana vierivät pois.
Jeesus ei syntisen sortua sallis,
kaikille armosta autuuden sois.
Oi valitkaa tie,
joka elämään vie!
Kohta jo päättynyt päivämme lie.

2.
Ei elon tiellä nyt nukkua auta,
vaarat ne vaanivat vaeltajaa.
Kunnian kruunua veltto ei voita,
turhaan ei aikaansa tuhlata saa.
Kun joutuvi yö,
on jo myöhäistä työ,
kiiruhda, kohta jo hetkesi lyö.

3.
Maailman rakkaus mielestä heitä,
riemuiten riennä jo kotia päin.
Herraasi kiitä, hän armahtaa meitä,
vieläkin ihmeitä hän tekee näin.
Tie turvallinen
maasta kiusausten
taivaaseen vie, kotiin kirkkauden.

4.
Laupias Jeesus, käy kanssamme tiellä
johtaen, nostaen, varoittaen.
Kiusaaja meidät kun tahtoisi niellä,
varjele viekkailta aikeilta sen.
Näin armosi suo,
hyvä turvasi tuo,
vie meidät autuuteen Jumalan luo.

Virsi 407 – Nyt nukutko vaan

1.
Nyt nukutko vaan
ja sielusi Herralta suljet?
Käy taistelemaan,
päin kuolemaa, ihminen, kuljet!

2.
Se on mieletön,
ken tuhlaten ajan ja taivaan
niin kuin järjetön
vain kiiruhtaa helvetin vaivaan.

3.
Et syntejäsi
siis uskalla Herralle myöntää,
kun Jeesuksesi
noin torjut ja pois tahdot työntää?

4.
Vain viivyttelet
ja välttelet kutsua Herran.
Jos seisahdu et,
voit kuulla sen viimeisen kerran!

5.
Et synneistäsi
saa kestävää riemua koskaan.
Ne sydämesi
vain suistavat tuomioon, tuskaan.

6.
Vaan rangaistuksen
vain Kristuksen ansio voittaa,
saat turvaksi sen,
kun viimeinen hetkesi koittaa.

7.
Siis nouse ja käy,
on kurjankin oikeus tulla.
Ei esteitä näy,
tie auki on armahdetulla.

8.
Oi Jeesukseni,
et armoa, vaivoja säästä.
Siis ostamasi
pois perkeleen kahleista päästä.

9.
Vain laupeuteen
suo turvata piinasi tähden,
ja kirkkauteen
vie, Herra, kun pois täältä lähden.

Virsi 406 – Jo herää, sielu, synnin unestasi

1.
Jo herää, sielu, synnin unestasi,
käy vapauteen vankeudestasi.
Nyt Jeesus kaiken armon tarjoaa,
hän täytti lain, hän auttaa, pelastaa.

2.
Ah kuule hänen armokutsuansa
ja muista hänen ristinvaivojansa.
Ne kärsi hän, kun kuoli tähtesi
ja teki rauhan, synnit sovitti.

3.
Hän huutaa täynnä rakkautta aivan:
Synneillä vaikka saatoit minut vaivaan,
sinulle näytän laupeuteni
ja otan sinut ystävyyteeni.

4.
Henkeni sinut herättää jo anna,
sen nuhteitaan suo tunnollesi panna,
niin ettet synteihisi paatuisi,
et kadotuksen yöhön vaipuisi.

5.
Tieltäsi käänny, synneistä en soimaa,
vaan niistä päästäksesi annan voimaa.
Ristini yksin ota turvaksi,
haavani pyhät pakopaikaksi.

6.
Tutkainta vastaan lakkaa potkimasta,
parhainta ystävääsi vihaamasta.
Tee parannus, jo muuta mielesi,
lankea eteen Lunastajasi.

Virsi 405 – Kirkkautta kohti kulje

1.
Kirkkautta kohti kulje
kilvoitellen uskossa.
Viettelysten portit sulje,
hylkää synti, maailma.

2.
Tie vie kaita riemuun taivaan,
portti ahdas kunniaan.
Voi, niin moni vaipuu vaivaan
synnin tietä kulkeissaan.

3.
Kilvoittele säikkymättä
pilkkaa, tuskaa, kuolemaa.
Uskon tieltä väistymättä
Herran kansa voiton saa.

4.
Taistelussa katse nosta
Herraan, uskon alkajaan.
Kiusausten ahdingosta
Jeesus nostaa armollaan.

5.
Pysy hänen armossansa,
valvo aina rukoillen.
Kruunun voittaa Herran kansa
jälkeen ahdistuksien.

6.
Hän on auttajana tiellä,
siihen luota, voimaton.
Julman nuolet sammuu siellä,
missä Herra kilpi on.

7.
Herran voimin rohkeasti
nouse yhä uudestaan.
Luota Herraan loppuun asti,
kerran sinut kruunataan.

Virsi 577 – Sun kätes, Herra, voimakkaan

1.
Sun kätes, Herra, voimakkaan
suo olla turva Suomenmaan
niin sodassa kuin rauhassa
ja murheen, onnen aikana.

2.
Sun armos täällä meille soi,
mi kallehinta olla voi,
ja meille alla auringon
tää synnyinseutu rakkain on.

3.
On isät täällä taistelleet
ja uskoneet ja toivoneet.
Me saimme saman asunnon,
ja samat vaiheet meidän on.

4.
Ja meidän polkuamme saa
taas lapsemmekin taivaltaa.
He kyntää kerran peltomme
ja uskoo kuin me uskomme.

5.
Oi Herra, käy sä siunaamaan
nää rannat rakkaan synnyinmaan.
Suo aina rauha suloinen
ja estä sota verinen.

6.
Sä siunaa mielet vakaiset
ja hurskaat työt ja aikehet.
Lyö maahan maansa pettäjät,
tuo julki juonet ilkeät.

7.
Sä turvaa maamme vapaus,
sen kansalle suo viisaus.
Suo armokaste maille sen
ja sydämihin ihmisten.

8.
Sä autoit valoon tämän maan
kuin kedon kukan ummustaan.
Sen varttua suo valossas
ja hoida sitä armossas.

9.
Suo, että sanas kirkkaana
saa keskellämme kaikua,
ja kautta sukupolvien
suo soida nimes kiitoksen.

Virsi 578 – Ylistä Herraa Jumalaa

1.
Ylistä Herraa Jumalaa
nyt, Suomen maa ja kansa.
Yhdessä kaikki veisatkaa
suuresta armostansa.
On kallis, suuri asia
Herralle laulaa kiitosta
ajasta aikaan aina,
ajasta aikaan aina.

2.
On Herra maamme siunannut
ja leivän meille suonut.
Hän sanallaan on valaissut
ja Hengen voimaa tuonut.
Hän halki aikain johtaen
ja vaaroissamme varjellen
vapaaksi maan on tehnyt,
vapaaksi maan on tehnyt.

3.
On ilman Herraa turvamme
hiekalle rakennettu,
vaan Jumala on linnamme
vankasti perustettu.
Kun Herra kansan vahvistaa,
se siunausta jakaa saa
maailman ääriin asti,
maailman ääriin asti.

Virsi 579 – Oi Herra, korkein valtiaamme

1.
Oi Herra, korkein valtiaamme,
kansaamme kaitse, armahda.
Hengelläs siunaa päämies maamme
ja esivaltaa johdata.
Suo vallankäyttöön viisautta
ja vastuun mieltä, rakkautta.

2.
Oi Herra, siunaa Suomen kansa,
tee siitä palvelijasi,
se että täällä toimissansa
sinua aina kuulisi.
Suo mieli uskollinen meille,
varjelus Suomen heimon teille.

3.
Oi Herra, siunaa synnyinmaamme
runsailla taivaan lahjoilla,
niin että ahkeroiden saamme
rakentaa maata rauhassa.
Myös lapsenlapset saavat kiittää,
kun halki aikain armo riittää.

Virsi 580 – Oi kuningasten kuningas

1.
Oi kuningasten kuningas,
sä maan ja taivaan valtias,
myös tähän maahan silmäs luo
ja armos runsaat lahjat suo.

2.
On meidän kansa vähäinen
ja vähäinen on voima sen,
vaan mitä mahtavinkaan vois,
jos et sä, Herra, voimaa sois.

3.
On edessäsi tuhkaa vain
maailman mahti voimakkain.
Kun viittaat, korkein alenee
ja alhaisinkin ylenee.

4.
Vaan tehtäviisi valitset
useinkin pienet, alhaiset,
niin että heissä näkyisi
vain sinun suuri voimasi.

5.
Näin muinoin kansa pienoinen
sai hoitaa tulta totuuden,
ja köyhä seutu Juudean
on synnyinpaikka Korkeimman.

6.
Suo, Herra, meille Henkesi,
tee meissä armotyötäsi.
Pois väärät pyyteet karkota
ja rakkauteen kasvata.

7.
Tee kansastamme kansasi
ja sinun palvelijasi.
Sen töitäsi suo toimittaa
ja kunniaasi julistaa.

Virsi 581 – Kiitos, Jumalamme, kun annoit kauniin maan

1.
Kiitos, Jumalamme,
kun annoit kauniin maan,
annoit jylhät metsät,
loit vedet virtaamaan.
Kiitos sisukkaasta
työstä isien,
kiitos isänmaasta
ja kohtaloista sen.

2.
Sovinnossa meidän
suo maata rakentaa,
että jokaiselle
se kodin tarjoaa.
Kädestäsi maamme
siunauksen saa,
ohjaa esivaltaa
ja viisautta jaa.

3.
Herra, Pyhän Hengen
suo kodit rakentaa,
saavu perheisiimme
ja rauhan mieltä jaa.
Auta, Herra, että
meistä jokainen
oman paikan löytää,
käy työhön iloiten.

4.
Rukoilemme rauhaa
myös koko maailmaan,
että kaikki kansat
pian saavat isänmaan.
Sinä, Herra, saatat
mielet avartaa,
että ymmärrämme:
on yhtä koko maa.

Virsi 582 – Jos maatamme ei rakenna

1.
Jos maatamme ei rakenna
Jumala, auttajamme,
niin työmme tyhjiin raukeaa,
me turhaan harrastamme.
Se minkä ihmisvoima loi,
ei koskaan täällä kestää voi,
jos tuki Herran puuttuu.

2.
Jos kaupunkia varjella
ei tahdo itse Luoja,
niin turhaan valvoo vartija,
on sillä heikko suoja.
Ei kestä vahvin hallitus,
jos puuttuu Herran siunaus,
kuin kuiva puu se kaatuu.

3.
On ilman Herraa huoneemme
hiekalle rakennettu,
se olkoon vaikka vuorelle
lujasti perustettu.
Kun ajan myrskyt riehuvat,
päällemme virrat kuohuvat,
ei jälkeä jää siitä.

4.
Ja vaikka varhain nousemme
ja uurastamme yöhön,
ei pelkkä ahkeruutemme
tuo menestystä työhön.
Vaan työ jos tehdään uskossa
rukoillen voimaa Herralta,
ei puutu siunausta.

5.
Kun katsot lapsijoukkohon,
murheko siitä oisi?
Herranhan lahja lapset on,
hän leipää eikö soisi?
Kun linnut, ruoho, kukat maan
saa ruoan, vaatteet Luojaltaan,
hän myöskin meitä auttaa.

6.
Kun lapset tuovat elämää,
riemua keskellemme,
niin raikkaammin myös helkähtää
ylistys Luojallemme.
Ja missä Herran kiitos soi,
ei hävitä se koti voi,
yhteinen onni kasvaa.

7.
Ja onnellinen lapsista
saa olla isänmaamme.
Kuin huomispäivää kirkasta
katsella heissä saamme.
He isänmaamme vaiheisiin,
sen palvelukseen, tehtäviin
kasvavat keskellämme.

8.
Lähesty, Herra laupias,
kansaamme armossasi.
Suo meidän, Kaikkivaltias,
säilyä turvissasi.
Jos sinulta on siunaus,
ei estä meitä heikkous,
vaan työmme tehdä voimme.

Virsi 583 – Veisaten Herralle

1.
Veisaten Herralle kunniaa kannamme,
riemuiten hänelle kiitoksen annamme.
Hän laupeudessaan
soi meille isänmaan,
sen pellot viljavat,
sen rannat ihanat
ja vapauden lahjan.

2.
Jumalan johdatus isämme tänne toi,
hän heidän omakseen Suomemme kauniin soi.
Hän heitä suojeli,
vaaroissa varjeli,
ja aina valoon päin
myös meitä vie hän näin
ja kansanansa siunaa.

3.
Kunnia Herralle kaikukoon luojalle,
turvalle taatulle, autuuden tuojalle.
Armonsa antakoon,
käsillään kantakoon
hän lapset tämän maan
taivaaseen ihanaan,
oikeaan isänmaahan.

Virsi 584 – Siunaa ja varjele meitä

1.
Siunaa ja varjele meitä,
Korkein, kädelläs.
Kaitse ain kansamme teitä
vyöttäen voimalla meitä
heikkoja edessäs.
Sulta on kaikki suuruus,
henki sun hengestäs.

2.
Herramme, kirkasta meille
kasvos laupiaat,
niin että armosi alla
toivoa rohkaisemalla
kukkivat roudan maat.
Vaivoissa näytä meille
kasvosi laupiaat.

3.
Tutkien sydämemme
silmäs meihin luo.
Ettemme harhaan kääntyis,
ettei kansamme nääntyis,
silmäsi meihin luo.
Alati synnyinmaalle
siipies suoja suo.

Virsi 585 – Siunatkoon Herramme synnyinmaata

1.
Siunatkoon Herramme
synnyinmaata, kansaa täällä.
Maa vaatii voimamme,
taivas loistaa päämme päällä.
Synnyinmaa meille leivän antaa.
Tahdomme myös sen kuormat kantaa,
rakkaudella tehdä työtä.

2.
Luoja ei lapsiaan
kulkureiksi tuuleen luonut,
meillekin isänmaan,
äidinkielen hän on suonut.
Täällä on juuret, vaikka minne
vieraisiin maihin joutuisimme.
Synnyinmaan suola säilyy meissä.

3.
Palvellen toisia
viemme kodin kaikkialle.
Jeesus on turvana,
hän toi rauhan maailmalle.
Kuollessaan Kristus kaiken täytti,
meillekin risti suunnan näytti
kiitoksen, uhrin valtakuntaan.

Virsi 586 – Jumala, meille armossa

1.
Jumala, meille armossa
suo rauha aikoinamme.
Ei kukaan toinen turvata
voi rauhaa maailmamme.
Sen teet vain sinä, Herra.

2.
Varjele valtakuntamme
sodasta verisestä,
rakkaasta isänmaastamme
vahingot, vaarat estä.
Armosi anna kestää.

3.
Johdata, Kaikkivaltias,
myös esivaltaa maamme
ja auta, että suojassas
rauhassa elää saamme,
pysyä sanassasi.

Virsi 587 – Terve, rauha suloinen

1.
Terve, rauha suloinen!
Sota poistu suruinen!
Rauha riemun kasvattaa,
sota surun aikaan saa.

2.
Rauha eineen enentää,
sota viljan vähentää.
Rauha leivän kasvaa suo,
sota nälänhädän tuo.

3.
Rauha riemuvirsin soi,
sota itkee, vaikeroi.
Rauhassa on ihastus,
sodassa on valitus.

4.
Sota kirousta tuo,
rauha siunausta suo.
Rauha antaa onnea,
sota onnettomuutta.

5.
Minkä rauha rakentaa,
sota polttaa, hajottaa.
Rauha kansaa kartuttaa,
sota surmaa, hukuttaa.

6.
Missä sodan ahdistus,
siellä verenvuodatus,
siellä pelko, kauhu on,
vaiva, murhe loputon.

7.
Rakkaan rauhan aikana
maataan yöllä murheetta,
ilomielin nautitaan
lahjat Herran laupiaan.

8.
Kiitos olkoon Jumalan!
Hän suo rauhan suotuisan,
sodat, riidat sovittaa,
rauhan maahan rakentaa.

Virsi 588 – Rauhan Herra, maailmaasi

1.
Rauhan Herra, maailmaasi
anna rauha suloinen.
Ihmiskunnan hallintaasi
suostua suo rukoillen.
Silloin kansat sovussa
auttaa toinen toistansa.

2.
Sinä poistat sodan vaivat,
olet heikon puolustus.
Isät kokea jo saivat,
kuinka kuullaan rukous.
Kuule meitä, Herramme,
anna rauha kaikille.

3.
Rauhan anna meille koittaa,
rauha anna koteihin,
että rakkaus saa voittaa
katkeruuden, kaunankin.
Sydämistä siirtyköön
rauha ihmisyhteisöön.

4.
”Rauha maassa!” enkeleiden
kuultiin kerran laulavan.
Anna, Herra, nääntyneiden
nähdä rauhan saapuvan!
Auta meitä raivaamaan
rauhan teitä maailmaan.

5.
Jeesus, rauhanruhtinaamme,
kirkkoasi rohkaise.
Sinulta me voimaa saamme
tuomaan rauhaa kansoille.
Anna meidän julistaa
sovituksen sanomaa.

Virsi 589 – Rauhan Herra, siunaa meitä

1.
Rauhan Herra, siunaa meitä,
terveiksi tee kansat maan.
Vastuun tielle meidät ohjaa
antimesi jakamaan,
köyhimmille, pienimmille
kasvuvoimaa antamaan.

2.
Vapahtaja, johda meitä,
meidätkin tee vapaiksi.
Silloin murtuu vihan valta,
pelko muuttuu rauhaksi.
Luottamukseen, sovitukseen
anna toivo voimaksi.

3.
Torju synti, tuhon voima,
joka tappaa elämää,
toiset nostaa korkealle,
toiset syrjään eristää.
Oikeuden, laupeuden
synti meiltä pimittää.

4.
Luoja, kaikkeen ihmiskuntaan
painoit kirkkaan kuvasi.
Kristuksen suo kasvaa meissä,
täytä suunnitelmasi.
Ota maasi hallintaasi.
Tulkoon valtakuntasi!

Virsi 590 – Rauha ei saavu, jos emme

1.
Rauha ei saavu, jos emme me taivu
Luojamme tahtoa noudattamaan.
Orvoiksi jäämme, jos hylkäämme itse
ainoan turvamme melskeissä maan.

2.
Kiista ja ahneus maailman täyttää,
valta ja kilpailu vahvimpien.
Sorretut pelkäävät kadottavansa
elämän mielen ja tarkoituksen.

3.
Suola on mautonta, valheiden liejuun
totuuden puhtaus hukutetaan.
Pilkattu Herramme, kuitenkin kutsut
seuraasi heikkoja palvelemaan.

4.
Siksi on korkea aika nyt huutaa
kaikille meillekin: Seisahtukaa!
Katsokaa Kristusta, Ihmisen Poikaa,
rauhamme luojaa ja sovittajaa.

5.
Tuhoon vie tie, jolla määräämme itse,
rauha on käskyissä Jumalan lain.
Totuus on syntynyt jouluna seimeen:
rauha ja autuus on Lapsessa vain.

Virsi 591 – Uudet taivaat, uuden maan

1.
Uudet taivaat, uuden maan
sanassaan
Herra luvannut on kerran luoda.
Pelastuksen päivä on,
loppuu sota armoton,
rauhan aika astuu maassa voimaan.

2.
Miekat, keihäät murskataan,
poltetaan
kilvet, sotavaunut ainiaaksi.
Luotujensa kodiksi
Luoja maansa tarkoitti
eikä epätoivon erämaaksi.

3.
Rakkauden henki saa
koskettaa
kylmän kouristamaa ihmismieltä.
Käsi käteen ojentuu.
Ruoho versoo. Laulaa puu.
Vääryys väistyy oikeuden tieltä.

4.
Nosta katse huomiseen:
luomiseen
kuulet Herran kutsuvan jo meitä.
Hän voi poistaa orjuuden,
hän luo meistä ihmisen
luomaan auki toivon, ilon teitä.

Virsi 592 – Mua läsnäolostasi

1.
Mua läsnäolostasi,
oi Jeesus, vakuuta,
niin tietä kulkeissani
kuin kodin rauhassa.
Työssä ja levossa
sä tule turvakseni.
Puhdista sydämeni,
se rauhaas johdata.

2.
Sun päiväs saapumista
sinulta rukoilen
ja aikaa onnellista,
sä toivo kansojen.
Lähemmäs toisiaan
pois veljesvihan alta
tuo kansat kaikkialta.
Suo rauha maailmaan.

Virsi 593 – Maan päällä aina, ihminen

1.
Maan päällä aina, ihminen,
vieraana kuljet matkaten
kaukaista maata kohti.
Vain hetken viivyit kotona,
kun elämä taas sinua
jo taipaleelle johti.

2.
Et hetkeksikään luopua
saa täällä matkasauvasta,
nyt vielä kuljet tiellä.
Vie tiesi kohti kuolemaa,
ja iäisyys kun aukeaa,
on lepo vasta siellä.

3.
Jos lieden luona istunet
tai maailmalla matkannet
levotta retkilläsi,
on hauta aina matkan pää,
jos kuinka kierrät, ei se jää,
on aina edessäsi.

4.
Vaan muista, minne kuljetkin,
myös Jumalasi armoisin
käy aina rinnallasi.
Ja vaikka vaara uhkaisi,
niin Isä tuntee polkusi
ja auttaa matkallasi.

5.
Myös meren hautaan hyytävään
hän yltää, sieltä kädellään
pelastaa syvyydestä.
Ja hiekkaan kuuman erämaan
puhkeaa lähde laulamaan
Herramme hyvyydestä.

6.
Kun takaa maiden, merien
hän pienen muuttolintusen
tuo kotiin turvaisasti,
niin miksi pelkään, vapisen?
Myös minut niin kuin lintusen
hän johtaa kotiin asti.

7.
Jos kuljen kuinka kauaksi,
hän seuraa, huomaa hätäni
ja estää eksymästä.
Hän neuvoo neuvon puutteessa
ja auttaa avun tarpeessa.
En lakkaa kiittämästä.

8.
Rukoilen, Herra: Johdata
syntistä, köyhää, heikkoa
ja näytä suuntaa tiellä.
Jos minne matkan ohjaatkin,
niin päättyä sen kuitenkin
suo taivaan riemuun siellä.

Virsi 594 – Käy aavaa merta purtemme

1.
Käy aavaa merta purtemme
ja myrsky meidät kohtaa.
Soi Herra tähden yöhömme,
se kulkuamme johtaa,
valaisee meitä valollaan,
tien näyttää rauhan satamaan.
On tähti sana Herran.

2.
Kun meren aallot kuohuvat
ja syvyys tahtoo niellä,
kun omat voimat loppuvat
vaarallisella tiellä,
niin muistakaamme Jeesusta,
hän käden meren kuohuissa
ojensi Pietarille.

3.
Jos vaivumme kuin Pietari
me epäuskossamme,
niin anna, Herra, kätesi
ja ole auttajamme.
Ah, uskoamme enennä,
niin meille aalto pettävä
on vuorenvahva pohja.

4.
Oi kiitos, Herra väkevä,
kun lohdutat nyt meitä
ja äänes kuuluu keskellä
myrskynkin säveleitä.
Sen sanassasi kuulemme,
ja itse olet luonamme
matkalla riemunamme.

5.
Suo, Isä, että suotuisan
ja hyvän matkan saamme.
Tuo takaa meren kuohuvan
taas rantaan synnyinmaamme.
Niin ohjaa meidät satamaan
ja kerran taivaan valkamaan
luo rakkaan Jeesuksemme.

Virsi 595 – Lähdimme liikkeelle isien maasta

1.
Lähdimme liikkeelle isien maasta,
etsimme työtä ja löysimmekin.
Vielä on tallella kansamme kieli,
mielessä maisema turvallisin.

2.
Kuljethan täälläkin kanssamme, Herra,
rauhamme, voimamme sinussa on.
Varjele kotimme perintö meissä,
luontomme sitkeä, vaatimaton.

3.
Työtä jos teemmekin toisessa maassa,
kuulumme kuitenkin suomalaisiin.
Kansojen keskelle teemme me siltaa.
Luo, Isä, yhteys vieraantuviin!

4.
Varjele perheemme yhdessä, Herra,
meidät ja lapsemme tänne kun toit.
Yksin ja juuritta niin moni kulkee,
kuitenkin toisilleen ihmiset loit.

5.
Jeesus on saapunut taivaasta tänne,
syntynyt keskelle ihmisien,
suostunut veljeksi veljettömille
kaikkia outoja rakastaen.

6.
Rohkaise Poikasi Hengellä meitä
juurtumaan lapsiksi uudenkin maan.
Kaikissa vaiheissa katseemme nosta
ikuista kotia tavoittamaan.

Virsi 596 – Herra, varjelija teiden

1.
Herra, varjelija teiden,
ohjaa sinä armossa
yli merten, mantereiden
rakkaitamme matkoilla.
Omaisista, kotimaasta
nyt he ovat kaukana.
Ole heidän kanssansa.

2.
Siunaa heitä tehtävissään
kunniaksi kotimaan.
Auta, etteivät he missään
joudu vaaraan vaikeaan.
Anna heidän aina muistaa
isiensä Jumalaa,
joka auttaa, pelastaa.

3.
Ulapoilla, satamissa
moni kaipaa sanaasi.
Myöskin maissa kaukaisissa
siunaa työtä kirkkosi.
Kaikkia sen auttaa anna
yhteyttä hoitamaan
kotimaahan, Jumalaan.

4.
Sinä tuulet vihaisetkin
hiljaisiksi taivutat.
Sinä suuret syvyydetkin
tasaisiksi asetat.
Meidät kaikki johda kerran
myrskyteiltä synnin maan
taivaan rauhansatamaan.

Virsi 597 – Sinua, Luoja taivaitten

1.
Sinua, Luoja taivaitten,
tottelee liike tähtien,
aurinko, kuu ja kaikki maa
sinua, Herra, kumartaa.

2.
Varjele matkalaisia
ruumiin ja sielun vaaroilta.
Ohjaamaan itse meitä käy,
ei selvää suuntaa aina näy.

3.
Hoidathan meitä kaikkia
niin kotona kuin matkalla.
Toisiimme liitä lujemmin
ja läheisemmin, rakkaammin.

4.
Kanssamme ole, Jumala,
niin lähellä kuin kaukana.
Ystävät jälleen yhteen tuo
ja rakkaat rakkaittensa luo.

Virsi 598 – Millainen on elämä?

1.
Millainen on elämä?
Kärsimysten täyttämä.
Parhaimmillaankin se on
työ ja kiire rauhaton.

2.
Millainen on aikamme?
Riidan raastama on se.
Itsekkäästi ihminen
toimii toista syrjien.

3.
Mitä raha, tavara
muuta on kuin tomua?
Kaikki, minkä vaivoin saa,
kohta arvon kadottaa.

4.
Entä valta, kunnia?
Niin kuin korsi murtuva.
Tyhmä valtaa ahnehtii,
toinen tyhmä kadehtii.

5.
Mitä onkaan suosio?
Haihtuva kuin tuokio.
Ei voi luottaa ystävään,
veli luopuu veljestään.

6.
Miksi onni pakenee?
Aikamme sen turmelee.
Synti täällä myrkyttää
kauneintakin elämää.

7.
Millaista on hurskaus?
Heikko ihmissuoritus.
Se on turva kelvoton
alkaessa tuomion.

8.
Mitä onkaan kuolema?
Vaivain loppu vaikea.
Mutta kautta kuoleman
pääsen luokse Jumalan.

9.
Sieluani virvoittaa,
tuskan alta kirvoittaa,
kun saan kerran, tiedän sen,
täydellisen autuuden.

10.
Vanhurskasten kunniaa
täällä voin vain aavistaa.
Herra, auta valvomaan,
uskomaan ja toivomaan.

Virsi 599 – Maailma täällä iloitsee

1.
Maailma täällä iloitsee,
se synneissänsä leikitsee,
kunnes se kerran hukkuu.
On saanut valtaa laittomuus
ja julkijumalattomuus,
kun omattunnot nukkuu.
Nyt vääryys, riita, hävitys
ja väkivalta, itsekkyys
kalvavat kansan teitä.
Armahda, Herra, meitä.

2.
On ahneutta täynnä maa
ja uskottomuus rehottaa,
myös tavat turmeltuvat.
Näin himo järjen sokaisten
vie tielle tuhon voimien,
luo väärät esikuvat.
Rakkaus, rauha raukenee,
ja sydän paatuu, kovenee,
ja uskon voima nääntyy.
Näin kaikki loppuun kääntyy.

3.
On Herra meitä nuhdellut,
on varoittanut, neuvonut,
myös suonut kuritusta.
Hän puhuu yhä sanassaan,
hän kutsuu meitä palaamaan
ja vaatii parannusta.
Maa, meri, tähdet loistavat
Luojansa lakiin taipuvat.
Näin neuvovat ne meitä
kulkemaan Herran teitä.

4.
Ah, kerran kaikki lopun saa,
maan piiri hukkuu, raukeaa,
sen perustukset kaatuu.
Kun taivaan torvi kajahtaa,
niin ihmiskunta vavahtaa
ja Herra Kristus saapuu.
Myös kuolleet silloin haudoistaan
eteesi, Jeesus, kutsutaan.
Ken luopui tiestä taivaan,
se joutuu itkuun, vaivaan.

5.
Vanhurskaat iloon kannetaan,
armosta autuus annetaan,
ei ansioitten tähden.
He riemuissansa laulavat
ja ylistystä veisaavat
Kolminaisuuden nähden.
On siellä heillä majansa
Jumalan kirkkaudessa,
kun loistaa itse Luoja,
pyhäinsä turva, suoja.

6.
Oi Jeesus, anna viisaus,
suo voittaa synnin viekkaus,
tietäsi tahdon käydä.
Päivääsi auta muistamaan,
kiusaajan teitä karttamaan,
armolla minut täytä.
Kun lähtökutsu saavuttaa,
kuolema rintaa kolkuttaa,
oi Jeesus, sulje huomaas
ruumis ja sielu suojaas.

Virsi 600 – Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan

1.
Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.

2.
Jos ahdistuksen tie on edessämme,
myös silloin Kristus meitä kuljettaa.
Annamme Isän käsiin elämämme.
Hän itse meille rauhan valmistaa.

3.
Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,
tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!

4.
Kun pahan valta kasvaa ympärillä,
vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä
kuulemme kansasi jo laulavan.

5.
Hyvyyden voiman uskollinen suoja
piirittää meitä, kuinka käyneekin.
Illasta aamuun kanssamme on Luoja.
Häneltä saamme huomispäivänkin.

Virsi 601 – Maailmaa, Herra, armahda

1.
Maailmaa, Herra, armahda,
sen huuto kuule katkera.
Kaipaamme yöstä orjuuden
koittoa vapaan huomenen.

2.
Maailmaa, Herra, armahda
kerskan ja pelon kahleista.
Itsekkyys murra sydänten,
tee hädästämme yhteinen.

3.
Maailmaa, Herra, armahda!
Se hukkuu omaan voimaansa.
Kun karttuu taito, vauraus,
voi kaiken kaataa kateus.

4.
Maailmaa, Herra, armahda!
Me tarvitsemme Jeesusta.
Hän ristillään on taistellut,
myös meidät vapauttanut.

5.
Armahda meitä, Jumala.
Suo meidän kiittää, palvella
ja luotujasi rakastaa,
päivääsi suurta odottaa.

Virsi 602 – Hämmennys valtaa usein tajuntamme

1.
Hämmennys valtaa usein tajuntamme,
niin nopeaa on muutos maailmamme,
kun luonnon aarteet, voimavarat sen
valtaansa ottanut on ihminen.

2.
Hän ihmetellen tutkii avaruutta,
hän kysyy elämämme salaisuutta.
Vaan itselleen hän etsii kunniaa,
ei muista kaiken luojaa, Jumalaa.

3.
Maa yhä kantaa synnin kirousta,
kuolemaa, valhetta ja turmelusta.
Sen tähden tieto, valta ihmisen
on usein lähde tuhon voimien.

4.
Hedelmät itsekkyyden karvaat jaamme,
kun tuho uhkaa koko maailmaamme.
Ja vaatimusten kierre suunnaton
maan, veden, ilman saastuttanut on.

5.
Kuulemme luomakunnan huokauksen,
kun odottaa se päivää vapahduksen.
Silloin se pääsee turmeluksestaan,
ja Luojamme luo uuden taivaan, maan.

6.
Kristuksen risti, rakkauden voitto,
on ihmiskunnan toivo, aamunkoitto.
On Luoja siinä yömme valaissut,
on uutta luovan työnsä alkanut.

7.
Armahda, Herra, kirkkoasi, meitä,
ettemme uuvu, toivoamme heitä.
Suo voimaa kaikki synti paljastaa
ja sovituksen sana kirkastaa.

Virsi 603 – Isä Jumala, nyt katso maamme puoleen

1.
Isä Jumala,
nyt katso maamme puoleen
silmin sääliväisin.
Herra, armahda meitä.

2.
Isä, täällä on
niin paljon väkivaltaa,
paljon taisteluita.
Herra, armahda meitä.

3.
Isä, tiedät sen:
maan kansain katseen alla
emme paljon paina.
Herra, armahda meitä.

4.
Isä, pyyhi pois
maan piirin syntivelka.
Poista tuomiomme.
Herra, armahda meitä.

5.
Isä, tyynnytä
jo riidat kaikkialta.
Anna rauha meille.
Herra, armahda meitä.

Virsi 604 – Oi Herrani, kun matkani

1.
Oi Herrani,
kun matkani käy kuolemaan,
niin murtuu ruohon lailla hauras maja.
Vaan kauttasi myös voiton saan,
kun elämäni olet, Vapahtaja.

2.
Nyt turvana
myös minulla on rakkaus,
kun, Jeesus, ristinpuuhun synnit kannoit.
Ja voimana on kirkkaus,
kun pääsiäisen valon nähdä annoit.

3.
Siis kiittää saan,
kun päällä maan jo kuolema
on nielty, Jeesus, sinun voitossasi.
Tien autuaan käyn uskossa,
kun armo kantaa valtakunnassasi.

4.
On kallio
ja aurinko nyt nimesi,
myös kuoleman se Golgatalla kesti.
On siinä jo autuuteni,
ja osani on siinä ikuisesti.

Virsi 605 – Kun täältä, Jeesus, erkanen

1.
Kun täältä, Jeesus, erkanen,
sen katson voitokseni.
Suot ilon, rauhan ikuisen
luonasi sielulleni.
Kuin siemen peltoon peitetään,
niin ruumis maahan kätketään,
vaan kirkkaana se nousee.

2.
Pois riisun majan maallisen,
saan syntipuvun heittää.
On Jeesus tuonut autuuden,
hän alastoman peittää.
Elämän kruunun kerran saan,
hän on sen rakkaudessaan
minulle valmistanut.

3.
Mä pääsen tyyneen satamaan
myrskyistä, jotka pauhaa.
Kiusauksista maailman
iäksi pääsen rauhaan.
Vaivoista lepoon tulla saan
ja yöstä päivään ihanaan,
itkusta taivaan riemuun.

4.
Majani vaihtuu riutuva
iäiseen, uuteen kerran.
Ruumiini kurja, kuoleva
kirkastuu luona Herran.
Ah, siellä silmä selkeää,
ja vajavaisuus tänne jää,
iloksi murhe muuttuu.

5.
Ei elämäksi elämää
voi nähdä joka hetki.
On tuskaa, suurta ikävää
niin täynnä monen retki.
Kuitenkin matka etenee,
hetkestä hetkeen lyhenee
myös ahdinkomme täällä.

6.
Voi turhan turhaa hyörinää,
tyhjiksi siinä jäämme!
Voi onnen, maineen etsintää,
kiireistä elämäämme!
Kuolema meille voitto on
ja pääsy alta ahdingon,
surusta riemuun suureen.

7.
Ah, Jeesus, ole turvani,
vie minut maalle sille,
johonka tien sun voittosi
aukaisi uskoville.
Kun päättyy tämä elämä,
uskossa suo mun lähteä,
taivaassa koti anna.

Virsi 606 – Jo joutuu lähtöhetki

1.
Jo joutuu lähtöhetki
ja alkaa viime retki,
jää turha maailma.
Sieluni sulje huomaas,
oi Jeesus, armosuojaas
ja anna rauha taivaassa.

2.
Nyt turvissasi lähden,
ja kuolemasi tähden
suo nähdä kasvosi.
Kalliisti minut ostit
ja tuomiosta nostit
Jumalan armolapseksi.

3.
Kun omatunto vaivaa
ja synti painaa, kaivaa,
suojaasi pakenen.
Hyvätkään työt ei kelpaa,
ne eivät poista velkaa,
armosta annat autuuden.

4.
Toivossa tahdon kuolla,
niin että kodin tuolla
saan kerran luonasi.
Saan majaan muuttaa uuteen,
tien taivaan ihanuuteen
valmistit kuolemallasi.

5.
Nyt siunausta anon
ja jäähyväiset sanon:
Jo tehkää parannus.
Jeesukseen uskokaatte,
niin nähdä hänet saatte,
myös teille kuuluu armahdus.

6.
Pois lähden keskeltänne,
te rakkaat, jääkää tänne
nyt haltuun Jeesuksen.
Ja valvovalla miellä
te käykää taivaan tiellä.
Kohtaamme kerran riemuiten.

7.
Kristitty, muista aina
ja mieleesi se paina
maisella matkalla:
ennen kuin itse luulet,
jo lähtökäskyn kuulet.
Oi Herra, meitä armahda!

Virsi 607 – Oi Herrani, nyt haltuusi

1.
Oi Herrani, nyt haltuusi
asiat kaikki annan.
Jos elää saan tai päältä maan
jo korjataan,
huoltako siitä kannan?

2.
On elämä ja kuolema
kädessä Luojan, Herran.
Hän vuoteni ja päiväni,
hän hiukseni
on lukenut jo kerran.

3.
Vaan raskasta on kulkea
laaksossa murheen säällä.
Ah, vaivassa ja tuskassa
saa taistella
ihminen hetken täällä.

4.
On syntimme syy kuoloomme,
ken kuolemaa voi estää?
Se kaikki syö ja maahan lyö.
Ei voima, työ
sen edessä voi kestää.

5.
Puu tuore on, vaan voimaton,
kun kirves pois sen kaataa.
Nyt kukkana kukoistava
voi illalla
lakastuneena maata.

6.
Näin vuorollaan tie kuolemaan
jokaisen meistä kulkee.
Ah, lapset maan unhotetaan
niin nopeaan,
kun hauta heidät sulkee.

7.
Oi Herrani, suo minunkin
näin muistaa kuolemaani.
Se tempaa pois, vie senkin pois,
ken jäädä sois.
Se nuorta, vanhaa vaanii.

8.
Vaan kuolemaa en surra saa,
jos, Jeesus, kutsut milloin.
On turvani haavoissasi.
Näin voitoksi
kuolema kääntyy silloin.

9.
Se toivona on matkalla,
riemuna ristin alla,
kun kerran saan povesta maan
riemuitsemaan
luoksesi, Jeesus, tulla.

10.
Niin katsella saan sinua
majoissa taivaan vielä.
Ei murhetta, ei kipuja,
ei vaivoja
tunneta enää siellä.

Virsi 608 – Kun saapunut on hetkeni

1.
Kun saapunut on hetkeni
ja matkaan täältä lähden,
niin, Lunastaja, apusi
suo kuolemasi tähden.
Näin lähetessä lähtöni
käsiisi, rakas Herrani,
henkeni tahdon antaa.

2.
Syntien taakkaa painavaa
en jaksa, Jeesus, kantaa,
kun niiden määrä ahdistaa,
suurempi meren santaa.
Vain kuolemasi turvissa
ja haavojesi suojassa
voin kestää kuollessani.

3.
Saan olla jäsen ruumiisi,
minusta pidät huolen.
Jos suuri onkin tuskani,
niin omanasi kuolen.
Saan elää, kuolla sinulle,
on kuolemasi minulle
elämän uuden tuonut.

4.
Kun nousit, Jeesus, haudasta,
myös minut kutsut sieltä.
Se lohdutus on ihana,
ei pelko murra mieltä.
Kun kunniaasi, Herrani,
viet minut täältä luoksesi,
riemuiten kotiin lähden.

5.
Kun lähdön hetki läsnä on,
käy, Jeesus, turvakseni.
Rohkaise uskoon voimaton
ja arka sydämeni.
Toivossa silloin kuolla saan,
saan nähdä aamun autuaan,
kasvosi kirkkaat, Herra.

6.
Levolle lasken ruumiini
ja nukun suojassasi.
Ja kerran minut, Herrani,
herätät voimallasi.
Oi Armahtaja, köyhälle
autuuden ovi aukaise
ja paratiisin portti!

Virsi 609 – Jää hyvästi nyt, sinä maailma, jää

1.
Jää hyvästi nyt, sinä maailma, jää!
On lähtöni lähellä aivan.
Jo ruumiini riutuu ja uupunut pää
nyt vaipuu jo vuoteelle vaivan.
Saan nukkua murheista kohta.
Kun hetkittäin rukoilin Herralta
vain turvaa ja pääsyä tuskista,
hän vastannut on,
hän lapsensa lepoonsa johtaa.

2.
En kantaja ristin mä ainoa lie,
en viimeinen myöskään maan päällä,
vaan Jeesuksen luo tämä ristini vie,
hän kantoi sen synnittä täällä.
Oi Jeesus, vain rakkaudesta
tien vaikean minulle valmistit,
näin luoksesi vedit ja nöyryytit.
Soi kiitokseni
niin suuresta viisaudesta.

3.
Sun ristisi rinnalla, Jeesukseni,
mun ristini paljon ei paina.
Kun suot minun katsella kasvojasi,
niin virvoitat sieluni aina.
Ei hätää nyt voi olla mulla.
Ja viimein myös vapahdat tuskista,
saan luonasi iäti riemuita,
ja kuollessani
sä sallit mun luoksesi tulla.

4.
Jos elän tai kuolen, niin turvani saan
vain voimassa elävän Herran.
Maan poveen ei siemen voi kadotakaan,
vaan nouseva sieltä on kerran.
Se lepää vain talvensa siellä.
Taas nostaa sen aurinko keväinen.
Oi Herrani, aurinko armoinen,
näin kuolemasta
myös ruumiini herätät vielä.

Virsi 610 – Ah, kaikki kaataa kuolema

1.
Ah, kaikki kaataa kuolema,
näin täyttyy tahto Herran.
Ei ketään kuolo armahda,
vie jokaisen se kerran.
Me teemme tänne majoja,
vaan niistä täytyy luopua
ja haudan majaan muuttaa.

2.
Ei nuoruuteen voi turvata,
ei terveyteen luottaa.
Vanhemmat voivat lapsensa
jo varhain hautaan saattaa.
Ei kysy meiltä kuolema,
ken on jo lähtöön valmiina
tai kuka tahtoo jäädä.

3.
Siis opi oikein käyttämään
niin lyhyt armon aika.
Et lähtöäsi tiedäkään,
et aikaa etkä paikkaa.
Kun seisot toisen haudalla,
ken tietää, vaikka huomenna
jo itse häntä seuraat.

4.
Oi, ethän epäuskossa
päin kuolemaasi kulje
ja vailla turvaa, toivoa
näin silmiäsi sulje?
Ei kuolemassa auta muu
kuin Kristus, jonka ristinpuu
on turva uskovalle.

5.
Tee parannus ja vaella
siis tietä armon Herran.
Näin uskossa ja toivossa
tie hyvin päättyy kerran.
On armo nytkin tarjona,
sen turvin lähtöön valmiina
saat öin ja päivin olla.

6.
Ei kauhistu se kuolemaa,
ken elää Kristuksessa,
kun kirkkauteen nousta saa
hän Herran kutsuessa.
Niin, missä on nyt kuolema?
Se on vain lepo valoisa,
kun Herra rauhan antaa.

7.
Ruumiimme täällä rauenneen
hän, Kristus, voimallansa
luo uudeksi ja taivaaseen
vie meidät pyhäin kanssa.
Ei sinne murheet, muutokset,
ei surut, vaivat, puutokset
voi mukanamme tulla.

8.
Suo meidän, rakas Isämme,
nyt elää omanasi
ja kerran toinen toisemme
taas nähdä taivaassasi.
Opeta meitä kuolemaan,
ennen kuin meidät temmataan
pois tästä elämästä.

9.
Haltuusi, armon Jumala,
nyt annan elämäni.
Armahda, ole turvana
jo nyt ja lähteissäni.
Oi Jeesus, olet iloni,
on kuolemasi toivoni,
saan elää iäisesti.

Virsi 611 – Käyn aina kohti kuolemaa

1.
Käyn aina kohti kuolemaa,
jos minne tieni kulkee.
Se kerran minut saavuttaa
ja hautaan minut sulkee.
Yhdessä hetkessä
voi matka päättyä.
Maan riemu, murhe katoaa,
käyn aina kohti kuolemaa.

2.
Käyn aina kohti taivasta,
kun Jeesukseeni uskon.
Kuoleman yönkin tullessa
saan nähdä aamuruskon.
Autuas osani,
kun, Jeesus, kanssasi
pois synnin, kuolon laaksosta
saan käydä kohti taivasta.

Virsi 612 – Etkö ole, ihmisparka

1.
Etkö ole, ihmisparka,
aivan arka,
koska itket kaikki yöt,
jaksat surra suuttumatta,
uupumatta
muistat tuonen surmatyöt.

2.
Luojan käsky kuolemalla
kulkevalla,
käsky käydä maailmaan,
hyvät, huonot lapsinensa,
kaikkinensa
syöstä, painaa poveen maan.

3.
Syöksee, käskee, särkee, sortaa,
multiin murtaa
surma hirmukourillaan.
Eivät auta toivotukset,
voivotukset
eikä pelko, parkukaan.

4.
Siis on parku poistettava,
katsottava
tietä kaiken maailman.
Katso kaikki katseltavat,
kuunneltavat:
huomaat kaiken kuolevan.

5.
Lennä, lintu, minkä lennät,
etpä lennä
surman kovan kourista.
Surma linnun lentämästä,
rientämästä
tempaa taivaan tuulista.

6.
Ruohot raukat raukeavat,
vaikka ovat
kauniit kukkaloistossaan.
Puut ei kestä, paksujuuret,
pienet, suuret
kasvaessaan kaadetaan.

7.
Ei siis pientä, voimatonta,
turvatonta
surma säästä säälistä,
eikä vahvin, väkevinkään,
kestävinkään
kestää voi sen käsissä.

8.
Näin on luonnon luovuttava,
kaaduttava
luomakunnan kaikkineen.
Onko ihme, jos siis kaatuu,
maaksi maatuu
syntisparka synteineen?

9.
Näitä aina ajatella,
muistutella
saisit täällä, syntinen,
näistä ottaa ojennusta,
huojennusta
alla ajan murheitten.

10.
Yksi säilyy: sana Herran,
vaikka kerran
maa ja taivas katoaa.
Elämässä ikuisessa,
autuudessa
Herran kansa olla saa.

11.
Etsi tietä elämässä
häipyvässä
taivaan taloon korkeaan.
Etsi meno muuttumaton,
puuttumaton,
kulje taivaan kunniaan.

12.
Siellä riemu rikkaimpana,
runsaimpana,
ilo ilman muutosta.
Siellä laulat lapsinesi,
kaikkinesi
voiton virttä suloista.

13.
Vaan et hautaan kaatumatta,
kuolematta
täältä sinne tulla saa.
Siksi olet, syntisparka,
aivan arka,
kun niin pelkäät kuolemaa.

Virsi 613 – Ken tuonen valtaa karttaa voi?

1.
Ken tuonen valtaa karttaa voi?
Se kaikki kerran kohtaa.
Sen synti turmaksemme toi,
se meidät hautaan johtaa.
Suo, rakas Vapahtajamme,
sen että muistaisimme,
aikeita pahan luontomme
valppaammin valvoisimme.

2.
Ei valta eikä mahtavuus,
ei nuoruus meitä auta,
ei suojaa taito, viisaus,
kun auki luodaan hauta.
On lähdön hetki saapuva,
se kaikki kohtaa kerran.
Vaan milloin, millä tavalla,
se tiedossa on Herran.

3.
Armosta anna anteeksi,
oi Jeesus, kaikki syyni,
ja valhe, saasta, syntini
pois tunnoltani pyyhi.
Et tahdo ketään hukuttaa,
ken kääntyy synneistänsä.
Hän turvan armostasi saa
ja avun hädässänsä.

4.
Kaikessa heikkoudessa
saan luottaa lupauksiin.
Jäät vierelleni, auttaja,
myös yöhön, ahdistuksiin.
Oi Jeesus, kärsimyksiin maan
kun astuit, pilkkaan, vaivaan,
myös saattajaksi kuolemaan
saan sinut, Herra taivaan.

5.
Siis vielä lähdön tullessa
seisothan rinnallani,
kuoleman ahdistuksessa
suot turvan haavoissasi.
Saan jälleen silmät avata
luonasi rauhan maassa,
sinua, Jeesus, katsella
juhlassa autuaassa.

Virsi 614 – Nyt edessäsi, Jumala

1.
Nyt edessäsi, Jumala,
vieraana kuljen täällä.
Ei kotimaani oikea
voi ollakaan maan päällä.
En löydä rauhaa, lepoa,
ennen kuin olet kutsuva
pois minut rauhan maahan.

2.
Ah, virran lailla vinhana
käy elämäni juoksu,
ja aikani on haihtuva
kuin savu, sumu, tuoksu.
Jo kohta joutuu loppuni,
valmista minut, Herrani,
lähtemään elämästä.

3.
Nyt, Herra, katso puoleeni,
varjele kädelläsi.
Suo minun löytää polkusi,
pysyä lähelläsi.
Turmeltu luonto syntinen
ja murhe, huoli sydämen
houkuttaa harhateille.

4.
Valveilla pidä minua,
sanasi mieleen paina.
Suo minun olla valmiina
ja tätä muistaa aina:
Kun joutuu lähtöhetkeni,
minua vaatii äänesi
vastaamaan elämästä.

5.
Oi Jeesus Kristus, armahda,
kun kuolit kaikkein tähden.
Jää turvakseni, auttaja,
kun kuolemaani lähden.
Ja milloin Herran päivä on
ja pauhaa torvi tuomion,
omakses minut tunne.

Virsi 615 – Oi suruton, niin varma menossasi

1.
Oi suruton, niin varma menossasi,
milloinka nouset synninunestasi?
Herää jo, aikasi on havaita:
nyt vielä laupias on Jumala.

2.
Sinua Herra kutsuu lempeästi,
kaidalle tielle vetää väkevästi.
Jo liian kauan olet viipynyt,
tee parannus ja tartu sanaan nyt.

3.
Kun armonaika sinulta pois kulkee
ja Herra taivaan oven kiinni sulkee,
myöhäistä silloin herääminen on,
vaan tuska, vaiva alkaa loputon.

4.
Ah, värisevät kaikki jäseneni,
kun ajatuskin tunkee lävitseni:
voi pimeyttä ilman valoa,
voi valitusta vailla toivoa!

5.
Vaan riemulaulu sydämeni täyttää,
niin ihanalta autuus taivaan näyttää,
on siellä kirkkaus ja kunnia,
sen omillensa antaa Jumala.

6.
Iäinen taivaassa on riemu, rauha,
ei satamassa siinä myrsky pauhaa,
ei synti vaivaa omaatuntoa,
ei särje sielun pyhää lepoa.

7.
Lamppusi tulta hoida, älä nuku,
niin että synnin sumussa et huku.
Jos lankeat, niin nouse rukoillen.
Ehkä on Herra vielä armoinen.

8.
Anteeksi anna synnit, Isä taivaan,
ansainnut kyllä olen suuren vaivan.
Helvetti edessäni avoin on,
jos tuomitset vain mukaan ansion.

9.
Ah, meren hiekan, taivaan tähtein lailla
syntini suuret ovat määrää vailla.
Vaan kaikki Jeesus maksoi verellään,
vie kuolemallaan minut elämään.

Virsi 616a – Puhtaana niityn kukka

1.
Puhtaana niityn kukka
mullasta kohoaa,
se täyteen väriloistoon
aamulla aukeaa.
Vaan hetkessä se sammuu
ja vaipuu varsi sen.
Näin kukoistaa ja kuihtuu
täällä myös ihminen.

2.
Kuolema uutterana
kohottaa viikatteen,
se kaataa nuoren oraan
ja sadon kypsyneen.
Se leikkaa uljaan ruusun
ja mesiangervon.
Haurain ja vahvin sille
on yhtä arvoton.

3.
Ei kunniaa, ei valtaa
kavahda kuolema,
ei hetken viivästykseen
se suostu maksusta.
Jokainen meistä sille
on samanarvoinen.
Ei rukous, ei viha
taltuta voimaa sen.

4.
Vaan tiedän, että Jeesus
nyt elää taivaassa,
on hänen kaikki valta
ja hän on voittaja.
Hän kuolemankin voitti,
kun kuoli ristillään.
Hän minut, kurjan, auttaa
ikuiseen elämään.

5.
Hän itse voitollansa
surmasi kuoleman,
hän riisti siltä voiman,
löi vallan ankaran.
Ja vaikka mullan alle
ruumiini lasketaan,
huomassa Vapahtajan
vapaana olla saan.

6.
Nyt elän Jeesuksessa
ja kuolen hänessä,
en pelkää, vaikka minut
hylkääkin elämä.
Tervehdin kuolemaani
uskossa, toivossa:
Saat tulla, milloin minut
pois kutsuu Jumala.

Virsi 616b – Puhtaana niityn kukka

1.
Puhtaana niityn kukka
mullasta kohoaa,
se täyteen väriloistoon
aamulla aukeaa.
Vaan hetkessä se sammuu
ja vaipuu varsi sen.
Näin kukoistaa ja kuihtuu
täällä myös ihminen.

2.
Kuolema uutterana
kohottaa viikatteen,
se kaataa nuoren oraan
ja sadon kypsyneen.
Se leikkaa uljaan ruusun
ja mesiangervon.
Haurain ja vahvin sille
on yhtä arvoton.

3.
Ei kunniaa, ei valtaa
kavahda kuolema,
ei hetken viivästykseen
se suostu maksusta.
Jokainen meistä sille
on samanarvoinen.
Ei rukous, ei viha
taltuta voimaa sen.

4.
Vaan tiedän, että Jeesus
nyt elää taivaassa,
on hänen kaikki valta
ja hän on voittaja.
Hän kuolemankin voitti,
kun kuoli ristillään.
Hän minut, kurjan, auttaa
ikuiseen elämään.

5.
Hän itse voitollansa
surmasi kuoleman,
hän riisti siltä voiman,
löi vallan ankaran.
Ja vaikka mullan alle
ruumiini lasketaan,
huomassa Vapahtajan
vapaana olla saan.

6.
Nyt elän Jeesuksessa
ja kuolen hänessä,
en pelkää, vaikka minut
hylkääkin elämä.
Tervehdin kuolemaani
uskossa, toivossa:
Saat tulla, milloin minut
pois kutsuu Jumala.

Virsi 617 – Taivaassa, ratki taivaassa

1.
Taivaassa, ratki taivaassa
on autuus määrätön.
Enkelten pyhäin seurassa
on riemu ääretön,
ja kasvoista niin kasvoihin
myös nähdään Herra korkehin,
Herramme Sebaot.

2.
Taivaassa, ratki taivaassa
iäinen päivä on.
Se valossansa kirkkaassa
myös voittaa auringon.
Se päivä kirkas, loistava
ja iäisesti paistava
on Herra Sebaot.

3.
Taivaassa, ratki taivaassa
pyhien seura on,
ja valittujen joukossa
soi riemu loputon.
Oi, jospa sinne pääsisin
ja kunniasi näkisin,
oi Herra Sebaot.

4.
Taivaassa, ratki taivaassa
ei kuulla itkua,
ei siellä synnin surua,
kuoleman pelkoa.
Vaan uuden, kirkkaan elämän
ja rauhan päättymättömän
suo Herra Sebaot.

5.
Taivaassa, ratki taivaassa
iäinen autuus on,
nyt ihmiskielin kertoa
on siitä mahdoton.
Se siintää tänne päälle maan
kuin kuvastimeen valoaan,
oi Herra Sebaot.

6.
Taivaassa, ratki taivaassa
Jumala hallitsee
ja kunnialla suurella
pyhänsä palkitsee.
He kiitostansa kantavat
ja ”Pyhä, pyhä” laulavat,
oi Herra Sebaot.

7.
Ah, siihen iloon iäiseen
vie minut, Herrani.
Piinasi tähden taivaaseen
johdata matkani.
Nyt siihen sanon aamenen
ja luotan sinuun, armoinen,
oi Herra Sebaot.

Virsi 618 – Ratki taivaassa, ratki taivaassa

1.
Ratki taivaassa, ratki taivaassa
on riemu iäinen.
Siellä yhtyy pyhät kaikki
lauluihin enkelten.
Soi laulu valtava:
Pyhä on Jumala,
Herramme Sebaot!

2.
Ratki taivaassa, ratki taivaassa
on tieto puutteeton.
Siellä saamme täysin nähdä,
millainen Herra on
kasvoista kasvoihin,
kasvoista kasvoihin,
Herramme Sebaot!

3.
Ratki taivaassa, ratki taivaassa
on kaikki kirkasta.
Eipä auringonkaan paiste
niin ole loistava
kuin taivaan kirkkaus,
kuin taivaan kirkkaus,
Herramme Sebaot!

4.
Taivaan iloa, taivaan riemua
ei voida kuvailla.
Kaikki sanat ovat köyhät
kertomaan taivaasta,
sen juhlariemusta,
sen juhlariemusta,
oi Herra Sebaot!

5.
Siihen ilohon, siihen riemuhun
vie meidät, Herramme.
Ristinkuolemasi turva
suo, Jeesus, matkalle.
Aamen me veisaamme,
aamen me veisaamme,
oi Herra Sebaot!

Virsi 619 – Eijaa! Jo laulaa sielu kiitostansa

1.
Eijaa! Jo laulaa sielu kiitostansa,
se juhlavirttä veisaa riemuissansa.
Kuoleman paulat
ja synnin vaulat
on Jeesus särkenyt ja haudan salvat.

2.
Jo enkö saisi laulaa riemuissani
ja muistaa määränpäätä matkallani,
elämää toista,
se murheet poistaa.
Jo kirkas voitonkruunu sieltä loistaa.

3.
Kuin linnut riemastuvat aamunkoittoon,
niin ihmeissäni katson armon loistoon.
Saan auttajaksi,
lohduttajaksi
Jeesuksen, turvakseni ainoaksi.

4.
Vain armoon luotan, rakas Jeesukseni,
sinua huudan täällä avukseni.
Lahjaksi aivan
on jälkeen vaivan
minulle auki helmiportti taivaan.

5.
Ei saatanan ja synnin valta kaada,
kun kilveksi voin sinut, Jeesus, saada.
Maailma turha
on sielun murha,
veresi armossa on ainut turva.

6.
Majoista murheen minut kotiin kannat
ja minullekin puvun kirkkaan annat.
On kiusatulla,
ahdistetulla
nyt toivo kasvojesi eteen tulla.

7.
Iäinen rauha, lohdutus on siellä,
ei Jeesus omiltansa mitään kiellä.
Saan virteen uuteen,
sen suloisuuteen
yhtyä, Yljän häiden riemuun suureen.

8.
Kuin puhdas kulta auringossa loistaa,
niin pyhäin parvi kunniaasi toistaa.
Soi enkeleitten
ja autuaitten
iloinen soitto jälkeen kyyneleitten.

9.
Jo aamu autuas se koittaa saisi,
voi, jos jo taivaan portti aukeaisi!
Vaivasta tästä
sieluni päästä,
vie minut, Jeesus, rauhaan myrskysäästä.

Virsi 620 – Sen suven suloisuutta

1.
Sen suven suloisuutta
toivossa katselen,
kun kerran kaikki uutta
on maassa autuuden.
Jumala voimallansa
luo uuden taivaan, maan
ja kirkkaudellansa
ne täyttää kokonaan.

2.
Auringon uuden antaa
Jumala loistamaan,
hän, Kristus, itse kantaa
iäistä valoaan.
Kauniilta taivas näyttää,
maa hohtaa loistossaan,
riemulla mielet täyttää
ja suloisuudellaan.

3.
Myös kuolleet haudoistansa
Jumala herättää,
ne elävien kanssa
eteensä käskettää.
Se päivä koittaa kerran,
se hetki riemukas,
kun seurakunta Herran
on koolla autuas.

4.
Ah, kuinka autuasta
on Herraa katsella,
elämän ruhtinasta
iäti ihailla,
kun päästään taivaan saliin
luo apostolien
ja marttyyrien pariin
luo patriarkkojen.

5.
He meidät tunnustavat
rakkaiksi veljikseen
ja kanssaan johdattavat
yhteiseen autuuteen.
Me kaikki riemuissamme
kiitämme Kristusta,
me kaikki kumarramme
taivaista paimenta.

6.
Omansa Kristus osti
ja päästi paulasta,
hän itse heidät nosti
kuoleman kuopasta.
Loppuivat kilvoitukset
ja tuskat tukalat,
päättyivät ahdistukset
ja vaivat vaikeimmat.

7.
Enkelit laulullansa
kiittävät Jumalaa,
kirkkaana Herran kansa
kiitokseen puhkeaa.
Myös kaikki luomakunta
on täynnä riemua,
se näkee niin kuin unta,
kun loppui vaivansa.

8.
Jumala Pojassansa
näin meidät ylentää,
hän kantaa voimallansa,
vaivamme lyhentää.
Kun välimiehenämme
Jumalan Poika on,
on meillä hädässämme
lohdutus verraton.

9.
Hän siellä omillensa
suo riemun runsaimman.
Ken uskois autuutensa
niin suuren olevan!
Oi Herra, taivaan tiellä
käy meitä johtamaan
ja viimein päästä siellä
ikuiseen kunniaan.

 

Voidaan laulaa myös sävelmällä 351.

Virsi 621 – Matkamiehen mieli palaa

1.
Matkamiehen mieli palaa
kauas kotiin rakkaaseen.
Sielunikin päästä halaa
määränpäähän taivaaseen.
Kaipaan isänmaahan, minne
Jeesus kulki edellä.
Kerran pääsen rauhaan sinne
näistä kuolon siteistä.

2.
Kuinka yössä rientää aika,
milloin lähtökello lyö?
Riemu valtaa mielen, vaikka
vielä hetken jatkuu yö.
Joudu, Ylkä taivaallinen,
nouda häihin Karitsan
seurakunta uskollinen,
ikävöivä morsian.

3.
Itsessäni olen kyllä
kurja, köyhä syntinen,
mutta Yljän puku yllä
olen lumivalkoinen.
Olen puhdas, kaunis lilja
Mestarini tarhassa,
olen taivaan kypsä vilja
armostansa suuresta.

4.
Taivaan riemu sydämeni
täällä niin jo vallatkoon,
etten uuvu matkalleni
enkä joudu turmioon.
Taivaassa ei myrsky pauhaa
eikä synti turmele,
täyttä autuutta ja rauhaa
siellä aina nautimme.

5.
Sydämessä soi jo ääni
taivaan kiitossävelten.
Toivossa nyt nostan pääni,
uutta maata tähyilen.
Uutta virttä Karitsalle
siellä sitten veisataan,
ylistystä Jumalalle
väsymättä milloinkaan.

Virsi 622 – Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan

1.
Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan,
monet vaellan vaikeat retket.
Isänmaatani outona etsiä saan,
pian ehtivät ehtooni hetket.
Surutonta, ah, matkalla en majaa saa,
sinne kiirehdin, missä on toivoni maa,
lepo iäinen missä mun kätkee.

2.
Kuka lie kodin, kaupungin löytänytkään,
joka säilyä voisi maan päällä!
Ilo häipyy vain hetkisen kestettyään,
kuten kuihtuvi kukkanen täällä.
Elo täällä kuin unta ja varjoa on,
kuten kuohuva koski se on levoton,
veden lailla se hiekkahan haihtuu.

3.
Tämä ruumis kun kylmäksi jäähtyvä on
ja kun kuolema silmäni sulkee,
ilo taivaassa lahjoita loppumaton,
pyhät minne sun tielläsi kulkee.
Isä, Poika ja Henki, sun kunniatas
joka paikka on täynnä ja kirkkauttas.
Sinun kiitos ja kunnia. Aamen.

Virsi 623 – Taivaaseen käy matkamme

1.
Taivaaseen käy matkamme,
maa ei viihdyttää saa meitä.
Kaanaanmaahan kuljemme
koleoita korpiteitä.
Täällä täytyy taivaltaa,
taivaassa on isänmaa.

2.
Taivaaseen on mieleni
synnin maasta matalasta.
Kuolemallaan Herrani
nosti minut kuolemasta.
Enkö täältä kaipaisi
sinne kotimaahani?

3.
Taivaaseen jo kehottaa
meitä Herra sanallansa,
taivasta se heijastaa
valollansa, rauhallansa.
Sinne, sinne taivaaseen
tahdon iloon iäiseen.

4.
Taivaan riemu läsnä on
antimissa Herran pöydän.
Niissä taivaan ravinnon
täällä voimakseni löydän,
kunnes häissä Karitsan
sitä nautin ainian.

5.
Taivaaseen jo toivossa
kaipaan yöstä kärsimysten.
Niitä ei voi verrata
riemuun taivaan täyttymyksen.
Katson maasta turhuuden
päivään uuteen Kristuksen.

6.
Taivaassa on valmiina
nääntyneelle rauhan maja.
Porttina on kuolema,
siitä kuljit, Vapahtaja.
Siitä myöskin minua
kotiin kerran taluta.

7.
Taivaaseen, ah taivaaseen
ikävöitsee sydämeni.
Katseeni luon Jeesukseen,
vain hän riittää turvakseni,
kunnes pääsen katsomaan
aina hänen kasvojaan.

Virsi 624 – Haavoihin Herran Jeesuksen

1.
Haavoihin Herran Jeesuksen
pois nukun armoon turvaten.
Jeesuksen ristinkuolema
on sielun ainut kunnia.

2.
Oi Jeesus, riemu, rauhani,
kuoleman muutat voitoksi.
Sen tähden ilman pelkoa
voin tuomiolle astua.

3.
Niin kuljen kautta kuoleman
autuuteen luokse Jumalan.
Pois pesi Kristus syntini.
Vie minut, Herra, luoksesi.

Virsi 625 – Jeesus elää, turvani

1.
Jeesus elää, turvani,
hän on minut lunastanut.
Siihen tyytyy sieluni,
hän on armon lahjoittanut.
Jeesukseni kanssa saan
elää, käydä kuolemaan.

2.
Jeesus elää, auttaja,
häneen sydämeni luottaa.
Hän vie minut luoksensa,
miksi hätäilisin suotta!
Hän on seurakunnan pää,
minutkin hän herättää.

3.
Jeesus, uskon siteellä
sinuun olen yhdistetty.
Toivo kirkas, elävä
taivaaseen on kiinnitetty.
Kuolema ei minua
kädestäsi erota.

4.
Maasta tulleet olemme,
maaksi muuttuu ruumis kerran,
mutta multaan ei jää se,
herättää sen ääni Herran.
Hänen kirkkaudessaan
iäisesti elää saan.

5.
Kuolon uneen nukkuneen
Herra pukee muotoon uuteen,
kirkastettuun ruumiiseen,
se on luotu ikuisuuteen.
Valkoisissa vaatteissa
katsella saan Jeesusta.

6.
Uuden taivaan valossa
kiitän, Jeesus, laupeuttas.
Autuaitten riemussa
ylistelen rakkauttas.
Minut tulit päästämään
kuolemasta elämään.

7.
Kohden maata parempaa,
sieluni, nyt silmät nosta.
Jeesus sinut pelastaa,
päästää kerran turmiosta.
Silloin jäävät taaksesi
kaikki tuskat iäksi.

Virsi 626 – Tuolla taivaan asunnoissa

1.
Tuolla taivaan asunnoissa
autuaissa Jumalan
itku on ja murhe poissa,
siellä ilo ainian.
Oi, jos sinne minäkin
murheen maasta pääsisin!

2.
Siellä eivät turmiota
kuolema ja synti tee,
loppunut on synnin sota,
rauha siellä vallitsee.
Oi, jos sinne minäkin
murheen maasta pääsisin!

3.
Siellä helkkyy mykkäin kieli,
kuulee korvat kuurojen,
selkeääpi synkkä mieli,
rammat hyppää riemuiten.
Oi, jos sinne minäkin
murheen maasta pääsisin!

4.
Siellä ruumiit aivan uudet,
puhtaat, kirkkaat kokonaan,
tänne jäävät vajavuudet,
synnin arvet päälle maan.
Oi, jos sinne minäkin
murheen maasta pääsisin!

Virsi 627 – Elämä murheen laaksossa

1.
Elämä murheen laaksossa
on vain kuin pelkkä varjo,
vaan elon uuden taivaassa
Jumala meille tarjoo.
Siis turhuudesta maailman
luo Herran, riemuun taivahan
uskossa pyrkikäämme.

2.
Suurinkin onni maallinen
niin usein päättyy vaivaan.
On köyhää korkein riemu sen
rinnalla riemun taivaan.
Ei yllä sinne aavistus,
ei kaukaisinkaan kangastus.
Oi suurta autuuttamme!

3.
Katsella kirkkaudessa
me saamme Jumalaamme
ja autuaitten seurassa
palvella Karitsaamme.
On taivaan riemu rikkaampi,
tuhansin kerroin kirkkaampi
kuin aavistaakaan voimme.

4.
Missä on mahti kuoleman,
kun Jeesus auttaa meitä!
Seurassa kuolon voittajan
kuljemme voiton teitä.
Ja miksi sydän vaikertaa,
kun kohta murhe katoaa
ja vaihtuu taivaan rauhaan?

5.
Niin paljon turhaa etsimme
ja tyhjää pyytelemme.
Voi, varhain, myöhään hyörimme
me yli voimiemme!
Jos emme etsi Jumalaa,
niin taivas meiltä katoaa
ja sielu joutuu vaivaan.

6.
Jos tahdot päästä taivaaseen,
käy kaitaa tietä aina
ja usko Herraan Jeesukseen,
sanansa mielees paina.
Ah, taivaan tie on ristin tie,
vaan Jeesus kerran sinut vie
iäiseen kunniaansa.

7.
Jos juhlaan kaikkein pyhimpään
maan päältä tahdot tulla,
et jouda viivyttelemään,
on kiire Herraa kuulla.
Siis seuraa hänen kutsuaan,
on turva hänen armossaan.
Saat käydä riemuun taivaan.

Virsi 628 – En ymmärrä

1.
En ymmärrä,
millaista rauhaa, onnea
maailma voisi tarjota.
En ymmärrä.
Taivaassa ainoastaan
on riemu iankaikkinen.
On siellä autuudestaan
ihmeissään syntinen.

2.
Ei itkua,
ei siellä tuskaa, kipua,
ei ahdistusta, haavoja.
Ei itkua.
Vain rauhaa luona Herran,
kun murhe vaihtuu kiitokseen.
Saan seppeleeni kerran,
kun uskon Kristukseen.

3.
Oi asunto,
sen portit ovat helmistä,
perustus hohtokivistä.
Oi asunto!
Kun murhe painaa tiellä,
saan hengessäni muistella,
millainen ilo siellä
on Herran omilla.

4.
Oi kaupunki,
sen valona on Karitsa,
ei aurinkoa tarvita.
Oi kaupunki!
Jumala juoda antaa
elämän veden virrasta.
Puu hedelmiään kantaa
sen rauhanrannoilla.

5.
Ah, elä niin,
sen rauhan että perisit,
pyhien riemuun pääsisit.
Ah, elä niin.
Ei milloinkaan maan päällä
sellaista ole iloa.
Parhainkin onni täällä
on täynnä surua.

6.
Suo, Jumala,
syntini, suuret syntini
Poikasi tähden anteeksi
nyt armosta.
Uskossa taivaan tiellä
kärsiä tahdon, taistella,
kun kasvojasi siellä
saan aina katsella.

Virsi 629 – Oi riemun rikkautta

1.
Oi riemun rikkautta
ylhäällä taivaassa,
oi ihmekirkkautta,
iloa ikuista!
Ei sitä ihmismieli
voi koskaan käsittää.
Ei kertoa voi kieli,
ei sanat selittää.

2.
Kuin synkän syksyn säällä
on vähän valoa,
niin hämärästi täällä
tiedämme taivaasta.
On juhlariemu taivaan
salattu ajassa.
Se siintää tänne vaivaan
kuin kuvastimesta.

3.
Vaan joutuu muuttohetki,
pois meidät korjataan,
ja päättyy mainen retki,
pääsemme kunniaan.
Niin luona Herran hyvän
vapaina vaivoista
me saamme rauhan syvän,
kiitämme voitosta.

4.
Kiitosta taivas raikuu,
riemua uusi maa.
Enkelten laulu kaikuu
Jumalan kunniaa.
Karitsa synnin voitti,
löi vallat kuoleman.
Ikuinen valo koitti
ja rauha Jumalan.

5.
Katsella silmillämme
me saamme Jeesusta,
kuollutta edestämme
ja ylösnoussutta.
Ah, kuinka autuasta
on häntä katsella!
Kristuksen silloin vasta
saa täysin tuntea.

6.
Me siellä ymmärrämme
Herramme hyvyyden
ja täysin käsitämme
tahtonsa syvyyden.
Hän kuivaa kyynelemme,
kasvomme kirkastaa.
Taivaassa itke emme,
kiitämme Jumalaa.

7.
Tahtomme taivutettu
on siellä hyvyyteen,
mielemme puhdistettu
iäiseen pyhyyteen.
Jumala meille näyttää
näin suloisuutensa
ja sydämemme täyttää
vain rakkaudella.

8.
Kohtaamme rakkaimpamme,
Herrassa nukkuneet,
ystävät, kalleimpamme,
kanssamme kulkeneet.
Me heidän seurassansa
riemuiten laulamme
pyhien kaikkein kanssa
kiitosta Herralle.

9.
Ah autuus, riemu taivaan,
niin yltäkylläinen!
Se nyt jo tänne vaivaan
tuo lämmön suloisen.
Kotia kaivattua
odotan matkalla
ja maata luvattua
uskossa, toivossa.

Virsi 630 – Oi, joukko valkopukuinen

1.
Oi, joukko valkopukuinen
kuin huiput lumitunturten!
Se synneistä on pestynä
veressä Jeesuksen.
Tuo joukko kirkas, luvuton
istuimen eteen tullut on.
Se kunnian sai suurimman
ja voittopalkinnon.
Jäi taakse tuska, murhe maan,
he juhlivat nyt autuuttaan
ja kiitokseen
he iäiseen
yhtyvät laulullaan.

2.
Maailma heitä halveksi,
vaan pilkka vaihtui voitoksi.
Nyt kruunuaan he riemuissaan
kantavat iäti.
He ovat vaivat kohdanneet
ja ristin alla itkeneet,
vaan Jumala on taivaassa
pyyhkinyt kyyneleet.
He ovat kaikki yhdessä
elämän vetten lähteellä,
ja Karitsa
on kirkkaana
kansansa keskellä.

3.
Oi terve, joukko autuas
ja Kristuksessa voitokas!
Hän taisteluun vei siunattuun,
hän, taivaan kuningas.
Kun kylvit kerran kyynelin,
saat niittää mielin riemuisin:
saat iäisen nyt autuuden
ja voitonpalmutkin.
Ylistä Herraa Jumalaa
ja uskollista Karitsaa!
Näin kiitosta
ja riemua
soi uusi taivas, maa.

Virsi 631a – Oi Herra, jos mä matkamies maan

1.
Oi Herra, jos mä matkamies maan
lopulla matkaa nähdä sun saan!
Oi, jos mä kerran
näkisin Herran
kunniassaan!

2.
Sinua kaipaa sydämeni,
sun puolees huutaa mun henkeni.
On yksin tästä
sen ikävästä
kyyneleni.

3.
Muut kaikki hylkää, vaan sinä et.
Autuuden särkyneet sydämet
sinulta saavat,
sä luet haavat
ja kyynelet.

4.
Mua auta, Herra, mä toivon vaan,
vaikkei ois toivoa ollenkaan.
En päästä sua,
ennen kuin mua
käyt siunaamaan.

5.
Oi Herra, suothan sä minulle
sun armos voimaksi matkalle.
Anteeksi anna,
mua nosta, kanna,
vie perille!

6.
Oi saanhan joukkoon autuaitten
kanss’ ystäväini ja omaisten
mä päästä kerran
luo armon Herran.
Oi saanhan sen!

Virsi 631b – Oi Herra, jos mä matkamies maan

1.
Oi Herra, jos mä matkamies maan
lopulla matkaa nähdä sun saan!
Oi, jos mä kerran
näkisin Herran
kunniassaan!

2.
Sinua kaipaa sydämeni,
sun puolees huutaa mun henkeni.
On yksin tästä
sen ikävästä
kyyneleni.

3.
Muut kaikki hylkää, vaan sinä et.
Autuuden särkyneet sydämet
sinulta saavat,
sä luet haavat
ja kyynelet.

4.
Mua auta, Herra, mä toivon vaan,
vaikkei ois toivoa ollenkaan.
En päästä sua,
ennen kuin mua
käyt siunaamaan.

5.
Oi Herra, suothan sä minulle
sun armos voimaksi matkalle.
Anteeksi anna,
mua nosta, kanna,
vie perille!

6.
Oi saanhan joukkoon autuaitten
kanss’ ystäväini ja omaisten
mä päästä kerran
luo armon Herran.
Oi saanhan sen!

Virsi 632 – Nyt ylös, sieluni

1.
Nyt ylös, sieluni,
mullasta nouse tästä,
jo riennä eteen taivaan valtaistuimen!
Ja vaikkei silmäni
valoa Herran kestä,
luo Jumalan ja Karitsan käy riemuiten.
Iäiseen iloon
ja juhlaan jaloon
Karitsan suuriin häihin olet kutsuttu.
Armosta Jumalan
saat taivaan kunnian,
aarteesi kauniin, perintösi ikuisen.
Siis taivaan juhlaan kiiruhda jo kiittäen.

2.
Saan kerran herätä
Herrani kaltaisena,
saan kirkastetuin silmin nähdä Jumalan.
En enää ikänä
vaikerra janoisena,
kun häissä valmis morsian on Karitsan.
Saan kruunun siellä
ja puvun vielä,
tuon pyhäin vaatteen, Kristuksen vanhurskauden.
Saan syntisyyteni,
syyn kyyneleihini,
pois heittää, vaihtaa kunniaan ja pyhyyteen
ja kyyneleni kiitosvirteen iäiseen.

3.
Kun täällä puolittain
silmillä hämärillä
saan Herraa kaukaa katsella jo riemuiten,
kun taivaan ihanain
äänien sävelillä
jo täällä voimaa on – oi päivää Kristuksen!
Hetkeni täyttää,
voimansa näyttää
jo täällä taivaan ihmeellinen rakkaus.
Vaan milloin aavistan
sen juhlan korkean,
kun uutta virttä laulan kanssa pyhien,
niin aivan maahan painaa juhla autuuden.

4.
Siell’ kaunis kannel soi,
veisaamme virttä uutta,
ei koskaan lopu se, ei koskaan vanhene.
Täällä en lauluun voi
saada sen ihanuutta,
kuitenkin laulan ylistystä Herralle.
Hän verellänsä
ja hengellänsä
myös minut Jumalalle lunastanut on.
Kunnia, kirkkaus,
voima ja ylistys
sinulle, Jeesus, ikuisesti kaikukoon.
Ja taivas, maa ja meri aamen vastatkoon.

Virsi 403 – Oi Herra, vakavasti

1.
Oi Herra, vakavasti
suo meidän taistella,
kun täällä kavalasti
houkuttaa maailma.
Kun kiehtoo kiusaajamme,
rohkaise valvomaan
ja auta, Jumalamme,
sanaasi juurtumaan.

2.
On sydän vilpillinen
ja syntiin taipuva,
sen tietää vihollinen
ja alkaa kiusata.
Hän turmioksi kääntää
voi lahjat parhaatkin.
Hän tarkkaa, voiko vääntää
vääräksi suorankin.

3.
Huudamme avuksemme
sinua, Jumala,
nyt tule voimaksemme,
synnistä pelasta.
Oi Kristus, armollasi
puhdista sielumme,
niin että tahtoasi
alttiisti seuraamme.

4.
Ah, mitä turhuudessa
me täällä kylvämme,
on ajan rahtusessa
myös häviävä se.
Vain Herran rauha pysyy,
kun kaikki katoaa.
Ken sitä lahjaa kysyy,
ikuisen aarteen saa.

Virsi 402 – En tehdä hyvää voisi

1.
En tehdä hyvää voisi,
oi Herra, milloinkaan,
jos Henkeäs et soisi
minua ohjaamaan.
Lastasi harhaavaa
johdata armollasi.
Vitsalla, sauvallasi
vie tietä oikeaa.

2.
Suo, että vaeltaisin
turhuutta karttaen
ja Hengen lahjat saisin,
ilon ja rakkauden.
Suo voimaa taistella
ja hyvin kilvoitella,
uskossa tavoitella
elämän kruunua.

3.
Oi, jospa harrastaisin
vain hyvää, oikeaa
ja pahaa inhoaisin,
valhetta kiehtovaa.
Suo, että totuuttas
mä puollan kaikin voimin
ja nöyryydessä toimin
sun valtakunnassas.

4.
Suo, ettei langettaisi
menestys tieltäsi,
maailma ettei saisi
minua orjaksi.
Myös vastoinkäymisen
suo tehdä nöyremmäksi,
sinua lähemmäksi
lastasi painaen.

5.
Oppisi puhdas anna
ohjaamaan elämää.
Jos tieltä eksyn, kanna,
niin etten harhaan jää.
Suo lepopäiväni
pyhittää sanallasi
ja armohoidossasi
levätä luonasi.

6.
Suo minun kunnioittaa
isää ja äitiä.
Suo, ettei viha voittaa
saa koskaan sydäntä.
Puhdista mieleni
ja himot alas paina.
Minua, Herra, aina
hallitkoon Henkesi.

7.
Suo karttaa ahneutta
ja välttää vilppiä,
vääryyttä, viekkautta
ja kielen syntejä.
Suo, etten kadehdi
toisilta lahjojasi,
saan aina armostasi
minäkin kylliksi.

8.
Suo Pyhän Hengen antaa
kuolleelle elämää,
uskossa minun kantaa
Henkesi hedelmää.
Uudista, Herrani,
minua armollasi.
Vie täältä omanasi
taivaaseen luoksesi.

Virsi 401 – Oi Herra, Henkes valo suo

1.
Oi Herra, Henkes valo suo
ja minuun puhdas sydän luo,
armolla kruunaa, kaunista
ja totuudessa vahvista.

2.
Sinua kaipaan vieraaksi,
ikävöin lohdutukseksi.
Käy sydämeeni voimassa,
rakkautesi lahjoita.

3.
Nimesi suurta kunniaa
suo elämäni kirkastaa.
Varjele kiusauksissa,
siteistä synnin irrota.

4.
Taistele, Herra, kanssani,
vahvista heikko uskoni.
Suo luja toivo, kestävyys,
pyhien kärsivällisyys.

5.
Pois auta teiltä turhilta,
autuuden tielle ojenna
ja saata viimein taivaaseen,
iloosi iankaikkiseen.

Virsi 400 – Voi niitä, jotka etsivät

1.
Voi niitä, jotka etsivät
vain omaa parastansa
ja petoksilla elävät,
kun kärsii köyhä kansa.
He eivät muista Jumalaa.
Pois valta heiltä katoaa
ja vaihtuu tuomioksi.

2.
On syytä muistaa varoitus:
Salatut käyvät julki,
myös hankkeeet, jotka viekkaus
toisilta kätköön sulki.
Se mikä piiloon painetaan,
paljaana kerran kohdataan,
kun koittaa päivä Herran.

3.
Siis rauhaa omantuntomme
kaikessa varjelkaamme
ja puhtautta mielemme,
parhainta, kalleintamme.
Jumalan Henki johdattaa,
hän pyhittää ja uudistaa
rehellisyyteen meitä.

4.
On ruumis Hengen temppeli
ja luotu Herrallemme.
Älkäämme pahennukseksi
siis tulko toisillemme.
Kristuksen ristintuskia
jos katselemme uskossa,
niin paha tahto talttuu.

5.
Nyt minuun puhdas sydän luo,
Isäni, sanallasi.
Tiellesi, Jeesus, tulla suo
ja kuulla kutsuasi.
Oi Pyhä Henki, näytä vain
päämäärä suurin, arvokkain:
Jumalan valtakunta.

Virsi 399 – Taas armon kyllyydestä

1.
Taas armon kyllyydestä
tuon, Herra, kiitoksen,
sen jokahetkisestä
voimasta riemuitsen.
Se on niin avara,
ei voi se loppua.
Herralle ikuisesti
soi kiitos, kunnia.

2.
Oi Jeesus, kunniani,
kruununi verraton,
kun olet aarteenani,
muu tyhjää, turhaa on.
Ja vaikka henkeni
alttiiksi joutuisi,
sinua tunnustaisin,
ainoa Herrani.

3.
Anteeksi, Herra, anna
nyt synnit, puutokset
ja armollasi kanna,
pois torju syytökset.
Isäni, armahda
lastasi heikkoa,
pauloista synnin auta
ja pahan vallasta.

4.
Tahtoisin Herran mieltä
noudattaa kaikessa.
Suo, etten eksy tieltä,
en luovu armosta.
Varjele lastasi,
niin etten horjuisi.
Sinulle kunniaksi
suo elää, Herrani.

5.
Suojele isänmaata
ja omaisiani.
Pyhyyden tuntoon saata
kirkkoni, kansani.
Oi Herra, armahda,
sairaita paranna,
vahingot, vaarat torju
ja auta, pelasta.

Virsi 398 – Oi tulkaa, työtätekevät

1.
Oi tulkaa, työtätekevät,
te kuorman alla nääntyvät,
näin Kristus kutsuu meitä.
Kuormanne raskaan huojennan
ja tunnon rauhan lahjoitan.
Niin lepoon autan teitä.

2.
Siis ikeeni nyt ottakaa
ja ristiänne kantakaa
te nöyrin mielin aina.
On sovelias ikeeni
ja keveä on kuormani,
ei näännyksiin se paina.

3.
Vaan ihmisluonto ristiä
ei täällä tahdo kärsiä,
sen ynsein mielin kantaa.
Maailman turhaa kunniaa
ja huvia ja hekumaa
ei tahdo pois se antaa.

4.
Kuollessa monen mielestä
on kyllin aikaa kääntyä,
on vielä liian varhain!
Kun kieli ei voi liikkua,
ei ajatuskaan toimia,
se onko hetki parhain?

5.
Kuitenkin vielä armossaan
Jumala kutsuu lapsiaan
kulkemaan tietä taivaan:
Te Kristuksessa pysykää,
sanasta kiinni pitäkää,
niin ette joudu vaivaan.

6.
Ristiä kantoi Herramme
ja kärsi meidän syntimme,
se olkoon mielessämme.
Kun risti täällä ahdistaa,
niin Kristus meitä vahvistaa,
on aina ystävämme.

Virsi 397 – Kun on turva Jumalassa

1.
Kun on turva Jumalassa,
turvassa on paremmassa
kuin on tähti taivahalla,
lintu emon siiven alla.

2.
Herra seurakunnassansa
aina hoitaa lapsiansa.
Armonsa hän heille antaa,
käsillänsä heitä kantaa.

3.
Käsistä ei väkevistä
mikään heitä irti riistä.
Omakseen hän heidät osti,
kuolemasta eloon nosti.

4.
Milloin murheet heitä kohtaa,
niiden alla Herra johtaa,
ilon, lohdun antaa heille,
uuden voiman uupuneille.

5.
Iloitse siis auttajasta,
Herran kansa, Jumalasta!
Maahan lyö hän vainoojamme,
sanansa on voimanamme.

6.
Käyköön myöten taikka vastaan,
eipä Isä hylkää lastaan.
Herra ohjaa parhaaksemme
kaikki vaiheet päiviemme.

Virsi 396 – Käyn kohti sinua

1.
Käyn kohti sinua,
oi Herrani,
tietäni viitoittaa
pyhä ristisi.
Virteni matkalla
soi täynnä toivoa.
Käyn aina, Herrani,
kohti sinua.

2.
Kun päivä pilvinen
tien pimentää,
kun synkkä, raskas yö
usein yllättää,
niin katseen kaipaavan
taivaalle kohotan.
Käyn aina, Herrani,
kohti sinua.

3.
Suo, että näkisin
tien taivaaseen,
vaikka se peittyisi
vaivaan, murheeseen.
Lohduta sanalla,
uskoa vahvista.
Käyn aina, Herrani,
kohti sinua.

4.
Kun taival päättynyt
on päällä maan,
käyn luokse Jeesuksen
riemuun ihanaan.
Ei tuska yltää voi,
kirkkaana laulu soi.
Käyn aina, Herrani,
kohti sinua.

Virsi 395 – Jo ennen syntymääni

1.
Jo ennen syntymääni,
kun uinuin toivona,
myös minut lapseksesi
jo tunsit, Jumala.

2.
Näin laupeuden syli
minua ympäröi,
kun olit lähempänä
kuin äidin sydän löi.

3.
Jo idussani sykki
elämä ihmeineen.
Loit täyden tarkoituksen
sen hetkeen jokaiseen.

4.
Sinulta oikeuden
sain tähän elämään
ja kotiin, isänmaahan
ja omaan tehtävään.

5.
Kuin kirkas aamutähti
iloitsee taivaalla,
saan valtakunnassasi
vapaana iloita.

6.
Talleta, Isä taivaan,
haltuusi päiväni.
Laupeutesi syli
on turva tielläni.

Virsi 394 – Minua tutkit, Herrani

1.
Minua tutkit, Herrani,
ja tiedät kaikki tekoni.
Jokaisen tieni havaitset,
myös ajatukset salaiset.
Jos makaan, nousen, kävelen,
jos missä lienen, näet sen.

2.
Ei sanaa yhtään suustani
voi päästä tietämättäsi.
Elämän päivät vastaiset
jo tunnet niin kuin entiset.
Ei mikään tietämättäsi
voi täällä tulla vastaani.

3.
Oi tieto ihmeteltävä!
Ei sitä järki käsitä.
Ken sitä voisi luodata,
sen valtavuutta tutkia!
Jumalan töitä julistan
ja ihmetellen kumarran.

4.
Kuhunka voisin kulkea,
kasvoja Herran paeta?
Taivaaseen vaikka nousisin,
myös siellä Herran kohtaisin.
Jos tuonelaan käyn pimeään,
en vältä Herraa sielläkään.

5.
Jos merten taakse pakenen,
sinusta, Herra, pääse en.
On yönkin synkeydessä
silmäsi kaiken näkevä
ja pimeyskin sakea
sinulle päivä valoisa.

6.
Jo ennen syntymistäni
näkivät minut silmäsi.
Vaiheeni kaikki tulevat
tiedossas, Herra, olivat,
ja joka ainut päiväni
on kirjoitettu kirjaasi.

7.
Oi ääretöntä voimaasi!
Ylistän armotöitäsi.
Ihmeesi ovat lukuiset
kuin meren hiekan muruset.
Oi syvä Luojan viisaus,
uskollisuus ja laupeus!

8.
Minua tutki, Jumala,
ja sydämeni paljasta.
Syvimmät aivoitukseni
taivuta, Herra, tahtoosi.
Jos lienen tiellä pahalla,
niin oikealle taluta.

9.
Sinua, Herra, ylistän,
minulle annoit elämän.
Armosi runsaat lahjat soit,
kun minut ihmiseksi loit.
Oi Herra, turva ainoa,
sinua tahdon seurata.

Virsi 393 – Vakaana Herran teitä

1.
Vakaana Herran teitä
vaella ainiaan
ja kaikki huolet heitä
Jumalan hallintaan.
Jos Herra siunausta
ei anna töillesi,
on turhaa ponnistusta
parhaatkin rientosi.

2.
Siis pyydä täällä täyttää
Jumalan tahtoa,
uskollisesti käyttää
armonsa lahjoja.
Kun vanhurskautta Herran
käyt tavoittelemaan,
muu hyvä kaikki kerran
sinulle siunataan.

3.
Uskossa Herran tiellä
syntiä vastusta.
Ei Vapahtaja kiellä
apua, voittoa.
Tee, mistä käskyn antaa
Jumala sanassaan!
Hän armossansa kantaa
sinua voimallaan.

4.
Vaipukoot suuret vuoret,
kukkulat horjukoot
ja meret, taivaan ääret
kuohukoot, leimutkoot,
ei Herra jätä lastaan
vaaroihin hukkumaan.
Hän suoja vaaraa vastaan
on rauhanliitossaan.

5.
Hän antaa aamun koittaa,
yön synkän hälvetä,
valonsa armaan voittaa,
auringon yletä.
Hän, Isä valkeuden,
kointähden esiin tuo,
osoittaa laupeuden,
taas uuden päivän suo.

6.
Herraasi yksin luota
keskellä pelkosi.
Ei mikään turmaa tuota,
kun hän on kanssasi.
On Isä armollinen
kaikille lapsilleen,
sanassaan uskollinen
on uskovaisilleen.

Virsi 392 – Oi, miksi tiellä Herrani

1.
Oi, miksi tiellä Herrani
pelkäisin vaikeroiden?
On hyvä Paimen turvani,
hän kaitsee vartioiden.
Hän meidät osti verellään,
hän sanallaan ja Hengellään
vie kautta kohtaloiden.

2.
Mä tunnen hänen äänensä
ja seuraan kutsuansa.
Hän tuntee kaikki nimeltä,
jokaisen laumassansa.
Hän palauttaa eksyneen
ja syliin ottaa uupuneen,
vie heikot helmassansa.

3.
Hän itse, leipä elämän
ja armon lähde syvä,
suo Hengen voiman väkevän,
on riemu enentyvä.
Jos tieni kulkee pimeään,
en väisty hänen jäljistään,
hän ohjaa, Paimen hyvä.

4.
Näin lausuit: ”Kuka riistää vois
minulta omiani?”
Oi auta, maailma kun pois
ryöstäisi seurastasi.
Suo, että kuulun laumaasi,
kun pelastat sen kotiisi
suuressa armossasi.

Virsi 391 – Armahda, oi Herra, meitä

1.
Armahda, oi Herra, meitä,
kuule seurakuntaasi!
Älä kasvojasi peitä,
pakenemme turvaasi.
Sinä päältämme voit poistaa
synnin palkan synkeän,
sallit poluillemme loistaa
päivän uuden, pysyvän.

2.
Käskyjesi rikkojia
säästä, Herra laupias.
Pese synnin tahraamia
verelläsi, armias.
Käskyt maahan tallasimme,
sinut murehdutimme.
Himoihimme vajosimme,
säästä meitä, Herramme.

3.
Syntiemme orjuudesta,
nälän, taudin vaivoista,
vihollisten julmuudesta,
kapinoista, riidoista,
tulipalon vahingosta,
ruumiin, sielun vaaroista,
kadotuksen turmiosta
varjele, oi Jumala.

4.
Kautta pyhän syntymäsi,
pyhän kärsimisesi,
kautta kovan kuolemasi,
ylösnousemisesi
auta, Kristus, omiasi,
kuolemasta pelasta,
meidät myöskin armossasi
autuuteen vie, Jumala.

5.
Sanallasi ohjaa aina,
hoida seurakuntaasi,
väärät opit alas paina,
lisää valtakuntaasi.
Laupiaasti armon käsi
langenneille ojenna,
eksyksistä äänelläsi
kutsu heitä, Jumala.

6.
Auta, että vihdoin koittaa
täällä rauha, oikeus,
että vihan, sodan voittaa
lähimmäisenrakkaus.
Siunaa maamme esivalta,
isänmaata johdata,
murra kaikki väkivalta,
auta meitä, Jumala.

7.
Vainottuja, sorrettuja
toivollasi lohduta,
syyttömästi vangittuja
rohkaise ja puolusta.
Sairaita ja kuolevia
tuskissansa virvoita,
muista kuorman kantajia,
kuule meitä, Jumala.

8.
Hyljätyt ja yksinäiset,
turvattomat lapsesi,
kodittomat pakolaiset
ota, Herra, hoitoosi.
Kärsiviä lohduttamaan
sydämemme sulata,
toisiamme armahtamaan
auta meitä, Jumala.

9.
Käskit meidän maailmaasi
viljellä ja varjella,
työhön tähän antamaasi
anna meidän taipua.
Kiittäen suo antejasi
meidän täällä nauttia,
oikein käyttää lahjojasi.
Kuule meitä, Jumala.

10.
Synnit maailman kun kannoit,
sinä, Uhrikaritsa,
synnit maailman kun kannoit,
meitä auta, armahda!
Synnit maailman kun kannoit,
kansasi vie perille!
Meille elämäsi annoit.
Kuule rukouksemme.

Virsi 390 – Oi Jeesus, armon ruhtinas

1.
Oi Jeesus, armon ruhtinas,
sinua tahdon kiittää.
Kun viivyt läsnä, laupias,
niin turva, rauha riittää.
Ken tielläsi vain vaeltaa,
hän aina lohdutuksen saa,
kun hänen kanssaan kuljet.

2.
Mä yönkin synkän keskellä
vaellan turvissasi.
Käyt korven tiellä vierellä,
en pelkää omanasi.
Näin, Jeesus, suojaat vaaroissa,
valolla täytät kirkkaalla
myös ahdistuksen rotkot.

3.
Ja vaikka vuorten haudaksi
maan syvyys aukeaisi,
maailma vaikka hukkuisi
tai tyhjiin raukeaisi,
niin vahva, varma turvani
ja kallioni, linnani,
oi Jeesus, olet aina.

4.
Ja vaikka järkkyisikin maa
ja tulva syöksähtäisi
tai raunioita, kuolemaa
vain kaupungeista jäisi,
niin järkkymättä kuitenkin
jää muuri Herran kaupungin.
Se kestää paikallansa.

5.
Ah, Jeesus vahva linna on,
suojamme turvallinen.
Hänessä olen peloton
ja aivan rauhallinen.
Kun minua hän vahvistaa
ja hengen voiman uudistaa,
en muusta mistään huoli.

6.
Siis aina kiitän Herraani
kaikesta sielustani
ja häneen liitän toivoni
kaikissa vaiheissani.
Ylistys rauhanruhtinaan
ja Herran kansan kuninkaan
nyt, aina, ikuisesti!

Virsi 389 – Jumalan haltuun anna

1.
Jumalan haltuun anna
nyt tiesi, tarpeesi
ja Herran huomaan kanna
surusi, murheesi.
Hän, joka sinut loi,
sinulle hengen soi,
tarpeesi kaikki tietää.
Hän auttaa tahtoo, voi.

2.
Niin heitä haltuun Herran
ristisi, vaivasi,
ne armossansa kerran
hän kääntää parhaaksi.
Ennen kuin luuletkaan
hän ehtii auttamaan,
ja ristit, tuskat, vaivat
hän poistaa aikanaan.

3.
Lujasti mieleen paina
ja älä unohda:
on lapsillensa aina
laupias Jumala.
Hän uskovaisiaan
ei hylkää milloinkaan,
vaan huolen heistä kantaa,
on heidän suojanaan.

4.
Siis Herran tietä kulje
vakaana uskossa
ja sydämesi sulje
maailman himoilta.
Ja armahtajaasi
vain luota alati.
Jos mikä täällä kohtaa,
hän kulkee kanssasi.

5.
Jos joudut epäilyksiin,
kun murheet saartavat,
niin Herran kädet yksin
sinua kantavat.
Kaikissa vaiheissa
on Herra turvana.
Hänelle kiitos olkoon
armonsa avusta!

Virsi 388 – Jeesus, johdata

1.
Jeesus, johdata
tiemme kulkua.
Auta, että kiiruhdamme,
jälkiäsi noudatamme.
Kätes meille suo,
ohjaa Isän luo.

2.
Alla kyynelten,
Jeesus, pyytelen,
etten turhaan valittaisi
enkä tieltäs poikkeaisi.
Koetusten tie
luokses, Herra, vie.

3.
Murheen alhossa
ole turvana,
että armos vahvistaisi,
kestävyyteen totuttaisi.
Nosta mieleni
määränpäähäni.

4.
Johda matkani,
rakas Herrani.
Saata rauhaan ahdingoista,
esteet viimeisetkin poista.
Avaa ovesi,
päästä lepoosi.

Virsi 387 – Herraamme aina luottaa saa

1.
Herraamme aina luottaa saa,
sen tietää kristikansa.
Hän rakastaa ja lohduttaa
kaikkia lapsiansa.
Taivaaseen päin hän johtaa näin,
me vaikka hätäilemme
ja usein epäilemme.

2.
Herraamme aina luottaa saa,
jos ottaa hän tai antaa.
Hän leivän meille lahjoittaa
ja huolen meistä kantaa.
Jos riemun suo tai ristin tuo,
me häntä kiittäkäämme,
tahtoonsa tyytykäämme.

3.
Herraamme aina luottaa saa,
kun hän suo kuritusta,
kun työmme tyhjiin raukeaa
tai saamme siunausta.
Hän vitsallaan ja sauvallaan
näin kaitsee lampaitansa,
johdattaa omiansa.

4.
Herraamme aina luottaa saa,
käy kaikki parhaaksemme.
Hän toivon meille kirkastaa,
suo valon matkallemme.
On puutteemme ja murheemme
tiedossa Herrallamme.
Hän kantaa kuormiamme.

5.
Herraamme aina luottaa saa,
kun tunto meitä soimaa.
Me saamme sanaan uskaltaa
ja pyytää armon voimaa.
Hän sanallaan ja armollaan
tuo avun kiusauksiin
ja synnin ahdistuksiin.

6.
Herraamme aina luottaa saa,
siis häntä kiittäkäämme!
Jo silmiin siintää Kaanaan maa,
me sinne rientäkäämme!
Oi Jumala, nyt johdata
luvattuun maahan meitä,
rauhaasi meidät peitä.

Virsi 386 – Salattu Herra, valtakunnassasi

1.
Salattu Herra, valtakunnassasi
ei kuolevainen kestä valoasi,
niin syvä meidät peittää pimeys.
Me kasvojasi, Herra, tunne emme,
se valo, jolla kohtaat sydämemme,
on salattu.

2.
Salattu armopäätös meitä ohjaa.
Sen avaruutta, laupeuden pohjaa
me emme koskaan pysty mittaamaan.
Se, kuinka Isä antoi ainoansa,
Poikansa meille armohelmastansa,
on salaisuus.

3.
Salattu turvakätkö syntiselle
ja pelon painamalle sydämelle,
salattu, horjumaton kallio:
myös minut Jeesus Isän syliin kantaa,
anteeksi synnin juurinensa antaa.
Oi salaisuus.

4.
Salattu ihme uuden syntymämme
päivästä päivään, halki elämämme.
Salattu sisällinen kristitty.
Vaan maailma ei tunne armon lasta,
kun sille uusi luonto Jumalasta
on salattu.

5.
Salattu voima uskonelämässä,
rakkaudessa kaiken kärsivässä,
rukouksessa, joka avun tuo.
Rakkaus, joka katkeruuden voittaa
ja kaunan murtaa, riidan raunioittaa,
on salattu.

6.
Salattu tie, ei viisas siitä tiedä,
se perille voi neuvottoman viedä
ja ontuvaakin ohjaa eteenpäin.
Se taito, joka taidotonta käyttää
ja omat aikeet harhateiksi näyttää,
on salattu.

7.
Salattu suoja, johon Herra peittää,
kun lapsensa hän ahdistuksiin heittää
ja vainon alle, vaaran pimentoon.
Kun sielu yksin jää ja pelkoon nääntyy,
se hoiva, jossa tuska riemuun kääntyy,
on salattu.

8.
Salattu suuri päivä, jolloin kerran
kasvoista kasvoihin saan nähdä Herran,
käyn juhlajoukkoon häntä kiittämään.
On kiire uuteen toivoon nostetulla,
jo tänä päivänä voi Ylkä tulla.
Oi salaisuus.

Virsi 385 – Auta, oi Jeesus, kun eksytys suuri

1.
Auta, oi Jeesus, kun eksytys suuri
maata käy voimalla valloittamaan.
Saatana väijyy nyt julmana juuri
valmiina sieluja vangitsemaan.
Maailman ruhtinas miettivi ansaa,
kuinka se turmioon syöksisi kansaa,
kuinka se turmioon syöksisi kansaa.

2.
Auta, kun saatana, maailma, liha
syntien orjaksi taivuttavat,
kun tämän maailman ystävyys, viha
pois sinun luotasi houkuttavat.
Anna siis kuolemantuskaasi muistaa,
että voin ylpeän mieleni suistaa,
että voin ylpeän mieleni suistaa.

3.
Auta, oi Jeesus, kun syntini tuottaa
tunnolle vaivoja syytöksineen.
Anteeksiantoosi suo minun luottaa,
että en sortuisi katkeruuteen.
Hengessä köyhäksi tulla jos voisin,
kuormani kaikki sun hoitoosi toisin,
kuormani kaikki sun hoitoosi toisin.

4.
Auta, oi Jeesus, kun syntini aina
henkesi lämmön saa laimenemaan.
Ylpeä luontoni nöyräksi paina,
hauduta armolle aukenemaan.
Yhdistä henkeni Henkesi kanssa,
terveeksi näin minut tee kokonansa,
terveeksi näin minut tee kokonansa.

5.
Auta, oi Jeesus, suo katseesi loistaa
juonia kiusaajan paljastaen,
kun sanan selvän se tahtoisi poistaa
kulkien vaatteissa valkeuden.
Suo, että henget mä ain erottaisin,
voittaisin valheen ja voimasi saisin,
voittaisin valheen ja voimasi saisin.

6.
Auta ja varjele, vartija parhain,
kun olen lähdössä harhailemaan.
Tyynnytä mieleni myöhään ja varhain
kanssasi valvoen rukoilemaan.
Synnissä jos tahdon nukkuen maata,
tiellesi taas minut, Herrani, saata,
tiellesi taas minut, Herrani, saata.

7.
Auta, kun kamppailen kuoleman kanssa,
kun eronhetkeni koittava on,
sielu kun uupuu jo taistelussansa,
vastassa mahti on tuntematon.
Ilmesty silloinkin auttajakseni,
kuule myös heikoimmat huokaukseni,
kuule myös heikoimmat huokaukseni.

8.
Auta, kun päätän jo vaivojen matkaa,
voitolle voimasi kunniaksi.
Täällä saan alkaa ja taivaassa jatkaa
virttäsi uutta ja kiitostasi.
Ristillä Sankari kuoli ja voitti,
kuoleman keskelle elämä koitti,
kuoleman keskelle elämä koitti.

Virsi 384 – Autuas, ken elämänsä

1.
Autuas, ken elämänsä
uskoo huomaan Jumalan,
elää hänen lähellänsä,
suostuu tahtoon Korkeimman.
Ilo, onni, menestys,
murhe, köyhyys, kärsimys,
kaikki koituu parhaaksemme,
myöskin kuolo voitoksemme.

2.
Häilyvä on elämämme,
varjo vaelluksemme.
Monet vaiheet päivinämme
täällä aina koemme.
Eivät kestä aarteet maan,
tieto, arvo, valtakaan.
Emme saata yhtään jatkaa
elämämme juoksun matkaa.

3.
Herralla on tiedossansa
salaisimmat toiveemme.
Ilman hänen apuansa
raukenevat aikeemme.
Herralla on vallassaan
kaikki maassa, taivaassaan.
Herra ohjaa parhaaksemme
kaikki vaiheet vuosiemme.

4.
Tiedostamme, voimastamme
täällä usein kerskaamme.
Lahjaksi me Herraltamme
kaiken saaneet olemme.
Herralta on kuritus,
Herralta myös armahdus.
Hän suo puutteen, hän suo leivän,
murheen niin kuin ilon päivän.

5.
Autuas, ken muistaa tätä,
tyytyy Herran tahtohon.
Häntä Jumala ei jätä,
Herran hoidossa hän on.
Kun hän täältä eroaa,
levon Herrassa hän saa,
voiton perii kuolemassa,
ilon taivaan kunniassa.

6.
Sydän nöyrä, tyytyväinen,
Herra, minuun aina luo,
maailma kun pettäväinen
murhetta ja tuskaa tuo.
Minut viimein suojaasi
kanna riemunmaahasi,
jossa laulaa voitostansa
uutta virttä Herran kansa.

Virsi 383 – Nyt ylös vuoriin tiellä

1.
Nyt ylös vuoriin tiellä
katseeni kohotan,
saan avun parhaan sieltä
ja valon ihanan.
Hän on mun apunani,
ken maan ja taivaan loi.
Hän kuulee huutoani
ja auttaa kyllä voi.

2.
Hän valpas on, ei salli
horjahtaa jalkani.
Herrani valvoo aina
ja pysyy luonani,
armossaan suojeleepi
ja tukee kättäni,
öin päivin varjeleepi
ja siunaa työtäni.

3.
Hän pahan torjuu, poistaa
ja sielun pelastaa,
suo mulle armon loistaa,
vaivoissa virvoittaa.
Jos saavun taikka lähden,
hän tarttuu käteeni,
rakkautensa tähden
hän johtaa matkani.

Virsi 382 – Sinuhun turvaan, Jumala

1.
Sinuhun turvaan, Jumala,
jo vaivan alta päästä.
Minua kuule heikkoa
ja häpeästä säästä.
Armollinen,
nyt rukoilen,
armahda Kristuksessa.
Sä linnani,
saan turviisi
paeta taistellessa.

2.
Herrani, olet toivoni
ja ainut auttajani,
hamasta nuoruudestani
väkevä vartijani.
Kun varjelit
ja suojelit
jo synnyinhetkelläni,
niin turvassa
on parhaassa
myös koko elämäni.

3.
Jos sallit, Isä, vanhaksi
ja heikoksi mun tulla,
myös silloin ole tukeni
ja sauva vahva mulla.
Vihollinen
petollinen
kasvosi tahtoo peittää
ja kiusatun,
ahdistetun
niin epätoivoon heittää.

4.
Voimasi anna voimaksi
tietäsi käydäkseni.
Sanasi anna oppaaksi,
valoksi vaiheitteni.
Kun pelastit
ja opetit
jo varhain nuoruudessa,
myös varjele
ja suojele
heikossa vanhuudessa.

5.
Ken hyvyyttäsi milloinkaan
voi mitata maan päällä!
Sen tahdon muistaa ainiaan
ja kiittää siitä täällä.
Hyvyytesi,
totuutesi
nyt sydämeeni paina,
niin että myös
väkevät työs
voin julki tuoda aina.

6.
Voimaasi tahdon julistaa
ja kiittää armostasi,
niin että lastenlapset saa
myös nähdä kunniasi.
Ei ääriä,
ei määriä
sun viisaudellasi.
Jos syvyyteen
viet hirmuiseen,
taas nostat voimallasi.

7.
Suot suuriakin suruja,
oi Herra, minun maistaa.
Et silti ole kaukana,
suot päivän uuden paistaa.
Näin toivoni
ja voimani
uudistat armollasi.
Siis riemuitsen
ja kiitoksen
tuon pelastuksestasi.

Virsi 381 – Herrassa on valo, autuus

1.
Herrassa on valo, autuus.
Miksi pelkään, epäilen?
Herra henkeni on vahvuus.
Ketä minä vapisen?
Synti kyllä ahdistaa,
minut tahtoo hukuttaa,
myrsky nousee syvyydestä.
Armon voima aina kestää.

2.
Suuri sota nousta saattaa,
julma joukko piirittää,
surma sieluani saartaa,
sydäntäni säikyttää.
Yksin en jää silloinkaan,
Herran turvakseni saan.
Tuhannet hän vainoojansa
yhdellä lyö sanallansa.

3.
Yhtä pyydän, Herra pyhä:
Anna luonas asua,
sinun huoneessasi yhä
kasvojasi katsella.
Salli, että sydän saa
etees murheet vuodattaa.
Milloin aika kova koittaa,
rauhasi suo minun voittaa.

4.
Valtaan vihollisieni
älä jätä minua.
Anna huutaa avukseni,
auttajani, sinua,
turvapaikkaa etsiä,
maistaa Herran hyvyyttä.
Herran käsiin murheet kannan,
koko elämäni annan.

5.
Älä kätke kasvojasi,
Herra, autuus ainoa.
Siunaa meidät rauhallasi,
armon käsivarrella.
Kätesi jos vedät pois,
missä silloin turva ois?
Auta, että sanastasi
aina etsin kasvojasi.

Virsi 380 – Herra, hoida lastasi

1.
Herra, hoida lastasi,
yksin en voi käydä.
Auta, ettei mieltäni
turhat huolet jäydä.
Nostit laupeudessas
minut kuolemasta,
lahjojasi, armias,
annat nyt ja vasta.

2.
Ruumiini ja sieluni
olkoot hoidossasi,
elämäni, voimani
sainhan lahjoinasi.
Kasteen armon autuaan
soit ja armopöydän,
sanaa kutsut kuulemaan,
niistä turvan löydän.

3.
Suojaa, Herra, kotini,
hoivaa rakkaitani.
Siunaa arkitoimeni
kutsumuksessani.
Neuvo hallitusta maan.
Opettajat saata
oppilaitaan ohjaamaan
kohti taivaan maata.

4.
Kaitse tiellä autuuden
valoon kutsutuita,
etsi mailta varjojen
lapsiasi muita.
Nosta nälkään nääntyneet,
taita leipää heille.
Kuivaa murheen kyyneleet,
anna ilo meille.

5.
Kaiken armostasi sain,
myöskin taakat täällä.
Viimeiseksi sinä vain
seisot multain päällä.
Voiton seppeleeni saan
kerran lahjanasi,
luokses pääsen laulamaan,
Herra, kiitostasi.

Virsi 379 – Herralle tiesi anna

1.
Herralle tiesi anna,
hän taivaat johdattaa,
ja hänen viittaustaan
maailmat noudattaa.
Hän meren kuohut tyyntää
ja myrskyt raivoisat.
Kun hänen tietään kuljet,
turvassa vaellat.

2.
Herraasi luota aina,
hän johtaa parhaiten
niin menestyksen päivät
kuin päivät murheitten.
Ei itku, huoli auta,
odota Jumalaa.
Myös ristin antaessaan
hän siunaa, rakastaa.

3.
Herrasi tietää kaikki,
neuvonsa parhain on,
on viisas toimissansa,
voimassaan rajaton.
Uskollisesti täyttää
hän lupauksensa.
Hän merten kuilut kuivaa,
jos niin on tahtonsa.

4.
Ja vaikka vastaan ryntäis
myös vallat helvetin,
hän armopäätöksensä
vie voittoon kuitenkin.
Kun Herra armollansa
sinua hoitaa saa,
hän pyhäin joukkoon viimein
taivaaseen johdattaa.

Virsi 378 – Kaitse, Jeesus, paimen hyvä

1.
Kaitse, Jeesus, paimen hyvä,
laumassasi minua.
Eksyvä ja erehtyvä
olen ilman sinua.
Luonasi saan turvan parhaan,
auta, etten koskaan harhaan
läheltäsi joutuisi,
laumastasi luopuisi.

2.
Hyvä paimen lampaitansa
sydämestään rakastaa.
Paimen myöskin omiltansa
rakkautta aina saa.
Hoida, Herra, laumassasi
minuakin omanasi.
Minä tahdon sinua
rakastaa ja kuunnella.

3.
Lammas seuraa paimentansa,
paimen kaitsee lammastaan.
Jeesus läsnäolollansa
turvan antaa laumassaan.
Milloin peto uhkaa niellä,
apuasi älä kiellä.
Paimensauva kohota,
vaara kauas karkota.

4.
Paimen kääntää laupiaasti
lampaan puoleen kasvonsa.
Lammas kuulee halukkaasti
paimenääntä tuttua.
Näin, oi Jeesus rakkaimpani,
äänesi on riemunani.
Ole hädän hetkellä,
auttajani, lähellä.

5.
Kaikki eksyneetkin lampaat
saata, Jeesus, laumaasi,
ettei niitä pedon hampaat
raatelisi, surmaisi.
Harhateiltään kotiin tuo ne,
että yksi lammashuone,
yksi paimen olisi,
armotyösi täyttyisi.

6.
Jeesus, tule turvakseni,
Jeesus, anna armosi.
Anna rauha sielulleni,
käännä minuun kasvosi.
Johda, paimen, laumassasi
sanallasi, sauvallasi.
Kiitos olkoon Jeesuksen,
uskollisen paimenen.

Virsi 377 – Sun haltuus, rakas Isäni

1.
Sun haltuus, rakas Isäni,
mä aina annan itseni.
Mun sieluni ja ruumiini
sä Herra, ota suojaasi.

2.
Mun sieluni ja ruumiini
sun omas ovat, Herrani.
Siis omas ota huomahas,
en pelkää sinun suojassas.

3.
Sun, Isä, tahtoos tyytyen
saa sydän levon suloisen.
Oot hädässä ja tuskassa
mun auttajani ainoa.

4.
Sen uskon, rakas Isäni,
vaan muista heikkouttani.
Sun lastas auta vaivassa,
suo ilo luonas taivaassa.

Virsi 376 – Sinua, Jeesus, rakastan

1.
Sinua, Jeesus, rakastan,
sen sydämestä tunnustan,
oi siunaa armollasi.
Maailma ei tuo iloa,
en tottele sen turhuutta,
kun olen omanasi.
Kun tuska saartaa sieluni,
niin olet uskallukseni.
Nyt voimallasi vahvista
ja verelläsi puhdista.
Oi Herrani,
siis pelasta, siis pelasta
synnistä, sielun surmasta.

2.
Kun annoit, Herra, lahjaksi
ruumiin ja sielun, kaikkeni,
suo voimaa tahtos täyttää.
Niin kunniaksi nimesi,
myös lähimmäisen parhaaksi
lahjasi voisin käyttää.
Kiinnitä minut totuuteen,
kiusaaja kaada juonineen,
suo voimaa kestää, kärsiä,
kun kannan täällä ristiä.
Oi Herrani,
vain ristisi, vain ristisi
nyt olkoon lohdutukseni.

3.
Kun päättyy kerran matkani,
lähetä, Herra, enkeli
luoksesi minut tuomaan.
Ruumiini kerran kätköön maan
nimeesi, Jeesus, siunataan,
se ota armon huomaan.
Kun herätät sen kuolleista,
suo minun taivaan riemussa
katsella kirkkauttasi
ja nähdä rakkaat kasvosi.
Oi Herrani,
suot autuuden, suot autuuden,
ylistys Herran ikuinen!

Virsi 375 – Kun Herra hoitaa, paimentaa

1.
Kun Herra hoitaa, paimentaa,
ei silloin mitään puutu.
Hän kaitsemasta minua
ei väsy, ei hän suutu.
Hän ruokkii taivaan leivällä
ja elävällä vedellä
virvoittaa sieluani.

2.
Minua tiellä autuuden
hän ohjaa Hengellänsä.
Luo tuoreen, vehmaan laitumen
hän kutsuu äänellänsä.
Hän tuntee kaikki tarpeeni,
hän täyttää köyhän sieluni
armollaan avaralla.

3.
Ja pimeässä laaksossa
jos yksin vaeltaisin
ja tuhansissa vaaroissa
jos tuskaa maistaa saisin,
niin pelkäisi en kuitenkaan,
kun vitsallaan ja sauvallaan
minua Herra johtaa.

4.
Hän sielulleni valmistaa
runsaimman armopöydän.
Hän Hengellänsä vahvistaa,
niin että riemun löydän.
Minua seuraa laupeus
ja Herran hyvyys, rakkaus
päivien loppuun asti.

Virsi 374 – Mitä silloin multa puuttuu

1.
Mitä silloin multa puuttuu,
kun Herra huolen kantaa?
Turhaan sielu häneen suuttuu.
Hän taivaan leipää antaa,
elävää vettä juottaa,
se virvoituksen tuottaa.
Hän antaa Pyhän Hengen.

2.
Paimenena Herra näyttää
laumalleen niityn parhaan.
Kaikki tarpeemme hän täyttää,
ei meitä päästä harhaan.
Hän aina suojaa lastaan
saatanan vimmaa vastaan,
kun kanssamme hän kulkee.

3.
Vitsallasi, sauvallasi
paimenna, Herra, meitä,
ettemme pois laumastasi
outoja kulje teitä.
Sä meille katoit pöydän,
sanastas leivän löydän
keskellä vihollisten.

4.
Sinä voitelit mun pääni
Henkesi voitehella.
Annat voimaa elämääni
sanasi laitumella.
Elätät armollasi
mua seurakunnassasi.
Ei siellä mitään puutu.

Virsi 373 – Jeesus, kuule rukoukset

1.
Jeesus, kuule rukoukset
köyhän, kurjan syntisen,
heikoimmatkin huokaukset
ahdistetun sydämen.
Jalkojesi juureen vaivun
pääni ristiin painaen.
Siinä turvallisin mielin,
Jeesus, sua rukoilen.

2.
Haavojasi lähemmäksi,
lähemmäksi ristiä
kaipaa köyhä sydämeni
nytkin, tällä hetkellä.
Anna Pyhän Hengen voimaa,
tulta lamppuun sammuvaan.
Yö on synkkä, Ylkä viipyy,
milloin tulet noutamaan?

3.
Riennä siis jo ristin turviin,
haavoitettu syntinen!
Taakat, huolet kirpoavat
luona rakkaan Jeesuksen.
Kaipuu kasvaa sydämessä
taivaan kotiin ihanaan.
Jeesus, milloin pääsen sinne
harppuani soittamaan?

Virsi 372 – Isän käsi, sydämeeni

1.
Isän käsi, sydämeeni
anna rauha taivaasta,
ettei liekki rukouksen
koskaan sammu minusta.
Olkoon armon taivas auki
myöskin murheen aikana,
että aina uskon silmin
Isää saisin katsella.

2.
Salli olla lähelläsi,
rakas taivaan kuningas,
elämäni kuormat jättää
ristin juureen, laupias.
Siitä löydän lunastuksen,
täyden rauhan sydämeen.
Murheissakin autuaana
jatkan matkaa taivaaseen.

3.
Jeesus, olet uhrillasi
sovittanut minutkin,
että armon kosketuksen
tuskassani tuntisin.
Täällä uuvun iltaa kohti,
päivän helle näännyttää.
Kuollessani täysin nautin
ristinpuusi hedelmää.

Virsi 371 – Sun sanas, Herra, kutsuu luokses meitä

1.
Sun sanas, Herra, kutsuu luokses meitä,
kun käymme täällä kadotuksen teitä
ja teemme turhaan työtä raskasta,
vaan emme pääse synnin kuormasta.

2.
Lahjoitat hengellemme virvoituksen
ja lupaat meille rauhan, lohdutuksen,
kun kiusattuina luokses tulemme
ja tunnustamme oman tilamme.

3.
Tahtosi tiedän, kuulen varoituksen
ja sydämessä tunnen kutsumuksen.
Luoksesi, Herra, tulla tahtoisin,
kun tiesi vain nyt oikein tuntisin.

4.
Vaan miten sokeana nähdä voisi
ja tiekö eksyneelle tuttu oisi,
mitenkä rampa pääsee liikkumaan,
mitenkä kuollut nousee haudastaan?

5.
Kun sanot johtavasi tiellä taivaan
murheeseen, ristiin, kärsimiseen, vaivaan,
myös lupaat viedä kautta kuoleman
kunniaan minut, kruunun voittajan.

6.
Vaan minä raukka pelkään kuolemaani,
en suostu ristiin, sinun antamaasi,
kipuja, vaivoja vain pakenen,
en taivu koskaan alle murheitten.

7.
Ah ole, Jeesus, tienä eksyneelle,
virvoittajaksi tule väsyneelle
ja elämäksi mulle kuolleelle
ja totuudeksi valheen orjalle.

8.
Voimallas ryöstä saalis saatanalta
ja sydämestä särje synnin valta.
Tee rakkaammaksi mulle ristin tie,
se armon tuntemiseen minut vie.

Virsi 370 – Ah, tiesi usko haltuun Herran

1.
Ah, tiesi usko haltuun Herran
ja turvaa Isään rakkaaseen.
Hän auttaa nyt ja kruunaa kerran
myös sinut taivaan autuuteen.
Ken tiensä uskoo Herralle,
ei rakenna se hiekalle.

2.
Ei surustamme turvaa meillä,
ei auta murhe, vaikerrus,
jos aamu alkaa kyyneleillä
ja päivän päättää huokaus.
Vain raskaammaksi kuorma käy,
jos murheelle ei määrää näy.

3.
Parempi vähän vaivaa kantaa
ja luottaa Herran hyvyyteen
tyytyen siihen, mitä antaa
hän laupiaasti lapsilleen.
Ei isältämme taivaassa
tarpeemme ole salassa.

4.
Hän aina meille lohdutuksen
tuo oikealla hetkellä.
Hän kuulee hartaan kaipauksen
ja pysyy meitä lähellä.
Hän ehtii kyllä auttamaan,
yllättää meidät armollaan.

5.
Nyt ehkä huokaat alla surun:
”Jo minut Herra hylkäsi.”
Vaan taas hän poistaa murheen sumun
ja olet vielä rakkaampi.
On aika täällä vaihtuva,
myös murhepäivä loppuva.

6.
On mahdollista Jumalalle
korottaa köyhä, alhainen
ja painaa suuri matalalle
ja rikas tielle köyhyyden.
Jumala ihmeet aikaan saa,
hän ylentää ja alentaa.

7.
Siis lue, veisaa Herran tiellä,
uskossa työsi toimita.
Ei siunaustaan Herra kiellä,
vain häneen turvaa, uskalla.
On autuas, ken ainiaan
uskaltaa Herraan Jumalaan.

Virsi 369 – Nyt päivä laskee, pilvi peittää

1.
Nyt päivä laskee, pilvi peittää
jo taivaanrannan tummuvan.
Myös huomispäivä varjon heittää,
se kertoo myrskyn nousevan.
Vaan nytkin kaikkeen pelkoon, vaivaan
on Isä luonut armotaivaan.

2.
Hän Kristuksessa, Pojassansa
on rakastanut minua,
myös minulle hän armostansa
on suonut paikan taivaassa.
Kun myrsky saartaa sydäntäni,
ei väisty Kristus viereltäni.

3.
Siis tahdon Herran käsiin antaa
myös ahdistukset synkimmät.
Hän syyllisyyden kauhut kantaa,
kun kuiluistaan ne hyökkäävät.
Hän ohjaa tielle tasaiselle,
vie lähteillensä, laitumelle.

4.
Oi Paimen, valvo kulkuani,
kun ristin taakka näännyttää,
niin etten luovu uskostani,
en masennuksen kouriin jää.
Sen uskon: ahdistus kun kohtaa,
se lähemmäksi Isää johtaa.

5.
Vain ylistää ja ihmetellä
voin, Herra, armoteitäsi.
Uskollisella hyvyydellä
yön halki ohjaat lastasi.
Kun Kristus kuoleman jo voitti,
yön valta väistyi, aamu koitti.

Virsi 368 – Jeesus matkakumppani

1.
Jeesus matkakumppani
on mulla ristin tiellä.
Vaikka horjuu jalkani,
ei apuaan hän kiellä.

2.
Lapsen heikon tuntee hän
ja rientää avukseni.
Korven tiellä synkeän
hän on mun paimeneni.

3.
Kenen luokse pakenen
ja kenen puoleen käännyn?
Ole, Herra, armoinen,
sinua vailla näännyn.

4.
Vaivaani mä valitan,
oi rakkain Jeesukseni.
Syntini mä tunnustan,
suo rauha sielulleni.

5.
Sinuun turvaan heikkona,
saan suojan helmassasi.
Matkan jälkeen nauttia
suo pyhää lepoasi.

Virsi 367 – On autuasta Jeesukseen

1.
On autuasta Jeesukseen
kaikessa aina luottaa.
En ystävääni sellaiseen
milloinkaan turvaa suotta.
Hän surun, ilon hetkinä
on uskollisin ystävä.
Hän voi ja tahtoo auttaa.

2.
Ei sairaan sijaa karta hän,
ei terveen juhlapöytää.
Luo sielun köyhän, etsivän
hän aina tiensä löytää.
Hääjuhliin, surukoteihin
hän saapuu lempein sydämin,
jos kutsun saa hän sinne.

3.
On riemun aihe rajaton:
kanssamme Herra kulkee.
Ken kaipaava ja köyhä on,
sen armoonsa hän sulkee.
Käy Herra maan ja taivasten
luo halvimmankin ihmisen
ja saapuu veljeksemme.

4.
Myös minun köyhän luokseni
käy, Jeesus, Vapahtaja,
ja ota asunnoksesi
sydämen halpa maja.
En löydä muusta iloa,
saan rikkauden sinussa,
oikean juhlariemun.

5.
Jää sydämeeni vieraaksi,
ainoa auttajani.
Kyyneleet ilojuomaksi
muuttuvat voimastasi.
Kun hautaan kerran päättyy tie,
niin vieraanasi minut vie
hääjoukkoon, juhlaan taivaan.

Virsi 366 – Oi Isä meidän, huolen meistä kannat

1.
Oi Isä meidän, huolen meistä kannat,
leipämme meille joka päivä annat.
Siis lapsen lailla sinuun luotamme
ja hyvyyteesi, Isä, turvaamme.

2.
Pois armiaasti käännät tuskan nuolet,
huojennat kuorman, poistat liiat huolet.
Johdattajaksi annat Henkesi,
lohduttajaksi oman Poikasi.

3.
Velkamme suuri vaikka painaa meitä,
Kristuksen tähden luotasi et heitä.
Anteeksi annat kaikki syntimme,
haltuusi murheet, Isä, kannamme.

4.
Vain sinä tiedät, mitä tarvitsemme,
voit käyttää puutteitakin parhaaksemme.
Tahtoosi, Herra, auta tyytymään,
sinua vähästäkin kiittämään.

5.
Osani olkoon suuri taikka pieni,
haltuusi uskon elämäni, tieni.
Kaikkia meitä, Isä, johdata,
sinun on valta, voima, kunnia.

Virsi 365 – Käy kohti isänmaatansa

1.
Käy kohti isänmaatansa
tien kaidan matkalaiset,
ja maailmassa vieraassa
he ovat muukalaiset.
Ei kaupunkia pysyvää,
vaan vaivaa, koti-ikävää
on heillä matkallansa.

2.
Vaan kotinsa he tietävät
saavansa taivahasta,
yöt, päivät sinne rientävät
turhasta maailmasta.
Ja isänmaata ihanaa
se matka aina tarkoittaa,
he sinne ikävöivät.

3.
Niin paljon vihollisia
on heitä vaivaamassa,
saa niitä vastaan taistella
ajassa vaikeassa.
Synkeä korpi maailman
eksyttää monen kulkijan,
ja myrsky maahan kaataa.

4.
Myös monet murheet maalliset
vaivaavat painollansa,
ja sairaudet, puutokset
saa kantaa ruumiissansa.
On hauras maja maallinen,
astia heikko, savinen,
se kaiken kivun tuntee.

5.
Oi rakas Jeesus, suloinen,
sinua rukoilemme,
nyt katso puoleen heikkojen
ja riennä turvaksemme.
Me emme pääse ollenkaan
pyhyyden tietä kulkemaan
omassa voimassamme.

6.
Vaateta heikot kulkijat
sun matkavaatteellasi,
voitele silmät sokeat
nyt silmävoiteellasi.
Sanasi lyhty käteemme,
kärsimysmuotos eteemme
aseta, Herra, aina.

7.
Anteeksi anna syntimme,
ne tuskaa tuntoon saavat,
pois pyyhi saastaisuutemme,
lääkitse sielun haavat.
Uudista meissä kuvasi,
kirkasta kallis armosi,
lyö maahan viholliset.

8.
Tee lujaks heikko uskomme
laaksossa kiusausten,
suo, ettei sammu toivomme
helteessä koetusten.
Rakkauttasi tuntemaan
ja jälkiäsi seuraamaan
ah auta, Herra Jeesus.

9.
On paha, raskas, vaikea
vaelluksemme aika,
ja rauhaton on matkalla
niin usein lepopaikka.
Vaan koska päättyy matkamme,
niin loppuvat myös vaivamme
ja levon aika alkaa.

10.
Ne kaikki, jotka kulkevat
autuuden tietä kaitaa,
esteitten läpi tunkevat,
kun Herra heitä hoitaa.
Vie, Herra, meidät ihaniin
Karitsan häihin iäisiin
suuressa armossasi.

Virsi 364 – Tie taivaan kaita, ahdas on

1.
Tie taivaan kaita, ahdas on
ja ohdakkeinen aivan,
vaan matkamiehen voittohon
vie Herra kautta vaivan.
Jos ristin tieltä eksytään,
ei taivaan riemuun päästäkään,
ei tulla kruunatuksi.

2.
Ah, älä suutu, vaikka on
ristisi raskas kantaa.
On siinä armo verraton,
kun Herra kuormaa antaa.
Jos tuntuukin se raskaalta,
niin kärsi, kestä uskossa
kuoleman hetkeen saakka.

3.
Nyt vaikka kuljet köyhänä,
vieraana tällä tiellä,
on isänmaasi ylhäällä,
on ystäväsi siellä.
Ja valkoisissa vaatteissa
saat siellä kantaa kruunua
ja nähdä kasvot Herran.

4.
Ja vaikket vastausta saa,
kun huudat ensi kerran,
et virvoituksen pisaraa,
kun huokaat puoleen Herran,
jos onkin teräskova maa
ja taivaan viha kauhistaa,
niin sinut siellä kuullaan.

5.
Jos Herra näyttää viipyvän
näin koetellessansa,
kuitenkin aina nääntyvän
hän nostaa armollansa.
Kun kestät myrskyt maailman,
niin pääset suojaan sataman,
iäinen rauha alkaa.

6.
Hoitoosi ota sieluni,
laupias Isä taivaan,
kasvosi käännä puoleeni
nyt ahdistukseen, vaivaan.
On isän sydän sinulla,
minua tahdot varjella.
Sinussa turvan löydän.

Virsi 363 – Kuin mainen kulta puhdistuu

1.
Kuin mainen kulta puhdistuu
liekissä polttavassa,
niin uskommekin kirkastuu
vaivojen valkeassa.
Sen hehku kuonan hiillyttää,
ja puhdas kulta jälkeen jää
entistä kirkkaampana.

2.
Siis, sielu, kestä toivossa
tuskien loppuun saakka,
vaihtuuhan ikuisuudessa
kruunuksi ristin taakka.
Vain uskossansa kestävä
on taivaan rauhaan pääsevä
Herransa saapuessa.

3.
Kun ahdistus on polttavin
ja uuvun kuorman alla,
suo, Jeesus, että muistaisin
vaivasi Golgatalla.
Suo voimakseni sanasi,
tee heikko usko vahvaksi
ja toivo eläväksi.

4.
Ken täällä kilvoituksessaan
näin kestää loppuun asti,
saa käydä taivaan kunniaan
kiittäen riemuisasti.
Hän loistaa maassa uudessa
vaivoissa kirkastettuna,
saa nähdä sinut, Jeesus.

Virsi 362 – Oi Herra, ilo suuri

1.
Oi Herra, ilo suuri,
kun kuulet huutoni,
puoleeni käännyt juuri
mun rukoillessani.

2.
Suo Henkes Pyhä mulle,
oi Herra armoinen,
kun uhrin tuoda sulle
tahtoisin rukoillen.

3.
Jo kuolon paulat saivat
sieluni vangikseen
ja helvetinkin vaivat
saarsivat kauhuineen.

4.
Vaan ahdistuksissani
kun huusin Herraani,
hän muisti sieluani
ja riensi avuksi.

5.
Näin Herra vaivaiselle
on aivan laupias,
sielulle murheiselle
on aina armias.

6.
Hän hetkessä voi päästää
jo meidät tuskasta,
hän haavoittaa ja säästää
armossaan suuressa.

7.
Sen tiedän itsestäni:
hän muisti minutkin,
kun yksin hädässäni
vaivaani valitin.

8.
Hän säästi kuolemasta
pelkäävän sieluni,
jalkani lankeemasta,
itkulta silmäni.

9.
Oi, kuinka maksaa voisin
armosi milloinkaan?
Jo oppivani soisin
sinua seuraamaan.

10.
Mä otan kädestäsi
myös kalkin katkeran
ja pyhää nimeäsi
riemuiten julistan.

11.
Sinulle, Jumalani,
nyt tahdon elää vain,
kun pääsin kahleistani
ja armon Hengen sain.

12.
Siis tahdon tiellä Herran
vaeltaa matkani
ja tieni päässä kerran
saan nähdä kasvosi.

Virsi 361b – Koska valaissee kointähtönen

1.
Koska valaissee kointähtönen
mua köyhää kerjääjää?
Koska päättyy matka yöllinen?
On yhä hämärää.
Taivaalle nostan yhtenään
katseeni kaipaavan.
Valoa jos en näekään,
sen tiedän loistavan.

2.
Koska vakuudeksi armosta
jo valo koittanee?
Koska päässee sydän vaivasta
ja usko kasvanee?
Ah, pääsisinpä näkemään
jo Herran autuuden!
Vaan vaikken vielä nähnytkään,
saan kerran nähdä sen.

3.
Herra Jeesus, pyydän sinua
kaikesta sielusta,
hoida Hengelläsi minua,
murheissa lohduta.
Kirkasta, Herra, itsesi
nyt sydämelleni
ja verelläsi puhtaaksi
tee omatuntoni.

4.
Kun mä kerran pääsen tuntemaan
voimaa sun veresi,
en mä enää jouda tuhlaamaan
kallista lahjaasi.
Tee minut kaipaavaiseksi,
tyhjäksi kokonaan,
armoa kerjääväiseksi,
armosi että saan.

5.
Herra Jeesus, eteen katseesi
käyn tässä toivossa.
Kyynelin nyt käännyn puoleesi
ja pyydän armoa.
En mene pois, ennen kuin saan
haavoissas kalliissa
levon ja ilon autuaan,
niin, aamen uskossa.

Virsi 361a – Koska valaissee kointähtönen

1.
Koska valaissee kointähtönen
mua köyhää kerjääjää?
Koska päättyy matka yöllinen?
On yhä hämärää.
Taivaalle nostan yhtenään
katseeni kaipaavan.
Valoa jos en näekään,
sen tiedän loistavan.

2.
Koska vakuudeksi armosta
jo valo koittanee?
Koska päässee sydän vaivasta
ja usko kasvanee?
Ah, pääsisinpä näkemään
jo Herran autuuden!
Vaan vaikken vielä nähnytkään,
saan kerran nähdä sen.

3.
Herra Jeesus, pyydän sinua
kaikesta sielusta,
hoida Hengelläsi minua,
murheissa lohduta.
Kirkasta, Herra, itsesi
nyt sydämelleni
ja verelläsi puhtaaksi
tee omatuntoni.

4.
Kun mä kerran pääsen tuntemaan
voimaa sun veresi,
en mä enää jouda tuhlaamaan
kallista lahjaasi.
Tee minut kaipaavaiseksi,
tyhjäksi kokonaan,
armoa kerjääväiseksi,
armosi että saan.

5.
Herra Jeesus, eteen katseesi
käyn tässä toivossa.
Kyynelin nyt käännyn puoleesi
ja pyydän armoa.
En mene pois, ennen kuin saan
haavoissas kalliissa
levon ja ilon autuaan,
niin, aamen uskossa.

Virsi 360 – Suo, Herra, mun sinuhun uskaltaa

1.
Suo, Herra, mun sinuhun uskaltaa,
kun kiusaaja minua vainoaa
ja neuvottomuuteni vaivaa.
Kun voimasi suuruuden tunnustan,
saan pilkkaa ja naurua maailman
ja ahdistus mieltäni kaivaa.

2.
Suo voimaa se kärsiä nöyrästi
ja alttiisti kuunnella ääntäsi,
kun sanasta neuvoja annat.
Vain armoosi heikkojen luottaa suo
ja uskoa, toivoa heihin luo,
myös murheiden aikana kannat.

3.
Oi, Herra on aarteeni ainoa,
on perintöosani taivaassa,
on siitä jo riemuni suuri.
Soi ihanan maan mulle arpani,
ja kirkkaana kunniankruununi
jo toivossa välkkyvi juuri.

4.
Oi kiitos, kun tahtosi ilmoitit
ja sanasi rakkaaksi kirkastit
ja vastasit rukoukseeni.
Myös yöllä, kun mieltäni ahdistaa,
vain sanasi sielua virvoittaa,
jäät luokseni pimeyteeni.

5.
En Herraani halua unohtaa,
vain häneltä sieluni suojan saa,
hän vaarat ja turmion torjuu.
Ei luovu hän luotani milloinkaan,
hän aina on valmiina nostamaan,
kun jalkani vaipuu ja horjuu.

6.
Jo mieleni toivossa iloitsee
ja henkeni Herrassa riemuitsee,
hän sieluni surmasta säästää.
Ei salli hän hurskaansa hukkua,
ei sieluni synnissä nukkua,
hän kuoleman kauhuista päästää.

7.
Kun, Herrani, viet minut taivaaseen,
niin usko on vaihtuva autuuteen
sun kasvojes kirkkaudessa.
Ja pyhien suuressa seurassa
saan uudesta virrestä iloita
sen pauhussa riemullisessa.

Virsi 359 – Vaivaisten turva ainoa

1.
Vaivaisten turva ainoa,
taas kutsut syntisiä,
luoksesi pyydät kaikkia
työn alla nääntyviä.
Sä särjettyjä virvoitat
ja raskautettuja,
leposi heille lahjoitat
ja autat vaivattuja.

2.
Voimaton olen, kylmennyt,
unohdan usein sinut.
Voi, jospa sanallasi nyt
ruokkisit, Herra, minut.
Puhtaaksi pese synnistä,
suo valo sokealle,
itseesi minut yhdistä,
etten jää synnin alle.

3.
Minua kutsu, houkuta
ja etsi, nosta, kanna,
etsimään minut taivuta,
tie luokses löytää anna.
Näin ahdistakoon hätäni
turviisi, Vapahtaja,
ja olkoon sydämessäni
sinulle aina maja.

4.
Käyn eteen armoistuimen
murheella, alla vaivan,
luoksesi tulla rohkenen
näin syntisenä aivan.
Mun raadollinen sieluni
on sairas kuoloon asti.
Mun suuret, syvät haavani
sä sido laupiaasti.

5.
Virvoitus suurin, Herrani,
on armopöydässäsi.
Pois huuhdo kaikki syntini
pyhällä verelläsi.
Suo, että pysyn uskossa
ja hengen köyhyydessä,
synnistä anna luopua,
pysyä nöyryydessä.

6.
Mieleeni aina johdata:
vain tuhkaa olen minä
ja täynnä uskottomuutta,
vaan uskollinen sinä.
Eteesi, pyhin Herrani,
saan tällaisena tulla.
Kun sinä olet aarteeni,
on rauha vaivatulla.

Virsi 358 – Immanuel, mun valoni

1.
Immanuel, mun valoni
ja ystäväni, iloni,
nyt köyhään, kuivaan sieluuni
vuodata verenkasteesi.
Ah riennä, Jeesus, apuhun,
kun olet lunastanut mun.

2.
Sä tule, Herra, luokseni,
niin etten janoon nääntyisi.
Jo alan aivan vaipua
ja voimat alkaa loppua.
Ah riennä, Jeesus, apuhun,
kun olet lunastanut mun.

3.
En pyydä muuta iloa
kuin antaa tahdot armossa.
Suo minun olla, Herrani,
uskossa luona ristisi.
Ah riennä, Jeesus, apuhun,
kun olet lunastanut mun.

4.
Jo saavu, Jeesus, auttamaan,
sanaasi saata uskomaan.
Suo, että kallis siemen sen
juurtuisi peltoon sydämen.
Ah riennä, Jeesus, apuhun,
kun olet lunastanut mun.

Virsi 357 – Saavu, Jeesus, suuri armontuoja

1.
Saavu, Jeesus, suuri armontuoja,
luonasi on lohdutus ja suoja.
Paimen parahin,
taivaan rauha sydämeeni anna.

2.
Viha, vaino riehuu kaikkialla,
pelkään niin kuin peura nuolten alla,
helle näännyttää.
Rauhaa ei voi löytää muukalainen.

3.
Murheen pilvet toisiansa ajaa,
kuu on vuoroin täysi, vuoroin vajaa,
sydän häilyy näin.
Kesken en saa toivoani heittää!

4.
Arkana kun heikko usko horjuu,
kaikki muut kun minut luotaan torjuu,
vierelleni jää!
Minut kätke haavojesi suojaan.

5.
Herra, katso, sammumaan käy usko,
sytytä taas armon aamurusko.
Lamppuun suitsevaan
uutta tulta Henkesi voi antaa.

6.
Saavu, Jeesus, paimenkäsi anna,
olallesi nosta, kotiin kanna.
Pysy luonani.
Verelläsi synneistäni päästä.

Virsi 356 – Tyydy, sielu, Herran tahtohon

Tyydy, sielu, Herran tahtohon,
auttajas hän uskollinen on,
sinua ei heitä.
Vaikka yllättäisi synkin yö,
raukeaisi suurin toive, työ,
kulje Herran teitä.
Milloin pettää turva muu,
Herran armo sulle uudistuu,
auttaa jälleen kerran.
Pane toivo Jumalaan,
kyyneleet hän kuivaa aikanaan.
Tyydy tahtoon Herran.

Virsi 355 – Jeesus, ilo elämäni

1.
Jeesus, ilo elämäni,
Jeesus, kerskaukseni,
Jeesus, rikkauteni,
älä hylkää pyyntöäni.
Mailta synnin, kyynelten
puoleesi nyt huokailen.

2.
Murhe täällä painaa meitä,
pelko aina ahdistaa,
synnin suuruus kauhistaa.
Siksi sielu kyyneleitä
vuodattaa saa vaivoissaan,
murehtia kurjuuttaan.

3.
Kunniaa ja rikkautta,
katoavaa maailmaa
sydämeni rakastaa.
Anna voimaa, viisautta
houkutukset voittamaan,
sinua vain seuraamaan.

4.
Luonas, rakas Jeesus, aina
sieluni on turvassa,
suloisessa suojassa.
Sydäntä ei pelko paina,
eivät juonet saatanan,
viha, vaino maailman.

5.
Milloin vuotaa silmistämme
kyynelvirta katkera,
armollasi lohduta.
Jeesus, olet ystävämme.
Kerran itku iloksi
vielä muuttuu luonasi.

6.
Rauhani on Jeesuksessa
täällä kulkiessani,
täältä lähtiessäni.
Suuren päivän saapuessa
pääsen mailta kyynelten
juhlariemuun pyhien.

Virsi 354 – Kristityn ilman ristiä

1.
Kristityn ilman ristiä
ei Herra olla anna.
Siis suostu siihen nöyränä
ja ristiäsi kanna.
Hän lapsiaan rakkaimpiaan
vie usein alle vaivan,
lyö ankarimmin aivan.

2.
Ei kristittyä ristittä
milloinkaan tänne luotu.
Se minkä saat nyt kärsiä,
on parhaaksesi suotu.
Ei Jumala voi sinua
kurittaa vihassansa
vaan rakkaudessansa.

3.
Kristitty ilman ristiä
ei rukoukseen taivu.
Siis ristin alla köyhänä
Jeesuksen eteen vaivu.
Ja Jumala on siunaava
sen ristin, minkä antaa.
Saat voiman sitä kantaa.

4.
Kristitty ilman ristiä
ei pysy valvehella,
vaan uneen synti pettävä
taas alkaa vaivutella.
Ah, kiusoissa ja vaivoissa
karkaise uskoani,
oi Jeesus, auttajani.

5.
Et ristittä suo minunkaan
vaeltaa tiellä taivaan.
Se auta, Jeesus, kantamaan
ja tyytymään myös vaivaan.
Jos kärsinkin, niin kuitenkin
kanssani tiellä kuljet,
elävään toivoon suljet.

Virsi 353 – Puolees, Jeesus, rukouksin

1.
Puolees, Jeesus, rukouksin,
huokauksin
käännyn, köyhä syntinen.
Auta alla ahdistusten,
kiusausten,
riennä, Herra armoinen.

2.
Jospa toivon siivet saisin,
uskaltaisin
nousta istuimesi luo,
synti ettei uuvuttaisi,
vaivuttaisi,
anna voimaa, rauha suo.

3.
Köyhä sielu tuskissansa,
janoissansa
lähteellesi halajaa.
Puhdista se verelläsi,
Hengelläsi.
Sinä vain voit virvoittaa.

4.
Poista kaikki, mikä estää,
anna kestää
vielä laupeutesi.
Murhe kyllä painaa maahan,
mutta saanhan
uutta voimaa, Herrani!

5.
Ristiin suostuta ja vaivaan,
että taivaan
matkan jälkeen saavutan.
Siellä loistaa omillasi
lahjanasi
kruunu kirkas voittajan.

Virsi 352 – Herra, koska tuskissani

1.
Herra, koska tuskissani
huudan suurta hätääni,
vastaa, ainut auttajani,
älä ole ääneti,
etten synteihini nukkuis,
hukkuvien kanssa hukkuis.

2.
Herra, kuule heikon ääni,
yhä huudan puoleesi.
Pyhimpääsi käännän pääni,
yhteen liitän käteni.
Huutoani kohti käänny,
etten ahdistukseen näänny.

3.
Kiitos, Herra maan ja taivaan,
että kuulit ääneni.
Kun jo vaipui toivo aivan,
olit väkevyyteni.
Pelastukseen tahdot johtaa,
vaikka vaarat täällä kohtaa.

4.
Elämässä, kuolemassa
sinuun katson toivoen.
Aina olet auttamassa,
siitä kiitän, iloitsen,
siitä veisaan suin ja kielin,
hartain sydämin ja mielin.

5.
Herra, turva omiesi,
voideltusi auttaja,
siunaa laumaa lampaittesi,
ruoki, kaitse, virvoita.
Auta ahdistusten tiellä,
kunnialla kruunaa siellä.

Virsi 351 – Taas ahdistuksen alta

.
Taas ahdistuksen alta
huutoni kohoaa.
Taas pyydän Jumalalta,
hän voiko armahtaa.
Tuo tuskaan huojennusta
vain rauha Jumalan,
ei antaa lohdutusta
voi riemut maailman.

2.
Näin, Herra, murheessani
sinua muistelen
ja näissä vaivoissani
puoleesi huutelen.
Ken täällä lohduttaisi
sairasta sielua,
jos, Herrani, en saisi
sinua rukoilla?

3.
Kun ennen, Jumalani,
valitin vaivaani,
niin, Herra, armossasi
soit vastauksesi.
Niin ennen luonas aina
rauhan ja riemun sain.
Nyt mieltäni se painaa,
kun vaiti pysyt vain.

4.
Jo loppunutko aivan
on laupeutesi?
Jo unhotitko vaivan
ja tuskan lapsesi?
Nyt saanko armoon luottaa,
kun portti kiinni on,
vai vaikerranko suotta
keskellä ahdingon?

5.
Monesti murheissani
näin tutkistella saan:
kenties ei Jumalani
minua muistakaan,
kun ei hän vitsastansa
nyt luovu ensinkään,
ei muista armoansa,
ei näytä hyvyyttään.

6.
Vaan vaikka surkeasti
nyt sielu vaikertaa,
niin Herra ihanasti
taas auttaa, armahtaa.
Kuin kansalleen hän raivas
tien halki aaltojen,
niin, sielu, halki vaivas
hän nytkin raivaa sen.

7.
On riemu mietiskellä
sun, Herra, töitäsi
ja aina ihmetellä
sun johdatustasi.
Ei koskaan teissä Herran
voi olla vääryyttä!
Tie vaikeinkin voi kerran
parhaaksi kääntyä.

Virsi 350 – Oi Herra, korvas kallista

1.
Oi Herra, korvas kallista,
puoleeni jälleen käänny.
Oi, älä viivy kaukana,
tuo apu, etten näänny.
Niin kurja olen, vaivainen,
vaan sinuun turvaan, rukoilen:
Huomaasi minut sulje.

2.
Öin päivin yksin sinua
palvelijasi huutaa.
Armahda, Herra, minua,
en tiedä turvaa muuta.
Pois ota ahdistukseni
ja ilahduta sieluni.
Näin huokaa sydämeni.

3.
Olethan hyvä, laupias
ja suuri armossasi.
Siis tarkkaa, Kaikkivaltias,
nyt rukouksiani.
On synnin palkka rangaistus,
vaan eipä uskon rukous
jää vaille vastausta.

4.
Ei ole muuta jumalaa,
ei sinun vertaistasi,
ei löydy turvaa parempaa,
ei, Herra, kaltaistasi.
Maan päällä niin kuin taivaassa
vain sinä olet Jumala.
Kunnia nimellesi!

5.
Oi neuvo tiesi, Herrani,
niin että vaeltaisin
vain sinun totuudessasi
ja levon siinä saisin.
On, Herra, suuri nimesi,
saan siihen luottavaisesti
kiinnittää sydämeni.

6.
Hartaasti, Herra, sinua
ylistää tahdon aina.
Ei mikään vaara kauhista,
ei epätoivoon paina.
On hyvyytesi suojani
ja pyhyytesi verhoni,
on vahva turva mulla.

Virsi 349 – Oi Kristus, edessäsi

1.
Oi Kristus, edessäsi
huokaan ja valitan.
Suurista synneistäni
sain vaivan vaikean.

2.
Maailman meno turha
on monta pettänyt.
Se sielujen on murha,
sen tahdon jättää nyt.

3.
Nyt, Jeesus, mennä annan
sen kaiken juonineen
ja sydämeni kannan
sinulle murheineen.

4.
Jos, Herra, tuskaa suonet,
vahvista kärsimään,
jos ristin maljan tuonet,
armoosi tyytymään.

5.
Kiitosta, häpeätä
suo vuoroin maailma.
Jos Jeesusta en jätä,
hän pitää tallella.

6.
Vanhurskautta, rauhaa
saan aina Herralta.
Maailma vaikka pauhaa,
hän antaa lepoa.

7.
Pyhällä Hengelläsi
lohduta minua,
niin että edessäsi
seisoisin riemulla.

8.
Oi Kristus, kallioni,
iloni ikuinen,
keskelle tuomioni
näin annat autuuden.

Virsi 348 – Niin kuin peura janoissansa

1.
Niin kuin peura janoissansa
lähteen luokse halajaa,
sieluni niin tuskissansa
ikävöitsee Jumalaa,
vaivassansa odottaa,
milloin Herran nähdä saa,
milloin hän taas armossansa
antaa nähdä kasvojansa.

2.
Kyyneleet on ruokanani,
öin ja päivin yksin jään.
Pilkka saartaa uskoani,
ilkeästi kysellään:
Missä on nyt Jumala,
uskovaisten auttaja?
Jospa silloin edessäsi
saisin purkaa sydäntäni.

3.
Ahdistuksen painaessa
nousee muisto sydämeen,
kuinka juhlatungoksessa
kuljin Herran huoneeseen,
kansas kanssa veisasin,
edessäsi iloitsin,
kiitos kaikui huoneessasi,
sinun seurakunnassasi.

4.
Miksi huokaat, sielu kurja,
miksi olet levoton?
Herrassa on täysi turva,
vieläkin hän läsnä on.
Odota vain Jumalaa,
vieläkin hän armahtaa,
vaikka hän nyt lapseltansa
peittää armokasvojansa.

5.
Herra, elämäni suljen
suojaan kätes voimakkaan.
Muistan sanaasi, kun kuljen
jyrkänteitä vieraan maan,
jossa kosket kauheat,
virrat suuret pauhaavat,
syvyys siellä, toinen täällä,
tuimat aallot pääni päällä.

6.
Herra, tuskani on suuri,
vaikea on ahdinko,
mutta ahdingossa juuri
olet toivon kallio.
Olet aamun luvannut,
tänne saakka suojellut.
Yössä laulan auttajalle,
elämäni Jumalalle.

7.
Miksi huokaat, sielu kurja,
miksi olet levoton?
Herrassa on täysi turva,
vieläkin hän läsnä on.
Kerran kiittää häntä saat,
nähdä kasvot laupiaat.
Hän ei lupaustaan kiellä,
antaa aamun koittaa vielä.

Virsi 347 – Pois viha käännä, Herra, säästä meitä

1.
Pois viha käännä, Herra, säästä meitä,
vitsasi raskas kädestäsi heitä.
Ah, älä syntejämme ansiosta,
Jumala, kosta.

2.
Jos rangaistuksen syntimme niin toisi
kuin ansaitsemme, kuka kestää voisi?
Silloinhan saisimme me kaikki aivan
kuoleman vaivan.

3.
Sääli nyt meitä, katso kurjuuttamme,
armahda, Herra, tässä tuskassamme.
Tuomion alta meidät, Herra, päästä,
heikkoja säästä!

4.
Turmelus synnin pysyy taakkanamme,
on lihan, hengen sota osanamme.
Murtuvaa kortta sääli, meidät nosta
pois turmiosta.

5.
Poikasi piikkikruunu, raskas risti,
ruoska ja naulat, keihäs, joka pisti,
estäkööt sinua nyt kostamasta,
rankaisemasta.

6.
Työtäsi, Luoja, älä hukkaan heitä,
Poikasi piinan tähden synnit peitä.
Meidäthän kerran veri sekä vesi
puhtaiksi pesi.

7.
Armossa kuule meitä, Isä taivaan,
Kristuksen tähden anna apu vaivaan,
oi Kolminaisuus, pyhä Jumalamme,
armahtajamme!

Virsi 346 – Mä huudan, Kristus, sinua

1.
Mä huudan, Kristus, sinua
nyt ahdistuksissani.
Mun uskoani vahvista,
mua auta tuskassani.
Mun turvata suo hyvyytees,
sä armoinen oot aivan
myös alla vaivan.
Mua johda totuutees
ja hoida tiellä taivaan.

2.
Myös vahvan toivon tahtoisin,
sen sinä vain voit antaa.
Niin pettymyksen, pilkankin
toivossa jaksan kantaa.
Kun täytyy käydä kuolemaan
tie oudoin, yksinäisin,
suo, että jäisin
vain Isään luottamaan,
vain häntä ylistäisin.

3.
Suo vihollista rakastaa
täydestä sydämestä.
Jos armoa en itse saa,
en hetkeäkään kestä.
Luo minuun uutta elämää
ja sanan leipää taita,
kun tie on kaita,
kun puute yllättää
ja kuljen korpimaita.

4.
Jos nykyisyyteen ihastun
tai jos sen tuskaan näännyn,
niin kutsuusi taas havahdun,
taas askeliisi käännyn.
Vain sinä kestävyyden suot.
Jos yönkin halki käytät,
päämäärän näytät.
Uudeksi kaiken luot
ja toivon viimein täytät.

5.
Ei kestä tämä maailma,
se rauhaa vailla horjuu,
se valheissaan on hukkuva,
kun Kristuksen se torjuu.
Armoosi, Herra, turvaan vain
ja kuulen voimakkaina
sanasi aina.
Ne kerran kuulla sain,
taas sieluuni ne paina.

Virsi 345 – Jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää

1.
Jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää
Jumalan suurta hyvyyttä,
jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää
Jumalan suurta hyvyyttä,
että saisimme taivaassa häitä viettää
Karitsan suuressa salissa,
että saisimme taivaassa häitä viettää
Karitsan suuressa salissa.

2.
Oi rakkaus suuri, oi ääretön armo,
kun saan olla morsian Jeesuksen,
oi rakkaus suuri, oi ääretön armo,
kun saan olla morsian Jeesuksen,
ja siinä on kyllin, kun Jeesus on mulla,
ääretön armo ja rakkaus,
ja siinä on kyllin, kun Jeesus on mulla,
ääretön armo ja rakkaus.

Virsi 344 – Maan ja taivaan Luojan

1.
Maan ja taivaan Luojan
kiitos soikohon!
Kaikkein lahjain suojan
armo suuri on.
Herra neuvoillansa
tiemme viitoittaa,
lupauksistansa
sielu rauhan saa.
Kiitos, Herra taivaan,
kun tuot lastes vaivaan
lahjas runsahimmat.

2.
Kiitä auttajaasi,
kansa Siionin!
Palvo Jumalaasi
mielin hartahin.
Vaikk’ on korkealla,
Herra, istuimes,
sielut tuskan alla
saavat autuutes.
Kiitos, Herra taivaan,
kun tuot lastes vaivaan
lahjas runsahimmat.

Virsi 343 – Voisinpa Jeesuksestani

1.
Voisinpa Jeesuksestani
nyt laulaa sydämestäni!
Hän tuli tänne päälle maan
suuressa rakkaudessaan,
suuressa rakkaudessaan.

2.
Hän kärsi ristinkuoleman,
sovitti synnit maailman.
Jumalan rauhan siitä saan
ja perinnöksi taivaanmaan,
ja perinnöksi taivaanmaan.

3.
Jo täällä armon ajassa
Jumalan valtakunnassa
autuudestani iloitsen
anteeksi synnit uskoen,
anteeksi synnit uskoen.

4.
Jumala seurakunnassaan
varjelee, hoitaa lapsiaan.
Kun synti kietoo, ahdistaa,
Jeesuksen veri puhdistaa,
Jeesuksen veri puhdistaa.

5.
Edessä armoistuimen
pääsemme alta taakkojen,
ja kiitoslaulu helähtää,
kun taivaan armo lämmittää,
kun taivaan armo lämmittää.

6.
Kotona kerran taivaassa
katsella saamme Jeesusta.
Myös minä uutta virttä saan
riemuiten käydä laulamaan,
riemuiten käydä laulamaan.

Virsi 342 – Niin ihanaa on ylistää

1.
Niin ihanaa on ylistää
sinua, Jumalamme,
ja hyvyyttäsi, voimaasi
nyt kiittää laulullamme.
Kuljithan aina kanssamme,
veit taistelussa voitolle
ja olit auttajamme.

2.
Ain olet ollut luonamme
aarteena kalleimpana.
Elämän vesi virvoittaa,
elämän leipä, sana.
Armosi meille virtailee
ja totuutesi valaisee
kuin tähti loistavana.

3.
On virsi täällä heikko vain
ja köyhä kiitoksemme
kaikesta, minkä meille soit
jo täällä iloksemme.
Me emme kyllin johtoas
voi ylistää ja armoas,
kun siunaat askelemme.

4.
Oi, ethän meitä, Herramme,
milloinkaan yksin heitä.
Lahjoita Hengen valkeus,
sen anna johtaa meitä.
Luo usko, toivo sydämeen
ja rakkautta Jeesukseen,
armoosi meidät peitä.

Virsi 341b – Kiitos sulle, Jumalani

1.
Kiitos sulle, Jumalani,
armostasi kaikesta,
jota elinaikanani
olen saanut tuntea.
Kiitos sulle kirkkahista,
keväisistä päivistä.
Kiitos myöskin raskahista
syksyn synkän hetkistä.

2.
Kiitos, että rukoukset
monet, monet kuulit sä.
Kiitos, että pyynnöt toiset
eivät saaneet täyttyä.
Kiitos, kun mä hädässäni
avun saan sun kauttasi.
Kiitos, että synneistäni
vapahtavi Poikasi.

3.
Kiitos sulle jokaisesta
elämäni hetkestä.
Kiitos päivän paistehesta
niin kuin pimeydestä.
Kiitos sulle taisteluista,
rististäkin, Jumalain.
Kiitos, että aina muistat,
autat mua tuskissain.

4.
Kiitos sulle kukkasista,
jotka teilläin kukoisti.
Kiitos myöskin ohdakkeista,
jotka mua haavoitti.
Kiitos, että tahdot mulle
elon antaa iäisen.
Kaikesta, oi Herra, sulle
annan ikikiitoksen!

Virsi 341a – Kiitos sulle, Jumalani

1.
Kiitos sulle, Jumalani,
armostasi kaikesta,
jota elinaikanani
olen saanut tuntea.
Kiitos sulle kirkkahista,
keväisistä päivistä.
Kiitos myöskin raskahista
syksyn synkän hetkistä.

2.
Kiitos, että rukoukset
monet, monet kuulit sä.
Kiitos, että pyynnöt toiset
eivät saaneet täyttyä.
Kiitos, kun mä hädässäni
avun saan sun kauttasi.
Kiitos, että synneistäni
vapahtavi Poikasi.

3.
Kiitos sulle jokaisesta
elämäni hetkestä.
Kiitos päivän paistehesta
niin kuin pimeydestä.
Kiitos sulle taisteluista,
rististäkin, Jumalain.
Kiitos, että aina muistat,
autat mua tuskissain.

4.
Kiitos sulle kukkasista,
jotka teilläin kukoisti.
Kiitos myöskin ohdakkeista,
jotka mua haavoitti.
Kiitos, että tahdot mulle
elon antaa iäisen.
Kaikesta, oi Herra, sulle
annan ikikiitoksen!

Virsi 340 – Herrasta veisaa kieleni

1.
Herrasta veisaa kieleni,
ylistää armoansa,
ei unohtaa voi sieluni
hyviä tekojansa.
Kun etsin, niin hän vastasi,
ja nöyrät kiitosvirttäni
iloiten kuuntelevat.

2.
Ne jotka Herraa etsivät,
löytävät lohdutuksen,
ja jotka häntä pelkäävät,
ne saavat varjeluksen.
Ja ahdingonkin aikana
on heillä rauhaa, iloa,
kun Herra heitä hoitaa.

3.
Kasvoihin Herran katsokaa,
ne loistaa suloisesti,
ja hyvyyttänsä maistakaa,
se vuotaa iäisesti.
On autuas se ihminen,
ken elää Herraan turvaten.
Ei mitään silloin puutu.

Virsi 339 – Halleluja, kiitos Herran

1.
Halleluja, kiitos Herran,
suuren voitonruhtinaan.
Halleluja, kaikki valta
Kristuksen on, kuninkaan.
Seurakunta, virran lailla
päästä viesti valloilleen:
Jeesus osti verellänsä
kaikki kansat omikseen.

2.
Halleluja, Vapahtaja
kuoleman on voittanut.
Halleluja, nyt on toivo
maailmalle koittanut.
Kunniaansa Jeesus astui
omillensa luvaten:
Aina pysyn lähellänne,
teitä siunaan, rohkaisen.

3.
Halleluja, juhlapöytä
syntisille valmis on.
Halleluja, siinä saavat
kaikki taivaan ravinnon.
Isän luona, Jeesus Kristus,
puolestamme rukoilet,
öin ja päivin ihmiskuntaa
armollasi varjelet.

4.
Halleluja, kuningasten
kuningas ja Herramme!
Halleluja, veljeksemme
synnyit tänne luoksemme.
Suuruuttasi taivaat soivat,
seurakunta kumartaa
ylistäen valtiastaan,
voittanutta Karitsaa.

Virsi 338 – Päivä vain ja hetki kerrallansa

1.
Päivä vain ja hetki kerrallansa,
siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen.

2.
Joka hetki hän on lähelläni,
joka aamu antaa armonsa.
Herran huomaan uskon elämäni,
hän suo voimansa ja neuvonsa.
Surut, huolet eivät liikaa paina,
ne hän ottaa itse kantaakseen.
”Niin kuin päiväs, niin on voimas aina.”
Tähän turvaan yhä uudelleen.

3.
Kiitos, Herra, lupauksestasi,
siinä annat minun levätä!
Kiitos olkoon lohdutuksestasi,
annat voimaa sanan lähteestä!
Suo mun ottaa isänkädestäsi
päivä vain ja hetki kerrallaan,
kunnes johdat minut kädelläsi
riemun maahan, päivään kirkkaimpaan.

Virsi 337 – Ei laulamasta lakkaa

1.
Ei laulamasta lakkaa
nyt sielu iloissaan,
kun uuvutettu raukka
on päässyt kuormastaan.
Mä etsin kauan lepoa,
en sitä löytänyt.
Nyt minut ahdistuksesta
on Jeesus päästänyt.

2.
Ei laulamasta lakkaa
nyt sielu iloissaan,
kun murheen maassa alkaa
jo uutta virttä saan.
Se kerran luona Jeesuksen
kuin vetten pauhina
on soiva kanssa enkelten
Karitsan kiitosta.

Virsi 336 – Me riemumielin ylistämme

1.
Me riemumielin ylistämme
vain rakkautta Jeesuksen.
Hän kuoli meidän edestämme
ja kantoi kuorman syntien.
Oi Jeesus, kallis Jeesuksemme,
sinulle tuomme kiitoksemme!

2.
Oi rakkautta! Palavammin
ei kukaan voisi rakastaa.
Se loistaa aina hehkuvammin,
kun kohtaa tuskaa, kuolemaa.
Nyt kiittää sielu armoitettu,
ylistää lauma lunastettu.

3.
On autuasta Jeesuksessa
levätä hiljaa, armossaan,
maailman myrskyn pauhatessa
näin päästä rauhan satamaan.
Oi Jeesus, kallis Jeesuksemme,
sinulle tuomme kiitoksemme!

4.
Omasi, Jeesus, tahdon olla,
sinulle elää kokonaan,
kun sinä armon auringolla
saat sydämeni palamaan.
Sinua kiitän riemumielin
ja veisaan sydämin ja kielin.

5.
Nimesi rakkaan kunniaksi
suo, Jeesus, täällä vaeltaa.
Tee sanassasi vahvemmaksi,
Henkesi anna johdattaa.
Sinulle, kallis Jeesuksemme,
iäti kaikuu kiitoksemme.

Virsi 335 – Kaikkivoipa Jumalamme

1.
Kaikkivoipa Jumalamme,
me jalkais juureen lankeamme
nyt ylistäen, palvoen.
Voimasi muut vallat voittaa,
ja maa ja taivas kunnioittaa
sinua, Luoja ikuinen.
Näin kiittää kerubit
ja laulaa serafit:
Halleluja!
On voimassaan
ja armossaan
niin suuri Herra taivaan, maan.

2.
Taivaat kunniaasi loistaa
ja päivä päivälle sen toistaa,
yö yölle siitä muistuttaa.
Valtaasi ja korkeuttas
ja voimaasi ja kirkkauttas
myös tähtitarhat julistaa.
Maa kantaa elämää
ja Luojaa ylistää:
Halleluja!
On voimassaan
ja armossaan
niin suuri Herra taivaan, maan.

3.
Kerran kaikki vallat vaipuu
ja edessäsi polvet taipuu,
myös taivaan pyhät olennot.
Kiittää kansa armahdettu
ja ristinpuulla lunastettu
sinua, Herra Sebaot,
kun valtakuntasi
ikuisen perustit.
Halleluja!
On voimassaan
ja armossaan
niin suuri Herra taivaan, maan.

Virsi 334 b – Armon lapset, riemuitkaa

1.
Armon lapset, riemuitkaa,
soittakaa ja veisatkaa,
kiitos tuokaa Herralle,
pelastuksen tuojalle.

2.
Herrastanne kerskatkaa,
autuudesta iloitkaa,
kehottakaa kaikkia
ahkeroimaan uskossa.

3.
Ilmoittakaa kaikille
vaivatuille sieluille:
Armon saa se armosta,
ken vain etsii Jeesusta.

4.
Kaikille myös sanokaa,
että elämän se saa,
Jeesuksen ken veressä
turvaa etsii köyhänä.

5.
Kiitos olkoon Jumalan,
Poikansa hän ainoan
maailmalle armostaan
antoi ristinkuolemaan.

6.
Kiitos olkoon Jeesuksen
vaivoistansa iäinen,
hän on meidät ostanut,
kuolemasta nostanut.

7.
Pyhälle myös Hengelle
kiitoksen me annamme,
kun hän meitä virvoittaa,
loppuun asti vahvistaa.

8.
Pyhän Kolminaisuuden
kiitos soikoon iäinen!
Herran suurta kunniaa,
lunastetut, laulakaa!

Virsi 334 a – Armon lapset, riemuitkaa

1.
Armon lapset, riemuitkaa,
soittakaa ja veisatkaa,
kiitos tuokaa Herralle,
pelastuksen tuojalle.

2.
Herrastanne kerskatkaa,
autuudesta iloitkaa,
kehottakaa kaikkia
ahkeroimaan uskossa.

3.
Ilmoittakaa kaikille
vaivatuille sieluille:
Armon saa se armosta,
ken vain etsii Jeesusta.

4.
Kaikille myös sanokaa,
että elämän se saa,
Jeesuksen ken veressä
turvaa etsii köyhänä.

5.
Kiitos olkoon Jumalan,
Poikansa hän ainoan
maailmalle armostaan
antoi ristinkuolemaan.

6.
Kiitos olkoon Jeesuksen
vaivoistansa iäinen,
hän on meidät ostanut,
kuolemasta nostanut.

7.
Pyhälle myös Hengelle
kiitoksen me annamme,
kun hän meitä virvoittaa,
loppuun asti vahvistaa.

8.
Pyhän Kolminaisuuden
kiitos soikoon iäinen!
Herran suurta kunniaa,
lunastetut, laulakaa!

Virsi 333 – Kiitä Herraa, sieluni

1.
Kiitä Herraa, sieluni,
kieleni ja mieleni,
hän on hyvä, armias,
muuttumatta laupias.

2.
Älä turvaa ihmisiin,
voimakkaisiin, ylhäisiin.
Suurimmatkin voimassaan
heikot ovat auttamaan.

3.
Maasta kaikki olemme,
maaksi jälleen tulemme.
Missä silloin mahtimme,
suuruutemme, voimamme?

4.
Autuas, ken uskossaan
turvaa yksin Jumalaan,
etsii Herran tahtoa,
luottaa hänen armoonsa.

5.
Jumala on sanallaan
luonut taivaan, meren, maan,
kaiken, mitä niissä on,
pienimmänkin olennon.

6.
Nälkäiset hän ravitsee,
meidät oikein tuomitsee,
sorron kahleet kirvoittaa,
nääntyviä virvoittaa.

7.
Kuulee itkut orpojen,
huokaukset leskien,
sairaan kivut lievittää,
raskaat kuormat keventää.

8.
Herra etsii eksyneet,
itse nostaa langenneet,
tuntee muukalaiset maan,
siunaa heitä rauhallaan.

9.
Hän on suuri, laupias,
ikuisesti kuningas!
Kaikki kansat veisatkaa,
huutakaa: Halleluja!

Virsi 332 b – Herraa hyvää kiittäkää

1.
Herraa hyvää kiittäkää,
iloiten ylistäkää,
luodut kaikki laulakaa
Luojan suurta kunniaa!

2.
Pyhät, suuret, korkeat
työnsä on ja oikeat,
suuri herrautensa
maassa on ja taivaassa.

3.
Kiitos Jumalallemme
soikoon sydämestämme
virsin, lauluin, psalttarein,
harpuin, huiluin, kantelein.

4.
Kaikki, joissa henki on,
kiittämään jo tulkohon
Herraa hyvää riemulla,
halleluja halulla!

Virsi 332 a – Herraa hyvää kiittäkää

1.
Herraa hyvää kiittäkää,
iloiten ylistäkää,
luodut kaikki laulakaa
Luojan suurta kunniaa!

2.
Pyhät, suuret, korkeat
työnsä on ja oikeat,
suuri herrautensa
maassa on ja taivaassa.

3.
Kiitos Jumalallemme
soikoon sydämestämme
virsin, lauluin, psalttarein,
harpuin, huiluin, kantelein.

4.
Kaikki, joissa henki on,
kiittämään jo tulkohon
Herraa hyvää riemulla,
halleluja halulla!

Virsi 331 – Ylistän Herran nimeä

1.
Ylistän Herran nimeä
kaikesta sielustani,
kaikille kerron ihmeitä
korkean kuninkaani.
Suo, Herra, siihen taitoa
ja anna armos apua
nimesi suuren tähden.

2.
Maa, meri, taivas ilmoittaa
valtaasi määrätöntä,
näin luomakunta julistaa
Luojaansa ääretöntä.
Kättesi töistä riemuitaan.
Kun niitä taiten tutkitaan,
niin kunniasi nähdään.

3.
Näin Luojan laupeudesta
myös ihminen saa kiittää,
polvesta polveen valtava
Herramme armo riittää.
Jumalan valtakunta on
ikuinen, raukeamaton,
se ilon, rauhan antaa.

4.
Armolla peität riisutun
ja pyhyydellä täytät,
rohkaiset maahanpainetun,
taas uuden toivon näytät.
Kauniisti korjaat kaatuneet,
uudistat voimat uupuneet,
ken voisi kyllin kiittää.

5.
Ajallaan kaikki ravitset,
luoduista huolta kannat
ja läheiset ja kaukaiset
toistensa hoivaan annat.
Kätesi avaat armiaan
ja luotujasi päällä maan
siunata, Herra, tahdot.

6.
Siis nimeäsi riemuiten
tunnustan, Jumalani,
myös lapsilleni puhelen
suurista teoistasi,
niin että lapset armoas,
lastemme lapset totuuttas
voisivat aina kiittää.

Virsi 330 – Nyt Herran hyvyydestä

1.
Nyt Herran hyvyydestä
me saamme riemuita
ja armon kyllyydestä
kiitosta veisata.
Päivinä myötäisinä
ja vaivan täyteisinä
iloitkaa Herrassa!

2.
Hän ruoan ruumiillemme
suo päivä päivältä
ja ruokkii sieluamme
elämän leivällä,
Hengellään hoivaa, kantaa,
anteeksi synnit antaa.
Iloitkaa Herrassa!

3.
Hän holhoaa, hän muistaa
orpoja, leskiä.
Hän tietää, ketä painaa
raskaasti elämä.
Hän avun sille tuottaa,
ken häneen turvaa, luottaa.
Iloitkaa Herrassa!

4.
Jos sairastut tai työstä
joutuisit luopumaan,
ei epätoivoon syöstä
saa päivä vaikeinkaan.
Laupias Isän käsi
on avoin hädässäsi.
Iloitkaa Herrassa!

5.
Suo, Herra, lohdutusta,
suo leipää sanasta,
jaa meille virvoitusta
armosi virrasta
sinussa elääksemme,
toivossa kestääksemme.
Iloitkaa Herrassa!

6.
Näin auta, Herra, meitä
uskossa elämään,
vie pyhiesi teitä
luoksesi kiittämään.
Kasvosi kirkkaat näytä,
riemulla meidät täytä.
Iloitkaa Herrassa!

Virsi 329 – Kiitos nyt Herran!

1.
Kiitos nyt Herran!
Hän korkein on kuninkahamme.
Pyhänä soikohon
nimensä veisatessamme.
Oi kristityt,
hartaalla mielellä nyt
soikohon hallelujamme!

2.
Kiitos nyt Herran!
Hän kaiken on alku ja luoja.
Siipeinsä varjossa
meillä on turva ja suoja.
Huomaatko sen,
kuinka on uskollinen
armon ja autuuden tuoja?

3.
Kiitos nyt Herran!
Hän elämän meille on luonut.
Hän terveen ruumiin ja
mielen on lahjaksi suonut,
myös sairaille,
kaikille särkyneille
turvan on sanassaan tuonut.

4.
Kiitos nyt Herran!
Hän siunaten töitämme johtaa
antaen armonsa
auringon päällemme hohtaa.
Muistakaa vaan
nyt hänen rakkauttaan
meitäkin, lapsiaan, kohtaan.

5.
Kiitos nyt Herran,
kun nimeensä luottaa me saamme,
eläissä, kuollessa
turvata Vapahtajaamme.
Jeesus hän on,
hänelle kaikukohon
kiitos ja kunnia! Aamen.

Virsi 328 – Nyt kiitos Jumalan

1.
Nyt kiitos Jumalan,
kun hän on meidät luonut
ja pyhän sanansa
valoksi meille suonut.
Jo ennen syntymää
on Luoja varjellut
ja aina kädellään
vaaroissa ohjannut.

2.
Nyt kiitos Jumalan,
Jeesuksen, auttajamme.
Hän, Poika Ihmisen,
on meidän puoltajamme.
Hän meidät kuolosta
kuolollaan pelasti
ja pahan vallasta
verellään lunasti.

3.
Nyt kiitos Jumalan,
Hengen ja virvoittajan,
silmäimme avaajan,
Kristuksen kirkastajan.
Luo Herran Kristuksen
hän kutsuu, kokoilee,
hän meidät pyhittää,
uskossa varjelee.

4.
Oi kiitos Jumalan,
kolm’yhtehisen Herran!
Saa häntä ylistää
myös lastenlapset kerran.
Nyt kiitos, kunnia
Isälle, Pojalle
ja lohduttajalle
Pyhälle Hengelle.

Virsi 327 – Kaikki maat, te riemuitkaatte

1.
Kaikki maat, te riemuitkaatte,
kansat, Herraa palvelkaa!
Hänen luokseen tulla saatte,
sydämestä veisatkaa.
Kiitosvirsi kohotkoon,
riemun huuto raikukoon!

2.
Tyhjästä hän, Mestarimme,
meihinkin loi elämän.
Armon valoon heräsimme,
ruumiin, hengen antoi hän.
Kristus meidät verellään
osti uuteen elämään.

3.
Viettäkäämme kiitosjuhlaa,
tulkaa Herran huoneeseen!
Hyvyydessään Herra tuhlaa
laupeutta lapsilleen.
Kautta sukupolvien
kestää armo Kristuksen.

Virsi 326 – Sinulle kiitos, Isä maan ja taivaan

1.
Sinulle kiitos, Isä maan ja taivaan,
on nimes suuri, pyhä, kallis aivan,
ja armosi on vakaa, määrätön,
taivaankin tähtein yli ääretön, ääretön.

2.
Myös minulle on armosi näin suuri,
sinua, Herra, kiitän siitä juuri.
Loit minut kuvaksesi, Herrani,
vahvista kaikkeen hyvään lastasi, lastasi.

3.
Isäni, aina armostasi aivan
pois minut autoit alta vaaran, vaivan.
Kätesi antoi turvan väkevän,
suojele vielä halki elämän, elämän.

4.
Synnistä minut olet pelastanut,
käärmeeltä pään jo rikki musertanut.
Lahjoitit armosi ja rauhasi,
ne Kristus kuolemallaan ansaitsi, ansaitsi.

5.
Armosta anteeksi suo kaikki tyynni
Kristuksen tähden syntini ja syyni.
Palvella sinua suo uskossa
ja anna autuus taivaan levossa, levossa.

6.
Suo, etten koskaan pyhää sanaa kiellä,
se yksin turvan antaa tuskan tiellä.
Se lohtu ainoa on vaivassa,
sen valo johtaa kohti taivasta, taivasta.

7.
Haltuusi uskon koko elämäni,
henkeni, voimani ja tehtäväni.
Oi, siunaa työni kunniaksesi
ja lähimmäisenikin parhaaksi, parhaaksi.

8.
Luo minuun lujaa mieltä, rohkeutta
julistamaan taas armon avaruutta
ja valtaa, kunniaasi korkeaa.
Se yli taivaittenkin kohoaa, kohoaa.

9.
Yhdessä kristikunta kaikkialla,
etelän, pohjan, idän, lännen alla,
sinulle, Kristus, tuokoon kiitoksen,
Isälle ylistyksen ikuisen, ikuisen.

Virsi 325 – Tulkaa ja riemuitkaa

1.
Tulkaa ja riemuitkaa,
Herralle veisatkaa.
Nyt eteen Herramme
kiittäen käykäämme.
Kallio autuuden
on Herra armoinen.
Hän, suuri voimassaan
ja herraudessaan,
on kaikkein herrain Herra.

2.
Hän kantaa voimallaan
ja pitää vallassaan
maat, meret avarat
ja vuorten kukkulat.
Ne sanallaan hän loi,
tyhjästä esiin toi.
Siis maahan langetkaa!
Luojaamme Jumalaa
nyt kumartakaa kaikki.

3.
Hän Jumalamme on,
armossaan verraton,
me hänen kansansa,
kätensä kaitsema.
Soi tänään äänensä
vakaana, hellänä:
Oi, älkää paatuko
ja tielle hukkuko
kuin kansa erämaassa.

4.
Kunnia Isälle,
kunnia Pojalle,
myös lohduttajalle
Pyhälle Hengelle!
Niin aina ollut on,
niin aina olkohon!
Ylistys ainoan
Herramme Jumalan
nyt, aina, ikuisesti!

Virsi 324 – Hyvä on Herra

1.
Hyvä on Herra, hyvä on Herra,
riemuitkaamme siitä.
Lahjat on Herran, muista sielu niitä,
muista sielu niitä.
Hyvä on kiittää, sieluni, siis kiitä.
Kiittäkää Herraa, kiittäkää Herraa!

2.
Veisatkaa vuoroin, veisatkaa vuoroin
kanteleitten kanssa
nyt yhteen ääneen hänen kiitostansa,
hänen kiitostansa.
Hän viisas on ja suuri voimassansa.
Kiittäkää Herraa, kiittäkää Herraa!

3.
Pilvistä taivaan, pilvistä taivaan
poudan polttamille
pelloille virtaa vettä janoisille,
vettä janoisille,
taas ruoho nousee vuorilaitumille.
Kiittäkää Herraa, kiittäkää Herraa!

4.
Hän luoduillensa, hän luoduillensa
tarpeet aina tuottaa,
elävät kaikki syöttää hän ja juottaa,
syöttää hän ja juottaa,
kaarneenkin poika hoivaajaansa luottaa.
Kiittäkää Herraa, kiittäkää Herraa!

5.
Kiittäkää Herraa, kiittäkää Herraa,
hän on yksin hyvä,
elämän lähde ihmeellisen syvä,
ihmeellisen syvä.
Hänestä vuotaa riemu enentyvä.
Kiittäkää Herraa, kiittäkää Herraa!

6.
Oi Jeesus Kristus, oi Jeesus Kristus,
rauha meille anna,
kaikille kaipaaville armo kanna,
kaipaaville kanna
yhdessä huutaaksemme: Hoosianna!
Kiittäkää Herraa, kiittäkää Herraa!

Virsi 323 – Nyt kiitä, sielu, Herraa

1.
Nyt kiitä, sielu, Herraa
ja hänen pyhää nimeään,
nyt kiitä, sielu, Herraa
ja muista hänen hyvyyttään.
Anteeksi kaikki synnit
hän antaa armossaan,
hän kuihtuneen ja kuolleen
voi saada kasvamaan.
Hän tuntee kaikki puutteet,
hän siunaa särkyneen,
ja nuoruutesi elpyy,
saat kaiken alkaa uudelleen.

2.
Hän tahtonsa tuo julki,
on tuomioissaan vanhurskas,
vääryyden vallan murtaa,
on sorretuille laupias.
Myös rangaistusta ohjaa
vain Herran rakkaus
ja suuri laupeutensa,
ei koston kiivaus.
Niin kaukana kuin länsi
on aina idästä,
niin äärtä vailla kantaa
myös Herran armo ihmistä.

3.
Kuin äiti pientä lastaan
niin Herra hoivaa luotujaan.
Hän muistaa tomun hauraan,
on ihminenkin multaa maan.
Me nousemme kuin ruoho,
se kukkaan puhkeaa
ja siemenensä kantaa
ja sitten raukeaa.
Vain yksi syksyaamu,
jo tuuli kylmä käy,
se kuivan heinän kaataa,
ei meitä enää täällä näy.

4.
Vaan Herran armo säilyy
ja uutta luova voima sen,
ja Herran valtasuuruus
käy yli maan ja taivasten.
Hän liittoaan ei hylkää,
ei uskovaisiaan,
siis seuratkaamme häntä
ja hänen tahtoaan.
Kas, Herran tahdon täyttää
myös joukko enkelten,
siis kiitä, sielu, Herraa
ja seuraa häntä palvellen.

5.
Isälle kiitos olkoon
ja ainoalle Pojalle
ja lohduttajallemme,
Pyhälle Herran Hengelle!
Te taivaan sotajoukot,
te rauhantekijät,
te Herran käskyn tuojat
ja tahdon täyttäjät
ja kaikki Herran luomat,
te Herraa kiittäkää!
Nyt halleluja, aamen,
te kaikki, Herraa kiittäkää!

Virsi 322 – Ajalla autuaalla me

1.
Ajalla autuaalla me
sinua, Kristus, kiitämme,
sinulle ylistystä laulamme:
Pyhä, pyhä, pyhä on Herra taivaassa.

2.
Kiittävät Herraa enkelit
ja kaikki taivaan sankarit,
laulavat kerubit ja serafit:
Pyhä, pyhä, pyhä on Herra taivaassa.

3.
Näin iloitsee nyt kansasi,
riemuitsee kristikuntasi,
se laulaa autuudesta armosi:
Pyhä, pyhä, pyhä on Herra taivaassa.

Virsi 321 – Sinua, Jumala

1.
Sinua, Jumala,
kansasi tunnustaa,
eteesi polvilleen
maanpiiri lankeaa.
Kerubit, serafit
ja vallat korkeat
taivaassa iäti
kiitosta laulavat:
Herramme Sebaot
on pyhä Jumala,
ja täyttää taivaat, maan
hän kunniallansa.

2.
Myös pyhät profeetat
näin tuovat kiitoksen,
kirkkaana ylistys
soi apostolien.
Marttyyrit laulullaan
ja seurakuntasi
sinua, Isämme,
kiittävät alati,
myös iankaikkista
Poikaasi ainoaa
ja Pyhää Henkeä.
Hän sielut lohduttaa.

3.
Oi Kristus, Herramme,
valkeus iäinen,
neitseestä syntynyt
ja tosi ihminen,
itsesi uhraten
syntimme sovitit,
tien uskovillesi
taivaaseen aukaisit.
Isäsi rinnalla
kaikkia hallitset,
kuolleet ja elävät
myös viimein tuomitset.

4.
Me rukoilemme nyt
apua sinulta,
kun meidät lunastit
verelläs kalliilla.
Vie palvelijasi
pyhien autuuteen,
iäiseen elämään
luoksesi taivaaseen.
Rauha ja siunaus
suo valituillesi,
kansasi pelasta,
vie lepoon luoksesi.

5.
Ylistys ikuinen
soi kerran taivaassa,
vaan nyt jo kiitämme
sinua, Jumala.
Myös tänä päivänä
synnistä varjele,
kasvosi laupiaat
käännä nyt puoleemme.
Sinuun me turvaamme,
kansaasi armahda.
Ainoa toivomme
on, Herra, sinussa.

Virsi 320 – Sinua, Jumalaa

Sinua, Jumalaa,
kansasi kumartaa.

Maan piiri kiittää sinua,
Isäämme iankaikkista.
Enkelit, taivaan sankarit,
ja kerubit ja serafit
kiitosta Herran laulavat
ja lakkaamatta huutavat:

”On pyhä Jumala,
on pyhä Jumala,
on pyhä Jumala, Herramme Sebaot!
On täynnä kaikki taivas, maa
herrautesi kunniaa!”
Sinulle virren riemuisen
nyt nimeäsi siunaten
myös apostolit, profeetat
ja marttyyrisi laulavat.
Ja kristikunta kautta maan
sinulle kantaa kiitostaan.
Oi Isä, taivaan valtias,
ja Poika, Jeesus laupias,
ja Henki, lohduttajamme,
sinua, Herra, kiitämme.

Oi Jeesus, suuri kuningas
ja Isän Poika armias,
toit ihmiseksi syntyen
maailmaan armon, autuuden,
kuoleman mahdin kukistit
ja taivaan portit aukaisit.
Ylhäällä kirkkaudessa
nyt istut Isän rinnalla.
Kun kerran saavut päälle maan,
elävät, kuolleet tuomitaan.
Veresi meidät lunasti,
siis muista palvelijasi!

Vie taivaaseesi, jossa on
pyhien autuus loputon.
Kansasi, Jeesus, vapahda
ja luomakunta pelasta,
pahasta meitä varjele,
ruumis ja sielu suojele.
Päivästä päivään sinulle
me ylistystä veisaamme.
Suo, ettei synti milloinkaan
sinusta saisi luopumaan.
Jumala, meitä armahda
ja armollasi puolusta.
Heikkojen vahva uskallus,
kansasi kuule huokaus.
Toivomme olet ainoa,
oi uskollinen Jumala.

Aamen.

Virsi 319 – Sä kuljet seurassa Jeesuksen

1.
Sä kuljet seurassa Jeesuksen,
sen kertoo katseesi riemuinen,
sen kertoo laulusi helkkyvä
myös murheen kyynelten keskellä.

2.
Ei tunne rauhaasi maailma,
ei huomaa tielläsi kukkia,
se aallon leikkeihin kiintyen
ei tiedä helmistä syvyyden.

3.
Vaan helmen sait sinä kalleimman,
se aarre on veri Karitsan.
Hän kuoli puolesta syntisten,
nyt kuljet vaatteissa autuuden.

4.
Jo täällä riemusi Jeesus on,
maan päällä, laaksossa ahdingon.
Kun matka vaikea uuvuttaa,
hän armonlähteenä virvoittaa.

5.
Se lähde auki on kaikille,
vaan monet kulkevat ohitse.
Ei maista korskea maailma
sen voimaa, rauhaa ja riemua.

6.
Vaan kylmä, synkeä erämaa
tuon virran partailla virkoaa,
se valkoliljoiksi puhjeten
jo loistaa riemua autuuden.

7.
Ja virtain varsilla kulkijat
näin toinen toistansa auttavat:
Oi nosta pääsi ja kultaisiin
taas katso taivasten kunnaisiin!

8.
Siis riennä, ystävä, riemuiten
ja kasva armossa Jeesuksen.
Saat kerran porteista Siionin
hääriemuun astua sinäkin.

Virsi 318 – Jeesus, sä ainoa

1.
Jeesus, sä ainoa
heikkojen auttaja,
anteeksiantaja uupumaton!
Pyhyys ja puhtaus,
rakkaus, virvoitus,
totuus ja armahdus sinussa on.

2.
Kun uuvun, haavoitun,
huomassas, Herra, sun,
suuren ja siunatun, levätä saan.
Toiset jos hylkäävät,
kasvosi lempeät
puoleeni kääntyvät rohkaisemaan.

3.
Herrani, armahda,
ohjaa ja taivuta,
minne ja milloinka tahtosi vie.
Neuvoilla Henkesi
valaise mieleni.
Tee, Jeesus, rakkaaksi ristisi tie.

4.
Ainoa puhtaus,
syntisen uskallus,
tuskassa lohdutus: pyhyytesi.
Vaatteeksi anna se!
Ohjaa ja varjele
jokainen askele, Jeesukseni.

Virsi 317 – Vain yksi nimi meille riittää

1.
Vain yksi nimi meille riittää,
se yksin riittää pelastukseksi.
Sen voimaa tahdon aina kiittää,
se kylmän talven muuttaa kevääksi.
Oi Jeesus Kristus, sinun nimesi
minulle kaikkea on kalliimpi.

2.
Sen nimen tahdon, auttajani,
uskossa sydämeeni kirjoittaa.
Se aurinkona murheessani
kirkkaana, lämpimänä helottaa.
Oi Jeesus Kristus, sinun nimesi
minulle kaikkea on kalliimpi.

3.
Saan siunauksen siitä työhön
ja lohdutuksen kärsimykseeni.
Sen armo loistaa synnin yöhön,
luo koko elämäni uudeksi.
Oi Jeesus Kristus, sinun nimesi
minulle kaikkea on kalliimpi.

4.
Sen nimen ylistystä kannan
jo täällä, haihtuvalla matkalla.
Ja kiitokseni sille annan
luonasi taivaan kirkkaudessa.
Oi Jeesus Kristus, sinun nimesi
minulle kaikkea on kalliimpi.

Virsi 316 – Käyn armoalttarillesi

1.
Käyn armoalttarillesi,
oi Jeesus, eteen jalkaisi,
rukoilen lohdutusta.
Taas haavoistasi pyhistä
ja verisestä kruunusta
nyt etsin virvoitusta.
Ah anna, Jeesus, anteeksi,
paranna sydänhaavani.
Suo voimaa verestäsi
seuraamaan jälkiäsi.

2.
Näin huono olen kulkija,
ontuva, köyhä, sokea
ja rampa, raadollinen.
Mun lankeemus on riisunut,
se luontoni on turmellut,
kun petti vihollinen.
Minua johda, opeta,
vanhurskautees pueta,
veresi voiman kautta
kuuliaiseksi auta.

3.
Vain kuolemas on turvani,
veresi puhtauteni,
vapauteni vaivas.
Kuoleman vangit lunastit,
Jumalan kanssa sovitit,
aukeni rauhan taivas.
Saan porteista nyt pyhimpään
ja taivaan iloon ylimpään
luo Jumalani tulla,
se toivo nyt on mulla.

4.
On täällä usein kanteleet
pajuissa murheen riippuneet
ja juosseet kyyneleemme.
Vaan isänmaassa uudessa,
Siionin kirkkaudessa,
taas soivat kanteleemme.
Myös helkkyy minun riemuni,
kun risti vaihtuu kruunuksi
ja haihtuu kyyneleeni
iäiseen autuuteeni.

Virsi 315 – Valvoa mun, Jeesus, anna

1.
Valvoa mun, Jeesus, anna
aina ristis juurella
ja niin joka päivä kuolla
synneistäni kaikista.
Suo myös kuolla maailmasta,
kuolla itsestänikin,
että kaiken elämäni
sinulle vain eläisin.

2.
Auta, että ristin tiellä
kuljen askeleissasi.
Eksymästä, horjumasta
estä, Jeesus, jalkani.
Uskoa ja rakkautta,
toivoani lisää myös.
Anna voimaa kilvoitukseen,
täytä alkamasi työs.

3.
Rauhan virran anna vuotaa
sydämeeni kaipaavaan.
Kasvojesi pyhä kuva
paina sieluun loistamaan.
Ääretöntä rakkautta
mihin voisin verrata?
Syvä on se niin kuin meri,
väkevä kuin kuolema.

4.
Ristissäsi, haavoissasi
armon löydän ikuisen.
Kaikki muu on turhaa aivan,
kun vain niitä katselen.
Rakas Jeesus, haavoihisi
minut kätke kokonaan,
kätke siksi, kunnes noudat
minut taivaan kunniaan.

Virsi 314 – Suo, Jeesus rakkaani

1.
Suo, Jeesus rakkaani,
mun pitää liittoni.
Anteeksi synnit annoit,
myös minut turvaan kannoit.
Varjele armossasi
ja hoida omanasi.

2.
Suo, että milloinkaan
en eksy maailmaan,
sen houkutuksiin taivu
ja synnin virtaan vaivu.
Sen ethän anna voittaa
ja pettää, vahingoittaa.

3.
Kun olen lampaasi,
saan paimenääntäsi
kuunnella laumassasi,
pysyä seurassasi.
Suo, etten tällä tiellä
sinua koskaan kiellä.

4.
Kun olen vaaroissa,
itsesi kirkasta.
Tee minut eläväksi,
sinussa väkeväksi.
Suo voittaa kiusaukset
ja välttää lankeemukset.

5.
Kun usko heikkenee
ja sydän epäilee,
armosi anna koittaa,
suo epäusko voittaa.
Kirkasta, Jeesus, vaivas
ja näytä avoin taivas.

6.
Näin olen omasi,
vahvista toivoni:
kun elän omanasi,
saan kuolla haavoissasi,
ja sitten riemumielin
soi kiitos helein kielin.

Virsi 313 – Eteesi, armon Jumala

1.
Eteesi, armon Jumala,
nyt ahdinkoni toisin,
vaan niin en osaa rukoilla
kuin osaavani soisin.
Siis itse neuvo, opeta
ja sydämeeni vuodata
nyt rukouksen Henki.

2.
Suo, Herra, voimaa, tahtoa
minulle rukoukseen,
lahjoita taivaan armoa
heikkoonkin huokaukseen,
niin ettei suu vain puhuisi,
vaan koko sielu huutaisi
sydämen syvyydestä.

3.
Suo minun oikein rukoilla
tahtosi mukaisesti
ja anna sitä anoa,
mi kestää iäisesti,
ja suo se uskon uskallus,
taivaassa että rukous
Jeesuksen tähden kuullaan.

4.
En kyllä saa, en tahdokaan
armolle määrää panna.
Siis säädä aika itse vaan,
se, minkä tahdot, anna,
ja pyytämääni jos en saa,
niin annat, Isä, parempaa
nimesi kunniaksi.

5.
Tunnethan, Herra, tarpeemme,
puutteemme meidän kaikkein.
On tiedossasi hätämme
niin pienin kuin myös vaikein.
Et, Herra, ole armoton,
sinulla Isän sydän on.
Me siihen uskallamme.

6.
Saa armoon loppumattomaan
näin sydämeni luottaa.
Isäänsä lapsi milloinkaan
ei turvata voi suotta.
En lahjojasi ansaitse,
kuitenkin, Isä, annat ne
sulasta hyvyydestä.

7.
Annoithan lahjan suurimman
jo Pojassasi mulle.
Avoinna portti taivahan
jo on armoitetulle.
En voi nyt enää epäillä,
mua Herra ei voi hyljätä,
kun Poikansa hän antoi.

Virsi 312 – Muistan päivää autuasta

1.
Muistan päivää autuasta,
jolloin Jeesus löysi mun,
syntein tähden tuomitun,
tilastani kauheasta
nosti minut olalleen,
otti aivan omakseen.

2.
Maistaa Herra mun jo antoi,
kuinka onkaan suloinen
läsnäolo Jeesuksen.
Syntini hän kaikki kantoi,
päästi alta orjuuden
lahjoittaen autuuden.

3.
Armo suuri Vapahtajan
aarteekseni tullut on,
se on katoamaton.
Jääköön tyhjä riemu ajan,
hänessä on iloa,
ihmeellistä lepoa.

4.
Hän on turva turvattoman,
hän on apu kiusatun,
lohduttaja vaivatun.
Milloin vuoksi huolettoman
vaelluksen horjahdan,
toivon hänen nostavan.

5.
Hän on ilo itkeväisten,
väärien vanhurskaus,
hän on tyhmäin viisaus.
Rikkaus hän kerjäläisten,
hän on pyhyys kurjimman,
hyvyys kaikkein huonoimman.

6.
Hän on minun paimeneni,
minä hänen lampaansa,
kuulun hänen laumaansa.
Häntä kaipaa sydämeni,
hänen seurakunnassaan
laitumella käydä saan.

7.
Jeesus, rohkeutta anna,
että sinun kanssasi
kilvoittelen matkani.
Autuaitten joukkoon kanna
ylistämään sinua
uuden virren riemulla.

Virsi 311b – Jo joudu, mun sieluni, heräämähän

1.
Jo joudu, mun sieluni, heräämähän
ja Jumalan Karitsaa kiittämähän.
Hän avasi tien pyhän Jumalan luo
ja pelastusarmonsa sinulle suo.

2.
Siis vieläkö kärsit sä orjuuttasi
ja aina vain katselet puutteitasi,
kun Jumalan Karitsaa katsella saa,
myös sinua verellään puhdistavaa?

3.
Nyt usko ja luota jo Vapahtajaan
ja heittäydy armoa rukoilemaan
ja köyhänä kaikkine synteinesi
vie Herralle vaivattu sydämesi.

4.
Et itsessäs olekaan mahdollinen,
vaan Jeesus on laupias, voimallinen.
Näin heikkona kiirehdi Jeesuksen luo,
hän haavoistaan lääkettä tunnolle suo.

5.
Vaan miksi nyt pelkäät ja piileskelet
ja Herrasi kasvoja vain pakenet?
Hän saapui myös sinua puhdistamaan
ja Jumalan kaupunkiin johdattamaan.

6.
Oi kuinka se riemuitsee autuudestaan,
ken uskossa yhdistyy Vapahtajaan,
saa Herralta vaatteeksi vanhurskauden
ja ikuisen armon ja ystävyyden.

7.
On täällä nyt taistelu, kilvoitus, työ,
vaan siellä on päiväksi muuttunut yö,
kun nähdä saan kirkkaita kasvojasi
ja veisata iäti kiitostasi.

Virsi 311a – Jo joudu, mun sieluni, heräämähän

1.
Jo joudu, mun sieluni, heräämähän
ja Jumalan Karitsaa kiittämähän.
Hän avasi tien pyhän Jumalan luo
ja pelastusarmonsa sinulle suo.

2.
Siis vieläkö kärsit sä orjuuttasi
ja aina vain katselet puutteitasi,
kun Jumalan Karitsaa katsella saa,
myös sinua verellään puhdistavaa?

3.
Nyt usko ja luota jo Vapahtajaan
ja heittäydy armoa rukoilemaan
ja köyhänä kaikkine synteinesi
vie Herralle vaivattu sydämesi.

4.
Et itsessäs olekaan mahdollinen,
vaan Jeesus on laupias, voimallinen.
Näin heikkona kiirehdi Jeesuksen luo,
hän haavoistaan lääkettä tunnolle suo.

5.
Vaan miksi nyt pelkäät ja piileskelet
ja Herrasi kasvoja vain pakenet?
Hän saapui myös sinua puhdistamaan
ja Jumalan kaupunkiin johdattamaan.

6.
Oi kuinka se riemuitsee autuudestaan,
ken uskossa yhdistyy Vapahtajaan,
saa Herralta vaatteeksi vanhurskauden
ja ikuisen armon ja ystävyyden.

7.
On täällä nyt taistelu, kilvoitus, työ,
vaan siellä on päiväksi muuttunut yö,
kun nähdä saan kirkkaita kasvojasi
ja veisata iäti kiitostasi.

Virsi 309 – Nyt vielä etehesi

1.
Nyt vielä etehesi,
oi Jeesus, polvistun.
Sun siunauksehesi
ja armoos sulkeudun.

2.
Alusta loppuun johtaa
jos matkalla et saa,
niin vaara heti kohtaa,
voin tieltä horjahtaa.

3.
Vaan lankeemasta estää
mua Jeesus voimallaan.
Näin usko loppuun kestää
ja minut kruunataan.

4.
Ristisi Golgatalla
se voitonlippu on.
Vain siihen katsomalla
saan voittopalkinnon.

5.
Sä meihin taivaan tiellä
Henkesi valo luo
ja kerran luonas siellä
iäinen autuus suo.

Virsi 308 – Ah Jeesus, Herrani

1.
Ah Jeesus, Herrani,
jo vaipuu toivoni,
pimeään yöhön näännyn.
Puoleesi, Herra, käännyn.
Suo armon aamun koittaa,
yö epäilysten voittaa.

2.
Pois pilvet hajota
ja silmä kirkasta.
Osoita sanallasi
nyt armoistuintasi.
Jo yksi säde sieltä
valaisee synkkää mieltä.

3.
Vaivattu sieluni
virvoita, Herrani.
Taas anna lohdutusta,
veresi puhdistusta.
Suo siipiesi suoja,
oi Jeesus, turvan tuoja.

4.
Suo, että kuulla saan
äänesi uudestaan.
Kuvasi sieluun paina
ja siellä asu aina.
Pois perkaa synti siitä,
itseesi minut liitä.

5.
Opeta valvomaan
ja armoon juurtumaan,
uskomaan näkemättä
ja muuta pyytämättä
kuin olla lunastettu,
kuolemaas istutettu.

Virsi 307 – Kiitos olkoon Jumalalle

1.
Kiitos olkoon Jumalalle,
Karitsalle,
olen armoliitossa!
Minut kalliisti hän osti,
minut nosti
kadotuksen kuopasta.

2.
Armon Henki johdattakoon,
kiiruhtakoon
matkamiestä lähtemään
maailmasta turmeluksen,
ahdistuksen,
kotihinsa pyrkimään.

3.
Purjeisiini tuulta anna,
mua kanna
meren yli mailleni.
Pidä, Jeesus, itse perää,
Herra, herää!
Muuten hukkuu haahteni.

4.
Auta, pakohon kun kerran
yli virran
Baabelista riennämme,
että kotimantereilla
kanteleilla
soivat kiitosvirtemme.

5.
Siellä riemun maassa taivaan
alta vaivan
päästyä sua kiitetään.
Siell’ ei aalto uhkaa laivaa,
synnin vaivaa
siell’ ei itke yksikään.

6.
Siell’ on kirkas lasimeri,
pyhä veri
kiitosvirtenämme on.
Siellä aina Jumalalle,
Karitsalle
ylistys soi loputon.

7.
Sydän hämmästyypi näissä
ilohäissä,
lunastetut riemastuu.
Yljän eteen ihmeissänsä
ystävänsä
kasvoillensa kumartuu.

Virsi 306 – Jeesus, kruunun kirkkaan kannat

1.
Jeesus, kruunun kirkkaan kannat,
Jeesus, ilo, elämä,
armon Herra, ystävä.
Sinä yksin rauhan annat.
Jeesus, olet riemuni,
aarre kallein sieluni.

2.
Ilman Jeesustani näännyn,
ilman hänen armoaan
joudun tuskaan kauheaan.
Jeesukseni puoleen käännyn,
ahdistusten tullessa
hän on itse turvana.

3.
Syntieni valtaa vastaan,
vastaan voimaa kiusaajan,
Jeesus, sinuun uskallan.
Jeesus varjella voi lastaan,
hän on minun iloni,
kallein lohdutukseni.

4.
Armoon tahdon aina luottaa,
sinuun, Jeesus, Herrani,
joka maksoit velkani.
Armo yksin avun tuottaa
elämään ja kuolemaan,
armo kantaa voimallaan.

5.
Armon lähde, Jeesukseni,
sinä elät minussa,
minä elän sinussa.
Sinusta ei sydäntäni
riistä tuska suurinkaan.
Sinun olen kokonaan.

6.
Omanasi armon tähden
ohjaa, Jeesus rakkaani,
aina askeleissasi.
Ja kun kerran täältä lähden,
ole vielä turvana,
ainoana aarteena.

7.
Jeesus, kaikki kaikessani,
Jeesus, Herra ainoa,
sydämeni valmista!
Ystäväni, auttajani,
kiitos, Jeesus, riemuni,
aarre kallein sieluni!

Virsi 305 – Jeesus, ruokit sanallasi

1.
Jeesus, ruokit sanallasi
halullista sieluani,
kirkastat sun armosi.
Asu, Jeesus, luonani.

2.
Herra Jeesus, tunnen kyllä,
etten pyhyyteesi yllä.
Siksi turvaan armoosi.
Asu, Jeesus, luonani.

3.
Kiusausten heltehessä,
valheen hengen vietellessä
anna kuulla ääntäsi.
Asu, Jeesus, luonani.

4.
Murra pahuuteni valta,
Herra, suojaa saatanalta.
Sinussa on voimani.
Asu, Jeesus, luonani.

5.
Rikokseni ovat suuret,
synnilläni syvät juuret,
vaan en lähde luotasi.
Asu, Jeesus, luonani.

6.
Ken nyt voisi syöstä vaivaan?
Armostasi perin taivaan.
Sinussa on toivoni.
Asu, Jeesus, luonani.

7.
Pysy läsnä, Jeesukseni,
uudeksi luo sydämeni,
Hengellesi alttiiksi.
Asu, Jeesus, luonani.

8.
Näin saan elää kanssa Herran,
kunnes taivaassasi kerran
kaikuu kiitosvirteni:
Asun, Jeesus, luonasi.

Virsi 304 – Oi Jeesus Kristus, autuuden

1.
Oi Jeesus Kristus, autuuden
ja armahduksen lähde,
nyt kuule pyyntö syntisen
lunastustyösi tähden.
On Vapahtaja nimesi,
sen turvin tohdin eteesi
sydämen tuskan tuoda.

2.
Jo syntymästä syntinen
ja turmeltunut aivan
vain rangaistuksen ansaitsen
ja kuoleman ja vaivan.
Puun kielletyn söin hedelmän,
menetin onnen, elämän.
On siinä synnin palkka.

3.
Nyt kiitos, armon ruhtinas,
kun uhrin täyden annoit
ja puolestamme, laupias,
myös tuomiomme kannoit.
Pois pyyhit kaikki syntimme,
kun verelläsi maksoit ne.
Tie taivaaseen on auki.

4.
Oi Jeesus, lippu elämän
on sinun kädessäsi.
Sait kantaa tuskan hirveän,
sait voiton ristilläsi.
Puu kielletty toi turmion,
vaan ristinpuu toi sovinnon.
Sielumme haavat hoidat.

5.
Nimesi tähden minua
nyt auta parannukseen.
Suo, että tunnon vaivoissa
turvaan vain armahdukseen.
Sinua tahdon rakastaa
ja armon voimin vaeltaa,
sinulle elää, kuolla.

Virsi 303 – Jeesus, aarteheni

1.
Jeesus, aarteheni,
riemu sydämeni,
kuule ääneni.
Katson sinuun aina,
sydämeeni paina
lohdutuksesi.
Herrani, Jeesukseni,
verelläsi minut ostit,
armohelmaas nostit.

2.
Vasten valtaa surman
Jeesukselta turvan
sydämeni saa.
Vaikka vihollinen
väijyy petollinen,
Jeesus pelastaa.
Myrsky soi ja salamoi,
synnin syvyys uhkaa, pauhaa,
Jeesus antaa rauhaa.

3.
Poissa pedon valta,
poissa kuolemalta
kauhun mahti on.
Kiitos Jumalalle,
hän suo hukkuvalle
turvakallion.
Jeesus voi, ken voiton toi,
kuolemasta minut auttaa
kuolemansa kautta.

4.
Menköön mainen kulta,
ristiinnaulitulta
armon aarteen saan.
Niin en maailmasta,
vallan valtikasta
enää huolikaan.
Erottaa ei mikään saa
minua pois Herrastani,
lunastajastani.

5.
Monet kukkuloille
täällä korkeimmille
pyrkii kunniaan.
Jeesus, lähelläsi
auta jälkiäsi
aina seuraamaan.
Ainoa on kunnia,
Jeesus, elää omanasi,
palvelijanasi.

6.
Turhat huolet jääkää,
Jeesus tahtoo häätää
murheet maailman,
kääntää omillensa
heidän parhaaksensa
kaiken vaikean.
Vaivoihin jos joudunkin,
kuormani hän kaikki kantaa,
kiitosmieltä antaa.

7.
Huomaas murheet heitän,
Herra, turviis peitän
suuret puutteeni.
Tunnet asiani,
valvo parastani,
Vapahtajani.
Anteeksi suo syntini,
ole vielä kuollessani,
Jeesus, riemunani.

Virsi 302 – Sinua, Jeesus, odotan

1.
Sinua, Jeesus, odotan
ja sydämeeni halajan.
Se itsellesi valmista
ja huoneeksesi kaunista.

2.
Sinulle portit aukaisen,
pois raivaa esteet sydämen.
Se Hengelläsi pyhitä,
sen ovi sulje synniltä.

3.
Oi valon lähde ainoa,
yö sielustani karkota,
hyvyydelläsi rohkaise
ja Hengelläsi valaise.

4.
Tee köyhä sielu rikkaaksi
aarteilla laupeutesi.
Lahjoita rauha, viisaus,
rakkaus, voima, luottamus.

5.
Niin tahdon Herran kunniaa
sanoilla, töillä julistaa
ja katsoa sen voitoksi,
kun vain saan olla omasi.

Virsi 301b – Kirkasta, oi Kristus, meille

1.
Kirkasta, oi Kristus, meille
ristinuhri Golgatan,
josta meille langenneille
loistaa sydän Jumalan.
Uskon silmä kiinnitä
aina kohti ristiä.

2.
Synkeys nyt hajoaapi,
yöstä päivä valkenee.
Kun näin Jeesus voiton saapi,
taivas meille aukenee.
Herra Jeesus verellään
rauhan tuotti ristillään.

3.
Eksynyttä lammastansa
hän on aina säälinyt,
tuonut laumaan armossansa,
siinä sitä kärsinyt.
Uskon, että käydä saan
kasvojansa katsomaan.

4.
Ei siis alla kiusausten
epäillä nyt tarvitse,
eikä tiellä huokausten
epätoivo vallitse,
kun on täysi sovitus,
sielun turva, pelastus.

5.
Niinpä uskon silmä kantaa
yli matkan myrskyisen.
Katsellessa rauhan rantaa
kaipuu täyttää sydämen.
Saavu kohta, määränpää,
silloin tyyntyy myrskysää.

6.
Jeesus, sinun alkamasi
usko on ja kilvoitus.
Myös on sinun hallussasi
matkan päässä vapahdus.
Silloin minut uupuneen
noudat kotiin taivaaseen.

Virsi 301a – Kirkasta, oi Kristus, meille

1.
Kirkasta, oi Kristus, meille
ristinuhri Golgatan,
josta meille langenneille
loistaa sydän Jumalan.
Uskon silmä kiinnitä
aina kohti ristiä.

2.
Synkeys nyt hajoaapi,
yöstä päivä valkenee.
Kun näin Jeesus voiton saapi,
taivas meille aukenee.
Herra Jeesus verellään
rauhan tuotti ristillään.

3.
Eksynyttä lammastansa
hän on aina säälinyt,
tuonut laumaan armossansa,
siinä sitä kärsinyt.
Uskon, että käydä saan
kasvojansa katsomaan.

4.
Ei siis alla kiusausten
epäillä nyt tarvitse,
eikä tiellä huokausten
epätoivo vallitse,
kun on täysi sovitus,
sielun turva, pelastus.

5.
Niinpä uskon silmä kantaa
yli matkan myrskyisen.
Katsellessa rauhan rantaa
kaipuu täyttää sydämen.
Saavu kohta, määränpää,
silloin tyyntyy myrskysää.

6.
Jeesus, sinun alkamasi
usko on ja kilvoitus.
Myös on sinun hallussasi
matkan päässä vapahdus.
Silloin minut uupuneen
noudat kotiin taivaaseen.

Virsi 300 – Jeesuksen muisto ihana

1.
Jeesuksen muisto ihana
on mieltä ilahduttava.
Ei voisi kuulla kalliimpaa,
ei veisata suloisempaa
kuin nimeänsä ihanaa.

2.
Vaan parhain manna, hunaja
on hänen läsnäolonsa.
Se sydänten on lohdutus,
elämän alku, valkeus
ja sielun pyhä riemastus.

3.
Mun, Jeesus, anna tuntea
rakkautesi suuruutta.
Oi Jeesus, anteeksantaja
ja taivaan kruunun kantaja,
ainoa armon jakaja.

Virsi 299b – Ei mikään niin voi virvoittaa

1.
Ei mikään niin voi virvoittaa,
en muusta iloani saa,
ei autuutta saa suurempaa
kuin minkä Jeesus lahjoittaa.

2.
En lepoa mä löytänyt,
en muusta mistään tyyntynyt,
ennen kuin löysin aartehen,
ystävän, Herran Jeesuksen.

3.
Muu vaivoissa ei lohduta,
ei auta kuolon tuskissa,
ei päästä alta murheitten
kuin läsnäolo Jeesuksen.

4.
Valmisti kuuliaisuuden,
aukaisi oven autuuden
Jumala meille Pojassaan,
kun antoi hänet kuolemaan.

5.
Ainoa anteeksantamus,
ainoa synnin sovitus
ja ainoa tie armohon
Jeesuksen risti yksin on.

6.
On ainut neuvo huonolle,
on ainut turva heikolle
ja ainut meillä puolustus
Jeesuksen esirukous.

7.
Maailman viettelyksistä,
kiusauksista, synneistä
ainoa ompi pelastus
Jeesuksen suuri rakkaus.

8.
Ainoa tosi viisaus
ja ainoa vanhurskaus,
ainoa puhdas pyhitys
on Vapahtajan yhteys.

9.
Muut kuollessa ei rauhaa saa,
ei kestä Herran kunniaa,
ei pysy eessä Jumalan
kuin seuraajat vain Karitsan.

Virsi 299a – Ei mikään niin voi virvoittaa

1.
Ei mikään niin voi virvoittaa,
en muusta iloani saa,
ei autuutta saa suurempaa
kuin minkä Jeesus lahjoittaa.

2.
En lepoa mä löytänyt,
en muusta mistään tyyntynyt,
ennen kuin löysin aartehen,
ystävän, Herran Jeesuksen.

3.
Muu vaivoissa ei lohduta,
ei auta kuolon tuskissa,
ei päästä alta murheitten
kuin läsnäolo Jeesuksen.

4.
Valmisti kuuliaisuuden,
aukaisi oven autuuden
Jumala meille Pojassaan,
kun antoi hänet kuolemaan.

5.
Ainoa anteeksantamus,
ainoa synnin sovitus
ja ainoa tie armohon
Jeesuksen risti yksin on.

6.
On ainut neuvo huonolle,
on ainut turva heikolle
ja ainut meillä puolustus
Jeesuksen esirukous.

7.
Maailman viettelyksistä,
kiusauksista, synneistä
ainoa ompi pelastus
Jeesuksen suuri rakkaus.

8.
Ainoa tosi viisaus
ja ainoa vanhurskaus,
ainoa puhdas pyhitys
on Vapahtajan yhteys.

9.
Muut kuollessa ei rauhaa saa,
ei kestä Herran kunniaa,
ei pysy eessä Jumalan
kuin seuraajat vain Karitsan.

Virsi 298 – Vapahtajani Jeesus on

1.
Vapahtajani Jeesus on
iloni aina verraton,
kun kuljen täällä outona,
vieraana, muukalaisena.

2.
Jos ahdas onkin taivaan tie,
se vaivain maasta kotiin vie.
Ja Jeesus kun on kanssani,
hän huojentaa mun matkani.

3.
Olethan tieni, tähteni,
mä horjahdan niin helposti.
Varjele, etten eksyisi
vaan vaeltaisin tielläsi.

4.
Siis auta, Jeesus, matkalla,
kun uuvun, nosta, vahvista.
Suo voimaa sinuun tyytyä
myös koetusten helteessä.

5.
Ristisi olkoon voimani,
se olkoon matkasauvani,
veresi sielun puhdistus
ja heikon uskon uudistus.

6.
Näin kätke, Jeesus, minutkin
turviisi pyhiin haavoihin,
kuin kätkee lintu poikansa
ja niitä suojaa vaaroissa.

7.
Suo, että viimein käydä saan
armosi turvin kuolemaan.
Myös silloin köyhä sieluni
on huomassasi, Herrani.

8.
Näin saakoon ruumis rauhassa
levätä maassa aikansa.
Käyn kiitostasi laulamaan,
kun uuteen aamuun nousta saan.

Virsi 297 – Mun hyvään Herraani

1.
Mun hyvään Herraani
mä panen toivoni.
Hän murheen, tuskan säällä
on auttajani täällä.
Jos kova onni kohtaa,
hän parhaaksi sen johtaa.

2.
Vaan minä syntinen
niin usein hätäilen.
Saan Vapahtajaan luottaa,
hän pelastuksen tuottaa.
Eläissä, kuollessani
on turva Herrassani.

3.
Kun elän Herrassa,
saan voiton kuollessa.
On Kristus elämäni
myös lähtöhetkelläni.
Hän pitää, milloin kuolen,
näin sielustani huolen.

4.
Oi Jeesus, Herrani,
annoithan henkesi
ja astuit ristin vaivaan
periäkseni taivaan.
Autuuteen minut kanna,
iäinen rauha anna.

5.
Rukoilen hartaasti,
nyt kuule pyyntöni:
Oi Jeesus, kuollessani
olethan turvanani!
Kun täältä kohta lähden,
suo voitto ristin tähden.

6.
Suojele kotini,
perheeni, sukuni.
Myös siunaa seurakuntaa,
Jumalan perikuntaa.
Näin siipiesi suojaan
me jäämme hyvään huomaan.

7.
Ja kun on kuolema
pois meidät kutsuva,
vie taivaan kartanoihin,
rauhasi asuntoihin,
niin että kaikki sinne
taas yhteen pääsisimme.

8.
Herraani luottaen
nyt sanon aamenen.
Saan, Jeesus, armostasi
pysyä omanasi.
Yhdessä kerran saamme
me kiittää auttajaamme.

Virsi 296 – Sinuhun, Jeesus, ainoaan

1.
Sinuhun, Jeesus, ainoaan
mä turvaan tuskissani.
En toista turvaa tunnekaan
mä ahdistuksissani.
Ei mikään voima maallinen,
ei taitavinkaan ihminen
voi auttaa ahdistuksesta.
Siis sinua
vain huudan, toivo ainoa.

2.
Kun suuret synnit ahdistaa
ja sydäntäni soimaa,
suo, että sielu tuta saa
kuolosi kovan voimaa.
Oi Jeesus Kristus, minua
nyt Isän luona puolusta.
Vapahda synnin kuormasta
ja vaarasta.
Niin itse lupaat sanassa.

3.
Suo usko mulle armostas,
se kallis lahja taivaan,
niin että varjeluksessas
kestäisin kaiken vaivan.
Sinua anna rakastaa
ja veljeäni armahtaa.
Näin eläissä ja kuollessa
suo apua,
karkota viekas kiusaaja.

4.
Kunnia Jumalallemme,
Isälle, Luojallemme,
ja Kristukselle, Pojalle,
rakkaalle Herrallemme,
niin Hengelle myös Pyhälle,
lohduttajalle hyvälle.
Hän täällä meitä opettaa
ja vahvistaa,
iäiseen riemuun valmistaa.

Virsi 295 – Oi Herrani, saan luoksesi

1.
Oi Herrani, saan luoksesi
nyt tulla omanasi.
Saan auttajan näin parhaimman,
lohduttajan.
On turva sanassasi.

2.
Suo seurata ja palvella
sinua, Jumalani.
Armostasi taas syntini
suo anteeksi.
Vahvista uskoani.

3.
Vain tielläsi on iloni,
jos minne tahdot viedä.
Jeesukseni, jää aarteeksi
sydämeeni.
En muuta turvaa tiedä.

4.
Nyt sydämin turvallisin
saan olla suojassasi.
Siis pelasta jo tuskasta,
pois vaivasta
vie tähden kuolemasi.

5.
Uskaltaen ja iloiten
vaellan Herran tiellä.
Armosi saan taas uudestaan,
käyt auttamaan.
Et lohdutusta kiellä.

6.
Näin vaivoissa ja murheissa
suot virvoituksen parhaan.
Tallella on myös avuton
ja turvaton.
Et päästä tieltä harhaan.

7.
Jos kätkeydyt, niin tiedän nyt:
käyt silti lähelläni.
Oi Herrani, on sanasi
nyt voimani
ja valo elämäni.

8.
Näin uskossa ja toivossa
suo, että vaeltaisin
ja ikuisen myös autuuden,
taivaallisen,
luonasi kerran saisin.

Virsi 294 – Ihminen, synnissänsä kauan maannut

1.
Ihminen, synnissänsä kauan maannut,
jo äänen ylhäältä on kuulla saanut:
Nyt herää, nouse, katso, päivä koittaa.
Se lohduttaa ja kaikki varjot voittaa.

2.
Hän kysyi: Kenen ääni onkaan tämä?
– Enkeli olen, Herran lähettämä.
Siis nouse, Herraan turvasi saat panna,
nyt aamuvirren kaikua jo anna.

3.
Hän sanoi: Sielu suruissaan ei laula,
niin kauan kuin sen sitoo synnin paula.
Sen surkeutta kaikki valittavat,
kun kuolema ja synti kauhistavat.

4.
Enkeli lausui: Sielua, ken nääntyy,
jo Herra etsii, ennen kuin se kääntyy.
Anteeksi Jeesus antaa, tuskan poistaa,
ja armon kirkas paiste sinuun loistaa.

5.
Sai syntinen niin rauhan itsellensä,
kun valo taivaan kaartui ylitsensä.
Hän kiitti siitä sydämellä, suulla
ja lauloi aamuvirttä Herran kuulla.

6.
Armosi, Herra, anna jälleen loistaa,
suo, että yön se sielustani poistaa.
Elvytä mieli, anna rohkeutta,
vuodata sydämeeni rakkautta.

7.
Oi ennustettu valkeuden voitto,
oi Kristus, aurinko ja aamun koitto!
Etsimään saavuit tieltä eksyneitä,
saattamaan taivaan valtakuntaan meitä.

8.
Oi Jeesus Kristus, riennä avukseni,
kun synti tahtoo voittaa sydämeni.
Kiusaaja väijyy, pysy vierelläni.
Voimani ainut olet, elämäni.

Virsi 293 – En tahdo Herrastani

1.
En tahdo Herrastani
milloinkaan luopua,
en tieltä Jumalani
minnekään poiketa.
Hän armokädellään
suojelee myöhään, varhain,
hän turvani on parhain,
Herrani haltuun jään.

2.
Kun usein hetkellinen
on apu ihmisten,
on Herra uskollinen
auttaja heikkojen.
Hän minut pelastaa
vaaroista, vahingoista,
hän nostaa ahdingoista
ja uskoon vahvistaa.

3.
Saan, Herra, sinuun luottaa
myös murheen aikana.
Voit lohdutuksen tuottaa
kaikissa vaiheissa.
Ruumiini, sieluni
hoitoosi, Herra, annan
ja eteesi nyt kannan
puutteeni, vaivani.

4.
Sinua tahdon kiittää
nyt sydämestäni,
uskossa sinuun liittää
saan kaiken toivoni.
Oi hetki autuas!
Me täällä riemuitsemme,
sinua muistelemme,
etsimme armoas.

5.
Maailma hukkuu kerran,
sen vallat vaipuvat,
eivätkä päivää Herran
voi kestää korskeat.
Vaan aamuun kirkkaimpaan
saa nousta Herran kansa
ja nähdä Jumalansa,
riemuita ainiaan.

6.
Niin sielu kaunistettu
Jumalan armolla
ja ruumis kirkastettu
saa olla taivaassa.
Ah, autuus pyhien!
Jumalan asunnoissa
on synnin vaiva poissa.
Toivossa iloitsen.

 

Voidaan laulaa myös sävelmällä 39.

Virsi 292 – Oi, kuinka unhottaisin

1.
Oi, kuinka unhottaisin
nyt armahtajani,
kun minut, Jeesus, muistit
ja kuolit tähteni.
Kun olin kahlittuna,
niin minut vapahdit,
tuskissa vaikeimmissa
vain sinä lohdutit.

2.
Näin Jeesus, ystäväni,
minua armahdit
ja kurjan kuolemasta
iäksi lunastit.
Sinua, ystäväni,
kaikkeni kaikessa,
en synneilläni tahdo
taas ristiinnaulita.

3.
Sain synninpäästön kalliin
nyt kuulla vaivaani
ja armostasi annoit
syntini anteeksi.
Taas sydämeni täytit
ilolla, rauhalla.
Jää turvakseni, Jeesus,
ylistän sinua.

4.
Oi Jeesus Kristus, auta
sinua seuraamaan
ja voimallasi liitä
itseesi kokonaan.
Vahvista uskoani,
vie voittoon kilvoitus
ja taivaassasi anna
iäinen kirkkaus.

Virsi 291 – Kun tunnon taakan alla

1.
Kun tunnon taakan alla
kristitty vaikertaa
ja tiellään vaikealla
apua odottaa,
saa silloin luottavasti
hän synnit tunnustaa
ja rippi-isältänsä
hän synninpäästön saa.

2.
On Kristus kirkollensa
antanut lahjansa
ja seurakunnallensa
avainten valtansa.
Kun synninpäästön voima
pois tuskat karkottaa,
niin ahdistunut tunto
taas Herran rauhan saa.

3.
Päästösi, Herra, anna
voimaksi uupuvain,
sen sana tuskiin kanna,
lohduksi kuolevain.
Vain armon turvin täällä
kansasi taivaltaa
ja kerran tiensä päässä
luoksesi päästä saa.

Virsi 290 – Kun Kristus käski sanansa

1.
Kun Kristus käski sanansa
saarnata maailmalle,
hän lupasi myös armonsa
sen vastaanottajalle.
Se sana hengen virvoittaa
ja synneistämme vapahtaa,
tuo meille lohdutuksen.

2.
On totta, Herra, sanasi,
sen totuus kestää aina,
vaan usko horjuu alati
ja synti meitä painaa.
Sen tähden hoidat heikkoja
anteeksiantamuksella,
asetit synninpäästön.

3.
Maan päällä mikä päästetään,
päästetään taivaassakin.
Maan päällä mikä sidotaan,
sidotaan taivaassakin.
Ei nouse siellä kanteeksi,
se mikä saatiin anteeksi,
näin lupaa Kristus itse.

4.
Siis Kristukseen nyt uskalla
ja sanaan, joka kantaa.
Hän siunaa sinut armolla,
sen synninpäästö antaa.
Luo Kristuksen se johdattaa
ja tunnon haavat parantaa.
Oi kiitä, sielu, Herraa!

Virsi 289 – Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja

1.
Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja,
ja tiedät lääkkeen kaikkiin haavoihin.
Jos luoksesi en pääse voittajana,
saan tappioni tuoda kuitenkin.

2.
Jos en voi suoraan Isän syliin juosta
ja uskon varmuudesta riemuita,
saan ahdistuksen yössä sinuun luottaa
ja ääneen huutaa: Herra, armahda!

3.
Jos en voi katsettani sinuun nostaa
ja lapsen lailla jäädä turviisi,
saan katumuksen, tuskan alta pyytää:
Nyt minuun tartu, Vapahtajani!

 

Voidaan laulaa myös sävelmällä 600.

Virsi 288 – Silmäisi eteen, Jeesus

1.
Silmäisi eteen, Jeesus,
tuon sydämeni syyllisen
ja paljastan sen kurjuuden
silmäisi eteen, Jeesus.

2.
Silmäisi eteen, Jeesus,
nyt syntieni taakan tuon
ja ikävöivän katseen luon
silmiisi helliin, Jeesus.

3.
Silmäisi nähden, Jeesus,
tein syntiä ja rikoin lain.
Nyt tuomariini katson vain,
silmiisi helliin, Jeesus.

4.
Silmiisi katson, Jeesus.
Jos tuomionkin kuulisin,
niin katson hyljättynäkin
silmiisi helliin, Jeesus.

Virsi 287 – Oi Herra, kuinka jouduinkaan

1.
Oi Herra, kuinka jouduinkaan
näin kauas poluiltasi
ja kuinka aina uudestaan
teen vastoin tahtoasi!
On vihollinen vietellyt
ja oma tahto eksynyt
maailman, synnin teille.

2.
Armosi, jota tarjosit,
pois työnsin ynseästi.
Synnistä vaikka varoitit,
vain jatkoin ylpeästi.
En kuullut, Herra, ääntäsi,
vaiensin omantuntoni.
Niin paaduin pahuuteeni.

3.
Kuitenkin kiitän sinua,
oi Herra maan ja taivaan,
kun vielä armon aikana
toit minut tunnonvaivaan.
Nyt auta armoon tarttumaan
ja siihen yksin turvaamaan
syntini kuorman alla.

4.
Suo, Kristus, synnit anteeksi
veresi kalliin tähden.
Tee sillä sielu terveeksi,
ennen kuin täältä lähden.
Armahda, Herra, minua
ja muista armon suuruutta,
syntini siihen peitä.

5.
Nyt minuun uusi sydän luo,
kun annoit katumuksen.
Suo, että synninsuru tuo
päivittäin parannuksen.
Myös kiusausten aikana
valveilla pidä minua
ja ohjaa Hengelläsi.

6.
Oi Kristus, uhrikaritsa,
nyt katson ristiäsi
ja kiitän, että minulla
on turva veressäsi.
Synnistä puhdistettuna,
uskossa uudistettuna
suojaasi minut kätke.

Virsi 286 – Ah armon Herra suloinen

1.
Ah armon Herra suloinen,
nyt kuule huutoani.
Eteesi riennän itkien
ja puhun puutteistani.
Muu auta ei, kun hätä vei
huutamaan armahdusta,
rauhaa ja lohdutusta.

2.
Kulkija huono tässä on,
matka on vaarallinen.
Surkea olen, avuton,
on sydän vilpillinen.
Sokeana en kulkea
voi yhtään avuttasi,
vaan eksyn polultasi.

3.
Henkesi Pyhä paljasti
ylpeän sydämeni
ja näytti turmelukseni,
löi maahan pyhyyteni.
Nyt paheksun ja kauhistun
entistä elämääni
ja pahaa sydäntäni.

4.
Määrätön on mun velkani,
milloinkaan en voi maksaa.
Vanhurskas on myös vihasi,
ken sitä kantaa jaksaa?
En sovittaa, en parantaa
voi yhtään synneistäni,
en muuttaa sydäntäni.

5.
Niin olen raukka kuunnellut
vain omaa järkeäni,
turhissa töissä vaivannut
uuvuksiin itseäni.
Vaan surren sen nyt havaitsen:
harhailen eksyksissä,
en oikein tiedä, missä.

6.
Nyt edessäsi, Jumala,
kurjana seison tässä,
alastomana, sairaana
sieluni ikävässä.
Vanhurskautesi puvuksi
lahjoita riisutulle,
suo lepo vaivatulle.

7.
En osaa oikein rukoilla,
väsymys tahtoo voittaa,
vaan saanhan sanaan turvata,
armosi anna koittaa.
Oi Herrani, suo ilosi,
pois kuorman alta päästä
ja tuomiosta säästä.

Virsi 285 – Voi, mihin raukka juoksisin

1.
Voi, mihin raukka juoksisin
ja mistä avun saisin?
Maan ääriin vaikka kulkisin,
niin turhaan vaeltaisin,
kun kalliin armonaikani
tuhlaten käytin, Herrani,
tein tahtoasi vastaan.

2.
Oi Herra kärsivällinen,
eteesi täytyy tulla.
Maan tomu olen, syntinen
tunnolla tuomitulla.
Ei kukaan silloin kestäisi,
jos mukaan oikeutesi
sä löisit kuivaa kortta.

3.
Ah, sammuu uskonlamppuni,
jos sen et hoida tulta,
ja yöhön vaipuu sieluni,
jos en saa voimaa sulta.
Sanasi anna valoksi
ja Pyhä Henki oppaaksi,
mä niitä ikävöitsen.

4.
Lähteenä ole janoisen,
nälkäisen ruokkijana.
Kun eksyn korpeen syntien,
niin ole paimenena.
Oksalle ole runkona
ja ontuvalle sauvana.
Lain tuomioista päästä.

5.
Jo sydän kylmä sulata
ja loista aurinkona,
sokean ole valona
ja vangin auttajana.
Virvoita kuollut elämään,
vahvista heikko kestämään
ja hoida turvatonta.

Virsi 284 – Ah autuas, ken armosta

1.
Ah autuas, ken armosta
anteeksi synnit saapi,
kun pahat teot Jumala
peittää ja unohtaapi.
Hänelle Herra vääryyttä
ei lue, eikä hänellä
hengessä viihdy vilppi.

2.
Kun syntejäni salasin
tunnustamatta niitä,
riutuivat kaikki luunikin,
ruumiini kuihtui siitä.
Itkussa päivät kuluivat,
murheesta kasvot muuttuivat,
Jumalan rauha puuttui.

3.
Öin päivin oli päälläni
kätesi raskas aina.
Minua tahtoi syntini
toivottomuuteen painaa.
Kun tunnon tuska vaivasi,
kuivuivat kaikki voimani
kuin ruoho helteen alla.

4.
Luoksesi, Herra, minua
ahdistaa suuri syyni.
Tunnustan, pyhä Jumala,
syntini kaikki tyynni.
Armoa pyydän sinulta,
armahda, ainut auttaja.
Sanaasi, Herra, luotan.

5.
Armoa meidän jokaisen
on aina anottava.
On pyhienkin kaikkien
puoleesi huudettava.
Muuten me kurjat hukumme,
vihasi virtaan vaivumme.
Oi Herra, säästä meitä!

6.
Jumala, vahva turvani,
murheesta auta tästä,
niin armostasi sieluni
ei lakkaa kiittämästä.
Tie näytä kulkeakseni,
voimaksi anna sanasi,
johdata Hengelläsi.

Virsi 283 – Ah Jumala, nyt tuskassa

1.
Ah Jumala, nyt tuskassa
armosi turviin lähden.
Suo armoa, tuo apua
sun totuutesi tähden,
sun totuutesi tähden.

2.
Armahtaja, nyt lohduta,
armosi anna löytää.
Ah, mukaan lain nyt älä vain
tuomitse lastas köyhää,
tuomitse lastas köyhää.

3.
Vanhurskasta ja puhdasta
ei löydy yhtään täällä.
On syystäni nyt kätesi
raskaana tunnon päällä,
raskaana tunnon päällä.

4.
Näin huutelen nyt kaivaten:
Katsahda alas vaivaan!
Kuin kuivana maa karkea
janoan vettä taivaan,
janoan vettä taivaan.

5.
Oi Herrani, suo sieluni
taas kuulla armon ääni!
Jo armahda ja pelasta,
käy kuohut yli pääni,
käy kuohut yli pääni.

6.
Oi Jumala, nyt minua
tahtosi tietä käytä
ja rauhoita ja opeta
ja Hengelläsi täytä,
ja Hengelläsi täytä.

7.
Se lohduttaa ja virvoittaa,
kun tiedän, ettet heitä.
Oi vanhurskas ja laupias,
et kasvojasi peitä,
et kasvojasi peitä.

8.
Oi Jumala, nyt armahda
ja hyvyytesi näytä.
Palvelijas sun rauhallas
ja ilollasi täytä,
ja ilollasi täytä.

Virsi 282 – Oi Jeesus, korkein lohdutus

1.
Oi Jeesus, korkein lohdutus,
autuuden, armon lähde!
Ah, kuule kurjan valitus
nyt kuolemasi tähden.
Sieluni pelkää, vapisee,
minua synti kahlitsee
ja pitää vankinansa.

2.
Armahda tässä hädässä
ja riennä avukseni.
Vuokseni kuolit ristillä,
sovitit rikokseni,
vapaaksi että pääsisin
ja tuomiosi välttäisin,
sen vaikka ansaitsenkin.

3.
Kun öin ja päivin muistelen
mennyttä elämääni,
lyö karvas muisto syntien
kuin aallot yli pääni.
En rauhaa saa, en lepoa,
on voima viety ruumiista
ja luista, ytimistä.

4.
Vaan elävästä sanasta
saan jälleen rohkeutta.
Se nostaa minut kuolleista
ja alkaa luoda uutta.
Se armostasi vakuuttaa
ja murheessani lohduttaa,
se uuden toivon antaa.

5.
En koskaan kyyneleilläni
voi päästä synneistäni.
Turvani on vain veresi,
se vuoti edestäni.
Se veri puhuu paremmin
kuin veri hurskaan Aabelin,
ei kostoa se vaadi.

6.
Anteeksi anna syntini,
armahda, Jeesukseni,
kun rikoin pyhän tahtosi,
oi Herra, synteineni.
Ristisi kalliin unohdin,
maailman mieltä noudatin
ja kuljin omaa tietä.

7.
Kuin Manassen ja Daavidin,
oi Herra, kerran säästit,
kuin kieltäjäsi Pietarin
synneistä, Jeesus, päästit,
kuin ristinpuussa ryöväri
sai armon, johon turvasi,
niin armahda myös minut.

8.
Uskoni sinuun vahvista,
suo ristiin turva panna.
Kaikissa ahdistuksissa
tuntooni rauha anna.
Ja Hengelläsi lohduta
myös viime hetken tullessa,
kun kuolemani kohtaan.

Virsi 281 – Lienenkö outo ainoa maan päällä

1.
Lienenkö outo ainoa maan päällä,
vaivaini vertaa löytyneekö täällä?
Murheeni eikö muutu milloinkaan,
huoliini milloin huojennuksen saan?

2.
Aina kun aamuin nousee päivä armas,
murhekin nousee, paisuu tuska karvas.
Ehtoolla muut kun käyvät levolleen,
itkuuni yksin jään ja murheeseen.

3.
Vitsasi alla, Herra, murrun, näännyn,
kätesi painaa, kunne täällä käännyn.
Tuomion nuoli särkee sydämen.
Katseesi alta minne pakenen?

4.
Jos metsäkyyhkyseltä siivet saisin,
pois piilopaikkaan kauas kaikkoaisin.
Vaan minne, Herra, voisin paeta,
mistä et saavuttaisi minua?

5.
Tahdotko, Herra, armoton näin olla,
hyljätä viimein minut tuomiolla?
Laupeuteesi enkö luottaa saa,
lastasi etkö tahdo armahtaa?

6.
Ansaitsin, Herra, joutuakin vaivaan,
vaan onhan vielä auki armo taivaan.
Oi Isä, suuret, raskaat syntini
Kristuksen tähden anna anteeksi!

7.
Sieluni nosta toivoon rohkeampaan,
etsithän, Paimen, eksynehen lampaan,
tuhlaajalapsen, rahan kadonneen,
huomaasi nostat autuaalliseen.

8.
Syntinen peitä vanhurskaudella,
riemulla kruunaa minut ikuisella,
vie ihanimpaan ilosaliisi,
pyhien seuraan, Jeesus, luoksesi.

Virsi 280 – Älä vaadi, Jumala

1.
Älä vaadi, Jumala,
oikeuteen minua.
En voi sitä kestää,
tuomiota estää.
Hukkumasta pelasta!

2.
Annoit rakkaan Poikasi,
syntini hän sovitti.
Anteeksi ne anna,
etten kuormaa kanna,
jonka kantoi Herrani.

3.
Syntieni paulasta
päästä, pyhä Jumala.
Voita pahan valta,
suojaa maailmalta,
elämäni uudista.

4.
Hoida armon Hengellä,
väkevällä kädellä,
että rauhan saisin,
aina kirkastaisin
auttajani nimeä.

5.
Sinuun yksin luottaa suo,
armostasi apu tuo.
Anna noutaa mieltäs,
etten eksy tieltäs.
Uusi henki minuun luo.

6.
Hyvyyttäsi, Herrani,
kiittää tahdon iäti.
Kun lyö lähdön hetki,
päättyy mainen retki,
päästä minut lepoosi.

Virsi 279 – Minua, Jeesus, auta

1.
Syntinen:
Minua, Jeesus, auta,
kun huudan sinua.
Nyt kuolemasi kautta
minua armahda.

2.
Jeesus:
Käy tänne, syntisparka,
niin löydät auttajan.
Kun tuntosi on arka,
sinua armahdan.

3.
Syntinen:
En peitä syntejäni,
ne kaikki tunnet jo.
Nyt polttaa sydäntäni
vanhurskas tuomio.

4.
Jeesus:
Vain minulla on valta
armahtaa sinua
Jumalan vihan alta
ja synnin vallasta.

5.
Syntinen:
Ei ole ketään toista,
ken päästää vaivasta.
Nyt epäusko poista,
oi Jeesus, armahda.

6.
Jeesus:
Saat päästön synneistäsi,
käy rauhaan Jumalan.
Sinua siunaa käsi
ainoan auttajan.

7.
Syntinen:
Sen uskon, Jeesukseni.
On armos avara,
kun sinä avukseni
käyt, pyhä Karitsa.

8.
Jeesus:
Näin usko loppuun asti,
niin vältät helvetin.
Saat niittää riemuisasti,
kun kylvit kyynelin.

9.
Syntinen:
Jää, Jeesus, sanallasi
minua tukemaan,
Pyhällä Hengelläsi
matkaani ohjaamaan.

10.
Jeesus:
Iäti armo kestää,
sinua vahvistaa
ja harhateiltä estää,
vaivoissa virvoittaa.

11.
Syntinen:
Näin kanssa pyhiesi
suo taivas periä
ja anna autuutesi,
oi sielun ystävä.

12.
Jeesus:
Käyn vierelläsi tiellä,
perille kuljetan.
Saat kerran kruunun siellä,
saat nähdä Jumalan.

13.
Syntinen:
Nyt kiitän, kunnioitan
sinua, Herrani.
Kun kerran kruunun voitan,
ylistän iäti.

Virsi 278 – Oi armon lähde ainoa

1.
Oi armon lähde ainoa,
aarteeni, auttajani,
armahda, Jeesus, minua
raskaassa tuskassani.
Syntini suuret vaivaavat,
ne tuntoani painavat.
Armahda kurjuuttani!

2.
Nyt kaikki suuret syntini
anteeksi, Jeesus, anna.
Ristillä maksoit velkani,
suo turva siihen panna.
Lohdutus haavoissasi suo
ja uusi toivo, mieli luo,
armolla nosta, kanna.

3.
Oi Herra, ovat syntini
raskaammat meren santaa,
ja velkani on suurempi
kuin minkä jaksan kantaa.
Sen alla maahan vaipuisin,
jos lohdutusta vaivoihin
en sanastasi saisi.

4.
Sanasi, Herra suloinen,
minulle turvan tuottaa.
Tuot valkeuteen jokaisen,
ken armoosi vain luottaa.
Ken surren katuu syntejään,
ei pelastusta hädässään
sinulta toivo suotta.

5.
Minua kurjaa, Herrani,
nyt armahda ja auta,
kun synti kalvaa mieltäni
ja leikkaa niin kuin rauta.
Puhdistit kerran Daavidin,
puhdista, pese minutkin,
suo rauha veres kautta.

6.
Polvistun, Herra, eteesi
mielellä haikealla.
Rukoilen sydämestäni
armoa tuskan alla.
Syntini peitä syyttävät
ja teot väärät, ilkeät
armolla avaralla.

7.
Pois ota kuorma vaikea
nimesi pyhän tähden.
Sieluuni rauha lahjoita
sen kaikki tuskat nähden.
Niin voimastasi iloitsen
ja tielle kuuliaisuuden
taas mielin uusin lähden.

8.
Hengellä armon vahvista
kantamaan ristiäni
ja haavoissasi puhdista,
uudista elämäni.
Suo voimaa kuolemastasi,
suo, että turvaan armoosi
myös täältä lähteissäni.

Virsi 277 – Oi Kristus, taivaan kuningas

1.
Oi Kristus, taivaan kuningas,
lunastajani laupias,
nyt kuule rukoukseni,
annoithan uhriveresi.
En ainuttakaan syntiä
voi silmiltäsi kätkeä.
Oi Kristus, Herra, minua
ja elämääni armahda.

2.
Sinussa itse Jumala
on tullut alas taivaasta
lunastamaan ja päästämään
ihmiset heidän synneistään.
Siis, Jeesus Kristus, armahda,
syntistä älä kadota,
on turha lunastuksesi,
jos ostamasi hukkuisi.

3.
Kun muinoin nainen syntinen
eteesi vaipui itkien,
hän syntinsä sai anteeksi,
teit, Herra, kaiken uudeksi.
Ja vielä ristinpuultakin
veit paratiisiin ryövärin,
kun syntinsä hän tunnusti,
sinua huusi avuksi.

4.
Oi Herra, itse vannoit sen,
et kuolla soisi syntisen,
vaan tahdot, että kääntyisi
ja ikuisesti eläisi.
Siis katson, Jeesus, puoleesi,
tunnustan kaikki syntini.
Armahda, Herra, minua,
en muualta saa apua.

5.
Niin soikoon sulle iäti,
oi Jeesus, ylistykseni!
Sä niitä aina armahdat,
puoleesi jotka huutavat.
Ylistys aina Isälle
ja Hengelle myös Pyhälle,
Jumalan kolmiyhteisen
ylistys olkoon iäinen!

Virsi 276 – Jeesuksesta laulan

1.
Jeesuksesta laulan,
Jeesuksesta vaan,
jolta syyni suuret
anteeks sain ja saan,
jolta syyni suuret
anteeks sain ja saan.

2.
Hän mun syyni suuret
poisti verellään,
otti synnin orjan
armoon, elämään,
otti synnin orjan
armoon, elämään.

3.
Katkoi verkot valheen,
kahleet kuoleman,
vangin vapautti,
laps oon Jumalan,
vangin vapautti,
laps oon Jumalan.

4.
Lapsi oma Herran,
taivaan kuninkaan,
kruunun perin kerran,
valtakunnan saan,
kruunun perin kerran,
valtakunnan saan.

5.
Pääsen asukkaaksi
kultakaupunkiin,
viedään vierahaksi
häihin iäisiin,
viedään vierahaksi
häihin iäisiin.

Virsi 275 – Mä elän laupeudesta

1.
Mä elän laupeudesta
ja armon antimista.
En ansainnut mä autuutta,
se tuotiin taivahista.
Tää lohdutus on ainoa:
mä elän laupeudesta.

2.
Sua, Jeesus, kiitän ainian,
kun hädästä mun nostit,
joit vihan maljan katkeran
ja verelläs mun ostit.
On autuuteni sinussa:
mä elän laupeudesta.

3.
Ylistän, Isä, sinua
nyt täällä murheen maassa,
vaan kerran valkovaatteissa
saan kiittää kunniassa.
Soi riemuvirsi taivaassa:
Mä elän laupeudesta.

Virsi 274 – Kristuksen tähden menköön vain

1.
Kristuksen tähden menköön vain
maailma tykkänään,
kun kalleimpana aarteenain
mä pidän ristiään.

2.
On kuolemassaan, ristissään
elämä, uskoni,
on haavoissaan ja veressään
nyt vahva toivoni.

3.
Ristille saakka minua
on rakastanut hän
ja kuolemallaan kovalla
ansainnut elämän.

4.
Kuolemaan kanssa Kristuksen
on minut haudattu,
vanhurskauden vaatteeseen
kasteessa puettu.

5.
En enää elä itse mä,
vaan Kristus minussa.
Hän pitää viettelyksissä
luontoni kurissa.

6.
Ja minkä vielä lihassa
nyt elän päällä maan,
Jumalan Pojan uskossa
sen elää täällä saan.

7.
Oi Henki Pyhä, armias,
vahvista uskoni
ja anna, että autuas
on täältä lähtöni.

Virsi 273 – Jeesus, parhain ystäväni

1.
Jeesus, parhain ystäväni,
löytäisinkö vertaista?
Auta, etten eläissäni
koskaan hylkää sinua.
Minut ken saa riistetyksi
kädestäsi rakkaasta,
kun on meillä tahto yksi
nyt ja kerran taivaassa?

2.
Hän on kuollut puolestani,
minut ken voi kadottaa?
Ylösnoussut puoltajani
minut vanhurskauttaa.
Ken nyt syyttää uskaltaisi
valittua Kristuksen,
tuomita ken hänet saisi
joukkoon kadotettujen?

3.
Eivät mitkään voimat maiset,
eivät henkivallatkaan,
nykyiset, ei tulevaiset,
elämä, ei kuolokaan
erottaa voi Jumalasta,
hänen rakkaudestaan.
Kristuksessa on se vasta
julki tullut maailmaan.

Virsi 272 – Oi Jeesus, auttaja

1.
Oi Jeesus, auttaja
ja armon antaja,
syytönnä synnit kannoit,
elämän meille annoit.
Taivaassa, valtiaamme,
rukoilet puolestamme.

2.
Myös minut lunastit,
myös minut pelastit,
vapaaksi orjan ostit,
elämän tielle nostit.
Nyt kuljet rinnallani
kaikissa vaiheissani.

3.
Siis kuulun sinulle
ja sinä minulle.
Veljeksi synnyit vaivaan,
viet minut riemuun taivaan,
oi Jeesus, auttajani
ja kaikki kaikessani.

4.
Taas armolahjoilla
kansaasi virvoita.
Tuo terveyttä meille
ja johda rauhan teille.
Hengellä meidät täytä,
armosi syvyys näytä.

5.
Nyt kaikki laulakaa,
kiitosta veisatkaa!
Ylistä, Herran kansa,
Jeesusta armostansa.
Toivossa riemuitkaamme.
Jo saavu, Jeesus. Aamen.

Virsi 271 – Nyt kiitän riemuiten

1.
Nyt kiitän riemuiten
niin sydämin kuin kielin.
Herraani rukoilen
nyt luottavaisin mielin.
Hän kuulee minua
ja kutsuu Pojassaan
taas uskalluksella
eteensä astumaan.

2.
Näin käskit rukoilla,
Isäni, Jumalani.
Puolusta minua
nyt, Jeesus, auttajani.
Ja lohduttajani,
oi Henki totuuden,
käy heikon voimaksi,
kun Isää rukoilen.

3.
Niin usein, Jumala,
jo hyvyyttäsi näytit.
Kun anoin uskossa,
niin pyyntöni myös täytit.
Lahjoitat runsaammin
kuin osaan pyytääkään.
Suo, että kiirehdin
sinua kiittämään.

4.
Iloiten eteesi
siis astun lapsenasi.
Nimessä Poikasi
taas auta voimallasi.
Voit, tahdot, teetkin sen,
niin lupaat sanassa.
On sinun ikuinen
valta ja kunnia.

Virsi 270 – Enkö Herraa Jumalaani

1.
Enkö Herraa Jumalaani
riemuvirsin kiittäisi!
Enkö suurta auttajaani
ylistäisi hartaasti!
Pohjatonta laupeutta
lapsilleen hän osoittaa,
Isän sydän armahtaa
täynnä pelkkää rakkautta.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

2.
Niin kuin kotka siivillänsä
poikiansa peittelee,
niin hän minut kädellänsä
armiaasti suojelee.
Äidinkohdussa jo antoi
muodon, hengen, elämän,
sieltä tähän hetkeen hän
huostassansa hoiti, kantoi.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

3.
Eipä ollut Poikansakaan
liian kallis hänelle,
kuolemaan hän antoi rakkaan
elämäksi minulle.
Ääretön on Herran hyvyys!
Vaikka heikko henkeni
kuinka tarkoin miettisi,
tutkimaton on sen syvyys.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

4.
Pyhän Hengen johdattamaan
Herra antaa sanassaan,
elämääni hallitsemaan
tiellä taivaan kunniaan.
Uskon kirkkaan, puhtaan liekin
sytyttää hän sydämeen,
johtaa minut autuuteen,
valaistu on kuolontiekin.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

5.
Sielustani huolen kantaa,
armollaan hän ruokkii sen.
Ruumiilleni hän myös antaa
kaiken, mitä tarvitsen.
Milloin taito oma puuttuu
taikka olen voimaton,
Herra heikon voima on,
vahvaksi näin heikko muuttuu.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

6.
Maailmamme aarteinensa
hallintaamme Herra soi,
luomakunnan luotuinensa
hyödyksemme meille loi.
Minne silmä, tieto kantaa,
runsaasti on lahjoja,
joita Luoja, kaitsija,
luoduillensa aina antaa.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

7.
Silmäni kun uneen suljen,
Herrani jää valvomaan.
Taas kun uuteen aamuun kuljen,
uuden armon aina saan.
Ellei kasvot Herran armaan
jäisi tiellä saattamaan,
sieluni ei tuskistaan
koskaan toipua vois varmaan.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

8.
Vaikka väijyy sieluani
vihollinen, kiusaaja,
ei se koskaan Herrastani
tempaa irti minua.
Herra torjuu voimallansa
kaiken pahan päältäni
johdattaen juoksuni
Hengellänsä, armollansa.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

9.
Niin kuin isä ei voi kieltää
rakkautta lapseltaan,
joka vastoin isän mieltä
harhaan kulkee toisinaan,
niin myös Herra hoitaa lastaan
rakkauden vitsalla
eikä koston miekalla,
armoon sulkee ainoastaan.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

10.
Vaikka joskus ankaralta
tuntuu Herran kuritus,
Herralla on siihen valta,
häntä ohjaa rakkaus.
Minut syntiin hukkumasta
Isä tahtoo varjella,
siksi ohjaa luoksensa
ristin tietä taivaan lasta.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

11.
Eikä ole, uskon kyllä,
risti luotu iäksi.
Ei sen vaiva enää yllä
tuolle puolen matkani.
Talven tuimat tuiskut poistaa
jälleen suvi suloinen,
niin myös jälkeen vaivojen
ilosta saa silmä loistaa.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

12.
Sinulla on Isän sydän,
niin myös Isän rakkaus.
Herra, lapsenasi pyydän:
Kuule uskon rukous.
Auta, että armostasi
täällä aina päivin, öin,
ajatuksin, puhein, töin
etsin, Herra, kasvojasi.
Ja kun loppuu aikani,
ylistää saan iäti.

Virsi 269 – Älä sure, sielu parka

1.
Älä sure, sielu parka,
niin kuin Herra hylkäisi.
Turvaa sanaan, sydän arka,
pois jo laske kuormasi.
Vaikka olet syntinen,
Jumala on armoinen.
Itse hankit kadotuksen,
Herra tuotti pelastuksen.

2.
Kuolemaa ei kurjimmankaan
Herra tahdo milloinkaan.
Hän ei hylkää vihassaankaan
langenneita luotujaan.
Herra katsoo riemuiten,
kuinka kääntyy syntinen,
luopuu täällä vääryydestään,
etsii Herraa sydämestään.

3.
Niin kuin armas isä lastaan
sinua hän rakastaa,
rientää kaukaa juosten vastaan
armahtaakseen tuhlaajaa.
Kurjuuttasi säälii hän,
antaa uuden elämän,
ei hän tahdo kuolemaasi,
luota, sielu, Jumalaasi.

4.
Lammastaan ei paimen parhain
etsi sillä huolella,
jolla Herra myöhään, varhain
hoivaa ihmislapsia.
Ilon itkuun heltyisit,
jos sen oikein tuntisit,
kuinka Herra kärsii meitä
synnin teille eksyneitä.

5.
Riemulaulu enkeleiden
halki taivaan kajahtaa,
orjuudesta harhateiden
syntinen kun nousta saa.
Isä kutsuu lapsiaan
juhlariemuun ihanaan,
synnit meren pohjaan heittää,
armollansa kaiken peittää.

6.
Ei niin vuorta korkeata,
pohjatonta syvyyttä,
sadetta niin siunaavata,
paistetta niin lämmintä,
että Herran armoa
voisi niihin verrata.
Syntisi on suuri aivan,
suurempi on armo taivaan.

7.
Rohkaistu siis, sielu parka,
joka näännyt murheeseen,
pelko heitä, sydän arka,
katso Herraan Jeesukseen.
Syntiesi suuruutta
et voi armoon verrata.
Katso Herran laupeutta,
ääretöntä rakkautta.

8.
Tuhat kertaa suuremmaksi
maa jos luotu olisi
ja sen synti painavaksi
kuormaksesi kaatuisi,
eipä Herra armoaan
kieltää voisi silloinkaan.
Rakkaus kuin liekki hohtaa,
lapsensa kun Isä kohtaa.

9.
Armon oven, Jumalani,
anna olla avoinna,
että aina tuskassani
sinut saisin tuntea.
Levätä suo sinussa,
työsi täytä minussa.
Pyhän Hengen anna hoitaa,
ettei synnin valta voita.

Virsi 268 – Hädässä huudan Herraa

1.
Hädässä huudan Herraa
kaikesta sielusta.
Ah, auta tällä kertaa,
oi Jeesus, auttaja!
Korvasi avaa vielä
ja kuule huutoni
ja anna murheen tiellä
armosi, apusi.

2.
Jos oikeuden mukaan
tahtoisit tuomita,
ei kestää voisi kukaan,
täytyisi hukkua.
Vaan, Herra, katuville
et kosta milloinkaan,
kiiruhdat syntisille
anteeksi antamaan.

3.
Lupaukseesi varmaan
nyt panen toivoni.
Saan siitä avun armaan,
jos kuinka kävisi.
Kuin päivää aamuun asti
odottaa vartija,
niin Herraa luottavasti,
sieluni, odota.

4.
Israel, lujaan luottaa
saat Herran hyvyyteen.
Hän aina avun tuottaa,
vie viimein autuuteen,
anteeksi synnit antaa
armostaan suuresta,
kansansa kuormat kantaa,
sen päästää tuskasta.

Virsi 267 – Sua syvyydestä avuksi

1.
Sua syvyydestä avuksi
nyt huudan, Jumalani.
Korviisi ota huutoni
ja auta sieluani.
Jos syntejäni muistelet
ja luet syyksi vääryydet,
en kestä edessäsi.

2.
Jos synneistä me tahdomme
vapaiksi, puhtaiks tulla,
ei auta omat tekomme,
muu apu täytyy olla.
Jumala meitä armosta
voi auttaa synnin vallasta.
Vain Herraan turvatkaamme.

3.
Siis armoos, Herra, uskallan,
et vaivaista sä heitä.
Mä omat työni unhotan,
ne syntiä ei peitä.
Mä turvaan kurjuudessakin
sun sanas lupauksihin.
Ne totta ovat aina.

4.
Jos viivyttäisit apua
minua koetellen,
niin riipun, Herra, sinussa,
jään toivoon odotellen.
Jos hirmuiselta näytätkin,
laupias olet silloinkin
ja ajallasi autat.

5.
Vaikka on suuret syntini,
suurempi armos vielä.
On hätääntynyt sieluni,
vaan armoas et kiellä.
Mua synneistäni puhdistat,
mua murheellista lohdutat.
Vain sinun kiitos olkoon!

Virsi 266 – Oi Jeesus Kristus, Herramme

1.
Oi Jeesus Kristus, Herramme,
Jumalan Poika, turvamme,
taivaasta astuit päälle maan
vaivasta meitä auttamaan.

2.
Nöyrästi, Herra, kiitämme
suullamme, sydämellämme,
kun tulit meidät perimään
iäiseen taivaan elämään.

3.
Nyt, uskollinen auttaja,
armossa meitä johdata
ja ohjaa askeleitamme
lyhyen elinaikamme.

4.
Sinulle auta elämään,
uskossa täältä lähtemään,
niin saamme kiittää ajassa
ja iäisesti taivaassa.

Virsi 265 – Jeesus armon soi

1.
Jeesus armon soi,
voiton meille toi,
hän on valkeus, tie, totuus, elämä.
Hän, vanhurskaus,
armo, laupeus,
meille nyt on ilmestynyt ylhäältä.
Hän koitto on, hän valaisee
ja kuolon kahleet katkaisee,
poistaa orjuuden,
kuorman syntien.
Nyt jo aavistaa me saamme autuuden.

2.
Kirkas aamun koi
päivän uuden loi,
meitä ohjaa taivaan tietä kulkemaan.
Riennä, syntinen,
luokse Jeesuksen,
ota vastaan armo hänen armostaan.
Hän kärsi ristinkuoleman,
pois otti synnit maailman.
Siihen luottaa saa,
siihen turvatkaa.
Ristin tiellä Kristuksessa riemuitkaa!

Virsi 264 – On turmeltunut ihminen

1.
On turmeltunut ihminen
jo Aadamista asti.
On meissä myrkky pahuuden
parantumattomasti.
Ei itseään siis yksikään
pois orjuudesta osta.
Vain Jumala vain armosta
voi nostaa turmiosta.

2.
Me hylkäsimme Jumalan,
vaan Poikansa hän antoi.
Vaivoissa ristinkuoleman
syntimme Jeesus kantoi.
Hän taisteli ja lunasti
niin meidät kuolemalta.
Voitettu on ja voimaton
kuoleman hirmuvalta.

3.
Hän elämä ja valo on
ja tiemme, totuutemme
ja sana katoamaton,
annettu oppaaksemme.
Ei kädestään hän kenenkään
suo riistää elämäämme.
Näin uskoen ja luottaen
Kristuksen turviin jäämme.

4.
Vaan pettymyksen katkeran
se itsellensä tuottaa,
ken hylkää Herran Jumalan,
ihmisen voimaan luottaa.
Ei synnissä, sen hetteissä
hän pääse janostansa.
Jos Kristus saa sen sammuttaa,
hän löytää auttajansa.

5.
Ken täällä kuulee Jumalaa,
se turvassa saa olla,
ja horjumatta seistä saa
sen talo kalliolla.
Kun tuulispää ja rajusää
käy päälle raivoissansa,
ei horjuta se taloa,
se kestää paikallansa.

6.
On kynttilänä sanasi,
sen, Herra, anna loistaa,
valaista askeleitani,
epäilys, pelko poistaa.
Yön aikana saan sanassa
jo nähdä aamutähden.
Näin toivossa voin kulkea
ja kerran kotiin lähden.

Virsi 263 – Vuorella Kristus kirkastui

1.
Vuorella Kristus kirkastui
kuin päivä paistavaksi.
Heleä pilvi ilmaantui,
sai kaiken loistavaksi.
Pilvestä ääni kajahti:
”On tässä rakas Poikani,
te häntä kuulkaa aina.”

2.
Itsensä Kristus kirkastaa
nyt vielä omillensa,
vaan kuitenkin taas katoaa
ja salaa suuruutensa.
Ei kauan myöskään vuorella
Kristuksen pyhää loistoa
ystävät nähdä saaneet.

3.
Vaan kirkkautta Kristuksen
katsella siinä saamme,
kun Golgatalla kärsien
saa voiton kuninkaamme.
Hän Jumalamme kirkastaa,
kun maailmaa hän armahtaa.
Hän loistaa rakkautta.

4.
Parhainkin riemu päällä maan
pois haihtuu varjon lailla,
vaan taivaan riemu milloinkaan
ei muutu autuailla.
Se autuus, joka nyt ei näy,
tuhannen tuhat kertaa käy
ylitse aavistusten.

5.
Taivaassa vasta Kristusta
täydessä loistossansa
me aina saamme katsella
kaikkien pyhäin kanssa.
Kasvoista siellä kasvoihin
se nähdään, mitä katseltiin
kuin arvoitusta kerran.

6.
Kirkasta, Kristus, itsesi
myös meille matkallamme.
Voimalla kalliin sanasi
valaise sieluamme,
niin että kirkastettuina
me saamme kerran taivaassa
veisata kiitostasi.

Virsi 262 – On hyvyydessään Jumala

1.
On hyvyydessään Jumala
jo meitä armahtanut,
verellä oman Poikansa
synnistä puhdistanut.
Ei auta oma ansio,
kun uhkaa Herran tuomio.
On armo ainut turva.

2.
Lain käskyt kaikki vaativat
pyhyyttä, rakkautta,
ja Herran silmät katsovat
sydämen puhtautta.
Vaan turmeltu on ihminen,
on hyvään hidas, saastainen
ja kuollut synneissänsä.

3.
Ei täytä meistä yksikään
lain pyhää vaatimusta.
Ei kukaan pysty välttämään
sen uhkaa, rangaistusta.
Sen tähden hyvä Jumala
soi meille rakkaan Poikansa
vanhurskaudeksemme.

4.
Lain kaiken hän on täyttänyt,
hän Isän vihan kantoi.
Siis iloitkaa, te kristityt,
hän pääsyn armoon antoi.
Ei tuomita nyt laki saa,
kun Kristus meidät armahtaa
ja armo synnit peittää.

5.
Kun suuren turmeluksemme
me surren tunnustamme
ja ristin saarnan kuulemme
ja armon omistamme,
niin vanhurskaiksi tulemme,
lain käskyjä myös kuulemme
ja tahdomme ne täyttää.

6.
Kun Herran Henki sydämeen
elämän uuden antaa,
hän ohjaa meitä pyhyyteen
ja voimallansa kantaa.
Hän pahan kahleet katkaisee,
hän hyviin töihin rohkaisee
ja antaa uuden toivon.

7.
Näin usko kantaa hedelmää,
saa aikaan rakkautta
ja meitä täällä yhdistää,
luo mieliin laupeutta.
Näin Herran laki täytetään
ja toisten puutteet peitetään.
Niin Kristus meitä käski.

8.
Ei koskaan pyydä rakkaus
kiitosta teoistansa.
Vaan meillä Herran lupaus
on hänen sanassansa:
Ken rakkautta osoittaa,
se rakkautta myöskin saa
ja siunausta niittää.

9.
Sua kiitämme, kun armahdat
näin meitä Pojassasi
ja vanhurskaiksi julistat,
oi Isä, armostasi.
On meissä synti, turmelus
vaan Kristuksessa lunastus.
Ylistys, kiitos, aamen!

Virsi 261 – Oi iloitkaa, te kristityt

1.
Oi iloitkaa, te kristityt,
veisatkaa hartain mielin
kiitosta Jumalalle nyt
niin sydämin kuin kielin
suuresta rakkaudesta,
kun antanut hän armonsa
on meille Kristuksessa.

2.
Voi, kuinka lujaan minua
sai pitää kahleissansa
tuo vihollinen, saatana,
ja käyttää orjanansa!
Näin syntiin yhä syvemmin
ja omantunnon kipuihin
ja ahdistukseen vaivuin.

3.
Kun omin neuvoin vapaaksi
en päässyt synneistäni
ja turvaa hyvät tekoni
ei tuoneet hädässäni,
niin kaiken toivon kadotin,
näin kuoleman ja helvetin
uhkaavan kauhuillansa.

4.
Vaan iankaikkisuudessa
mua sääli Isä taivaan,
hän muisti laupeuttansa
ja katsoi alas vaivaan.
Hän katsoi minun puoleeni
ja kurjaa auttoi, armahti,
hän uhrin kalliin antoi.

5.
”Käy viipymättä auttamaan”,
hän lausui Pojallensa,
”tuon kurjan luokse maailmaan
käy pelastajaksensa.
Hän kuolee, hukkuu synneissään,
vaan lähde sinä kärsimään
nyt hänen kuolemansa.”

6.
Ja Poika kuuli Isäänsä
ja jätti kirkkaan taivaan.
Niin syntyi tänne neitseestä
hän veljekseni vaivaan,
näin herruutensa salaten
hän otti muodon ihmisen,
hän vangitsijan voitti.

7.
Hän lausui: ”Luota voimaani,
kun sodin puolestasi
ja hyväksesi kaikkeni
tein Vapahtajanasi.
Näin ostin sinut kalliisti
ja aina kuljen kanssasi,
ei erottaa voi meitä.

8.
Nyt vuodatettu vereni
tuo rauhan, turvan tuottaa.
Kun kaiken kärsin tähtesi,
saat lunastukseen luottaa.
Kun voitin synnin, kuoleman
ja armon aarteet lahjoitan,
niin tulet autuaaksi.

9.
Ja Isän luona taivaassa
nyt olen puoltajasi
ja rukouksin sinua
myös muistan murheissasi.
Kun Pyhä Henki opettaa
ja sanaa aina kirkastaa,
hän johtaa totuuteeni.

10.
Tuo tekoni ja sanani
nyt julki rohkeasti,
näin kasvaa valtakuntani,
se kestää ikuisesti.
Vaan karta ihmisoppeja,
ne vievät aarteen sinulta,
vain sanassani pysy.”

11.
Siis kiitän Isää armosta,
kun Poikansa hän antoi,
ja kiitän aina Jeesusta,
kun syntini hän kantoi.
Hän minut kuolon kidasta
ja pahan hengen pauloista
näin auttoi tielle taivaan.

 

Voidaan laulaa myös sävelmällä 137.

Virsi 260 – Niin suuresti on Jumala

1.
Niin suuresti on Jumala
maailmaa rakastanut,
hän että rakkaan Poikansa
on sille lahjoittanut.
Ei mikään muu voi pelastaa
maailmaa langennutta,
pois poikennutta.
Kiittäen katsokaa
nyt Herran laupeutta!

2.
On siinä kallein lohdutus
ja turva hädässämme,
kun Jeesuksessa pelastus
on suotu synneistämme.
Saan ihmetellä, Jumala,
rakkauttasi meihin
pois eksyneihin,
kun isän tavalla
näin katsot kadonneihin.

3.
Ken uskoo Herraan Jeesukseen,
saa armon osaksensa,
sen ottaa Isä omakseen,
rakkaaksi lapseksensa.
Ei Jeesus tullut taivaasta
maailmaa tuomitsemaan
vaan pelastamaan
ja meitä kaikkia
autuuteen johdattamaan.

4.
Ken Jeesukseen ei uskalla,
on tuomittu jo aivan,
sen hylkää Herra Jumala,
se ikuisen saa vaivan.
Ken Herran uhrikaritsaa
ei ota turvaksensa,
se omaksensa
ei tunnon rauhaa saa,
autuutta osaksensa.

5.
Se elämän saa ikuisen
ja taivaan ilon kerran,
ken elää, kuolee turvaten
vain yksin armoon Herran.
Suo, Isä, meidän uskossa
Jeesukseen toivo panna,
Henkesi anna,
ja kerran armosta
rauhaasi meidät kanna!

Virsi 259 – Kiitetty Herra, joka kansallensa

1.
Kiitetty Herra, joka kansallensa
toi pelastuksen, antoi autuutensa.
Hän lunastuksen meille valmisti,
sen profeettainsa kautta ilmoitti.

2.
Me odotimme laupeutta Herran,
hän isillemme lupasi sen kerran.
Hän muisti liittoaan ja lapsiaan
ja tuli tänne meitä auttamaan.

3.
Me vainoojista vapaat olla saamme,
siis pelkäämättä Herraa palvelkaamme
nyt pyhyydessä aina nöyrinä
kaikkina elämämme päivinä.

4.
Johannes tietä tuli valmistamaan,
Kristuksen saapumista julistamaan.
On Kristuksessa täysi sovitus,
anteeksiantamus ja pelastus.

5.
On aamunkoitto kirkas noussut meille,
yön kuolonvarjoon kauas eksyneille.
Oi johda rauhan tielle jalkamme,
taivaasta tänne tullut Herramme.

 

Voidaan laulaa myös sävelmällä 371.

Virsi 258 – Kiitetty olkoon Jumala

1.
Kiitetty olkoon Jumala,
hän etsinyt on kansaansa,
sen hyvyydessään säästänyt
ja tuomiosta päästänyt.

2.
Hän Johanneksen armossaan
on lähettänyt maailmaan.
Profeetta tietä Kristuksen
valmistaa eteen ihmisten.

3.
Johannes kutsuu saarnallaan
autuuden tietä tuntemaan.
Siis mielenne jo muuttakaa
ja yksin Herraa palvelkaa.

4.
Ylhäältä aamunkoitto nyt
on meitä täällä etsinyt.
Kun saamme synnit anteeksi,
luo Herra meidät uudeksi.

5.
Ne jotka kuolon varjossa
istuvat synnin vankeina,
valoonsa Kristus vapahtaa
ja rauhan tielle johdattaa.

6.
Siis olkoon kiitos Isälle
ja Jeesukselle, Pojalle,
myös Pyhä Henki kiitoksen
nyt saakoon iankaikkisen!

Virsi 257 – Oi Jeesus, synnyit maailmaan

1.
Oi Jeesus, synnyit maailmaan
puhtaasta neitsyestä.
Näin saavuit meitä auttamaan
kuoleman synkeydestä.
Syntimme tähden kauhean
näit meidän vaivaan joutuvan,
liekkeihin kadotuksen.

2.
Et voinut rakkaudessa
katsella kurjuuttamme,
sen tähden päätit taistella
voimallas puolestamme.
Et itseäsi säästänyt,
on kuolemasi tähden nyt
elämä, voitto meillä.

3.
Lupasit meitä armahtaa,
kaikille avun tuottaa,
niin jokainen nyt turvan saa,
ken yksin sinuun luottaa.
Siis minäkään en epäile,
näin, Jeesus, teet myös minulle
lupauksesi mukaan.

4.
Suuresti meitä rakastit,
niin että jätit taivaan
ja kansaksesi omistit
armosta meidät aivan.
Me saamme siitä iloita,
kun meidät itse Jumala
nyt ottaa lapsiksensa.

5.
Armosta tästä suuresta
nyt ota kiitoksemme.
Päästithän meidät tuskasta
ja poistit orjuutemme.
Riemuita sydämemme saa
ja kunnioittaa Jumalaa,
Isäämme taivaallista.

Virsi 256 – Kristus, Jumalan Poika

1.
Kristus, Jumalan Poika,
turvamme toivottu,
Isästä meille koittaa,
niin kertoo Raamattu.
Hän, kirkas aamutähti,
valoksi meille lähti
maanpiiriin pimeään.

2.
Hän syntyi ihmiseksi
neitseestä puhtaasta,
maailman autuudeksi
hän saapui taivaasta.
Hän kuolon vallan voitti,
elämä uusi koitti
ja taivas aukeni.

3.
Tuo, Kristus, voimaksemme
nyt rakkautesi,
niin että sydämemme
vain sinuun juurtuisi.
Suo altis mieli meille
ja Isän tahdon teille
tahtomme taivuta.

4.
On sinun kaikki valta,
sait Isältäsi sen,
siis turmeluksen alta
pelasta ihminen.
Ei muu voi meitä auttaa,
vain kuolemasi kautta
me saamme elämän.

5.
Sait meidät Isältäsi,
et meitä kadota.
Oi Kristus, kädelläsi
taivaaseen taluta!
Suo meidän sinne tulla,
luonasi aina olla
pyhien seurassa.

Virsi 255 – Taivasten taivaisiin

1.
Taivasten taivaisiin
et mahdu, kaiken luoja.
Ilmestyt kuitenkin
luoksemme, armon tuoja,
ja itse, Herramme,
huoneesi rakennat.
Elävät kivet vain
sen muuriin kelpaavat.

2.
Näin meissä herätköön
nyt sydän horroksesta
ja saakoon voimansa
sanasi totuudesta.
Kun täällä rukoillaan
maailman puolesta,
niin anna meidänkin
työhösi suostua.

3.
Kasteessa armosi
lahjoitat lapsillemme,
teet liiton kanssamme
sinulle elääksemme.
Ja juhlapöytäsi
kun täällä katetaan,
itseesi yhdistät,
lähetät maailmaan.

4.
Lähetä meille nyt
armosi, totuutesi,
ja kivet kuolleetkin
herätä lapsiksesi.
Myös tässä huoneessa
tee luovaa työtäsi
ja meistä kaikista
rakenna kirkkosi.

Virsi 254 – Sun työhös, Jeesus, kutsun sain

1.
Sun työhös, Jeesus, kutsun sain,
suo, että sen mä muistan vain,
suo voimaa työhös mulle.
Suo kunniaas mun etsiä,
maailma turha hyljätä
ja elää yksin sulle.

2.
Sun, Herra, pyhä tahtosi
tee aina mulle rakkaaksi,
mua heikkoa sä kanna.
Mua totuudessas varjele,
sun seurakuntaas suojele
ja viimein ilos anna.

Virsi 253 – Herra, joka vartioitset

1.
Herra, joka vartioitset
laitumesi lampaita,
kutsut meitä, ruokit, kaitset
kirkossasi sanalla.
Anna meille paimeneksi
opettaja oikea,
sielujemme autuudeksi
uskollinen kaitsija.

2.
Valitsemaan auta meitä,
Herra, paimen sellainen,
joka etsii eksyneitä,
ohjaa luokse Kristuksen,
meitä tukee uskossamme,
ehtii luokse heikkojen
ihmisenä rinnallamme
armostasi eläen.

3.
Johdata siis vaaliamme,
ylhäältä suo viisaus.
Olkoon meillä oppaanamme
omantunnon todistus.
Herra, sinun kunniaasi
auta meitä etsimään,
yksin sinun valintaasi
täällä aina tyytymään.

Virsi 252 – Oi Paimen lammasten

1.
Oi Paimen lammasten,
elämän meille annoit,
itsesi uhraten
niin meistä huolta kannoit.
Laumaasi voimalla
nyt vielä varjelet
ja armon sanalla
sielumme ravitset.

2.
Sain kutsun, Herrani,
kaitsemaan lampaitasi,
kun paimenvirkani
sain seurakunnassasi.
Vaan kuinka toimittaa
näin heikko ihminen
voi työtä korkeaa
Herramme Kristuksen?

3.
Vaan koska, Herrani,
teen työtä kutsustasi,
niin vyötä omasi
voimalla taivaastasi.
Palvelijallesi
armosi lahjoita,
suo Pyhä Henkesi
ja taito toimia.

4.
Suo, että etsisin
vain sinun kunniaasi,
laumaasi hoitaisin
kalliisti ostamaasi.
En etsi kiitosta,
en pelkää maailmaa,
kun epäuskosta
pois autan hukkuvaa.

5.
Hengellä vahvista,
kun saarnaan totuuttasi,
synneistä nuhdella
suo sinun voimallasi.
Varjele, Herrani,
niin etten julista
ihmisten mieliksi,
vaan pysyn sanassa.

6.
Kun sanan saarnassa
tuon julki totuutesi,
suo minun puhtaana
se tuoda laumallesi.
Saan kylvää sanaasi
näin peltoon sydänten.
Sinulta, Herrani,
kasvua rukoilen.

7.
Kun muille opettaa
saan taivaan tietä kaitaa,
suo, että vaeltaa
myös paimen sillä taitaa.
Pois torju synnin työ
ja valheet kiusaajan,
niin etten maahan lyö,
nyt mitä rakennan.

8.
Suo, ettei pettäisi
ei kunnia, ei valta.
Tee minut vapaaksi,
pois oman pyyteen alta.
Kasvata osaani
näin, Herra, tyytymään.
Haltuusi, johtoosi
kiittäen aina jään.

9.
Oi Ylipaimen, niin
laumaasi hoida tiellä,
majoihin iäisiin
se että pääsee siellä.
Kun saavut, Herrani,
suo, että minäkin,
paimen ja lampaasi,
myös taivaan perisin.

Virsi 251 – Jumalan valtaistuin on

1.
Jumalan valtaistuin on
keskellä enkeleiden.
Hän näkee maansa ahdingon
ja tuskat synnin teiden.
Työhönsä meitä etsii hän:
”Kenetkä teistä lähetän?”
– Lähetä minut, oi Herra.

2.
Opetuslapsi kuulla saa:
”Tahdotko, ystäväni,
minua aina rakastaa,
palvella nimessäni?
Laumaani kaitse, paimenna,
ruoki ja hoida lampaita.”
– Sinua rakastan, Herra.

3.
Opetuslapset pelkäävät
lukkojen taakse käyden.
Silloin he Herran näkevät,
Jeesus tuo rauhan täyden.
”Nyt Pyhä Henki ottakaa,
anteeksi synnit antakaa.”
– Herrani, Vapahtajani!

4.
Suo niiden, jotka työhösi
ottavat kutsun vastaan,
seurata, Kristus, alttiisti
sinua ainoastaan.
Uskolliseksi kirkko tee,
se että valvoo, taistelee.
Nyt valtakuntasi tulkoon!

Virsi 250 – Kirkasta, oi Jeesus, meille

1.
Kirkasta, oi Jeesus, meille
ristinpuussa itsesi.
Voita kansat sanallasi,
näytä rakkautesi,
että rauhaa etsisimme,
kyynelsilmin nöyrtyisimme.

2.
Siionisi laidunmaille
saata, Herra, laumasi.
Taita perheväellesi
leipää pyhän sanasi.
Armotyösi meille näytä,
Hengelläsi meidät täytä.

3.
Vihi papit, Herra, meille,
uskolliset paimenet,
jotka käyvät edellämme,
tuovat armon uutiset.
Kutsumuksen heille annat,
itse heitä ohjaat, kannat.

4.
Täytä heikot todistajat
Pyhän Hengen lahjoilla,
että työn ja kuorman alla
kasvavat he uskossa.
Hoida heitä armossasi,
pidä rakkaudessasi.

5.
Herran armokutsun saaneet,
Herran töistä laulakaa,
kalliit sielut Karitsalle
seuraajikseen saattakaa.
Pelkäämättä saarnatkaatte,
Kristukselta voiman saatte.

6.
Ylistä nyt ristin Herraa,
kansa Herran Siionin!
Jos et huuda kiitostasi,
huutavat jo kivetkin.
Muista taivaan ihanuutta,
veisaa aina virttä uutta.

Virsi 249b – Pois kirkas suvi kulkee

1.
Pois kirkas suvi kulkee
ja syksyyn kypsyy maa,
sen tuuli suven viljan
korjuuseen valmistaa.
Näin taipuu elämämme
myös eteen leikkaajan,
soi korjuuhetkessämme
syystuuli Jumalan.

2.
Vaan ylösnousemukseen
me täällä uskomme,
sen kevään sarastusta
tähyilee toivomme.
Kun murtuu roudan valta,
maan kukka kohoaa,
myös ruumis mullan alta
kirkkaana nousta saa.

3.
Pois korjuuhetkeen kulki
myös matka rakkaamme,
kuin päivän kirkkautta
me häntä kaipaamme.
On toivo surussamme,
ei tyhjä kaipaus,
kun Jeesus, auttajamme,
on turva, lohdutus.

4.
Hän, Ylösnoussut, itse
on ylösnousemus,
hän elämä on meille
ja tiemme valkeus.
Ken hänen omanansa
pois täältä kutsutaan,
se elää kuoltuansa,
ei kuole milloinkaan.

5.
Näin rakkaammekin täällä
vaelsi uskossa
ja Herran kansan kanssa
riemuitsi armosta.
Ja sydämessään kantoi
hän rauhaa autuaan,
näin todistuksen antoi
hän meille uskostaan.

6.
Vain Jeesus, nisunjyvä,
nyt saakoon kiitoksen,
on hänen kuolemassaan
siunaus iäinen.
Me saamme kuolemasta
pois katseen kohottaa,
katsella Kuningasta,
kuoleman voittajaa.

Virsi 249a – Pois kirkas suvi kulkee

1.
Pois kirkas suvi kulkee
ja syksyyn kypsyy maa,
sen tuuli suven viljan
korjuuseen valmistaa.
Näin taipuu elämämme
myös eteen leikkaajan,
soi korjuuhetkessämme
syystuuli Jumalan.

2.
Vaan ylösnousemukseen
me täällä uskomme,
sen kevään sarastusta
tähyilee toivomme.
Kun murtuu roudan valta,
maan kukka kohoaa,
myös ruumis mullan alta
kirkkaana nousta saa.

3.
Pois korjuuhetkeen kulki
myös matka rakkaamme,
kuin päivän kirkkautta
me häntä kaipaamme.
On toivo surussamme,
ei tyhjä kaipaus,
kun Jeesus, auttajamme,
on turva, lohdutus.

4.
Hän, Ylösnoussut, itse
on ylösnousemus,
hän elämä on meille
ja tiemme valkeus.
Ken hänen omanansa
pois täältä kutsutaan,
se elää kuoltuansa,
ei kuole milloinkaan.

5.
Näin rakkaammekin täällä
vaelsi uskossa
ja Herran kansan kanssa
riemuitsi armosta.
Ja sydämessään kantoi
hän rauhaa autuaan,
näin todistuksen antoi
hän meille uskostaan.

6.
Vain Jeesus, nisunjyvä,
nyt saakoon kiitoksen,
on hänen kuolemassaan
siunaus iäinen.
Me saamme kuolemasta
pois katseen kohottaa,
katsella Kuningasta,
kuoleman voittajaa.

Virsi 248 – Jeesus, joka lempeänä

1.
Jeesus, joka lempeänä
itkeviä lähestyt,
laske murheellisten ylle
hellät paimenkädet nyt.
Vapahtaja, edessäsi
nukkuu pieni ystäväsi.
Katso hiljaa sydämiin
lyötyihin ja tuskaisiin.

2.
Lapsen, jonka Herra antoi,
Herra otti luoksensa.
Herralla on kädessänsä
syntymä ja kuolema.
Jeesus, seiso vierellämme,
kun niin vähän ymmärrämme
teitä pyhän Jumalan
alla murheen vaikean.

3.
Auta meitä surun tiellä
taivaan Isään luottamaan,
luovuttamaan Jumalalle
rakkaimpamme kokonaan.
Kiitos, että muistoissamme,
lähellämme, matkallamme
yhä lapsensilmin hän
lahjana on elämän.

4.
Taivaan valtakunnan annoit,
Vapahtaja, lapsille.
Armostasi, Jeesus, heille
taivaassa myös kuuluu se.
Meidätkin tee uskoviksi,
auta lasten kaltaisiksi.
Lasten valtakunnassa
täytä meidät toivolla.

5.
Rakkautesi on, Jeesus,
väkevämpi kuolemaa.
Kuolemasi kautta kulkee
silta kuolemankin taa.
Anna usko sydämeemme,
ohjaa itse askeleemme,
niin ei meitä kuolema
rakkaastamme erota.

6.
Turvissasi, Vapahtaja,
viemme hänet syliin maan.
Nyt hän nukkuu, mutta herää
lasten riemuun kirkkaimpaan.
Kiitos, että saamme kerran
tulla yhteen luona Herran.
Sinne uskon, toivon tie
täältä taivaan kotiin vie.

Virsi 247 – Ah autuas, ken taivaaseen

1.
Ah autuas, ken taivaaseen
jo varhain päässyt on,
ken luottaa Herraan Jeesukseen,
saa voittopalkinnon.
Ja kuitenkin me kysymme:
Voi, miksi sinut luotamme
näin varhain kutsuttiin?

2.
Niin varhain jouduit, ystävä,
matkasi päättämään.
On rakkaillasi ikävä,
sinua itketään.
Vaan luona Isän Jumalan
saat kodin kirkkaan, ihanan
Jeesuksen seurassa.

3.
Kuin siemen maahan mullataan
Kristukseen uskova.
Kuin Jeesus nousi haudastaan,
on hänkin nouseva.
Nyt ruumis pannaan poveen maan,
vaan Kristus taas sen tullessaan
voimallaan herättää.

4.
Jää Herran huomaan pyhimpään,
jää lepoon siunattuun!
Me jäämme matkaa tekemään,
sen vaivaan, taisteluun.
Vie, Herra, kunniaksesi
myös meidät kotiin luoksesi,
kun päättyy kilvoitus.

Virsi 246 – Murheeni syvyydestä

1.
Murheeni syvyydestä
rukoilen sinua:
Jää, Herra, tuskassani
lähelle minua.
Oi Kristus, auta nyt,
on päivä peittynyt,
en lohdutusta löydä,
luonamme viivy nyt.

2.
Niin yksin lähti meiltä
rakkaamme kuolemaan.
Vain sinä, Herra, tunnet
vaiheemme kokonaan.
Tien kaikkein vaikeimman
on Poika Jumalan
kulkenut kerran yössä
synnin ja kuoleman.

3.
Kun kättä ojennamme,
se myöhäistä jo on.
Sen vuoksi pohjaan käymme
niin suuren ahdingon.
Oi, Kristus ristillä
on Isän hylkäämä,
kuitenkin Isän haltuun
hän antaa henkensä.

4.
Vain ristin suojaan jäämme,
sen turvaan ainoaan.
Myös meitä Kristus kantaa
yön halki armossaan.
Hän kantoi syntimme,
nyt kärsii kanssamme,
ja rakkautta täynnä
on kuolintuska se.

5.
Anteeksiantamusta
on Isän rakkaus.
Yön pohjaan saakka yltää
Kristuksen lohdutus.
Hän astui tuonelaan
ja nousi haudastaan.
Myös meitä murheen yöstä
hän kutsuu nousemaan.

Virsi 245 – Nyt sydän luopuu kalleimmastaan

1.
Nyt sydän luopuu kalleimmastaan,
pois antaa onnen maallisen.
Tuo, Pyhä Henki, lohdutusta
nyt sydämeltä Kristuksen.
Kristuksen kanssa kaikkeni
käsiisi annan, Isäni.

2.
Nyt sydän ottaa tuskan vastaan
ja taipuu alle kuormansa.
Oi Jeesus Kristus, haavat hoida
ja nosta, kanna, pelasta.
Kristuksen kanssa kaikkeni
käsiisi annan, Isäni.

3.
Nyt sydän täynnä ahdistusta
saa kaiken jättää Herralleen.
Jää, Isä taivaan, keskellemme,
niin itku vaihtuu kiitokseen.
Kristuksen kanssa kaikkeni
käsiisi annan, Isäni.

Virsi 244 – Te murheelliset

1.
Te murheelliset,
kun kuljette kyynelten teitä,
pois vaikerrukset,
maan multa ei armoa peitä.

2.
Ah ylistäkää
myös Jeesusta aikoina vaivan
ja nostakaa pää.
On nyt suvi läsnä jo aivan.

3.
Kun syntinen saa
näin nukkua haavoihin Herran,
niin helmasta maan
hän riemuun on nouseva kerran.

Virsi 243 – Tiet kaikki kerran kulkee

1.
Tiet kaikki kerran kulkee
porteille kirkkomaan,
ja hauta meidät sulkee
kätköönsä ajallaan.
Myös kädet uutterimmat
on kerran vaipuneet,
vain tuhkaa loistavimmat
on maineen seppeleet.

2.
Vaan Herran seurakunta
ei heitä toivoaan,
on sille kuolo unta,
se kiittää surussaan.
Se tietää Vapahtajan
jo nousseen kuolleista.
Hän valmistanut majan
on meille taivaassa.

3.
On maasta meidät luonut
Jumala jokaisen
ja Kristuksessa tuonut
jo uuden luomisen.
Kun täyttymystä ajan
soi taivaan pasuuna,
saa henki jälleen majan
kirkkaassa ruumiissa.

4.
Iloita itkeissäänkin
toivossa sydän saa,
kun hautaan syvimpäänkin
jo aamu sarastaa.
Siis luota voimaan Herran
ja kiitä armoaan.
Tie haudan päättyy kerran
ikuiseen kunniaan.

Virsi 241b – Herra, rakkaastani

1.
Herra, rakkaastani
tunnen iloa.
Kiitos ystävästä,
suuri Jumala.

2.
Hyvä Isä taivaan,
anna Henkesi.
Suojaa rakkaimpani
pahuudeltani.

3.
Hellyys, vastuuntunto
meille lahjoita,
että toisiamme
voimme palvella.

4.
Täynnä luottamusta
nyt me suljemme
Isän johdatukseen
kaikki rakkaamme.

5.
Sinun hoidossasi
onni, kärsimys
parhaaksemme muuttuu,
alkaa ylistys.

Virsi 241a – Herra, rakkaastani

1.
Herra, rakkaastani
tunnen iloa.
Kiitos ystävästä,
suuri Jumala.

2.
Hyvä Isä taivaan,
anna Henkesi.
Suojaa rakkaimpani
pahuudeltani.

3.
Hellyys, vastuuntunto
meille lahjoita,
että toisiamme
voimme palvella.

4.
Täynnä luottamusta
nyt me suljemme
Isän johdatukseen
kaikki rakkaamme.

5.
Sinun hoidossasi
onni, kärsimys
parhaaksemme muuttuu,
alkaa ylistys.

Virsi 240 – Herra, kaiken onnen tuoja

1.
Herra, kaiken onnen tuoja,
runsas lahjain antaja,
Herra, siunauksen suoja,
näiden puoleen katsahda,
jotka pyhä sana nyt
yhdeksi on liittänyt.

2.
Siunaa heitä Hengelläsi,
liitä heidät itseesi,
kanna heitä kädelläsi,
hoida aina tielläsi.
Heitä sanan valolla
matkallansa johdata.

3.
Rakkautta, kestävyyttä
armostasi heihin luo,
anna yksimielisyyttä,
terveyttä heille suo.
Auta heitä toisiaan
lohduttamaan, tukemaan.

4.
Anna heille ajallansa
toimeentulo riittävä,
myöskin vaikeuksissansa
anna toivo kestävä.
Uskossa suo pysyä,
tahtoasi kysyä.

5.
Onnen, ilon anna heitä
askeleissaan seurata,
siivilläsi heidät peitä,
murheet kauas karkota.
Uuden päivän voimaksi
anna uusi armosi.

6.
Ellet aina ilon teille
heitä täällä johtaiskaan,
vaivoissa suo voimaa heille
ristiänsä kantamaan.
Rukoukseen kasvata
heitä tällä matkalla.

7.
Kuolema kun päättää kerran
heidän tiensä yhteisen,
toivossa suo heidän, Herra,
jäädä haltuun Jeesuksen.
Johda heidät taivaaseen,
iloon, rauhaan yhteiseen.

 

Voidaan laulaa myös sävelmällä 185.

Virsi 239 – Loi Herra kuvaksensa

1.
Loi Herra kuvaksensa
tomusta ihmisen,
lähelle toisiansa
tarkoitti jokaisen.
Hän liittää meidät yhteen
toisiimme luottamaan
ja vierellämme kulkee
uskollisuudessaan.

2.
Kuin Kristus seurakuntaa
kärsii ja rakastaa,
niin myöskin mies ja vaimo
toisiltaan hoivan saa.
Nyt meitä kahta kantaa
yhteinen kutsumus:
jokaiseen päivään löytää
voimaksi rakkaus.

Virsi 238 – Avioliiton Jumala

1.
Avioliiton Jumala
asetti onneksemme,
sen siunaavassa suojassa
toistamme auttaaksemme.
Rakkauden kasvupaikaksi
sen Isä meille tarkoitti.
Herralle kiitos olkoon.

2.
Miehen ja vaimon liittoa
salaisuus suuri kantaa:
itsensä, rakkautensa
kirkolleen Kristus antaa.
Mies rakastakoon vaimoaan
kuin Kristus itse kirkkoaan.
Herralle kiitos olkoon.

3.
Uskollisuus ja luottamus
on kodin suojamuuri.
Avioliiton puhtaus
on voimanlähde suuri.
Me kunnioittaa tahdomme,
rohkaista toinen toistamme.
Herralle kiitos olkoon.

4.
Jos itsekkyyden turmelus
särkeekin paljon täällä,
avioliiton siunaus
säilyvä on maan päällä.
Yhdessä pitää tahdomme
ehjänä pyhän liittomme.
Herralle kiitos olkoon.

5.
Pienten ja suurten parasta
tarkoittaa Isä taivaan.
Hän antaa kotiin lapsia,
tuo voiman työhön, vaivaan.
Vastuuseen ohjaa rakkaus,
yhteinen kasvaa rukous.
Herralle kiitos olkoon.

6.
Rakenna itse kanssamme,
Jumala, kotiamme.
Ilossa, ongelmissamme
vahvista liittoamme.
Anteeksiannon rauhassa
suo meidän yhteen juurtua.
Sinulle kiitos olkoon.

Virsi 237 – Jo nuoruuteni aikana

1.
Jo nuoruuteni aikana,
oi Isä, mulle kirkasta
sun armos avaruutta.
Tee rakkaaks mulle sanasi,
se heijastaa mun tielleni
sun taivaas ihanuutta.

2.
Et hopealla, kullalla
vaan verelläsi kalliilla,
oi Jeesus, minut ostit.
Näin vallan alta kiusaajan
ja synnin, lain ja kuoleman
mun valtakuntaas nostit.

3.
Mua vihollinen viettelee
ja sydämeni vapisee,
kun, heikko, sotaan lähden.
Vaan veres turviin paeten
voin voittaa pahat juonet sen
sun laupeutes tähden.

4.
Kun syntieni sovitus
ja niiden anteeksantamus
on mulla Herrassani,
niin uskon kautta vanhurskas
ja ansiotta autuas
myös olen kuollessani.

5.
Siis soikoon kiitosvirteni
nyt sulle, armahtajani
ja suuri kuninkaani!
Saan, syntinen, sun pyhyytes
ja alla helläin käsies
saavutan isänmaani.

Virsi 236 – Kätesi laske, Herramme

1.
Kätesi laske, Herramme,
suojaksi rakkaan lapsemme,
tueksi nuoren sydämen,
vain sinä, Jeesus, tunnet sen.

2.
Me emme nuoren puolesta
voi ottaa yhtään askelta.
Hän lähtee itse matkalleen,
sen vaaroihin ja vastuuseen.

3.
Kuitenkin häntä saattavat
myös sukupolvet vanhemmat,
on läsnä niiden rakkaus
ja rukous ja siunaus.

4.
On läsnä armon Jumala,
me saamme hiljaa kuunnella.
Ja seurakunta uskollaan
myös meitä kantaa helmassaan.

5.
Kasteessa kutsuit luoksesi,
taas anna, Jeesus, armosi,
uskossa auta kasvamaan.
Tee itse työsi kokonaan.

6.
Kätesi laske siunaten
suojaksi meidän kaikkien.
Elämän lahjan antaja,
Herramme, kiitos kaikesta!

Virsi 235 – Armon lähde, Jeesuksemme

1.
Armon lähde, Jeesuksemme,
autuutemme ainoa,
kuule meitä, Paimenemme,
katso näitä nuoria.
Ole heitä lähellä,
Hengelläsi lämmitä.
Kuule nuorten rukoukset,
hiljaisetkin huokaukset.

2.
Kasteessa jo heidät kannoit,
Jeesus, seurakuntaasi,
heille lupaukset annoit
turvaksi ja toivoksi.
Aina heille vakuuta
armotyösi suuruutta.
Auta heitä uskon tiellä
käymään rohkealla miellä.

3.
Jeesus, Hengelläsi heitä
nosta, kanna, vahvista,
etsi tieltä eksyneitä,
väsyneitä virvoita.
Jeesus, anna ristisi
heille aina voimaksi.
Itse ehtoollisellasi
heitä siunaa rauhallasi.

4.
Yhdessä nyt laulakaamme
Jeesukselle kiitosta,
iloita me kaikki saamme
Herran armoliitosta.
Jeesus, annoit itsesi,
ruumiisi ja veresi.
Hoida seurakunnassasi,
pidä meidät ominasi.

Virsi 234 – Jeesus, saavun kutsustasi

1.
Jeesus, saavun kutsustasi
alttarille luoksesi,
valmista nyt sanallasi
tähän hetkeen sieluni.
Ystäväni vertaa vailla,
kirkasta nyt itsesi.
Lahjoillasi autuailla
anna siunauksesi.

2.
Ota vastaan elämäni,
puhdista se armolla.
Tahdon olla lähelläsi,
Hengelläsi johdata.
Kun jo kaitsit lapsuudessa,
ole turva nuoruuden,
oman tieni auetessa
varjelusta tarvitsen.

3.
Jeesus, anna armon koittaa,
milloin eksyn tieltäsi.
Viettelykset anna voittaa,
muistaa kärsimystäsi.
Auta, että ymmärtäisin,
miksi menit kuolemaan,
sinua vain ylistäisin
enkä sankareita maan.

4.
Tahdon kuulla kutsuasi:
”Lapsi, luokseni nyt jää.
Kuolin sinun puolestasi,
parempaa ei ystävää.”
Kiitos, että voimakseni
annat Pyhän Henkesi.
Seuraan kanssa omiesi
sinua vain, Herrani.

Virsi 233 – Oi Isä, Poika, Henki Herran

1.
Oi Isä, Poika, Henki Herran,
nimeesi meidät kastettiin.
Myös minut kuolemaasi kerran,
oi ristin Herra, liitettiin.
Sen osan ihmeellisen sain,
kun olin pieni lapsi vain.

2.
Myös minut silloin lapseksesi,
oi Isä taivaan, julistit,
ja Vapahtaja, omaksesi
veresi tähden omistit.
Nyt, Pyhä Henki, lohdutat,
Kristuksen armon kirkastat.

3.
Ja seurassasi, Herra pyhä,
päivästä päivään olla saan,
kasteeni liitto kantaa yhä,
ja sana ruokkii voimallaan.
Lujasti liität itseesi,
kun astun armopöytääsi.

4.
Näin hoidat, Paimen turvallinen,
keskellä seurakuntaasi.
On Isä aina uskollinen,
vaan heikko minun tahtoni.
Niin usein eksyn tieltäsi,
anteeksi anna, Herrani.

5.
Luo itse, Vapahtaja hyvä,
myös minuun usko, rohkeus
ja luottamuksen rauha syvä
ja uusi tahto, rakkaus.
Sinua tahdon palvella
ja voittaa kruunun taivaassa.

Virsi 232 – Taas kutsut meidät pöytääsi

1.
Taas kutsut meidät pöytääsi,
oi Jeesus, alttarillesi.
Kiittäen käymme, rukoillen
eteesi, Herra taivasten.

2.
Elämän leivän, armosi
tuot tässä meille voimaksi.
Luoksemme saavut, voittaja,
Jumalan uhrikaritsa.

3.
Kun annat meille itsesi,
myös meissä täytä tahtosi.
Kestävä, uusi henki luo,
lämpimät, alttiit kädet suo.

4.
Sytytä liekki taivaasta
nyt meihin ehtoollisessa.
Luo, Herra, meihin uskallus
ja uhrimieli, rakkaus.

5.
Tahdomme työhön lähteä
nyt palvelijan mielellä.
Kirkkosi, Herra, uudista
Henkesi armovoimalla.

6.
Yhdessä alttariltasi
me viemme rauhanviestisi,
sanoman ristin voimasta,
elävän toivon lahjasta.

Virsi 231 – Maan sato elonaikaan

1.
Maan sato elonaikaan
pelloilta korjataan,
ja jyvät yhteen liittyy,
kun leipä leivotaan.
Näin, Herra, yhteen liitä
sydämet kaikkien.
Luo kirkkoon yksi sielu
ja rauha taivainen.

2.
Syksyllä viinirinteet
aurinko kypsyttää,
ja rypäleistä saadaan
taas uutta elämää.
Veresi pyhä voima
virratkoon meissä niin
ja kootkoon kaikki yhteen
hääjuhliin iäisiin.

Virsi 230 – Lahjoistas, Jeesus, pyhistä

1.
Lahjoistas, Jeesus, pyhistä
taas laulan kiitostasi,
kun armopöydän äärellä
saan olla vieraanasi.
Yhdistät minut itseesi,
oi siitä, Vapahtajani,
nyt iloissani veisaan.

2.
Ylitse ymmärrykseni
käy rauha armopöydän.
Juurruta minut itseesi,
niin tuskiin avun löydän.
Ei puutu mitään minulta,
saan siunauksen sinulta
ja löydän lohdutuksen.

3.
Siis kiitän, että sinussa
on vahva turva aina.
Ah pysy, Jeesus, minussa,
Henkesi minuun paina.
Kun kerran uuvun kulkemaan,
niin juhlapöytään käydä saan
Isäsi valtakuntaan.

Virsi 229 – Saa ehtoollinen Jeesuksen

1.
Saa ehtoollinen Jeesuksen
niin iloiseksi sydämen.
Hän elää ja hän lahjoillaan
käy tässä meitä siunaamaan.

2.
Hän elämä ja autuus on,
hän lohdutus on loputon
ja sielullemme päivän koi,
se koskaan sammua ei voi.

3.
Hän luonamme on armollaan,
lämmittää meidät paisteellaan,
ja taivasta jo päällä maan
on hetki hänen seurassaan.

4.
Kun kiitosvirttä Karitsan
soi kuoro taivaan korkean,
niin miksi emme myöskin me,
maan multa, laula Herralle!

5.
Siis sydän riemuun auetkoon
ja uusi toivo puhjetkoon,
rakkaus uusi, palava
ja Herran kiitos kirkkaana!

6.
Suin, sydämin me tahdomme
yhdessä kiittää Herraamme,
jos kulkee erämaassa tie
tai keitaan kautta matka vie.

7.
Nyt halleluja veisaamme,
taivasten kuoriin nousee se,
ja kerran luona Jeesuksen
soi kiitos iankaikkinen.

Virsi 228b – Vaiti kaikki palvokaamme

1.
Vaiti kaikki palvokaamme
salaisuutta Kristuksen.
Hän on tullut keskellemme,
väisty, huoli maallinen.
Kristus täyttää kunniallaan
ääret maan ja taivasten.

2.
Ihmiseksi tänne syntyi
kuningasten kuningas.
Itsensä nyt meille antaa
Jeesus, Herra laupias.
Taivaan leipää lapsillensa
murtaa Kaikkivaltias.

3.
Taisteluunsa Kristus meidät
seuraajikseen vienyt on.
Hän on valo valkeuden,
rauhan lähde loputon.
Voimallansa Kristus murskaa
vallat yön ja turmion.

4.
Kerubitkin siivillänsä
verhoavat kasvojaan,
Kristukselle lakkaamatta
huutavat he kiitostaan:
Halleluja, halleluja,
aamen, aamen ainiaan!

Virsi 228a – Vaiti kaikki palvokaamme

1.
Vaiti kaikki palvokaamme
salaisuutta Kristuksen.
Hän on tullut keskellemme,
väisty, huoli maallinen.
Kristus täyttää kunniallaan
ääret maan ja taivasten.

2.
Ihmiseksi tänne syntyi
kuningasten kuningas.
Itsensä nyt meille antaa
Jeesus, Herra laupias.
Taivaan leipää lapsillensa
murtaa Kaikkivaltias.

3.
Taisteluunsa Kristus meidät
seuraajikseen vienyt on.
Hän on valo valkeuden,
rauhan lähde loputon.
Voimallansa Kristus murskaa
vallat yön ja turmion.

4.
Kerubitkin siivillänsä
verhoavat kasvojaan,
Kristukselle lakkaamatta
huutavat he kiitostaan:
Halleluja, halleluja,
aamen, aamen ainiaan!

Virsi 227 – Ylistys olkoon aina Isällemme

1.
Ylistys olkoon aina Isällemme,
kiitos soikoon Pojallensa.
Hän kattaa armopöydän keskellemme,
siihen kutsuu vieraiksensa.
Oi Herra, armahda!
Herra, kallis ruumiis, veresi
tulkoon aina sielun ruoaksi.
Meitä surun laaksossa
vahvista ja lohduta.
Oi Herra, armahda!

2.
Itsesi, Jeesus, puolestamme annoit,
uhrisi suot voimaksemme.
Elämän leivän meille tässä kannoit
kuolemaasi muistaaksemme.
Oi Herra, armahda!
Herra, kannoit syntikuormamme
rakkaudessasi ristille,
siinä meidät lunastit,
Isän kanssa sovitit.
Oi Herra, armahda!

3.
Vahvista, Herra, ehtoollisellasi
uskoamme, toivoamme,
niin että, Jeesus, aina turvissasi
toisiamme rakastamme.
Oi Herra, armahda!
Anna Pyhän Hengen johdattaa,
meitä rauhan tietä kuljettaa,
että kristikuntasi
kunniaasi pääsisi.
Oi Herra, armahda!

Virsi 226 – On autuas, ken Jeesusta

1.
On autuas, ken Jeesusta
sydämestänsä rakastaa,
ja ilo suurin sielujen
on läsnäolo Jeesuksen.

2.
Hänestä kaunein laulu soi,
ei suloisempaa kuulla voi,
ei ajatella kalliimpaa
kuin häntä, armon antajaa.

3.
Hän nöyrille on armias,
ahdistetuille laupias,
verellään heidät puhdistaa
ja Hengellänsä uudistaa.

4.
Hän ainoa on iloni,
vaivoissa virvoitukseni.
Hän tuopi turvan tuskissa,
elämän antaa kuollessa.

5.
Ei ihminen voi ymmärtää,
sen usko yksin käsittää,
mitenkä sydän Jeesuksen
on syntisille armoinen.

6.
Jeesuksen ristin juurella
siis aina tahdon valvoa.
Levätä siinä sielu saa
ja sydän rauhan saavuttaa.

7.
Jo noustessani aamulla
kiiruhdan, etsin Jeesusta,
ehtoolla maata pannessa
taas nukun hänen helmaansa.

8.
Oi kuningasten kuningas,
on ääretön sun kunnias.
Kuitenkin olet armoinen
ja muistat köyhän syntisen.

9.
Siis asu, Jeesus, minussa,
suo, että pysyn sinussa.
Kun murhe painaa, ahdistaa,
voit sinä yksin lohduttaa.

10.
Vain kuolemasi, haavasi
kertovat meille kylliksi
Jumalan rakkaudesta,
lunastustyöstä kalliista.

11.
Taivaasta astuit maailmaan
itsesi, Jeesus, uhraamaan.
Ristillä meistä taistelit
ja rauhan meille ansaitsit.

12.
Rakkautesi muistoksi
ja uskon vahvistukseksi
ehtoollispöydän valmistit,
itsesi siinä lahjoitit.

13.
Suot veresi ja ruumiisi,
yhdistät meidät kanssasi.
Näin saamme Herran kuolemaa
yhdessä täällä julistaa.

14.
Ken tässä ehtoollisessa
sinua etsii uskossa,
saa siunauksen kalleimman
ja virvoituksen runsaimman.

15.
Minua itse vahvista
ja synneistäni vieroita.
Suo sydämeni aueta
sinulle, Jeesus, uskossa.

16.
Ylistysvirttä veisaten
ja armostasi riemuiten
näin saamme täällä aavistaa
jo taivaan juhlaa ihanaa.

Virsi 225 – Jeesus, luona armopöydän

1.
Jeesus, luona armopöydän
sinut löydän,
siinä mulla kyllin on.
Siellä armo, rauha, ilo,
siellä elo,
sieltä löydän ravinnon.

2.
Siitä vuotaa lohdutusta,
virvoitusta,
jota sielu tarvitsee.
Siitä kasvaa usko, tieto,
voima, taito,
joka mielen hallitsee.

3.
Armon pöytä, Jeesus rakas,
olet paras,
elämäni kuolosi.
Haavasi on auki mulle,
vaivatulle,
voimani kun raukeni.

4.
Matkalla on ruokanani,
juomanani
ruumiisi ja veresi.
Hengen nälkä kasvaa yhä,
Herra pyhä,
antimista pöytäsi.

5.
Tätä ruokaa syödessäni,
juodessani
orjan mieli katoaa.
Tämän riemun rikkaudessa,
runsaudessa
oma puku putoaa.

6.
Tässä näyttää tahraiselta,
saastaiselta
kaikki oma hurskaus.
Kristuksesta loistaa vastaan
ainoastaan
Isän suuri rakkaus.

7.
Mieltäni se liikuttakoon,
opettakoon
armon Herraa kiittämään.
Sieluni se sulattakoon,
taivuttakoon
Jeesukseeni tyytymään.

8.
Kirkkaus ja voitto, valta
kaikkialta
olkoon yksin Kristuksen.
Maa ja taivas luotuinensa
Herrallensa
riemuin tuokoon kiitoksen!

Virsi 224 – Oi Jeesus, leipä elämän

1.
Oi Jeesus, leipä elämän,
nyt olet läsnä tässä
ja näet köyhän, nääntyvän
armoa pyytämässä.
Rukoilen, Herra, hartaasti:
Valmista armopöytääsi
myös minut vieraaksesi.

2.
Vie vihreälle niitylle
nälkäinen pöydässäsi,
elävän veden lähteelle
saattele äänelläsi.
Sieluni anna nauttia
pyhästä ehtoollisesta
suloista virvoitusta.

3.
Suo minun uskollisesti
pysyä ristin tiellä
ja tue palvelijaasi,
armoas älä kiellä.
Vahvista heikko uskoni,
tee sydän asunnoksesi
ja ruoki mannallasi.

4.
Vihasta, kateudesta
puhdista sydämeni.
Suo, että tunnen murhetta
nyt vuoksi syntieni.
Vain kuolemasi kautta on
tie auki alta tuomion,
sen uskon, Herra Jeesus.

5.
En ole, Herra, ansainnut
laisinkaan lahjojasi.
On minut synti kietonut,
murehdin pahuuttani.
Kuitenkin, Jeesus, lohdutat
ja rikkonutta armahdat.
Jo kannoit rangaistuksen.

6.
Mä olen synnin haavoissa,
paranna kädelläsi,
eksynyt olen, sokea,
valaise Hengelläsi.
Heikolle armon voimaa suo,
kadonnut lammas kotiin tuo,
nimesi tähden auta.

7.
Oi Jeesus, jälleen itsesi
minulle tahdot antaa.
Suo lahjaa rakkautesi
kiitollisena kantaa.
Ainoa olet lohdutus,
myös kuolemassa virvoitus,
sinussa kiinni riipun.

8.
Oikea juhlavieraasi
suo minun, Jeesus, olla,
iloiten käydä pöytääsi
ja autetuksi tulla.
Herrani, asu minussa,
suo, että pysyn sinussa.
Vie viimein taivaan juhlaan.

Virsi 223 – Oi Jeesus, armas ystävä

1.
Oi Jeesus, armas ystävä,
pelastajani synnistä,
henkesi kalliin uhrasit,
niin paljon meitä rakastit.

2.
Nyt tulen armopöytääsi,
on suuri minun syntini.
On sydämeni rauhaton,
se täynnä turmelusta on.

3.
Vain sinä voit sen parantaa,
synnistä minut puhdistaa.
Voit alastoman verhota
vanhurskauden vaatteella.

4.
Rukoilen, armahtajani,
tee sydämeni terveeksi.
Oi puhdas lähde pyhyyden,
nyt uutta voimaa tarvitsen.

5.
Valaise Hengen valolla,
kun olen aivan sokea.
Ainoa olet aarteeni
suuressa köyhyydessäni.

6.
Elämän leipä taivaasta,
oi ihminen ja Jumala,
suo ruumiisi ja veresi
nyt kilvoitukseen voimaksi.

7.
Uskolla, rakkaudella
minua, Jeesus, kaunista
ja pahuudesta varjele
ja hyviin töihin saattele.

8.
Suo, että aikomukseni
tahtoosi, Herra, taipuisi,
niin että ahdistuksissa
saan rauhan, riemun sinussa.

9.
Se mikä vahingoittaa vois,
jo versoessaan perkaa pois.
Jää sydämeeni asumaan,
suo sinun olla kokonaan.

10.
Taivaassa kerran luonasi
suo suurta ehtoollistasi,
oi Jeesus, minun nauttia
iäti pyhäin seurassa.

Virsi 222b – Jeesus Kristus, elämämme

1.
Jeesus Kristus, elämämme,
lunastaja synneistämme,
suostui ristinkuolemaan,
kuoleman voitti kuollessaan.

2.
Vapahtajaa muistaaksemme
saamme jälleen ruoaksemme
Herran ruumiin leivässä,
verensä kalliin viinissä.

3.
Lohduttaen pöydässänsä
vakuuttaa hän Hengellänsä:
Minussa on lunastus,
syntien täysi sovitus.

4.
Kukin tänne käydessänsä
koetelkoon itseänsä.
Itsevarman mahdoton
turvata Herran armoon on.

5.
Vaan ken saapuu syntisenä,
nääntyvänä, nälkäisenä,
Herran luokse tulla saa.
Heikkoa Kristus armahtaa.

6.
Sille kuuluu lupaukset,
armahduksen vakuutukset,
joka nöyrtyy turvaamaan
Jeesuksen ristinkuolemaan.

7.
Synnit kaikki Kristus kantoi,
lupauksen meille antoi:
Syntinen, käy luokseni,
anteeksi saat sä syntisi.

8.
Astun ääreen armopöydän,
tässä kiitän, armon löydän.
Herra, anna riemulla
lahjaasi suurta nauttia.

9.
Herra, joka itselläsi
ruokit tässä ystäväsi,
sinulle nyt kunnia
kaikilta sukupolvilta!

Virsi 222a – Jeesus Kristus, elämämme

1.
Jeesus Kristus, elämämme,
lunastaja synneistämme,
suostui ristinkuolemaan,
kuoleman voitti kuollessaan.

2.
Vapahtajaa muistaaksemme
saamme jälleen ruoaksemme
Herran ruumiin leivässä,
verensä kalliin viinissä.

3.
Lohduttaen pöydässänsä
vakuuttaa hän Hengellänsä:
Minussa on lunastus,
syntien täysi sovitus.

4.
Kukin tänne käydessänsä
koetelkoon itseänsä.
Itsevarman mahdoton
turvata Herran armoon on.

5.
Vaan ken saapuu syntisenä,
nääntyvänä, nälkäisenä,
Herran luokse tulla saa.
Heikkoa Kristus armahtaa.

6.
Sille kuuluu lupaukset,
armahduksen vakuutukset,
joka nöyrtyy turvaamaan
Jeesuksen ristinkuolemaan.

7.
Synnit kaikki Kristus kantoi,
lupauksen meille antoi:
Syntinen, käy luokseni,
anteeksi saat sä syntisi.

8.
Astun ääreen armopöydän,
tässä kiitän, armon löydän.
Herra, anna riemulla
lahjaasi suurta nauttia.

9.
Herra, joka itselläsi
ruokit tässä ystäväsi,
sinulle nyt kunnia
kaikilta sukupolvilta!

Virsi 221 – Kiittäen nyt ylistämme

1.
Kiittäen nyt ylistämme
rakkautta Jeesuksen,
joka tuli taivaastansa
ihmiseksi syntyen.
Meille syntiin langenneille
hän toi armon, autuuden.

2.
Voimatöitä täällä tehden
saarnasi hän autuutta,
piinattiin ja surmattihin
syntisien puolesta
verellänsä päästääksensä
meidät kadotuksesta.

3.
Ennen kuolemaansa Jeesus
ehtoollisen asetti,
ruumiinsa ja verensä hän
leipään, viiniin yhdisti.
Muistoksensa syömään, juomaan
Kristus meitä kehotti.

4.
Sakramentin salaisuuden
tajuamme uskossa:
tähän leipään kätkettynä
Herra antaa ruumiinsa,
hänen verensä me saamme
viinissä nyt nauttia.

5.
Kristus syödään, Kristus juodaan,
näin hän meitä lähestyy,
sanan kautta, salaisesti
leipään, viiniin yhdistyy.
Usko lahjan ottaa vastaan,
vaikka järki hämmästyy.

6.
Joka uskoo Herran sanan,
kelvollinen vieras on,
ken ei myönnä syntejänsä,
armosta on osaton.
Herran lahjat saatuaankin
hän jää alle tuomion.

7.
Syntinen, jos tahdot päästä
synnistäsi vapaaksi,
luota yksin Herran sanaan,
löydät armon turvaksi.
Kuolemansa tähden antaa
Jeesus synnit anteeksi.

8.
Kaikki nälkäiset ja köyhät,
Herran pöytään astukaa,
hänen uhrikuolemaansa
kiittäen nyt muistakaa.
Isän armoon luottaa saatte,
taivaan leipää nauttikaa!

9.
Kristus, ehtoollisessasi
itse meidät pyhitä,
armon sanallasi meidät
uuteen toivoon herätä,
virvoittaen, uudistaen
itseesi näin yhdistä!

10.
Jeesukselle Kristukselle
olkoon kiitos iäti,
kun hän taivaan leipää antoi,
antoi synnit anteeksi.
Saimme toivon, saimme ilon
matkallemme voimaksi.

Virsi 220 – Oi Jeesus, viimeisenä yönä

1.
Oi Jeesus, viimeisenä yönä,
ennen kuin kävit kuolemaan,
rakkautesi suuren työnä
soit liiton merkin autuaan.
Lahjasta tästä, Jeesuksemme,
sinulle kaikuu kiitoksemme.

2.
Nauttiessamme ehtoollista
uudelleen elpyy muistosi.
Taas sydän tuntee taivaallista,
palavaa rakkauttasi.
Taas elävämmin aavistamme
sen mitä kärsit puolestamme.

3.
Ja omatunto vapiseva
taas tyyntyy, kun me kuulemme:
On maksanut jo Vapahtaja
painavan, suuren velkamme.
On kaikki synnit sovitettu,
haavoihin Herran upotettu.

4.
Ruumiisi ruokani on pyhä,
veresi hengen virvoittaa.
Saa heikko usko voimaa yhä,
kun armo meitä vahvistaa.
Rohkaise, Herra, sydämemme
uskossa kilvoitellaksemme.

5.
Myös toisiin kristittyihin liittää
yhteinen leipä meidätkin.
Ruumiisi jäseninä kiittää
sinua saamme, armoisin.
Nyt yksi leipä meille suodaan
ja henki yksi meihin luodaan.

6.
Suo, että siteen välillämme
nyt armopöytä vahvistaa
ja rakkauteen keskenämme
se sydämemme uudistaa.
Kiinnitä meidät autuuteesi
ja armahtavaan sydämeesi.

7.
Ja kerran alta turmeluksen
ruumiimme nousee kirkkaana.
Me siitä saamme vakuutuksen
jo täällä ehtoollisessa.
Suurelle ehtoollisellesi
vie meidät, Herra, taivaaseesi.

8.
Näin kalliit lahjat pöydässäsi
suot meille, Uhrikaritsa.
Oi kiitos kärsimyksestäsi,
sen hedelmistä kaikista.
On tässä esikuvan tavoin
jo meille taivaan autuus avoin.

9.
Ylistys olkoon armostasi,
suuresta rakkaudesta.
Kanssamme pyhät taivaassasi
kiittävät, Jeesus, sinua.
Ja siellä vasta kaikuu kerran
kuin vetten pauhu kiitos Herran.

Virsi 219 – Kasteen kirkas vesi on

1.
Kasteen kirkas vesi on
niin kuin lähde pohjaton,
siinä virtaa siunaten
armo Herran Jeesuksen.

2.
Kastemaljan äärellä,
Isä, kutsut nimeltä
lapseksesi jokaisen,
seuraajaksi Jeesuksen.

3.
Joka aamu uudestaan
omaksesi kokonaan
kutsut uuteen elämään
tahtoasi täyttämään.

4.
Kuolemallaan Herramme
pois on pessyt syntimme.
Kasteessamme puetaan
meidät armoon avaraan.

Virsi 218 – Tuomme luokse Jeesuksen

1.
Tuomme luokse Jeesuksen
rakkaan lapsen pienoisen.
Hän saa turvan kestävän,
kasteen lahjan, elämän.

2.
Käsivarret vahvemmat
pienokaista kantavat.
Saakoot Herran kädet näin
lasta hoitaa päivittäin.

3.
Lapsi pieni tullessaan
iloa tuo maailmaan.
Valtakunta taivasten
onkin lasten kaltaisten.

4.
Vanhempien rinnalla
kummit ovat tukena
rukouksin muistaen,
kuunnellen ja rohkaisten.

5.
Meidät kaikki kutsutaan
yhteyttä hoitamaan.
Seurakunta Kristuksen
olkoon perhe yhteinen.

Virsi 217 – Täynnä kiitosta ja hämmästystä

1.
Täynnä kiitosta ja hämmästystä
tuuditamme vastasyntynyttä
edessäsi, elämämme luoja,
edessäsi, elämämme luoja.

2.
Täynnä pelkoa ja hämmennystä
tulevasta, tuntemattomasta
turvaudumme kasteen salaisuuteen,
turvaudumme kasteen salaisuuteen.

3.
Tässä, Herra, olet meitä läsnä!
Sinä, joka avaruutta ohjaat,
tunnet meidät, otat meidät vastaan,
tunnet meidät, otat meidät vastaan.

4.
Meidät kaikki otat lapsiksesi.
Uusiksi luot meidät Kristuksessa,
avoimiksi, uuteen luottamukseen,
avoimiksi, uuteen luottamukseen.

5.
Läpi elämän ja kuolemankin
lupauksen kaste meidät kantaa.
Armon valo jää, kun kaikki sammuu,
armon valo jää, kun kaikki sammuu.

6.
Paljon enemmän kuin ymmärrämme,
taivaan Isä, kasteessamme annoit.
Itse meidät ilollasi täytä,
itse meidät ilollasi täytä.

Virsi 216 – Pyhä Isä Jumala

1.
Pyhä Isä Jumala,
kuule meitä armossa,
siunaa tätä pientä lasta,
omaksesi hänet kasta,
hoida nyt ja vasta.

2.
Jeesus, tähden nimesi
ota lapsi turviisi.
Karitsana laumassasi
suojaa häntä omanasi
seurakunnassasi.

3.
Pyhä Henki, voima suo,
uudeksi nyt lapsi luo.
Armoliittoon hänet kanna,
taivaan tiellä ilo anna.
Auta, hoosianna!

4.
Pyhä Kolmiyhteys,
sinulle nyt ylistys!
Meidän anna ominasi
aina täyttää tahtoasi,
elää armossasi.

Virsi 215 – Oi armon merta ihmeellistä

1.
Oi armon merta ihmeellistä,
sen vesi voimallinen on,
syyn kaiken pesee syntisistä,
pois heistä torjuu tuomion.
Se synnin vallan hukuttaa,
kuin Nooan minut pelastaa.

2.
Lahjasi kalliin, Jeesus, annoit
niin vedessä kuin veressä.
Kasteessa Isän helmaan kannoit,
saan valtakunnan periä.
Lapseksi taivaan pääsin niin,
ristillä minut merkittiin.

3.
Uudestisynnyin Jumalasta
voimalla Herran kuoleman.
Näin nostit minut kuolemasta,
vallasta synnin, maailman.
En huoli turhuuksista maan,
suojassa ristin olla saan.

4.
Elämän kirjaasi kun piirsit,
oi Jeesus, minun nimeni,
elämään kuolemasta siirsit,
varjele, etten hukkuisi.
Suo, ettei mikään minua
voi kädestäsi temmata.

5.
Sinua, Paimen, tahdon kuulla,
Herraksi sinut tunnustaa,
luvata sydämellä, suulla
kanssasi, Jeesus, vaeltaa.
Liittosi pidät lujana,
et koskaan hylkää minua.

6.
Kasteeni kirkkoon minut liittää,
Jumalan suureen perheeseen.
Yhdessä saamme Isää kiittää
ja tehdä matkaa taivaaseen,
toistemme kuormaa kantaen
vain luottaa voimaan Jeesuksen.

Virsi 213b – Taas kutsut meidät temppelistä arkeen

1.
Taas kutsut meidät temppelistä arkeen,
rauhasta myrskyyn, palveluksen työhön.
Kanssamme, Herra, kulje erämaassa.
Luo meidät yhteen.

2.
Ihmisten tuska tunkee kohti meitä,
turtumus uhkaa vaatimusten alla.
Armosi kantaa. Käännä kaikkiin meihin
katseesi rauha.

3.
Rohkaise meitä murrosajan halki
uusille teille, joita meille raivaat.
Tahtosi suuntaa emme aina huomaa.
Tee meistä valppaat.

4.
Kaikkien Herra, ota meidät käyttöön
antamaan muille oma elämämme.
Kuoleman kautta ylösnousemukseen
rohkaise meitä.

Virsi 213a – Taas kutsut meidät temppelistä arkeen

1.
Taas kutsut meidät temppelistä arkeen,
rauhasta myrskyyn, palveluksen työhön.
Kanssamme, Herra, kulje erämaassa.
Luo meidät yhteen.

2.
Ihmisten tuska tunkee kohti meitä,
turtumus uhkaa vaatimusten alla.
Armosi kantaa. Käännä kaikkiin meihin
katseesi rauha.

3.
Rohkaise meitä murrosajan halki
uusille teille, joita meille raivaat.
Tahtosi suuntaa emme aina huomaa.
Tee meistä valppaat.

4.
Kaikkien Herra, ota meidät käyttöön
antamaan muille oma elämämme.
Kuoleman kautta ylösnousemukseen
rohkaise meitä.

Virsi 212 – Kiitos, Karitsa kuollut

1.
Kiitos, Karitsa kuollut
ja ylösnoussut myös,
sun nimees kokoonnuimme,
se on sun armotyös.
Sun kalliin veres voiman
suo olla osamme
ja sinun pyhäin haavais
kokoushuoneemme.

2.
Sanallas siunaa meitä
nyt erotessamme.
Suo, että edessäsi
yhdessä olemme.
Kaikissa toimissamme
tee meidät valppaiksi,
maatessa, valvoissamme
tee kuuliaisiksi.

3.
Oi armon Pyhä Henki,
tee työsi voimallas
ja voita syntisiä
sun laumaas saarnallas.
Elävä usko anna,
kiinnitä Jeesukseen.
Ne joissa työsi aloit,
sä auta taivaaseen.

4.
Ain seuraa sotaa rauha,
päivämies palkitaan.
Kun loppuu taipaleemme,
voitosta iloitaan.
Me isänmaahan kerran
taas yhteen pääsemme,
jos armon kerjääjinä
Jeesusta seuraamme.

Virsi 211 – Oi Herra, kiitos sanastasi

1.
Oi Herra, kiitos sanastasi,
taas kylvit meihin siemenen.
Niin korjaa kerran pelloltasi
myös sato satakertainen.
Parannus meissä vaikuta
ja uskoon meidät taivuta.

2.
Suo meidän täältä mennessämme
niin sana puhdas säilyttää,
se että juurtuu mielessämme
ja kantaa hyvää hedelmää.
Sen valo tiemme valaiskoon,
menomme, työmme johtakoon.

3.
Kuin vuolas virta aika kiitää,
elämän iltaa jouduttaa.
Ei armonaikaa aina riitä,
kuolema kohta saavuttaa.
Nyt auta sanaa kuulemaan,
vie meidät taivaan kunniaan.

Virsi 210 – Herramme Jeesuksen Kristuksen armo

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo
ja Jumalan rakkaus
ja Pyhän Hengen osallisuus
olkoon kanssamme,
kaikkein kanssa! Aamen.

Virsi 208 – Oi taivaallinen Isämme!

1.
Oi taivaallinen Isämme!
Me lapsinasi tulemme
taas kasvojasi etsimään
ja tarpeitamme pyytämään.
Nyt kuule rukouksemme
ja heikot huokauksemme.

2.
Nimesi pyhitettäköön,
sanaasi selitettäköön,
niin että oikein elämme
ja liitossasi pysymme.
Varjele meitä synnistä
ja estä eksytyksistä.

3.
Niin tulkoon valtakuntasi
luoksemme nyt ja iäti.
Henkesi meitä varjelkoon
ja lohduttakoon, auttakoon,
uskossa että säilymme
ja autuaina elämme.

4.
Tahtosi hyvän, Jumala,
maan päällä niin kuin taivaassa
esteettä anna täyttyä.
Lahjoita meille nöyryyttä,
sydämet käännä kiitokseen,
suostuta kuuliaisuuteen.

5.
Leipämme jokapäiväinen,
ajallinen ja iäinen,
taas tänään anna armosta
ja meitä aina opeta
myös omastamme antamaan,
elämän lahjat jakamaan.

6.
Anteeksi anna velkamme,
syntimme, laiminlyöntimme.
Tee meidät armahtaviksi,
anteeksiantoon valmiiksi.
Näin omiesi joukossa
suo rakkauden vallita.

7.
Kun meitä kohtaa kiusaus,
lahjoita voima, uskallus,
niin että sinuun luotamme,
taistella aina jaksamme.
Suo meille toivo, rohkeus
ja Hengen sotavarustus.

8.
Kaikesta pahan vallasta,
oi Herra, meidät pelasta
nyt vielä täällä ollessa
ja lähtöhetken tullessa.
Sinulle yksin kuulumme,
jos elämme tai kuolemme.

9.
Nyt siihen, mitä anomme,
uskossa aamen sanomme
luottaen, että kuulet sen
nimessä Herran Jeesuksen.
Ylistys, kiitos, kunnia
sinulle, Isä taivaassa!

Virsi 207 – Arkana nyt olen tullut

1.
Arkana nyt olen tullut
itseäni tutkimaan.
Kaipuu nousee sydämestä
parempaan ja puhtaampaan.
Kun en itse selvää saa,
mikä mieltä ahdistaa,
Jeesus, saanhan olla tässä
hiljaisuutta pyytämässä.

2.
Herra Jeesus, itseäni
vaikken oikein tunnekaan,
auta nytkin rohkeasti
sinuun yksin katsomaan.
Tunnet mielialani,
huoleni ja toiveeni.
Tiedät aiheet ahdistukseen.
Auta lepoon, luottamukseen.

3.
Anna lohdutuksen sana,
anna synnit anteeksi.
Armotyösi hoivaan sulje
ystäväni, perheeni.
Viikon töihin, kiireisiin
käythän rinnalleni niin,
että saisin omanasi
olla, Jeesus, hoidossasi.

4.
Hiljaisuutta, Jeesus, kaipaan,
läsnäoloasi vain.
Siitä virtaa arkihuoliin
aamurauhaa sunnuntain.
Minut täytä toivolla,
että voisin iloita.
Kiitos, että kaikkeen vaivaan
nyt jo yltää voima taivaan.

Virsi 206 – Taas kasvojesi eteen

1.
Taas kasvojesi eteen
käyn, Jeesus, auttaja.
Sain omaksesi tulla
jo kerran kasteessa.

2.
Sinulle, Herra suuri,
syntini tuoda saan.
Armosi suojaan sulje
nyt minut kokonaan.

3.
Sinulta, Jeesus, yksin
saan sanat elämän.
Vain sinuun tahdon luottaa,
tuot rauhan pysyvän.

4.
Suo, Jeesus, että aina
ääntäsi kuulisin,
tahtosi tietää saisin
ja sitä seuraisin.

5.
Myös ristin tiellä auta
kanssasi valvomaan,
keskellä kiusausten
ristiisi luottamaan.

6.
Vie armossasi, Jeesus,
myös minut kunniaan,
Isäni rakkaan luokse
kotiini oikeaan.

Virsi 205 – Nimeesi kokoon tulleina

1.
Nimeesi kokoon tulleina
kiitämme, Jeesus, sinua,
kun pelastuksen meille toit,
kun pelastuksen meille toit,
yöhömme armovalon soit.

2.
On armos paiste heleä,
mä olen kylmä, pimeä.
Mua Henkes anna sytyttää,
mua Henkes anna sytyttää
ja rakkautes lämmittää.

3.
Sanasi meille loistakoon,
armosi kaiken valaiskoon,
se joka aamu uusi on,
se joka aamu uusi on,
saa siitä toivon toivoton.

4.
Suo Henkes tänä päivänä
minua pitää nöyränä,
sun sanaas mulle selittää,
sun sanaas mulle selittää
ja uutta antaa elämää.

5.
Sä itse ole ruokani,
ravinto köyhän sieluni.
Vie luokse armolähtehen,
vie luokse armolähtehen,
suo juodakseni vettä sen.

6.
Oi Jeesus, riemu sieluni,
haluan olla omasi.
Kuoleman kärsit ristillä,
kuoleman kärsit ristillä
ja minut päästit synnistä.

7.
Mua kuule, Jeesus armias,
ja ole mulle laupias.
Jo toivon täytyy raueta,
jo toivon täytyy raueta,
jos vain ei ristis lohduta.

8.
Sä, Jeesus, täynnä armoa,
suo armokaste taivaasta,
ja sanallasi alati,
ja sanallasi alati
rakenna seurakuntaasi.

Virsi 204 – Herra Jeesus, Hengelläsi

1.
Herra Jeesus, Hengelläsi
henkeäni liikuta,
laupiaalla kädelläsi
koske kuuron korvia.
Mieltäni sä ohjaa niin,
etten joudu eksyksiin.
Sanasi tee eläväksi,
minut sanan tekijäksi.

2.
Kirkossasi, Vapahtaja,
alla armokättesi
anna löytää rauhan maja,
vahvista myös uskoni.
Sanallasi virvoita,
haavoita ja paranna.
Torju turhat ajatukset,
väärän rauhan houkutukset.

3.
Jeesus, ilo enkeleitten,
autuus kaiken maailman,
maasta vaivain, kyyneleitten
kotiin päästä haluan.
Hengelläsi vahvista
lähtöhetken tullessa.
Loppuun asti hoida, kanna,
riisu risti, kruunu anna.

Virsi 203 – Käy sydämeni temppeliin

1.
Käy sydämeni temppeliin,
sen avaan, Jeesukseni.
Sanalla, esimerkillä
käy opettajakseni.
Sun ristiäsi kirkasta
ja voimaa kuolemasi.
Vain sinuun anna juurtua
ja elää armostasi.

2.
Taas tahdot minut, oppilaan,
sanasi kouluun panna.
Tee minut tarkkaavaiseksi,
Marian sydän anna.
Suo hyvä osa valita
juuressa jalkojesi.
Myös anna voimaa kulkea
jäljissä askeltesi.

3.
Käyn sokeana luoksesi,
nyt aurinkona loista.
Aukaise minun silmäni,
pimeys niistä poista.
Henkesi valo sytytä,
suo sanas kynttiläksi
ja tahtoasi selitä,
tee minut näkeväksi.

4.
Nyt pyytää arka armoa,
pelkuri ystävyyttä.
Pois ethän heitä minua,
osoita lempeyttä.
Syntinen vastaan syntiä
taas etsii lääkitystä,
kylmentynyt ja penseä
rukoilee virkistystä.

5.
Näin hädässäni rukoilen,
sairaana jaloissasi:
Oi parantaja sairasten,
paranna sanallasi.
Tee minut köyhä rikkaaksi,
armosi lahjat anna.
Tee sinussa mua viisaaksi
ja neuvoillasi kanna.

6.
Tee heikko taistelija nyt
sotaasi rohkeaksi.
Tee vaeltaja väsynyt
lepoosi taipuvaksi.
Kyyhkynen arkkiin lennähtää
turviisi, Vapahtaja.
Syntinen haavoihisi jää,
on niissä rauhan maja.

7.
Vieraaksi kutsu minutkin
pitoihin pöydässäsi.
Lahjaksi anna viinisi,
ravitse leivälläsi.
Paimenen ääntä kuulemaan
totuta lammastasi
ja oppilasta kulkemaan
vain sinun seurassasi.

8.
Helmeä etsin kallista
aarteeksi sydämeni.
Se helmi olet ainoa,
Herrani, Jeesukseni.
Kaikesta auta luopumaan,
vain että voitan sinut
ja sinä, Herra, kokonaan
omaksi saisit minut.

9.
Sinua muukalaisena
ikävöin veljekseni.
Oi saanhan tulla seuraasi,
jaa sanaa evääkseni.
Armosi vahvuus, korkeus
suo, Jeesus, katokseni.
Enkelten anna varjelus,
jää itse riemukseni.

Virsi 202 – Jeesus, sana elämän

1.
Jeesus, sana elämän,
tule meidän keskellemme.
Soisit tules syttyvän,
sytytä siis sydämemme.
Anna voimaa sanastasi,
siunaa läsnäolollasi.

2.
Tiedät, mitä varten me
taaskin tänne kokoonnuimme.
Nälkään nääntyy sielumme,
jos et auta, Jeesuksemme.
Kun me sanaa viljelemme,
sinut saamme leiväksemme.

3.
Pyhä läsnäolosi,
Jeesus, meidän muistaa anna,
taivaalliset lahjasi
astiaamme halpaan kanna.
Niin kuin soisit puhuvamme,
ohjaa meidän puheitamme.

4.
Yksinkertaisesti myös
auta sanaas kuulemahan,
tunnustamaan suuret työs,
sinuun, Herra, uskomahan.
Ken ei tunne haavojasi,
ei hän ole seuraajasi.

5.
Liitä sinuun lähemmin,
pysy, Jeesus, keskellämme.
Armon tuuli suloisin
virvoittakoon mieliämme.
Sido yhteen sydämemme
yhdessä sua huutaaksemme.

6.
Paina meitä paremmin
alas yksinkertaisuuteen
tutustumaan syvemmin
ristin suureen salaisuuteen.
Anna valo nähdäksemme
turmelusta sydämemme.

7.
Auta, ettei saatana
pääse meidän keskellemme.
Enkeleittes joukolla
saarra meidän huonehemme.
Ristin lipun nostaissamme
varmaan kerran voiton saamme.

Virsi 201b – Tänne, Jeesus, tulimme

1.
Tänne, Jeesus, tulimme
pyhää sanaas kuullaksemme.
Ole itse kanssamme,
siunaa sana sieluillemme.
Irrota nyt maasta mielet,
kiitokseesi käännä kielet.

2.
Sokaistu on järkemme,
synnin sumu sielun peittää.
Siis, oi Jeesus, valaise,
auta hengelläsi meitä.
Uudeksi luo sydämemme,
että sanaas tottelemme.

3.
Jeesus, valo maailman,
sydämiimme aina loista.
Kirkas kuva Jumalan,
sielun pimeys jo poista.
Anna meille uusi mieli,
uudet korvat, uusi kieli.

Virsi 201a – Tänne, Jeesus, tulimme

1.
Tänne, Jeesus, tulimme
pyhää sanaas kuullaksemme.
Ole itse kanssamme,
siunaa sana sieluillemme.
Irrota nyt maasta mielet,
kiitokseesi käännä kielet.

2.
Sokaistu on järkemme,
synnin sumu sielun peittää.
Siis, oi Jeesus, valaise,
auta hengelläsi meitä.
Uudeksi luo sydämemme,
että sanaas tottelemme.

3.
Jeesus, valo maailman,
sydämiimme aina loista.
Kirkas kuva Jumalan,
sielun pimeys jo poista.
Anna meille uusi mieli,
uudet korvat, uusi kieli.

Virsi 200 – Oi, kuinka ihana

1.
Oi, kuinka ihana
on huonees, Jumala!
Minua, Herra suuri,
ravitset siellä juuri
pyhällä sanallasi.
Siis veisaan kiitostasi.

2.
Siis sinne sieluni
ikävöi alati,
saan siellä lohdutuksen,
vaivoissa virvoituksen.
Iloita Herrassansa
saa sielu ruumiin kanssa.

3.
Kuin lentää lintunen,
pienoinen pääskynen,
käy pesään ilomiellä
ja levon löytää siellä,
niin, Herra, huoneessasi
saan maistaa autuuttasi.

4.
Ah siellä, Herrani,
luonasi sieluni
levossa autuaana
saa kuulla rauhan sanaa.
Saan laulaa kuninkaalle,
autuuden ruhtinaalle.

5.
On aivan autuas,
ken asuu huoneessas!
Hän armostasi kiittää,
toivonsa sanaan liittää.
Hän muistaa pyhät retket
ja kalliit armohetket.

6.
Myös on se autuas,
ken etsii armoas,
ei sulje sydäntänsä,
vaan kantaa ristiänsä.
Hän sanan turvaksensa
saa aina matkallensa.

7.
Myös kyynellaaksoon vie
Jumalan kansan tie.
On Jeesus itse siellä
lähteenä murheen tiellä.
Hän antaa lohdutusta
ja voimaa, uskallusta.

8.
Ja sanan kylväjät
iloiten näkevät
siemenen itäneeksi
ja kylvön kasvaneeksi.
Näin jälkeen työn ja vaivan
jo kypsyy touko taivaan.

9.
Oi Herra Sebaot,
pois torju turmiot.
Vahvista seurakuntaa,
armosi valtakuntaa.
Sen jäsen tahdon olla
ja autuaaksi tulla.

10.
Jo yhden päivänkin
eläisin mieluummin
sinua palvellessa
kuin tuhat turhuudessa.
Jo, Herra, ovellasi
riemuitsen huoneessasi.

11.
Aurinko vilussa
ja kilpi sodassa,
turvani, auttajani,
laupias Jumalani!
Oi Herra, armo anna
ja kunniaasi kanna.

Virsi 199 – Nyt kiittäkää! On Herra hyvä

1.
Nyt kiittäkää! On Herra hyvä,
on armoliitto ikuinen.
Nyt veisatkaa! On Herra hyvä,
on armoliitto ikuinen.
Kun huusin Herraa hädässäni,
hän kuuli, riensi auttamaan.
Tien aukaisi hän edelläni,
johdatti paikkaan avaraan.

2.
Siis auki portit ylistyksen!
Käykäämme Herraa kiittämään.
Myös alla vaivan, kärsimyksen
kiitämme hänen nimeään.
Kun tuomme armon alttarille
sydämet köyhät uhrina,
hän lapsillensa kaipaaville
kirkastaa rakkaat kasvonsa.

3.
Jo riemuhuudot kajahtavat
Herramme armoliitosta,
ja kaikki vanhurskasten majat
raikuvat Herran kiitosta.
En kuollutkaan, sain armahduksen
ja Herran töitä julistan.
On tullut päivä pelastuksen,
on noussut Poika Jumalan.

4.
Kun huusin Herraa hädässäni,
hän kuuli, riensi auttamaan.
Tien aukaisi hän edelläni,
johdatti paikkaan avaraan.
Nyt kiittäkää! On Herra hyvä,
on armoliitto ikuinen.
Nyt veisatkaa! On Herra hyvä,
on armoliitto ikuinen.

Virsi 198 – Oi pyhä Herran temppeli

1.
Oi pyhä Herran temppeli,
siunaten soikoot kellosi
viestiä taivaan meille.
Vaiheissa aikain vaikeiden
lahjoitit voimaa Jeesuksen
suojaasi etsineille.

2.
He ovat täällä huokailleet,
katseensa ristiin nostaneet
huolissa, murheissansa.
Varjossa Herran temppelin
on heillä paikka rauhaisin
levätä vaivoistansa.

3.
Myös meidät, isäin Jumala,
kirkkoosi johdat armossa,
palvelet lahjoillasi.
Eteesi köyhä sielu saa
sydämen tuskat vuodattaa
ja elää armostasi.

4.
Nyt täytä sielun kaipaus
ja anna uskon uskallus
minunkin elämääni.
Niin siunaa kirkonkäyntini,
taivaaseen että nousisi
taas kiitokseni ääni.

5.
Saan seurakunnan keskellä
sinussa, Herra, levätä
ja hyvyyttäsi maistaa.
Murheiden paino raukeaa,
kiitokseen suuni aukeaa
ja armon päivä paistaa.

Virsi 197 – Ajasta aikaan varjellut

1.
Ajasta aikaan varjellut
Herra on kirkkoamme,
sanallaan meitä ohjannut
kaikissa vaiheissamme,
vieläkin tahtoo siunata
kansaansa köyhää armolla,
tarjota taivahan rauhaa.

2.
Taivasten yltää taivaisiin
kunnia kuninkaamme,
kuitenkin halpaan temppeliin
luoksemme Herran saamme.
Siunaten armolahjoillaan
Herra on seurakunnassaan
kansansa keskellä täällä.

3.
Kaste ja usko yhteen näin
kirkoksi meidät liittää.
Kristusta täällä vierekkäin
elävät kivet kiittää.
Joskus vain kaksi yhdessä
on koolla Herran nimessä,
silloinkin Kristus on läsnä.

4.
Tänne kuin äidin armaan luo
johdata, Herra, meitä.
Henkesi lahja meille suo,
suojaasi meidät peitä.
Lähetä kirkko maailmaan
kutsua suurta kantamaan
keskellä aikojen pauhun.

5.
Kirkkoon kun kellot kutsuvat,
suo sinne tiemme johtaa,
niin että kasvos armahat
kansasi siellä kohtaa.
Sinua, Herra, kiitämme!
Ristisi voitto kaikille
tuonut on autuuden toivon.

Virsi 196 – On Herran temppelissä

1.
On Herran temppelissä
virvoitus suloinen.
Hän kutsuu tänne, missä
kohtaamme Kristuksen.
Kuin taivas sateellansa
ravitsee liljaa maan,
niin Herra armollansa
käy meitä hoitamaan.

2.
Kristuksen kirkkautta
me saamme katsella.
Hän voimaa, puhtautta
luo meihin sanalla.
Kun täällä ylistyksin
yhteinen virsi soi,
ken silloin jäädä yksin
porttien taakse voi?

3.
Me saamme täällä maistaa:
on Herra suloinen,
ja armo, totuus paistaa
autuuteen kutsuen.
On riemu maailmassa
niin turhaa, kuihtuvaa,
vaan riemu Jumalassa
iäti kukoistaa.

4.
En tahdo mennä harhaan,
päivästä pimeään.
Luo Herra valon parhaan,
sanansa suojaan jään.
Vain hänen kasvojansa
näin tahdon etsiä,
hän seurakunnassansa
suo rauhan ylhäältä.

Virsi 195 – On riemu, kun saan tulla

1.
On riemu, kun saan tulla
sun, Herra, temppeliis,
sun porteistasi käydä
sisälle pyhyyksiis.

2.
Polvesta polveen täällä
soi ylistyksesi,
sieluihin vuotaa rauha
ja siunauksesi.

3.
Tuot julki tuomiosi,
tahtosi ilmoitat,
armolla, totuudella
synnistä puhdistat.

4.
Oi rauha Siionille,
kansalle Jumalan,
se uhraa kiitostansa,
sen kanssa vaellan.

5.
Jumalan seurakunta,
puolestas rukoilen
ja armon alttarille
käyn kanssa pyhien.

Virsi 194 – Jumala on läsnä

1.
Jumala on läsnä,
häntä rukoilkaamme,
pyhyydessä palvokaamme.
Hän on keskellämme,
sydän vaientukoon,
kaikki meissä kumartukoon.
Ihminen, Kristuksen
katseen alle vaivu,
pyhän eteen taivu.

2.
Jumala on läsnä.
Kerubitkin vaipuu,
kasvoillensa maahan taipuu.
Pyhä, pyhä, pyhä!
kaikuu korkealta,
Jumalan on kaikki valta!
Uhrimme myöskin me
köyhät saamme antaa,
kiitoksemme kantaa.

3.
Kuningas ja Herra,
kuinka kiittää voisin
armostasi niin kuin soisin!
Kaiken tahdon antaa,
olla omanasi,
lähestyä istuintasi.
Henkeni, ruumiini
olkoon vallassasi,
palvelijanasi.

4.
Armon meri aava,
kehto elämämme,
ilma, jota hengitämme,
ihme olet itse,
armahtava Luoja,
kaiken pelastus ja suoja.
Sinusta, Jumala,
turvakätköstäni,
löydän elämäni.

5.
Kaiken läpi loistat.
Herra, valollasi
kosketa nyt kasvojani.
Kukka seisoo hiljaa,
lehdet liikahtavat,
auringossa aukeavat.
Hoida näin sinuun päin,
totuudellisuuteen,
yksinkertaisuuteen.

6.
Sydämeni avaa,
ota majaksesi,
temppeliksi Hengellesi,
että Isän kasvot,
Kristus, kirkastaisit,
minussakin muodon saisit.
Kaikessa katsella
anna hyvyyttäsi,
elää edessäsi.

Virsi 193 – Autuuden ja armon sana

1.
Autuuden ja armon sana
kulkee maihin kaukaisiin,
valheen vallat voittavana
tunkee kansain sydämiin,
särkee kahleet saatanan,
auttaa alta kuoleman.

2.
Valon, vapauden sana
kaataa väärät jumalat,
pelon muurit murtavana
johtaa kansat sokeat
valkeutta seuraamaan,
Herraa kunnioittamaan.

3.
Herran ristin, voiman sana
seurakunnan rakentaa,
lippunamme loistavana
Herran kansaa kokoaa,
rukouksen hengen suo,
vahvan uskalluksen tuo.

4.
Rauhan, rakkauden sana
yhteisvastuun virittää,
haavojamme hoitavana
ystävyyteen yhdistää.
Näin on Herran rakkaus
kansain rauhan perustus.

5.
Elämän ja toivon sana
antaa toivon elävän,
synnin vallan kaatajana
kuolemaan luo elämän.
Joka uskoo, elää saa,
Herra tiellään kuljettaa.

6.
Jeesus Kristus hallitseva
olkoon läsnä, kaukana,
sanallansa vallitseva
maailmamme kansoja.
Tulkoot kaikki kiittämään
hänen pyhää nimeään!

Virsi 192 – Kylväjä lähti kylvämään

1.
Kylväjä lähti kylvämään
heittäen maahan siementään.
Vaan osa tielle putosi,
lintujen joutui ruoaksi,
myös osa maahan kiviseen,
siinä se kuihtui kuivuuteen.

2.
Joutuen orjantappuraan
siemen jo kuoli kasvaissaan,
vaan hyvään maahan langeten
toi sadon satakertaisen.
Kellä on korvat, kuunnelkoon,
myös sanan vastaanottakoon.

3.
Kun sana puhdas saarnataan,
kylvetään siemen kasvamaan.
Kuin kova tie on kuulija,
ken sanan pitää turhana.
Ettei hän uskoon tulla vois,
kiusaaja ottaa sanan pois.

4.
Maan kivisen on kaltainen,
ken sanan kuulee iloiten,
uskoo vain hetken innoissaan,
juureton kun on uskossaan.
Vaivan ja vainon tullessa
kohta hän luopuu uskosta.

5.
Kuin orjantappurainen maa
on se, ken sanan kuulla saa,
vaan tukahtuukin murheeseen,
huoliin ja mieleen ahneeseen,
lankeaa valtaan syntien
näin hedelmättä kuihtuen.

6.
Maan hyvän on se kaltainen,
ken sanan kuulee, uskoo sen,
sen sydämessään säilyttää
kantaen hyvää hedelmää.
Aina hän pysyy sanassa,
kärsii ja kestää uskossa.

7.
Henkesi Pyhän voimalla
uudista meidät, Jumala.
Maailman esteet raivaa pois,
niin että siemen kasvaa vois.
Kasvata meissä satoa,
iäinen autuus lahjoita.

Virsi 191 – On meille Herra Jumala

1.
On meille Herra Jumala
lakinsa julistanut
ja käskyissänsä kaikissa
tahtonsa ilmoittanut.
Hän vaatii meitä kokonaan
seuraamaan pyhää tahtoaan
kaikissa toimissamme.

2.
Oikeamielinen hän on,
vanhurskas vihassansa.
Synneistään saa se tuomion,
ken hylkää Jumalansa.
Pahoista töistä isien
kärsivät lapset lapsien
neljänteen polveen saakka.

3.
Vaan laupias on Jumala
armoa etsiville,
suo pelkäävilleen lahjansa,
armonsa tuhansille.
Hän ohjaa heitä neuvoillaan
ja siunaa heitä päällä maan
polvesta polveen aina.

4.
Myös minä Herran lakia
näin seuraavani soisin,
vaan mistä saisin voimia,
kun teen ja elän toisin.
Sen tähden pelkään, vapisen,
kun tunnen synnin syytöksen
ja rangaistuksen uhkan.

5.
Voi, kenen turviin pakenen,
kun kaipaan lohdutusta.
Helvetin vaivat ansaitsen,
vaan huudan armahdusta.
Nyt ethän, armon Jumala,
minua tahdo torjua,
en löydä muuta turvaa.

6.
Suo Pojassasi rakkaassa
nyt suoja sielulleni.
Synneistä minut paranna,
uudista sydämeni.
On täydellinen Jeesus vain,
hän kärsi rangaistukset lain,
sen täytti puolestani.

7.
Lahjoita, Jeesus, Henkesi,
luo kuollut eläväksi.
Lahjoita rakkautesi
voimaksi kestäväksi,
niin että uusin sydämin
tahtosi, Herra, täyttäisin
vapaana tuomiosta.

Virsi 190 – Sun sanas suojaa, Jumala

1.
Sun sanas suojaa, Jumala,
sen vastustajat masenna,
kun tahtovat ne alati
kukistaa valtaa Poikasi.

2.
Oi Kristus, voitonruhtinas,
sä näytä valtas, kunnias.
Sun kristikuntaas holhoa
ja sitä suojaa, vahvista.

3.
Lyö maahan sanas sortajat
ja niiden juonet kavalat.
Suo aina voittaa sanasi
ja lisää seurakuntaasi.

4.
Suo vastustajain tuntea,
ettet sä laumaas unhota,
vaan tahdot auttaa, vahvistaa,
kun vaarat sitä ahdistaa.

5.
Oi Pyhä Henki, lohduta
ja rauhaan meitä johdata.
Tuskissa anna huojennus
ja kuolemassa virvoitus.

Virsi 189 – Ah Jeesus, ole kanssamme

1.
Ah Jeesus, ole kanssamme,
jo joutuu aika ehtoolle.
Suo, ettei valo sanasi
milloinkaan meiltä sammuisi.

2.
On aika ahdas, vaikea,
siis seurakuntaa vahvista
puhtaasti sanaa saarnaamaan
ja sakramentit jakamaan.

3.
Kirkkosi, Herra, herätä,
toivossa työhön lähetä.
Sanasi anna voimassaan
kaikua kaikkeen maailmaan.

4.
Sanaasi sido meidätkin
ja torju juonet helvetin.
Luo kirkkoon yksimielisyys
ja nöyryys, kärsivällisyys.

5.
Hajota henget ylpeät,
ne puhtaan sanan hylkäävät
ja aina uutta tarjoten
muuttavat selvän totuuden.

6.
Sanaasi itse suojele
ja kunniaasi, Herramme.
Myös sitä, Jeesus, vahvista,
ken sotii sanas puolesta.

7.
On surussa ja murheessa
sanasi turva ainoa.
Sun kirkkos siihen kiinnitä
ja ahdingoista selvitä.

8.
Sanasi valkeudessa
suo aina meidän kulkea,
ja viimein surun laaksosta
taivaaseen, kotiin, johdata.

Virsi 188 – On, Herra, pyhä sanasi

1.
On, Herra, pyhä sanasi
niin usein unohdettu
ja monen sielun surmaksi
sen ääni vaiennettu.
Vierasta tulta kannettu
on Herran alttarille
ja ihmissanaa saarnattu
sieluille etsiville.

2.
Lahjoitit, Herra, sanasi
matkalle oppaaksemme
ja sanan kautta armosi
kalliiksi aarteeksemme.
Me siitä saamme ravinnon
voimaksi sieluillemme.
Kuolema palkkanamme on,
jos muuta hapuilemme.

3.
Siis kiittäkäämme Jumalaa
suuresta armostansa,
kun virvoittaa ja lohduttaa
hän meitä sanallansa.
Jos Herran kirkas sana saa
valaista ihmismieltä,
voi yönkin tullen vaeltaa,
ei tyhmä eksy tieltä.

4.
Näin meille sana opettaa,
näin uskoo kansa Herran:
vain Kristukseen ken uskaltaa,
taivaaseen pääsee kerran.
Pois oma arvo, ansio,
on turha niihin luottaa.
Kun tulee Herran tuomio,
vain armo avun tuottaa.

5.
Edessä Herran tulemme
uskosta vanhurskaiksi
ja tähden Vapahtajamme
armosta autuaiksi.
Rakkaus Herran käskyihin
niin syttyy sydämeemme,
iloisin, vapain sydämin
Jumalan tahdon teemme.

6.
Maa, taivas kyllä hukkuvat
ja katoavat kerran.
Silloinkin meitä kantavat
armo ja totuus Herran.
On sana turva ainoa,
Kristuksen rauha kestää.
Ei kukaan Herran omilta
voi pelastusta estää.

7.
Jumalan Pojan uskossa
kun maailmasta lähden,
on elämäksi kuolema,
saan voiton armon tähden.
Se usko kaiken voittava
minulle, Herra, anna,
ja lähtöhetken tullessa
rauhaasi minut kanna.

Virsi 187 – Armahda, Herra Jumala

1.
Armahda, Herra Jumala,
me surren valitamme.
Pois moni luopuu sinusta
ja uhkaa uskoamme.
Sanasi ylenkatsotaan
ja totuus maahan poljetaan,
on valhe vallan saanut.

2.
Nyt ihmisoppi erheineen
hallitsee maailmassa,
ei ota sanaa ohjeekseen,
on vääryys kasvamassa.
Yö lieneekö jo edessä
ja vaivan aika käsissä,
tuo ennen ennustettu?

3.
Me ihmisraukat sokeina
kuljemme harhateillä
kuin lampaat vailla paimenta,
ei kaitsijata meillä.
Jos tiesi, Herra, hylkäämme,
niin valheen valtaan vaivumme
ja käymme kadotukseen.

4.
Vaan mittaamaton armosi
on, Herra, vielä meille.
Tuot eksyneitä laumaasi
ja avun langenneille.
Näin sanallasi kirkkaalla
pois päästät sielut kahleista,
lyöt rikki julmat juonet.

5.
Ja niin kuin hehkuu hopea
liekissä loistavana,
niin koetuksen ahjossa
myös kestää pyhä sana.
Se taisteluissa vahvistuu,
sen valo yhä kirkastuu.
Näin kunnian saat, Herra.

6.
Vahvista seurakuntaasi
ja kunniaasi puolla.
Jos emme turvaa sanaasi,
niin meidän täytyy kuolla.
Siis kansaasi nyt varjele
ja kirkkoasi suojele.
Vie meidät riemuun kerran.

 

Voidaan laulaa myös sävelmällä 278.

Virsi 186 – Nyt kuinka kiittäisimme

1.
Nyt kuinka kiittäisimme,
oi Herra, armosta
ja kuinka näkisimme
sen kyllin suurena!
Ei armon avaruutta
voi koskaan ymmärtää,
ei suurta rakkautta
voi sydän käsittää.

2.
Me saimme totuutesi
kirkkaana sanassa.
On läsnä autuutesi
rakkaassa Pojassa.
On hänen sydämensä
hyvyyttä tulvillaan,
kun meidät omiksensa
hän ottaa armossaan.

3.
Voi suurta sokeutta,
jos kuullaan enemmän
maailman viisautta
kuin sanaa elämän!
Janoinen voiko juoda
kuivista kaivoista?
Vain Herran Henki luoda
voi lähteen sanasta.

4.
Ylistys Jumalalle!
Hän muisti kansaansa,
kun kaikuu maailmalle
puhtaana sanansa.
Nyt armonvalo loistaa
ja päivä totuuden.
Näin valheen vallan suistaa
kirkkaus Kristuksen.

5.
Ken meiltä voisi viedä
pois sanan kalleimman?
Se kutsuu, näyttää tietä
luo pyhän Jumalan.
Sen, Herra, keskellämme
suo kantaa hedelmää,
niin että elämämme
sen valoon aina jää.

6.
Vapaana sanan loistaa
suo, Herra, ääriin maan.
Yön raskaan, synkän poistaa
se kirkkaudellaan.
Oi, jospa ihmismielet
sen valon saisivat
ja Herraa kaikki kielet
jo tunnustaisivat!

Virsi 185 – Herra, annat sanassasi

1.
Herra, annat sanassasi
meidän kuulla äänesi,
saatat julki totuuttasi
sieluillemme valoksi.
Auta, että minäkin
siinä sinut löytäisin.

2.
Herran suurta viisautta
järkeni ei tajua.
Taivaallista kirkkautta
en voi silmin katsoa.
Auta, että silmäni
totuutesi näkisi.

3.
Isä taivaan, avarasti
saarnata suot sanaasi,
kansallesi laupiaasti
avaat armoporttisi.
Minullekin avaa se,
armotyösi valaise.

4.
Jeesus, sinä uhrin annoit,
kävit ristinkuolemaan,
synnin, syyllisyyden kannoit,
meidät saatat kunniaan.
Anna, Vapahtajani,
minun olla omasi.

5.
Neuvo, Pyhä Henki, tiesi,
johda sille jalkani.
Sido minut totuuteesi,
ole puolustajani.
Rohkaise ja taluta,
nuhtele ja lohduta.

6.
Auta, että ahkerasti
tutkin, Herra, sanaasi,
elämäni loppuun asti
siinä riipun lujasti.
Uskoani kasvata,
voimallasi vahvista.

7.
Ääntäs, Jeesus, kuullakseni
jalkojesi juureen jään.
Liikuta nyt sydämeni
armostasi kiittämään,
rakastamaan sinua
sydämeni pohjasta.

Virsi 184 – Mä kauniin tiedän kukkasen

1.
Mä kauniin tiedän kukkasen,
se mulle ilon antaa.
Se kukkasista suloisin
ja ihanin
taivaasta tuoksun kantaa.

2.
Se kaunis, kallis kukkanen
on Herran sana pyhä.
Se näyttää tietä autuuden
luo Kristuksen.
Se loistaa meille yhä.

3.
Tie Kristus on ja elämä
kaikille etsiville.
Hän päästää heidät synnistä,
vääryydestä,
tuo lohdun murheisille.

4.
Hän kutsuu luokseen jokaisen,
ken vaivain taakkaa kantaa.
Hän väsynyttä virvoittaa,
hän armahtaa
ja meille rauhan antaa.

5.
Edestä kaiken maailman
hän tuli tänne vaivaan.
Hän kärsi ristinkuoleman
niin katkeran,
aukaisi meille taivaan.

6.
Hän sanallansa lohduttaa
ja sakramenteillansa.
Hän uskoamme vahvistaa
ja holhoaa
uskollisuudessansa.

7.
Johdata, Paimen, laumaasi,
niin että taivaan saamme.
Tee meidät ystäviksesi,
veljiksesi,
oi Jeesus Kristus. Aamen.

Virsi 183 – On meillä aarre verraton

1.
On meillä aarre verraton,
se kalliimpi on kultaa.
Myös jalokivi kallein on
sen rinnalla vain multaa.
Näin suuren lahjan taivaasta
me saimme omaksemme,
sanansa Herra Jumala
kun antoi aarteeksemme.

2.
Kun ruoste, koi ja aika syö
muun kaiken säälimättä,
kun usein päättyy ihmistyö
valmiiksi ehtimättä,
kun maa ja taivas häviää
ja aika loppuu kerran,
silloinkin horjumatta jää
tuo pyhä sana Herran.

3.
Polvesta polveen matkallaan
se samaa voimaa kantaa.
Ei raukene se milloinkaan,
vaan aina rauhaa antaa.
Ei siitä mitään katoa
muun kaiken hajotessa.
On sanan alku, perusta
Luojassa ikuisessa.

4.
Ah sana kallis, iäinen,
hyljätty monta kertaa!
Ei mikään tieto maallinen
voi sille vetää vertaa.
Lujempaa turvaa meille ken
voi tuoda mistään muusta
kuin armon sana ikuinen!
Se lähti Herran suusta.

5.
Jos Herran sanaan turvasit
muun turvan pettäessä,
jos sanan suojaan pakenit
maailman myrskytessä,
niin löysit paikan siunatun,
saa sydän siellä rauhaa,
sataman löysit suojatun,
ei siellä myrskyt pauhaa.

6.
Kuin vesilintu lahdella
käy alle veden pinnan
ja huuhdottuaan sulkansa
taas nostaa puhtaan rinnan,
niin puhdistuu myös henkemme
sanassa kirkkahassa
ja liikkuvansa tuntee se
olossaan oikeassa.

7.
Siis kiitos, armon Jumala,
nyt lakkaamatta aivan,
kun sinä meille sanassa
osoitat tietä taivaan.
Ken nyt on köyhä, rikas ken
sanasi saatuansa!
Sen kalliin aarteen jokainen
saa pitää omanansa.

Virsi 182 – Herramme Kristus, seurakuntaas puolla

1.
Herramme Kristus, seurakuntaas puolla,
tahdoithan kerran puolestamme kuolla.
Pois paha torju, siitä meidät päästä,
auta ja säästä.

2.
Laumaasi suojaa, sodi puolestamme,
vie meidät voittoon vihollisestamme.
Murra jo, Herra, voima saatanalta,
sinun on valta.

3.
Rauhasi, Herra, anna kirkollemme,
rauhasi anna maalle isiemme.
Rauhalla, Herra, elämämme peitä,
varjele meitä.

Virsi 181 – Jumala täysi turva on

1.
Jumala täysi turva on,
me siihen saamme luottaa.
Ei järkytyskään suunnaton
voi turmiota tuottaa.
Maa, meri, ilma pauhatkoot,
maan alle vuoret vaipukoot,
ei pelko voita meitä,
ei pelko voita meitä.

2.
Kauniina rauhan kaupunki
myös myrskysäässä säilyy.
Sen asukkaiden iloksi
elämän virta päilyy.
Sen muuri ei voi järkkyä:
on seurakunnan keskellä
Herramme voimassansa,
Herramme voimassansa.

3.
Maailman vallat väistyvät,
kansojen meri pauhaa,
maa huojuu, vuoret siirtyvät.
Maailma kaipaa rauhaa.
Vaan sana luovan Jumalan,
jo isiemme auttajan,
on meidän turvanamme,
on meidän turvanamme.

4.
Nyt tulkaa kaikki, katsokaa:
valtansa Herra näyttää,
kun taistelut hän lopettaa
ja luomistyötään täyttää.
Hän jouset, nuolet turmelee,
kansoilta keihäät katkaisee
ja sotavaunut polttaa,
ja sotavaunut polttaa.

5.
Hän yksin, Herra Sebaot,
taistelee puolestamme,
ja enkeleitten vartiot
hän pitää turvanamme.
Kirkkailla kiitosvirsillä
me Isää, Poikaa, Henkeä
rauhasta ylistämme,
rauhasta ylistämme.

Virsi 180 – Jeesus sanoi omillensa

1.
Jeesus sanoi omillensa:
Pysykää vain minussa,
oikeassa viinipuussa
elävinä oksina.

2.
Oksa ei voi irrallansa
kantaa yhtään hedelmää,
eikä kukaan itsestänsä
löydä mitään elämää.

3.
Jeesuksesta yksin vuotaa
uusi voima, elämä.
Oksa hedelmänsä kantaa,
koska puu on elävä.

4.
Synti tekee työtään meissä,
omantunnon haavoittaa,
estää hyvän kasvamista,
uskon voimaa kuluttaa.

5.
Tuoreet oksat viinipuussa
Herra hoitaa, puhdistaa,
jotta oksat kantaisivat
hedelmää taas runsaampaa.

6.
Jos ei joku Jeesuksessa
aina pysy uskossa,
pois hän kuolee viinipuusta
kuivuneena oksana.

7.
Pysykäämme viinipuussa
toisiamme lähellä.
Herra Jeesus omiansa
ei voi koskaan hyljätä.

 

Voidaan laulaa myös sävelmällä 149.

Virsi 179 – Siion, apus ainoastaan

1.
Siion, apus ainoastaan
on vain Herra Jumala.
Niin kuin isä hoitaa lastaan,
niin hän hoitaa sinua.
Sinua hän kurittaa,
koska lastaan rakastaa.
Ei hän kirkkoansa heitä,
vaikka viekin vaivain teitä.

2.
Vaikka myrsky myllertäisi,
aallot laivaa hakkaisi,
vaikka yökin yllättäisi,
vaikka Jeesus nukkuisi,
matkassa hän silti on,
Siion, ole peloton!
Haahtensa hän rantaan johtaa,
vaikka mitkä vaiheet kohtaa.

3.
Vaikka siirtyy vuoret kerran,
kalliotkin paikoiltaan,
niin ei siirry armo Herran,
hän on luja liitossaan.
Vaikka koittaa hirmuinen
Herran päivä viimeinen,
seurakunta, mieleen paina:
perustus on luja aina.

4.
Kyyneleesi vaikka vuotais
niin kuin pilvet vuotavat,
Siionille vaikka suotais
vaiheet kaikkein vaikeimmat,
älä pelkää kuitenkaan,
ei hän hylkää kirkkoaan,
Herra, armon, voiman tuoja,
seurakunnan kilpi, suoja.

5.
Kahleitakin vaikka kannat,
kärsit vainon tuskia,
vaikka henkesikin annat,
kaikki kestä uskossa.
Tie on auki taivaaseen,
pyhäin riemuun ikuiseen!
Muista, kuka kanssas kulkee,
suojaansa ken sinut sulkee.

6.
Kestä, Siion, tuskat, vaivat
uskoen ja toivoen.
Kestää myöskin isät saivat
vaiheet ahdistuksien.
Herra ottaa armossaan
sinut, Siion, kunniaan.
Loppuu helle kärsimyksen,
koittaa päivä täyttymyksen.

7.
Enkelit ja pyhät taivaan,
riemuvirttä veisatkaa!
Eipä sorru Siion vaivaan,
periä se voiton saa.
Laiva pääsee satamaan,
myrsky tyyntyy kokonaan.
Voitostansa luona Herran
Siion kiittävä on kerran.

Virsi 178 – Myös isämme uskoivat ennen

1.
Myös isämme uskoivat ennen
ja kylvivät, leikkasivat.
Me saarnaamme aikojen mennen
kuin isämme saarnasivat:
”On täyttynyt aika, sen soi Jumala,
on lähellä Kristuksen valtakunta.
Siis kääntykää, nöyrtykää parannukseen
ja suostukaa armahdukseen.”

2.
Kun Herramme tietänsä kulki,
niin tultansa tartutti hän.
Hän tuo vielä toivonsa julki:
”Sen tahtoisin taas syttyvän.”
Hän Henkensä meillekin lahjoittaen
myös tehtävän antoi niin vastuullisen:
”Nyt menkää ja kaikille julistakaa
jo sanaani pelastavaa.”

3.
Hän, Kristus, on toivo myös maamme,
siis häntä me rukoilemme.
Ja Herralta taas kevään saamme,
hän kasvun suo kylvöllemme.
Nyt Jeesuksen nimessä korkeassa
me saarnaamme anteeksiantamusta.
Kun syntinen armon näin turvaksi saa,
hän kiittää vain armahtajaa.

4.
On kasteessa siunaus pyhä,
kun Herramme lahjoittaa sen.
Hän kansansa turvaksi yhä
tuo armonsa rikkauden.
Ja ehtoollisella hän suo omilleen
taas voimaa ja lohtua kilvoitukseen.
Hän eksyneen etsii ja tallelle tuo
ja sanallaan uudeksi luo.

5.
Nyt uskossa autuuden rantaa
jo täältä me katselemme.
Jo virtemme kiitosta kantaa,
me toivossa riemuitsemme.
Vaan kerran kun pääsemme Karitsan luo,
soi laulumme uusi kuin pauhaava vuo.
Se iäistä kiitosta Herralle soi,
hän armahti, taivaaseen toi.

Virsi 177 – Jeesus on paimen, hän kanssamme käy

1.
Jeesus on paimen, hän kanssamme käy,
armollaan kantaa, kun tietä ei näy.
Laumaasi suojele, Vapahtaja,
pelko ja ahdistus pois hajota.

2.
Jeesus on viinipuu uskollinen.
Elossa säilymme oksina sen.
Hedelmät rakkaus oksiisi luo,
Henkesi kuolleille elämän suo.

3.
Jeesus on valkeus kaikkeuden,
Herra myös tähtien kaukaisien.
Puhkaise pimeys syntimmekin,
johdata valoosi, armollisin.

4.
Jeesus on rauhamme. Voimana on
anteeksiantamus loppumaton.
Maailma kuiluissa pelkojensa
rauhaasi kaipaa ja rakkautta.

5.
Jeesus on alku ja Jeesus on tie,
kanssamme kulkee ja perille vie.
Sinua ylistää taivas ja maa.
Perillä kirkkosi riemuita saa.

Virsi 176 – Pois pelko, Herran kansa!

1.
Pois pelko, Herran kansa!
Ken voisi peljättää,
kun Herra armollansa
laumansa piirittää.
Nimemme Jumalalla
on aina muistissaan,
ajalla ahtaimmalla
hän rientää auttamaan.

2.
Pois ihmispelko heitä
ja pelkää Jumalaa.
Ken kulkee Herran teitä,
häneltä avun saa.
Maailman nytkin voittaa
vain usko Kristukseen,
hän antaa armon koittaa,
tuo rauhan kansalleen.

3.
Hän, Herra, voimassansa
rakentaa kirkkoaan
Hengellään, sanallansa
ja armolahjoillaan.
Hän ihmeitänsä näyttää
voi vielä kansassaan,
sen toivon kerran täyttää,
sen nostaa kunniaan.

4.
Nyt nouskoon, kristikansa,
ylistys Herran luo.
Hänelle kiitostansa
sanoilla, töillä tuo!
Hän kotkan siivin kantaa
sinua taivaaseen,
ja vaivan jälkeen antaa
hän levon lapsilleen.

Virsi 175 – Seurakunta koolla on

1.
Seurakunta koolla on,
Herra, huoneessasi.
Täällä jälleen etsimme
sinun kasvojasi.
Keskellämme kärsien,
Jeesus Kristus, kuljet.
Köyhät, sairaat, sorretut
sydämeemme suljet.

2.
Keskellemme, Kristus, tuot
joukot vailla työtä,
lapset, joita kukaan ei
kylläisiksi syötä,
kaikki, joiden juuri nyt
täytyy nälkään kuolla,
joiden oikeuksia
yksikään ei puolla.

3.
Kristus, virressämme soi
tuska naisten, miesten,
joilta mieli murretaan
kiduttaen, piesten.
Vangituiden hiljaisuus
kaikuu korvillemme.
Sinä heissä menehdyt,
kun me vaikenemme.

4.
Heissä sinut, Herramme,
keskellemme saamme.
Jeesus Kristus, armahda
koko maailmaamme!
Meidät rakkauteen loit,
rauhan jakajiksi.
Meidät kaikki lunastit
iloon, ihmisiksi.

5.
Kutsut meitä hiljaisten,
kärsivien suulla
rinnallesi, taisteluun.
Anna kutsu kuulla!
Totuus, tie ja elämä,
ristiä et väistä.
Valtakuntaa valmistat
vähimmistä näistä.

Virsi 174 – Vielä, Herra, kutsut meitä

1.
Vielä, Herra, kutsut meitä,
vielä sanaa saarnataan,
vielä vyötät väsyneitä,
vielä muistat heikot maan.
Siitä kiitos sinulle,
Jumalamme, Isämme,
Poika sekä Henki Pyhä,
nyt ja iäisesti yhä.

2.
Armotyösi näillä mailla,
Herra, aina säilytä,
ettei synti myrkyn lailla
koko kansaa näännytä.
Sido nuoret sanaasi,
sulje armohelmaasi,
nosta turhan riennon alta,
riistä turvaan maailmalta.

3.
Anna seurakunnallesi
Hengen päivä palava,
muista huudot hurskaittesi,
aika nyt on vakava.
Pue piispat, vartijat,
Herran kansan kaitsijat
voimallasi taivahasta.
Estä Suomi hukkumasta!

4.
Anna, Herra, kansallemme
kristillinen hallitus,
suojaa rauha kotiemme,
kuule köyhäin huokaus.
Kiitoksemme päältä maan
nouskoon taivaan kunniaan,
Isä, Poika, Henki Pyhä,
nyt ja aikain loppuun yhä!

Virsi 173 – Ilmoita, Herramme, voimasi meille

1.
Ilmoita, Herramme, voimasi meille
ja valtakuntasi tulla jo suo.
Johdata kansamme armosi tuntoon
ja pyhä pelkosi mieliimme luo.
Herra, me pyydämme siunaustasi,
Henkesi tulta ja laupeuttasi,
Henkesi tulta ja laupeuttasi.

2.
Tee, Herra, työsi ja täytä se itse
vaivatut sielumme virvoittaen.
Henkesi kautta tuo kaikille julki
taas valtakuntasi voimallinen.
Muista, oi Jeesus, ja armahda meitä,
syntistä ethän nyt luotasi heitä,
syntistä ethän nyt luotasi heitä.

3.
Uskossa heikkoja vahvista, Jeesus,
turvassa turvaton luonasi on.
Taas olet antanut autuuden päivän,
vielä on sanasi muuttumaton.
Hengelläs vyötä ja rohkaise meitä,
armosi vaatteella riisutut peitä,
armosi vaatteella riisutut peitä.

4.
Kun meitä polttavi vaivojen helle,
murhe ja kiusat kun ahdistavat,
Herramme, kaikessa tuskamme tunnet,
ristisi, haavasi lohduttavat.
Kun vihamiehemme raivo on suurin,
maahan sen polkea voit perinjuurin,
maahan sen polkea voit perinjuurin.

5.
Siionin muuri ei sortua saata,
kun peruskallio Jeesus on sen.
Rynnätä saavat nyt helvetin joukot,
on Herra kanssamme voimallinen.
Vahvista, Herra, nyt taistelijoita,
luopuneet etsi ja laumaasi voita,
luopuneet etsi ja laumaasi voita.

Virsi 172 – Nyt kansat kaikki laulakaa

1.
Nyt kansat kaikki laulakaa
kiitosta Jumalalle
ja ylistystä veisatkaa
elämän antajalle.
Hän sanansa
ja tekonsa
tuo yhä keskellemme.
On siinä autuutemme.

2.
Poikansa rakkaan kuolemaan
hän antoi edestämme.
On Jeesus tullut auttamaan
meitäkin synneistämme.
Hän piinallaan
ja voitollaan
toi meille sovituksen
ja täyden lunastuksen.

3.
Käy, seurakunta Kristuksen,
liikkeelle rohkeasti!
Vie armon hyvä uutinen
maailman ääriin asti!
Halleluja,
halleluja!
soi silloin kaikkialta.
On Kristuksella valta.

Virsi 171 – Minä uskon Isään, Herraan Jumalaamme

1.
Minä uskon Isään, Herraan Jumalaamme.
Luoja olet maan ja taivaan, kaikkivaltias.
Sinulta on kaikki, minkä täällä saamme,
maailman Herra, pyhä, laupias.

2.
Minä uskon Poikaan, Herraan Jeesukseemme.
Poika olet Jumalan ja poika Marian.
Naulittuna ristiin, toivo autuutemme,
Herramme Kristus, kärsit kuoleman.

3.
Kuolemamme voitit, nousit kuolemasta,
kirkkauteen astuit, Jeesus, Isän vertainen.
Tuomiolle saavut taivaan kunniasta.
Valta ja voima yksin Kristuksen!

4.
Minä uskon Henkeen, Herraan, auttajaamme.
Henki olet totuuden ja voima heikkojen.
Armon vakuutuksen sinulta me saamme,
luot, Pyhä Henki, uuden ihmisen.

5.
Uskon seurakunnan, pyhäin yhteyden,
ruumiin ylösnousemuksen, uuden luomisen.
Herra Jumalamme, voitat pimeyden,
elämän annat iankaikkisen.

Virsi 170 – Jumala ompi linnamme

1.
Jumala ompi linnamme
ja vahva turva aivan,
on miekkamme ja kilpemme
ajalla vaaran, vaivan.
Se vanha vainooja,
kavala, kauhea,
on kiivas, kiukkuinen
ja julma, hirmuinen.
Vain Herra hänet voittaa.

2.
On turha oma voimamme
vääryyden valtaa vastaan.
Me turman vallat voitamme
Herrassa ainoastaan.
Hän, Kristus, kuningas,
on voitonruhtinas,
lyö joukot helvetin,
ne tallaa jalkoihin
ja voiton meille saattaa.

3.
Jos täyttyisikin maailma
nyt valheen enkeleistä,
niin pimeys ei voittoa
kuitenkaan saisi meistä.
Ne olkoot raivoissaan
ja syöskööt kiukkuaan.
Nyt valheen vallat on
jo saaneet tuomion.
Ne yksi sana kaataa.

4.
Se sana seisoo vahvana,
ne ei voi sitä kestää.
Kun kanssamme on Jumala,
ken meiltä voiton estää?
Jos veis he henkemme,
osamme, onnemme,
ne heidän olkohon,
vaan meidän iät on
Jumalan valtakunta.

Virsi 169 – Muista, Herra Kristus pyhä

1.
Muista, Herra Kristus pyhä,
ostolaumaa Siionin.
Se on hajotettu yhä
vuorille ja laaksoihin.
Hoida, Paimen, lampaitasi,
kanna heikot helmassasi.

2.
Monen raskaan ristin alla
täällä usein uuvumme.
Nosta tiellä vaikealla,
kun me maahan vaivumme.
Ostit meidät verelläsi
omiksesi ristilläsi.

3.
Jeesus, armon aurinkomme,
valaise myös paimenet,
jotta alla ahdinkomme
saamme sanan antimet.
Hengen tulta heille anna,
lohdun sekä neuvon manna.

4.
Auta heitä voimallasi
parannusta saarnaamaan,
johdattele armollasi
sielun haavat hoitamaan,
etsimään vie eksyneitä,
virvoittamaan nääntyneitä.

5.
Hyvä Paimen armollinen,
siunaa sanan kylvötyö.
Paina mieliin uskovien
Getsemanen tuskanyö,
päivä suuri sovituksen,
voima ylösnousemuksen.

Virsi 168 – Suo, Herra, sama Henki meille

1.
Suo, Herra, sama Henki meille
kuin annoit kerran apostoleille.
Hän heidät johti vaarain teille
rohkeina viemään sanaa kaikille.
He veivät armokutsun maailmaan,
Henkesi auttoi siihen uskomaan.

2.
Siis anna saman Hengen yhä
ohjata kaikkialla työtäsi,
ja kutsu vielä, Herra pyhä,
työntekijöitä valtakuntaasi.
On paljon kypsynyttä eloa,
vaan vähän väkeä on pellolla.

3.
Kun itse käskit, Herra, meitä
työntekijöitä työhön anomaan,
niin kasvojasi ethän peitä,
vaan riennä seurakuntaa kuulemaan.
Me saamme luottaa lupaukseesi,
tänäänkin täytät pyynnöt kansasi.

4.
Hengellä väkevällä täytä
sanasi uskolliset saarnaajat.
Työnäky jälleen heille näytä,
kun into pettää, voimat uupuvat.
Kun pyhää nimeäsi saarnataan,
niin saatanalta voima murretaan.

5.
Suo, että avun Siion saisi
uhrisi väkevästä voimasta,
se voima kansat vapahtaisi
ja päästäisi ne valheen vallasta.
Oi saavu, Herra, itse auttamaan,
Henkesi tulta heitä päälle maan.

6.
Maan kylmät, synkimmätkin loukot
valaise sanallasi kirkkaiksi,
ja kaukaistenkin kansain joukot
tuo yhteen pyhään seurakuntaasi.
Myös Israelin kansaa paimenna,
Kristusta tuntemaan se johdata.

7.
Näin hoida, Herra, kirkkoamme.
Henkesi anna yhä uudestaan
myös rohkaisemaan nuoriamme
työhösi, paimenvirkaan astumaan.
Suo, että aikain halki kansasi
kaikille toivon sanaa kantaisi.

Virsi 167 – Uskomme Jumalaan

1.
Uskomme Jumalaan,
Isään ja kaiken luojaan,
maailman kaitsijaan
ja kaikkein lahjain suojaan.
Hän, Herra laupias,
määrätön voimassaan,
on kaikkivaltias
taivaassa, päällä maan.

2.
Uskomme Jeesukseen.
Hän uhrin kalliin antoi,
hän, syytön, ristilleen
maailman synnin kantoi.
Nyt Isän vertainen
on Poika taivaassa,
hänelle iäinen
kiitos ja kunnia.

3.
Uskomme Henkehen,
pyhyyden, voiman tuojaan
ja panttiin autuuden,
hyvien töiden luojaan.
Hän meidät uudistaa,
on voima heikkojen,
hän ohjaa, lohduttaa,
kirkastaa Kristuksen.

4.
Hän kristikunnan tuo
kansoista kokoon yhä,
näin seurakunnan luo,
se yksi on ja pyhä.
Se kestää iäti,
kun Kristus on sen pää,
se loistaa kirkkaasti,
kun kaikki häviää.

5.
On joukko pyhien
hajallaan maailmassa,
vaan Henki liittää sen
yhdeksi Jumalassa.
Se kulkee vieraana
ja muukalaisena,
vaan nyt jo taivaassa
on sillä kotinsa.

6.
Ken elää uskossa
ja siinä kuolee kerran,
se armahdettuna
saa kruunun luona Herran.
Kun päivää tuomion
kauhistuu maailma,
niin joukko luvuton
tervehtii Herraansa.

7.
On tämä uskoni
elämän loppuun asti,
ja siinä matkani
myös päätän rohkeasti.
Sen mukaan, Isäni,
suo minun vaeltaa,
myös elämälläni
uskoni tunnustaa.

Virsi 166 – On hengissä maa

1.
On hengissä maa,
ei kuoleman yö sitä vallata saa.
Sen turmion partaalle synti jo vei,
kun ihminen Luojaansa kuunnellut ei.
Vaan Herramme ainoan Poikansa soi.
Hän autuuden toi.

2.
Vain palvelemaan
hän saapui ja maailman sovittamaan.
Hän syntimme kuiluun on laskeutunut,
taas Luojalle maailman rakastanut.
Vain Golgatan rakkaus entiselleen
sai rikkoutuneen.

3.
Niin aukeni tie,
se Kristuksen lähetit maailmaan vie.
Vain elämän Sanassa voittomme on,
ja kasteemme armo on mittaamaton.
Sen merestä nousemme, sovitetut
ja uudistetut.

4.
Nyt kilvoitteluun
me vartumme oksina elämänpuun.
Työn kutsumuskuormaa kun kannamme me,
hän, kantaja kaiken, on voimanamme.
Hän tuomiot kaataa, hän sovinnon tuo
ja uskoa luo.

5.
Hän armahduksen
toi kaikille, uhriksi antautuen.
Kun maailman synnit on kantanut hän,
myös kuolleille meille hän tuo elämän,
ja rukoustaistelu lakkaamaton
maan suojana on.

6.
Vaan rauhattomuus
maan lapsia raastaa ja turvattomuus.
Oi Henki, nyt yhdistä rakkauteen
jo kristityt kaikki ja parannukseen,
niin maailma uskoo ja turvaksi yön
saa Kristuksen työn.

Virsi 165 – On suuri ihme seurakunta Herran!

1.
On suuri ihme seurakunta Herran!
Maailman muoto vaikka katoaa,
on Jeesus Kristus sama ikuisesti,
hän itse seurakuntaa rakentaa.
Kun vallat vaipuu, kirkko yhä elää
ja kohti täyttä päivää vaeltaa.

2.
Oi päivää, jolloin sulaa viha kaikki,
kuin kesän tullen sulaa lumi, jää!
Näin saatanalta kaatuu voima, valta
ja paha taistelunsa häviää.
Vaan Herran kansa kylvöänsä niittää,
saa nähdä Herran, häntä ylistää.

3.
Me jäämme toivoon, lupaukseen varmaan,
ei muutu mieli Herran Jeesuksen.
Yö pitkä lie ja taistelu on raskas,
vaan aamutähti loistaa rohkaisten.
Siis sanaan luota ahdistusten tiellä,
tie kulkee kohti päivää Kristuksen.

Virsi 164 – On Kristus kirkon Herra

1.
On Kristus kirkon Herra,
sen luoja ainoa,
hän Hengen sille antaa
vedellä, sanalla.
Maan alhoista sen etsi
hän morsiamekseen
ja osti kuolemallaan
iäksi itselleen.

2.
Kansoista kooten yhteen
hän uhriverellään
sen yhteen uskoon liittää
ja yhteen elämään.
Hän, Kristus, yksi Herra,
kaikilla lahjoillaan
yhdessä pöydässänsä
rakentaa kirkkoaan.

3.
Ja vaikka maailmassa
on kirkko vieras niin,
häväisty, haavoitettu,
revitty uuvuksiin,
sen pyhät vartiossa
kuitenkin odottaa,
yön valta milloin päättyy
ja aamu aukeaa.

4.
Näin seurakunta Herran
melskeessä taistelun
tähyää täyttymystä
rauhansa luvatun.
On kerran juhlariemu
silmissä voittajan,
ja kilvoituksen kirkko
on kirkko kunnian.

5.
Vaan nyt jo yhtyy Herraan
se kolmiyhteiseen
ja riemuitsevaan kirkkoon,
pyhien autuuteen.
Voimasi, Kristus, anna
nyt kuuliaisuuteen,
armossa meidät kanna
juhlaasi taivaaseen.

Virsi 163 – Herätkää! niin huuto kaikaa

1.
”Herätkää!” niin huuto kaikaa,
”ei enää unta eikä aikaa!”
Se ääni kuullaan haudoissa.
Lunastetut, havahtukaa,
Jumalan lapset, kokoontukaa
maailman Herran kutsusta!
Yö kuoleman on nyt
iäksi päättynyt,
halleluja!
Valmistukaa
ja katsokaa:
iäinen päivä kohoaa.

2.
Soikoon kiitos ikuisesti!
Niin kauan taistelumme kesti,
jo rauha koitti vihdoinkin.
Riemu täyttää sydämemme,
kun Kristus seisoo keskellämme
nyt kasvoin peittämättömin.
Ei silmiin siintänyt,
maan päälle yltänyt
tämä riemu.
Nyt ikuisen
saa kiitoksen
Jumala kolmiyhteinen.

Virsi 162 – Kristus-kuningas, kaikkivaltias

1.
Kristus-kuningas,
kaikkivaltias,
joudu, voittoon vie jo valtakuntasi!
Vielä tuskan maa
kaipaa, odottaa.
Milloin on se täynnä tuntemistasi?
On viety sanaa autuuden
jo halki vuosisatojen.
Vielä miljoonat
yössä kulkevat.
Milloin valtasuuruutesi kirkastat?

2.
Kristus-kuningas,
yksin voimakas,
kerran annat koittaa aamun autuaan.
Auta, että me
siihen uskomme
silloinkin, kun yötä kohti kuljetaan.
Soit tehtävän niin valtavan,
on vastaan mahti maailman,
mutta heikkojen,
meidän köyhien
väkevyytenä on Herra taivaitten.

3.
Kristus-kuningas,
valtakunnassas
meidän salli taistella ja kärsiä
kaiken antaen,
vaivat kantaen
saada puhdistusta, voimaa ristiltä.
Jo ilta tummuu yllä maan,
siis auta meitä joutumaan,
ennen kuin on yö,
päättyy kylvötyö,
saavut, Kristus, Herra, lopun hetki lyö.

Virsi 161 – Vain hetki, Herra kaataa

1.
Vain hetki, Herra kaataa
viimeisen raskaan verhon pois.
Kyrie eleison.
Sinä olet Jumala.
Armahda meitä, Herra.

2.
Vain hetki, Herra peittää
katseensa loistoon meidätkin.
Kyrie eleison.
Sinä olet Jumala.
Armahda meitä, Herra.

3.
Vain hetki, melu lakkaa,
laulamme Herran kunniaa.
Kyrie eleison.
Sinä olet Jumala.
Armahda meitä, Herra.

4.
Vain hetki, Kristus saapuu
ja murtaa kaikki hautamme.
Kyrie eleison.
Sinä olet Jumala.
Herätät meidät, Herra.

Virsi 160 – Kun luova tahto kaikkeuden Herran

1.
Kun luova tahto kaikkeuden Herran
turmellun maailmamme kohtaa kerran,
on päivä tuomion.
Nyt polvillemme!
Jumala, luoja, saakoon kiitoksemme.

2.
Kun ihmiskunta huutaa peloissansa,
ilmestyy Kristus, näyttää kunniansa.
Nyt koittaa oikeus.
Nyt polvillemme!
Pilvissä loistaa merkki Kristuksemme.

3.
Siis ajan merkit nähkää: uutta luodaan,
puu kukkii, kesä keskellemme tuodaan.
On päivä Kristuksen.
Nyt polvillemme!
Kunnian Herra tuntee kurjuutemme.

4.
Hän ristinpuulla kuoli puolestamme,
hän kantaa Isän haltuun maailmamme,
hän, uhrikaritsa.
Nyt polvillemme!
Kaikesta saakoon Isä kiitoksemme.

5.
Maailman ääriin kaikuu huuto Herran,
se elävät ja kuolleet kohtaa kerran.
Nyt armon aika on.
Nyt polvillemme!
Ja Vapahtaja saakoon kiitoksemme.

Virsi 159 – Ken Jumalan tuomion torjua voi

1.
Ken Jumalan tuomion torjua voi,
se läheltä löytää ja kaukaa.
Kun Jeesuksen tullessa pasuuna soi,
niin kuinka sen kestänen, raukka?
Mua syntistä armahda, Herra!

2.
Kun taivasta katson, niin huomata saan:
on syntini kirjattu sinne,
ne vaikkakin tehty on kätköissä maan.
Voi minnekä pakenen, minne?
Mua syntistä armahda, Herra!

3
Vain itseeni tuijotan päivät ja yöt,
saan syntini palkkaa jo kantaa.
Vaan turhaan nyt, ihminen, rintaasi lyöt:
ken kuolleelle elämän antaa!
Mua syntistä armahda, Herra!

4.
Siis murra jo kivinen sydämeni,
oi Jeesus, ja luo sydän uusi.
Se vahvista, pyhitä itsellesi,
vie kanssasi kilvoitteluusi.
Mua syntistä armahda, Herra!

5.
Kun ristisi uhrissa elämän saan
ja Henkesi suot sydämeeni,
niin rauhan tuot tuntooni ahdistavaan,
jo kuivuvat pois kyyneleeni.
Mua syntistä armahda, Herra!

6.
Oi Jeesus, on veresi ristilläsi
jo virrannut autuudekseni.
Tee minulle kalliiksi kuolemasi,
tuo lohdutus sydämelleni.
Mua syntistä armahda, Herra!

Virsi 158 – Vihan päivä kauhistava!

1.
Vihan päivä kauhistava!
Sydänjuuret värähtää,
kun on kaikki katoava,
taivas, maa kun häviää.
Ihmiskunta peljästyy,
tuomari kun lähestyy.

2.
Taivaan torvi äänen antaa,
kaikuu kaikkeen maailmaan,
maankin alle kaiun kantaa,
kutsuu kuolleet haudoistaan
tuomiolle käskien
eteen Herran istuimen.

3.
Siinä suuret, siinä pienet,
kaikki tarkoin tutkitaan.
Ihminen, ken ikään lienet,
silloin sinut tuomitaan.
Silloin kaikki löydetään,
sanat, teot kätköistään.

4.
Näitä, Jeesus, muistaissani
vain se toivo lohduttaa,
näissä ahdistuksissani
sieluani virvoittaa,
että tulit päälle maan
tuomiosta auttamaan.

5.
Jeesus, sinä tuskallasi
ostit minut vapaaksi.
Suo nyt olla seuraajasi,
jäsen sinun ruumiisi,
että kerran löytyisi
kirjastasi nimeni.

6.
Kaikki mikä synnin tähden
karttuu täällä kanteeksi,
Kristus, kuolemasi tähden
nyt jo anna anteeksi.
Armahdithan ryövärin,
sulje armoon minutkin.

7.
Ansioosi aina luottaa
anna minun poloisen.
Uhrikuolemasi tuottaa
täyden rauhan, autuuden.
Pelkäämättä olla saa,
ken sen uskoo, omistaa.

8.
Sinuun, Herra Jeesus, turvaan,
nyt jo sinun olla saan.
Niin en joudu joukkoon kurjaan,
jolta taivas suljetaan.
Armostasi autuuteen
minut kannat taivaaseen.

Virsi 157 – Maailma täynnä turhuuttaan

1.
Maailma täynnä turhuuttaan
kiiruhtaa kohti loppuaan.
On ylpeys sen pukuna
ja rikkaus sen koruna.
Vain valtaa, voimaa, kunniaa
niin moni etsii, kumartaa.

2.
Kuin poutapilvi taivaalla
tai varjo kohta haihtuva,
kuin vaahto aallon kuohuvan
on kaikki turhuus maailman.
Se häipyy yhtä nopeaan
kuin nuoli lentää jouseltaan.

3.
Kun tuomiolla seisomme,
niin hämmästyen näemme:
maailma hukkuu menoineen
ja riemuineen ja himoineen.
Ken niissä löysi aarteensa,
on niiden kanssa hukkuva.

4.
Voi ihmisparkaa sokeaa,
turmion teiden kulkijaa!
Ei kysynyt hän totuutta,
ei etsinyt hän autuutta,
vaan Herran armon hylkäsi
ja itseensä vain turvasi.

5.
Ei parannuksen toivoa
kadotetuille anneta.
On armonaika loppunut,
iäinen vaiva alkanut.
Jumala, meitä armahda
ja parannukseen johdata!

6.
Vie meidät tuomioltasi,
oi Herra, valtakuntaasi.
Vie riemuun taivaan ihanan,
iäisiin häihin Karitsan.
Ylistys, Herra, sinun on,
kun autat alta tuomion.

Virsi 156 – Hautaan kaikki kaatuu kerran

1.
Hautaan kaikki kaatuu kerran,
vastassamme Kristus on.
Kaikki kootaan eteen Herran,
koittaa päivä tuomion.
Silloin meidät tutkitaan,
tili tarkka vaaditaan
teoistamme, puheistamme,
myöskin ajatuksistamme.

2.
Jeesus, Hengelläsi auta,
etten pelkoon nääntyisi.
Auta, että uskon kautta
nyt jo elän kanssasi.
Asu, Jeesus, minussa,
että pysyn sinussa.
Anna minun sinuun luottaa,
Hengen hedelmiä tuottaa.

3.
Maailma tuo ahdistusta,
hätää, tuskaa, kuolemaa.
Sinä annat virvoitusta,
sieluun rauhaa oikeaa.
Lohdutusta kaipaavat
armollasi valloitat.
Ilo syttyy armostasi,
riemu läsnäolostasi.

4.
Kuljen kohti kuolemaani,
anna, Jeesus, kätesi.
Luotan sinuun, auttajaani,
ota vastaan henkeni.
Jeesus Kristus, armahda,
puolusta ja pelasta.
Edessäsi tuomiolla
anna suojassasi olla.

5.
Katso, Isä, pyhitetty
olen kautta Jeesuksen,
hänen kanssaan yhdistetty,
saanut osan suloisen.
Tuomiolta taivaaseen
astun Herran autuuteen.
Silloin kiitän hyvyyttäsi,
kunnioitan nimeäsi.

Virsi 155 – Jo Herran päivä läsnä on

1.
Jo Herran päivä läsnä on,
hän saapuu voimassansa,
ja maailmalle tuomion
tuo Jeesus tullessansa.
Pois pilkka, nauru katoaa,
kun tuli kaiken kuluttaa
ja Herran sana täyttyy,
ja Herran sana täyttyy.

2.
Soi silloin taivaan pasuunat
kutsuen kaikkialta
maan piirin kaikki asukkaat
ja kuolleetkin maan alta.
Myös meri antaa kuolleensa.
Muutumme ajan rahdussa.
Joudumme eteen Herran,
joudumme eteen Herran.

3.
Kun silloin kirjat avataan,
niin kaikki tulee julki
ja päivänvaloon saatetaan,
yö minkä kätköön sulki.
Jokainen joutuu kuulemaan
sen mitä teki aikanaan.
Ei mitään voida peittää,
ei mitään voida peittää.

4.
Armahda, Jeesus, minua,
päivääsi että muistan,
niin ettei voita maailma,
vaan huolet, synnit suistan.
On kerran jäävä häpeään
ja kylvöänsä niittämään,
ken täällä Herran hylkää,
ken täällä Herran hylkää.

5.
Käy, Vapahtaja, avuksi,
tuo turva haavoistasi!
Tallella pidä nimeni
elämänkirjassasi.
Myös minut, Jeesus, lunastit
ja kaikki synnit sovitit,
saan ansioosi luottaa,
saan ansioosi luottaa.

6.
Jo anna, Jeesus, Herrani,
sen suuren päivän koittaa.
Jo täytä toivo kansasi,
pimeys kohta voittaa.
Kansasi huokaa: Saavu jo,
oi Jeesus Kristus, A ja O
ja kaiken alku, loppu,
ja kaiken alku, loppu.

Virsi 154 – Jo nouskaa, kristityt, valvokaa

1.
Jo nouskaa, kristityt, valvokaa!
Nyt viisaat neitseetkin nukkuu.
Kun voiton Ihmisen Poika saa,
niin vanha maailma hukkuu.
Se hetki salattu meiltä on,
siis pyydä armoa Herran,
niin että tullessa tuomion
voit olla valveilla kerran.

2.
Kuin iskee idässä salama
ja nähdään lännessä asti,
niin kaikuu äkkiä pasuuna
ja kutsuu kauhistavasti.
Sen ääni elävät, kuolleetkin
nyt kutsuu multien alta,
se kuullaan mertenkin hautoihin.
On yksin Herralla valta.

3.
Hän tuomariksemme istuutuu
ja hetki totuuden koittaa.
Ei auta arvo, ei mahti muu,
vain totuus, oikeus voittaa.
Ken armoon luotti, se armon saa
ja rauhan majoissa taivaan.
Ken armon torjui, se vaikertaa,
kun astuu itkuun ja vaivaan.

4.
”Te tulkaa, Isäni siunaamat,
nyt taivaan antaa hän teille.
Te näitte pienimmät, kurjimmat
ja soitte hoivanne heille.”
Vaan jotka palvellen itseään
tien armoon kielsivät kerran,
ne yksin vaipuvat pimeään
ja kauas kasvoista Herran.

5.
Nyt, Kristus, kansaasi armahda
ja vaivan kuilusta säästä!
Suo, että etsimme sinua
ja voimme luoksesi päästä.
On synti saanut jo tuomion,
ja kaiken anteeksi annat.
Nyt portti armoosi auki on
ja meidät riemuusi kannat.

Virsi 153 – Herää, nouse nukkumasta

1.
Herää, nouse nukkumasta,
hukkumasta,
syntinen, nyt vihdoinkin.
Kohta saapuu loistossansa
pyhäin kanssa
Kristus, Ylkä Siionin.

2.
Kuinka voisi kuningastaan
juosta vastaan
ryysyissänsä syntinen?
Nouse, riisu syntipuku,
älä huku,
vaate ota pyhien.

3.
Synnin tieltä nouse, käänny,
ettet näänny,
aikaa et saa tuhlata.
Kristus seurakunnassansa
haavoissansa
antaa armon, rauhansa.

4.
Lamput palavina vastaan
kuningastaan
viisaat neitseet rientävät.
Heidän laillaan Yljän luokse
riennä, juokse,
katso, lamput syttyvät!

5.
Saavu joutuin, Ylkä taivaan,
ettei vaivaan
näänny seurakuntasi.
Saavu luokse väsyneiden,
uupuneiden,
korjaa meidät luoksesi.

Virsi 152 – On Kristuksen tulemus arvaamaton

1.
On Kristuksen tulemus arvaamaton,
myös kohta voi aueta hauta,
ja niin armonaikamme loppunut on,
voi, sitten ei parannus auta.
Oi Herramme, armahda meitä!

2.
Voi meitä, jos uneen me vajoamme
ja synti ei tuntoa paina,
jos taivaan ja Jumalan unohdamme
ja suruton mieli on aina!
Oi Herramme, armahda meitä!

3.
Ei teoilla autuutta ansaita voi,
me lahjaksi autuuden saamme.
Siis Herraamme, koska hän elämän toi,
me uskossa turvautukaamme.
Oi Herramme, armahda meitä!

4.
Nyt valvomaan rohkaise, Jumalani,
ja oikein suo aikani käyttää,
niin että on öljyä lampussani,
kun maan ääret huuto tuo täyttää:
Nyt Herramme Kristus jo saapuu!

5.
Siis huolehdi, sieluni, rauhastasi
ja Herrasi tuloa muista.
Vain hän olkoon turvana, toivonasi,
pois maailman rakkaus suista.
Oi Herramme, armahda meitä!

Virsi 151 – Nyt yhdessä jo lähtekää

1.
Nyt yhdessä jo lähtekää,
iäisiin häihin pyrkikää.
Ken Herran kutsun torjuen
pois jäisi tieltä autuuden?

2.
Myös tulkaa, heikkouskoiset,
te väsyneet ja murheiset,
nyt taivaan tietä kulkemaan
ja Herran virttä veisaamaan.

3.
Maailman tien me jätämme
ja Herran tielle lähdemme.
Myös jääkööt turhat murheemme,
ne estävät vain matkaamme.

4.
Nyt, Pyhä Henki, taluta,
oppaana kulje matkalla.
Sanalla meitä valaise,
kirkasta Jeesus kaikille.

5.
Sytytä lamput palamaan
ja öljystäsi loistamaan.
Häävaatteet pidä puhtaina
Jeesuksen veren voimalla.

6.
Opeta meitä uskomaan
ja neuvojasi seuraamaan.
Eteesi kaikki puutteemme
nyt, armon Henki, kannamme.

7.
Me tiellä Ylkää kiitämme
ja taivaan häistä puhumme.
Jos pilvinen on joskus sää,
niin taivas jälleen selkiää.

8.
Me Golgatalla lepäämme
ja kuormat sinne laskemme.
Myös kirkastuksen vuorella
me saamme Herraa katsella.

9.
Kun ristin alle joudumme,
on Herra meidän voimamme.
Voi, milloin loppuu vaiva, työ,
kauanko kestää vielä yö?

10.
Me taistelemme uskossa,
kun odotamme kruunua.
Jo kohta häihin pääsemme,
soi silloin uusi virtemme.

11.
Jo saapuu Ylkä taivainen,
käykäämme vastaan riemuiten.
Nyt valmiiksi jo lamppumme!
Oi terve, rakas Herramme!

Virsi 150 – Oi herätkää, te hitaat sielut, juuri

1.
Oi herätkää, te hitaat sielut, juuri
ja muistakaa: on Herran armo suuri.
Hän etsii synnin yössä nukkuvaa.
Hän tarjoo armon. Luopukaa siis muusta
ja kuulkaa varoitusta Herran suusta.
Oi valvokaa!

2.
Oi herätkää! Vain armon valo auttaa
ja synnin viekkaan ansat ilmi saattaa,
suljetut silmät jälleen auki saa.
Se valo olkoon aina oppaananne,
on turmioksi muuten kuolemanne.
Siis valvokaa!

3.
Oi valvokaa! Jos henki onkin altis,
on liha synnin viettelyksiin valmis,
turmelus sydämemme saastuttaa.
Kun Herralta te sanan valon saatte,
niin hänen tietään aina kulkekaatte.
Oi valvokaa!

4.
Oi valvokaa, niin ettei kuolemanne
kuin varas yöllä olis ovellanne.
Voi kaiken tuhoavaa kuolemaa!
On vanhain, nuorten eessä viime retki,
ja kaikilla on kohta lähtöhetki.
Siis valvokaa!

5.
Oi valvokaa, niin voitte valmiit olla,
kun Jeesus kohtaa teidät tuomiolla.
Jo korjuupäivää vilja vartoaa.
Kenties hän kutsuu nyt jo viime kerran.
On tietymätön paluun hetki Herran.
Nyt valvokaa!

6.
Oi valvokaa nyt vielä uskossanne,
niin ettei sammu tuli lampustanne,
ja odottakaa ylkää saapuvaa.
Siis kuulkaa, mitä Jeesus meiltä anoo,
kun minulle ja kaikille hän sanoo:
Nyt valvokaa!

Virsi 149 – Tulkaa kaikki kotiin, tulkaa

1.
Tulkaa kaikki kotiin, tulkaa,
kutsuu itse Jumala.
Tulkaa kotiin, tilaa riittää
taivaan valtakunnassa.

2.
Kohta laskee armon päivä,
kohta tulee synkkä yö.
Silloin Herra portin sulkee,
päättyy kutsumisen työ.

3.
Armon ovi kadonneille
on nyt vielä avoinna.
Yllättäen sinut saattaa
temmata pois kuolema.

4.
Jos käyt epäuskon tietä,
matkasi on turvaton.
Kristusta et silloin tunne.
Vain hän tie ja turva on.

5.
Missä vietät, ihmislapsi,
kerran ikuisuutesi,
jos ei ole talletettu
taivaan kirjaan nimesi?

6.
Onnetonta olla siellä,
mistä taivas poissa on,
missä vaiva loppumaton,
itku raskas, lohduton.

7.
Aikain merkit muistuttavat:
maailmamme lopun saa.
Silloin tulta sataa maahan,
nyt on aika kiiruhtaa.

8.
Riennä kohti kutsujaasi,
nöyrry, tee jo parannus.
Taivaan juhla alkaa täällä,
autuuden tuo armahdus.

Virsi 148 – Herää, Herran seurakunta

1.
Herää, Herran seurakunta
lähellä ja kaukana!
Huuto ”Katso, ylkä saapuu!”
kohta on jo kaikuva.
Herää taistoon, vaivannäköön,
rakkauteen, elämään.
Rohkeuden suo hän sulle,
ostetulle verellään.

2.
Herää ylistämään Herraa!
Armon sade lankeaa.
Hengen lahja virran lailla
janoavat virvoittaa.
Maasta maahan Herran sana
niin kuin liekki etenee,
sytyttäen, lämmittäen
sydämiä valaisee.

3.
Herää, katso Herran töitä!
Syntiset hän armahtaa.
Lapsilleen hän runsaan pöydän
taivaan lahjoin valmistaa.
Kiitos Herran! Herra elää
ihmetöitään jatkaen.
Puhkea siis ylistykseen,
Herran kansa, riemuiten.

4.
Herää! Anna elämäsi
Herran käyttöön kokonaan.
Vapahtajan kunniaksi
silloin riennät toimimaan.
Rohkeasti nosta pääsi,
hoida tulta lampussa.
Herää, Herran seurakunta,
Kuningas on tulossa!

Virsi 147 – Sukupolvet ennen meitä

1.
Sukupolvet ennen meitä
vaivan teitä
ovat täällä kulkeneet,
valossa ja pimennossa,
ahdingossa
uskoneet ja toivoneet.

2.
Sukupolvet ennen meitä
taivasteitä
sanan turvin kulkivat,
lampun viimein sammuessa
Jeesuksessa
silmät uneen sulkivat.

3.
Nyt on päästy luokse Herran,
joka kerran
kaikki osti verellään.
Hän on vienyt seuraajansa
armostansa
iloon, rauhaan, elämään.

4.
Täällä nyt me vuorostamme
vaellamme
tietä sukupolvien,
niin kuin lapset aikanansa
taivaltansa
käyvät meitä seuraten.

5.
Johda, Herra uskollinen,
armollinen
kotiin kaikki kulkijat.
Matkan jälkeen taivaassasi
kiitostasi
sukupolvet laulavat.

Virsi 146 – Rauhan saivat pyhät Herran

1.
Rauhan saivat pyhät Herran,
jotka kerran
taistelivat päällä maan.
Kun me heitä muistelemme,
kaipailemme
sinne taivaan kunniaan.

2.
Ei he enää itke siellä,
niin kuin tiellä
itkivät he kulkeissaan.
Täällä painoi synnin taakka
maahan saakka,
taivaassa ei milloinkaan.

3.
Täällä kylväin kyyneleitä
murheen teitä
kilvoitellen kulkivat,
siellä nyt he kanneltansa
riemuissansa
Karitsalle soittavat.

4.
Auta, Herra, aina meitä
elon teitä
uskossa vain kulkemaan.
Auta, milloin täältä lähden,
haavais tähden
pyhäin joukkoon joutumaan.

Virsi 145 – Taivaassa, johon Jumala

1.
Taivaassa, johon Jumala
majansa asetti,
myös saavat hänen omansa
asua iäti.
He ovat päässeet vaaroista,
maailman, synnin vaivoista
autuutta nauttimaan.

2.
He vihaa viekkaan maailman
joutuivat kärsimään
ja kiusat vallan, kunnian
tunsivat itsessään.
Vaan Herra heitä vahvisti
ja sanallansa puhdisti.
Hän auttoi voittamaan.

3.
Edessä Herran istuimen
nyt pyhät iloitsee
ja seurakunta Kristuksen
hänessä riemuitsee.
Se mitä täällä uskottiin
ja ikävöiden toivottiin,
jo saavutettu on.

4.
Ei löydy siellä surua,
on itku vaiennut,
ei siellä ole kipua,
on tuska loppunut.
On rauha, riemu, rakkaus
ja taivaallinen rikkaus
nyt Herran kansalla.

5.
Nyt Herran jalkain juuressa
vanhurskaat veisaavat
ja Herran nimen suuruutta
kiittävät, palvovat.
He Herran tahdon tietävät,
sen ilomielin täyttävät,
jo vajaa lakkasi.

6.
Elämän vettä kirkasta
he saavat juodakseen,
elämän puusta runsaasta
he syövät riemukseen.
Ja salaisuudet Korkeimman
ja tarkoitukset Jumalan
nyt heille avataan.

7.
Ei osaa kieli selittää,
ei sydän aavistaa,
ei ihmisjärki käsittää
autuutta ihanaa.
Sen valittujen joukolle
on Herra pannut tallelle
rauhansa majoissa.

Virsi 144 – Kuoleman jälkeen parempaa

1.
Kuoleman jälkeen parempaa
toivomme aikaa tulevaa
Jumalan kartanoissa.
Itkumme muuttuu iloksi,
murheet ja surut riemuksi
uusissa asunnoissa.
Kaikki, kaikki on nyt uutta
ihanuutta voittaneille,
riemuun taivaan saapuneille.

2.
Kasvoja Kolminaisuuden
he katselevat riemuiten
valkeissa vaatteissansa.
He ovat päässeet vaivoista,
maan taisteluista, vainoista
ja ahdistuksistansa.
Siellä, siellä autuudessa
ikuisessa tuska haihtuu,
usko näkemiseen vaihtuu.

3.
Niin täyttyy suuri odotus
ja luomakunnan huokaus,
on uudet taivaat luotu.
Ei siellä vääryys hallitse,
ei väkivalta vallitse,
on rauha, rauha suotu.
Rakkaus ja tahto hyvä,
tieto syvä täyttää mielet,
ylistykseen yhtyy kielet.

4.
Nyt autuaitten joukossa,
enkelten juhlaseurassa
riemusta kasvot hohtaa,
kun siskot, veljet, vanhemmat,
tutut ja tuntemattomat
toisensa siellä kohtaa.
Kaikki, kaikki ovat yhtä
ystävinä Jumalassa,
Isä yhtä lasten kanssa.

5.
Soi pauhu uusi urkujen,
helinä kaunis kannelten
taivaassa valtavasti.
Myös kuoro lunastettujen
nyt yhtyy ääniin enkelten
veisaten riemuisasti:
Herraa, luojaa, ylistämme
virsillämme voimastansa,
kaikki loi hän sanallansa.

6.
Ei autuaitten riemua,
pyhien rauhaa taivaassa
voi aavistaa maan päällä.
Ei ole korvin kuunneltu,
ei ihmissilmin katseltu
sen suloisuutta täällä.
Aamen, aamen! Pyhä, pyhä!
kaikuu yhä valtiaalle,
Kristukselle, kuninkaalle.

7.
Se kaikki, mitä ikänään
taivaasta täällä tiedetään,
on pelkkää arvoitusta.
Suurinkin ilo uskovain
kuin esimakua on vain,
himmeää aavistusta.
Näihin häihin, Karitsamme,
auttajamme, johda meitä,
vaikka veisit murheen teitä.

8.
Ah, näitä häitä ikävöin
kuin vartijakin syksyöin
hohdetta aamuruskon.
Suo, Jeesus, että nähdä saan
sen päivän suuren, autuaan,
sen johon tänään uskon.
Kiitos, kiitos olkoon Herran,
joka kerran pahan poistaa,
kunniansa antaa loistaa!

Virsi 143 – Oi päivä suuri, autuas

1.
Oi päivä suuri, autuas,
kun taivas aukeaa
ja Jeesus Kristus, kuningas,
kansansa kokoaa,
kansansa kokoaa.

2.
On joukko valkovaatteinen
edessä Karitsan.
Se pääsi maasta vaivojen,
sai riemun ihanan,
sai riemun ihanan.

3.
Näin ovat yhteen saapuneet
Kristuksen ystävät,
hajallaan maassa asuneet
yhdessä kiittävät,
yhdessä kiittävät.

4.
He ylistävät Kristustaan
perillä riemuiten.
Soi kiitosvirsi uuden maan
kuin virta pauhaten,
kuin virta pauhaten.

5.
Myös meitä, Herra laupias,
luoksesi johdata.
Suo nähdä päivä autuas
pyhien seurassa,
pyhien seurassa.

Virsi 142 – Oi Jeesus, kiitos nimellesi sun (vain äänite)

Virsi 141 – Ne jotka täällä uskossa

1.
Ne jotka täällä uskossa
tunnusti Herraa Kristusta,
luopuivat tiestä maailman
hyljäten vallan, kunnian.
He valtakuntaa tulevaa
tahtoivat täällä odottaa.

2.
Ei heitä saanut pelkokaan
maan valtiaita palvomaan.
Ei heitä saatu milloinkaan
kuvia kunnioittamaan.
Uskossa aina pysyen
he tunnustivat Kristuksen.

3.
He saivat sietää kovuutta
ja sortajainsa julmuutta,
joutuivat pilkkaan, häpeään,
maanpaon kauhut kestämään,
kärsivät vainot maailman
ja kidutukset, kuoleman.

4.
Nyt kunniassa suuressa
he ovat taivaan riemussa.
He ovat saaneet autuuden,
perintöön päässeet pyhien,
kiittävät Herraa Kristusta
Jumalan lasten juhlassa.

5.
Suo, Jeesus, kanssa pyhien
myös meidän kiittää riemuiten,
tunnustaa täällä sinua
ja kilvoitella uskossa.
Kunnia olkoon iäinen
Jumalan kolmiyhteisen.

Virsi 140 – Autuaita kaikki hengessänsä köyhät

1.
Autuaita kaikki
hengessänsä köyhät,
autuaita Herran köyhät!
Kristus itse syntyi
kaikkein köyhimmäksi,
ihmisistä pienimmäksi.
Neuvoton, suojaton
puutteeseen ja vaivaan
lahjaksi saa taivaan.

2.
Autuaita kaikki
murheen kuorman alla,
autuaita murheen alla!
Kristus itse kulkee
heidän rinnallansa,
siunaa lohdutuksellansa.
Kuollessaan murhettaan
Kristus yksin kantoi,
Isälleen sen antoi.

3.
Autuaita kaikki,
jotka täällä hiljaa
odottavat Herraa hiljaa!
Kristus käsin tyhjin
luo jo uutta heissä,
tiensä ahneen hyljänneissä.
Sydämiin luottaviin
Isän valta luodaan,
arpa kaunein suodaan.

4.
Autuaita kaikki,
joita nälkä kalvaa,
oikeuden nälkä kalvaa!
Kristus nääntyneiden
tuskan tuntee kyllä,
pitää heissä toivon yllä.
Ruokanaan päällä maan
Isän tahdon täytti,
meille tien hän näytti.

5.
Autuaita kaikki,
jotka armahtavat,
toinen toistaan armahtavat!
Kristus heitä saartaa
rakkaudellansa,
suojaa laupeudellansa.
Tuomion alta on
heidät pelastettu,
iloon armahdettu.

6.
Autuaita kaikki
sydämeltään puhtaat,
kaikki sydämeltään puhtaat!
Kristus itse heidän
valonansa loistaa,
valo valheen kätköt poistaa.
Paljasta, Jumala,
meille hyvyytesi,
kasvot pyhyytesi.

7.
Autuaita kaikki
rakentajat rauhan,
luojat sovinnon ja rauhan!
Kristus kuolemallaan
toi jo sovituksen,
vihaa vastaan luottamuksen.
Lapsinaan maailmaan
Isä kutsuu meitä
luomaan rauhan teitä.

8.
Autuaita kaikki,
joita Herran tähden
vainotaan nyt Herran tähden!
Kristus teissä kärsii,
hyvyys kunnes voittaa,
oikeus ja lepo koittaa.
Elämään täyttyvään
teidät viedään kerran
juhlariemuun Herran.

Virsi 139 – Oi Jeesus, lasten ystävä

1.
Oi Jeesus, lasten ystävä,
syliisi suljet pieniä.
Vain pienten, lasten kaltaisten
on valtakunta taivasten.
Jo riemu lasten enkelten
soi luota Herran istuimen.

2.
On pieni lapsi avuton,
hän vailla valtaa, voimaa on.
Hän aina joutuu turvaamaan
ja luottamaan vain vahvempaan.
Oi Jeesus, meitä kaikkia
varjele lapsenuskossa.

3.
Ken lapsen ottaa hoivaansa,
saa hoitaa itse Jeesusta,
vaan Herran tuomion se saa,
ken lapsen mielen haavoittaa.
Vastuumme, Jeesus, kirkasta
ja sydämemme sulata.

Virsi 138 – Herra valtaistuimeltaan

1.
Herra valtaistuimeltaan
enkeleitä lähettää
tänne, missä pahan valta
uhkaa toivon pimentää.
Niin kuin tuulen hiljaisuus,
liekkimyrskyn ankaruus
liikkuu Herran viestintuoja,
taistelun ja rauhan luoja.

2.
Herran viestissä on aina
käsky, kutsu, lupaus.
Sen voi kuulla ainoastaan
totteleva luottamus.
Tahdon niin kuin Maria
enkeliä kuunnella.
Tässä olen, työhön käytä,
armollasi köyhä täytä.

3.
Enkeleitä erämaahan
Jeesukselle annettiin,
Getsemanen tuskanyöhön,
kärsimyksen syvyyksiin.
Turvakseni minäkin
saanko yöhön enkelin,
joka kulkee kuilun pohjaa,
kuolemasta kotiin ohjaa?

4.
Paaden Herran haudan suulta
kirkas käsi vieritti.
Pimeyden valtaa vastaan
Jeesus yksin taisteli.
Syyttäjämme kauhea
heitetty on taivaasta.
Karitsa on saanut voiton,
yöstä luonut aamunkoiton.

5.
Kerran kanssa enkeleitten,
pauhinassa kiitoksen,
laulan: Aamen! Halleluja!
luona valtaistuimen.
Väkevyys ja viisaus,
kunnia ja kirkkaus,
kaikki valta Karitsalle,
Herrallemme, Jumalalle!

Virsi 137 – Armollaan Herra ennättää

1.
Armollaan Herra ennättää
turvaksi omillensa,
ja enkelinsä lähettää
hän heidän avuksensa.
Me saamme laulaa ilolla.
On enkeleitä suojana
myös tänään matkallamme.

2.
He varjelevat lapsuuden
ja nuoren elämämme,
seuraavat päiviin vanhuuden,
kulkevat lähellämme.
Me saamme laulaa ilolla.
He saattavat myös kuollessa
iäiseen kotiin meitä.

3.
Näin Herran omat matkallaan
turvassa olla saavat
ja Pyhä Henki armollaan
lääkitsee vaivat, haavat.
Nyt saamme laulaa ilolla
ja kerran kiittää taivaassa
seurassa enkeleiden.

Virsi 136 – Sinua enkeleistä

1.
Sinua enkeleistä
nyt kiitän, Herrani.
Yön valtoja en pelkää,
kun näytät voimasi.
Ja kiusaaja kun tahtoo
myös minut valloittaa,
voit hyökkäykset voittaa
ja minut pelastaa.

2.
Sai Jaakob enkeleitä
turvakseen matkalla,
ja Daniel sai suojan
leijonain luolassa.
Pois Sodomasta johti
enkeli Lootinkin,
löi kahleet Pietarilta,
pelasti Paavalin.

3.
Näin olet lapsiasi
ennenkin varjellut
ja pahan tulinuolet
pois heistä torjunut.
Myös tänään turvakseni
suo joukko enkelten,
varjelus matkalleni
keskellä vaarojen.

4.
Varjele armollasi
myös lähtöhetkeni,
sielulle saattajaksi
lähetä enkeli.
Kun Jeesus saapuu kerran
seurassa enkelten,
myös minun anna olla
joukossa pyhien.

Virsi 135 – Jumala loi auringon, kuun

1.
Jumala loi auringon, kuun
ja järvet ja puut, ihmiset myös.
Jumalan on taivas ja maa.
Herraa me tahdomme kiittää.
Herralle riemulla
laulamme kiitosta.
Herra, me kiitämme nimeäsi.

2.
Jeesukselle virtemme soi,
hän kuolemallaan elämän toi.
Luonamme hän täällä nyt on.
Herraa me tahdomme kiittää.
Herralle riemulla
laulamme kiitosta.
Herra, me kiitämme nimeäsi.

3.
Henkensä hän heikoille suo
ja keskellemme lämpöä luo.
Taivas jo on luonamme näin.
Herraa me tahdomme kiittää.
Herralle riemulla
laulamme kiitosta.
Herra, me kiitämme nimeäsi.

Virsi 134 – Pyhä, pyhä, pyhä!

1.
Pyhä, pyhä, pyhä!
Suuri Jumalamme,
aamun tullen sinulle me tuomme kiitoksen.
Pyhä, pyhä, pyhä,
armon antajamme,
laupias Herra kolmiyhteinen!

2.
Pyhä, pyhä, pyhä!
Autuaat ne kantaa
kultakruunut eteen Herran valtaistuimen.
Enkeleiden kuoro
kiitoksensa antaa,
herrojen Herra iankaikkinen.

3.
Pyhä, pyhä, pyhä!
Kirkkautes loistaa,
vaikka silmä syntisen ei näe kunniaas.
Pyhä olet yksin,
vertaistas ei toista,
rakkaus, voima kaikkivaltias.

4.
Pyhä, pyhä, pyhä!
Kiitoslaulu suuri
kaikuu halki taivaan, maan ja merten äärien.
Pyhä, pyhä, pyhä,
armon vahva muuri,
oi Jumalamme kolmiyhteinen!

Virsi 133 – Halleluja! Nyt ylistys

1.
Halleluja! Nyt ylistys,
kunnia, voima, väkevyys
Isälle, luojallemme!
On hänen yksin kirkkaus,
on hänen valta, viisaus.
Kunnia Herrallemme!
Pyhä, pyhä! soikoon maassa,
taivahassa. Halleluja!
Herra liitossaan on luja.

2.
Halleluja! Nyt kunnia
Pojalle olkoon korkea,
Jumalan Karitsalle.
Hän osti meidät pyhällä,
kalliilla liiton verellä
kansaksi Jumalalle.
Pyhä, pyhä! soikoon maassa,
taivahassa. Halleluja!
Herra liitossaan on luja.

3.
Halleluja! Myös Hengelle
ylistys nouskoon Pyhälle
täydestä sydämestä.
Hän kristikunnan pyhittää,
sen uuteen toivoon synnyttää
ja eksymästä estää.
Pyhä, pyhä! soikoon maassa,
taivahassa. Halleluja!
Herra liitossaan on luja.

Virsi 132 – Oi rakas Isä, luojamme

1.
Oi rakas Isä, luojamme,
hyvyyden kaiken lähde,
anteeksi anna syntimme
Poikasi piinan tähden.
On tuomiosi vanhurskas,
vaan ole meille laupias,
niin että kuuliaisina
nyt uskossa
sinua voimme palvella.

2.
Oi Jeesus Kristus armias,
valosi anna koittaa.
Vain sinä, voitonruhtinas,
voit surman vallat voittaa.
Kalliilla uhriverellä
lunastit meidät synnistä.
Kansaasi muista, armahda
ja pelasta,
kaikesta auta pahasta.

3.
Oi Pyhä Henki, lohduta,
suo meille lahjojasi,
nyt rauhan tiellä johdata
ja rakkaudessasi.
Luo meihin toivo elävä
ja anna voima kestävä.
Jeesuksen tähden autuuteen
vie ikuiseen,
näin saata meidät taivaaseen.

Virsi 131 – Oi Isä kaikkivaltias

1.
Oi Isä kaikkivaltias,
maan, taivaan luoja laupias,
on herruuttasi täynnä maa
ja taivas soi sen kunniaa.
Eteesi käymme kiittäen
ja tarpeitamme rukoillen.

2.
Oi Kristus, Poika Jumalan,
kirkkaus Isän kunnian,
toit armon kuolemallasi,
me saamme olla kansasi.
Siis nytkin meitä armahda
ja synneistämme paranna.

3.
Oi Pyhä Henki, lohduta,
riidat ja sodat sammuta,
lannista vilppi, viekkaus,
vahvista totuus, rakkaus.
Tie näytä Vapahtajan luo,
hän turvan etsiville suo.

4.
Oi pyhä Isä Jumala
ja pyhä Poika ainoa,
oi Pyhä Henki kirkkauden,
Jumala kolmiyhteinen,
nyt kristikunta päällä maan
sinulle laulaa kiitostaan.

Virsi 130 – Jumala, Isä taivaassa

1.
Jumala, Isä taivaassa,
nyt ylistämme sinua.
Laupeutesi pohjaton
voimana meillä aina on,
aina on.

2.
Jumalan Poika, ihminen,
tie näytä armon, totuuden.
Kirkasta, Kristus, sanasi,
ristisi uhri, voittosi,
voittosi.

3.
Oi Pyhä Henki, lohduta
ja meitä neuvo, johdata.
Jumala kolmiyhteinen,
turvaksi tule kaikkien,
kaikkien.

Virsi 129 – Jumala kolmiyhteinen

1.
Jumala kolmiyhteinen,
salattu, iankaikkinen!
Oi Herra kaikkivaltias
ja suuri, pyhä, laupias,
ylistys nouskoon taivaisiin,
kun katsot meihin ihmisiin!

2.
Ylistän, Isä, sinua,
kaikkien luoja, kaitsija,
kun annoit rakkaan Poikasi
maailman Vapahtajaksi
ja lunastuksen sanoman
lähetät yli maailman.

3.
Oi kiitos, Poika Jumalan,
kun annoit armon avaran
ja tulit muotoon ihmisen,
veljeksi meidän syntisten,
ja ristinkuolemallasi
myös minut ostit vapaaksi.

4.
Sinua, Pyhä Henki, myös
nyt kiitän tähden armotyös,
kun kautta pyhän kasteeni
mun otit uuteen liittoosi.
Sanalla sielun lohdutat
ja elämäni uudistat.

5.
Oi Kolminaisuus korkea,
päiväni täytät ilolla.
Nyt anna elää kanssasi
ja kerran kuolla käsiisi.
Vie riemuun sanomattomaan,
vie voitonvirttä veisaamaan!

Virsi 128 – Ainoan Herran Jumalan

1.
Ainoan Herran Jumalan
ylistys, kiitos olkoon
armonsa tähden avaran,
se osaksemme tulkoon.
Me saimme rauhan riemuisan
ja ystäväksi Jumalan.
Iloitkoon ihmiskunta!

2.
Kiitämme, Isä, sinua,
laulamme kunniaasi.
Maa, meri, taivas korkea
alistuu hallintaasi.
On luomakunta kädessäs,
se vapisee sun edessäs.
On sinun kaikki valta.

3.
Oi Kristus, Poika ainoa
laupiaan Jumalamme,
syntisten ainut auttaja
ja vapauttajamme,
Karitsa puhdas Jumalan,
kuningas suuri kunnian,
armahda, kuule meitä!

4.
Oi Pyhä Henki, Jumala
ja parhain lohduttaja,
totuuteen meitä johdata,
oikea opettaja.
Suo meille rauha sydämeen
ja liitä meidät Kristukseen
nyt, aina, iäisesti.

Virsi 127 – Luoja kolmiyhteinen

Luoja kolmiyhteinen,
nyt puolla lapsiasi.
Auta alta syntien,
suo kuolla turvissasi.
Vihollinen karkota,
suo vahva usko meille
ja ole lohdutuksena
murheisiin vaipuneille.
Päästä meidät pahasta
ja ole turvanamme
ja säästä kiusauksista,
oi Herra, auttajamme.
Siihen aamen sanomme
ja veisaamme halleluja.

Virsi 125 – Kosketa minua, Henki

1.
Kosketa minua, Henki,
kosketa, kirkkaus!
Anna elämälle
suunta ja tarkoitus.

2.
Kosketa, Jumalan Henki,
syvälle sydämeen.
Sinne paina hiljaa
luottamus Jeesukseen.

3.
Rohkaise minua, Henki,
murenna pelkoni.
Tässä maailmassa
osoita paikkani.

4.
Valaise, Jumalan Henki,
silmäni aukaise,
että voisin olla
ystävä toisille.

5.
Kosketa minua, Henki!
Herätä kiittämään,
sinun lähelläsi
armosta elämään.

Virsi 124 – Käy köyhään sydämeeni

1.
Käy köyhään sydämeeni
nyt, Henki totuuden.
On siitä kyyneleeni,
kun täyttää synti sen.
Ei itku, tuska pestä
voi sitä vääryydestä.
Sen teet sä, armoinen.

2.
Tunnethan köyhyyteni,
näin olen avuton.
On kylmä sydämeni,
tyhjä ja valoton.
Vaan kylmyyteen ja vaivaan
nyt pyydän tulta taivaan,
toivoni siinä on.

3.
En syntiturmelusta
pois sielustani saa.
En tuskaa, ahdistusta
voi itse karkottaa.
Tyhjäksi merta luoda
ja yöstä päivää tuoda
on yhtä vaikeaa.

4.
Rukoilen, Herra, yhä:
Henkesi lahjoita.
Sytytä valo pyhä,
mieleni kirkasta.
Yön usvat aamu voittaa,
taas uusi päivä koittaa,
saan elää armosta.

Virsi 123 – Oi, Jeesus Kristus, Herramme

1.
Oi Jeesus Kristus, Herramme,
hallitset kunniassa.
Kun astuit Isän rinnalle,
sait vallan maailmassa.
Taas olet meitä lähellä,
kun nimessäsi pyhässä
sanaasi kuulla saamme.

2.
Yhdessä, Herra, pyydämme:
Itsesi meille näytä.
Henkesi anna kaikille,
ilolla meidät täytä.
Valosi meissä sytytä
ja Lohduttaja lähetä,
viritä riemulaulu.

3.
Tiedäthän, kuinka uskossa
olemme heikot vielä
ja hitaat rakkaudessa
ja lankeamme tiellä.
Siis Henki armon, totuuden
ja rakkauden, vahvuuden
suo meille, Herra Jeesus.

4.
Murheissa meitä lohduta,
suo armopäivän paistaa.
Taas anna Hengen iloa
yhdessä meidän maistaa.
Näin yksi sydän meihin luo
ja Hengen yhteyttä suo
ja vyötä rauhan vyöllä.

5.
Henkesi armokasteella,
oi Jeesus, meitä kasta.
Elämän uuden virtoja
vuodata taivahasta.
Sanasi ovi aukaise
ja anna sanan saarnalle
nyt Pyhän Hengen voima.

6.
Tuo meidät armon sanalla
sinua lähemmäksi.
Kosketa kuuron korvia,
tee kuollut eläväksi.
Oi Jeesus, itse elämä,
sanasi kallis, väkevä
säilytä keskellämme.

Virsi 122 – Luojansa sanasta

1.
Luojansa sanasta
sai valon maailma,
yö autio.
Vaan tähden syntinsä
maa on niin hämärä.
Taas sana lähetä
kuin aurinko.

2.
Teit uuden luomistyön,
kun kuoleman ja yön
löit, Jumala.
Näin, Jeesus, päivän loit,
sokeille valon soit,
vangeille toivon toit,
armahtaja.

3.
Helluntain tuulien,
sen valon, liekkien
taas tulla suo.
Suveesi saapuvaan
suo havahtua maan.
Sen tuskaan vaikeaan
valkeus tuo.

4.
Oi kolmiyhteinen
Jumala ikuinen,
muuttumaton.
Nyt yli maailman
suo loistaa sanoman
Kristuksen, voittajan.
Hän toivo on.

Virsi 121 – Mua, Pyhä Henki, pyhitä

1.
Mua, Pyhä Henki, pyhitä,
luo minuun uusi elämä
ja päästä synnin vallasta,
se sydämestä kuoleta.
Sä tuet väärät kukista,
Kristuksen kuoloon istuta.

2.
Silmäni avaa, voitele,
niin että katsoisivat ne
uskossa yli kaiken muun
vain salaisuuteen ristinpuun,
sen korkeuteen, pituuteen,
sen syvyyteen ja laajuuteen.

3.
Minulle Jeesus kirkasta
ja tunnolleni vakuuta,
hän että kärsi tähteni
ja kantoi syyllisyyteni.
Näin minua hän rakasti,
verellään maksoi velkani.

4.
Vie minut Getsemanehen
katsomaan vaivaa Jeesuksen.
On Herra maassa kasvoillaan
ja vaikeroiden tuskassaan
hän siellä verta hikoilee
ja puolestani taistelee.

5.
Mua neuvo aina muistamaan,
hän mitä kärsi sielussaan,
myös haavat verta vuotavat
ja ristin tuskat katkerat.
Suo, että niihin katsoisin,
edessä ristin särkyisin.

6.
Kuolostaan turva luja luo
ja voitostansa voima tuo,
niin että hänet kokonaan
uskossa sydämeeni saan.
Ja nimessänsä rakkaassa
saan kodin Isän taivaassa.

Virsi 120 – Käy, Pyhä Henki, luokseni

1.
Käy, Pyhä Henki, luokseni,
sytytä kylmä mieleni,
lämmitä sydämeni.
Armosi anna johtamaan,
oikeaan suuntaan ohjaamaan,
tee Kristus Herrakseni.

2.
Mua totuuteesi taivuta,
ymmärrys nöyrä lahjoita
tuntemaan tahtoasi.
Tee sydämeni puhtaaksi,
uudista palvelukseesi
nyt, Henki, voimallasi.

3.
Oi armas voiman antaja,
suo, että koko sielusta
tahtosi voisin täyttää,
uskoa yksin Herraani
ja lähimmäisten parhaaksi
lahjasi kaikki käyttää.

4.
Ja auta, ettei minua
saa oma tahto, maailma
langettaa juonillansa.
Kun usko horjuu, vakuuta:
armossaan otti Jumala
myös minut lapseksensa.

5.
Mun katso heikkouttani,
kun en voi rukoillessani
niin rukoilla kuin soisin.
Suo, että ahdistuksessa
vain ”Abba, Isä!” uskossa
kuin lapsi huutaa voisin.

6.
Luo, taidon Henki, taitoa
ja hyviin töihin halua,
valpasta rakkautta.
Varjele, etten saattaisi
sinua murheelliseksi.
Suo karttaa ahneutta.

7.
Oi riemun Henki, virvoita
ja murheissani kaikissa
rohkaise sydäntäni.
Suo Kristuksessa lohdutus
ja uskolleni vahvistus
myös viime hetkelläni.

Virsi 119 – Henki, armon tuoja

1.
Henki, armon tuoja,
lohdutuksen suoja,
asu luonani.
Rakkauden tulta,
uutta voimaa sulta
pyydän sieluuni.
Sytytä nyt kylmä mieli,
voimistuta heikko kieli.

2.
Henki meissä kiittää,
heikot yhteen liittää,
Herraa kirkastaa.
Auta, että voisin
aina, niin kuin soisin,
häntä rakastaa,
kiittää häntä lahjoistansa,
kasvaa hänen armossansa.

3.
Murhe kyllä vaivaa,
tuska mieltä kaivaa,
Henki, lohduta.
Auta, että löydän
runsaan riemupöydän
täynnä lahjoja.
Anna sanan valon loistaa,
mustat murhepilvet poistaa.

4.
Herran lahja parhain,
minuun luo jo varhain
usko, hartaus.
Saavu, toivottuni,
kallis kaivattuni,
sielun virvoitus.
Anna voimaa voimastasi,
rauhaa läsnäolostasi.

5.
Peura janoissansa
rientää tuskissansa
luokse lähtehen.
Vie myös meidät täällä
murheen hellesäällä
luokse Jeesuksen.
Johda meidät Herran huomaan
armolähteen vettä juomaan.

6.
Uskon uudistaja,
synnin karkottaja,
minut puhdista,
että tiellä pysyn,
joka päivä kysyn
Herran tahtoa,
että valon lapsi oisin,
kiusaukset voittaa voisin.

7.
Tule sydämeeni,
ohjaa askeleeni
kunniaksesi.
Käännä etsintäni,
että elämäni
Herraa kiittäisi.
Anna rukouksen mieli,
kiitokseesi käännä kieli.

8.
Estä pahan valta,
torju kaikkialta
viekkaat aikeet sen.
Jälkeen matkan vaivan
anna ilo taivaan
autuaallinen.
Siellä laulan lakkaamatta
uutta virttä loppumatta.

Virsi 118 – Jumala, anna Henkesi

1.
Jumala, anna Henkesi,
on hänet oma Poikasi
luvannut uskoville.
Me rukoilemme sinua:
Lähetä Henki taivaasta
kaikille kaipaaville.

2.
Henkesi lahjaa päällä maan
ei ansiosta ainutkaan
voi saada palkaksensa.
Sen kuollessansa ristillään
ansaitsi Kristus verellään
ja antaa omillensa.

3.
Jumalan Hengen turvissa
saan taivaan tietä kulkea,
hän neuvoo, ohjaa meitä.
Ja hänen viittaamansa tie
autuuteen, suureen iloon vie,
jos viekin vaivain teitä.

4.
Hän sille, joka sanalla
rakentaa Herran huonetta,
ylhäältä voimaa antaa.
Hän liikuttaa voi sydämet,
tiet Herran neuvoo salaiset,
armonsa lahjat kantaa.

5.
Näin sydämemme armollaan
hän avaa vastaanottamaan
kallista sanaa Herran.
Hän kylvää meihin siemenen,
ja sato satakertainen
voi siitä nousta kerran.

6.
Jos Herran armoon pakenet
ja hylkäät tiesi syntiset,
niin riemu taivaan täyttää.
Kun Henki meidät puhdistaa,
hän sydämemme uudistaa
ja työssään meitä käyttää.

7.
Hän aina uskollinen on,
hän auttaa alla ahdingon
kuoleman hetkeen asti.
Kun meidät viimein riisutaan,
hän auttaa oikein kuolemaan
Herrassa autuaasti.

8.
Nyt kuule meitä, Isämme,
kun Hengessä me huokaamme,
valaise tiemme kaita.
Varjele meitä uskossa
ja Hengelläsi virvoita
kuin aamukaste maita.

Virsi 117 – Pyhä Henki, lohduttaja

1.
Pyhä Henki, lohduttaja,
valon lähde ainoa,
Pyhä Henki, puolustaja,
sydämeni taivuta.
Tee se temppeliksesi,
että huokaukseni
Herran puoleen nousta voisi,
niin kuin pyhä tahtos oisi.

2.
Sinä olet Henki Herran,
paras lahja Jeesuksen,
jonka lupasi hän kerran
ohjaajaksi omilleen,
lunastuksen sinetti,
toivon varma ankkuri,
Sanan vahva todistaja,
lupauksen kirkastaja.

3.
Lähde armon, rakkauden,
Henki taidon, totuuden,
lahjoittaja elon uuden,
lohduttaja sydämen,
hengelleni todista,
että kuulee Jumala
minua kuin isä lastaan,
eksynyttä juoksee vastaan.

4.
Niin kuin kaste kedoillemme
vuotanut on taivaasta,
niin myös, Henki, sieluillemme
taivaan vihma vuodata.
Täytä meidät lahjoilla,
pelastuksen armolla.
Avaa sydän Kristukselle,
anna rauha sydämelle.

5.
Sinä tunnet ihmeet taivaan,
salaisuudet Jumalan.
Anon, taitamaton aivan,
että oikein vaellan.
Saata Herraa tuntemaan,
neuvojansa seuraamaan.
Sanan anna johtaa meitä
karttaaksemme synnin teitä.

6.
Sinä tahdot puhtautta,
Pyhä, pyydät pyhyyttä,
vihaat synnin saastaisuutta,
vilppiä ja vääryyttä.
Pyhitä siis mieleni,
sydämeni, sieluni,
puhdista se majaksesi
sinun siinä ollaksesi.

7.
Olet hellä mieleltäsi,
puhdas niin kuin kyyhkynen.
Kestää ei voi edessäsi
kova, nurja ihminen.
Mieli nöyrä minuun luo,
armo voimakseni suo,
että lähimmäisiäni
rakastan kuin itseäni.

8.
Tietä kaitaa käydessäni
ole matkasauvana.
Ole itse elämäni
kuolemankin tullessa.
Herran päivän aamuna
minun anna astua
rakkaan Jeesukseni eteen
pyhäin kanssa käsi käteen.

Virsi 116 – Oi Pyhä Henki, majasi

1.
Oi Pyhä Henki, majasi
tee meihin, anna lahjasi,
käy Herraa kirkastamaan.
Oi taivaan suuri valkeus,
kirkasta Herran rakkaus,
käy meitä johdattamaan.
Tälle tielle
rukouksen, kilvoituksen
voimaa anna.
Kristukseen suo toivo panna.

2.
Nyt Hengen liekki, leimua,
pois synti polta sanalla,
pois saasta sielustamme,
niin että puhdistettuina
kuin kulta, tullut ahjosta,
pyhästi vaellamme.
Suojaa, voimaa
rukoilemme, että emme
uskostamme
horjahtaisi matkallamme.

3.
Oi lähde, josta viisaus
ja lohdutus ja rohkeus
nyt virtaa matkallamme,
suo meille voimaa todistaa,
niin että kuulla kaikki saa
rakkaasta Herrastamme.
Käytä meitä
kärsivässä maailmassa
toimintaasi,
kirkastamaan kunniaasi.

4.
Nyt neuvo neuvottomia,
taluta taidottomia
ja hoida taivaan tiellä,
niin että voimallasi me
maailman voittaa voisimme
ja emme Herraa kiellä.
Raskaan kuorman
alla kanna, meille anna
lohdutusta,
uupuneille vahvistusta.

5.
Oi taivaan vihma, pehmitä
kovettuneita mieliä,
suo rauha rauhastasi.
Näin meidät kylmät, penseät
toisiimme täällä kiinnität
taas rakkaudellasi.
Mieltä, kieltä
tahto hyvä, enentyvä
johdattakoon,
katkeruuden karkottakoon.

6.
Ruumiimme temppeliksesi
pyhitä kunniaksesi,
vahvista toivoamme.
Kun väistyy synti, kuolema,
niin perintömme valmiina
on luona Jumalamme.
Taivaan juhlaan
uusin kielin, riemumielin
Herran kansa
nousee tuomaan kiitostansa.

Virsi 115 – Oi Luoja, lohduttajamme

1.
Oi Luoja, lohduttajamme,
ja Henki, pyhittäjämme,
opettajamme oikea,
totuuteen meitä johdata
ja armollasi kaunista.

2.
Taas laumaan etsi eksyneet,
turvaasi nosta harhailleet,
katkaise kahleet syntien
ja hoida haavat sielujen.
Vie meidät joukkoon pyhien.

3.
Osoita armos avaruus
ja estä mielten katkeruus.
Sydänten poista sokeus,
ylhäältä anna viisaus,
luo meihin sanas rakkaus.

4.
Puhdista häijyt sydämet,
pois perkaa juonet, petokset.
Mielemme vastahakoinen
taivuta tielle Kristuksen
äänellä hyvän Paimenen.

5.
Murheessa muista, ilo suo,
käy itse itkevien luo!
Varjele turvattomia,
vapisevia vahvista
ja meissä usko uudista.

6.
Suo meille ilo ilostas
ja anna rauha rauhastas,
niin elpyy toivo, rakkaus.
Anteeksi anna ahneus,
kuihduta kauna, kateus.

7.
Opeta Isää tuntemaan,
Kristusta, Poikaa, kuulemaan,
lunastajaamme luottamaan
ja ristin alla ainiaan
sinussa kiinni riippumaan.

8.
Nyt Isälle ja Pojalle
ja Hengelle myös Pyhälle
kunnia, kiitos iäinen!
Jumalan kolmiyhteisen
ylistys kautta aikojen!

Virsi 114 – Oi Pyhä Henki, Jumala

1.
Oi Pyhä Henki, Jumala,
nyt meille rauha lahjoita,
virvoita seurakuntasi
voimalla rakkautesi.
Halleluja!

2.
Yhdistä uskoon yhteiseen
ja yhden Herran kiitokseen
uskoviesi sydämet,
toisilleen vieraat, etäiset.
Halleluja!

3.
Oi paiste pyhä, siunaava,
rohkaise meitä sanalla
Isämme oikein tuntemaan,
kaikessa häneen turvaamaan.
Halleluja!

4.
Kirkasta armo Kristuksen,
lohduta mielet arkojen.
Pois vilppi meistä juurita
ja valheen opit karkota.
Halleluja!

5.
Oi liekki, pyhä leimahdus,
sydänten riemu, uskallus!
Heikkoja uskoon rohkaise,
murheemme huone valaise.
Halleluja!

6.
Sytytä sydän palamaan
rakkaudesta Jumalaan,
urhoollisesti sotimaan
ja kunniaasi kulkemaan.
Halleluja!

Virsi 113 – Oi Pyhä Henki, vahvista

1.
Oi Pyhä Henki, vahvista
ja sydämemme taivuta
uskohon, taitoon, ymmärrykseen,
sun kalliin nimes pyhitykseen.
Herra armahda!

2.
Oi pyhä valo, valista,
Kristusta meille kirkasta,
hänessä että pysyisimme
ja jälkiänsä seuraisimme.
Herra armahda!

3.
Oi Henki, kirkas leimahdus,
sytytä meihin rakkaus
sanaasi pyhää noudattamaan
ja kiusaukset karkottamaan.
Herra armahda!

4.
Oi vahva turva heikkojen
ja lohduttaja murheisten,
sanaasi meidän kuulla anna
ja viimein meidät iloos kanna.
Herra armahda!

Virsi 112 – Tule, Pyhä Henki, luoksemme

Tule, Pyhä Henki, luoksemme
ja täytä sinuun uskovien sydämet.
Jo sytytä rakkautesi liekki palamaan
ja liitä yhteen kaikki kielet,
kaikki kansakunnat maan
yhdessä uskossa Herraamme
Jeesukseen Kristukseen.
Halleluja, halleluja!

Virsi 111 – Oi Pyhä Henki, Herramme

1.
Oi Pyhä Henki, Herramme,
elämän lähde, Luojamme,
nyt täytä meidät armolla
ja voimallasi vahvista.

2.
Lohduttajamme ainoa
ja runsas lahjain antaja,
mielemme kovat pehmitä,
ne liekilläsi lämmitä.

3.
Oi Henki voiman, totuuden
ja luoja armolahjojen,
valaise silmät sokeat,
kirvoita kielet kankeat.

4.
Ymmärrys meille lahjoita,
rakkaus meihin vuodata.
Pois torju pahan kiusaus,
suo langenneille armahdus.

5.
Vihollisemme karkota,
suo meidän olla rauhassa.
Hurskaasti auta elämään
ja kadotusta välttämään.

6.
Opeta Isää tuntemaan,
Kristukseen, Poikaan, turvaamaan.
Suo meille uskon palavuus
ja voimastasi voima uus.

7.
Nyt kiitos olkoon Isälle
ja ainoalle Pojalle.
Hän Pyhän Hengen meille suo
ja armon runsaat lahjat tuo.

Virsi 110 – Polvistu eteen Herrasi

1.
Polvistu eteen Herrasi
nyt lauma lunastettu.
Jo Isä Pojan korotti,
on Herra kirkastettu.
Hän jätti vaivat synnin maan,
hän astui taivaan kunniaan.
Nyt hallitsee hän siellä.

2.
On ympärillä istuimen
tuhannet laulamassa.
Soi kiitos iankaikkinen
joukossa valtavassa.
Ja ”Pyhä, pyhä” kajahtaa.
Sen ihanuuden aavistaa
jo lauma lunastettu.

3.
Soi laulu: ”Kiitos iäti,
Karitsa teurastettu,
on kautta pyhän veresi
laumasi lunastettu.
Aukaisit tiemme autuuteen.
Nyt arvollinen kiitokseen
vain sinä olet, Herra.”

4.
Näin kaikuu kiitos pyhien
sinulle taivaassasi.
Myös meidän maassa vaivojen
suo laulaa kiitostasi.
Sait, Jeesus, kruunun, valtikan,
sait voiman, vallan, kunnian,
nyt puhut puolestamme.

5.
Nyt eteen Herran Kristuksen
me maahan langetkaamme
ja häntä kiittäin, rukoillen
jo täällä palvelkaamme!
Suo, Jeesus, meille pelastus,
suo usko, toivo, rakkaus,
vie riemuun meidät kerran.

Virsi 109 – Kun nousit Isän kunniaan

1.
Kun nousit Isän kunniaan
taivaaseen, Jeesukseni,
jäin ikävöimään päälle maan,
jäi murhe seurakseni.
Nyt kuljen täällä vieraana,
on isänmaani kaukana.

2.
Ei täältä sinne katseeni
luoksesi kanna vielä,
vaan silti heikko ääneni
jo nytkin kuullaan siellä.
Kun täällä huokaan, Herrani,
saan sieltä vastauksesi.

3.
Nyt uskoani vahvista
ja tue toivoani.
En jaksa, ellet johdata
ja kanna matkallani.
Niin armostasi nähdä saan
sen toivon maan, sen riemun maan.

4.
Ja niin kuin nousit kunniaan
pilvessä valoisassa,
niin saavut jälleen päälle maan
suuressa kunniassa,
ja tuomariksi jokaisen
käyt, Herra maan ja taivaitten.

5.
Siis auta, Jeesus, valvomaan,
suo valmis aina olla.
Kun meidät kaikki kutsutaan
eteesi tuomiolla,
myös minut johda kunniaan
Isäni maahan oikeaan.

Virsi 108 – Oi suuri Voitonruhtinas

1.
Oi suuri Voitonruhtinas,
sä voitit kuolon kuolollas
maailman synnit kantain.
Nyt istuimelleen taivaassa
korotti sinut Jumala
haltuusi kaiken antain.
Jeesus Kristus,
kunniassa korkeimmassa
muista meitä,
armon suojaan meidät peitä.

2.
Nyt palvelevat kerubit
ja ylistävät serafit
sinua taivaassasi,
kun, Vapahtaja maailman,
sait herruuden ja kunnian
ja istut vallassasi.
Kiitä siitä,
sielu, yhä, hän on pyhä
armossansa.
Suuri hän on voimassansa.

3.
Oi Kristus, seurakunnan pää,
meidätkin tahdoit yhdistää
ruumiisi jäseniksi.
Nyt rauhan, voiman, valon tuot
ja kuolemasta voiton suot,
teet meidät eläviksi.
Suokoon, tuokoon
Herran kansa riemuissansa
kiitoksensa
voittajalle, Herrallensa.

4.
Nyt pappinamme palvelet
ja lakkaamatta rukoilet
Isääsi edestämme.
Siis sydämemme ylennä,
pois torju tahto ylpeä
ja pelko mielestämme.
Hyvän Pyhän
Hengen kautta meitä auta
kestäviksi,
nöyriksi ja iloisiksi.

5.
Oi saavu, Voitonruhtinas,
Daavidin poika, Kuningas,
pelasta uskovasi.
Tien pyhyyteesi valmistit,
sen uhrillasi aukaisit
myös meille kuollessasi.
Anna, kanna
lahjojasi armossasi,
että saamme
kiittää ikuisesti. Aamen.

Virsi 107 – Oi Jeesus, yksin laupeus

1.
Oi Jeesus, yksin laupeus,
käsittämätön rakkaus
toi sinut tänne maailmaan
syntisten tähden kuolemaan.

2.
Tuonelaan astuit, voittaja,
ja nousit ylös kuolleista
ja astuit jälleen taivaaseen,
herrauteesi ikuiseen.

3.
Näin olet kaiken täyttänyt,
lunastustyösi päättänyt.
Taivaassa sijaa valmistat
kaikille, jotka uskovat.

4.
Et omiasi milloinkaan
orvoiksi hylkää maailmaan,
vaan annat Pyhän Henkesi
lohduttajaksi, oppaaksi.

5.
Velkamme suuren maksaja,
puolustat meitä taivaassa,
Isääsi aina rukoilet
ja hänen kanssaan hallitset.

6.
Kun päättyy aika maailman,
niin sinun nähdään saapuvan
suuressa kunniassasi,
vanhurskas, pyhä tuomari.

7.
Kun kunniaasi päältä maan
siunatut silloin kutsutaan,
suo, Jeesus, että minäkin
Isäsi kotiin pääsisin.

Virsi 106 – Terve, juhla Kristuksen

1.
Terve, juhla Kristuksen, halleluja,
voitonpäivä Jeesuksen, halleluja!
Herra vaikka haudattiin, halleluja,
nyt hän astuu taivaisiin, halleluja.

2.
Kätensä hän kohottaa, halleluja,
naulanjäljet paljastaa, halleluja.
Kirkkoansa siunaa hän, halleluja,
antaa toivon elävän, halleluja.

3.
Vaikka taivaan vallan saa, halleluja,
maailmaa hän rakastaa, halleluja,
kutsuu meitä, omiaan, halleluja,
noudattamaan tahtoaan, halleluja.

4.
Korotettu Herramme, halleluja,
aina olet luonamme, halleluja.
Isän kanssa hallitset, halleluja,
puolestamme rukoilet, halleluja.

Virsi 105 – Aurinkomme ylösnousi

1.
Aurinkomme ylösnousi,
paistaa voittovuorella.
Lämmin valo sieltä loistaa,
surut, murheet hajottaa.
Kokoon tulkaa, taivaan linnut,
suvi-ilmaan puhtaaseen.
Visertäkää, pienet leivot,
viinipuussa tuoreessa.

2.
Kylmä talvi pois on mennyt,
myrskysää on lakannut,
lumipilvet hajotetut,
kylmä sumu selvinnyt.
Lehti puhkeaa jo puihin,
valkoruusut aukeilee.
Lounatuuli hiljaisena
Eedomista puhaltaa.

3.
Kesälinnut taivaan alla
iloisina lentävät.
Sulaneella sydämellä
laulaa toukomettiset.
Elämä ja autuus loistaa
Herran seurakunnassa.
Aurinko on ristin päällä
valkea ja punainen.

4.
Armon Henki täyttää mielet
murheelliset ilolla.
Rauhan tyven, puhdas ilma
Jeesuksesta virtailee.
Epäilysten alta nousee
köyhä sielu kiittämään.
Ikävöitsen täältä päästä
kotimaahan ikuiseen.

Virsi 104 – Pilvimuurista valo välähtää

1.
Pilvimuurista valo välähtää.
Pilvimuurista valo välähtää.
Läpi lukkojenkin
Herra Jeesus tulla voi.
Kuolleista hän noussut on.

2.
Kuka tuskaani hiljaa koskettaa?
Kuka tuskaani hiljaa koskettaa?
Läpi lukkojenkin
Herra Jeesus tulla voi.
Kuolleista hän noussut on.

3.
Mistä riitaamme hymy leviää?
Mistä riitaamme hymy leviää?
Läpi lukkojenkin
Herra Jeesus tulla voi.
Kuolleista hän noussut on.

4.
Alas syntiimme armo kumartuu.
Alas syntiimme armo kumartuu.
Läpi lukkojenkin
Herra Jeesus tulla voi.
Kuolleista hän noussut on.

5.
Pyhä Henki luo juhlan sydämiin.
Pyhä Henki luo juhlan sydämiin.
Läpi lukkojenkin
Herra Jeesus tulla voi.
Kuolleista hän noussut on.

Virsi 103 – Ah saavu, Jeesus, keskellemme

1.
Ah saavu, Jeesus, keskellemme,
niin sydämemme rukoilee.
Jo joutuu ehtoo matkallemme,
jo armon päivä alenee.
Yö kohta peittää maailman,
taisteluun käymme kuoleman.

2.
Ah kulje, Jeesus, rinnallamme,
niin rakastamme, uskomme.
Suo rohkeutta sodassamme,
sinussa lepää toivomme.
Kun Jeesus seurassamme on,
on yökin päivä verraton.

3.
On lähellä jo ajan ilta,
jää, Herra Jeesus, luoksemme.
Pois vierailta vie laitumilta
ja ole itse ruokamme.
Maailma meitä ahdistaa
ja vaiva, nälkä rasittaa.

4.
Vain siitä syttyy sydämemme,
kun saavut, Jeesus kallehin.
Kirkastat armon riemuksemme,
taas vaikka kasvos salaatkin.
Tuntea saimme Jeesuksen,
ja ilo täyttää sydämen.

5.
Iloiten sitten kiiruhdamme
rientämään ystäväimme luo
ja siellä heille julistamme:
Vieläkin avun Herra suo!
Me luulimme, on kuollut hän,
vaan näimme hänen elävän.

6.
Ah riennä, Jeesus, avuksemme,
rakkaus muuten kylmenee.
Tee halulliseks sydämemme,
niin uskon voima selkenee
loistamaan rakkaudessa,
uudessa palavuudessa.

7.
Kun olet, Jeesus, seurassamme,
armosi anna johdattaa,
niin että täällä toisiamme,
kuin tahdot, voimme rakastaa.
Ah Jeesus, ole turvamme.
Sinua aina kiitämme.

Virsi 102b – Murhemielin, kyynelöiden

1.
Murhemielin, kyynelöiden
oppilasta kaksi käy
mestariaan ikävöiden,
Jeesusta ei enää näy.
Mutta katso, Jeesus siellä
lähestyy jo heitä tiellä,
heidän kanssaan vaeltaa.
Kohta murhe kaikkoaa.

2.
Moni arka kulkee tiellä
hiljaisessa murheessaan,
niin kuin Jeesus yhä vielä
olisikin haudassaan.
Moni kulkee yksinänsä,
huokaa epäilyksissänsä,
kunnes täyttää sydämen
läsnäolo Jeesuksen.

3.
Tiedän, ettei Jeesus jätä
meitä valtaan ikävän.
Kun on sydämessä hätä,
arvaamatta tulee hän.
Vaikka sydän surren kysyy,
miksi Jeesus poissa pysyy,
aivan lähellä hän on,
auttajamme verraton.

4.
Uskollisin ystävistä,
viivy aina luonani.
Mitä onkaan pelkäämistä,
kun vain pääsen turvaasi?
Vaikka murheen myrskyt pauhaa,
sinä suojaat, annat rauhaa.
Sinut seuraani kun saan,
sydän syttyy palamaan.

5.
Milloin vaivaa suru syvä,
saata mieleen voittosi,
jonka turvin, Paimen hyvä,
olen sinun omasi.
Lohdutusta, Jeesus, anna,
sanaasi suo toivo panna:
Joka kylvi kyynelin,
leikkaa mielin riemuisin.

6.
Ja kun alkaa mailleen mennä
elinpäivä laskeva
eikä heikko silmä enää
näe missään apua,
seiso, Jeesus, rinnallani,
auta viime sodassani,
että loppuun kestäisin,
voiton kruunun perisin.

Virsi 102a – Murhemielin, kyynelöiden

1.
Murhemielin, kyynelöiden
oppilasta kaksi käy
mestariaan ikävöiden,
Jeesusta ei enää näy.
Mutta katso, Jeesus siellä
lähestyy jo heitä tiellä,
heidän kanssaan vaeltaa.
Kohta murhe kaikkoaa.

2.
Moni arka kulkee tiellä
hiljaisessa murheessaan,
niin kuin Jeesus yhä vielä
olisikin haudassaan.
Moni kulkee yksinänsä,
huokaa epäilyksissänsä,
kunnes täyttää sydämen
läsnäolo Jeesuksen.

3.
Tiedän, ettei Jeesus jätä
meitä valtaan ikävän.
Kun on sydämessä hätä,
arvaamatta tulee hän.
Vaikka sydän surren kysyy,
miksi Jeesus poissa pysyy,
aivan lähellä hän on,
auttajamme verraton.

4.
Uskollisin ystävistä,
viivy aina luonani.
Mitä onkaan pelkäämistä,
kun vain pääsen turvaasi?
Vaikka murheen myrskyt pauhaa,
sinä suojaat, annat rauhaa.
Sinut seuraani kun saan,
sydän syttyy palamaan.

5.
Milloin vaivaa suru syvä,
saata mieleen voittosi,
jonka turvin, Paimen hyvä,
olen sinun omasi.
Lohdutusta, Jeesus, anna,
sanaasi suo toivo panna:
Joka kylvi kyynelin,
leikkaa mielin riemuisin.

6.
Ja kun alkaa mailleen mennä
elinpäivä laskeva
eikä heikko silmä enää
näe missään apua,
seiso, Jeesus, rinnallani,
auta viime sodassani,
että loppuun kestäisin,
voiton kruunun perisin.

Virsi 101 – Oi nouse, aurinkomme

1.
Oi nouse, aurinkomme
kirkas ja suloinen,
ja auta kaikki kansat
pois yöstä orjuuden.
Kuin paaden haudaltasi
vieritti Jumala,
niin valhe, taikausko
myös, Jeesus, kukista.

2.
Kuin pääsiäisen koitto
ylene loistamaan.
Jo säteittesi alla
puhkeaa kevät maan.
Vain valo totuutesi
tien raivaa pimeään,
ja synnin valtaan kuolleet
herätät elämään.

3.
Kun kosketat, niin kukkii
taas oksa alaston
ja vehmas ruoho peittää
jo hiekka-aavikon.
Näin yrttitarhaksesi
myös sydän aukeaa,
kun, Herra, suven viestin
se sanastasi saa.

4.
Jo nähkööt sokeatkin:
sä yksin olet tie,
ja kahlehditut kuulkoot:
se vapauteen vie.
Veisatkoot iloisesti
myös kielet kankeat,
kun autuutesi annat,
valollas valistat.

5.
Myös kauas eksyneille
vie juhlakutsusi.
Tee tunnetuksi heille
jo rakkautesi.
Suo voima Pyhän Hengen
viejille viestin sen,
ja koko lauma johda
luo yhden paimenen.

Virsi 100 – Sait, Jeesus, täyden voiton

1.
Sait, Jeesus, täyden voiton,
lunastit laumasi.
Toit uuden päivän koiton,
oi voitonsankari.
Aukeni haudan salpa
ja murtui kuolon valta,
kun nousit haudasta.

2.
Näin nousit kunniassa,
maan täytät valolla.
Kuoleman maailmassa
soi kiitos voitosta.
On ilo enkeleillä,
on riemu, rauha meillä
ja toivo autuuden.

3.
Ei voimaa kuolemalla,
se vaikka kauhistaa.
Saa ruumis mullan alla
päivääsi odottaa.
Ken elää Herran kanssa,
se nousee haudastansa
ja riemuun taivaan käy.

4.
Suo, että eläisimme
nyt, Jeesus, kanssasi.
Suo, että kuolisimme
turvissa voittosi.
Ken kilvoitteli tiellä,
saa voitonkruunun siellä
luonasi taivaassa.

Virsi 99 – Jeesus elää, Herrani!

1.
Jeesus elää, Herrani!
Kuolemalta murtui valta.
Hän on vapahtajani
kuoleman ja synnin alta.
Jeesus auttaa, pelastaa,
siihen tahdon uskaltaa.

2.
Jeesus elää, Herrani!
Hänessä on kaikki luotu,
minullekin iäksi
elämä ja armo suotu.
Minkä Herra vakuuttaa,
siihen tahdon uskaltaa.

3.
Jeesus elää, Herrani!
Älä pelkää, syntisparka.
Hän on minun turvani,
häneen luottaa sydän arka.
Hänen luokseen tulla saa,
siihen tahdon uskaltaa.

4.
Jeesus elää, Herrani!
Ota vastaan elämäni.
Sydän pese puhtaaksi,
päästä minut synneistäni.
Heikkoa hän vahvistaa,
siihen tahdon uskaltaa.

5.
Jeesus elää! Minä saan
elää hänen omanansa.
Mikään ei voi milloinkaan
riistää hänen turvistansa.
Taivaaseen hän kuljettaa,
siihen tahdon uskaltaa.

6.
Jeesus elää! Hänessä
kuolema on taivaan ovi.
Ei siis missään hädässä
epätoivoon jäädä sovi.
Rauhakseni Jeesus jää,
kuolleista hän herättää.

Virsi 98 – Jo nousit haudastasi

1.
Jo nousit haudastasi,
oi voitonsankari,
saan sinun voitostasi
elämäntoivoni.
Nyt iloiten voin kuolla,
kun kanssas nousta saan
ja haudan tuolla puolla
luvatun perin maan.

2.
Myös sinä nukuit maassa,
toit hautaan rauhasi.
Levossa autuaassa
saa olla ruumiini.
Se maasta luotiin kerran
ja maahan jälleen jää,
vaan maasta ääni Herran
sen eloon herättää.

3.
Myös sinut hauta sulki
ja kivet, sinetit,
vaan sieltä astuit julki,
kuoleman kukistit.
Näin aukee voimallasi
myös minun hautani,
ja kirkkaudessasi
saan uuden ruumiini.

4.
Kuoleman kuolettaja,
elämän elämä!
Ainoa lohduttaja
kuoleman hädässä!
Kun kauhu kohtaa minut,
sen valta raukeaa.
Saan kohdata myös sinut,
ja taivas aukeaa.

5.
Jo itse elät siellä,
kätesi ojennat
ja kilvoituksen tiellä
perille vahvistat.
Kun olen tällä puolen
jo sinun kokonaan
ja omanasi kuolen,
saan uuden isänmaan.

Virsi 97 – Herralle Jeesukselle

1.
Herralle Jeesukselle
kiitosta veisatkaa!
Kuoleman saartamille
hän toivon lahjoittaa.
Hän mursi haudan muurin,
ja katso: tuska suurin
näin kääntyi voitoksi.

2.
Taistellut voitokkaasti
on Juudan leijona.
Hän nöyrtyi loppuun asti
kuin uhrikaritsa,
käärmeeltä, kiusaajalta
pään polki kavalalta,
kukisti kuoleman.

3.
Me näemme kuin unta:
nyt Herran päivä on!
Kristuksen valtakunta
on kukistamaton.
Siis kiitos Herrallemme:
näin on hän hyväksemme
voittonsa antanut.

4.
Kuolema, missä onkaan
aseesi julma nyt?
Tuonela, minne onkaan
saaliisi hävinnyt?
Ylistys Karitsalle,
suurelle voittajalle,
jalosta voitosta.

5.
Hän kuolemasta päästi,
paulasta jalkamme.
Hän armahti, hän säästi
itkusta silmämme.
Siis synti hylätkäämme,
sen teiltä kääntykäämme
Kristuksen askeliin.

6.
Meidätkin Jeesuksemme
kuolemaan kastettiin,
niin vanha ihmisemme
kanssansa haudattiin.
Siis uskoon, Herra, auta
ja Pyhän Hengen kautta
vie uuteen elämään.

Virsi 96 – Kuoleman kahleet murtanut

1.
Kuoleman kahleet murtanut
on Kristus voitollansa,
elämän portin aukaissut
haudasta noustessansa.
Siis nyt kaikki riemuitkaa,
Herraa kunnioittakaa.
Hän voiton sai. Halleluja,
halleluja!

2.
Kuoleman voimaa vastustaa
ei kukaan voi maan päällä.
On synti saanut saastuttaa
niin tyystin kaiken täällä.
Hallinnut on kuolema,
vaan nyt hänen valtansa
on murrettu. Halleluja,
halleluja!

3.
Nyt Jeesus Kristus synnistä
on meidät puhdistanut.
Kuoleman valta hirveä
on voiman kadottanut.
Varjo vain on kuolema.
Kristus nousi haudasta.
Hän Herra on. Halleluja,
halleluja!

4.
Nyt taisteltu on loppuun jo
elämän, kuolon sota.
On noussut voiton aurinko,
kuololta taittui ota,
niin kuin lausuu Raamattu.
Kuolemalla voitettu
on kuolema. Halleluja,
halleluja!

5.
Pääsiäislammas viaton
on Kristus, elämämme.
Hän ristin pyhä uhri on,
pelastus synneistämme.
Veri pankaa merkiksi,
että surman enkeli
käy ohitse. Halleluja,
halleluja!

6.
Siis tänä riemujuhlana
nyt kaikki iloitkaamme.
Kun Jeesus nousi haudasta,
elämän mekin saamme.
Aina keskellämme on
valo armon auringon.
Pois väistyi yö. Halleluja,
halleluja!

7.
Oi Kristus, leipä makea,
nyt tule leiväksemme.
Pois perkaa hapantaikina,
pois saasta sydäntemme.
Anna meille itsesi
aina sielun ruoaksi,
niin elämme. Halleluja,
halleluja!

Virsi 95 – Te kristityt, nyt juhlikaa

1.
Te kristityt, nyt juhlikaa
ja kiitosvirttä veisatkaa,
kun Jeesus Kristus voimassaan
on noussut ylös haudastaan.

2.
Hän pyhimmällä piinallaan,
hän katkeralla kuolollaan
ja ylösnousemisellaan
toi meidät armoon avaraan.

3.
Ei saa nyt synti soimata,
ei laki meitä tuomita,
ei kuolema saa kadottaa,
helvetin tuskaan hukuttaa.

4.
Näin Jeesus meitä armahti,
vihollisista vapahti,
ne kaikki syöksi syvyyteen,
nyt meidät johtaa autuuteen.

5.
On Jeesus Kristus, Herramme,
tukemme, vahva turvamme,
karitsa puhdas, viaton,
pääsiäislammas tahraton.

6.
Oi Jeesus, uhri oikea,
pään käärmeen rikkipolkija,
nyt rauhattomat rauhoitat,
vangitut sielut vapahdat.

7.
Suo meidän kasvaa uskossa,
toivossa, rakkaudessa,
pois perkaa vanha hapatus
ja anna Hengen uudistus.

8.
Sinua, Herra, kiitämme
ja ylistämme, palvomme,
Jumalan Poika ainoa,
kun ylösnousit kuolleista.

Virsi 94 – Nyt kansat kaikki laulakaamme

1.
Nyt kansat kaikki laulakaamme,
on ylösnoussut Herramme!
Me hänen kanssaan nousta saamme,
orjuuden maasta pääsimme.
Jumalan juhlaa, pääsiäistä,
vietämme, päivää ensimmäistä.

2.
Nyt talven alta, siskot, veljet,
kevääseen nouskaa kirkkaaseen,
kun Kristus särki haudan teljet,
julisti rauhaa omilleen.
Siis olkoot puhtaat sydämemme
Kristuksen kasvot nähdäksemme.

3.
Riemuitkaa, taivaat, Herrastanne,
puhkea kiitoslauluun, maa!
Te kaikki luodut, Luojastanne
nyt yhteen ääneen iloitkaa.
Voittaja seisoo keskellämme,
valollaan täyttää elämämme.

Virsi 93 – Nouse mieli, käänny kieli

1.
Nouse mieli, käänny kieli
Jeesuksesta veisaamaan.
Hän on täällä surun säällä
turvan tuonut kuollessaan,
syntisille, saastaisille
Isän armon autuaan.

2.
Jumalasta armiaasta
olimme me luopuneet,
kirouksen, kadotuksen
vallan alle vaipuneet,
syntisiksi, syyllisiksi,
tuomituiksi joutuneet.

3.
Herra täällä ristin päällä
kantoi tuskat tuimimmat,
sielussansa, ruumiissansa
kärsimykset katkerat.
Synneistämme päästäksemme
haavat verta vuotivat.

4.
Vaivan alla Golgatalla
Jeesus Isää rukoili.
Uhrinamme puolestamme
syntimme hän sovitti,
hautaan mennen meitä ennen
meille haudan pyhitti.

5.
Voiton jalon, uuden valon
Jeesus meille valmisti,
luopuneille, langenneille
Isän armon ilmoitti.
Kuolemasta kauheasta
meidät Kristus lunasti.

6.
Noustessansa haudastansa
julisti hän voittoaan.
Omillensa, rakkaillensa
hän toi rauhan tullessaan,
kuninkaana, valtiaana
astui taivaan kunniaan.

7.
Näin on tuotu, meille suotu
armo iankaikkinen.
Saatanasta, kuolemasta
voiton saamme riemuisen.
Turvallinen, lohdullinen
tie on Herran omien.

8.
Elää saamme! Laulakaamme
ratki riemullisesti
Jeesukselle Kristukselle,
joka meidät lunasti.
Kiittäkäämme! Eläkäämme
kunniakseen iäti!

Virsi 92 – On Kristus noussut kuolleista

1.
On Kristus noussut kuolleista,
halleluja, halleluja,
on toivon saanut maailma,
halleluja, halleluja.

2.
Se Kristuksessa pelastuu,
halleluja, halleluja,
ei meitä auta kukaan muu,
halleluja, halleluja.

3.
On kolmas päivä koittanut,
halleluja, halleluja,
on Kristus kuolon voittanut,
halleluja, halleluja.

4.
Ei hauta häntä teljennyt,
halleluja, halleluja,
hän edellämme kulkee nyt,
halleluja, halleluja.

5.
Menkäämme Herran jäljissä,
halleluja, halleluja,
nyt viemään riemuviestiä,
halleluja, halleluja.

6.
Se viedään kaikkeen maailmaan,
halleluja, halleluja,
ja kiitosvirttä lauletaan,
halleluja, halleluja.

7.
Sinulle kiitos ainainen,
halleluja, halleluja,
oi Luoja kolmiyhteinen!
Halleluja, halleluja.

Virsi 91 – Pääsiäisen kirkas aamu koittaa

1.
Pääsiäisen kirkas aamu koittaa,
väistyy yön ja pimeyden valta.
Taivaan enkeli on viestin tuonut:
Kristus on ylösnoussut!

2.
Rientäkää siis Herran haudan suulle,
kiiruhtakaa kaikki riemuissanne.
Ihmetelkää tyhjää lepopaikkaa:
Kristus on ylösnoussut!

3.
Kristus kärsi meidän tuomiomme,
kuoleman hän kuolemallaan voitti.
Ihmetelkää Herran rakkautta:
Kristus on ylösnoussut!

4.
Synnin, syyllisyyden orjuudesta,
epäilysten, pettymysten alta
luottavasti käymme uuteen toivoon:
Kristus on ylösnoussut!

5.
Jeesuksemme haudan suulta viedään
viesti kauas, maiden ääriin saakka:
Herra elää, hän on keskellämme,
Kristus on ylösnoussut!

Virsi 90 – Kristus nousi kuolleista

Kristus nousi kuolleista,
kuolemallaan kuoleman voitti
ja haudoissa oleville elämän antoi.

 

Virsi lauletaan yleensä kolme kertaa.

Virsi 89b – Nyt herää yöstä, henkeni

1.
Nyt herää yöstä, henkeni,
jo päivä kirkas koitti.
Herraasi vastaan kiirehdi,
hän turman vallat voitti.
Hän haudan teljet murskasi,
tuonelan portit aukaisi
riemuksi ihmiskunnan.

2.
Jo herää synnin haudasta
ja nouse toivoon uuteen.
Katseesi nosta uskossa
jo taivaan ihanuuteen.
Pois hylkää turha maailma,
saat rauhan Ylösnousseelta,
ylhäältä juhlariemun.

3.
Kun murhe painaa rintaasi
kuin paasi haudan suulla,
pois Jeesus ottaa tuskasi,
saat rauhan viestin kuulla.
Huolesi usko hänelle,
murheesi Ylösnousseelle,
hän vierelläsi kulkee.

4.
Kuin Salome ja Maria
käy hänen haudallensa!
He vievät sinne lahjansa,
hiljaisen kiitoksensa.
Saat nähdä: Jeesus voiton sai,
jo koitti toivon sunnuntai,
on Herran hauta tyhjä.

5.
On Jeesus, uhrikaritsa,
maailman sovittanut,
on pyhä Juudan leijona
kuoleman kukistanut.
Hän voitti sodan hirmuisen,
ansaitsi meille autuuden
ja elämän ja rauhan.

6.
Syntiä vastaan sotimaan
siis lähde, Jeesus auttaa.
Saat voiton aina uudestaan
vain Herran armon kautta.
Saat nousta turtumuksesta
ja heikkonakin palvella
ja luottaa Jumalaasi.

7.
Kuolleista noussut kuningas,
synnistä meidät nosta.
Armahda meitä, laupias,
ja päästä ahdingosta!
Yhdessä anna taistella
ja toisiamme rohkaista
matkalla taivaan riemuun.

8.
Nyt ystäväsi kiittävät
sinua ristin tiellä,
ja voiton saaneet yhtyvät
jo uuteen virteen siellä.
Sait voiton, uhrikaritsa,
ja kuolemasi voimalla
myös meille voiton annat.

Virsi 89a – Nyt herää yöstä, henkeni

1.
Nyt herää yöstä, henkeni,
jo päivä kirkas koitti.
Herraasi vastaan kiirehdi,
hän turman vallat voitti.
Hän haudan teljet murskasi,
tuonelan portit aukaisi
riemuksi ihmiskunnan.

2.
Jo herää synnin haudasta
ja nouse toivoon uuteen.
Katseesi nosta uskossa
jo taivaan ihanuuteen.
Pois hylkää turha maailma,
saat rauhan Ylösnousseelta,
ylhäältä juhlariemun.

3.
Kun murhe painaa rintaasi
kuin paasi haudan suulla,
pois Jeesus ottaa tuskasi,
saat rauhan viestin kuulla.
Huolesi usko hänelle,
murheesi Ylösnousseelle,
hän vierelläsi kulkee.

4.
Kuin Salome ja Maria
käy hänen haudallensa!
He vievät sinne lahjansa,
hiljaisen kiitoksensa.
Saat nähdä: Jeesus voiton sai,
jo koitti toivon sunnuntai,
on Herran hauta tyhjä.

5.
On Jeesus, uhrikaritsa,
maailman sovittanut,
on pyhä Juudan leijona
kuoleman kukistanut.
Hän voitti sodan hirmuisen,
ansaitsi meille autuuden
ja elämän ja rauhan.

6.
Syntiä vastaan sotimaan
siis lähde, Jeesus auttaa.
Saat voiton aina uudestaan
vain Herran armon kautta.
Saat nousta turtumuksesta
ja heikkonakin palvella
ja luottaa Jumalaasi.

7.
Kuolleista noussut kuningas,
synnistä meidät nosta.
Armahda meitä, laupias,
ja päästä ahdingosta!
Yhdessä anna taistella
ja toisiamme rohkaista
matkalla taivaan riemuun.

8.
Nyt ystäväsi kiittävät
sinua ristin tiellä,
ja voiton saaneet yhtyvät
jo uuteen virteen siellä.
Sait voiton, uhrikaritsa,
ja kuolemasi voimalla
myös meille voiton annat.

Virsi 88 – Lensi maahan enkeli

1.
Lensi maahan enkeli,
joutuisampi tuulta.
Suuren kiven vieritti
hän syrjään haudan suulta.
Suuren kiven vieritti
hän syrjään haudan suulta.

2.
Kivelle hän istahti,
puhui iloisesti:
Jeesus nousi haudastaan
ja elää ikuisesti.
Jeesus nousi haudastaan
ja elää ikuisesti.

3.
Jeesus, taivaan kuningas,
kuolon vallan voitti.
Jälkeen pitkäperjantain
näin pääsiäinen koitti.
Jälkeen pitkäperjantain
näin pääsiäinen koitti.

4.
Niin kuin taivaan enkeli
mekin iloitsemme.
Saamme rientää kertomaan:
Nyt elää Jeesuksemme.
Saamme rientää kertomaan:
Nyt elää Jeesuksemme.

Laulu 856 – Minun turvani on Herra

Minun turvani on Herra,
minun kotini on Korkeimman suojassa.

TAI

Suojaa, Herra, kotini,
hoivaa rakkaitani.
(Virsi 380:3)

TAI

Hyvä Jumala,
kiitän kodista.
(Virsi 471:1)

Laulu 855 – Minä odotan sinua, Herra

Minä odotan sinua, Herra,
panen toivoni sanaasi.

TAI

Auta, milloin täältä lähden,
haavais tähden
pyhäin joukkoon joutumaan.
(Virsi 146:4)

TAI

Sua syvyydestä avuksi
nyt huudan, Jumalani.
(Virsi 267:1)

TAI

Käänny puoleeni, Herra,
ja ole minulle armollinen.
(Jumalanpalvelusliitteessä nro 774)

Laulu 854 – Sinä, Herra, olet turvani ja linnani

Sinä, Herra, olet turvani ja linnani.
Jumalani, sinuun minä turvaan.

TAI

Ylistän Herran nimeä
kaikesta sielustani.
(Virsi 331:1)

TAI

Herran huomaan uskon elämäni,
hän suo voimansa ja neuvonsa.
(Virsi 338:2)

TAI

Onnellisia ne,
jotka saavat voimansa sinusta.
(Jumalanpalvelusliitteessä nro 775)

Laulu 853 – Sinä, Herra, olet ilomme lähde

Sinä, Herra, olet ilomme lähde,
sinun hyvyytesi rohkaisee meitä.

TAI

Yhdessä nyt laulakaamme
Jeesukselle kiitosta.
(Virsi 235:4)

TAI

Kiitos, Isä, että saan
kasvaa hoidossasi.
(Virsi 507:3)

TAI

Herra, kädelläsi, asua mä saan,
turvallisin käsi päällä maan.
(Virsi 517:1)

TAI

Onnellisia ne,
jotka saavat voimansa sinusta.
(Jumalanpalvelusliitteessä nro 775)

Virsi 536 – Kristus, valo valkeuden

1.
Kristus, valo valkeuden,
Isän Poika iäinen,
armostasi jälleen uuden
päivän saamme suloisen.
Valo varjot hajottaa,
salatutkin paljastaa,
nostaa kaikki levoltansa
työhön kutsumuksessansa.

2.
Saakoon Henki rakastava
sydämemme lämmittää,
että kova, paha sana
tänään lausumatta jää.
Katso, Herra, eksymme.
Työmme, ajatuksemme
meidät ilman Henkeäsi
vievät kauas edestäsi.

3.
Anna, Jeesus, valon loistaa
synnin yöhön pimeään,
epäusko meistä poistaa,
auttaa uuteen elämään.
Kirkkaan armon valolla
murheen pilvet hajota.
Kulje tänään vierellämme,
Jeesus, parhain ystävämme.

4.
Rauha seurakunnassasi
väkevänä virratkoon.
Rauha sinun armostasi
isänmaata suojatkoon.
Estä riidat, vääryydet,
sodat, onnettomuudet.
Toimillemme, hankkeillemme
viisautta rukoilemme.

5.
Uskon lamppu lakkaamatta
öljystäsi loistakoon,
käymään tietä oikeata
Pyhä Henki johtakoon.
Päästä meidät pahasta,
anna rauha taivaassa
iloisesti kiittääksemme
armostasi, Jeesuksemme.

Virsi 470 – Kirkkaat riemun äänet soivat

1.
Kirkkaat riemun äänet soivat
tänään sydämessäni.
Muistot kiitosmielen toivat,
niistä kiitän nöyrästi.
Herra antoi elämän,
kaiken hyvin johti hän,
tähän asti armossansa
siunannut on lahjoillansa.

2.
Halki elinpäivieni
tieni hän on avannut,
riemut, murheet matkalleni
viisaasti on jakanut.
Vaikeinakin päivinä
Herra oli lähellä,
rakkauden voimin kantoi,
murheeseenkin toivon antoi.

3.
Yli ihmisymmärryksen
nousee Herran ajatus.
Lohdutuksen, tyyntymyksen
luo vain taivaan rakkaus.
Mitä ymmärtänyt en,
siitäkin tuon kiitoksen.
Ansainnut en lahjojasi,
olet suuri armossasi.

4.
Siitä, Herra, tahdon kiittää
yli kaiken tänäänkin,
että uusi armo riittää,
kantaa sanoin siunaavin.
Seurakunnassasi saan
nyt jo osan autuaan.
Hoida tieni hallussasi,
että säilyn lapsenasi.

Virsi 209 – Herra, siunaa, auta meitä

Herra, siunaa, auta meitä,
vaaroissa myös varjele.
Ole meille armollinen,
kasvoillasi valaise.
Käännä meihin kasvosi,
anna meille rauhasi.
Isän, Pojan, Pyhän Hengen
kunnia ja kiitos! Aamen.

Laulu 851 – Näkyvästi lippu meidät (2. säk.)

1.
Herra, olet auttajamme,
sinun ovat taivas, maa.
Sinulta myös elämämme
tien ja tarkoituksen saa.
Minkä teemme rukoillen,
sinuun, Herra, uskoen,
saamme jättää hallintaasi,
siunaukseen lupaamaasi.

2.
Näkyvästi lippu meidät
ympärilleen kokoaa.
Siunaa, Herra, toimintamme,
josta lippu muistuttaa.
Yhteen meidät lujita,
tehtävissä vahvista.
Mikä aika meitä kohtaa,
tahtosi suo aina johtaa.

3.
Sinua me ylistämme,
Luoja maan ja taivaitten!
Nimesi on vahva turva,
siunattu ja ikuinen.
Sinä olet Herramme,
sinulle me kuulumme,
sinua me ylistämme
halki koko elämämme.

Laulu 850 – Työ on lahja, tehtävämme (2. säk.)

1.
Herra, olet auttajamme,
sinun ovat taivas, maa.
Sinulta myös elämämme
tien ja tarkoituksen saa.
Minkä teemme rukoillen,
sinuun, Herra, uskoen,
saamme jättää hallintaasi,
siunaukseen lupaamaasi.

2.
Työ on lahja, tehtävämme.
Sinä, Luoja, annoit sen.
Saamme tulla työmme ääreen
siunausta pyytäen.
Liitä työhön yhteiseen,
ohjaa meitä vastuuseen
toisistamme, toimistamme.
Ole meidän turvanamme.

3.
Anna voimaa arjen työhön,
auta siinä kestämään.
Sinä olet Kristuksessa
tullut ihmiselämään.
Ole meitä lähellä,
anna levon hetkiä.
Kiitos, Herra, ajastamme,
tehtävistä vuorollamme.

4.
Sinua me ylistämme,
Luoja maan ja taivaitten!
Nimesi on vahva turva,
siunattu ja ikuinen.
Sinä olet Herramme,
sinulle me kuulumme,
sinua me ylistämme
halki koko elämämme.

Laulu 849 – Sinä, Herra, keskellämme (2. säk.)

1.
Herra, olet auttajamme,
sinun ovat taivas, maa.
Sinulta myös elämämme
tien ja tarkoituksen saa.
Minkä teemme rukoillen,
sinuun, Herra, uskoen,
saamme jättää hallintaasi,
siunaukseen lupaamaasi.

2.
Sinä, Herra, keskellämme
olet turva heikkojen.
Sinussa on elämämme
ajallinen, ikuinen.
Siunaa täällä jokaista
hoidossa ja hoivassa.
Ole, ihmislasten Luoja,
levon lähde, lohdun tuoja.

3.
Siunaa, Herra, niiden työtä,
jotka hoivaa antavat,
jotka kuormaa lähimmäisten
huojentavat, kantavat.
Sinä sanot sanassa:
suurinta on palvella.
Anna työhön, elämäämme
armo, jonka huomaan jäämme.

4.
Sinua me ylistämme,
Luoja maan ja taivaitten!
Nimesi on vahva turva,
siunattu ja ikuinen.
Sinä olet Herramme,
sinulle me kuulumme,
sinua me ylistämme
halki koko elämämme.

Laulu 848 – Kiitos, Herra, elämästä (2. säk.)

1.
Herra, olet auttajamme,
sinun ovat taivas, maa.
Sinulta myös elämämme
tien ja tarkoituksen saa.
Minkä teemme rukoillen,
sinuun, Herra, uskoen,
saamme jättää hallintaasi,
siunaukseen lupaamaasi.

2.
Kiitos, Herra, elämästä,
tehtävistä toiveineen.
Ohjaa, auta hyvään alkuun
lukukausi vaiheineen.
Siunaus suo tehtäviin,
opintoihin, päätöksiin.
Anna meidän edessämme
nähdä suunta elämämme.

3.
Auta, että työmme meidät
erilaiset yhdistää.
Avaa, Herra, jokaiselle
oma tie ja määränpää.
Lukukausi alkava,
kaikki työ ja toiminta
siunaa, hyvä Jumalamme.
Sinua me rakastamme.

4.
Sinua me ylistämme,
Luoja maan ja taivaitten!
Nimesi on vahva turva,
siunattu ja ikuinen.
Sinä olet Herramme,
sinulle me kuulumme,
sinua me ylistämme
halki koko elämämme.

Laulu 847 – Iloitsemme koulustamme (2. säk.)

1.
Herra, olet auttajamme,
sinun ovat taivas, maa.
Sinulta myös elämämme
tien ja tarkoituksen saa.
Minkä teemme rukoillen,
sinuun, Herra, uskoen,
saamme jättää hallintaasi,
siunaukseen lupaamaasi.

2.
Iloitsemme koulustamme,
anna sille siunaus.
Ole, Herra, elämämme,
kaiken työmme perustus.
Siunaa tässä koulussa
lapsia ja nuoria
työssä, joka heitä kantaa,
vastuun herättää ja antaa.

3.
Siunaa niitä, joiden työ on
opettaa ja kasvattaa.
Herra, sinun suojassasi
kylvö kasvuun puhkeaa.
Kaikille luo iloa,
luottamusta, toivoa,
että lahjat, luovuutensa
kukin käyttää parhaaksensa.

4.
Sinua me ylistämme,
Luoja maan ja taivaitten!
Nimesi on vahva turva,
siunattu ja ikuinen.
Sinä olet Herramme,
sinulle me kuulumme,
sinua me ylistämme
halki koko elämämme.

Laulu 846 – Korjuupäivän saapuessa (2. säk.)

1.
Herra, olet auttajamme,
sinun ovat taivas, maa.
Sinulta myös elämämme
tien ja tarkoituksen saa.
Minkä teemme rukoillen,
sinuun, Herra, uskoen,
saamme jättää hallintaasi,
siunaukseen lupaamaasi.

2.
Korjuupäivän saapuessa
sato talteen korjataan.
Kiitos, Herra, lahjastasi,
antimista hyvän maan.
Valo, lämpö auringon
voima kaiken kasvun on.
Mitä kylvää, sitä niittää,
kylvö, sato Luojaa kiittää.

3.
Hyvyydellä ruokit meitä,
lahjaa se on kokonaan.
Anna meidän hyvyyttäsi
jakaa köyhään maailmaan.
Maailmamme yhteinen
on myös koti nälkäisen.
Olkoon hyvä hedelmämme
osa meidän leivästämme.

4.
Sinua me ylistämme,
Luoja maan ja taivaitten!
Nimesi on vahva turva,
siunattu ja ikuinen.
Sinä olet Herramme,
sinulle me kuulumme,
sinua me ylistämme
halki koko elämämme.

Laulu 845 – Jumalamme, sinä yksin (2. säk.)

1.
Herra, olet auttajamme,
sinun ovat taivas, maa.
Sinulta myös elämämme
tien ja tarkoituksen saa.
Minkä teemme rukoillen,
sinuun, Herra, uskoen,
saamme jättää hallintaasi,
siunaukseen lupaamaasi.

2.
Jumalamme, sinä yksin
olet luoja elämän.
Kylvölle ja kasvullekin
annat ajan, tehtävän.
Kuule, Herra, pyyntömme:
siunaa työmme, kylvömme,
että jyvä sadon antaa,
täyden, kypsän tähkän kantaa.

3.
Herra, sinun suojassasi
vihannoi ja kukkii maa.
Anna meille rohkeutta
työhön luottaa, uskaltaa.
Kiitos, Luoja, kaikkien!
Kylvöön pellon keväisen,
joka lepää tuoksuvana,
sinulla on viime sana.

4.
Sinua me ylistämme,
Luoja maan ja taivaitten!
Nimesi on vahva turva,
siunattu ja ikuinen.
Sinä olet Herramme,
sinulle me kuulumme,
sinua me ylistämme
halki koko elämämme.

Laulu 844 – Luojalta saimme tehtävän

1.
Luojalta saimme tehtävän
maa kylvöön valmistaa.
Askelten alla kylväjän
on multa kuohkeaa.

2.
Maan vakoon, multaan heitämme
nyt kylvösiemenen.
Kättesi suojaan peitämme,
oi Herra, kylvön sen.

3.
On pelkkää Luojan ihmettä
salaisuus syntymän.
Silmu ja laiho vehreä
on merkki elämän.

4.
Nöyrästi sinuun turvaamme,
oi Isä, Jumala.
Äärellä kylvön pyydämme:
luo valo taivaasta.

Laulu 843 – Sinä, seurakunnan Herra (2. säk.)

1.
Herra, olet auttajamme,
sinun ovat taivas, maa.
Sinulta myös elämämme
tien ja tarkoituksen saa.
Minkä teemme rukoillen,
sinuun, Herra, uskoen,
saamme jättää hallintaasi,
siunaukseen lupaamaasi.

2.
Sinä, seurakunnan Herra,
kutsut työhön, toimintaan,
lahjojesi rikkautta
nauttimaan ja jakamaan.
Ole täällä luonamme,
siunaa toimitilamme,
nosta iloon sydämemme
nimeäsi kiittääksemme.

3.
Siunaa niitä, jotka tänne
kokoontuvat, saapuvat.
Auta, että seurakunnan
kodikseen he tuntevat.
Yhteyttä meihin luo.
Herra, elämäämme tuo
valo sinun sanastasi,
rauha sinun rauhastasi.

4.
Sinua me ylistämme,
Luoja maan ja taivaitten!
Nimesi on vahva turva,
siunattu ja ikuinen.
Sinä olet Herramme,
sinulle me kuulumme,
sinua me ylistämme
halki koko elämämme.

Laulu 842 – Herra, sinun pyhyytesi (2. säk.)

1.
Herra, olet auttajamme,
sinun ovat taivas, maa.
Sinulta myös elämämme
tien ja tarkoituksen saa.
Minkä teemme rukoillen,
sinuun, Herra, uskoen,
saamme jättää hallintaasi,
siunaukseen lupaamaasi.

2.
Herra, sinun pyhyytesi
temppelimme kirkastaa.
Ihanuutta, hyvyyttäsi
silmämmekin nähdä saa.
Elävinä kivinä
saamme täällä yhdessä
kiittää läsnäolostasi,
jolla siunaat kirkkoasi.

3.
Anna myöskin esineiden
pyhyyttäsi heijastaa,
kantaa kauneudellansa
kirkon pyhää sanomaa.
Ota käyttöön meidätkin,
ohjaa niihin tekoihin,
joissa temppelisi sana
voimana on siunaavana.

4.
Sinua me ylistämme,
Luoja maan ja taivaitten!
Nimesi on vahva turva,
siunattu ja ikuinen.
Sinä olet Herramme,
sinulle me kuulumme,
sinua me ylistämme
halki koko elämämme.

Laulu 841 – Ei väisty meiltä koskaan pois

1.
Ei väisty meiltä koskaan
pois sinun rauhasi.
Nyt turvapaikka meillä
on, Herra, luonasi.
Kun yksinäisyys painaa
ja suru ahdistus,
niin sinä olet läsnä
ja löytyy lohdutus.

2.
Myös murheen tyyntyessä
jää, Herra, luoksemme
ja saata meitä tiellä
rakkaitten haudoille.
Ja näytä, että hyvyys
nyt heidän kaikkien
on yhä meille lahjaa
ja seuraa siunaten.

3.
Nimemme, työmme muiston
voi aika unohtaa,
vaan sydämesi meidät
iäti tallettaa.
Me vaikka katoamme,
olemme turvassa.
Sielumme saamme jättää
sinulle, Jumala.

Laulu 840 – Koittanut on juhlapäivä suuri

1.
Koittanut on juhlapäivä suuri.
Onnittelut tuomme ystävälle.
Toivotamme onnea ja rauhaa,
kiitämme kaiken Luojaa.

2.
Kirkastakoon Kristus koko tiesi,
loistakoon hän eilispäivän ylle,
antakoon hän riemun tähän hetkeen,
kiitämme ilon tuojaa.

3.
Yhdymme näin lauluun luomakunnan.
Katselemme ihmetöitä Herran.
Sinullekin lahjojaan hän antaa,
lapsiaan aina suojaa.

Laulu 839 – Monia vuosia

Monia vuosia, armorikkaita vuosia,
monia armorikkaita vuosia!

Laulu 838 – Sinulta me, Isä taivaan (2. säk.)

1.
Herra, olet auttajamme,
sinun ovat taivas, maa.
Sinulta myös elämämme
tien ja tarkoituksen saa.
Minkä teemme rukoillen,
sinuun, Herra, uskoen,
saamme jättää hallintaasi,
siunaukseen lupaamaasi.

2.
Sinulta me, Isä taivaan,
saimme oman elämän.
Annoit meille kodin hoivan,
ilon, mielen leikkivän.
Siunaa, Isä, koulutie,
oppimaan nyt meitä vie.
Anna siihen innostusta,
kaikkeen uuteen kiinnostusta.

3.
Siunaa, Herra, lapsiamme
kotona ja koulussa.
Anna meille vanhemmille
aikaa heitä tukea.
Varjeleva kätesi
nosta heille suojaksi,
että saavat kaikkialla
elää Isän katseen alla.

4.
Sinua me ylistämme,
Luoja maan ja taivaitten!
Nimesi on vahva turva,
siunattu ja ikuinen.
Sinä olet Herramme,
sinulle me kuulumme,
sinua me ylistämme
halki koko elämämme.

Laulu 837 – Taivaallinen Isämme

1.
Taivaallinen Isämme,
näet, että lapsemme
koulutien on alkamassa,
leikit työhön vaihtamassa.
Ole suojaamassa.

2.
Tunnet meidän mietteemme,
ilomme ja huolemme.
Tiedät arjen kommellukset,
toiveemme ja huokaukset.
Kuule rukoukset.

3.
Pihapiiri laajentuu.
Käsi käteen ojentuu.
Olemme nyt saattamassa,
vuoroin vastaan ottamassa,
kasvuun auttamassa.

4.
Siunaa kodin perusta.
Siunaa koulun toimia.
Anna uutta yhteisyyttä,
läheisyyttä, kestävyyttä,
kärsivällisyyttä.

5.
Kotona ja koulussa
siunaa meitä jokaista.
Lempeästi katse avaa
kohti uutta, innostavaa,
alkuun johdattavaa.

6.
Isä, Luoja, sanelet
elämämme aakkoset.
Opeta ja ohjaa meitä.
Siunaa lasten kouluteitä.
Anna enkeleitä.

Laulu 836 – Kasteessa lapsi Jumalan (ei verkkojulkaisua)

Laulu 835 – Kun Hengen tuuli tuulee

1.
Kun Hengen tuuli tuulee
ja armo virtaa päällä maan,
on Kristus keskellämme,
sanallaan luo hän kirkkoaan.
Ja katso: Laaksot täyttyy,
ja vuoret alenee,
myös virrat korpimaitten
ne Herraa tottelee.
Ja armahdettu kansa
vain häntä ylistää,
kun temppelinsä täällä
se Herran nimeen pystyttää.

2.
On seurakunnan Herra
maailman toivo ainoa.
Maa kärsimystään kantaa
ja etsii tietä, toivoa.
Jo kansat kuulla saavat:
tie Jeesus itse on!
Se piirtyy kaaren lailla
myös pilveen ahdingon.
Hän rauhan meille antaa,
ei niin kuin maailma.
Ja rauhan risti loistaa
nyt keskellämme kirkkaana.

3.
Maan vilja varttuu, kypsyy,
se nousee päivään auringon.
Ja Herran kansa nostaa
pään pystyyn päällä kallion.
Se lähtee korjuutyöhön,
vie voiton sanomaa.
Näin valkeus on läsnä,
sen kansat nähdä saa.
Hän, pääsiäisen Herra,
on Voitonruhtinas,
hän köyhissään on vahva,
hän heikoissaan on voimakas.

Laulu 834 – Temppeliinsä Herran kansa

1.
Temppeliinsä Herran kansa
saapunut on riemuiten,
huoneen rakennuttamansa
ottaa vastaan kiittäen.
Elävinä kivinä
rakennumme yhdessä.
Vierekkäin on hyvä kiittää.
Kristus meidät yhteen liittää.

2.
Kastemaljan kirkas vesi
aina meitä muistuttaa:
meidät otit lapsiksesi,
saamme armon omistaa.
Kastemaljan äärellä,
pelastuksen lähteellä,
Pyhän Hengen voiman saamme.
Kristusta siis palvelkaamme.

3.
Sanan valo kutsuvana
täältä aina loistakoon,
totuuden ja armon sana
selkeästi kaikukoon.
Sanallasi kosketa,
uskoamme vahvista.
Sanallasi siunaa meitä
sanoihimme väsyneitä.

4.
Alttarille, Jumalamme,
tuomme kiitosuhrimme.
Pöytääsi me tuoda saamme
lahjamme ja puutteemme.
Kristus ehtoollisellaan
tässä ruokkii omiaan.
Synnit maailman hän kantaa,
toivon, rohkeuden antaa.

5.
Soitto, laulu ylistäköön
Luojan suurta kunniaa.
Sävel, sointu yhdistäköön
seurakuntaa laulavaa.
Täytä meidät Hengellä,
täytä riemun äänellä.
Anna meidän taivaassasi
laulaa juhlajoukossasi.

Laulu 833 – Laskeudu tänne, Pyhä Henki Herran

1.
Laskeudu tänne, Pyhä Henki Herran,
rukouksemme kuule jälleen kerran.
Suo työhön kutsutulle siunaus,
jaa meille lahjojesi rikkaus, rikkaus.

2.
Kun hänet kutsuit työhön kirkossamme
ja palvelemaan seurakunnassamme,
niin anna voimaa työhön arkiseen,
ihmisten kohtaamiseen jokaiseen, jokaiseen.

3.
Suo hänen työn ja viran paineet kestää,
lankeamasta sinä vain voit estää.
Lahjoita, Henki, nöyryys, rohkeus,
sytytä seurakuntaan rakkaus, rakkaus.

4.
Jaa hänen kauttaan sanan lohdutusta,
hänelle anna sanan virvoitusta,
niin että usko meissä vahvistuu
ja liekki rakkauden kirkastuu, kirkastuu.

Laulu 832 – Siunaa, Herra, kotiamme (2. säk.)

1.
Herra, olet auttajamme,
sinun ovat taivas, maa.
Sinulta myös elämämme
tien ja tarkoituksen saa.
Minkä teemme rukoillen,
sinuun, Herra, uskoen,
saamme jättää hallintaasi,
siunaukseen lupaamaasi.

2.
Siunaa, Herra, kotiamme,
ilo, rauha sinne tuo.
Ole itse kodin Herra,
rakkauden mieltä luo,
että säilyy läheisyys,
kunnioitus, ystävyys.
Anna kunkin ajallansa
kasvaa omaa kasvuansa.

3.
Siunaa läsnäolollasi
kodin onni yhteinen.
Auta, että toisiamme
rakastamme palvellen.
Sanallasi rakenna
turvallista kotia.
Kiitos, Herra, kodistamme,
jokaisesta rakkaastamme.

4.
Sinua me ylistämme,
Luoja maan ja taivaitten!
Nimesi on vahva turva,
siunattu ja ikuinen.
Sinä olet Herramme,
sinulle me kuulumme,
sinua me ylistämme
halki koko elämämme.

Laulu 831 – Siunaa, Herra, kotini

1.
Siunaa, Herra, kotini
rauhan, levon paikaksi.
Anna armon valon loistaa,
huolet, murheet täältä poistaa.
Asu tässä kodissa
voimana ja valona.

2.
Siunaa, Herra, kotini
rukouksen paikaksi.
Anna mieltä rakastavaa.
Iloon, onneen ovi avaa,
enkeleitä lähetä.
Siunaa koko elämä.

Laulu 830 – Oi saavu, Herra, kotiimme

1.
Oi saavu, Herra, kotiimme,
tuo sille siunaus.
Tee asuinsijaksesi se
ja ole perustus.

2.
Tuo arkeemme ja juhlaamme
myös valo taivaasta
ja ilon, huolten keskelle
luo toivo luottava.

3.
Tee kodistamme avara,
niin että jokainen
voi kasvaa omaa kasvua
suojassa rakkauden.

4.
Suo, että koti yhteinen
myös levon paikka on
ja paikka armon, hyvyyden
ja sija sovinnon.

5.
Ja olkoon täällä vastassa
vain avoin ystävyys,
ja kohdatkoon se kaikkia.
Pois kitke itsekkyys.

6.
Suo kodin meitä yhdistää,
jos tiemme kauas vie.
Ja itse ole määränpää
ja taivaan kodin tie.

Laulu 829 – Oi Herra, ei voi tavoittaa

1.
Oi Herra, ei voi tavoittaa
katseemme toista maailmaa.
Sen suojaan olet ottanut
vainajat rakkaat, kaivatut.
Sinulle kaikki elävät,
myös tuolle puolen siirtyjät.

2.
On heissä yhä elämä,
on sinussa se kätkössä,
ja heidän työnsä jälkikin
nyt sinun on, jos meidänkin.
He eivät elä luonamme,
vaan elävät nyt sinulle.

Laulu 828 – Herramme, kutsut pois ystävämme

1.
Herramme, kutsut pois ystävämme,
rakkainkin väistyy kerran viereltämme.
Varjojen maassa käyt edellämme.
Taivaaseen kanna.

2.
On yli tuulten sinulla valta.
Vain sinä nostat murheiden alta.
Puoleesi huuto soi kaikkialta.
Ehjäksi hoida.

3.
Valkeus puhtain sinusta hohtaa.
Armosi kirkkaan syntinen kohtaa.
Kasvosi meidät taivaaseen johtaa,
yön halki riemuun.

Laulu 827 – Jo juhlia taivaassa valmistetaan

1.
Jo juhlia taivaassa valmistetaan,
ja koolle käy kutsuttu kansa.
He saapuvat kaikilta ääriltä maan
häävaatteissa Vapahtajansa.
Oi riemua Karitsan häissä!

2.
Kun meillekin toit, Isä, kutsusi sen,
suo armosi, että me saamme
myös juhlia joukossa valittujen
ja katsella Armahtajaamme.
Oi riemua Karitsan häissä!

3.
Saan ristini jättää, ja ahdistavat
maan vääryydet oikeus voittaa.
Myös synkimmät solmumme aukeavat,
kun tuomion aurinko koittaa.
Oi riemua Karitsan häissä!

4.
Niin Jumalan kasvojen kirkkauteen
me kiitosta laulaen jäämme.
On taistelu vaihtunut ylistykseen,
ja seppeleet kruunaavat päämme.
Oi riemua Karitsan häissä!

Laulu 826 – Et, Herra, hylkää silloinkaan

1.
Et, Herra, hylkää silloinkaan,
kun minut maahan lasketaan,
ihmeesi silloin kohtaan.
Syvälle siemen kylvetään,
syvälle luomissanaan jään,
se ikuisuuksiin johtaa.

2.
Äärellä pelkän tyhjyyden
ystävä lausuu läheinen:
»Nyt kotiin olet tullut.»
Jo tuska vaihtuu lauluksi,
saan kaiken, mihin kaipuuni
on koko matkan ollut.

3.
Tomusta kerran nouseva
on elämämme kirkkaana,
uudeksi kaikki luodaan.
Ja rakkauden kaupunkiin,
sen päiviin loppumattomiin
myös meidän päästä suodaan.

Laulu 825 – Armo suuren Jumalamme

1.
Armo suuren Jumalamme
avarasti hengittää,
hoitaa meitä matkallamme
kohti rantaa seestyvää.
Edessä on ensin yö,
johon pelon aalto lyö.
Mutta kuolemankin säällä
Herra kulkee vetten päällä.

2.
Taivas kaartuu lempeänä
yllä katseen hiipuvan.
Armo kantaa väkevänä
ruumiin, sielun uupuvan.
Kuolemamme ahdingon
Jeesus kohdannut jo on.
Hän on noussut kuolon alta,
hänellä on kaikki valta.

3.
Kaipauksen askelissa
suru kauas tähyää.
Muistoissamme kaipaavissa
kiitosmieleen mennyt jää.
Kiitos, Herra, matkasta!
Ole tienä, valona.
Näytä meille määränpäämme,
käsiisi me täällä jäämme.

4.
Kädellään näin Herra meitä
painaa sekä kohottaa,
nostaa silmiin kyyneleitä,
kuivumaan ne jälleen saa.
Kerran juhlan autuaan
Herra antaa taivaassaan,
kun hän meitä rakkaitansa
ohjaa sinne sanallansa.

Laulu 824 – Oi rakkauden Luoja

1.
Oi rakkauden Luoja
ja uuden armon tuoja,
kiitämme sinua,
kun meitä johdit, kannoit
ja tämän päivän annoit.
Soi kiitoksemme kirkkaana.

2.
Tunnemme heikkoutemme.
Me omin voimin emme
voi tietä kulkea,
vaan sinä kaikki vaiheet
ja murheet, riemun aiheet
voit suojelukseen sulkea.

3.
Oi Herra, rukoilemme:
jää aina suojaksemme,
luo henki sovinnon.
Ja siunaa liittoamme,
niin että kodissamme
on valo armon auringon.

Laulu 823 – Rakkauden suurta juhlaa

1.
Rakkauden suurta juhlaa
riemuiten me vietämme.
Lahjojansa meille tuhlaa
uskollinen Herramme.
Hän nyt kaksi yhteen liittää,
liittoamme siunaten.
Yhdessä me saamme kiittää
Luojaa kaiken rakkauden

2.
Rakkauden lähde meille
rohkeutta pulppuaa.
Voimaa virtaa uupuneille,
Kristus meitä koskettaa.
Viiniksi hän häissä kerran
muutti veden arkisen.
Vielä voima saman Herran
uudistaa voi ihmisen.

3.
Rakkaus on aarre suurin,
rakkaus on pohjaton.
Rakkaus voi murtaa muurin,
kaikkialla läsnä on.
Kaiken kärsii, kaiken kestää,
toivoo, uskoo luottaen.
Lahjan voimaa ei voi estää.
Kristus meille antoi sen.

Laulu 822 – Se tuntee onnen syvän

1.
Se tuntee onnen syvän
ja riemun sydämen,
ken puolison saa hyvän,
niin rakkaan, läheisen.
Soi kiitos Jumalalle
lahjasta elämän!
Ja kiitos rakkaimmalle,
on suuri aarre hän.

2.
Ja toisen hyvää aina
myös auta etsimään.
Sanasi neuvot paina
syvälle sisimpään.
Parhaaksi toisiemme
me työtä teemme näin,
ja vaiheet vuosiemme
kääntyvät parhain päin.

3.
Maan, meren, taivaan Luoja,
Jumala ihmisten.
Nyt ole meille suoja,
antaja rakkauden.
Kun matka jatkuu tästä,
niin kulje kanssamme.
Me koko elämästä
kiitosta laulamme.

Laulu 821 – Kiitos, hyvä Jumala

1.
Kiitos, hyvä Jumala,
rakkauden lahjasta.
Kiitos tästä hetkestä
alttarisi edessä.

2.
Annoit meidän kohdata,
toisissamme tuntea
ystävyyden alkavan,
rakkauden kasvavan.

3.
Tänään liiton solmimme,
»tahdon»-sanat sanoimme.
Siunaa meitä, Jumala,
täytä meidät ilolla.

4.
Anna rakkautesi
jokaiselle lahjaksi.
Kiitos tästä hetkestä
alttarisi edessä.

Laulu 820 – Loit, Luoja, meidät maailmaan

1.
Loit, Luoja, meidät maailmaan
ja annoit toisillemme.
Myös arki auta kohtaamaan,
suo kestää rakkautemme.

2.
Nyt saavu, Jeesus, siunaamaan
toiveemme, unelmamme
ja auta pelko voittamaan
ja esteet matkallamme.

3.
Oi Henki, armon rikkaus
voimaksi anna meille.
Ja loista, Hengen kirkkaus,
myös arkipäivän teille.

Laulu 819 – Rakkauden syttyminen (ei verkkojulkaisua)

Laulu 818 – Kaiken hyvän antaja

1.
Kaiken hyvän antaja
suokoon teille onnea.
Elämänne, tienne nyt
yhteen ovat liitetyt.

2.
Menkää rohkein askelin
arkeen luota alttarin.
Toisianne palvelkaa,
hellyydellä hoitakaa.

3.
Luojan suuri rakkaus,
ihmeellinen siunaus
olkoon teillä voimana,
aurinkona kirkkaana.

 

Voidaan laulaa myös virren 334 sävelmällä.

Laulu 817 – Luo näihin kahteen katseesi

1.
Luo näihin kahteen katseesi,
he ovat tulleet eteesi.
Suo Herra, heidän yhdessä
iloita, kestää, pysyä.

2.
He ovat liiton solmineet
ja rakkauteen suostuneet.
Jää, Herra, heidän luoksensa
ja siunaa heitä armolla.

3.
Ei pelkkää ruusutarhaa tie,
se koetusten kautta vie.
Suo, että kestää rakkaus,
sen lohdutus ja luottamus.

4.
Suo Hengen heitä johdattaa
ja kotiin rauhaa rakentaa.
Hän, paras vieras päällä maan,
tuo riemun, toivon tullessaan.

5.
Me kumarrumme rukoillen
eteesi, Luoja ikuinen.
On voiman lähde sinussa.
Oi, siunaa meitä, Jumala.

Voidaan laulaa myös virren 401 sävelmällä.

Laulu 816 – Luoja teidät loi

1.
Luoja teidät loi,
teidät yhteen toi
rakentamaan elämäänne
valo toivon yllä päänne.
Kaiken perustus
Herran rakkaus.

2.
Luottamuksesta
versoo voimia.
Mitä antaa elämänne,
jakakaa se keskenänne:
ilo, rohkeus,
kipu, uupumus.

3.
Valo lankeaa,
katso: kukkii maa!
Missä äärtä, avaruutta,
siellä kasvaa aina uutta.
Olkaa hyvä maa,
kukkaan puhjetkaa!

4.
Herran rakkaus,
Herran siunaus
saattaa teitä matkallenne.
Iloitkoon nyt sydämenne!
Katse nostakaa
kohti Jumalaa.

Laulu 815 – Herra, en ole sen arvoinen

Herra, en ole sen arvoinen,
että tulet luokseni.
Sano vain sana, niin minä paranen.

Laulu 814 – Kuljemme yhdessä tällä tiellä

1.
Kuljemme yhdessä tällä tiellä,
jolla jo muinoin kuljettiin.
Usko ja toivo yhteinen
yltää näin halki aikojen.
Usko ja toivo yhteinen
yltää näin halki aikojen.

2.
Kuljemme yhdessä, vaikka emme
matkamme suuntaa tunnekaan.
Jeesus on totuus, hän on tie,
hän meidät määränpäähän vie.
Jeesus on totuus, hän on tie,
hän meidät määränpäähän vie.

3.
Hän kuulee hiljaiset huokauksemme,
hän kantoi synnit harteillaan.
Yhteistä leipää murramme,
siinä on meidän voimamme.
Yhteistä leipää murramme,
siinä on meidän voimamme.

4.
Joskus hän vie meidät hiljaisuuteen,
joskus taas työhön, toimintaan.
Oppaaksi Hengen antaa hän,
päiviimme voiman riittävän,
oppaaksi Hengen antaa hän,
päiviimme voiman riittävän.

5.
Kuljemme yhdessä pitkää matkaa,
luottamus kasvaa hiljalleen.
Kaipaus meihin vielä jää,
kaukana siintää määränpää.
Kaipaus meihin vielä jää,
kaukana siintää määränpää.

Laulu 813 – Lapsuudesta lähtien

1.
Lapsuudesta lähtien
suoja rukouksien
varjellut on elämässä.
Kiittäen nyt laulan tässä.
Alttarille tulla saan,
lapsi taivaan kuninkaan.

2.
Jumala ei milloinkaan
hylkää meitä lapsiaan.
Tien hän näyttää eksyneille,
armon lahjoittaa myös meille.
Uuden voiman saamme näin,
toivo kantaa eteenpäin.

Laulu 812 – Kutsut meidät elämään

1.
Kutsut meidät elämään,
lahjoistasi kiittämään.
Huolenpito läheisten
saattoi tielle nuoruuden.

2.
Kiitän, Isä, kasteesta!
Armoosi saan turvata.
Ystävien kanssa näin
kuljen tästä eteenpäin.

3.
Kulje itse lähellä,
Vapahtaja elävä.
Näytä etsijälle tie,
uskon, toivon tietä vie.

4.
Luona kirkon alttarin
siunaat käsin rakkaimmin.
Niiden suojaan, Jeesus, jään
rohkein mielin elämään.

Laulu 811 – Juhlaan suureen, Jumalamme

1.
Juhlaan suureen, Jumalamme,
kutsut seurakuntasi.
Kasteen lahjan kerran saimme,
siitä nousee kutsusi.

2.
Oppilaina Jeesuksemme
kuunnellen me kuljemme.
Toiveet, pyynnöt, arkuutemme,
kaiken tuomme Herralle.

3.
Auta, että rohkeasti
tunnustamme Jeesusta.
Anna voimaa luottavasti
häntä aina seurata.

4.
Kummeina ja läheisinä
saamme nuorten juhlassa
heidän kanssaan ystävinä
yhteyttä tuntea.

5.
Jeesus, meitä kädelläsi
ohjaa, kanna, vahvista.
Siunaa meitä Hengelläsi,
tiellä taivaan johdata.

Laulu 810 – Jo ennen syntymääni

1.
Jo ennen syntymääni
näit minut, Jumala.
Suojelit elämääni,
sain kaiken lahjana.
Niin pieni olen vasta.
Varjele minua
kauaksi joutumasta
luotasi, Jumala.

2.
Kun sinun lapseksesi
saan tulla kasteessa,
on läsnä hyvyytesi
ja taivas avoinna.
On luona enkeleitä
ja joukko pyhien.
Nyt ympäröi jo meitä
rakkaus ikuinen.

3.
Sinua, Jeesus, kiitän,
kun saavut luokseni,
ja käteni myös liitän
näin sinun käteesi.
Kun suuremmaksi vartun,
suo, että päivittäin
käteesi, Jeesus, tartun.
Näin ohjaa eteenpäin.

Laulu 809 – Juhla on nyt riemullinen

1.
Juhla on nyt riemullinen,
me yhdessä näin vietämme sen.
Vapahtajan yhteyteen
kannamme lapsemme rakkaan.
Jumalan perheeseen,
Jeesuksen yhteyteen
lapsi näin kasteessa liittyä saa.

2.
Juhla on nyt riemullinen
ja kynttilä on merkkinä sen.
Rukouksin, siunauksin
saatamme lapsemme matkaan.
Jumalan perheeseen,
Jeesuksen yhteyteen
lapsi näin kasteessa liittyä saa.

3.
Juhla on nyt riemullinen.
Me yhdessä näin vietämme sen:
sukulaiset, sisarukset,
meitäkin Jumala kantaa.
Jumalan perheeseen,
Jeesuksen yhteyteen
lapsi näin kasteessa liittyä saa.

Laulu 808 – Herra, olet Luojani

1.
Herra, olet Luojani,
tunnet minut tarkasti.
Sinulta sain elämäni,
suojelit jo syntymäni.
Olen ihme, tiedän sen,
sinulle tuon kiitoksen.

2.
Loit jo äidin kohdussa
silmiltämme piilossa
minut ainutlaatuiseksi,
muovasit jo ihmiseksi.
Sinä tiedät parhaiten,
miksi olen tällainen.

3.
Silmät kaikkinäkevät
aikani myös tietävät.
Olin vielä idullani,
kun jo tunsit elämäni,
kirjoitithan kirjaasi
kaikki elinpäiväni.

Laulu 807 – Nimessä Herran pyydämme

1.
Nimessä Herran pyydämme
Isältä voimaa lapselle,
lämpöä viimat kestävää,
herkkyyttä, jolla murtuu jää.

2.
Nimemme kerran piirrettiin
Luojamme kätten uurteisiin.
Kuoleman halki johtaa hän
luvattuun maahan elämän.

3.
Kuin Nooa nousi arkistaan,
myrskystä päälle tuoreen maan,
kuin Mooses virran partaalla
juhlimme uutta toivoa.

4.
On vesi merkki rakkauden,
Jumalan armon suuruuden.
Rakkaus loistaa kirkkaana
Jeesuksen, Herran, kasvoilta.

5.
Kiitämme tässä kaikista
Isämme kirkon lapsista,
ja tämä pieni lapsi nyt
on uuteen liittoon syntynyt.

Laulu 806 – Otsaani ja rintaani

1.
Otsaani ja rintaani
ristinmerkki kosketti.
Jeesus, kuolemasi tähden
seuraasi myös minä lähden.
Oppilaana kuuntelen
ääntä sinun, Paimenen.

2.
Jeesus, minut lunastit,
kuolemasta pelastit.
Sinulla on ainoastaan
voima pahan valtaa vastaan.
Tahdon elää sinulle,
synnin teiltä varjele.

3.
Valon valtakunnassa
seuraan, Jeesus, sinua.
Anna voimaa aina jatkaa
elämän ja uskon matkaa.
Kiitos kasteen lahjasta!
Johda kohti taivasta.

Rukous 805b – Isä meidän

Rukous 805a – Isä meidän

Laulu 804 – Suojele meitä, Herra, valvoessamme

Simeonin kiitoslaulu (Nunc dimittis)

Antifoni

Kiitoslaulu

Antifoni

Laulu 803 – Kristusta, vapahtajaamme

Marian kiitoslaulu (Magnificat)

Antifoni

Kiitoslaulu

Antifoni

Laulu 801 – Meidän Jumalamme armahtaa meitä hyvyydessään

Sakariaan kiitoslaulu (Benedictus)

Antifoni

Kiitoslaulu

Antifoni

Laulu 800 – Karitsan häiden aika on tullut

E Karitsan häiden aika on tullut. Halleluja, halleluja!

S Karitsan häiden aika on tullut. Halleluja, halleluja!

E He saavat nähdä hänen kasvonsa, heidän otsassaan on hänen nimensä.

S Halleluja, halleluja!

E Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

S Karitsan häiden aika on tullut. Halleluja, halleluja!

Laulu 799 – Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot!

E Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot!
Halleluja, halleluja!

S Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot!
Halleluja, halleluja!

E Tulkaa, kumartukaa maahan, polvistukaamme Herran, Luojamme, eteen.

S Halleluja, halleluja!

E Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

S Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot!
Halleluja, halleluja!

Laulu 798 – Henki auttaa meitä, heikkoja

E Henki auttaa meitä, heikkoja. Halleluja, halleluja!

S Henki auttaa meitä, heikkoja. Halleluja, halleluja!

E Te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin.

S Halleluja, halleluja!

E Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

S Henki auttaa meitä, heikkoja. Halleluja, halleluja!

Laulu 797 – Laulakaa Herralle uusi laulu!

E Laulakaa Herralle uusi laulu! Halleluja, halleluja!

S Laulakaa Herralle uusi laulu! Halleluja, halleluja!

E Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä.

S Halleluja, halleluja!

E Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

S Laulakaa Herralle uusi laulu! Halleluja, halleluja!

Laulu 796 – Armahda minua, Jumala

E Armahda minua, Jumala, armahda minua.

S Armahda minua, Jumala, armahda minua.

E Murtunut mieli on uhrini, särkynyttä sydäntä sinä et hylkää.

S Armahda minua, Jumala, armahda minua.

Laulu 795 – Herra, älä ole kaukana

E Herra, älä ole kaukana, anna voimaa, riennä avuksi.

S Herra, älä ole kaukana, anna voimaa, riennä avuksi.

E Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä.

– kertosäe

E Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

– kertosäe

Laulu 794 – Herra, anna meille apusi!

E Herra, anna meille apusi! Oi Herra, anna menestys!

S Herra, anna meille apusi! Oi Herra, anna menestys!

E Kiittäkää Herraa, hän on hyvä! Iäti kestää hänen armonsa.

– kertosäe

E Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

– kertosäe

Laulu 793 – Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme

E Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme.

S Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme.

E Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.

– kertosäe

E Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

– kertosäe

Laulu 792 – Minä riemuitsen Herrasta

E Minä riemuitsen Herrasta,
iloitsen Jumalastani.

S Minä riemuitsen Herrasta,
iloitsen Jumalastani.

E Herra lohduttaa kansaansa,
hän hoitaa köyhiä lapsiaan.

– kertosäe

E Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

– kertosäe

Laulu 791 – Riemuitkaa, taivaat! Iloitse, maa!

E Riemuitkaa, taivaat! Iloitse, maa!
Ratketkaa riemuun, te vuoret!

S Riemuitkaa, taivaat! Iloitse, maa!
Ratketkaa riemuun, te vuoret!

E Sanokaa tytär Siionille:
katso, sinun pelastajasi saapuu.

– kertosäe

E Kunnia Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

– kertosäe

Laulu 790 – Olkoon rukoukseni edessäsi uhrisavuna

Olkoon rukoukseni edessäsi uhrisavuna,
olkoot kohotetut käteni iltauhri.

Valon rukouksessa

Laulu 789 – Suuri on Herra

Suuri on Herra.
Hän suo palvelijalleen rauhan.

tai

Auta, milloin täältä lähden,
haavais tähden
pyhäin joukkoon joutumaan.
(Virsi 146:4)

Laulu 788 – Herra on ikuinen valosi

Herra on ikuinen valosi,
Jumalasi on sinun kirkkautesi.

tai

Suo, Jeesus, kanssa pyhien
myös meidän kiittää riemuiten.
(Virsi 141:5)

Laulu 787 – Sinä olet tullut avukseni

Sinä olet tullut avukseni.
Minä saan riemuita siipiesi suojassa.

tai

Enkelit ja pyhät taivaan,
riemuvirttä veisatkaa!
(Virsi 179:7)

Laulu 786 – Sydämeni riemuitsee Herrasta

Sydämeni riemuitsee Herrasta,
sieluni ylistää hänen suuruuttaan.

tai

Ylistän Herran nimeä
kaikesta sielustani.
(Virsi 331:1)

tai

Herrassa iloitsen
ja kiitän riemuiten.
On Herran armo vahva
ja iankaikkinen.
(Virsi 456:6)

Laulu 785 – Maan ääriin saakka kiiriköön nimesi

Maan ääriin saakka kiiriköön nimesi, Jumala!
Sinun kätesi on hyvyyttä täynnä.

tai

Vapaana sanan loistaa
suo, Herra, ääriin maan.
(Virsi 186:6)

Laulu 784 – Jumala on turvamme

Jumala on turvamme ja linnamme,
auttajamme hädän hetkellä.

tai

Jumala ompi linnamme
ja vahva turva aivan.
(Virsi 170:1)

Laulu 783 – Ylistetty olkoon Pyhä Kolminaisuus

Ylistetty olkoon Pyhä Kolminaisuus,
hyvä ja armollinen Jumala.

tai

Jumalan kolmiyhteisen
ylistys olkoon iäinen!
(Virsi 277:5)

Laulu 782 – Kun sinä lähetät henkesi

Kun sinä lähetät henkesi,
se luo uutta elämää, se luo uutta elämää.

tai

Oi Pyhä Henki, riennä,
Kristusta kirkasta.
(Virsi 445:1)

tai

Sytyttäen Hengen liekin
Jeesus meitä johdattaa.
Mihin tehtäviin hän viekin,
ne hän meille valmistaa.
(Virsi 437:2)

Laulu 781 – Laulakaa Herralle uusi laulu

Laulakaa Herralle uusi laulu.
Halleluja, halleluja.

tai

Herää, sydän, aukaise
portit riemun Hengelle!
(Virsi 569:3)

tai

Ei laulamasta lakkaa
nyt sielu iloissaan,
kun murheen maassa alkaa
jo uutta virttä saan.
(Virsi 337:2)

Laulu 780 – Halleluja

Halleluja, halleluja,
halleluja, halleluja!

tai

Halleluja, Vapahtaja
kuoleman on voittanut!
(Virsi 339:2)

tai

Halleluja, halleluja, halleluja!
(Virsi 85:1)

Laulu 779 – Jumalani, Jumalani

Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut,
miksi hylkäsit minut?

tai

”Eeli, lama sabaktani!”
vaivoissasi valitit,
”Jumalani, Jumalani,
miksi minut hylkäsit!”
(Virsi 66:5)

tai

Vain kuolemas on turvani,
veresi puhtauteni,
vapauteni vaivas.
(Virsi 316:3)

Laulu 778 – Iäti muistettavia ovat ihmeet

Iäti muistettavia ovat ihmeet,
jotka Herra on tehnyt.

tai

Jeesuksen muisto ihana
on mieltä ilahduttava.
(Virsi 300:1)

Laulu 777 – Hoosianna! Siunattu olkoon hän

Hoosianna! Siunattu olkoon hän,
joka tulee Herran nimessä! Hoosianna!

tai

Oi terve, auttajamme,
kärsivä Messias
ja orjantappuroilla
kruunattu kuningas!
(Virsi 60:4)

Laulu 776 – Hanki minulle oikeutta, Jumala

Hanki minulle oikeutta, Jumala.
Lähetä valosi ja totuutesi.

tai

Oi Jeesus Kristus armias,
valosi anna koittaa.
(Virsi 132:2)

tai

Lähetä meille nyt
armosi, totuutesi.
(Virsi 255:4)

Laulu 775 – Onnellisia ne

Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta,
voimansa sinusta.

tai

Herran huomaan uskon elämäni,
hän suo voimansa ja neuvonsa.
(Virsi 338:2)

Laulu 774 – Käänny puoleeni, Herra

Käänny puoleeni, Herra,
ja ole minulle armollinen,
käänny puoleeni, Herra,
ja ole minulle armollinen.

tai

Oi Herra, korvas kallista,
puoleeni jälleen käänny.
(Virsi 350:1)

Laulu 773 – Ole minulle kallio

Ole minulle kallio,
jonka suojaan saan paeta.

tai

Siionin muuri ei sortua saata,
kun peruskallio Jeesus on sen.
(Virsi 173:5)

Laulu 772 – Nouse auttamaan meitä

Nouse auttamaan meitä, Herra,
lunasta meidät armosi tähden.

tai

Ah riennä, Jeesus, apuhun,
kun olet lunastanut mun.
(Virsi 358:1)

Laulu 771 – Kiittäkää Herraa

Kiittäkää Herraa,
kertokaa kansoille hänen suurista teoistaan!

tai

Kaikille kerron ihmeitä
korkean kuninkaani.
(Virsi 331:1)

Laulu 770 – Tulkaa, kumartukaamme maahan

Tulkaa, kumartukaamme maahan,
polvistukaamme Kristuksen, Herramme eteen.

tai

Siis kumartamaan tulkaa,
siis kumartamaan tulkaa,
siis kumartamaan tulkaa Herraamme!
(Virsi 27:4)

tai

Sanan valon anna paistaa,
kaikki kansat tavoittaa.
(Virsi 46:6)

Laulu 769 – Jumalan sädehtivä kirkkaus

Jumalan sädehtivä kirkkaus, Jeesus Kristus.
Hän on täynnä armoa ja totuutta.

tai

Jeesus, valo maailman,
sydämiimme aina loista.
(Virsi 201a:3)

Laulu 768 – Sana tuli lihaksi

Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.

tai

Syntyi tänne Jumala
neitsehestä puhtaasta.
(Virsi 19:1)

tai

Neitsyestä maailmaan
syntyi Jumalamme.
(Virsi 17:3)

tai

Isä antoi armossaan
ainoansa päälle maan
pelastajaksemme.
(Virsi 17:1)

tai

Kiitos olkoon Jumalan,
kun hän saapui Pojassaan
armahtamaan luotujaan.
(Virsi 19:1)

Laulu 767 – Katso, pimeys peittää maan

Katso, pimeys peittää maan,
mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi.

tai

Ilon päivä verraton
koitti maailmalle.
(Virsi 17:1)

Laulu 766 – Iloitkaa aina Herrassa!

 

Iloitkaa aina Herrassa!
Herra on jo lähellä.

tai

Iloitse, kaikki kansa,
nyt armon aikana.
(Virsi 10:1)

Laulu 765 – Iloitse, tytär Siion

Iloitse, tytär Siion,
riemuitse, tytär Jerusalem!
Kirkkauden kuningas tulee.

tai

Hoosianna! Kaikki maa
laulakoon: Halleluja!
(Virsi 3:6)

tai

Jo katsele,
tytär Siion, kirkkauttaan
ja riemuitse
ja kuuluta laupeuttaan!
(Virsi 6:1)

Laulu 764 – Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi

Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi,
Herra Sebaot!

tai

Oi, kuinka ihana
on huonees, Jumala!
(Virsi 200:1)

tai

On autuas, ken olla saa
Jumalan kartanoissa.
(Virsi 572:5)

Laulu 763 – Minä laulan kiitosta Herralle

Minä laulan kiitosta Herralle,
hän pitää minusta huolen.

tai

Sieluni, nyt kiitä Herraa,
lunastajaa, luojaasi!
(Virsi 461:6)

Laulu 762 – Hyvä on Herra!

Hyvä on Herra!
Iäti kestää hänen armonsa.

tai

Nyt kiittäkää! On Herra hyvä,
on armoliitto ikuinen.
(Virsi 199:1)

Laulu 761 – Hyvä on Herraa kiittää

Hyvä on Herraa kiittää,
laulaa ylistystä nimellesi, korkein.

tai

Yhdessä nyt laulakaamme
Jeesukselle kiitosta.
(Virsi 235:4)

tai

Nyt kiitä, sielu, Herraa
ja hänen pyhää nimeään.
(Virsi 323:1)

tai

Ylistän Herran nimeä
kaikesta sielustani.
(Virsi 331:1)

Laulu 760 – Palvelkaa Herraa iloiten

Ensimmäinen adventtisunnuntai

E  Palvelkaa Herraa iloiten.
S  Häntä me kiitämme riemuiten.
E  Juhlivaan kansaan me liitymme.
S  Kuningas saapuu luoksemme.
E  Kristus on meidän Herramme.
S  Laulamme hoosianna.

Joulu

E  Palvelkaa Herraa iloiten.
S  Häntä me kiitämme riemuiten.
E  Suurinta ihmettä katsomme:
S  Jeesus on syntynyt luoksemme.
E  Enkelten kuoroon yhdymme:
S  Kunnia, kunnia Herran!

Pääsiäinen

E  Palvelkaa Herraa iloiten.
S  Häntä me kiitämme riemuiten.
E  Kaikuu jo tyhjältä haudalta:
S  Kristus on noussut kuolleista!
E  Hän elää aina kanssamme.
S  Jeesus on elämän Herra!

Helluntai

E  Palvelkaa Herraa iloiten.
S  Häntä me kiitämme riemuiten.
E  Jumala lähetti Henkensä.
S  Herra on kansansa keskellä.
E  Henki luo uskon sydämiin.
S  Me saamme ilon ja rauhan.

Mikkelinpäivä

E  Palvelkaa Herraa iloiten.
S  Häntä me kiitämme riemuiten.
E  Jumala lähettää enkelit.
S  Apunsa meille he antavat.
E  Enkelten kanssa me laulamme.
S  Ylistys soi Jumalalle.

Perheen sunnuntai

E  Palvelkaa Herraa iloiten.
S  Häntä me kiitämme riemuiten.
E  Jeesus on ystävä lapsien.
S  Taivas on lasten kaltaisten.
E  Syliinsä meidät nostaa hän.
S  Hän tahtoo siunata meitä

Laulu 759 – Tuo lehvää öljypuiden

1.
Tuo lehvää öljypuiden
kyyhkynen nokassaan.
On eläinsuku suuri
Nooalla arkissaan.
Riemuitse, Suomen kansa,
ja Herraa armostansa
ylistä palvoen.

2.
Nyt vuoren huippu peittyy,
kun tulva kohoaa,
vaan pilvet hälvenevät,
taas taivas sarastaa.
Riemuitse, Suomen kansa,
ja Herraa armostansa
ylistä palvoen.

3.
Oi ihme suuri Luojan,
kun arkki pelastuu,
vaan Herran vihan alla
muu kaikki tuhoutuu.
Riemuitse, Suomen kansa,
ja Herraa armostansa
ylistä palvoen.

4.
Mies saapui Englannista
uskoa kylvämään,
hän, opettaja Suomen,
sai kansaa kääntymään.
Riemuitse, Suomen kansa,
ja Herraa armostansa
ylistä palvoen.

5.
Upsalan hiippakuntaa
hän johti Ruotsissa.
Rinnallaan pyhä Eerik
hän kylvi uskoa.
Riemuitse, Suomen kansa,
ja Herraa armostansa
ylistä palvoen.

6.
Oi, rakkauden tulta,
se kuinka hehkuikaan!
Ja totuus heitä johti,
myös armo voimallaan.
Riemuitse, Suomen kansa,
ja Herraa armostansa
ylistä palvoen.

7.
He laivan Suomen rantaan
iloiten laskivat,
taittoivat taikauskon
ja voiton hankkivat.
Riemuitse, Suomen kansa,
ja Herraa armostansa
ylistä palvoen.

8.
Vaan opettaja uskon
vaaroihin antautui,
kun viesti hänen töistään
laajalle kantautui.
Riemuitse, Suomen kansa,
ja Herraa armostansa
ylistä palvoen.

9.
Laivansa käänsi Eerik
ja kotiin matkasi.
Jäi maahan piispa Henrik
ja kansaa opetti.
Riemuitse, Suomen kansa,
ja Herraa armostansa
ylistä palvoen.

10.
Hän voitti kuolemallaan
marttyyrin seppeleen,
kun pyöveli niin julma
sai hänet uhrikseen.
Riemuitse, Suomen kansa,
ja Herraa armostansa
ylistä palvoen.

11.
Isältään rauhaa Kristus
maallemme pyytäköön!
Herraansa kansa täällä
uskossaan kiittäköön.
Riemuitse, Suomen kansa,
ja Herraa armostansa
ylistä palvoen.

Laulu 758 – Pyhä Jumala, pyhä Väkevä

Pyhä Jumala,
pyhä Väkevä,
pyhä Kuolematon,
armahda meitä.

Laulu 757 – Pyhä risti kärsimyksen

1.
Pyhä risti kärsimyksen,
jalompi kuin kaunein puu,
joka kantaa lehvää, kukkaa,
mutta viimein lakastuu.
Kannat taakkaa suloisinta,
sinä ainut toivonpuu.

2.
Laula, sydän, taistelusta
voitokkaasta Jeesuksen.
Hän sai voiton ristinpuulla,
hän toi rauhan ikuisen.
Hän on vahva jalopeura,
uhrilammas hiljainen.

3.
Kielletystä puusta maistoi
ensimmäinen ihminen.
Siitä asti ihmissuku
syntiin oli syyllinen.
Risti kantoi Vapahtajaa,
sovittajaa syntien.

4.
Ruoskat häntä sivaltavat,
pilkka iskee voimallaan.
Piikkikruunu, ristin naulat
veren saavat vuotamaan.
Siinä virta puhdistava
puhjennut on päälle maan.

5.
Pyhä risti! Nauloissasi
kuoli kuolon voittaja.
Yksin Kristukselle kuuluu
ylistys ja kunnia.
Kaikki kansat saavat nähdä
sinut voitonlippuna.

Laulu 756 – Oi saavu jo, Immanuel

1.
Oi saavu jo, Immanuel,
ja täytä toivo kansojen.
Käy, Kuninkaamme, päälle maan,
näin riennä meitä auttamaan.
Jo riemuitkaa!
On Luojamme
nyt Kristuksessa kanssamme.

2.
Oi viisautta Herran suun,
sen voima voittaa kaiken muun.
Loit maan ja taivaan kaikkineen,
tie neuvo meille viisauteen.
Jo riemuitkaa!
On Luojamme
nyt Kristuksessa kanssamme.

3.
Oi pyhä armon Jumala,
lain annoit Siinainvuorella.
Opeta meille tahtosi,
johdata tiellä armosi.
Jo riemuitkaa!
On Luojamme
nyt Kristuksessa kanssamme.

4.
Oi verso suvun Daavidin,
luo valoasi kansoihin.
Me syvyydestä huudamme:
Pois ota raskaat kuormamme!
Jo riemuitkaa!
On Luojamme
nyt Kristuksessa kanssamme.

5.
Oi päästä, avain Daavidin,
myös meidät taivaan saleihin.
Oi, avaa kuolon vankila,
sen vangit valoon johdata.
Jo riemuitkaa!
On Luojamme
nyt Kristuksessa kanssamme.

6.
Oi vanhurskauden aurinko,
oi aamunkoitto, nouse jo.
Ikuinen valo loistava,
pois yö ja tuska karkota.
Jo riemuitkaa!
On Luojamme
nyt Kristuksessa kanssamme.

7.
Oi hallitsija kansojen,
tuo rauha maahan ihmisten.
Oi, luotujasi armahda
ja kansaksesi rakenna.
Jo riemuitkaa!
On Luojamme
nyt Kristuksessa kanssamme.

Laulu 755b – Oi, ilon lähde ja aurinkomme

1.
Oi, ilon lähde
ja aurinkomme,
säteily taivaisen kirkkauden.
Herramme Kristus,
näin meille loistat
valoa Luojamme ikuisen.

2.
Pois päivä laskee,
vaan iltaan syttyy
kirkkaus päivääkin kirkkaampi.
Me kumarramme
maan, taivaan Luojaa,
Poikaa ja Henkeä iäti.

3.
Jumalan Poika,
myös luomakunta
sinua kaikkineen ylistää.
Toivoon sen suljet,
se kiittää siitä
valossa kantaen elämää.

Laulu 755a – Oi, ilon lähde ja aurinkomme

1.
Oi, ilon lähde
ja aurinkomme,
säteily taivaisen kirkkauden.
Herramme Kristus,
näin meille loistat
valoa Luojamme ikuisen.

2.
Pois päivä laskee,
vaan iltaan syttyy
kirkkaus päivääkin kirkkaampi.
Me kumarramme
maan, taivaan Luojaa,
Poikaa ja Henkeä iäti.

3.
Jumalan Poika,
myös luomakunta
sinua kaikkineen ylistää.
Toivoon sen suljet,
se kiittää siitä
valossa kantaen elämää.

Laulu 754 – Kun päivä painuu levolle

1.
Kun päivä painuu levolle,
pyydämme pyhä Luojamme,
sinulta rauhaa sielulle
ja varjelusta ruumiille.

2.
Pois pahat unet karkota
ja öiset haamut hajota,
huoltemme kuorma huojenna
ja murhemieli murenna.

3.
Oi rakas Isä, suloinen,
ja Poika, Isän vertainen,
ja Henki, puolustajamme,
haltuusi kaiken annamme.

Laulu 753 – Herrani suuruutta nyt ylistän

1.
Herrani suuruutta nyt ylistän,
Jumalan, auttajani väkevän.
Vapahtajaani kiitän iloiten
ja hänen armotöistään riemuitsen.

2.
On voimallinen armon Jumala,
saan autuaana häntä palvella.
Hän minun puoleeni on katsonut
ja minut tehtäväänsä valinnut.

3.
On Herran nimi pyhä, ikuinen,
sen voima kantaa halki aikojen.
Hän pelkäävilleen laupeutensa
polvesta polveen antaa runsaana.

4.
Näin Herran teot ovat väkevät,
hän vastustajat kaataa ylpeät,
hän istuimilta syöksee mahtavat
ja nostaa nöyrät, köyhät, alimmat.

5.
Hän hyvyydessään ruokkii nälkäiset,
vaan lähettää pois rikkaat, kylläiset.
Hän pitää aina huolta kansastaan
ja muistaa sitä lupauksillaan.

6.
Ajasta aikaan kiitos kohotkoon,
Isälle, Jumalalle kaikukoon.
Jumalan laupeus on loputon,
iäti uskollinen Herra on.

Laulu 752 – Oi pyhä Kolmiyhteinen

1.
Oi pyhä Kolmiyhteinen,
Jumala, Yksi, iäinen!
Taas laskiessa auringon
valosi riemunamme on.

2.
Ja jälleen aamun koitossa
me ylistämme sinua.
Öin päivin köyhä laulumme
sinulle nousee, Herramme.

3.
Sinulle, Isä Jumala,
sinulle, Poika ainoa,
sinulle, Henki totuuden,
yhdessä tuomme kiitoksen.

Laulu 751 – Soikoon kiitos Jumalalle

1.
Soikoon kiitos Jumalalle,
Herrallemme kunnia!
Hän on meihin katseen luonut,
lunastanut kansansa.
Pelastajan väkevän
nostanut on meille hän,
täyttänyt on lupauksen,
profeettojen julistuksen.

2.
Hän on meidät vapahtanut
vihollisten vallasta,
laupeuden osoittanut,
uskollinen Jumala.
Liiton kanssa isien
hän on tehnyt ikuisen,
eikä unohtanut Herra
valaa, jonka vannoi kerran.

3.
Palvella me häntä saamme
pelotta ja vapaina,
pyhinä ja vanhurskaina
päivinämme kaikkina.
Hänen edessänsä on
vihamies niin voimaton.
Käsi sen ei meihin yllä,
Herra meitä suojaa kyllä.

4.
Tätä lasta, Johannesta,
profeetaksi kutsutaan.
Herran edellä hän kulkee,
lähtee tietä raivaamaan.
Niin saa kansa tuntea
pelastuksen lahjana.
Herran armo meitä kantaa,
anteeksi hän synnit antaa.

5.
Jumalamme hyvyydessään
kansaansa näin armahtaa:
Aamun koiton korkeudesta
näkee kuolon varjon maa.
Rauhan tielle jalkamme
ohjaa kirkas valo se.
Kiittäkäämme Jumalaamme,
avun häneltä me saamme.

Laulu 750 – Ylistetty olkoon Herra

1.
Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala!
Ylistetty olkoon Herra, armollinen Auttaja!
Meille pelastuksen antoi, lupaus nyt toteutuu.
Profeettojen kautta meille puhunut on Herran suu.

2.
Hän on meidät pelastanut vihollisten vallasta,
laupeuttaan osoittanut, uskollinen Jumala.
Pitänyt on pyhän liiton, valan, jonka vannoi hän.
Vapaina me palvelemme Herraa halki elämän.

3.
Lapsi, sinä tietä näytät, edellä käyt kulkemaan.
Sinä johdat Herran kansan pelastuksen tuntemaan.
Jumalamme hyvyydessään yhä meitä armahtaa.
Korkeudesta aamun koitto keskellemme kajastaa.

Teksti 749 – Kasteen armon, lahjan taivahasta

1.
Kasteen armon, lahjan taivahasta
pieni lapsi omaksensa saa.
Siunaa, Jeesus, armollasi lasta,
anna voimaa häntä rakastaa.

2.
Kiitos, Herra, että rakkautta
toisillemme saamme osoittaa.
Anna rauhaa, anna viisautta
koti kristillinen rakentaa.

3.
Aika vaihtuu iankaikkisuuteen,
lohdutusta sydän odottaa.
Uskoen se katsoo eloon uuteen,
siellä siintää toivon, rauhan maa.

Laulu 748 – Jeesus, meidän perheestä

1.
Jeesus, meidän perheestä
tänään tahdon kiittää.
Moni muisto lämpöinen
meidät yhteen liittää

2.
Välillä kun riidellään,
joku kovin suuttuu.
Auta, että sovuksi
paha mieli muuttuu.

3.
Vanhempaa kun väsyttää,
Jeesus, voimaa anna.
Suuria ja pieniä
sylissäsi kanna.

4.
Anna levon hetkiä.
Turha kiire poista.
Auta, että jokainen
kuuntelisi toista.

5.
Siunaa meidän perhettä,
Jeesus, rukoilemme.
Sinä meidät lahjaksi
annoit toisillemme.

 

Erityisesti perhejumalanpalveluksissa

Laulu 747 – Ympärillä ihmisien

1.
Ympärillä ihmisien
on kirkkauden maa enkeleiden.
Jumalaa ne palvelevat.
Enkelit auttavat meitä.
Jumala lahjoillaan
näin hoitaa lapsiaan.
Herra, me kiitämme enkeleistä.

2.
Enkeli käy ihmisten luo
ja Jumalalta viestiä tuo.
Varjellen hän vierellä on.
Enkelit auttavat meitä.
Jumala lahjoillaan
näin hoitaa lapsiaan.
Herra, me kiitämme enkeleistä.

3.
Enkeliä silmin ei näy,
ja kuitenkin hän edellä käy.
Päivin ja öin johdattaa hän.
Enkelit auttavat meitä.
Jumala lahjoillaan
näin hoitaa lapsiaan.
Herra, me kiitämme enkeleistä.

 

Erityisesti perhejumalanpalveluksissa

Laulu 746 – Keskellämme ihmeellinen

1.
Keskellämme ihmeellinen
ja tutkimaton Hengen työ on.
Sydämiin hän uskoa luo.
Hyvä on Jumalan Henki.
Jumalan Hengelle
kiitosta laulamme.
Henki, tien näytät luo Vapahtajan.

2.
Nöyrä hän on, uskollinen.
Hän murheeseen tuo lohdutuksen.
Jeesuksen luo johdattaa hän.
Hyvä on Jumalan Henki.
Jumalan Hengelle
kiitosta laulamme.
Henki, tien näytät luo Vapahtajan.

3.
Kuin tuuli käy ylitse maan
hän rakastaen suo lahjojaan.
Jokainen näin tehtävän saa.
Hyvä on Jumalan Henki.
Jumalan Hengelle
kiitosta laulamme.
Henki, tien näytät luo Vapahtajan.

 

Erityisesti perhejumalanpalveluksissa

Laulu 745 – Pääsiäiseen herätä saan

1.
Pääsiäiseen herätä saan
ja kirkkauteen valloittavaan.
Herramme ei hautaansa jää.
Jeesus nyt on ylösnoussut.
Ylistys Jumalan,
soi halki maailman:
Jeesus nyt kuoleman voittanut on!

2.
Kivi jo pois vieritettiin,
ja laulumme soi korkeuksiin.
Vapahtaja luonamme on!
Jeesus nyt on ylösnoussut.
Ylistys Jumalan,
soi halki maailman:
Jeesus nyt kuoleman voittanut on!

3.
Enkeli näin viestiä tuo:
Jo kiiruhtakaa murheisten luo.
Kaikkialla kuuluttakaa:
Jeesus nyt on ylösnoussut.
Ylistys Jumalan,
soi halki maailman:
Jeesus nyt kuoleman voittanut on!

 

Erityisesti perhejumalanpalveluksissa

Laulu 744 – On jouluyö ensimmäinen

1.
On jouluyö ensimmäinen.
Nyt Maria sai esikoisen.
Lupaukset täyttyvät näin.
Jumalan kunnia olkoon.
Seimelle saapukaa,
ihmettä katsokaa!
Jeesus näin rauhansa kansoille tuo.

2.
Keskellä yön pimeyden
nyt kirkkaus on ihmeellinen.
Ylistys soi enkeleiden:
Jumalan kunnia olkoon.
Seimelle saapukaa,
ihmettä katsokaa!
Jeesus näin rauhansa kansoille tuo.

3.
Oppaanamme lapsi nyt on,
ja ilomme on sammumaton.
Kaikille hän tuo sovinnon.
Jumalan kunnia olkoon.
Seimelle saapukaa,
ihmettä katsokaa!
Jeesus näin rauhansa kansoille tuo.

 

Erityisesti perhejumalanpalveluksessa

Laulu 743 – Jeesus, kutsut minutkin

1.
Jeesus, kutsut minutkin
luokse juhlapöydän.
Sieltä uutta voimaa saan,
sieltä ilon löydän.

2.
Leivässä ja viinissä
kohtaan sinut, Herran.
Tahdon muistaa sinua,
niin kuin toivoit kerran.

3.
Ymmärrä ei viisainkaan
suurta salaisuutta:
Tässä juhlapöydässä
tahdot luoda uutta.

4.
Annat synnit anteeksi,
hoidat väsyneitä,
kosketat ja rakastat
monin tavoin meitä.

5.
Sinä annoit itsesi
ihmislasten tähden.
Siksi, Jeesus, kanssasi
arkipäivään lähden.

 

Erityisesti perhejumalanpalveluksissa

Teksti 742 – Pyhä ja puhdas Vapahtaja

1.
Pyhä ja puhdas Vapahtaja,
Kristus, Jumalan Karitsa.
Itsesi annoit maailmalle,
saavuit leiväksi nälkäämme.

2.
Pyhä ja puhdas Vapahtaja,
Kristus, Jumalan Karitsa.
Itsesi annoit maailmalle,
saavuit juomaksi janoomme.

3.
Pyhä ja puhdas Vapahtaja,
Kristus, Jumalan Karitsa.
Itsesi annoit maailmalle,
maksoit, viaton, velkamme.

Laulu 741 – Kristus, Jumalan Karitsa (ei verkkojulkaisua)

Teksti 740 – Jumalan Karitsa, syntien kantaja

1.
Jumalan Karitsa, syntien kantaja,
ainoa auttaja, anteeksiantaja,
kuule ja armahda meitä.

2.
Jumalan Karitsa, puhdas ja viaton,
itsesi lahjoitat, sinussa armo on,
kuule ja armahda meitä.

3.
Jumalan Karitsa, syntisten ystävä,
uhrisi meille on ikuinen elämä.
Rauhasi lahjoita meille.

Teksti 739 – Jumalan Karitsa, pelasta

1.
Jumalan Karitsa,
pelasta, armahda!
Sinä maailman synnin kannoit,
sinä ristillä uhrin annoit
kaikkien puolesta.

2.
Jumalan Karitsa,
rauhasi lahjoita!
Sinä maailman synnin kannoit,
sinä elämän meille annoit,
kuoleman voittaja.

Laulu 738 – Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot! (ei verkkojulkaisua)

Teksti 737 – Oi suuri Jumalamme

1.
Oi suuri Jumalamme,
nimesi pyhä on.
Koko maailmamme täyttää
kirkkaus suunnaton.
Laulavat kunniaasi
meret ja metsän puut,
taivaiden enkeljoukot
ja ihmislasten suut.

2.
Oi suuri Auttajamme,
kiitetty nyt on hän,
joka Herran nimeen saapuu
ja antaa elämän.
Nyt kaikuu hoosianna.
Se korkeuksissa soi.
Jo kiittää luomakunta.
Hän avun meille toi.

Teksti 736 – Pyhä olet, Jumalamme

1.
Pyhä olet, Jumalamme,
ihmeellinen, ikuinen.
Maa on täynnä kunniaasi
kirkkautta säteillen.

2.
Hoosianna korkeuksissa!
Siunattu nyt olkoon hän,
joka Herran nimeen saapuu,
antaa meille elämän.

Teksti 735 – Pyhä, pyhä, pyhä! kaikuu kaikki maa

1.
Pyhä, pyhä, pyhä! kaikuu kaikki maa.
Kaikkivaltiasta, kansat, palvokaa.
Pyhyytensä näyttää Herra voimassaan,
maan ja taivaan täyttää kirkkaudellaan.

2.
Hoosianna! soikoon kautta kansojen,
kuninkaamme saapuu luokse ihmisten.
Siunattu hän olkoon, hän on auttaja.
Hoosianna soikoon korkeuksissa!

Teksti 734 – Uskon Isään Jumalaan, Luojaan

1.
Uskon Isään Jumalaan,
Luojaan taivaan, Luojaan maan.
Kaikki valta hänen on
ja viisaus loputon.
Yöllä sekä päivällä
hän on meitä lähellä.
Tietämme hän johdattaa
ja avun tarjoaa.
Uskon yhteen Jumalaan
kolmiyhteiseen,
Isään, Poikaan ainoaan
ja Henkeen ikuiseen.

2.
Uskon Poikaan ainoaan,
Jeesukseen, Vapahtajaan,
joka saapui maailmaan
meitä auttamaan.
Vapahtajaa pilkattiin,
hänet ristiinnaulittiin.
Puolestamme kuoli hän.
Me saimme elämän.
Uskon yhteen Jumalaan
kolmiyhteiseen,
Isään, Poikaan ainoaan
ja Henkeen ikuiseen.

3.
Uskon Pyhän Hengen työn.
Henki johtaa halki yön.
Jeesuksen luo meidät tuo
ja uskon meihin luo.
Henki meitä opettaa,
totuudesta muistuttaa.
Usko meissä kasvaa saa,
kun hän sen vahvistaa.
Uskon yhteen Jumalaan
kolmiyhteiseen,
Isään, Poikaan ainoaan
ja Henkeen ikuiseen.

 

Erityisesti perhejumalanpalveluksissa

Laulu 733 – Uskon Isään Jumalaan

1.
Uskon Isään Jumalaan,
kaiken hyvän antajaan.
Hän on luonut ihmisen,
maailman ja ihmeet sen.

2.
Uskon Poikaan, Jeesukseen,
Vapahtajaan rakkaaseen.
Keskellemme syntyi hän,
tuntee ihmiselämän.

3.Jeesus kuoli, haudattiin,
astui ylös taivaisiin.
Syntimme hän sovitti,
kaiken saamme anteeksi.

4.
Uskon Henkeen totuuden.
Hän on Henki rakkauden.
Hän luo uutta elämää,
uskon meissä herättää.

5.
Tämän uskon turvissa
elän seurakunnassa.
Taivas maata koskettaa,
usko ilon lahjoittaa.

 

Erityisesti perhejumalanpalveluksissa

Laulu 732 – Uskon Isään kaikkivoipaan

1.
Uskon Isään kaikkivoipaan,
uskon yhteen Jumalaan,
maan ja taivaan suureen Luojaan,
luomakunnan kaitsijaan.
Kaiken hän on luonut kyllä,
kaikkeen silmämme ei yllä.

2.
Uskon Poikaan ainokaiseen,
yhteen Herraan Jeesukseen,
ennen aikaa syntyneeseen
Jumalaan ja Valkeuteen.
Hän on itse Jumalasta,
syntyi neitsyt Mariasta.

3.
Ihmiseksi hän on tullut,
autuudeksi taivaasta.
Kuolollaan löi kuolon vallat,
nousi ylös kuolleista.
Kirkkauteen noussut Herra
tuomiolle saapuu kerran.

4.
Uskon Henkeen, Lohduttajaan,
eläväksi tekijään,
Isän, Pojan kirkastajaan,
Herraan heistä lähtevään.
Hän myös uskon lahjan antaa,
sanallaan hän meitä kantaa.

5.
Uskon Herran seurakunnan,
kirkon apostolisen,
Pyhän Hengen perustaman,
yhden, pyhän, yhteisen.
Kaste meidät siihen liittää,
armo ikuisesti riittää.

6.
Uskon Isään, Poikaan, Henkeen,
uskon yhteen Jumalaan.
Usko meidät liittää yhteen,
johtaa taivaan kunniaan.
Kuolleista me nousta saamme
ylistämään Jumalaamme.

Laulu 731 – Me tunnustamme kaiken Luojan

1.
Me tunnustamme kaiken Luojan,
uskomme Isään, yhteen Jumalaan.
Hän yksin Kaikkivaltiaana
on luonut sanallansa taivaan maan.
Näin luonut on hän kaikki näkyvät
ja kaikki meille näkymättömät.

2.
Me uskomme myös Jeesukseemme,
hän Jumalan on Poika ainoa.
Hän ennen aikoja on ollut,
hän Valkeus on Valkeudesta.
Me Kristuksessa tosi Jumalaa
nyt saamme lähestyä, rakastaa.

3.
Hän saapui tänne ihmiseksi,
hän syntyi syliin neitsyt Marian.
Näin lihaksi on tullut Sana
ja tuonut pelastuksen suurimman.
Hän jätti taivaan, ristin otti hän
ja maailmalle antoi elämän.

4.
Hän, Kristus, kärsi puolestamme
ja kuoli ristinpuussa, haudattiin,
vaan nousi ylös voittajana
ja astui Isän luokse taivaisiin.
Ja tuomiolle kirkkaudessaan
hän saapuu, kantaa valtaa Kuninkaan.

5.
Me uskomme myös Henkeen, Herraan,
hän lähtee Isästä ja Pojasta.
Hän eläväksi kuolleen tekee,
hän uutta luo ja puhuu sanassa.
On Jumalamme kolmiyhteinen,
maa, taivas kumartaa, tuo kiitoksen.

6.
Me uskomme myös seurakunnan,
yhden ja pyhän, apostolisen.
Me tunnustamme yhden kasteen
anteeksiantamukseen uskoen.
Ja kerran saamme nousta kuolleista,
kirkkaina taivaan juhlaan astua.

Teksti 730 – Me ylistämme sinua

1.
Me ylistämme sinua,
Isä Jumala,
kun sinä annat elämän
ja hoidat kaikkia.
Me ylistämme sinua,
Isä ihmisten,
kun annoit meille Poikasi
ja ilon ikuisen.

2.
Me ylistämme sinua,
Jeesus, veljemme,
kun synnyit ihmislapseksi
ja saavuit luoksemme.
Me ylistämme sinua,
Jeesus, Herramme,
kun sinä annoit henkesi
myös meidän vuoksemme.

3.
Me ylistämme sinua,
Henki totuuden
kun meissä uskon synnytät
ja annat kasvaa sen.
Me ylistämme sinua,
Henki rakkauden,
kun sinä meitä johdatat
luo Herran Jeesuksen.

Laulu 729 – Isä, Kaikkivaltias

1.
Isä, Kaikkivaltias,
Herra, taivaan Kuningas!
Sinua me kumarramme,
ylistämme laulullamme,
suuri Jumalamme.

2.
Kristus, Poika Jumalan,
synnin kannat maailman.
Armahda, oi Jeesuksemme!
Ota vastaan kiitoksemme,
tule turvaksemme.

3.Jeesus, Herra ainoa,
pyhä, korkein kaikista,
ylistetty Hengen kanssa!
Isälle tuo kiitostansa
kansa riemuissansa.

 

Erityisesti perhejumalanpalveluksissa

Laulu 728 – Sinulle kiitos, kunnia

1.
Sinulle kiitos, kunnia,
oi Herra, Jumalamme!
Me ylistämme sinua,
palvomme, kumarramme.
Sinulle, taivaan kuningas
ja Isä Kaikkivaltias,
me tuomme kiitoksemme.

2.
Oi Kristus, Poika Jumalan,
itsesi meille annat
ja uhritiellä Karitsan
maailman synnin kannat.
Oi Jeesus, meitä armahda!
Ja Isän luona taivaassa
pyyntömme ota vastaan.

3.
Vain sinä Herra ainoa!
Vain sinä yksin pyhä!
Ja sinä, korkein kaikista,
johdatat meitä yhä.
Nyt kunniassa Isäsi
ja Hengen kanssa iäti
hallitset, Herra Jeesus.

Laulu 727 – Me ylistämme Jumalaa

1.
Me ylistämme Jumalaa,
Isäämme taivaallista.
Ja luomakunta kumartaa
Luojaansa voimallista.
On kaiken yllä kirkkaus,
ja Herran pyhyys, rakkaus
säteilee kaikkialle.

2.
Me ylistämme Jeesusta,
hän syntyi veljeksemme.
Hänessä itse Jumala
näin tuli keskellemme.
On kaiken yllä kirkkaus,
on Kristus taivaan vastaus
kansalle kaipaavalle.

3.
Me ylistämme Kristusta
Karitsan uhritiestä.
Maa, taivas kiittää voitosta
kärsivää ristin miestä.
On kaiken yllä kirkkaus,
ja aamu, ylösnousemus
tuo toivon maailmalle.

4.
Me ylistämme Henkeä,
ihmettä, salaisuutta.
Hän elämän tuo ylhäältä,
sanalla luo hän uutta.
On kaiken yllä kirkkaus,
ja Hengen voima, valkeus
luo tietään kaikkialle.

Laulu 726 – Sinua me kiitämme

1.
Sinua me kiitämme, sinua ylistämme.
Sinua me palvomme, voimastasi laulamme.

2.
Istuimesi eteen me kiitosuhrin kannamme,
taivaallinen Kuningas, Isä, Kaikkivaltias.

3.
Herra, Poika ainoa, Jeesus, uhrikaritsa,
syntiemme kantaja, Kristus, meitä armahda!

4.
Syntiemme kantaja, kuule meitä armossa!
Istut Isän rinnalla, siellä meitä puolusta!

5.
Pyhä olet ainoa, Herra olet ainoa,
Korkein olet ainoa, Jeesus Kristus, Jumala!

6.
Pyhän Hengen voimassa, Isän kirkkaudessa
Kristus, Poika Jumalan, saakoon kaiken kunnian!

 

Voidaan laulaa myös virren 16 tai 332 sävelmillä.

Laulu 725 – Soi Jumalalle, Korkeimmalle kunnia (ei verkkojulkaisua)

Teksti 724 – Kunnia sinulle olkoon

Kunnia sinulle olkoon,
ikuinen Jumala.
Rauha ja rakkaus saakoon
maan päällä vallita.

Teksti 723 – Jumalan on kunnia korkeuksissa

Jumalan on kunnia korkeuksissa.
Ihmisillä päällä maan
rauha hänen lahjanaan.

Teksti 722 – Isä, Luojamme taivaassa

1.
Isä, Luojamme taivaassa,
pyhä ja ikuinen Jumala.
Kuule ja armahda meitä.

2.
Jeesus, Herramme ainoa,
synnin ja kuoleman voittaja.
Kuule ja armahda meitä.

3.
Isä, Luojamme taivaassa,
kaikkien luotujen auttaja.
Kuule ja armahda meitä.

Laulu 721 – Armahda meitä, Herra Jumalamme!

1.
Armahda meitä, Herra Jumalamme!
Laupeuteesi, Isä, vetoamme.

2.
Armahda, Kristus, tuomiomme poista!
Ristiltä armon kirkkautta loista.

3.
Armahda meitä, Herra Jumalamme!
Henkesi puhtautta janoamme.

Laulu 720 – Jeesus, meidän veljemme

1.
Jeesus, meidän veljemme,
pelastaja ihmisten.
Sinä tunnet syntimme.
Anna kaikki anteeksi.
Herra, armahda.

2.
Rakas Vapahtajamme,
aina meitä armahdat,
pahat teot unohdat,
elämämme uudistat.
Kristus, armahda.

3.
Jeesus, meidän Herramme,
ylistämme sinua
armosta ja avusta.
Täytä meidät ilolla.
Herra, armahda.

Erityisesti perhejumalanpalveluksessa

Rukous 719 – Litania

Litania

Rukous 718 – Pyhä Jumala, pyhä Väkevä

Pyhä Jumala -rukous (Trishagion)

E    Me rukoilemme sinulta sielumme pelastusta,
seurakuntasi leviämistä yli koko maanpiirin,
kaikkien uskovien yhteyttä,
suojelustasi tälle huoneelle ja kaikille,
jotka tänne tulevat,
sinun mielesi mukaisia paimenia ja sielunhoitajia,
Henkesi synnyttämää elämää sanan ja sakramenttien kautta.

E    Anna rauhasi sydämiimme ja koteihimme,
nuorisolle voimaa vaeltaa sinun tietäsi,
rauhaa maailman kansoille,
oikeutta ja vanhurskautta maan päälle,
viisasta johdatustasi tasavallan presidentille,
siunausta ja varjelusta maallemme ja kansallemme,
kaikkia elämämme tarpeita.

E    Anna tukesi ja apusi sairaille,
pelastus hädässä ja vaarassa oleville,
kestävyyttä niille, jotka kärsivät uskonsa tähden,
armollista läsnäoloasi siellä,
missä suru ja kärsimys asuu.
[Muista niitä lähimmäisiämme,
joiden puolesta on pyydetty seurakuntasi esirukousta.]
Anna autuaallinen kuolema ja riemullinen jälleennäkeminen
poisnukkuneiden rakkaittemme kanssa.

Teksti 717 – Ylistä Herraa, minun sieluni

Ylistä Herraa, minun sieluni,
ja kaikki mitä minussa on,
ylistä hänen pyhää nimeään.
Ylistä Herraa, minun sieluni,
älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.
Hän antaa anteeksi kaikki syntini
ja parantaa kaikki sairauteni.
Hän päästää minut kuoleman otteesta
ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella.

Teksti 716 – Jumala, Isämme

Jumala, Isämme,
me kiitämme sinua siitä,
että Jeesus Kristus on avannut tien sinun luoksesi.
Vahvista uskoamme, lisää toivoamme
ja uudista rakkauttamme.

Teksti 715 – Rakas taivaallinen Isä

Rakas taivaallinen Isä.
Kiitos, että annat syntimme anteeksi
Jeesuksen tähden.
Auta meitä elämään armosi varassa.

Teksti 714 – Taivaallinen Isämme. Sinä olet luonut meidät vapaiksi

Taivaallinen Isämme.
Sinä olet luonut meidät vapaiksi,
mutta synti turmelee vapauden.
Sinä et pakota meitä seuraasi.
Kuitenkin sinä tahdot, että eläisimme lapsinasi.
Me kuljemme usein omia teitämme
ja välttelemme vastuutamme.
Kuitenkin aavistamme elämän syvyyden ja rikkauden
paljastuvan vain sinun yhteydessäsi.
Me tunnustamme syyllisyytemme ja pyydämme:
Anna meille anteeksi itsekeskeisyytemme
ja haluttomuutemme noudattaa sinun tahtoasi.

Teksti 713 – Taivaallinen Isä. Sinä loit tämän maan

Taivaallinen Isä.
Sinä loit tämän maan, sen kasvit ja eläimet
iloksi itsellesi ja ihmisille.
Sinä uskoit haltuumme hyvän maailman,
mutta me olemme kääntyneet sinua vastaan.
Me olemme ajaneet teoillamme
koko luomakunnan kuoleman tielle
ja nyt näyttää siltä,
että kaikki mihin koskemme menee rikki.
Isä, me tunnustamme, että olemme voimattomat
katkaisemaan tuhon kierrettä.
Usein silloinkin kun tiedämme,
mitä elämän suojelemiseksi pitäisi tehdä,
me emme muuta suuntaa.
Me kulutamme yli kohtuuden
ja anastamme leivän tulevilta sukupolvilta,
joita meidän tulisi rakastaa kuin itseämme.
Ahneus ja välinpitämättömyys
riivaavat meitä joka päivä.
Isä, anna meille anteeksi.
Vapauta meidät tuhoavasta käyttäytymisestä
ja sytytä meissä rakkaus,
joka ohjaa oikeisiin tekoihin
kaikkia luotujasi kohtaan.

Teksti 712 – Herra. Sinä olet valo

Herra.
Sinä olet valo, mutta en ole katsonut sinua.
Sinä olet tie, mutta en ole seurannut sinua.
Sinä olet totuus, mutta en ole pysynyt sinussa.
Sinä olet elämä, mutta en ole tunnustanut sitä.
Sinä olet opastajani, mutta en ole totellut sinua.
Ja kuitenkin, Herra,
kun teen väärin ja turmelen elämääni,
olen onneton ja syytän sinua.
Herra, anna minulle anteeksi.
Tätä pyydän Jeesuksen Kristuksen,
Vapahtajani tähden.

Teksti 711 – Herra, maailmamme on täynnä

Herra, maailmamme on täynnä vääryyttä ja väkivaltaa.
Kuulemme siitä joka päivä,
mutta emme haluaisi tunnustaa,
että olemme itsekin osallisia siihen ja siksi myös syyllisiä.
Usein olemme antaneet vääryyden tapahtua,
vaikka olisimme voineet estää sen.

(hiljaisuus)

Usein olemme vaienneet,
kun olisi pitänyt puhua.

(hiljaisuus)

Usein olemme vain puhuneet,
kun olisi pitänyt toimia.

(hiljaisuus)
(Tähän voidaan liittää ajankohtaisia aiheita.)

Jumala, me tunnustamme syyllisyytemme ja pyydämme:
Armahda ja auta meitä.
Älä katso pahuuttamme,
välinpitämättömyyttämme ja velttouttamme.
Katso Poikaasi Jeesusta Kristusta,
joka on kuolemallaan voittanut pahan vallan
ja hankkinut meille anteeksiantosi.

Teksti 710 – Kaikkivaltias Jumala

Kaikkivaltias Jumala, rakas taivaallinen Isä. Sinä olet luonut meidät kuvaksesi ja tehnyt meistä lapsiasi, jotta eläisimme sinun yhteydessäsi. Tunnustamme edessäsi, että olemme kääntyneet pois sinusta ja palvoneet luotua enemmän kuin sinua, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaa.

– rukouslause

Sinä olet lähettänyt Poikasi Jeesuksen Kristuksen eksyneen ihmiskunnan pelastajaksi ja palauttanut meidät yhteyteesi. Me olemme kuitenkin monin tavoin torjuneet kutsusi. Olemme kieltäneet syyllisyytemme ja syyttäneet muita. Olemme etsineet sovitusta omilla teoillamme ja turvautuneet omiin ajatuksiin ja selittelyihin.

– rukouslause

Sinä olet antanut Pyhän Henkesi oppaaksemme, niin että voisimme elää tahtosi mukaan. Me olemme kuitenkin halunneet itse hallita elämäämme ja kulkeneet omia teitämme sinusta välittämättä. Epäusko, ahdistukset ja maalliset huolet ovat vallanneet sisimpämme.

– rukouslause

Rakas taivaallinen Isä, tarvitsemme vapautusta. Älä jätä meitä yksin syyllisyyteemme, vaan anna anteeksi syntimme ja täytä meidät rauhallasi.

Teksti 709 – Herra, joka näet kaiken

Herra, joka näet kaiken ja jolta kukaan ei voi salata mitään.
Sinä olet sanonut, ettet tahdo synti­sen kuolemaa,
vaan odotat, että hän kääntyy ja saa elää.
Katso minuun, armahda minua
ja anna kaikki syntini anteeksi.
Auta minua olemaan elävä jäsen seurakunnassasi,
olethan minut kalliisti lunastanut.
Tahdon luottaa yksin sinun laupeuteesi
ja olla siellä, missä julistetaan
armon ja sovi­tuksen sanaa.

Teksti 708 – Herra, meidän Jumalamme

Herra, meidän Jumalamme,
kaiken hyvyyden ja armon lähde.
Sinun edessäsi tunnustamme kaiken sen väärän,
mitä olemme tehneet,
epäoikeudenmukaisuuden, jossa olemme olleet mukana,
ja kaiken sen,
millä olemme halventaneet armosi ja totuutesi.
Käännä mielemme ottamaan vastaan rakkaus,
jota osoitit meille Vapahtajamme sovitustyössä,
ja puhdista meidät armollasi
Jeesuksen Kristuksen, Herramme kautta.

Teksti 707 – Herra, minä tunnustan

Herra, minä tunnustan sinun totuutesi valossa,
että olen tehnyt syntiä ajatuksin ja sanoin,
teoin ja laiminlyönnein.
Minun tulisi rakastaa sinua,
Jumalani ja Vapahtajani, yli kaiken,
mutta olen rakastanut itseäni enemmän kuin sinua.
Sinä olet antanut minulle lähimmäisen,
että rakastaisin häntä niin kuin itseäni.
Olen kuitenkin ollut itsekäs
ja käteni on ollut hidas auttamaan.
Sen tähden käyn eteesi
ja tunnustan syntini ja syyllisyyteni.
Tuomitse minut, Jumala,
mutta älä hylkää minua.
Minulla ei ole mitään muuta pakopaikkaa,
kuin sinun sanomaton laupeutesi.

Teksti 706 – Oi sinä kaikkein armollisin

Oi sinä kaikkein armollisin,
ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus.
Armahda minua, vaivaista syntistä,
ja katso puoleeni laupeutesi silmin,
niin kuin sinä katsoit Pietariin, kun hän oli kieltänyt sinut,
ja niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen kodissa
ja ryöväriin ristinpuulla.
Anna minulle pyhä armosi,
että minä niin kuin Pietari itkisin syntejäni,
niin kuin syntinen nainen sinua sydämestäni rakastaisin
ja ryövärin kanssa saisin katsella pyhiä kasvojasi
taivaassa iankaikkisesti.

Teksti 705 – Armollinen Jumala

Armollinen Jumala.
Tunnustan edessäsi,
että synti on sitonut minut
enkä kykene vapauttamaan itseäni.
Olen rikkonut pyhää tahtoasi vastaan
ja torjunut käskyjesi siunauksen.
Sinä näet kaiken väärän,
senkin, mitä itse en näe.
Armahda minua Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden.

Teksti 704 – Taivaallinen Isä

Taivaallinen Isä.
Sain kasteen sinun lapseksesi.
Sinä siirsit minut pimeydestä valoon,
kadotuksen alta taivaan perilliseksi.
En ole kuitenkaan elänyt niin kuin lapsellesi sopii.
En ole kuunnellut ääntäsi enkä totellut tahtoasi.
Jumala, armahda minua Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden.
Pese minut puhtaaksi ja anna kaikki syntini anteeksi.

Teksti 703 – Laupias Jumala, rakas taivaallinen Isä, joka olet

Laupias Jumala, rakas taivaallinen Isä,
joka olet kärsivällinen ja pitkämielinen
ja annat armossasi anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit.
Me olemme tehneet syntiä, olleet jumalattomat
ja rikkoneet sinun tahtoasi vastaan.
Mutta älä muistele pahoja tekojamme äläkä viivytä armahdustasi,
sillä me olemme joutuneet hätään ja ahdinkoon syntiemme vuoksi.
Auta meitä, Jumala, nimesi kunnian tähden.
Pelasta meidät ja anna kaikki syntimme anteeksi.
Anna meille Pyhän Henkesi armo,
että luopuisimme syntisestä elämästämme
ja saisimme luonasi iankaikkisen elämän
Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden.

Teksti 702 – Laupias Jumala, rakas taivaallinen Isä. Me tunnustamme

Laupias Jumala, rakas taivaallinen Isä.
Me tunnustamme sinulle syntimme,
joilla olemme ansainneet vihasi ja rangaistuksesi.
Katso armollisesti meihin
ja anna meille syntimme anteeksi
rakkaan Poikasi,
Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tähden.

Teksti 701 – Syvyydestä minä huudan

Syvyydestä minä huudan sinua, Herra.
Herra, kuule minun ääneni.
Tarkatkoot sinun korvasi rukoustani.
Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit,
Herra, kuka silloin kestää?
Mutta sinun on armo, sinä annat anteeksi,
että me eläisimme sinun pelossasi.
Sen tähden, Jumala,
ole minulle armollinen hyvyydessäsi.
Pese minut puhtaaksi rikoksestani
ja anna lankeemukseni anteeksi.
Sinua vastaan olen rikkonut,
olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.
Käännä katseesi pois synneistäni
ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.
Jumala, luo minuun puhdas sydän
ja uudista minut, anna vahva henki.

Virsi 86 – Maailman ääriin kaikukoon

1.
Maailman ääriin kaikukoon
riemuinen sanomamme!
Kansojen suureen ahdinkoon
se soikoon iloamme:
Nyt Kristus nousi haudastaan,
hän voitti kuolon ruhtinaan
ja tuonen vallan mursi.

2.
Kuolleena nukkui Sankari,
kuin kuoleman ois voitto,
vaan kolmas päivä valkeni,
elämän uuden koitto.
Hän yltään kuolon kahleet loi,
hän voiton sai, hän toivon toi
keskelle kuolemaamme.

3.
Ei vielä aamuruskokaan
valaissut öistä maata,
kun syttyi päivä paistamaan,
ei sammua se saata.
Ei noussut ollut aurinko,
kun loistavana säihkyi jo
luomaton Aurinkomme.

4.
Enkeli saapui taivaasta
kirkkaissa vaatteissansa
häikäisten niin kuin salama
vartijat loistollansa.
Hän sinetin pois repäisi,
pois raskaan kiven vieritti
Herramme haudan suulta.

5.
Sinua, Juudan leijonaa,
elämän ruhtinasta,
ei hauta voinut kukistaa,
pois astuit vankilasta.
Sait voiton vihollisista,
kuningas, Herra ainoa,
sait kirkkaan voitonkruunun.

6.
Kun kaikki vallat helvetin
näin voitit voimallasi,
niin päästä niistä minutkin
ja pidä omanasi.
Käyn turvissasi kuolemaan,
voittosi voitokseni saan.
Vain sinuun, Herra, luotan.

7.
Nyt tahdon nousta synneistä
kuin sinä haudastasi,
taivasta kohti pyrkiä
kuunnellen kutsuasi.
Kuolema täällä hallitsee,
siis meidät eläviksi tee,
kuolleista noussut Kristus.

Virsi 85 – Nyt ylistämme Jumalaa

1.
Nyt ylistämme Jumalaa,
kiitämme Poikaa ainoaa,
kuoleman vallan voittajaa.
Halleluja, halleluja, halleluja!

2.
Kolmannen päivän aamuna
kivi on poissa haudalta.
Kristus on noussut kuolleista.
Halleluja, halleluja, halleluja!

3.
Enkeli lausuu naisille:
Pois heittäkää jo murheenne,
ei ole täällä Herranne!
Halleluja, halleluja, halleluja!

4.
Meidätkin, Herra, herätä
elävän toivon Hengellä.
Vapahda meidät synnistä.
Halleluja, halleluja, halleluja!

5.
Niin viemme ääriin maailman
pääsiäisaamun sanoman:
Elämä voitti kuoleman.
Halleluja, halleluja, halleluja!

6.
Nyt ylistämme sinua,
kuolleista noussut Karitsa.
Sinulle kiitos, kunnia!
Halleluja, halleluja, halleluja!

Virsi 84 – Nyt se suuri päivä koitti

1.
Nyt se suuri päivä koitti,
armon päivä valkeni.
Haudan hirmut Kristus voitti,
vankeuden vangitsi.
Kärsitty on tuomiomme,
noussut armonaurinkomme.

2.
Missä on nyt valtikkanne,
helvetti ja kuolema?
Käärme, viekas ruhtinaanne,
menetti jo valtansa.
Voiman Kristus ryösti teiltä,
synnin kahleet särki meiltä.

3.
Orjina me orjan töitä
teimme alla synnin lain,
pelko ruoski nääntyneitä
syvemmälle syntiin vain.
Nyt on poissa pakkovalta,
Kristus vapahti sen alta.

4.
Farao on vaunuinensa
meren pohjaan suistunut,
Goljatin on lingollansa
uusi Daavid kaatanut.
Pelkäämättä olla saamme,
Kristus on nyt valtiaamme.

5.
Kristityt, jo riemuitkaamme
Sankarimme voitosta,
kiitosvirttä veisatkaamme
pääsinpäivän koitosta.
Kuolema on kukistettu,
synnin vangit armahdettu.

6
Nouse sielu, riennä mieli
ylistämään Jeesusta!
Aukene ja kiitä kieli
ihanalla laululla!
Kiitä kaikkivaltiasta
laupeuden ruhtinasta.

Virsi 83 – On työsi, Jeesus, päätetty

1.
On työsi, Jeesus, päätetty
ja kaikki on jo täytetty,
se minkä kerran kertoivat
edeltä suuret profeetat.

2.
Isäsi tahdon täyttäen,
rangaistuksemme kärsien
ristillä maksoit velkamme,
kun kuolit meidän tähtemme.

3.
Itsesi annoit kuolemaan,
niin voitit kuolonruhtinaan.
Kun sinut hautaan laskettiin,
hautamme silloin valaistiin.

4.
Ei Isän lasta enää saa
pimeys haudan kauhistaa.
Ruumiini maassa maatessa
saa sielu olla levossa.

5.
Ja niin kuin nousit kuolleista,
myös meidät kutsut haudasta
luoksesi riemuun taivaaseen,
iloon ja rauhaan ikuiseen.

Virsi 82 – On ehtoo jo

1.
On ehtoo jo,
ja aurinko
jo laski murheessansa.
Ristinpuusta otetaan
Jeesus kuoltuansa.

2.
En tuskatta
voi katsella
nyt hautaamista Herran.
Rakkaat kasvot kohdata
saanko vielä kerran?

3.
Näin kärsivää,
näin lempeää
ei ollut ketään toista.
Herran suu on vaiennut,
kasvot eivät loista.

4.
Hän runneltu
ja surmattu
on syntieni tähden.
Kuinka nyt en itkisi
tuomioni nähden?

5.
Vaan kuollutta
kun Jeesusta
katselen verissänsä,
häntä kiitän, ylistän
aina rististänsä.

6.
Ah Herrani,
suo armosi,
suo minun luottavasti
kuolemaasi turvata
kuolemaani asti.

Virsi 81 – On taisto tauonnut Golgatalla

1.
On taisto tauonnut Golgatalla,
on pilkkahuuto jo vaiennut,
ja ristiinnaulitun ristin alla
on joukko ystäväin harvennut.
Yön hämärässä
nyt työhön tässä
on heitä rakkaus ohjannut.

2.
Herransa ruumiin he ristin päältä
nyt alas ottavat itkien
ja yrttitarhaan sen vievät täältä.
Jo hauta Joosefin kätkee sen.
Se voiteinensa
ja liinoinensa
jää suojaan kallion viileyden.

3.
On Herran hauta niin pyhä hauta,
sen yli valkeus leimahtaa.
Ei sinetti eikä kivi auta,
kun sinne enkeli kiiruhtaa.
Niin kuolemalta
jo murtui valta.
Sen usko yksin voi aavistaa.

4.
Kaikille Herrassa nukkuneille
vain lepokammio hauta on,
ja sama toivo on suotu meille:
on Kristus elämä loputon.
Aamuna Herran
myös meidät kerran
hän luokseen taivaaseen vievä on.

Virsi 80 – Rakkauden, armon lähde

1.
Rakkauden, armon lähde
Jeesus ompi pohjaton!
Ken ois kuollut synnin tähden,
niin kuin Jeesus kuollut on?
Ken ois eestä pilkkaajainsa,
vainoojainsa, murhaajainsa
käynyt kovaan kuolohon?

2.
Jeesus on sen yksin tehnyt,
yksin hän, ei kukaan muu.
Hän on vaivat, tuskat nähnyt,
joit ei kertoa voi suu.
Nöyränä hän kaiken kantoi,
nöyränä hän henkens antoi
vuoteenansa ristinpuu.

3.
Minkä tähden kaiken vaivan
Jeesus kärsinyt on niin?
Rakkaudestansa aivan
meihin kurjiin syntisiin
Jeesus astui kuolon vaivaan
avatakseen meille taivaan,
meidän tähden kärsi niin.

4.
Miksi tuskan kalvaa annat
sieluas, sä syntinen?
Miksi syntein taakkaa kannat?
Katso, Kristus kantoi sen!
Sovitusta saarnatahan,
rohkaistu siis uskomahan
anteeksanto syntien.

5.
Armo kuuluu sulle juuri,
sulle, raukka kurjinkin,
vaikka rintaas tuska suuri
kalvaa liekein polttavin.
Kaikkein synnit Jeesus kantoi,
kaikkein tähden itsens antoi
ristiin, kärsimyksihin.

Virsi 79 – Oi Jeesus, lähde autuuden

1.
Oi Jeesus, lähde autuuden,
mun elämäni iäinen,
sä kärsit ristinkuoleman
mun edestäni katkeran.

2.
Sä kärsit kaiken vaivani,
mun tuskani ja haavani,
kun sinut, Jeesus, ruoskittiin
ja puolestani tuomittiin.

3.
Nuo kädet, jotka vaivasta
auttoivat monta sairasta,
on lyöty puuhun nauloilla,
nyt veri tiukkuu haavoista.

4.
Nuo jalat uupumattomat
vain rauhan teillä kulkivat.
Nyt riippuvat ne ristillä
nauloilla lävistettyinä.

5.
Oi Jeesus, suusi suloinen
toi meille toivon, autuuden.
Nyt tuskassaan se juoda saa
vain sappea ja etikkaa.

6.
Vaan miksi kärsit vaieten,
viaton Jeesus, piinan sen?
Teit kaiken laupeudesta,
pelkästä rakkaudesta.

7.
Kun ihmisparkain hukkuvan
näit valtaan synnin, kuoleman,
et jäänyt taivaan kunniaan,
vaan riensit meitä auttamaan.

8.
Näin täytit, Jeesus, raskaan työs.
Nyt kääntynyt on meihin myös
ristisi uhrin siunaus
ja Isän armo, rakkaus.

9.
Siis nöyrimmän nyt kiitoksen
sinulle annan, armoinen,
kun ristinkuolemallasi
näin maksoit syntivelkani.

10.
Suo seurata nyt sinua
uskossa, rakkaudessa,
vain jäljissäsi vaeltaa
ja tahtoasi noudattaa.

11.
Kun synti syttyy mieleeni
ja tahtoo voittaa sieluni,
suo silloin ristin juurella
piinaasi, Jeesus, muistella.

12.
Sun ristis olkoon ainoa
tienviittaajani matkalla,
ain aurinkona päivällä
ja yöllä kuuna, tähtenä.

13.
Se oikealle ohjatkoon,
pois harhateiltä johtakoon,
maailma ettei eksytä,
pois tyköäsi viehätä.

14.
Se olkoon turva tuskissa,
varustus vahva vaaroissa,
maan päällä suurin iloni
ja kuollessakin toivoni.

Virsi 78 – Vieraalla maalla kaukana

1.
Vieraalla maalla kaukana
on kumpu kivinen.
Sen koloon kerran iskettiin
puu ristin muotoinen.

2.
En, rakas Jeesus, ymmärtää
voi kärsimystäsi,
vaan luotan, että sovitit
myös minun syntini.

3.
Sä kuolit, että pääsisin
Jumalan lapseksi
ja taivaan tiellä seuraisin
sinua, Herrani.

4.
Taivaaseen portin aukaisit,
kun voitit kuoleman,
ja siksi aina sinua,
oi Jeesus, rakastan.

Virsi 77 – Käy yrttitarhasta polku

1.
Käy yrttitarhasta polku,
vie Golgatalle se.
On Hengen viitoittama
sen joka askele.
Se tie vie viimein taivaaseen,
mutta tie se on tuskien.

2.
Tien kaikkein raskaimman Jeesus
on käynyt armossaan,
kun meidän kurjain tähden
hän kulki kuolemaan.
Se tie vie viimein taivaaseen,
mutta tie se on tuskien.

3.
Oi rakkautta näin suurta,
kun meitä säälii hän,
maailman synnit kantaa,
tuo meille elämän!
Se tie vie viimein taivaaseen,
mutta tie se on tuskien.

4.
Nyt, köyhä syntinen, riennä
luo Herran Jeesuksen!
Saat rauhan, lohdutuksen
haavoissa Kristuksen.
Se tie vie viimein taivaaseen,
mutta tie se on tuskien.

5.
Myös laulun oppia uuden
saat tiellä taivahan.
Se taivaassa jo kaikuu
edessä Karitsan.
Hän kuoli kaiken täyttäen,
mutta tie oli tuskien.

Virsi 76 – Puoleesi, Vapahtaja

1.
Puoleesi, Vapahtaja,
katsahdan rukoillen,
kun vuoksi syntieni
ristillä tuskien
uhriksi annoit itsesi
myös minut vapahtaaksesi.

2.
Sinulle Getsemane
niin oli katkera,
ja kuolemasi kauhut
sai nähdä Golgata.
Koit piinan, vihan tähteni,
on kaikkeen syynä syntini.

3.
Syntinen olen, kurja,
sinua haavoitin
ja orjantappuroilla
pääs pyhän kruunasin.
Vaan minua et hyljännyt,
mitenkä kiittää voisin nyt!

4.
Vaivasi, kuolemasi
tuo ilon, autuuden,
sielusi kova tuska
on lepo sielujen.
Ja vaikka pauhaa maailma,
saan turvan, levon sinussa.

5.
En maailmasta löytää
voi rauhaa, iloa,
minulle, Jeesus, annat
ne ristis juurella.
Ah, auta siellä pysymään,
sinulle aina elämään.

6.
Kylmennyt sydämeni
nyt saata palamaan,
niin että voisin kiittää
sinua ainiaan.
Suo, että kerran taivaassa
saan olla pyhäin parissa.

Virsi 75 – Jeesus, turva ainoa

1.
Jeesus, turva ainoa,
sinä kuolit puolestani,
kärsit piinaa, tuskia
minun raukan synneistäni.
Jeesus, sinun vaivasi
olkoon lohdutukseni.

2.
Kärsimykseen polttavaan
jouduit vuoksi syntieni.
Taivaan vihaan ankaraan
syöksi sinut vääryyteni.
Kuolemaasi syyllinen
minä olen, tiedän sen.

3.
Sinun tuskantuleesi
minä kurja puita kannoin.
Sinun käsivarsiisi
minä köydet julmat annoin.
Minä naulat teroitin,
jotka käsiis lyötihin.

4.
Hekumaa kun rakastan,
jouduit sinä ruoskituksi,
alla ristin raskaimman
maahan saakka painetuksi.
Minä nostin ristinkin,
siihen sinut naulasin.

5.
Jeesus, riipuit ristillä
kirottuna Golgatalla.
Olit kaikkein hylkäämä
pilkan, häväistyksen alla.
Minä, minä vaivainen
kaikkeen olen syyllinen.

6.
Riennän turviin ristisi,
katso minuun, Vapahtaja.
Kuule nöyrä huutoni,
anna haavoissasi maja,
koska vuoti veresi
meitä armahtaaksesi.

7.
Jeesus, veljenkätesi
anna olla hoivaamassa,
ja kun tämä matkani
kerran päättyy kuolemassa,
vaivoistani päästäen
anna autuus iäinen.

Virsi 74 – Jeesus, sinun vaivas kovat

1.
Jeesus, sinun vaivas kovat,
kuolemasi katkera
lohdutuksenani ovat
eläessä, kuollessa.
Auta, etten unhota
synnin kiusauksissa:
sellaiseen on käynyt vaivaan
syntein tähden Herra taivaan.

2.
Kiusaukseen kun mun saavat
liha, veri syntinen,
suojanani pyhät haavat
kuolemaasi muistelen.
Kun käy päälle kiusaaja,
ristisi on turvana.
Torjun vihollisen tällä,
pois hän väistyy häpeällä.

3.
Kun vain katson haavoihisi,
väistyy valhe maailman.
Ken nyt sitä palvelisi?
Jeesustani rakastan.
Mieleeni siis johdata
Getsemane, Golgata,
että pyhyydessä kestän,
ahnaat houkutukset estän.

4.
Heikkoinakin hetkinäni
rohkaisevat haavasi,
niissä vain on elämäni,
niissä sielunrauhani.
Armossa on lohdutus,
murheeseeni huojennus.
Kaikki synnit, Jeesus, kannoit,
elämän ja toivon annoit.

5.
Sinuun tahdon aina luottaa,
Jeesus, apu ainoa.
Voiton kuolemasi tuottaa
kuolemankin tullessa.
Ahdistuksen hetkinä,
Herra, olet lähellä.
Armossasi, Jeesus, auta
silloin myös, kun aukee hauta.

6.
Kun näin täältä lähteissäni
olet sydämessäni,
viimeisessä hädässäni
voitan viholliseni.
Suojaksi kun sinut saan,
pääsen taivaan kunniaan.
Haavojesi turvin lähden,
ilon perin niiden tähden.

Virsi 73 – Sinulle, oi Vapahtaja

1.
Sinulle, oi Vapahtaja,
syntiemme sovittaja,
kiitosuhrini nyt annan,
ristin juurelle sen kannan.
Siihen anna armosi.

2.
Sinun oli autuus taivaan,
vaan sen vaihdoit ristiin, vaivaan.
Kuinka rakastitkaan meitä,
synnin teille eksyneitä,
orjan muotoon alennuit.

3.
Armo taivaan oli suuri
langenneita kohtaan juuri.
Siksi kärsit, henkes annoit,
kovan tuomiomme kannoit,
Jeesus, uhrikaritsa.

4.
Risti näyttää pahuuteni,
kirouksen syntieni.
Mutta kylmäksi jää mieli,
hidas kiittämään on kieli
vaivoistasi, Herrani.

5.
Jeesus, sydämeeni paina
rakkautes suuri aina.
Auta, että sinuun luotan,
Hengen hedelmiä tuotan,
kuolemaasi julistan.

6.
Niin kuin kukka, niin kuin suvi
ruumis kyllä lakastuvi,
mutta, Jeesus, kuolemasta
minut ostit kauheasta,
kuolemankin voittaja.

7.
Uskon ristin salaisuuteen.
Yöstä johdat aamuun uuteen.
Kuolemani saapuessa,
maisen valon sammuessa
paratiisiin minut vie.

Virsi 72b – Nyt liehuu viiri Kuninkaan

1.
Nyt liehuu viiri Kuninkaan
ja loistaa ristin salaisuus.
On Kristus kuollut. Kuollessaan
hän voitti meille elämän.

2.
Ja kylkeen kaikkein pyhimpään
on keihäs haavan puhkaissut,
ja Kristus uhriverellään
voi kaikki synnit pestä pois.

3.
Näin ristinpuusta ulottuu
kaikille Luojan rakkaus.
Oi terve, uhri, ristinpuu!
Me kumarramme Kärsijää.

4.
Oi risti, loistat kirkkaana
nyt purppurassa Kuninkaan.
On paratiisin ruusuja
nyt Golgatalle puhjennut.

5.
Hän kaikki kauhut helvetin
on kuolemallaan voittanut,
toi saaliin tuonelastakin
ja maksoi lunnaat maailman.

6.
Oi terve, toivo ainoa!
Vain ristiin katsoo syntinen.
Myös kärsimyksen aikana
me ylistämme Voittajaa.

Virsi 72a – Nyt liehuu viiri Kuninkaan

1.
Nyt liehuu viiri Kuninkaan
ja loistaa ristin salaisuus.
On Kristus kuollut. Kuollessaan
hän voitti meille elämän.

2.
Ja kylkeen kaikkein pyhimpään
on keihäs haavan puhkaissut,
ja Kristus uhriverellään
voi kaikki synnit pestä pois.

3.
Näin ristinpuusta ulottuu
kaikille Luojan rakkaus.
Oi terve, uhri, ristinpuu!
Me kumarramme Kärsijää.

4.
Oi risti, loistat kirkkaana
nyt purppurassa Kuninkaan.
On paratiisin ruusuja
nyt Golgatalle puhjennut.

5.
Hän kaikki kauhut helvetin
on kuolemallaan voittanut,
toi saaliin tuonelastakin
ja maksoi lunnaat maailman.

6.
Oi terve, toivo ainoa!
Vain ristiin katsoo syntinen.
Myös kärsimyksen aikana
me ylistämme Voittajaa.

Virsi 71 – Laupias Jeesus, minkä rikkomuksen

1.
Laupias Jeesus, minkä rikkomuksen
teit, kun saat kantaa raskaan rangaistuksen?
Ken voisi näyttää sinun vääryytesi
tuomioksesi?

2.
Miksi saat, syytön, kantaa vaivoinasi
syntini raskaat lyönnit ruumiissasi?
Kärsiä saat nyt vihan kuohut nähden
syntini tähden.

3.
Ruumiisi ruoskaniskut karvaat maistaa,
hellyyttä kasvot lyötyinäkin paistaa.
Kun riiput tuskissasi ristinpuulla,
saat pilkkaa kuulla.

4.
On tässä ihme ihasteltavana:
on hyvä Paimen uhrikaritsana.
Vanhurskas Herra orjan velat maksaa,
armahtaa jaksaa.

5.
Hurskas saa kuolla, hän ken Herraan luottaa,
vaan väärä elää, vaikka pahaa tuottaa.
Kuoleman vanki kuolemalta säästyy,
Jumala nääntyy.

6.
Rakkaus suuri, mittaamaton aivan,
vei sinut tielle, jolla kärsit vaivan.
Kun oman tahdon tiellä harhaan juoksin,
kärsit sen vuoksi.

7.
Uskollisuudestasi, joka riittää,
en osaa kyllin kertoa, en kiittää.
Sen suuruus yltää yli sydämeni,
ymmärrykseni.

8.
Alttiiksi tahdon elämäni panna.
Ristin ja pilkan alla, Jeesus, kanna.
Maailma vaikka vainoaa ja soimaa,
annathan voimaa.

9.
Riemuitsen nyt jo valtakunnassasi,
saan voiton kruunun kerran taivaassasi.
Saan kiittää siitä, että astuit vaivaan,
aukaisit taivaan.

Virsi 70 – Kun katson ristin ihmettä

1.
Kun katson ristin ihmettä,
niin pääni painuu häpeillen.
Jo murtuu mieli ylpeä
ja suuruus, valta ihmisen.

2.
En tahdo muusta kerskata
kuin kuolemasta Kristuksen.
Muu rikkaus sen rinnalla
vain rihkaman on arvoinen.

3.
Oi ihmeellinen armahdus!
Kun katson Herran haavoja,
niin tuska sekä rakkaus
nyt vuotaa niistä virtana.

4.
Näin ruumis peittyy purppuraan
hetkellä suuren sovinnon.
En enää turvaa maailmaan,
se minulle nyt kuollut on.

5.
Nyt kuinka siitä kiittäisin,
kun, Jeesus, annoit itsesi.
Rakkaus, täytä minutkin,
kaikkeni annan käyttöösi.

Virsi 69 – Voi, tuskassaan

1.
Voi, tuskassaan
nyt nähdä saan
Jumalan Pojan ainoon!
Pyhä Herra taivaasta
nääntyy pilkkaan, vainoon.

2.
Voi minua,
kun Jumala
nyt ristinpuussa riippuu.
Sen on sydän kivestä,
ken ei siitä liiku.

3.
Ken itkemään
nyt syntejään
ei murru näitä nähden?
Herra vaipuu kuolemaan
syntiemme tähden.

4.
Suu suloisin,
vilpittömin
vaiennut on jo aivan.
Ristinpuuhun vangittiin
Herra maan ja taivaan.

5.
Näin yksin on
ja voimaton
neitsyen lapsukainen,
ryöväreiden keskellä
verta vuotavainen.

6.
Kuin Karitsa
näin uhrina
hän elämänsä antaa
ja niin armon, autuuden
itse meille kantaa.

7.
Kun poveen maan
nyt haudataan
tuo ruumis lävistetty,
lepokammioksi on
hauta pyhitetty.

8.
Oi Herrani,
Jeesukseni,
nyt ota sydämeni
siinä levätäksesi
aina armoinesi.

Virsi 68 – Ristinpuussa Golgatalla

1.
Ristinpuussa Golgatalla
salamoivan vihan alla
riippuu Poika Jumalan.
Järkkyy maa, on taivas musta,
Isä ei suo vastausta
huutoon Pojan ainoan.

2.
Tuska polttaa katkerasti,
vihan malja pohjaan asti
juotava on Jeesuksen.
Itseään ei paimen säästä,
hukkumaan ei meitä päästä,
kantaa synnit kaikkien.

3.
Puolestamme hyljättynä,
pilkattuna, syljettynä
Herra nääntyy kuolemaan.
Murru, kova sydämeni,
katso, tähden syntieni
Vapahtaja surmataan!

4.
Rakkauden, uhrin vuoksi
puolestamme kuiviin juoksi
lähde kaiken elämän.
Luojan tahdon rikkoneille,
Isän teiltä luopuneille
elämänsä antoi hän.

5.
Kylkeäsi keihäs pisti,
kuolinpuuna raskas risti!
Jeesus Kristus, armahda!
Kivuistasi mieltä uutta,
lempeyttä, hiljaisuutta
elämääni kasvata.

6.
Katso, Herra, kylmyyteeni,
sytytä nyt sydämeeni
oma rakkautesi.
Annoit kaiken, elämäsi,
minuakin Hengelläsi
auta kuuliaiseksi.

7.
Kiitos, Jeesus, uhristasi!
Kiitos, että haavoissasi
joka päivä turvan saan.
Isän käsiin kerran kuolen,
pääsen haudan tuolle puolen
paratiisin kunniaan.

Virsi 67 – Tulkaa kaikki, katsokaatte

1.
Tulkaa kaikki, katsokaatte
piinaa rakkaan Herramme.
Itkekää, valittakaatte,
kärsii Vapahtajamme.
Kellä vaiva sellainen
ollut on kuin Jeesuksen!

2.
Käsistänsä, jaloistansa
on hän ristiinnaulittu,
verisessä kruunussansa
vaipuu päänsä runneltu.
Kellä vaiva sellainen
ollut on kuin Jeesuksen!

3.
Sappea ja etikkata
hänen juodakseen he toi
pilkkaa tehden katkerata:
”Alas astukoon, jos voi!”
Kellä vaiva sellainen
ollut on kuin Jeesuksen!

4.
Tuskassansa kauheassa
viimein näin hän huudahti:
”Käsiis, Isä taivahassa,
minä annan henkeni!”
Kellä vaiva sellainen
ollut on kuin Jeesuksen!

5.
Ah, ken näitä katseleepi,
itse eikö järky jo?
Aurinkokin pimeneepi,
halkee kova kallio,
sillä vaiva sellainen
ollut on vain Jeesuksen.

Virsi 66 – Jeesusta nyt Golgatalle

1.
Jeesusta nyt Golgatalle
lähtekäämme seuraamaan,
rientäkäämme ristin alle
Vapahtajaa kuulemaan.
Sielun parhaan ystävän
viime sanaa seitsemän
olkoot aina muistossamme,
ristin tiellä voimanamme.

2.
Jeesus, sinun otsaltasi
tihkuu tuska verinen.
Silti huomaat piinaajasi,
säälit heitä rukoillen:
”Anna heille, Isäni,
pahat teot anteeksi!”
Rukoilethan, auttajani,
näin myös minun puolestani.

3.
Tunnet tuskat lähimpäisi,
tiedät neuvon murheeseen,
etteivät he yksin jäisi,
annat heidät toisilleen:
”Äiti, katso, poikasi!”
”Poika, katso, äitisi!”
Auta, että turvan saisin,
turvatonta armahtaisin.

4.
Sitten käännyt suloisesti
ryövärille vastaamaan:
”Tänään sinut totisesti
paratiisiin saatetaan!”
Minuakin armahda,
katumus suo oikea,
ole kuolinhetkelläni
toivoni ja elämäni.

5.
”Eeli, lama sabaktani!”
vaivoissasi valitit,
”Jumalani, Jumalani,
miksi minut hylkäsit!”
Jeesus, tuskan hetkellä
ole aina lähellä,
että yksin jäädessäni
sinut löydän, ystäväni.

6.
Voimiesi vaipuessa
hiljaa huokaat: ”Janottaa!”
Silloin miesten pilkatessa
tuodaan juomaa katkeraa.
Vapahtaja, minua
helteessäni virvoita.
Janossani tuskan tiellä
älä lohdutusta kiellä.

7.
Kaiken kestät puolestamme.
Vanhurskaana kärsien
kuolet syntiuhrinamme,
Jumala ja ihminen.
Sanot: ”Se on täytetty!”
Lunastus on päätetty,
maailma on vapahdettu,
Isän kanssa sovitettu.

8.
Herra Jeesus, kuollessasi
huudat Isään turvaten
vielä viime voimillasi
halki suuren pimeyden:
”Isä, sinun käsiisi
minä annan henkeni!”
Minullekin turva anna,
kotiin käsissäsi kanna.

Virsi 65 – Oi Jumalan Karitsa

1.
Oi Jumalan Karitsa,
piinattu ristin päällä!
Armahtaa meitä tahdoit,
vaikka sait pilkkaa täällä.
Syntimme sinä kannoit,
elämän meille annoit.
Armahda meitä, Jeesus!

2.
Oi Jumalan Karitsa,
surmattu syyttömänä!
Turvaton, täyden turvan
toit meille kärsivänä.
Kun kuolit edestämme,
pääsemme synneistämme.
Armahda meitä, Jeesus!

3.
Oi Jumalan Karitsa,
nyt etsi eksyneitä
ja armollasi hoida
avuttomia meitä.
Löit helvetinkin vallan,
sen mursit kuolemalla.
Rauhasi anna, Jeesus!

Virsi 64 – Nyt pääsi verta vuotaa

1.
Nyt pääsi verta vuotaa,
on kruunus piikkinen.
Nyt synnit lävistävät
puhtaimman sydämen.
Katseesi sammuessa
myös päivä synkkenee,
ja huutos kaikuessa
myös taivas vaikenee.

2.
Kun voimas, Jeesus, raukee,
pääs kuoloon kallistuu,
maan uumenetkin aukee
ja luonto kauhistuu.
Sait tuskat kaikki kantaa
edestä syntisten,
suo meidän siitä antaa
kiitokset sydänten.

3.
Kun kuolo tuskaa tuottaa,
niin riennä auttamaan.
Myös silloin tahdon luottaa
armoosi avaraan.
Mun kuolemassa anna
rauhaasi nukkua,
pyhien joukkoon kanna,
suo autuus taivaassa.

Virsi 63 – Oi rakkain Jeesukseni

1.
Oi rakkain Jeesukseni,
piinattu, verinen,
jo särkyy sydämeni,
kun tuskaas muistelen.
Sua taivaan kunnialla
ylhäällä palveltiin,
nyt orjantappuralla
pää pyhä kruunattiin.

2.
Ah kuinka, Herra taivaan,
säikähtyy sieluni,
kun kärsimääsi vaivaan
on syynä syntini.
Kuoleman, synnin orja
vain vihan ansaitsin.
Ristisi tähden kurja
sain armon kuitenkin.

3.
Vie minut, Paimen hyvä,
taas omaan laumaasi.
Suo, armolähde syvä,
kuin ennen lahjasi.
Suloista taivaan mannaa
soi Henkes sanastas.
Vieläkin voimaa anna,
oi Herra laupias.

4.
Nyt kiitos haavoistasi,
syntisten ystävä!
On ristinkuolemasi
minulle elämä.
Suo voimaa loppuun asti
sinua seuraamaan,
sinussa luottavasti
myös kerran kuolemaan.

5.
Kun joutuu viime retki,
oi Jeesus, vahvista.
Tuo kova lähdön hetki
armollas huojenna.
Ja sieluni kun aivan
jo nääntyy tuskassa,
kirvoita alta vaivan
vaivasi voimalla.

6.
Suo ristinuhrin loistaa
lohtuna pelkooni.
Se ahdistuksen poistaa,
tuo rauhan sieluuni.
Vain katson kasvojasi,
jään, Jeesus, turviisi.
Näin sinun kuolemasi
on minun voittoni.

Virsi 62 – Sinua, Jeesus, piinattiin

1.
Sinua, Jeesus, piinattiin,
alttiiksi itses annoit,
ja piikkikruunuin kruunattiin,
syntimme kuorman kannoit.
On ruumis piesty, runneltu
ja pääsi pyhä pilkattu,
haavoista verta vuoti.

2.
Jalkasi, käsivartesi
ristille pingotettiin
ja polttavainen janosi
sapella sammutettiin.
Näin kannoit kaikki kipumme,
näin kärsit rangaistuksemme
Jumalan vihan alla.

3.
On keihäs kyljen puhkaissut,
on pääsi kallistunut,
ruumiisi pyhä rauennut
ja pilkka vaientunut,
vaan luonto vastoin luontoaan
pimenee, säikkyy tuskassaan:
nyt Herramme on kuollut.

4.
Oi Kristus, puhdas synnistä,
lain täysin täytit aivan,
ei hengessäsi vilppiä,
kun kärsit synnin vaivan.
Vanhurskas olit ainoa.
Maailman kaiken puolesta
sait, Kristus, yksin kuolla.

5.
Oi salaisuutta suurinta:
Jumala puolestamme
ristillä antaa uhrinsa
ja kuolee kuolemamme.
Käy kuolematon kuolemaan,
elämä astuu tuonelaan.
Oi aivoituksen syvyys!

6.
Näin, Jeesus, rakkautesi
toi toivon tänne vaivaan.
On mittaamaton velkani,
sen maksoit, Herra taivaan.
On rangaistus nyt kärsitty,
on kaikki laki täytetty
ja meidät armahdettu.

7.
En syntiäni peljännyt,
vaan sillä sidoin sinut.
Et väistynyt, et estellyt,
vaan päästää tahdoit minut.
Piinaasi olen syyllinen
ja rangaistuksen ansaitsen,
vaan tuomioni kannoit.

8.
Näin kiivas, kovakorvainen
ja suulas olen minä,
vaan puolestani nöyrtyen
niin hiljaa kärsit sinä.
Turhuutta minä himoitsen,
vaan Isän tahtoon suostuen
juot tuskan maljan karvaan.

9.
Tein väärin, sinut tuomittiin
ja vaivuit ristin alle.
Tein väärin, sinut rangaistiin
ja vietiin Golgatalle.
Teen väärin aina uudestaan,
vaan, Kristus, kuljit kuolemaan.
Se uhri aina riittää.

10.
Oi Jeesus, kuinka kiittäisin
nyt rakkaudestasi,
kun suostuit tänne vaivoihin,
tuot turvan haavoissasi!
Suo, että sitä muistaisin
ja syntiäni vihaisin.
Suo voimaa piinastasi.

11.
Veresi pesköön puhtaaksi
minua synneistäni,
ja, Kristus, alennuksesi
nyt olkoon elämäni.
Ah, uskoani vahvista,
haavaisi tähden armahda
ja tuskiin turva anna.

12.
Ja kuolemani kamppailuun
kun täytyy minun tulla,
suo, että voitto ristinpuun
saa turvanani olla.
Jää silloin, Herra, luokseni
ja saata suureen iloosi
ja taivaan rauha anna.

Virsi 61 – Ken tahtoo käydä Herran askelissa

1.
Ken tahtoo käydä Herran askelissa,
ken tahtoo käydä Herran askelissa,
käy tietä vehnänsiemenen:
kuin siemen hänkin kuolee,
kuin siemen hänkin kuolee.

2.
Hän kulkee tietä kaiken luomakunnan,
hän kulkee tietä kaiken luomakunnan.
Se täytyy loppuun kulkea.
Ja elämän se antaa,
ja elämän se antaa.

3.
Ja vuoroin polttaa helle, vuoroin routa,
ja vuoroin polttaa helle, vuoroin routa,
ja myrskytuulet pyyhkivät.
Ja pieni siemen kuolee,
ja pieni siemen kuolee.

4.
Niin toisen täytyy kuolla toisen tähden,
niin toisen täytyy kuolla toisen tähden,
ja siemen muuttuu leiväksi.
Ja toinen ruokkii toista,
ja toinen ruokkii toista.

5.
Sen tien on Herra käynyt loppuun saakka,
sen tien on Herra käynyt loppuun saakka,
ja nyt hän meille kaikille
on elämä ja autuus,
on elämä ja autuus.

Virsi 60 – Soi kunnia ja kiitos

1.
Soi kunnia ja kiitos
nyt kuninkaallemme,
se raikuu lasten suusta
Daavidin Pojalle.

2.
Soi riemu luomakunnan,
ylistys enkelten,
kun Luoja saapuu maahan,
näin nöyrä, hiljainen.

3.
Ja Israelin kansa
nyt palmunoksillaan
tervehtii kuningasta
ja laulaa kiitostaan.

4.
Oi terve, auttajamme,
kärsivä Messias
ja orjantappuroilla
kruunattu kuningas!

5.
Laulamme hoosiannaa,
tahdomme kumartaa
anteeksiantamuksen
ja rauhan valtikkaa.

6.
Soi kunnia ja kiitos
nyt kuninkaallemme,
se raikuu lasten suusta
Daavidin Pojalle.

Virsi 59 – Leipää pelloilta maan

1.
Leipää pelloilta maan
ruumiin ruoaksi saamme.
Nälästä varjele, Herramme,
siunaa kylväjät maamme.

2.
Leipää taivaasta tuot,
meille itsesi annat.
Sanasta elämän voimaa jaat,
halki kuoleman kannat.

3.
Leipää alttarin myös
syömme keskellä matkaa.
Väsyneet sielumme elpyvät,
jälleen jaksamme jatkaa.

4.
Leipää merien taa
eikö kaikille yllä?
Kristityt, Isämme leivästä
heille riittäisi kyllä!

5.
Leipää taivaasta jaa,
Kristus, lihaksi tullut!
Kuuluta kauttamme kaikille:
Riemuvuosi on tullut!

Virsi 58 – Kas Karitsata Jumalan!

1.
Kas Karitsata Jumalan!
Hän raskaan kuorman kantaa.
Hän kantaa synnit maailman,
itsensä alttiiks antaa.
Hän kulkee pilkkaan katkeraan
ja piinaan, tuskaan kauheaan,
kuoleman kovan vaivaan.
Hän suostuu teurasuhriksi
ja kestää kaiken nöyrästi,
ääneti kärsii aivan.

2.
Tuo puhdas uhrikaritsa
on rakkain Jeesuksemme.
Hän kuoli kaikkein puolesta
synneistä päästäksemme.
Oi Isä, aivoitustasi,
kun kuolemasta Poikaasi
et armahda, et säästä!
Oi rakkauden ihmettä,
kun langennutta syntistä
ei hukkumaan se päästä!

3.
Siis nöyrän, hartaan kiitoksen
sinulle, Jeesus, kannan
ja turmeltuneen sydämen
hoitoosi hyvään annan.
Elämän uuden antaja,
kun sydän sortuu rinnassa,
niin ole sydämeni.
Oi kunniani, aarteeni,
sinulle annan itseni
iäksi kaikkineni!

4.
Nyt tahdon sanoin niin kuin töin
ylistää rakkauttas
ja kiittää päivin, kiittää öin
näin suurta laupeuttas.
Virteni lakkaamatta soi
niin heleästi kuin se voi
ja laulaa armostasi.
Muun kaiken ennen unohdan
kuin rakkautes, kalleimman
kaikista lahjoistasi.

5.
Nyt, sydän ahdas, laajene
ja aarre kätke parhain.
Kirkkaampi, kauniimpi on se
kuin ääret tähtitarhain.
Maa, meri, taivas avara,
se on vain hiukka tomua,
kun katson aarrettani.
Aarteeni ainut, verraton,
veresi, Jeesus, kallis on,
vuotanut puolestani.

6.
Missä on voima kuoleman?
Ei voi se vahingoittaa.
Kun matkanpääni saavutan,
niin uusi päivä koittaa.
Kun olen taudin tuskissa
ja viime kilvoituksissa,
suot rauhan haavoissasi.
Kun haahteni on hukkua
maailman meren kuohuissa,
on Jeesus satamani.

7.
Kun mainen matka vaikea
kuolemaan päättyy kerran,
vanhurskauden vaatteessa
saan käydä eteen Herran.
Se olkoon ainut verhoni,
tahraton juhlapukuni,
ihana loistossansa.
Näin kaunistettu morsian
käy suuriin häihin Karitsan
ja kiittää riemuissansa.

Virsi 57 – Jeesus, olet elämäni

1.
Jeesus, olet elämäni,
puolestani taistelit,
kärsit tuskaa synneistäni,
kuolemani kukistit.
Kuljit kadotuksen vaivaan,
että saisin riemut taivaan.
Nimellesi iäisen,
Jeesus, annan kiitoksen.

2.
Häväistykset, pilkkaamiset
olet, Jeesus, kestänyt,
julmat lyönnit, ruoskimiset,
köydet, naulat kärsinyt,
jotta minut vapahtaisit,
synnin solmut irrottaisit.
Nimellesi iäisen,
Jeesus, annan kiitoksen.

3.
Kauheasti ruumistasi
annoit piestä, haavoittaa,
verelläsi, haavoillasi
tahdoit minut parantaa.
Sinä kannoit kirouksen,
että saisin siunauksen.
Nimellesi iäisen,
Jeesus, annan kiitoksen.

4.
Kruunuksi sait otsallesi
piikit orjantappurain,
valtikaksi suuruutesi
tuotiin halpa ruoko vain,
että saisin omanasi
voiton kruunun taivaassasi.
Nimellesi iäisen,
Jeesus, annan kiitoksen.

5.
Itseäsi lyödä annoit,
että turvaan pääsisin,
väärät syytöksetkin kannoit,
että syytön olisin.
Kärsit suuren ahdistuksen,
että saisin lohdutuksen.
Nimellesi iäisen,
Jeesus, annan kiitoksen.

6.
Syvimmänkin hädän alla
kestit uskollisesti,
kuolemalla katkeralla
maksoit syntivelkani.
Kannoit synnin rangaistuksen,
että saisin armahduksen.
Nimellesi iäisen,
Jeesus, annan kiitoksen.

7.
Ylpeän ja pahan sisun
nöyryytesi sovitti,
kuolemalta voiman riisuit,
Jeesus, kuolemallasi.
Häpeäsi, auttajani,
on nyt kirkas kunniani.
Nimellesi iäisen,
Jeesus, annan kiitoksen.

8.
Kiitän näistä vaivoistasi,
Jeesus Kristus, sinua,
kivuistasi, haavoistasi,
kuolemasi tuskasta.
Kannoit raskaat rikokseni,
rangaistuksen syntieni.
Nimellesi iäisen,
Jeesus, annan kiitoksen.

Virsi 56 – Tutkimaan, oi Jeesus, auta

1.
Tutkimaan, oi Jeesus, auta
kärsimystäs katkeraa,
kuolemaasi kauheaa.
Siitä sielu lohdutuksen
uskossa nyt omistaa,
levon vaivoissansa saa.

2.
Saata minut, Jeesukseni,
turhuudesta maailman
turviin veren kalleimman.
Anna rauha tunnolleni,
poista tuskat painavat,
epäilykset vaikeat.

3.
Avaa silmät, että saisin
rakkauttas katsella,
Jeesus, uhrikaritsa.
Kannat synnit ristinpuussa
puolestani kärsien
vihan liekin hirmuisen.

4.
Nöyränä ja hiljaisena
kannat piikkikruunua,
riisuttuna, heikkona.
Häpeissäni, Jeesus, tunnen,
että olen syyllinen,
kova, kevytmielinen.

5.
Maailma ei siedä niitä,
jotka Herraa pelkäävät,
hänen tietään etsivät.
Raskain tie on Jeesuksella:
kansa pilkkaa, vainoaa
auttajaansa ainoaa.

6.
Juudaan suu ja viekas kieli,
kieltämiset Pietarin,
julma päätös Kaifaankin,
Pilatuksen pelkomieli,
Herodeksen kopeus
maailman on kuvaus.

7.
Ystäväsi sinut antoi
käsiin vihollisien
palkan siitä vaatien.
Yöllä joukko miekoin, keihäin
sinuun kävi käsiksi,
sinut köysin vangitsi.

8.
Jeesus, minut synnin vangin
kahleistani vapahdit,
tuomiosta armahdit.
Tuomion sait synneistämme,
koska tulit maailmaan
meitä vapauttamaan.

9.
Kuinka koskaan unohtaisin,
että kaikki vaivasi
kärsit autuudekseni!
Jospa voisin maailmassa
ristiäsi seuraten
elää sinuun luottaen!

10.
Ristisi on kunniani,
veresi on aarteeni,
autuuteni, iloni.
Siinä turva syntiselle
sielun ahdistuksissa,
siinä toivo ainoa.

11.
Sydämeeni syvään auta
kärsimykses kätkemään,
siinä rauha perimään.
Suo, kun vihdoin aukee hauta,
haavoihisi nukkua
katoovasta menosta.

Virsi 55 – Jäi taakse vuori kirkastuksen

1.
Jäi taakse vuori kirkastuksen,
käy Jeesus kohti Golgataa.
Hän tielle ristin ahdistuksen
nyt oppilaitaan valmistaa.
Se heille salatuksi jää,
vain valta heitä viehättää.

2.
He eivät tahdo kantaa iestä,
myös meille se on vaikeaa.
Me emme seuraa ristin miestä,
vaadimme vahvaa Jumalaa.
Tie pilkkakruunun, tappion
on mieltä vailla, mahdoton.

3.
Vaan sillä tiellä elämänsä
on Jeesus meille antanut
ja uhrillansa, ristillänsä
myös meille portin aukaissut
elämään uuteen, vaikeimpaan:
ei vaatimaan vaan antamaan.

4.
Vain sille, joka suostuu uuteen,
hän lupaa tosi elämän,
ja valtakunnan salaisuuteen
hän vihkii tielleen lähtijän.
Niin vihan valtaan, kuolemaan
luo rakkaus jo valoaan.

5.
Sen valon kanssa mahti, valta,
rikkaus joutuu kasvokkain.
Se mikä näyttää vahvimmalta,
paljastuu pettäväksi vain,
ja hyvinvoinnin naamion
takana tyhjyys, tuho on.

6.
Jos itsekkyyden valtaan jäämme,
elämä siihen katoaa.
Siis ristin tielle lähtekäämme
seuraten kutsun antajaa
nyt rakastaen, taistellen
uskossa uuden luomisen.

Virsi 54 – Käykäämme nyt Jerusalemiin

1.
Käykäämme nyt Jerusalemiin
ja yhdessä paastotkaamme
ja Jeesusta kärsimystiellänsä
nyt nöyrästi seuratkaamme.

2.
Käykäämme nyt Jerusalemiin.
Vaan yössä ken kestää voisi
ja Jumalan tahtoa kuunnellen
sen katkeran kalkin joisi?

3.
Käykäämme nyt Jerusalemiin,
kun henkensä Kristus antaa.
Hän, Karitsa, kaikkien puolesta
saa tuomion yksin kantaa.

4.
Käykäämme siis Jerusalemiin,
on ikuinen kirkkaus siellä.
Ja luoksensa kerran hän kokoaa
ne, jotka hän tunsi tiellä.

Virsi 53 – Nuori neitsyt Maria

1.
Nuori neitsyt Maria
hämmästyen kuuli:
”Tulet Herran äidiksi,
hän on Kristus suuri.”

2.
Nuori neitsyt Maria
tallin suojaan rientää.
Seimeen syntyy poikansa,
kumarretaan pientä.

3.
Nuori äiti Maria
kuulee lupaukset,
uskoo, että täyttyvät
kaikki ennustukset.

4.
Herran äiti Maria
suurta tuskaa kantaa,
itkien hän poikansa
ristinpuuhun antaa.

5.
Herran äiti Maria
riemastuen kuuli:
”Jeesus elää!” Voiton sai
Vapahtaja suuri.

Virsi 52 – Maria, Herran äiti

1.
Maria, Herran äiti,
ei nähnyt eteenpäin,
Jumalan suuren kutsun
hän otti vastaan näin:
Sinua palvelen,
ja vaikken tiestä tiedä,
saat minne tahdot viedä,
ääntäsi kuuntelen.

2.
Maria, Herran äiti,
vain köyhä ihminen,
sai olla täysi malja
Jumalan rakkauden.
Ja seimi loistoton
sai olla synnyinsija,
kun taivaan hallitsija
maan päälle tullut on.

3.
Maria, Herran äiti,
jäi yksin pimeyteen,
kun tuskan miekka tunki
myös äidin sydämeen,
kun lasta vainottiin,
kun puhdas Poika läksi
syntisten ystäväksi
ja ristiinnaulittiin.

4.
Maria, Herran äiti,
uskollisuudessaan
myös suuren tuskan alla
uskalsi Jumalaan.
Hänessä kasvoi näin
vain lupauksen sana,
vain armon kantamana
hän kulki eteenpäin.

5.
Ja niin kuin Herran äiti
myös kirkko Kristuksen
voimaa ja valtaa vailla
on kehto laupeuden.
Se tehdään köyhäksi.
Kun siltä kaikki puuttuu,
sen voimattomuus muuttuu
ylistysvirreksi.

Virsi 51 – Kaikki ilon lähteet puhkeavat

1.
Kaikki ilon lähteet puhkeavat,
Maria kun laulaa Herrastansa
kumartuen suureen luottamukseen.
Kiitetty olkoon Kristus.

2.
Kirjoitusten kätköt, lupaukset
puhkeavat niin kuin nuput puissa,
kaikessa on paratiisin tuoksu.
Kiitetty olkoon Kristus.

3.
Herran äidin kanssa tahdon laulaa
rakastaen häntä, joka kulki
haudan kautta aamun valtakuntaan.
Kiitetty olkoon Kristus.

4.
Taivaan valtias on keskellämme,
suojaton ja hauras ihmislapsi
valtaa vailla, paljas armon ihme.
Kiitetty olkoon Kristus.

5.
Kaikki lähteet ovat Jeesuksessa,
kaikki puhkeavat Hengen riemuun,
kun nyt kumarran ja kiitän Herraa.
Kiitetty olkoon Kristus.

Virsi 50 – Jumalaa kiittää sieluni

1.
Jumalaa kiittää sieluni,
ylistää Herraa nöyrästi,
ja henkeni nyt iloitsee,
Vapahtajassa riemuitsee.

2.
Minulle Herra voimallaan
on tehnyt ihmetekojaan,
kun alhaista hän armahti
ja tehtäväänsä valitsi.

3.
Ei lopu Herran laupeus,
uskollisuus ja rakkaus.
Polvesta polveen säilyy se
turvana Herran omille.

4.
Maan valtiaat hän kukisti
ja ylpeät hän nöyryytti,
vaan köyhät otti huomaansa,
nälkäiset täytti lahjoilla.

5.
Hän muistanut on armoaan
ja laupeuttaan, liittoaan.
On uskollinen ainiaan
Jumala lupauksissaan.

6.
Ylistys korkein Isälle
ja ainoalle Pojalle,
Hengelle armon, totuuden
nyt soikoon kautta aikojen!

 

Voidaan laulaa myös sävelmällä 258.

Virsi 49 – Nyt Herra, rauhaan mennä saan

1.
Nyt, Herra, rauhaan mennä saan.
Lupaus täyttyi aikanaan,
kun vihdoin palvelijasi
sai nähdä pelastuksesi.

2.
Sen, Isä, itse valmistit
ja Pojassasi ilmoitit.
Lahjaksi annoit autuuden,
nyt kaikki saavat nähdä sen.

3.
On Kristuksessa laupeus
ja taivaallinen lupaus.
Sen kansat saavat valokseen,
Israel kirkkaudekseen.

4.
Ylistys olkoon Isälle
ja Jeesukselle, Pojalle,
ja lohdutuksen Hengelle,
ylistys Jumalallemme!

Virsi 48 – Tänään jälleen Herran kansan

1.
Tänään jälleen Herran kansan
kiitosvirsi viritköön,
Maria kun Jeesus-lapsen
kantoi Herran pyhäkköön,
jotta lapsen puolesta
uhraisi hän uhrinsa.

2.
Isä taivaan ainoansa
itse antoi uhriksi
suodaksensa maailmalle
sovituksen lahjaksi.
Synniksi näin Herramme
tehtiin vuoksi synteimme.

3.
Viaton on Jeesus-lapsi,
ainut puhdas päällä maan.
Kun hän syntyi tallin seimeen,
ratkes taivas laulamaan.
Kirkkaat äänet enkelten
soivat maassa ihmisten.

4.
Lapsen syliinsä nyt ottaa
vanha, hurskas Simeon.
Herran suurten lupausten
täyttyvän hän nähnyt on.
Hengessään hän riemuiten
lausuu lasta katsellen:

5.
”Palvelijasi nyt lasket,
Herra, rauhaan menemään,
silmäni kun ovat päässeet
autuutesi näkemään,
jonka kansallesi toit,
myöskin pakanoille soit.”

6.
Jeesus, lailla Simeonin
sinuun tahdon katsoa,
nähdä, että autuuteni
minulla on sinussa,
että autuus kaikkien
myös on minun, syntisen.

7.
Ja kun lähtöhetken tullen
silmäin valo himmenee,
auta, että uskon silmä
sinua vain katselee.
Simeonin kanssa saan
käydä Herraa katsomaan.

Virsi 47 – Jeesus, kirkas tähteni

1.
Jeesus, kirkas tähteni,
aamunkoitto Jaakobista,
tahdon antaa lahjaksi,
mitä vain on antamista.
Kaikki armoa on vain.
Tahdon antaa mitä sain.

2.
Annan kiitosuhriksi
avunhuudon, katumuksen.
Annan kaikki puutteeni,
köyhän uskonrukouksen.
Armas Lapsi, kuulet sen,
itse vastaat aamenen.

3.
Uskon, lahjan kalleimman,
sinulta sai sydämeni.
Käyttöösi nyt luovutan,
Herra, kaikki jäseneni.
Pyhitä siis ruumiini
eläväksi uhriksi.

4.
Tuoksukoon nyt yli maan
mirha armon, lohdutuksen.
Lahjanasi, Lapsi, saan
elämääni uudistuksen.
Jeesus, auta uhraamaan
niin kuin viisaat itämaan.

5.
Kaiken luoja, valtias,
synnyit syntiuhriksemme.
Orjan muotoon, laupias,
tahdoit jäädä keskellemme.
Anna meidät maailmaan
lahjojasi jakamaan.

Virsi 46 – Taivaan kirkas tähti kerran

1.
Taivaan kirkas tähti kerran
tietäjiä itämaan
johdatteli luokse Herran
loistavalla valollaan
häntä kunnioittamaan,
kiittämään, rukoilemaan.

2.
Sama kirkas tähti täällä
yhä meitä valaisee,
Betlehemin seimen päällä
maailmalle säteilee.
Tunnet tähden kirkkaimman,
se on sana Jumalan.

3.
Sanan valossa nyt meitä,
Jeesus armas, kasvata.
Harhateille eksyneitä
luoksesi näin johdata.
Anna kirkas tähtesi
kaikkialle valoksi.

4.
Auta, että selkeästi
sana puhdas saarnataan
idän mailta länteen asti,
etelästä pohjolaan,
niin kuin itse säädit sen
autuudeksi kaikkien.

5.
Käskit, että sana pyhä
viedään kaikkeen maailmaan.
Auta, Jeesus, meitä yhä
käskyäsi muistamaan.
Anna työhön siunaus,
Hengen voima, uudistus.

6.
Sanan valon anna paistaa,
kaikki kansat tavoittaa,
että kaukaisinkin maistaa
armon uutisleipää saa,
lailla idän viisaiden
löytää sinut, Kristuksen.

7.
Auta, että viimein valta
pimeyden vaipuisi,
ihmiskunta kaikkialta
kaikin kielin taipuisi
nimeäsi kiittämään,
sinua ylistämään.

Virsi 45 – Oi Kristus, valtiaamme

1.
Oi Kristus, valtiaamme
ja poika Daavidin,
hallitset, kuninkaamme,
iäisiin aikoihin.
Nyt siunaa lahjoinesi
myös meitä kaikkia,
tee meidät omiksesi,
suo autuus armosta.

2.
Kun viisaat itämaasta
luo seimen saapuivat,
he tiedon kuninkaasta
ja tähden tunsivat.
Nyt meitä sanan tähti
johdattaa luoksesi.
Se taivaastasi lähti
valoksi, oppaaksi.

3.
Oi suurin kuninkaista,
et etsi kunniaa,
et valtaa vaihtuvaista,
et kultaa, purppuraa.
Et kulje juhlittuna
maan suurten saatossa,
vaan kannat pilkattuna
piikkistä kruunua.

4.
Kuitenkin ihanampi
on kirkkautesi,
maailmaa avarampi
on sinun valtasi.
Saa viimein pilkkaajasi
tuomion iäisen
vaan hurskas suojassasi
rauhasi suloisen.

5.
Minulle armo anna
ja valtakuntasi,
laupeudessa kanna
ja siunaa matkani.
Kun kuolema ja hauta
ahdistaa sielua,
niin, Herra, silloin auta,
hädässä puolusta.

6.
Suo, Kristus, sanan loistaa
kirkkaana tähtenä
ja eksytykset poistaa,
varjella synniltä.
Suo seurakunnassasi
myös minun tunnustaa
sinua Herranani,
ylistää Jumalaa.

Virsi 44 – Jerusalem, katse nosta

1.
Jerusalem, katse nosta,
kaikki kansat, katsokaa!
Öisen taivaan pimennosta
uusi tähti kohoaa.
Se on Herra Jeesuksemme,
hän on tullut keskellemme.

2.
Synkät varjot pakenevat
aamutähden noustessa.
Kirkkaat säteet valaisevat
maailmaamme taivaasta.
Autuas, ken matkallensa
Jeesuksen saa seuraksensa.

3.
Pimeässä harhailimme
ennen Herran tuloa.
Hämärässä hapuilimme
ilman taivaan toivoa.
Maallisiin vain kiintyi mieli,
maasta yksin kertoi kieli.

4.
Mutta koska päämme päällä
valon lähde aukeni,
paisteellaan se heleällä
kolkon tiemme valaisi.
Halki korven yön se loisti,
ahdingon ja tuskan poisti.

5.
Nyt se tähti eksymästä
estää meitä tiellämme.
Jeesus, lahjastasi tästä
iloisesti kiitämme.
Valtakunnassasi meitä
johda aina uskon teitä.

6.
Anna, Jeesus, rakkautta
uskon meissä synnyttää.
Anna rauhaa, viisautta,
Hengen hyvää hedelmää,
että täällä kaikkeen vaivaan
säteilisi armo taivaan.

7.
Ilmesty, oi Jeesus, meille
turvaksemme murheessa.
Voitto anna uupuneille,
kirkas kruunu taivaassa.
Ilossamme, itkussamme
olet, Herra, valonamme.

Virsi 43 – On kirkas aamutähti nyt

1.
On kirkas aamutähti nyt
taivaalle tänne syttynyt
ja tullut toivokseni.
Hän, pyhä poika Daavidin,
on kuninkaani korkehin
ja ainut autuuteni.
Jeesus Kristus,
armoasi, totuuttasi
meille loistat,
lohdutat ja murheen poistat.

2.
Oi Jeesus, Herra kunnian,
sinussa, poika Marian,
saan nähdä Jumalani.
Liljaksi kutsun sinua,
sanasi on kuin hunaja
ja voima matkallani.
Jeesus Kristus,
hoosianna! Taivaan mannaa
eteen kannat,
pöydässäsi syödä annat.

3.
Nyt, Herra Jeesus, sieluuni
vuodata rakkautesi,
se täytä loisteellasi.
Virvoita armon Hengellä,
niin jäsen terve, elävä
saan olla ruumiissasi.
Sielu, mieli
sinuun palaa, nähdä halaa
kasvojasi.
Tahdon olla omanasi.

4.
Katseesi, Jeesus laupias,
on ilon paiste autuas,
kajastus taivaallinen.
Näin katsoit minuun kasteessa,
valaisit taivaan valolla,
soit lahjan ihmeellisen.
Anna aina
lämpöäsi, hyvyyttäsi.
Salli minun
kokonaan vain olla sinun.

5.
Ennen kuin, Isä, kaiken loit,
lapsesi kalliin nimen soit
minulle Jeesuksessa.
Nyt täytä hartain toivoni,
niin että kerran Poikaasi
saan kiittää autuudessa.
Eijaa, eijaa,
riemuani, autuuttani!
Nähdä kerran
taivaassa saan kasvot Herran.

6.
Soi pauhu kiitosvirsien,
helisee soitto suloinen,
kajahtaa laulu taivaan.
Käyn riemujuhlaan Karitsan
ja rauhan loppumattoman
saan jälkeen matkan vaivan.
Soitan, laulan
voiton virttä. Sua kiitän,
Jeesukseni,
että voitit sydämeni.

7.
Oi, kuinka olen iloinen,
kun pyhä Jeesus-lapsonen
on aina aarteenani.
Hän taivaan riemuun minut vie,
näin paratiisiin päättyy tie.
Oi suurta autuuttani!
Aamen, aamen!
Jeesus, joudu, minut nouda
kotiin kerran.
Kaipaan suurta päivää Herran.

Virsi 42 – On Jeesus nimi ihanin

1.
On Jeesus nimi ihanin
sielulle uskovalle.
Se lohdun antaa vaivoihin,
tuo rauhan ristin alle.

2.
Se rohkaisee ja puhdistaa
ja hoitaa särkyneitä.
Se uupuneita vahvistaa
ja ruokkii nääntyneitä.

3.
Se nimi kallioni on
ja linna luja Herran.
Sen rikkaus on loputon,
muu kaikki viedään kerran.

4.
Oi Jeesus, veli, ystävä
ja paimen, kuninkaani
ja tieni, koko elämä,
sua kiitän, auttajaani.

Virsi 41 – Jeesus, nimi verraton

1.
Jeesus, nimi verraton,
olkoon tunnussananamme.
Ainut turvamme hän on,
kun taas vuotta aloitamme.
Olkoon Herran omilla
Jeesus-nimi lippuna!

2.
Pyhä nimi Jeesuksen
soikoon seurakunnissamme.
Armon hyvä uutinen
kaikukoon taas kirkossamme,
että saamme vapaina
Herrassamme iloita.

3.
Jeesus, kalliin veresi
anna olla aarteenamme,
että lunastuksesi
luottavasti omistamme.
Anna vuosi vuodelta
meidän kasvaa armossa.

4.
Jeesus, anna nimeesi
meidän tehdä kaikki työmme.
Jeesus, siunaukseesi
kätke päivämme ja yömme.
Anna pyhä sanasi
meille tiemme oppaaksi.

5.
Kaiken ahdistuksemme,
pettymyksen, katkeruuden
Jeesukselle annamme,
hän tuo meille toivon uuden.
Jeesus, Jeesus, nimesi
ylistetty iäti!

Virsi 40 – Oi nimi kaikkein suloisin

1.
Oi nimi kaikkein suloisin,
mainittu ihmiskielin,
kiitetty kielin tuhansin
ja palavaisin mielin.
Oi Jeesus Kristus, kuinka me
nyt edessäsi voisimme
kylliksi kumartua!

2.
Iäksi kuolon tuskista
ja tuomiosta säästit,
oi maailman Vapahtaja,
synnistä meidät päästit.
Nimesi luja linna on,
on siinä turva verraton.
Ken muu voi meitä auttaa?

3.
Jo ennen aikain alkua,
kun maa ei ollut luotu,
Isäsi suunnitelmassa
jo olit meille suotu,
valkeudesta valkeus,
Jumalan puhtain rakkaus
ja kaikkivoipa voima.

4.
Olethan korkein kaikista,
viimeinen, ensimmäinen,
ja kuningas ja profeetta
ja pappi ylimmäinen.
On sinun syvyys, korkeus,
on sinun valta, kirkkaus
ja kaikki, Jeesus Kristus.

Virsi 39 – Oi Jeesus, hyvyyttäsi

1.
Oi Jeesus, hyvyyttäsi
ylistää tahdomme.
Puhtaaksi verelläsi
tee omatuntomme.
Me tuomme lahjana
vain köyhän sydämemme.
Jää itse turvaksemme,
uskomme uudista.

2.
Suurimman armon meille
ristisi kirkastaa,
murheeseen vaipuneille
tuo toivon sanomaa.
Veressä kalliissa
on apu hätään, vaivaan,
tie valmistettu taivaan,
pois syösty kuolema.

3.
On, Jeesus, nimi suotu
sinulle suloinen
ja siinä ilmituotu
on autuus ihmisten.
Nimesi vapahtaa,
siis ole Jeesuksemme,
sinua rukoilemme,
ainoaa auttajaa.

4.
Kun jälleen aloitamme
me uuden vuotemme,
nöyrästi tunnustamme
sinua, Herramme.
Aikamme pakenee,
kiinnitä sydämemme
nimeesi, Jeesuksemme,
valppaiksi meidät tee.

5.
Henkesi armo anna,
päivämme siunaa niin,
ja rauhan tiellä kanna
aikoihin tuleviin.
Suo, että uskossa
sinua palvelemme,
tielläsi riemuitsemme
autuuden toivosta.

Virsi 38 – Oi kuule, Herra, huutomme

1.
Oi kuule, Herra, huutomme,
kun puoleesi nyt nousee se.
Isäimme turva, lohdutus,
suo kansallemme siunaus.

2.
Pois juoksee aika joutuisaan,
me väistymme kuin varjot maan,
vaan kautta kaikkein vaiheittein
on armo iankaikkinen.

3.
Sinulle, armon Jumala,
nyt olkoon kiitos hoidosta,
kun kaiken meille lahjoitit
ja rakkaasti myös kuritit.

4.
Soit leivän jokapäiväisen,
veit turvaan alta vaarojen.
Myös yöhön synkkään valon loit
ja lohdutuksen suruun toit.

5.
Me Herran nimeen luotamme,
myös uuteen vuoteen kantaa se.
Sen suojaan jäämme toivossa,
et hylkää meitä, Jumala.

Virsi 37 – Taas on yksi vuosi mennyt

1.
Taas on yksi vuosi mennyt
saamastani ajasta.
Siitä kannan kiitoksen nyt,
kaiken annoit lahjana.
Kiitos, armon Jumala,
hyvyydestä kaikesta.
Minut muistit koko vuoden
voimaa, siunausta suoden.

2.
Kuinka käytin ajan menneen,
antamasi lahjatkin?
Yhtä huonosti kuin ennen
kunniaasi kirkastin.
Lähimmäisen laiminlöin
tekemättä jäänein töin.
Kantanut en ristiäni
nurkumatta, mielelläni.

3.
Tällaiseksi edessäsi,
Herra, tunnen itseni.
Muista vielä hyvyyttäsi,
muista laupeuttasi.
Pojassasi rakkaassa
minuakin armahda.
Armo yksin levon antaa,
uuteen päivään hoitaa, kantaa.

4.
Hengelläsi sydäntäni
joka hetki hallitse.
Tieni, koko elämäni
valollasi valaise.
Ohjaa, Herra, puheeni,
työni, ajatukseni.
Anna kaikkeen viisautta,
nöyrää mieltä, rakkautta.

5.
Sydämeeni, Herra, paina
armon tunto elävä.
Rauhasi suo siinä aina
säilyä ja syvetä.
Omaiseni, perheeni,
kaikki lähimmäiseni
huolenpidossasi kanna,
armon suoja heille anna.

6.
Siunaa kansaa, isänmaata,
ohjaa oikein elämään.
Esivalta, Herra, saata
tahtoasi täyttämään.
Silmäsi luo puoleemme,
anna rauha maallemme.
Isä, Poika, Henki Pyhä,
ylistetty olet yhä.

Virsi 36 – Jo vanha vuosi mennyt on

1.
Jo vanha vuosi mennyt on,
sun kiitos, Jeesus, olkohon,
kun olet meitä suojellut
ja vaaroissamme varjellut.

2.
Taas menneen vuoden aikana
me teimme paljon pahuutta.
Armahda meitä, Herramme,
anteeksi anna syntimme.

3.
Me rukoilemme sinua,
Jumalan Poika ainoa:
Myös kristikuntaa, työtä sen
suojele halki aikojen.

4.
Suo, että tänä vuonna saa
sanasi saarna vaikuttaa,
niin että usko vahvistuu
ja väärät opit kukistuu.

5.
Armosta rikas vuosi suo
ja sanassasi turva tuo.
Synnistä meitä puhdista
ja mieli meissä uudista.

6.
Niin auta meitä elämään
ja kerran täältä lähtemään,
me että taivaankotiisi
pääsemme, Jeesus, luoksesi.

7.
Veisaamme siellä kiitosta
sun enkeltesi seurassa,
kun jälkeen ajan vaiheitten
soit meille ilon iäisen.

Virsi 35 – Joulu riemukas

1.
Joulu riemukas,
juhla autuas,
aika armoa tulvillaan!
Maailmamme vaivaan
syntyi Herra taivaan.
Kristityt, riemuitkaa päällä maan!

2.
Tuskaan, taisteluun
päälle ristinpuun
suostui kärsivä Messias.
Pääsiäisen koittoon,
kuolemasta voittoon
tien meille raivasi kuningas.

3.
Henki helluntain,
voima voimakkain,
meidät Herraamme yhdistää.
Valtakunnassansa
Jeesus seuraajansa
Hengellään kansakseen pyhittää.

4.
Laulu enkelten,
voitto Kristuksen
kiitosvirreksi puhkeaa.
Kiitos Jumalalle!
Kiitos Voittajalle!
Kristityt, Hengessä riemuitkaa!

Virsi 34 – Ylitse Juudean laidunten

1.
Ylitse Juudean laidunten
nyt kellot kumajaa.
Ne soivat joulun rauhaa,
Jumalan kunniaa:
Messias tänä yönä
on tullut maailmaan!

2.
Ylitse talvisen pohjolan,
sen metsiin hiljaisiin
ja kyliin kaukaisiinkin
sanoma kiirii niin:
Messias tänä yönä
on tullut maailmaan!

3.
Ylitse vuorten ja virtojen
ja hiekkaerämaan
myös vieraat kansat tuovat
viestiä Herrastaan:
Messias tänä yönä
on tullut maailmaan!

4.
Ylitse kaikkien mannerten
ja valtamerten taa
soi kutsu seimen ääreen,
se meidät yhteen saa:
Messias tänä yönä
on tullut maailmaan!

5.
Kaikkien ihmisten keskelle
nyt joulu saapukoon.
Se kutsuu suureen piiriin,
toivoon ja sovintoon:
Messias tänä yönä
on tullut maailmaan!

Virsi 33 – Kun kansa yössä vaeltaa

1.
Kun kansa yössä vaeltaa,
varjoissa kuoleman,
se valon suuren nähdä saa
taivaasta loistavan.

2.
Teet, Herra, riemun runsaaksi
kuin elonkorjuussa,
kun riisut kansan vapaaksi
orjuuden kahleista.

3.
On lapsi meille syntynyt,
on poika annettu.
Hän kantaa valtaa harteillaan,
kansa on turvattu.

4.
On lapsi Rauhanruhtinas
ja Neuvonantaja,
hän Isä Iankaikkinen,
Väkevä Jumala.

5.
Kristuksen valtakunnassa
ikuinen rauha on.
On suuri herrautensa,
valtansa loputon.

Virsi 32 – Me lapset pienet riennämme (vain äänite)

Virsi 31 – Ei valtaa, kultaa, loistoa

1.
Ei valtaa, kultaa, loistoa
tuo joulu lahjanaan,
vaan Luojan olkoon kunnia
ja rauha päällä maan.
Oi Herrani,
tee juhlani
nyt itsellesi iloksi!
Ei valtaa, kultaa loistavaa
vaan Luojan kunniaa.

2.
Tuo kotiin lasten riemua,
kun loistaa joulupuu.
Tuo joulun kirkas sanoma,
kun ilta tummentuu.
Ja tuntooni
suo rauhasi,
ilolla täytä uskoni.
Tuo kotiin lasten riemua
ja joulun sanoma.

3.
Jo, joulunrauha, saavu, jää
nyt joka sydämeen,
luo toivon, ilon lämmin sää
maailman kylmyyteen.
Vieraaksi saan
nyt kuninkaan,
et muutu, Herra, milloinkaan!
Jo, joulunrauha, saavu, jää,
luo toivon lämmin sää.

Virsi 29 – Synkkä yö maan peitti aivan

1.
Synkkä yö maan peitti aivan,
vaan meitä sääli Herra taivaan
ja lausui: ”Tulkoon valkeus!”
Saapui Kristus, yömme haihtui
ja päivään pimeys jo vaihtui,
näin koitti uusi kirkkaus.
Jumala, ihminen,
luotuinsa vertainen.
Riemuitkaamme!
Hänessä saa
nyt kaikki maa
sen mitä sielu janoaa.

2.
Kristus, aurinkomme, loistaa,
yön synkät varjot maasta poistaa,
ei päivä laske milloinkaan.
Totuus kansoille nyt koittaa,
ja eksyneitä Kristus voittaa
autuuden tielle valollaan.
Siis Herran johtoa
iloiten uskossa
seuratkaamme.
Totuus ja tie,
hän meitä vie
taivaaseen, kotiin saattelee.

3.
Enkelkuoroon yhtykäämme
ja Kristusta ylistäkäämme,
hän jätti taivaan kunnian.
Kantoi ihmislasten vaivan
hän ristinkuoloon asti aivan
ja voitti vallat saatanan.
Nyt maassa, taivaassa
soi kiitos, kunnia
Jumalalle,
kun armossaan
näin auttamaan
toi Poikansa hän maailmaan.

Virsi 27 – Juhlimaan tulkaa

1.
Juhlimaan tulkaa toivon täyttymistä,
rientäkää, kutsuu nyt Betlehem!
Etsikää lasta, taivaan kuningasta,
ja kumartamaan tulkaa
ja kumartamaan tulkaa
ja kumartamaan tulkaa Herraamme!

2.
Herrojen Herra, valo maailmamme,
ihmisen lapseksi syntynyt.
Katsokaa lasta, taivaan kuningasta,
ja kumartamaan tulkaa
ja kumartamaan tulkaa
ja kumartamaan tulkaa Herraamme!

3.
Kaikuvat virret enkeleiden kuoron,
niihin me yhdymme riemuiten:
Kunnia olkoon taivaan Jumalalle
ja maassa olkoon rauha
ja maassa olkoon rauha
ja hyvä tahto luona ihmisten!

4.
Kirkkaana loistaa meille uusi aamu,
syntymäjuhla on Jeesuksen.
Taivaasta saapui Sana ihmiseksi,
siis kumartamaan tulkaa,
siis kumartamaan tulkaa,
siis kumartamaan tulkaa Herraamme!

Virsi 26 – Oi armon lähde autuas

1.
Oi armon lähde autuas,
elämän suuri ruhtinas
ja taivaan kirkas aamunkoi,
sinulle virtemme nyt soi.

2.
Sinulle kiitos, kunnia,
Jumalan Poika armoisa,
kun viimein saavuit luoksemme,
kaivattu, kallis vieraamme.

3.
Jo aivan alkuajoista
on ikävöity sinua.
Näin huokasivat kaivaten
profeetat kanssa isien:

4.
Ah, milloin saapuu Messias,
Siionin suuri kuningas?
Hän päästää meidät kahleista
ja Israel saa iloita.

5.
Nyt saavuit, Vapahtajani,
on seimen oljet vuoteesi.
Näin meidät, pieni, korotat,
alaston, kaikki vaatetat.

6.
Oi Herra, rikoin käskysi,
en kestä kirkkauttasi,
vaan siksi tänne synnyitkin,
synnistä että pääsisin.

7.
Siis käännyn, Jeesus, puoleesi,
sinulle annan kuormani.
Sä murheen muutat riemuksi
ja elämäksi kuoloni.

8.
Oi autuuteni, iloni,
suo minun olla omasi.
Ja Pyhän Hengen voimalla
sinua tahdon palvella.

Virsi 25 – Nyt seimellesi seisahdan

1.
Nyt seimellesi seisahdan,
oi Jeesus, autuuteni,
ja maahan asti kumarran
Herralle, luojalleni.
Sain elämäni, kaikkeni,
sinulta synnyinlahjaksi.
Ne ota, Jeesus, vastaan.

2.
En ollut vielä syntynyt,
kun synnyit auttajaksi.
En armoasi kysynyt,
kun tulit turvaajaksi.
En vielä ollut päällä maan,
kun riensit tänne maailmaan,
aukaisit meille taivaan.

3.
Yö synkkä peitti silmäni,
vaan tulit, Jeesukseni.
Kirkastit yöni päiväksi
ja nousit valokseni.
Oi aurinkoni, iloni,
lämmitä jälleen mieleni
armosi säteilyllä.

4.
Kun murhe murtaa mieltäni
tai epätoivo kaivaa,
rohkaise silloin sieluni
ja lievitä sen vaivaa.
Kun synti mieltä ahdistaa,
lohdutat, Jeesus, surevaa,
velkani maksoit kaikki.

5.
Oi Jeesus, tänne maailmaan
et tullut itses tähden,
minua saavuit auttamaan
kurjuuden kaiken nähden.
Ja raskaan ristin kärsien
armahdit minut, syyllisen.
Voisinko kyllin kiittää!

6.
Siis, Vapahtaja, rukoilen,
et sitä koskaan kiellä:
Nyt ota sydän syntinen
ja asu aina siellä
sen ainoana Herrana,
sen ilona ja riemuna
ja täynnä lohdutusta.

7.
Vaan kuinka suuren vieraani
ottaisin oikein vastaan,
kun sydämeni, lahjani,
on multaa ainoastaan?
Oi Herra maan ja taivasten,
käyt itse luokse syntisten,
armosi meille annat.

Virsi 24 – Kas, yöllä paimenille

1.
Kas, yöllä paimenille
taivaan enkeli
sanoman pelkääville
suuren ilmoitti.
Eijaa, laulakaa!
Lunastetut olemme
kahleista kuoleman.

2.
Jo syntyi ennustettu
meille Messias,
tuo kauan odotettu
Kristus-kuningas.
Eijaa, laulakaa!
Lunastetut olemme
kahleista kuoleman.

3.
Ja viestin tuojaan yhtyi
kuoro enkelten,
kun Kristus tänne syntyi,
autuus ihmisten.
Eijaa, laulakaa!
Lunastetut olemme
kahleista kuoleman.

4.
Hän luopui taivaastansa,
syntyi köyhäksi
ja teki aarteillansa
meidät rikkaiksi.
Eijaa, laulakaa!
Lunastetut olemme
kahleista kuoleman.

5.
On tullut Herra taivaan
palvelijaksi.
Näin Luoja suostui vaivaan,
luodut lunasti.
Eijaa, laulakaa!
Lunastetut olemme
kahleista kuoleman.

6.
Soi aina kiitoksemme,
Isä armias,
kun Vapahtajaksemme
annoit ainoas.
Eijaa, laulakaa!
Lunastetut olemme
kahleista kuoleman.

7.
Ja kiitos, armon tuoja,
Kristus, kuningas,
ja uuden toivon luoja,
Henki laupias!
Eijaa, laulakaa!
Lunastetut olemme
kahleista kuoleman.

Virsi 23 – On ruusu Iisain juuren

1.
On ruusu Iisain juuren
nyt kukkaan puhjennut.
On pyhä kirja suuren
sen ihmeen kertonut.
Tuo kukka suloinen
valaisee talviyötä
keskellä pakkasen.

2.
Näin ruusun pyhyydestä
soi sana Jesajan:
”Hän syntyy neitsyestä,
Messias Jumalan.”
On Herra armossaan
sen ihmeen itse luonut
ja tullut päälle maan.

3.
Nyt ruusu kaunein loistaa,
taivaasta tuoksun tuo.
Yön varjot päivä poistaa,
kansoihin toivon luo.
Jumala, ihminen!
Hän otti lapsen muodon,
jäi luokse syntisten.

4.
Herramme, Kristuksemme,
oi poika Marian!
Sinua rukoilemme
laaksoissa kuoleman.
Suo, että taivaassa
me kerran kumarramme
Isäsi kasvoja.

Virsi 22 – Sinua, Jeesus, kiitämme

1.
Sinua, Jeesus, kiitämme,
tulit kaltaiseksemme.
Neitseestä synnyit puhtaasta
päästämään meidät pahasta.
Kyrieleis!

2.
On Isän Poika ainoa
lapsi seimivuoteella.
Jumalan hyvyys ikuinen
on tullut muotoon ihmisen.
Kyrieleis!

3.
On Herra taivaitten ja maan
Marialla helmassaan.
Alentui Herra köyhäksi
tullakseen köyhän turvaksi.
Kyrieleis!

4.
Vanhurskauden aurinko
maailmalle koittaa jo.
Se yömme muuttaa päiväksi
ja meidät valon lapsiksi.
Kyrieleis!

5.
Jumalan Poika taivaasta
nyt on meillä vieraana.
Hän tahtoo meidät autuuteen
luoksensa viedä taivaaseen.
Kyrieleis!

6.
Hän kulki täällä köyhänä,
laupiaana, nöyränä.
Hän rikkaus on syntisten,
vie meidät joukkoon enkelten.
Kyrieleis!

7.
Ilmestyi Herran rakkaus,
täyttyi armolupaus.
Siis, pyhät kaikki, riemuitkaa
ja Herraa kunnioittakaa.
Kyrieleis!

Virsi 21 – Enkeli taivaan lausui näin

1.
Enkeli taivaan lausui näin:
Miks hämmästyitte säikähtäin?
Mä suuren ilon ilmoitan
maan kansoille nyt tulevan.

2.
Herramme Kristus teille nyt
on tänään tänne syntynyt,
ja tää on teille merkiksi:
seimessä lapsi makaapi.

3.
Jo riennä, katso, sieluni,
ken seimessä nyt makaapi:
hän on sun Herras, Kristukses,
Jumalan Poika, Jeesukses.

4.
Oi terve, tänne tultuas,
syntist et hylkää, armias.
Sä köyhäks tulit, rikkahin,
sua kuinka kyllin kiittäisin.

5.
Ah Herra, joka kaikki loit,
kuin alentaa noin itses voit
ja tulla halpaan seimehen
heinille härkäin, juhtien!

6.
Vain heinät on sun vuoteenas,
oi Herra, taivaan kuningas,
vaikkeivät kultavaattehet
sun oisi valtas arvoiset.

7.
Näin näytät esimerkilläs,
ettei sun kelpaa edessäs
ei kunnia, ei korkeus,
ei valta, kulta, rikkaus.

8.
Ah Herrani, mun Jeesuksein,
tee asunnokses sydämein.
Mua älä hylkää tuskassa,
vaan vahvista ain uskossa.

9.
Ah, iloni jos sinuss’ ois,
en unhottaa sua koskaan vois.
Suo siihen apus armosta,
niin kiitän aina riemulla.

10.
Nyt Jumalalle kunnia,
kun antoi ainoon Poikansa.
Siit enkelitkin riemuiten
veisaavat hälle kiitoksen.

Virsi 20 – Kaikki kansat riemuitkaa

1.
Kaikki kansat riemuitkaa,
lapsosesta laulakaa,
jouluvirttä veisatkaa!
On Jeesus-lapsi helmassa Marian.
Gabrielin ennustus on täytetty.
Eijaa, eijaa! Herra meitä armahti,
taivas meille aukeni. Halleluja!
Ainoaksi auttajaksi lapsi seimeen lasketaan.
Toista turvaa emme löydä milloinkaan.
Jeesus-lapsi siunattu, Immanuel,
syntyi niin kuin ilmoitti jo Gabriel.

2.
Meille on hän syntynyt,
kansaansa on etsinyt,
auttajaksi ehtinyt.
On Jeesus-lapsi helmassa Marian.
Gabrielin ennustus on täytetty.
Eijaa, eijaa! Herra meitä armahti,
taivas meille aukeni. Halleluja!
Ainoaksi auttajaksi lapsi seimeen lasketaan.
Toista turvaa emme löydä milloinkaan.
Jeesus-lapsi siunattu, Immanuel,
syntyi niin kuin ilmoitti jo Gabriel.

3.
Synti ei saa hallita,
kuolon valta vallita.
Nyt me saamme riemuita.
On Jeesus-lapsi helmassa Marian.
Gabrielin ennustus on täytetty.
Eijaa, eijaa! Herra meitä armahti,
taivas meille aukeni. Halleluja!
Ainoaksi auttajaksi lapsi seimeen lasketaan.
Toista turvaa emme löydä milloinkaan.
Jeesus-lapsi siunattu, Immanuel,
syntyi niin kuin ilmoitti jo Gabriel.

4.
Lapset siis nyt laulakaa,
nuoret, vanhat veisatkaa,
Herrallemme riemuitkaa!
On Jeesus-lapsi helmassa Marian.
Gabrielin ennustus on täytetty.
Eijaa, eijaa! Herra meitä armahti,
taivas meille aukeni. Halleluja!
Ainoaksi auttajaksi lapsi seimeen lasketaan.
Toista turvaa emme löydä milloinkaan.
Jeesus-lapsi siunattu, Immanuel,
syntyi niin kuin ilmoitti jo Gabriel.

Virsi 19 – Syntyi tänne Jumala

1.
Syntyi tänne Jumala
neitsehestä puhtaasta.
Sana tuli lihaksi,
rikas tuli köyhäksi.
Kiitos olkoon Jumalan,
kun hän saapui Pojassaan
armahtamaan luotujaan.

2.
Paimenet nyt valvovat,
enkeliltä kuulevat:
Syntynyt on lapsonen,
Vapahtaja ihmisten.
Kiitos olkoon Jumalan,
kun hän saapui Pojassaan
armahtamaan luotujaan.

3.
Halvan tallin hämärään
lähtevät he etsimään.
Siellä nukkuu seimessä
maan ja taivaan tekijä.
Kiitos olkoon Jumalan,
kun hän saapui Pojassaan
armahtamaan luotujaan.

4.
Äidin rintaa tarvitsee
hän, ken kaikki ravitsee.
Lapsi hän on turvaton,
vaikka kaiken Herra on.
Kiitos olkoon Jumalan,
kun hän saapui Pojassaan
armahtamaan luotujaan.

5.
Yli ymmärryksemme
todella käy armo se,
jonka Herra tarjoaa,
langenneille lahjoittaa.
Kiitos olkoon Jumalan,
kun hän saapui Pojassaan
armahtamaan luotujaan.

6.
Tätä taivaan armoa
nauttikaamme uskossa.
Siinä meillä autuus on,
riemu puhdas, loputon.
Kiitos olkoon Jumalan,
kun hän saapui Pojassaan
armahtamaan luotujaan.

7.
Auta, Jeesus, että me
juhlaasi nyt vietämme
kunniaksi nimesi,
elämämme voimaksi.
Kiitos olkoon Jumalan,
kun hän saapui Pojassaan
armahtamaan luotujaan.

Virsi 18 – Nyt ilovirttä veisaten

1.
Nyt ilovirttä veisaten
me kiittäkäämme riemuiten.
Suuri Jumalamme
on pieni lapsi tallissa.
Kristus, auttajamme,
nyt aurinkona kirkkaana
loistaa ilonamme
seimen oljilla.

2.
Sun puolees, Jeesus, veljemme,
nyt ylennämme mielemme.
Rauhanruhtinaamme,
voit lohduttaa ja uudistaa.
Sinulta me saamme
jo uuden riemun hunajaa.
Anna, kuninkaamme,
voimaa rakastaa.

3.
Oi Isän suuri rakkaus,
oi Pojan suuri laupeus!
Synti sortaa meitä,
kun lankeemus toi turmion.
Jeesus eksyneitä
nyt auttaa alta tuomion,
laumaansa ei heitä,
uskollinen on.

4.
Oi taivaan riemu verraton,
kun Jeesus aurinkona on.
Enkeljoukko soittaa
ja uutta virttä lauletaan.
Uusi päivä koittaa,
ei saavu ilta milloinkaan.
Riemut kaikki voittaa
juhla kuninkaan.

Virsi 17 – Ilon päivä verraton

1.
Ilon päivä verraton
koitti maailmalle,
poika syntynyt kun on
neitsyt Marialle.
Taivaan Herra iäinen
ihmiseksi syntyen
tuli veljeksemme.
Isä antoi armossaan
ainoansa päälle maan
pelastajaksemme.

2.
Riemuviestin enkeli
kertoi paimenille:
”Vapahtajan lähetti
Isä ihmisille.
Lapsi teille syntynyt
seimessänsä lepää nyt,
hallitsija taivaan.”
Orjan muodon otti hän,
antoi meille elämän,
luoksemme jäi vaivaan.

3.
Neitsyestä maailmaan
syntyi Jumalamme
käydäksensä kuolemaan
meidän puolestamme.
Sana tuli lihaksi,
Herra ihmislapseksi,
muuten hukkuisimme.
Ilman Herraa Jeesusta,
ilman ristin uhria
vaivaan joutuisimme.

4.
Halki maan ja taivasten
kaikuu kaikkialle
kiitoslaulu enkelten
armon Jumalalle:
”Jumalalle kunnia
olkoon korkeuksissa,
rauha maailmassa.”
Kerran saamme kumartaa
Isän Poikaa ainoaa
taivaan kunniassa.

Virsi 16 – Jeesus Kristus meille nyt

1.
Jeesus Kristus meille nyt
neitseestä on syntynyt.
Ihmiseksi Jumala
tuli tänne taivaasta.

2.
Kansa kaiken maailman
näkee ihmeet Jumalan:
Sana tuli lihaksi,
tänne ihmislapseksi.

3.
Synnittä on syntynyt,
synnittä myös elänyt,
kantoi synnit maailman,
mursi vallan kuoleman.

4.
Ilo, rauha mukanaan
saapunut on päälle maan
Jumala ja ihminen,
auttajamme armoinen.

5.
Isän luota lähtenyt
Isän luona taas on nyt,
voitti vallat turmion,
taivaan aukaissut hän on.

6.
Hän on Isän vertainen,
yhtä iankaikkinen,
istuu Isän rinnalla
maan ja taivaan Herrana.

7.
Jumalalle kunnia
olkoon korkeudessa,
maassa rauha, suosio,
hyvä tahto, sovinto.

Virsi 28b – Valo syttyi, Jeesus syntyi

1.
Valo syttyi, Jeesus syntyi,
enkeli sen tiedon toi.
Mahtavasti maahan asti
taivaan joukon kiitos soi.
Miksi siitä en nyt kiitä,
miksi riemuita en voi?

2.
Ihmetellen, tutkistellen
äidin sydän riemuitsee.
Messiasta, toivon lasta,
Simeonkin syleilee.
Miksi mulla, miksi sulla
sydän yhä kylmenee?

3.
Valvovilla paimenilla
nyt on kiire seimen luo.
Lapsoselle pienoiselle
kiitoksen he hartaan tuo.
Miksen juokse seimen luokse,
miksen kiiruhda kuin nuo?

4.
Syttyi tähti, kohta lähti
matkaan viisaat itämaan
etsiskellen, tiedustellen
synnyinpaikkaa kuninkaan.
Miksen sinne lähde, minne
lähtivät he kulkemaan?

5.
Jumalaansa, auttajaansa,
seimeen äiti kapaloi.
Tällaisille syntisille
koitti siinä aamunkoi.
Siitä sulle, siitä mulle
joulu taaskin sanan toi.

6.
Juuri meille kylmenneille
Jeesus avun tuonut on.
Kiitä, kiitä Herraa siitä,
toivon saa nyt toivoton.
Nyt on sulla, nyt on mulla
riemujuhla verraton.

Virsi 901 – Luoja, Isä, sinulle

1.
Luoja, Isä, sinulle
laulaa kuolevaisten suku.
Tunnustamme, Herramme:
valtasi ei koskaan huku.
Laulaa luomakunta muu,
jalkoihisi polvistuu.

2.
Taivaan voimat, enkelit,
kiittävät näin aina, yhä,
kerubit ja serafit
kuuluttavat: ”Pyhä, pyhä
Herra, jonka kunniaa
täynnä ovat taivaat, maa!”

3.
Kaikuu apostolien,
pyhien ja profeetoiden,
marttyyreiden rohkeiden
laulu lakkaamatta soiden.
Liittyy kuoroon laulamaan
kirkko pyhä kautta maan.

4.
Virtemme soi Isälle,
kaikkeuden kuninkaalle,
Kristukselle, Pojalle,
armon, rauhan ruhtinaalle.
Virsi soi myös Hengelle,
heikon Puolustajalle.

5.
Kristus, Poika ikuinen,
yksin sinulla on valta.
Siksi voitit ihmisen
saaliiksesi kuolemalta.
Neitsyt tuskan maailmaan
kantoi sinut kohdussaan.

6.
Murskaksi löit kuoleman,
autuuden toit omillesi.
Kunniassa Jumalan
on nyt, Kristus, istuimesi.
Saavut taas, kun aika on,
toimittamaan tuomion.

7.
Ostit palvelijasi
orjuudesta verelläsi.
Vie myös viimein luoksesi,
meistäkin tee pyhiäsi!
Kansasi tee terveeksi,
siunaa perikuntaasi!

8.
Aina, päivä päivältä,
kiitostasi kaiutamme,
auttajamme nimeä
siunaten näin laulussamme.
Eksymästä synteihin
estä meitä tänäänkin.

9.
Herra, meitä armahda,
anna laupeuden suoja!
Toivomme on sinussa,
kaiken elämämme Luoja.
Aamen, aamen veisaamme.
Saavu, Jeesus, Herramme!

Saksa
1.
Großer Gott, wir loben dich,
Herr, wir preisen deine Stärke.
Vor dir neigt die Erde sich
und bewundert deine Werke.
Wie du warst vor aller Zeit,
so bleibst du in Ewigkeit.

2.
Alles, was dich preisen kann,
Cherubim und Seraphinen
stimmen dir ein Loblied an,
alle Engel, die dir dienen,
rufen dir stets ohne Ruh:
Heilig, heilig, heilig! zu.

3.
Heilig, Herr Gott Zebaoth!
Heilig, Herr der Himmelsheere,
starker Helfer in der Not!
Himmel, Erde, Luft und Meere
sind erfüllt von deinem Ruhm;
alles ist dein Eigentum.

4.
Der Apostel heil’ger Chor,
der Propheten hehre Menge,
schickt zu deinem Thron empor
neue Lob- und Dankgesänge;
der Blutzeugen lichte Schar
lobt und preist dich immerdar.

5.
Dich, Gott Vater auf dem Thron,
loben Große, loben Kleine.
Deinem eingebor’nen Sohn
singt die heilige Gemeinde,
und sie ehrt den Heil’gen Geist,
der uns seinen Trost erweist.

6.
Du, des Vaters ew’ger Sohn,
hast die Menschheit angenommen,
bist vom hohen Himmelsthron
zu uns auf die Welt gekommen,
hast uns Gottes Gnad’ gebracht,
von der Sünd’ uns frei gemacht.

7.
Durch dich steht das Himmelstor
allen, welche glauben, offen.
Du stellst uns dem Vater vor,
wenn wir kindlich auf dich hoffen;
du wirst kommen zum Gericht,
wenn der letzte Tag anbricht.

8.
Herr steh’ deinen Dienern bei,
welche dich in Demut bitten.
Kauftest durch dein Blut uns frei,
hast den Tod für uns gelitten;
nimm uns nach vollbrachtem Lauf
zu dir in den Himmel auf.

9.
Sieh dein Volk in Gnaden an,
hilf uns, segne, Herr, dein Erbe;
leit’ es auf der rechten Bahn,
dass der Feind es nicht verderbe.
Führe es durch diese Zeit,
nimm es auf in Ewigkeit.

10.
Alle Tage wollen wir
dich und deinen Namen preisen
und zu allen Zeiten dir
Ehre, Lob und Dank erweisen.
Rett’ aus Sünden, rett’ aus Tod,
sei uns gnädig, Herre Gott.

11.
Herr, erbarm, erbarme dich.
Lass uns deine Güte schauen;
deine Treue zeige sich,
wie wir fest auf dich vertrauen.
Auf dich hoffen wir allein;
lass uns nicht verloren sein.

Ruotsi
1.
Gud, vår Gud, vi lovar dig,
vi bekänner dig, o Herre,
dig som är till evig tid
tillber ändlighetens släkten.
Hela jorden, hav och land,
ärar, Fader vår, ditt namn.

2.
Kerubim och serafim,
änglar, makter sjunger evigt,
ropar utan rast till dig:
Helig är du, helig, helig,
himlar, jord och allt som du är
lovar, Gud, ditt majestät.

3.
Skyn av vittnen lovar dig:
trons profeter och apostlar,
himlaskaran klädd i vitt
ur bedrövelsen förlossad.
Dig bekänner fröjdefullt
kyrkan hela jorden runt.

4.
Dig, vår Fader, stor i nåd,
ofattbar i makt och ära,
och din sanne, ende Son,
tillbedd intill jordens ändar,
och din Ande, Hjälparen,
sänd till oss från himmelen.

5.
Jesus Kristus, ärans kung,
evigt född av Faderns vilja –
att försona all vår skuld
blev du mänska, född av kvinna,
skydde ej det moderliv
jungfrun gav till borg åt dig.

6.
Du förstörde dödens gadd,
upplät riket för de dina.
Gud har givit dig all makt,
platsen på sin högra sida.
En gång vid din återkomst
skall du döma alla folk.

7.
Hjälp då dina tjänare,
dem du återlöst med smärta,
giv åt dem bland helgonen
evig härlighet och ära.
Led ditt folk, välsigna det,
upphöj det i evighet.

8.
Vi välsignar dig, vår Gud,
varje dag du oss bereder,
ropar högt ditt namn i ljus
genom alla evigheter.
Skydda oss av nåd idag
från att bryta mot din lag.

9.
Gud vår Gud, förbarma dig.
Din barmhärtighet må komma,
frälsa oss till evig tid
ifrån all vår nöd och vånda.
Du är själv vårt fasta hopp.
Amen, Herre Jesus, kom.

Englanti
1.
Holy God, we praise your name;
Lord of all, we bow before you.
All on earth your scepter claim,
all in heav’n above adore you;
infinite your vast domain,
everlasting is your reign.

2.
Hark! The glad celestial hymn
angel choirs above are raising;
cherubim and seraphim,
in unceasing chorus praising;
fill the heav’ns with sweet accord:
“Holy, holy, holy, Lord!”

3.
Lo, the apostolic train
join the sacred name to hallow;
prophets swell the glad refrain,
and the white-robed martyrs follow;
And from morn to set of sun
through the Church the song goes on.

4.
Holy Father, holy Son,
holy Spirit, three we name you,
though in essence only one;
undivided God we claim you
and, adoring, bend the knee
while we own the mystery.

5.
Jesus, God the Father’s Son,
from the Virgin manhood taking,
you came down from heaven’s throne
life within our world partaking:
you have brought us God’s own grace,
set us free from sin’s embrace.

6.
Now you sit at God’s right hand,
summing up creation’s story,
and for all your faithful band
open wide the gates of glory;
finally as judge you come
and will take your people home.

7.
Hear your people, Lord, arise,
answer us, for aid imploring;
you have bought us with the price
of your precious blood’s outpouring.
Bring us where you reign on high
with your saints eternally.

8.
We who are your heritage
seek your governance and guiding
on our earthly pilgrimage
whereso’er the path is leading.
Be our pattern day by day,
for you only are the way.

9.
Through the length and breadth of space
we your people sound your praises,
sing the wonder of your grace
throughout time and timeless ages;
keep us lest in sin we fall,
loving God and Lord of all.

10.
In you, Lord, our hope we place;
let your mercy on us lighten;
hide not from us now your face,
but let love our pathway brighten.
Let not those who in you trust
be confounded at the last.

Venäjä
1.
Боже, славим мы Тебя
и хваление приносим.
Вечный, песнь поем Тебе
и сердца к Тебе возносим,
преклонившись пред Тобой,
величаем, Царь благой!

2.
Души праведных, святых,
сонмы, власти сил небесных,
славят благость дел Твоих,
дел великих и чудесных –
славят Бога и Отца,
Вседержителя Творца!

3.
Глас апостолов святых
и пророков вдохновенных,
изъяснителей Твоих,
слов премудрых, драгоценных;
с ними мучеников ряд –
все Тебя благодарят!

4.
Церковь на земле Твоя
Твоё имя воспевает,
благостью Твоей живя,
Твоей славы ожидает.
Всей хвалы достоин Ты
и любви всей полноты!

5.
Агнец кроткий, Ты здесь был
жертвой смерти и мученья,
но все козни победил,
отразил все искушенья. –
Слава, слава, Боже сил,
Иисус-Иммануил!

6.
В небе, царствуя с Отцом,
восседаешь одесную,
в славе, в свете; к нам потом
снизойдешь в юдоль земную.
И судить при всех святых
будешь мертвых и живых.

7.
Господи, благослови
Твой народ и достоянье;
дай чрез скорби все пройти
и хранить святое званье,
избранных веди Твоих
в радость вечную святых!

8.
Дай Тебе, Господь, отдать,
сердца каждое биенье,
дай Тобою лишь дышать,
жить Тебе на прославленье.
Сам Ты душу нам согрей
пламенем любви Твоей!

9.
Слава Троице вовек:
Дух Святой, Отец небесный,
Сын и Богочеловек,
воплотившийся чудесно! –
Да прославят все сердца
имя Господа Христа!

Virsi 902a – Jumalamme, suuruuttasi

1.
Jumalamme, suuruuttasi
luomakunta kuuluttaa,
ihmeitäsi, lahjojasi
onhan täynnä taivas, maa.
Niissä loistaa hyvyytesi,
niissä kutsut rinnallesi
meidät työhön, toimintaan,
luotujasi puoltamaan.

2.
Jeesus, synnyit veljeksemme,
näytit Isän rakkauden,
astuit aivan vierellemme,
elit muita palvellen.
Kärsimyksen tietä kuljit,
armon suojaan heikot suljit.
Ylistämme sinua,
alun uuden antaja.

3.
Pyhä Henki, auttajamme,
niin kuin äiti lohdutat,
olet arjen voimanamme,
avaat toivon maisemat.
Kiitos, että särkyneitä
saatat yhteen, kutsut meitä
omastamme antamaan,
toisten kuormaa kantamaan.

4.
Kolminaisuus: Luoja suuri,
Jeesus, synnin voittaja,
Henki, heikon suojamuuri,
meitä nosta, vahvista.
Silloin palveluksessasi
lahjat kaikki antamasi
voimme käyttää kiittäen,
Luoja kolmiyhteinen.

Virsi 902b – Jumalamme, suuruuttasi

1.
Jumalamme, suuruuttasi
luomakunta kuuluttaa,
ihmeitäsi, lahjojasi
onhan täynnä taivas, maa.
Niissä loistaa hyvyytesi,
niissä kutsut rinnallesi
meidät työhön, toimintaan,
luotujasi puoltamaan.

2.
Jeesus, synnyit veljeksemme,
näytit Isän rakkauden,
astuit aivan vierellemme,
elit muita palvellen.
Kärsimyksen tietä kuljit,
armon suojaan heikot suljit.
Ylistämme sinua,
alun uuden antaja.

3.
Pyhä Henki, auttajamme,
niin kuin äiti lohdutat,
olet arjen voimanamme,
avaat toivon maisemat.
Kiitos, että särkyneitä
saatat yhteen, kutsut meitä
omastamme antamaan,
toisten kuormaa kantamaan.

4.
Kolminaisuus: Luoja suuri,
Jeesus, synnin voittaja,
Henki, heikon suojamuuri,
meitä nosta, vahvista.
Silloin palveluksessasi
lahjat kaikki antamasi
voimme käyttää kiittäen,
Luoja kolmiyhteinen.

Virsi 903 – Soi, virteni, kiitosta Herran

1.
Soi, virteni, kiitosta Herran.
Hän on hyvä, armollinen,
on kätensä laupias, voimallinen.
Ken armoonsa turvasi kerran,
on riemuiten muistava sen.

2.
Hän, Herramme, kuoleman alta
on noussut ja voittanut sen.
Työn täytti hän puolesta syntisien.
On hänellä voima ja valta
ja kirkkaus ihmeellinen.

3.
Hän vaikka on näin pyhä, suuri,
ja valtias taivaan ja maan,
ei hylkää hän lastansa halvintakaan,
vaan suojansa antaa kuin muuri.
Näin hellintä hoitoa saan.

4.
En pelkää siis vaarojen matkaa,
hän silloinkin kantaa ja vie,
kun polku on synkeä, kaita on tie.
Voin kanssansa taivalta jatkaa.
Hän vastakin auttava lie.

5.
Kun matkalla Jaakobin lailla
yön ankaran painia saan
ja sielu on uupunut taistelemaan,
niin silti se, toivoa vailla,
on siunattu voittamanaan.

6.
Soi, virteni, kiitosta Herran!
Hän aivan on ihmeellinen,
kun suurinta syntistä armahtaen
hän, laupias, lahjana kerran
suo rauhansa taivaallisen.

Virsi 904 – Kohotkoon ilohuuto

1.
Kohotkoon ilohuuto Herralle korkeuksiin.
Hän lahjat ruhtinaiden suo päiviin haihtuviin.
Jokainen uusi aamu ihmeenä aukeaa,
elämän lahjapöydän Luoja kun tarjoaa.

2.
Tuhansin pillein soittaa elämä urkujaan,
ja päivää rummutuksin kiittävät äänet maan.
Soi luomakunnan kiitos vyörynä laulujen,
jokaisen laulun sointi on ainutkertainen.

3.
Jo värit villiin tanssiin vie siipi perhosen,
heleä juhlavaate on puku niittyjen.
Heräävä metsä piirtyy silmien ikkunaan.
Luotunsa Luoja kutsuu taas leikkiin huikeaan.

4.
Jokaisen liikkeen riemu Luojaansa ylistää,
soi askel, käden kaari iloa yltyvää.
Ruumiimme savikielet soittavat Luojalleen
hilpeän kiitosvirren maan päältä taivaaseen.

Virsi 905 – Seppä taivaallinen (vain äänite)

Virsi 906 – Riemuita saamme

1.
Riemuita saamme,
kun raadantaamme,
Jeesus, taivaan aarteet tuot.
Vapahtajamme,
myös tuskissamme
viivyt luona, rauhaa luot.
Häpeiltä säästät
ja siteet päästät,
jäät ikuiseksi
perustukseksi
rakennukseemme. Halleluja!
Sielumme kaipuu
vain sinuun taipuu.
Näin luottavasti
loppuumme asti
me matkaa teemme. Halleluja!

2.
Voimasi kestää,
voi iskut estää
kiusaajan ja kuoleman.
Sinun on valta,
siis hädän alta
aina autat kulkijan.
Laulaa ja soittaa,
näin kunnioittaa
turvamme tuojaa,
ilomme luojaa
tahdomme jälleen. Halleluja!
Olemuksemme
ja sydämemme
virtenä raikuu,
kiitosta kaikuu
virittäjälleen! Halleluja!

Saksa
1.
In dir ist Freude
in allem Leide,
o du süßer Jesu Christ!
Durch dich wir haben
himmlische Gaben,
du der wahre Heiland bist;
hilfest von Schanden,
rettest von Banden.
Wer dir vertrauet,
hat wohl gebauet,
wird ewig bleiben. Halleluja.
Zu deiner Güte
steht unser G’müte,
an dir wir kleben
im Tod und Leben;
nichts kann uns scheiden. Halleluja.

2.
Wenn wir dich haben,
kann uns nicht schaden
Teufel, Welt, Sünd oder Tod;
du hast’s in Händen,
kannst alles wenden,
wie nur heißen mag die Not.
Drum wir dich ehren,
dein Lob vermehren
mit hellem Schalle,
freuen uns alle
zu dieser Stunde. Halleluja.
Wir jubilieren
und triumphieren,
lieben und loben
dein Macht dort droben
mit Herz und Munde. Halleluja.

Virsi 907 – Onko suurempaa ihmettä (vain äänite)

Virsi 908 – On yksi nimi ylitse muiden

On yksi nimi ylitse muiden,
yksi nimi muuttumaton.
Yksi nimi ylitse muiden,
vain yksi nimi toivomme on.
Tuo nimi, josta laulan, on Jeesus,
nimi kaunein alla auringon.

1.
Siinä vain, siinä vain
armo meille lahjoitetaan.
Siinä vain on valta ja voima
yhä taivaassa ja päällä maan

On yksi nimi ylitse muiden,
yksi nimi muuttumaton.
Yksi nimi ylitse muiden,
vain yksi nimi toivomme on.
Tuo nimi, josta laulan, on Jeesus,
nimi kaunein alla auringon.

2.
Siinä vain, siinä vain,
siinä on mun lauluni syy.
Siinä vain on taivas jo auki,
siihen kaikki rikkaus kätkeytyy.

On yksi nimi ylitse muiden,
yksi nimi muuttumaton.
Yksi nimi ylitse muiden,
vain yksi nimi toivomme on.
Tuo nimi, josta laulan, on Jeesus,
nimi kaunein alla auringon.

3.
Siinä vain, siinä vain
seisoo ristin muotoinen puu.
Siinä vain on Jumala läsnä,
kaikki polvet maahan notkistuu.

On yksi nimi ylitse muiden,
yksi nimi muuttumaton.
Yksi nimi ylitse muiden,
vain yksi nimi toivomme on.
Tuo nimi, josta laulan, on Jeesus,
nimi kaunein alla auringon.

 

Englanti
There’s only one name above all names,
only one name that remains,
only one name above all names.
The name of hope eternally reigns.
The name above all others is Jesus,
and his precious name can heal our pain.

1.
In this name, in this name
God is pouring down all his grace.
In this name there’s power and glory,
the earth rejoices full of praise.

There’s only one name above all names,
only one name that remains,
only one name above all names.
The name of hope eternally reigns.
The name above all others is Jesus,
and his precious name can heal our pain.

2.
In this name, in this name
God gave me a new song to sing.
In this name all heaven is open.
This name is now my everything.

There’s only one name above all names,
only one name that remains,
only one name above all names.
The name of hope eternally reigns.
The name above all others is Jesus,
and his precious name can heal our pain.

3.
In this name, in this name
there’s forgiveness for all our sins.
In this name God’s face shines upon us,
and the everlasting joy begins.

There’s only one name above all names,
only one name that remains,
only one name above all names.
The name of hope eternally reigns.
The name above all others is Jesus,
and his precious name can heal our pain.

Virsi 909 – Ole kiitetty, Herra Jeesus Kristus (vain äänite)

Virsi 910 – Kiitän Herran antamista teistä (vain äänite)

Virsi 911 – Talven valon saamme lumen myötä

1.
Talven valon saamme lumen myötä.
Ensihiutaleista sydän syttyy
Luojan ihmeellistä luomistyötä
riemuiten ylistämään.

2.
Hangen alle peittyy multa musta,
kaikki roska, jäljet ihmiskätten.
Uuden alkua ja armahdusta
kuuluttaa lumi puhdas.

3.
Kiitos pakkasista paukkuvista,
nuoskapäivistä ja pyrysäistä,
kiitos puista lumihuurteisista,
tähdistä öisen taivaan.

4.
Saamme hiihtää, juosta metsäteillä,
virkistyä luonnon kauneudessa.
Voimanlähde, aarre kallis meillä
siinä on Luojaltamme.

5.
Jään ja lumen alla lepääviä
pikku luotujasi hoivaat, Luoja.
Suojele myös meitä ihmisiä,
meillekin lepo anna.

6.
Lapsen riemua ja ihastusta
lahjoistasi sydän tuntee, Herra.
Vuodenaikojesi vaihtelusta
aihetta iloon riittää!

 

Voidaan laulaa myös virren 51 sävelmällä.

Virsi 912 – Minun sydämeni on levollinen

Minun sydämeni on levollinen,
minun mieleni on tyyni.
Minun sydämeni on levollinen,
minun mieleni on tyyni.

1.
Minä tahdon laulaa ja soittaa!
Herää, harppu, lyyrani, soi!
Minä tahdon herättää aamuruskon!
Herää, sydämeni!

 

Minun sydämeni on levollinen,
minun mieleni on tyyni.
Minun sydämeni on levollinen,
minun mieleni on tyyni.

2.
Minä tahdon ylistää Luojaa!
Tahdon laulaa kiitostani!
Ylös pilviin ulottuu kunniansa,
valo ylitse maan!

Virsi 913 – Minä olen Herra, Jumalasi

1.
I: Minä olen Herra, Jumalasi.
II: Emme tahdo muita jumalia.

2.
I: Älä turhaan nimeäni lausu.
II: Aina pyhä olkoon nimi Herran.

3.
I: Lepopäivä pyhittää myös muista.
II: Tarvitsemme hiljaisuutta, rauhaa.

4.
I: Kunnioita äitiä ja isää.
II: Anna rakkautta heitä kohtaan.

5.
I: Älä tapa toista, älä surmaa.
II: Vihasta, oi Herra, meidät päästä.

6.
I: Älä ota puolisoa toisen.
II: Anna koteihimme rakkautta.

7.
I: Älä riistä toisen omaisuutta.
II: Kiitos siitä, minkä meille annoit.

8.
I: Älä anna väärää todistusta.
II: Valheelta ja vääryydeltä säästä.

9.
I: Älä tavoittele omaa toisen.
II: Päästä, Herra, meidät kateudesta.

10.
I: Älä kaipaa, mitä muille annoin.
II: Herra, anna tyytyväinen mieli.

 

Voidaan laulaa vuorolauluna (I–II).

Virsi 914 – Etsi, kutsu minutkin (vain äänite)

Virsi 915 – En tiedä, miksi kirkonpenkkiin näin

1.
En tiedä, miksi kirkonpenkkiin näin
taas hetkiseksi istumaan mä jäin.
Kai tahdoin hetken hiljaisuutta kesken kiireiden,
rauhaa ravinnoksi sydämen.
Kun hiljaisuuden syliin jäädä saa
ja antaa mielensä vain vaeltaa,
voi lapsi olla jälleen edes pienen tuokion
ja antaa kaiken olla niin kuin on,
edes yhden pienen tuokion.

2.
Jos rukoillut en vuosikymmeniin,
nyt tuntuu, että voisin tehdä niin.
”Suo yhteys toiseen ihmiseen ja rauha sydämeen”,
kuiskaan tyhjään Herran huoneeseen.
Ja vaikkei taivaisiin se nousiskaan,
kun hiljaisuuteen kuiskata sen saan,
on niin kuin jotain todeksi jo siitä tullut ois
ja taakastani puolet viety pois,
taakasta jo puolet viety pois.

3.
Mä vaikken vielä nousta tahtoiskaan,
on lähdettävä matkaa jatkamaan.
En Luojastani vieläkään mä tiedä enempää,
enkä tiedä, saanko tietääkään.
Se riittää, että tuntea sen saa,
nyt kuinka näkymätön koskettaa
ja lapsenmielen hetkeksi taas henkiin puhaltaa,
jos Luojasta en muuta tietää saa:
riittää, että jokin koskettaa.

Virsi 916 – Maailman kaikki rukoukset poimit

1.
Maailman kaikki rukoukset poimit,
oi Ääretön, kuin helmaan avaraan.
Tiemme ja työmme tunnet, nimet kaikki,
sinulle joita täällä annetaan.

2.
Oi Laupias, niin lempein silmin seuraat,
sinua kohti kun on kaipuumme.
Tieteen ja taiteen kielin, haaveissamme
tahdomme pyhään yltää syvälle.

3.
Teet kaikessa, oi Täydellinen, työtä,
ja totuus täysi on vain sinussa.
Siis näytä meille, että joku toinen
voi sinuun toisin silmin katsoa.

4.
Oi Kolminaisuus, kuvanasi täällä
suo meidän taivastasi heijastaa
ja kasvaa kaltaisuuteen Kristuksemme,
näin rakastaa myös toisin uskovaa.

Virsi 917 – Rukouksen liekki

Yleinen

1.
Rukouksen liekki
syttyy loistamaan.
Jeesus, sinä annat
avun aikanaan.

2.
Rukouksen liekki
loistaa valoa.
Jeesus, sinä autat.
Kiitos kaikesta.

Kaste

3.
Rukouksen liekki
syttyy sydämiin.
Jeesus, siunaa lasta,
joka kastettiin.

Avioliitto

4.
Rukouksen liekki,
liekki rakkauden.
Tule, Jeesus, siunaa
matka yhteinen.

Hautaus ja pyhäinpäivä

5.
Rukouksen liekki
loistaa taivaisiin.
Jeesus, sinä tiedät,
ketä kaipaan niin.

6.
Rukouksen liekin
tänään sytytän
Jeesus, sinä tiedät
murheen, ikävän.

7.
Rukouksen liekin
tänään sytytän.
Jeesus, sinä muistat
rakkaan ystävän.

Joulu

8.
Rukouksen liekki
yöhön syttyy nyt.
Jeesus, sinä meille
olet syntynyt.

Pääsiäinen

9.
Rukouksen liekki,
riemu suunnaton:
Ylösnoussut Jeesus
keskellämme on!

Helluntai

10.
Rukouksen liekki
nousee taivaisiin.
Saavu, Pyhä Henki,
kaikkiin sydämiin.

Virsi 919 – Jeesus, Jeesus, kuule rukoukseni

Jeesus, Jeesus,
kuule rukoukseni.
Anna rauha sydämeeni,
halleluja.

 

Englanti

Jesus, Jesus,
hear my prayer weak and poor,
give your silent peace from heaven,
halleluja.

 

Virsi 921 – Leipä elämän

1.
Leipä elämän,
leipä elämän.
Joka luokseni käy,
hän ei näe nälkää.
Leipä elämän.

2.
Lähde elävän veden,
lähde elävän veden.
Joka uskoo minuun.
ei jää janoon.
Lähde elävän veden.

 

Ruotsi
1.
Jag är livets bröd.
Jag är livets bröd.
Den som kommer till mig
skall aldrig hungra.
Jag är livets bröd.

2.
Jag är levande vatten.
Jag är levande vatten.
Den som tror på mig
skall aldrig törsta.
Jag är levande vatten.

 

Voidaan laulaa myös 4-äänisenä kaanonina.

Virsi 922 – Kuuntelen

Kuuntelen, on aivan hiljaista.
Rukoilen, Jumala on lähellä.

Virsi 923 – Silmäni aukaise, Jumalani

1.
Silmäni aukaise, Jumalani.
Kaikki muu turhaa on rinnallasi.
Aamulla noustessa vierelle jää.
Liekkisi loistaa, kun yö hämärtää.

2.
Viisauden lähde, vie viisauteen.
Tietäni ohjaa, kun matkaani teen.
Luottaa voin Isäni rakkauteen.
Kätkeydyn suojaasi turvalliseen.

3.
Yksin en pystyisi taistelemaan.
Voiman ja viisauden sinulta saan.
Heikkojen auttaja voittamaton,
ainoa toivoni sinussa on.

4.
Valta ja suosio jää päälle maan.
Perinnön taivaassa sinulta saan.
Aarteeni kallein nyt luonasi on.
Lahjoitat rauhan ja tuot sovinnon.

5.
Oi kirkkain aurinko, ihmeellinen!
Valaista täällä jo voit sydämen.
Silmäni aukaise, osoita tie.
Luoksesi taivaaseen perille vie.

 

Ruotsi
1.
Var du vår längtan, vår glädje och tröst!
Djupt i vårt inre där hör vi din röst.
Du är vår kärlek, vår tillit, vårt hopp,
du som för alltid skall vara med oss.

2.
Var du vår sanning, vår väg och vårt liv!
Din blick oss följer, din omsorg förblir.
Du är vår fader, som tar oss i famn,
älskade, sedda och nämnda vid namn.

3.
Allt vi behöver du ger oss av nåd:
vänskapen, brödet, förlåtelsens ord.
Du oss välsignar, du vill bara väl.
Hjärtats förtröstan vår rikedom är.

4.
Himlarnas konung, du himmelens sol,
evigt ditt ljus och orubbligt ditt ord.
Var i vårt hjärta när liv går mot höst,
var du vår längtan, vår glädje och tröst!

 

Englanti
1.
Be thou my vision, O Lord of my heart,
naught be all else to me, save that thou art –
thou my best thought in day and the night,
waking and sleeping, thy presence my light.

2.
Be thou my wisdom, and thou my true word,
thou ever with me and I with thee, Lord;
thou my great Father, thy child let me be,
thou in me dwelling, and I one with thee.

3.
Be thou my breastplate, my sword for the fight;
be thou my dignity, thou my delight,
thou my soul’s shelter, and thou my strong tower;
raise thou me heav’nward, great power of my power.

4.
Riches I heed not, nor earth’s empty praise,
thou mine inheritance, now and always;
thou and thou only, the first in my heart,
high King of heaven, my treasure thou art.

5.
High King of heaven, thou heaven’s bright sun,
grant me its joys after vict’ry is won;
heart of my own heart, whatever befall,
still be my vision, O Ruler of all.

Virsi 924 – Edessä reitti tuntematon aukeaa (vain äänite)

Virsi 925a – Maa järkkyy, murtuu (vain äänite)

Virsi 926 – Piirrä, Jeesus, sydämeeni

1.
Piirrä, Jeesus, sydämeeni
kasvot kalliit, itsesi,
ettei riemuun, murheeseeni
peittyisi tuo aarteeni.
Jeesus, Nasaretin mies,
harteillasi ristin ies,
niin toit toivon kuolemaani,
Herrani ja Kuninkaani!

2.
Kalliin kasteen vesileimaa
tahdon kantaa, säilyttää.
Viekoituksen virttä veisaa
käärme, kiusaa, säikyttää.
Ristinmerkin voimin näin
kristittynä eteenpäin!
Kuljen kaste turvanani,
Herrani ja Kuninkaani!

3.
Säädit, Herra, veren merkin
Israelin suojaksi.
Niinpä nautin tunnoin herkin
ruumiin pyhän, veresi.
Alttariisi tulla saan
armahduksen kuulemaan.
Kiitän sakramentistasi,
Herrani ja Kuninkaani!

4.
Kirjoitit jo minut muinoin
kämmentesi poimuihin.
Silti, vaikka sinut saatoin,
ristin tuskiin, vaivoihin.
Henkikin sen todistaa
taivaan lapsi olla saan
Hoida aina lapsenasi,
Herrani ja Kuninkaani!

 

Pohjoissaame
1.
Čále, Jesus, iežat gova,
sihkokeahttá váibmosan,
amas illu dahje moraš
veadjit eret sihkkut du.
Čále badjelčálan dán:
Jesus Nasarealaš,
guhte russiinávlejuvvui,
lea mu eallin ja mu gudni.

2.
Nugo čáhcesteampal bissu
sihkokeahttá báhpáris.
Seammá láhkái suova seailut
gástta bassi seailla mis.
Ruossamearkka ožžon lean,
dieđán mearka lea dat gean!
Don mu bassi gástta dihtii
leat mu eallin ja mu gudni.

3.
Mearridit don varramearkka
gáddjojupmin Israelii,
Ásahit don lihtu geara
bestojupmin midjiidii.
Dainna jugan varastat,
dainna boran rupmašat.
Don dán bassi sakrameanttas
leat mu eallin ja mu gudni.

4.
Don leat čállán gieđaidasat
nama mu, don muittát mu!
Eallin girjjis ávdugasat,
munge doppe, ama nu!
Illumielain duođaštan:
Don leat mu, o Jesusan!
Eallimis ja jápmimis nai
leat mu eallin ja mu gudni.

 

Inarinsaame
1.
Čääli, Jeesus, jiejâd kove
sihohánnáá váimusân.
Amas ilo teikâ muurâš
vaje sikkođ meddâl tuu.
Čääli paijeel čálám taam:
Jeesu Nasarealâš,
kote riistân navliittâđâi,
lii muu eellim já muu kunnee.

2.
Tegu čäcisteempâl piso
sihohánnáá pápárist.
Siämmáá náálá suovâ siäiluđ
kastuu pase seeilâ mist.
Ristâmeerhâ uážžum lam,
tiäđám meerhâ lii tot kiän!
Tun muu pase kastuu keežild
lah muu eellim já muu kunnee.

3.
Meridih tun vorrâmeerhâ
kááijum várás Israelân.
Asâttih tun lito kaalhâ
piäluštâssân mijjân-uv.
Toin mun juuvâm vorâstâd,
toin mun puurâm rummâšâd.
Tun taan pare sakrameentâst
lah muu eellim já muu kunnee.

4.
Tun lah čáállám jieijâd kieđáid
noomâ muu, tun muštáh muu!
Eellim kirjeest avdâgâsah,
mun-uv tobbeen ama nuuvt!
Ilomieláin tuođâštâm:
Tun lah muu, o Jeesusâm!
Elimist já jämimist-uv
lah muu eellim já muu kunnee.

Virsi 927 – Erämaassa jyvä hiekan (vain äänite)

Virsi 928 – Nyt pelko pois (vain äänite)

Virsi 929 – Kuka oon Sinun suunnitelmassas?

Kuka oon Sinun suunnitelmassas,
kuka oon, mikä tarkoitukseni?
Miksi synnyin tällaiseksi?
Kuka oon? Sinun salaisuutesi?
Onko maan päällä pala taivasta?
Onko kaikella tarkoituksensa?
Onko kaikki Sun vaikutuksessas?
Teetkö uuden ihmeen aina kun joku syntyy?

Sinä kaunis ja ihmeellinen,
Sinä suuri ja täydellinen,
Sinä tuot minut valoon ja kirkkauteen,
Sinä ravitset, Sinä suojelet.
Minut kirkasta Sun valollas
ja turvaa rakkaudellas.
Minut siunaa aamuin illoin,
minut siunaa.
Miksi armosi onkaan ääretön,
minut siunaa,
minut siunaa.

Virsi 930 – Sinun edessäsi painamme päämme

1.
Sinun edessäsi painamme päämme,
tuomme elämämme eteesi sun.
Sinun rakkautesi varaan nyt jäämme,
olet armahtanut kadotetun.

Sinun ihmeellisen ristisi juureen
tuomme sydämemme sirpaleetkin.
Saamme turvautua syliisi suureen,
siinä levätä saa syntisinkin.

Meitä kuljeta tahtosi tiellä,
vaikka outo on joskus se tie.
Loista armosi valoa siellä,
minne täältä se ikinä vie.

Kulje kanssamme aamusta iltaan,
anna yöuni levollinen.
Hehku lämpöä kaipaavan rintaan,
sinne rauhasi lahjoittaen.

2.
Sinä suuri sekä salattu Herra,
emme tunne vielä kasvojasi.
Olet johdattanut rakkaudella,
tuonut sydämiimme valoasi.

Silti paljoakaan ymmärrä emme,
vielä etsimme ja epäilemme.
Siksi hiljainen on rukouksemme:
Tule tueksi ja turvaksemme.

Meitä kuljeta tahtosi tiellä,
vaikka outo on joskus se tie.
Loista armosi valoa siellä,
minne täältä se ikinä vie.

Kulje kanssamme aamusta iltaan,
anna yöuni levollinen.
Hehku lämpöä kaipaavan rintaan,
sinne rauhasi lahjoittaen.

Virsi 932 – Oi ihmeellistä armoa

1.
Oi ihmeellistä armoa,
kun löysit eksyneen.
Nyt uusin silmin nähdä saan.
Nyt katson Jeesukseen.

2.
Vain armo murtaa syntisen
ja rauhan lahjoittaa.
Voi suurta päivää ihmeiden!
Sain armon oivaltaa.

3.
Saan jättää kuilut synkkyyden.
Jää taakse valheen yö.
Nyt kuljen armoon luottaen,
ja vielä jatkuu työ.

4.
Hän kantaa kaipaustani
ja toivoon vastataan.
On Herra itse kaikkeni
taivaassa, päällä maan.

5.
Kun päättyy matka maallinen
ja kuihtuu kaikki muu,
saan nähdä taivaan kirkkauden
ja rauha vahvistuu.

6.
Kuin hanki haihtuu kerran maa
ja loiste auringon,
vaan Herra viipyy luonani,
ja armo aina on.

 

Englanti
1.
Amazing grace! How sweet the sound,
that saved a wretch like me!
I once was lost, but now am found,
was blind, but now I see.

2.
‘Twas grace that taught my heart to fear,
and grace, my fears relieved;
how precious did that grace appear
the hour I first believed!

3.
Through many dangers, toils and snares
I have already come:
’tis grace has brought me safe thus far
and grace will lead me home.

4.
The Lord has promised good to me,
his word my hope secures;
he will my shield and portion be
as long as life endures.

5.
Yes, when this flesh and heart shall fail,
and mortal life shall cease:
I shall possess, within the veil,
a life of joy and peace.

6.
The earth shall soon dissolve like snow,
the sun forbear to shine;
but God, who called me here below,
will be forever mine.

Virsi 931 – Joskus sisimpäämme kasvaa ilon kukkamaa (vain äänite)

Virsi 933 – Oi saavu jo, Immanuel (vain äänite)

Virsi 934 – Profeetat aikanaan

1. Profeetat aikanaan
riensivät kertomaan:
luoksemme päälle maan
syntyy Kuninkaamme.
Armahtajan saamme.

Kellot, kaikukaa,
laulut, raikukaa!
Kaivatun
Kuninkaan
kuka ottaa vastaan?

2. Herramme ajaton,
voimassaan rajaton
syntyvä tänne on
äiti Mariasta,
Isä Jumalasta.

Kellot, kaikukaa,
laulut, raikukaa!
Kaivatun
Kuninkaan
kuka ottaa vastaan?

3. Siunattu Maria
kuunteli kutsua,
ihmeiden lapsosta
äiti kantoi hiljaa,
kypsytellen viljaa.

Kellot, kaikukaa,
laulut, raikukaa!
Kaivatun
Kuninkaan
kuka ottaa vastaan?

4. Matka jo taakse jää.
Betlehem, määränpää
kirkkaana yllättää.
Synnyinhetki koittaa,
valon valta voittaa.

Kellot, kaikukaa,
laulut, raikukaa!
Kaivatun
Kuninkaan
kuka ottaa vastaan?

Virsi 935 – Hetkeksi hiljene, maa

1.
Hetkeksi hiljene, maa,
kuuntele Jumalaa,
kuuntele viestiä enkelten,
seuraa jälkiä paimenten.
Kuuntele Jumalaa.

2.
Hetkeksi hiljene, maa,
katsele Jumalaa,
katsele kasvoja lapsosen,
seuraa loistetta silmien.
Katsele Jumalaa.

3.
Hetkeksi hiljene, maa,
kumarra Jumalaa,
kumarra seimellä Jeesuksen,
seuraa tähteä viisasten.
Kumarra Jumalaa.

4.
Hetkeksi hiljene, maa,
ylistä Jumalaa,
ylistä Poikaansa ainoaa,
laula Herrasi kunniaa.
Ylistä Jumalaa.

Virsi 936 – Tulvii riemu sydämeeni

1.
Tulvii riemu sydämeeni,
rajaton ilo on
niellyt kyyneleeni.
Enkellaulut eksyneille
raikuvat, kaikuvat:
Kristus syntyi teille!

2.
Tänne sankarina kulkee
Aurinko, kaikki jo
surun portit sulkee.
Hän on hauras lapsi aivan
ottaakseen harteilleen
ihmislasten vaivan.

3.
Luoja leppyy vihastansa,
maailmaan kavalaan
antaa kalleimpansa.
Istuimelta pyhän taivaan
astuu hän elämän
ahdinkoon ja vaivaan.

4.
Miksi kääntyisi hän tieltään,
painaahan maailman
hätä hänen mieltään?
Miksei tulisi hän tuomaan
armoaan, kutsumaan
meitä Isän huomaan?

5.
Jos hän täällä säikähtäisi
kohdata kauhua,
taivaaseen hän jäisi.
Jos hän halveksisi meitä,
karttaisi varmasti
tuskan, vihan teitä.

6.
Kaiken, kaiken rikkomamme,
pahuuden, kurjuuden
kantaa Karitsamme,
kuolemamme kauhut kohtaa,
voittonsa voimalla
rauhaan, iloon johtaa.

7.
Seimelleen hän kutsuu meitä
hymyillen, hoitaen
huoliin nääntyneitä:
”Kaikki vaivat tuokaa tänne,
kaiken teen uudelleen,
alkaa elämänne.”

8.
Eijaa! Joukoin sinne juostaan,
kutsuvan, hehkuvan
rakkauden huostaan.
Tähti syttyy elämäämme,
laulamaan, palvomaan
rakkautta jäämme.

9.
Tulkaa! Täällä kipu suurin
kevenee, puhkaisee
valo vihan muurin.
Lientyy ristin taakka – saahan
seimeltä tähyillä
täyden ilon maahan.

10.
Tulkaa tunnontuskissanne
vaivaiset, syntiset
syliin Jumalanne.
Lohdun, lääkityksen saavat
ilkeät iskemät,
kuolettavat haavat.

11.
Köyhyydestä elämänne
saapukaa, kahmikaa
uskonkäsillänne:
täällä loistaa kirkkain kulta!
Lahjoja lapselta
saatte siunatulta.

12.
Kunpa, lapsi, aina saisin
sinua halata –
sitä haluaisin!
Saavuit meille elämäksi,
minulle köyhälle
kaikkeen riittäväksi.

13.
Syyllisyys ei enää paina.
Tahraton vaate on
ylläni nyt aina,
vaan on sinun syntitaakka,
sinä sen vaieten
kannat ristiin saakka.

14.
Syyni, syntini pois heität,
kunniaan ihanaan
kelvottoman peität.
Lahjan, taivaan tuoksun tuoneen
ruusun saan loistamaan
loukkoon sydänhuoneen.

15.
Sinne, Jeesus, sinut suljen,
elämän häipyvän
seurassasi kuljen.
Niin myös nousen ikuisuuteen,
kiittäen, riemuiten
elämääni uuteen.

Virsi 937 – Ole tervehditty täällä (vain äänite)

Virsi 938 – Jeesus Kristus, suuri ihme (vain äänite)

Virsi 939 – Päivää neljäkymmentä

1.
Päivää neljäkymmentä,
Herra Jeesus, paastosit.
Päivää neljäkymmentä
kiusattuna taistelit.

2.
Kestit helteen, kylmyyden,
pedot julmat kohtasit.
Jälkeen päivän vaarojen
pääsi maahan kallistit.

3.
Ohjaa, Jeesus, meitäkin
kestävyyteen oikeaan,
auta pienin askelin
rukoilemaan, valvomaan.

4.
Kiusaaja kun ahdistaa
syytöksillään hyökäten,
Herramme, voit lahjoittaa
luottamuksen, rohkeuden.

5.
Annat rauhan seesteisen,
yöhön riemu puhkeaa.
Joukko taivaan enkelten
haavojamme koskettaa.

6.
Liitä meidät langenneet
armahduksen yhteyteen.
Kanssamme näin matkaa teet
pääsiäiseen ainaiseen.

Virsi 940 – Ristin alla

1.
Ristin alla laulamalla
ymmärtää nyt yritän
suruasi, kipuasi,
Jeesus, Vapahtaja.

2.
Ristin alla laulamalla
hämmästellen ymmärrän
lempeyttäsi, rakkauttasi,
Jeesus, Vapahtaja.

3.
Ristin alla laulamalla
syntini nyt tunnustan.
Anteeksi niin paljon annat,
Jeesus, Vapahtaja.

4.
Ristin alla laulamalla
kiittää voin nyt sinua.
Olet minun puolellani,
Jeesus, Vapahtaja.

Virsi 941 – Vehnänjyvä nukkuu (vain äänite)

Virsi 942 – Aurinko tanssii, halleluja!

1.
Aurinko tanssii, halleluja!
Jeesus on noussut haudastansa!
Riemuitse taivas! Riemuitse maa!
Poissa on yömme kauhistava.
Kuoleman valta jo murrettu on,
maksettu velkamme mittaamaton.
Jeesus on Herra, halleluja,
Jumalan Poika, Pelastaja.

2.
Herramme elää, halleluja!
Rakkaus kulki kuoleman yöt.
Vihan ja synnin voittaja voi
anteeksi antaa pimeyden työt.
Jeesusta risti ei vangita voi.
Hänelle ylistyslaulumme soi:
Jeesus on Herra, halleluja,
totuus ja tie ja pelastaja.

3.
Toistemme luokse, halleluja!
Jeesus nyt näyttää tien avoimen.
Meitä hän kutsuu palvelemaan
antaen voiman ja rakkauden.
Tiemme hän tasoittaa vaaralliset,
siunaa myös murheet ja pettymykset.
Jeesus on Herra, halleluja,
elämän leipä, pelastaja.

4.
Kaikille kerron: halleluja!
Jeesus on noussut jo haudastaan!
Syntinen armon häneltä saa.
Toivon toi Kristus näin päälle maan.
Kuoleman valta jo voitettu on,
maksettu velkamme mittaamaton!
Jeesus on Herra, halleluja,
Vapahtajamme, pelastaja.

Virsi 943 – Sylin täydeltä kukkia kannat (vain äänite)

Virsi 944 – Kuoleman paasi liikahtaa

1.
Kuoleman paasi liikahtaa,
yön muuri murenee.
Aurinko nousee, aamun maa
ristejä valaisee.
Halleluja, Herramme on ylösnoussut!

2.
Murheiden laakso riemuitsee
siemenen kätköissä,
kasvattaa toivon kylvömaa
silmujen ihmettä.
Halleluja, Herramme on ylösnoussut!

3.
Vierelle Kristus ilmestyy,
matkalla lohduttaa.
Emmauksen tietään kulkeneet
Herransa tunnistaa.
Halleluja, Herramme on ylösnoussut!

4.
Kiittäen leipää murtaa hän,
pöydässä riemuitaan.
Uskossaan heikot, pettyneet
rientävät kertomaan:
Halleluja, Herramme on ylösnoussut!

5.
Alttarin leipä leivotaan
rakkauden juuresta.
Matkalla murheen murtamat
ruokitaan toivolla.
Halleluja, Herramme on ylösnoussut!

Virsi 945 – Kutsut minut maailmaan

1.
Kutsut minut maailmaan,
niin kuin kutsuit Marian:
”On haudan kahle särkynyt,
iloon riennä nyt.”

Kristus nousi kuolleista!
Ennalleen ei maailma
milloinkaan voi palata.
Murtui voima kahleista.
Kristus nousi kuolleista!
Nyt me armahdettuina
käymme Isän lapsina
avoimista ovista.

2.
Joskus salpaan sydämen,
itseäni varjelen.
Taas katso puoleen minunkin
kuten Pietarin.

Kristus nousi kuolleista!
Ennalleen ei maailma
milloinkaan voi palata.
Murtui voima kahleista.
Kristus nousi kuolleista!
Nyt me armahdettuina
käymme Isän lapsina
avoimista ovista.

3.
Miksi aina epäilen?
Kaipaan lailla Tuomaksen
vain kosketusta haavojen
Herran Kristuksen.

Kristus nousi kuolleista!
Ennalleen ei maailma
milloinkaan voi palata.
Murtui voima kahleista.
Kristus nousi kuolleista!
Nyt me armahdettuina
käymme Isän lapsina
avoimista ovista.

4.
Kutsut minut maailmaan
armostasi kertomaan.
Saan tällaisena julistaa:
Kristus rakastaa.

Kristus nousi kuolleista!
Ennalleen ei maailma
milloinkaan voi palata.
Murtui voima kahleista.
Kristus nousi kuolleista!
Nyt me armahdettuina
käymme Isän lapsina
avoimista ovista.

Virsi 946 – En voi nähdä tuulta (vain äänite)

Virsi 947 – Niin vähän pieni siemen kaipaa

1.
Niin vähän pieni siemen kaipaa,
vain palan multaa, vesitilkan,
vain valoa maan syvään tummuuteen.
Ja siellä siemen todistaa,
kun syntyy luopumisen ihme:
tie elämään vie kuolemalla,
tie kukkimaan vie juurtumalla,
ja kypsä taipuu korjuun aikaan.

2.
Niin vähän Luojan kylvö kaipaa,
vain sydämeni kylvömaaksi,
hän kasteen suo ja valon Hengellään.
Niin omakseni kaiken saan,
saan Herran luopumisen ihmeen:
hän elämän toi kuolemalla,
ja Kristukseen nyt juurtumalla
näin sydän kypsyy korjuun aikaan.

Ruotsi
1.
Ett frö behöver inte mycket,
en näve jord, en droppe vatten,
en strimma ljus på åkerns svarta mull.
Se – fröets uppgift finns just där
i självförsakelsens mirakel:
att livet kommer genom döden,
att roten kommer före blomman,
att skörden sker då allt är moget.

2.
Guds sådd behöver inte mycket,
mitt hjärtas mull, Hans friska vatten,
och Andens ljus i mina inre rum.
Se – livet börjar där, just där
i Hans försakelses mirakel:
att livet vanns en gång i döden,
att Kristus rotat oss i himlen.
Så hjälp oss mogna före skörden!

Virsi 948 – Vuodata nyt meihin, Herra

1.
Vuodata nyt meihin, Herra,
Pyhä Henki taivaasta,
yhdessä kun olla saamme
jalkojesi juuressa.
Sydän siunaa, siunaa kieli,
täytä meidät armolla,
että syntyy harras mieli
sinua vain kuunnella.

2.
Taivaan leipää jälleen meille
syödäksemme tarjoat,
vaikeuksiin uupuneille
uuden voiman lahjoitat.
Sana siunaa kuulemamme,
kätke pohjaan sydämen,
että täällä toisiamme
palvelemme iloiten.

3.
Jatka työtä alkamaasi
meissä, suuri Jumala.
Kaikukoon nyt kunniaasi
pelastettu maailma!
Armo anna, hoida haavat,
muovaa meidät uudelleen,
että kaikki heikot saavat,
rakkautta sydämeen.

4.
Isä, Poika, Pyhä Henki,
siunaa meitä jokaista,
anna voimaa, rohkeutta,
anna uutta armoa.
Uutta luova sana paina
mieleen, tahtoon, sydämeen.
Anna meidän muistaa aina:
kutsut meitä taivaaseen.

Virsi 949 – Kirkko olkoon niin kuin puu

1.
Kirkko olkoon niin kuin puu,
se kodin luona saakoon kasvaa.
Olkoon rukous ja riemu
aina lehviensä alla.
Juuret työntäköön se maahan,
oksat korkeuksiin taivaan.
Hedelmää se saakoon kantaa,
suokoon lohdun, myötätunnon.

Puu, istutettu
partaalle vetten,
Luojamme luota
voiman se saa.

2.
Kirkko tämä olkoon puu,
nyt torin keskelle se nouskoon.
Pesän linnuille se suokoon,
ohikulkijoille suojan.
Niin kuin puu nyt kirkko olkoon,
kasvakoon se kulman taakse,
ja kun kaukaa kotiin saavun,
syliin sulkekoon se hellään.

Puu, istutettu
partaalle vetten,
Luojamme luota
voiman se saa.

3.
Kirkko olkoon niin kuin puu,
se saakoon kasvaa, missä tahdot.
Näyttäköön se meille suuntaa
kohti taivasta, oi Herra.
Hedelmän ja varjon suokoon,
sekä lämpöä ja voimaa.
Kirkko nimeäsi kantaa,
elämää puu meille tuokoon.

Puu, istutettu
partaalle vetten,
Luojamme luota
voiman se saa.

 

Espanja
1.
Queˬestaˬiglesia seaˬun árbol
en el fondo de tu casa,
queˬhaya fiesta yˬalegría
yˬoración bajo sus ramas.
Con raíces bien profundas,
y sus brazos haciaˬel cielo,
queˬestaˬiglesia sea fecunda
dando frutos de Consuelo.

Árbol plantado
juntoˬa las aguas
de vidaˬeternal
de nuestro Dios.

2.
Queˬestaˬiglesia también sea
comoˬun árbol de la plaza,
nido de pájaros libres
y refugio del que pasa,
y que sea comoˬel árbol
de laˬesquina de mi casa,
que me ve llegar de lejos
eˬimagino que meˬabraza.

Árbol plantado
juntoˬa las aguas
de vidaˬeternal
de nuestro Dios.

3.
Queˬestaˬiglesia sea un árbol
oh, buen Dios, en donde quieras,
pero siempreˬapuntalado
por tuˬamor yˬa tu manera.
Para dar frutos y sombra
oˬentregar nuestra madera
queˬestaˬiglesia que te nombra
árbol de la vida sea.

Árbol plantado
juntoˬa las aguas
de vidaˬeternal
de nuestro Dios.

 

Englanti
1.
May this church be like a tree,
behind your house, there in your garden,
meeting place for joy, and feast,
and simple prayer beneath its branches.
With its roots in earth so fertile,
and its arms raised high to heaven,
may this church bear fruit of justice,
acts of loving and compassion.

Tree ever growing
by living water,
running eternal,
flowing from God.

2.
May this church be like a tree,
here in the street or in the plaza,
for the birds, a nesting-branch,
for passers-by, a welcome shelter.
May it stand as if it’s watching,
near my house, just round the corner,
waiting for this weary pilgrim
with its arms wide to embrace me.

Tree ever growing
by living water,
running eternal,
flowing from God.

3.
May this church be like a tree,
O God, that thrives where you have planted;
may it stand to show the way,
your way of loving and self-giving,
off’ring shade, and fruit for sharing,
giving up its wood for burning,
may this living church that names you
be a tree of life eternal.

Tree ever growing
by living water,
running eternal,
flowing from God.

Virsi 950 – Laulu kuuluu kirkkotiellä

1.
Laulu kuuluu kirkkotiellä,
väkeä on paljon siellä.
Tervehtii nyt kaikki kansa
toisiansa laulullansa.

On niin turvallista olla
taivaan Isän asunnolla.
Hän on itse läsnä täällä,
siunaus on päämme päällä.

2.
Kirkonkellot kuminoivat,
suuret urkupillit soivat.
Ääni holvistossa raikuu,
korkealle asti kaikuu.

On niin turvallista olla
taivaan Isän asunnolla.
Hän on itse läsnä täällä,
siunaus on päämme päällä.

3.
Maailmalla myrsky pauhaa.
Meille toivotetaan rauhaa.
Alttarille käydä saamme,
ehtoollisen juhlan jaamme.

On niin turvallista olla
taivaan Isän asunnolla.
Hän on itse läsnä täällä,
siunaus on päämme päällä.

4.
Virsi nousee riemuisasti
korkealle kuoriin asti.
Herran sanaa kuuntelemme.
Isä meidän, rukoilemme.

On niin turvallista olla
taivaan Isän asunnolla.
Hän on itse läsnä täällä,
siunaus on päämme päällä.

Virsi 951 – Oi Jeesus, muuta minua

1.
Oi Jeesus, muuta minua,
vie likemmäksi sinua.
Voimalla pyhän uhrisi
tee valoksi, tee suolaksi.

2.
Vie, Jeesus – siten uskallan
vain jakaa tuskan, kuoleman.
Vie, jotta kuljen rukoillen
vierellä epätoivoisten.

3.
Et tullut loistoon, kunniaan,
vaan autoit armoon uskomaan,
niin että tieni kulkisin
rakkautesi askelin.

 

Ruotsi
1.
O, Jesus Krist, förvandla mig,
så att jag alltmer liknar dig.
Du har för min skull offrat allt.
Låt mig bli ljus, låt mig bli salt.

2.
Sänd mig med rättvisa i nöd.
Sänd mig med liv bland sorg och död.
Sänd mig till dem som slutat be.
Sänd mig till de förtvivlade.

3.
Du kom till jorden utan prakt.
Hjälp mig att tro på nådens makt.
O, Jesus Krist, gör om mig nu,
att jag kan älska såsom du.

Virsi 952 – Sanasi on meille leipää

1.
I: Sanasi on meille leipää,
sanasi on elävää.
II: Sanasi on meille leipää,
sanasi on elävää.
I: Sanallasi meitä ohjaa,
lohduta ja kotiisi vie.
II: Sanallasi meitä ohjaa,
lohduta ja kotiisi vie.

2.
I: Sanastasi viljaa kasvaa,
lainehtii jo peltomaa.
II: Sanastasi viljaa kasvaa,
lainehtii jo peltomaa.
I: Sanassasi meidät kohtaa,
armahda ja valaise tie.
II: Sanassasi meidät kohtaa,
armahda ja valaise tie.

 

Voidaan laulaa vuorolauluna (I–II).

Virsi 953 – Herramme luo käykäämme kaikki

Herramme luo käykäämme kaikki!
Soi, kiitos, nyt soi!
Hän, Isä, Poika ja Henki, hän autuuden toi.

1. Näin kädet puoleesi taas kohotamme,
yhteinen riemumme soi laulussamme,
päivämme työn kiitosuhriksi annamme –
yhtä on kiitos ja työ.

Herramme luo käykäämme kaikki!
Soi, kiitos, nyt soi!
Hän, Isä, Poika ja Henki, hän autuuden toi.

2. Riemuiten, oi Isä, uhrimme tuomme.
Kuin sinä työssä me myös uutta luomme,
me, sinun lapsesi, me, sinun kansasi –
yhtä on kiitos ja työ.

Herramme luo käykäämme kaikki!
Soi, kiitos, nyt soi!
Hän, Isä, Poika ja Henki, hän autuuden toi.

3. Leivän ja viinin nyt yhdessä jaamme,
näin olet kanssamme, oi Kuninkaamme,
yhdeksi kokoat näin ihmiskuntasi –
yhtä on kiitos ja työ.

Herramme luo käykäämme kaikki!
Soi, kiitos, nyt soi!
Hän, Isä, Poika ja Henki, hän autuuden toi.

4. Kiitos, kun vahvistit luomisen voimin.
Suo meille tultasi, suo tositoimin
rauhaa ja armoa lastesi rakentaa –
yhtä on kiitos ja työ.

Herramme luo käykäämme kaikki!
Soi, kiitos, nyt soi!
Hän, Isä, Poika ja Henki, hän autuuden toi.

Virsi 954 – Lahjoillasi meitä siunaat (vain äänite)

Virsi 955 – Rauhaa, ystäväni

1.
Rauhaa, ystäväni,
sinulle toivotan.
Rauhaa, Jumalan rauhaa nyt
sinulle toivotan.

2.
Rauhaa taivaallista
sinulle toivotan.
Rauhaa, Jumalan rauhaa nyt
sinulle toivotan.

 

Englanti

Peace, peace, wonderful peace,
wonderful peace of God.
Peace, peace, wonderful, wonderful,
wonderful peace of God.

 

 

Virsi 956 – Tämä on…, meille luvataan

1.
”Tämä on…”, meille luvataan.
Kutsuttuna lahjaa nauttimaan
luota leivän, viinin pöydän
itsenikin tänään löydän.

2.
”Tämä on…”, leipä annetaan,
arjen ruoka pyhään sidotaan:
Kristus saapuu pöytään tähän,
ymmärrän niin kovin vähän!

3.
”Tämä on…”, viini annetaan,
silta rakennetaan kuolemaan.
Ristin salaisuutta pohdin,
voin vain luottaa tässä kohdin.

4.
”Tämä on…”, meille luvataan.
Vahvempana lähden jatkamaan
tietä epävarmaa, uutta.
Silti kohti ikuisuutta?

Virsi 957 – Pyhään salaisuuteen Jeesus meidät sulkee (vain äänite)

Virsi 958 – Leipä syö, viini juo ja Nälkäinen syödä saa (vain äänite ja tukiviittomat)

Virsi 959 – Saapua yhteiseen pöytään

1.
Saapua yhteiseen pöytään ja jakaa
murrettu leipä, Kristuksen ruumis,
leipä ja viini, leipä ja viini –
läsnä on Jumalan valtakunta, Kristus meissä.

2.
Saapua yhteiseen pöytään ja jakaa
elämän tuska, eilisen pelko,
huomisen huoli, huomisen huoli –
läsnä on Jumalan valtakunta, Kristus meissä.

3.
Saapua yhteiseen pöytään ja jakaa
elämän ilo, valo ja lämpö,
rohkeus, toivo, rohkeus, toivo –
läsnä on Jumalan valtakunta, Kristus meissä.

4.
Lähteä elämään, työhön, ja jakaa
toisien kanssa rukiinen leipä,
eilisen huoli, huomisen toivo –
kasvaa niin Jumalan valtakunta, Kristus meissä.

 

 


 

Virsi 960 – Maksettu on velkani mun

1.
Maksettu on velkani mun,
ylistys olkoon Ristiinnaulitun.

2.
Henkesi on voimani mun.
Ylistys olkoon Ristiinnaulitun.

3.
Luonasi on kotini mun.
Ylistys olkoon Ristiinnaulitun.

 

Englanti
1.
I am forgiven.
Jesus has died.
All praise and glory to the Crucified.

2.
Your spirit, Lord,
is my strength and guide.
All praise and glory to the Crucified.

3.
I am at home,
when you’re by my side.
All praise and glory to the Crucified.

Virsi 961 – Laulan, koska herätit minut kuolemasta

1.
Laulan, koska herätit
minut kuolemasta,
arkaan aamuhämärään
yöstä ankarasta.
Laulan, koska tielle toit
kadoksissa olleen,
tyhjän merta soutaneen
autoit rannikolleen.

2.
Laulan, miltä tuntuu taas
selvää leipää purra
eikä enää milloinkaan
menneisyyttä surra,
millaista on tyynesti
tyhjätasku olla,
ilmaiseksi iloita
Isän kartanolla.

3.
Laulan särkymisestä
vankiloiden seinän,
laulan sisään tulvimaan
tuoksut kasteheinän.
Laulan, kuinka lämmin on
palelleelle paita,
laulan, laulan sumeisiin
silmiin kukkamaita.

4.
Laulan, kuinka havahtuu
haavoittunut voimaan,
korviin melun pieksämiin
metsän laulan soimaan.
Laulan, kuinka hylkiö
löytää hylkääjänsä,
ujoin sormin tunnustaa
uudet ystävänsä.

5.
Laulan tyyntä mieltä myös
kuulla yöstä, tieltä
toivottoman askeleet,
kuulla tuskan kieltä.
Laulan armon laulua
loppuun uupuneille.
Isän syli aina on
auki tuhlareille.

Virsi 962 – Jeesus, metsän heleydessä

1.
Jeesus, metsän heleydessä,
rantaniityn rauhassa
nousee hätä sydämessä
kaiken kauniin puolesta.
Miksi lahjat Jumalamme
ahneudella tuhoamme.
Auta meitä.

2.
Anna meille ihmisille
muuttumisen tahtoa,
väärään rauhaan tyytyville
levottomuus lahjoita.
Jeesus, mielettömyyttämme
muuten tuskin ymmärrämme.
Auta meitä.

3.
Sinä itse, Mestarimme
näytit tietä nöyryyteen.
Auta, että tyytyisimme
vähään, yksinkertaiseen.
Valinnoissa, toimissamme
lisää vastuuntuntoamme.
Auta meitä.

4.
Kuule, Jeesus, huokausta
luomakunnan kärsivän.
Estä tuhon tulva musta,
ohjaa suuntaa elämän.
Parannusta tarvitsemme.
Tule sinä voimaksemme.
Auta meitä.

Virsi 963 – Herra, kutsut työhösi

1.
Herra, kutsut työhösi,
arjen tielle seuraasi
toivon leipää leipomaan,
palvelemaan lahjoillaan.

2.
Soikoon talkoovasara
yhteisen työn kaikua,
julistakoon palvellen
saarna kätten taitojen.

3.
Herra, siunaa silloinkin,
kun vain äänin hiljaisin
vastaanotan, kuuntelen,
Mariana palvelen.

4.
Anna into tehtäviin,
pieniinkin ja arkisiin,
kumppanuuteen kasvata
työssä toisten rinnalla.

5.
Väsyviä virkistä,
yksin jääneet yllätä,
ystävillä uusilla
kirkkoasi vahvista.

6.
Kristus-ruumis rakentuu,
uudistuen versoo puu,
arjen armolahjoista
kasvaa oksiin silmuja.

Voidaan laulaa myös 4- tai 5-äänisenä kaanonina.

Voidaan laulaa myös virren 332 sävelmällä.

Virsi 964 – Jeesus, ristinpolkuasi

1.
Jeesus, ristinpolkuasi
kuljit muita palvellen,
hiljaisella voimallasi
mursit kahleet ihmisten.
Murra niitä tänäänkin.
Astu teille kaupungin,
kadun kulmiin, toreillemme,
ruuhkaan kauppakeskustemme.

2.
Kiire, kilpailu ja huolet,
vaatimukset kodin, työn
lyövät selkään niin kuin nuolet,
ahdistavat läpi yön.
Hoida, Jeesus, Mestari,
haavojamme hellästi,
että kovuutemme haihtuu,
kiitosvirteen ahneus vaihtuu.

3.
Huutaa väärä elämämme
luomakunnan tuskassa,
pienet, heikot keskellämme
usein jäävät avutta.
Neuvo, Herra, meille se,
kuinka suuntaa muutamme,
mistä itsekkyyden vaivaan
löytyy rakkaus, lääke taivaan.

4.
Jeesus, sinä edellämme
kuljet tietä kuninkaan,
tahdot kulkureittejämme
hiljaa viedä oikeaan.
Luokse ristin liittymän
meille tietä näytäthän.
Siellä armo uuteen kantaa,
meidät toisillemme antaa.

Virsi 966 – Isä nyt vie rakastamaan (vain äänite)

Virsi 967 – Nousta sain aamuun (vain äänite)

Virsi 968a – Nyt nouse, kiitä Luojaa

1.
Nyt nouse, kiitä Luojaa.
Hän aina meitä suojaa.
Hän lahjat parhaat antaa
ja murheet kaikki kantaa.

2.
Voin ristiin luottaa täällä.
Se loistaa tieni päällä.
Se vaaran alta päästää
ja kuolemalta säästää.

3.
Sain yöllä rauhaan jäädä.
Myös huolet päivän häädä.
Jos vaara meitä kohtaa,
suo enkeleiden johtaa.

4.
En jaksa ihmisvoimin.
Suo että oikein toimin,
niin työni täällä täytän
ja kaikki lahjat käytän.

5.
Näin Kristus-kalliolla
saan suojassasi olla.
Kun vihdoin silmät suljen,
niin taivaan riemuun kuljen.

 

Viro
1.
Mu süda, ärka üles,
ja kiida Loojat lauldes,
kes kõik head meile annab
ja muret ikka kannab.

2.
Su sõna tõeks läinud,
ma olen päeva näinud.
Ei häda saand mu ligi,
mind varjas sinu vägi.

3.
Mu Jumal, nii kui öösel
mind hoidis Sinu käsi,
nii päeval ka mind kanna,
mul inglid varjuks anna.

4.
Ka töös mind ise aita,
mis õige, mulle näita.
Su hoolde kõik ma jätan,
mis iial ette võtan.

5.
Su heldus jäägu mulle,
mu süda templiks Sulle.
Su sõna mind siin toitku,
teed taeva poole näitku.

Virsi 968b – Nyt nouse, kiitä Luojaa

1.
Nyt nouse, kiitä Luojaa.
Hän aina meitä suojaa.
Hän lahjat parhaat antaa
ja murheet kaikki kantaa.

2.
Voin ristiin luottaa täällä.
Se loistaa tieni päällä.
Se vaaran alta päästää
ja kuolemalta säästää.

3.
Sain yöllä rauhaan jäädä.
Myös huolet päivän häädä.
Jos vaara meitä kohtaa,
suo enkeleiden johtaa.

4.
En jaksa ihmisvoimin.
Suo että oikein toimin,
niin työni täällä täytän
ja kaikki lahjat käytän.

5.
Näin Kristus-kalliolla
saan suojassasi olla.
Kun vihdoin silmät suljen,
niin taivaan riemuun kuljen.

Viro
1.
Mu süda, ärka üles,
ja kiida Loojat lauldes,
kes kõik head meile annab
ja muret ikka kannab.

2.
Su sõna tõeks läinud,
ma olen päeva näinud.
Ei häda saand mu ligi,
mind varjas sinu vägi.

3.
Mu Jumal, nii kui öösel
mind hoidis Sinu käsi,
nii päeval ka mind kanna,
mul inglid varjuks anna.

4.
Ka töös mind ise aita,
mis õige, mulle näita.
Su hoolde kõik ma jätan,
mis iial ette võtan.

5.
Su heldus jäägu mulle,
mu süda templiks Sulle.
Su sõna mind siin toitku,
teed taeva poole näitku.

Virsi 969 – Päivä maillensa käy (vain äänite)

Virsi 970 – On unen aika, pieni ihminen (vain äänite)

Virsi 971 – Maan korvessa kulkevi lapsosen tie

1.
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
vaan ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vieressä käy,
vaan ihana enkeli vieressä käy.

2.
On pimeä korpi ja kivinen tie,
ja usein se käytävä liukaskin lie.
Jo lapsikin helposti langeta vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois.

3.
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
vaan ihana enkeli kotihin vie.
Oi laps, ethän milloinkaan ottaa sä vois
sun kättäsi enkelin kädestä pois,
sun kättäsi enkelin kädestä pois.

Virsi 972 – Hiljaisessa siimeksessä (vain äänite)

Virsi 973 – Tuo siunaus nyt koteihin (vain äänite)

Virsi 974 – Isästäni, Jeesus, kiittää tahtoisin

1.
Isästäni, Jeesus,
kiittää tahtoisin.
Isääni nyt hoida
käsin siunaavin.
Isääni nyt hoida
käsin siunaavin.

2.
Anna meidän viettää
aikaa yhdessä.
Anna meille paljon
ilon hetkiä.
Anna meille paljon
ilon hetkiä.

3.
Isälleni pyydän
paljon voimia.
Viisautta anna
oikein toimia.
Viisautta anna
oikein toimia.

4.
Isästäni tykkään.
Tänään muistan sen.
Rakas hän on meille,
ainutlaatuinen.
Rakas hän on meille,
ainutlaatuinen.

5.
Sinä, Jeesus, tunnet
isät kaikkien.
Pyydän, että annat
heille siunauksen.
Pyydän, että annat
heille siunauksen.

Virsi 975 – Tutulla tiellä ei eksyä saata (vain äänite)

Virsi 976 – Kyyneliin kastuu köyhien maa (vain äänite)

Virsi 977 – Pyhän kaupungin porteista saavat (vain äänite)

Virsi 978 – Te autuaat, te murheelliset maan

1.
Te autuaat,
te murheelliset maan,
te, joita kiusataan
ja vainotaan,
te päänne nostaa saatte,
te valtakunnan jaatte.
Se kaipaaville hiljaa
avataan.

2.
Se saapunut
on luokse heikkojen
ja luokse köyhien
ja sairaiden.
Sen valtakunnan Herran
tie ristille vei kerran.
Hän pienimmille antaa
armoaan.

3.
On polku sen
maan yksinkertaisten
ja lapsenmielisten
ja hiljaisten.
Se kasvaa sorron alta,
ei mahtavinkaan valta
sen aarteita voi löytää
milloinkaan.

4.
Se versoaa
kuin ruoho keväinen,
se maa on lapsien
ja laulujen.
Se luottaa toivon voimaan,
saa kuolleet kielet soimaan.
Se kaikkialle kantaa
tuoksuaan.

5.
Se kätkettiin
näin saviastiaan.
Se lannistua ei
voi milloinkaan.
Sen Herra arvoon nosti
ja kuolemallaan osti.
Ei meiltä sitä ryöstä
vahvinkaan.

Virsi 14 – Syvässä yössä viesti kiirii

1.
Syvässä yössä viesti kiirii:
Jo aamutähti sarastaa.
Ihmisen Poika syntyy meille,
nyt sydämenne avatkaa.
Jo omin silmin ihmetelkää:
Näin Herra meidät pelastaa,
kun Sana astuu keskellemme
ja pienen lapsen hahmon saa.

2.
Vain tämän merkin ymmärrämme,
se loistaa synnin syvyyteen:
saa ihmiskunta Jumalansa
näin keskellensä, veljekseen.
Kun Isä antaa Jeesuksessa
itsensä, rakkautensa,
sen kaikki saavat ottaa vastaan,
näin syntyy uusi maailma.

3.
Ja niin kuin yljän saapuessa
juhlaksi vaihtuu keskiyö,
hän saapuu rauhanruhtinaana,
kun kerran suuri hetki lyö.
Kuin köyhät, rikkaat jouluyönä
Jeesusta saivat katsella,
niin meidät myös hän yhteen liittää
juhlimaan uutta liittoa.

Virsi 13 – Nyt sytytämme kynttilän

1.
Nyt sytytämme kynttilän,
se liekkiin leimahtaa.
Me odotamme Jeesusta,
seimessä nukkuvaa.

2.
Nyt syttyy toinen kynttilä
ja valo laajenee.
Suo Isä tänne Jeesuksen,
se hetki lähenee.

3.
Nyt loistaa kolmas kynttilä,
niin kirkas, kutsuva.
Oi, kohta meille kuningas
jo syntyy tallissa.

4.
Nyt syttyy neljäs kynttilä,
jo joulu sarastaa.
Me odotamme Jeesusta,
hän kaikki pelastaa.

Virsi 12 – Mies tänne saapui (vain äänite)

1.
Mies tänne saapui,
mies meitä pyytämään
kanssansa Herraa vastaan,
Johannes nimeltään,
mies Jumalalta,
Johannes nimeltään.

2.
Hän kastoi, kulki
vain talja vaatteenaan.
Profeetta, mitä huusit
rannoilla erämaan?
Meillekö huusit
rannoilta erämaan?

3.
On kirjoitettu:
Pois laaksot, kukkulat,
pois vääryys, väkivalta,
tiet tehkää avarat!
On kirjoitettu:
Tiet tehkää avarat!

4.
Pois epäusko,
mielenne muuttakaa,
palvelkaa yksin Herraa
älkääkä mammonaa.
Palvelkaa Herraa,
mielenne muuttakaa.

5.
Nyt keskenänne
myös leipä jakakaa,
ihminen ihmiseltä
Jumalan lahjat saa.
Siis keskenänne
myös leipä jakakaa.

6.
Kuuletko, kansa,
saat kutsun elämään,
kun saapuu kuninkaasi,
Messias nimeltään.
Vain hän on Herra,
hän kutsuu elämään.

Virsi 11 – Sinua, Kristus, odottaa

1.
Sinua, Kristus, odottaa
kirkkosi ristin tiellä.
On ahdistusta täynnä maa,
vaan viivyt, Herra, vielä.
Oi, milloin kuivaat kyyneleet
ja vaivastamme lopun teet?
Jo joudu, Herra Jeesus!

2.
Jo täällä seurakunnassa
kanssamme aina kuljet.
Suot voimaa armon sanasta
ja siunaukseen suljet.
Kuitenkin huokaa sielumme,
sinua nähdä kaipaa se.
Jo joudu, Herra Jeesus!

3.
Suo meidän aina valvoa
ja kestää uskossamme.
Rohkaise heikot armolla,
kun saavut, auttajamme,
kun kohta huudon pauhina
soi sydänyössä valtava:
Nyt ylkä häihin saapuu!

4.
Sinua, Jeesus, kaipaamme
ja taivaan ihanuutta.
Ah, siellä kuivuu kyynele,
veisaamme virttä uutta.
Suo kestävyyttä kaikille
ja voimaa toivonvirteemme:
Jo joudu, Herra Jeesus!

Virsi 10 – Iloitse, kaikki kansa

1.
Iloitse, kaikki kansa,
nyt armon aikana,
kun tullut taivaastansa
on Jeesus, auttaja.
Hän kulkee aasillaan.
On hänen voima, valta,
vaan valta saatanalta
jo kaatuu kokonaan.

2.
Ei etsimään hän tullut
maan päältä valtikkaa,
kun vallassansa ollut
on aina taivas, maa.
Ei valtasuuruuttaan
hän tahtonutkaan näyttää.
Hän Isän tahdon täyttää
ja suostuu kuolemaan.

3.
Te häntä palvelkaatte,
maan suuret, mahtavat.
Vain hältä armon saatte
ja kruunut kirkkaimmat.
Vaan valtaa, kunniaa
ken etsii ainoastaan
ja Kristusta on vastaan,
se taivaan kadottaa.

4.
Te huolten uuvuttamat,
te sairaat, kiusatut,
te puutteen ahdistamat,
te maahan poljetut,
kiitosta laulakaa,
kun lohdutuksen tuoja
ja uuden toivon luoja
jo täällä vaeltaa.

5.
Hän kohta ilmestyvä
on kunniassansa,
ja itku, murhe syvä
on riemuun vaihtuva.
Siis lamput valmiina
jo kiiruhtakoon vastaan
nyt kansa kuningastaan.
Hän on jo tulossa.

Virsi 9 – Kristus tulee, kuningas

1.
Kristus tulee, kuningas!
Riemuviesti kertoo siitä.
Saapuu rauhanruhtinas,
sydämeni nöyrry, kiitä!
Annan valtiaalleni
elämäni, kaikkeni.

2.
Kristus, tule! Olenhan
kastettu jo omaksesi.
Anna sanan siunaavan
kirkastaa sun autuutesi,
että portit avaisin,
vastaan sinut ottaisin.

3.
Kristus, tule perkaamaan
synnin saasta sielustani.
Itse en voi milloinkaan
pestä omaatuntoani.
Sen vain veri puhdistaa,
armo sielun kaunistaa.

4.
Kristus, ehtoollisessa
saavu, täytä lahjoillasi.
Täällä jo, kuin taivaassa,
anna elää seurassasi.
Saavu, asu minussa,
riemuita suo sinussa.

5.
Kristus, tule, lahjoita
Henki Pyhä sydämeeni
kirkastamaan sinua,
johdattamaan askeleeni.
Kuule harras pyyntöni:
Jeesus, tule luokseni!

Virsi 8 – Nyt tahdon käydä vastaan

1.
Nyt tahdon käydä vastaan
maailman auttajaa,
vaan kuinka voisin tietä
hänelle valmistaa?
Oi Jeesus Kristus, itse
valaise minutkin,
niin että tullessasi
valmiina olisin.

2.
Kuin kansa kerran tielle
levitti vaatteita,
hajotti palmupuista
tuoreita oksia,
niin sydämeni tuokoon
sinulle kiitostaan,
riemusta vihannoikoon
elämä kokonaan.

3.
On kaikki valmistettu
puolesta tuomitun.
Vapahdit vihan alta
synteihin sidotun.
Kun rauha oli poissa
ja ilo kaukana,
kiiruhdit, rauhantuoja,
toit ilon taivaasta.

4.
Siis, sielu, näitä muista
myös tuskan aikana.
Ei epäilysten valtaan
tarvitse suostua.
On ystäväsi läsnä,
hän ovella jo on.
Hän rauhansa voi antaa
keskelle ahdingon.

5.
Näin Herraasi saat luottaa
öin päivin kokonaan
kyselemättä suotta,
tuleeko auttamaan.
Hän voi, hän tahtoo tulla,
hän tietää vaivasi
ja täynnä rakkautta
sen muuttaa rauhaksi.

6.
Myös syntisi hän tuntee
ja aina uudestaan
sen tuoman murheen alta
vapahtaa armollaan.
Hän voi, hän tahtoo tulla,
hän voittaa kiusaajan,
hän katkoo valheen verkot
ja kahleet kuoleman.

7.
Saa tuomionsa kerran,
ken Herraa kiroaa,
vaan joka häntä etsii,
sen Herra armahtaa.
Oi saavu, aurinkomme,
ja loista, valaise,
ilosi valtakuntaan
vie meidät perille!

Virsi 7 – Valmistu, Herran kansa

1.
Valmistu, Herran kansa,
nyt vastaanottamaan,
kun saapuu taivaastansa
kuningas päälle maan.
On hänet maailmaan
valkeudeksi suonut,
Vapahtajaksi tuonut
Jumala armossaan.

2.
Suurelle vieraallenne
nyt tietä raivatkaa
ja portit sydäntenne
hänelle aukaiskaa.
Tie tehkää suoraksi.
Te laaksot, kohotkaatte,
te vuoret, vaipukaatte
aukeiksi, sileiksi.

3.
Nöyryyttä, hiljaisuutta
Jumala rakastaa,
ei kärsi kopeutta,
ylpeitä vastustaa.
Kun sydän haluinen
Herraansa odottaapi,
se tietä valmistaapi
tulolle Jeesuksen.

4.
Oi Jeesus, armon tuoja,
nyt sydän avaja,
ja uuden mielen luoja,
tie itse valmista.
Voi, jospa minäkin
huoneesi olla voisin,
niin kiitokseni toisin
sinulle, armoisin.

Virsi 6 – Käy, kansa, Herraasi vastaan

1.
Käy, kansa, Herraasi vastaan,
nyt kiiruhda riemuiten
ja palmuista oksia taita
ilosaatossa Kristuksen.
Jo katsele,
tytär Siion, kirkkauttaan
ja riemuitse
ja kuuluta laupeuttaan!

2.
Hän saapuu taivaasta maahan,
pois suuresta loistostaan,
ja köyhien lapsena talliin
hänet oljille lasketaan.
Jo katsele,
tytär Siion, kirkkauttaan
ja riemuitse
ja kuuluta laupeuttaan!

3.
Hän saapuu, Golgatan puuhun
nyt Messias naulitaan.
On maailman syntien tähden
hänen kuoltava, vanhurskaan.
Jo katsele,
tytär Siion, kirkkauttaan
ja riemuitse
ja kuuluta laupeuttaan!

4.
Hän saapuu, haudasta nousee
ja voittonsa meille tuo,
ja kuoleman varjojen maahan
pyhä aurinko loiston luo.
Jo katsele,
tytär Siion, kirkkauttaan
ja riemuitse
ja kuuluta laupeuttaan!

5.
Hän saapuu murheellisille
näin yllätysvieraana
ja köyhät ja syntiset täyttää
yhä Henkensä lahjoilla.
Jo katsele,
tytär Siion, kirkkauttaan
ja riemuitse
ja kuuluta laupeuttaan!

6.
Hän saapuu kunniassansa,
maan Herra ja taivasten,
jo taipuvat kaikkien polvet
luona Kristuksen istuimen.
Jo katsele,
tytär Siion, kirkkauttaan
ja riemuitse
ja kuuluta laupeuttaan!

Virsi 5 – Te laaksot, notkot, nouskaa

1.
Te laaksot, notkot, nouskaa,
te vuoret, vaipukaa!
Jumalan kansan toivo
nyt täyttymyksen saa.
Hän saapuu, kuninkaamme
ja rauhanruhtinaamme.
Siunattu olkoon hän,
ken meille tuo elämän.

2.
Luoksesi, Siion, saapuu
vanhurskas auttaja.
Tie vaattein, lehvin peitä
ja huuda riemusta.
Hänelle kiitos anna
ja laula: Hoosianna!
Siunattu olkoon hän,
ken meille tuo elämän.

3.
Tee tietä Kristukselle
keskelle kansojen,
kun kaipaa ihmiskunta
jo päivää autuuden.
Siis soikoon riemuisasti
maailman ääriin asti:
Siunattu olkoon hän,
ken meille tuo elämän.

4.
Ei saavu mahtavasti
hän joukoin korskehin,
vaan vastustajat kaikki
hän kaataa kuitenkin.
Hän voittaa kärsimällä,
on Hengen miekka hällä.
Siunattu olkoon hän,
ken meille tuo elämän.

5.
Torjutko Messiaasi,
oi kansa sokea,
kun tästä maailmasta
ei ole valtansa?
Maailma turhin toimin
taistelee omin voimin.
Siunattu olkoon hän,
ken meille tuo elämän.

6.
Isänsä istuimelta
hän kaiken vallan saa.
Hän Hengellänsä ohjaa,
valollaan valloittaa.
Ja valtakunta Herran
on vahva, voittaa kerran.
Siunattu olkoon hän,
ken meille tuo elämän.

Virsi 4 – Iloitse morsian

1.
Iloitse, morsian,
ja riennä vastahan.
Hän saapuu, kuninkaasi,
sun, Siion, ruhtinaasi.
Nyt Herrallesi kanna
ylistys, hoosianna!

2.
Hän riemusaatossaan
käy aasi ratsunaan.
Näin hallitsija taivaan
alhaalla kulkee aivan.
Nyt Herrallesi kanna
ylistys, hoosianna!

3.
Tie peitä vaatteilla
ja palmunoksilla,
ja riemulauluillasi
tervehdi Kristustasi.
Nyt Herrallesi kanna
ylistys, hoosianna!

4.
Hän, nöyrä, hiljainen,
Herramme suloinen,
tuo meille lahjojansa
ja kruunaa armollansa.
Nyt Herrallesi kanna
ylistys, hoosianna!

5.
Hän voitti saatanan,
löi vallat kuoleman
ja saarnaa rauhaa meille
synteihin langenneille.
Nyt Herrallesi kanna
ylistys, hoosianna.

6.
Näin kihlaa itselleen
hän sinut omakseen,
hän orjuudesta ostaa
ja kunniaansa nostaa.
Nyt Herrallesi kanna
ylistys, hoosianna!

7.
Jo portit aukaise
rakkaalle vieraalle.
Hän tahtoo tänne tulla
ja omanasi olla.
Nyt Herrallesi kanna
ylistys, hoosianna!

8.
Siis ilomielellä
äänesi ylennä
armonsa kiitokseksi,
uhriksi mieluiseksi.
Nyt Herrallesi kanna
ylistys, hoosianna!

9.
Ja äänin kirkkahin
myös pienet lapsetkin
ja kaikki Herran kansa
näin tuokoot kiitostansa.
Nyt Herrallesi kanna
ylistys, hoosianna!

Virsi 3 – Hoosianna! huudetaan

1.
Hoosianna! huudetaan,
kuningas nyt saapuu tänne.
Tulkaa tietä raivaamaan
palmun lehvät käsissänne.
Tervehtikää saapujaa,
valtiaanne valitkaa.

2.
Hoosianna! laulaen
käymme vastaan Messiasta.
Nöyrin mielin, riemuiten
kumarramme kuningasta.
Terve, tänne tultuas,
armon, rauhan ruhtinas!

3.
Hoosianna, sankari,
terve, rauhanruhtinaamme!
Voittosi ja voimasi
nyt jo osaksemme saamme.
Riittää ristinuhrisi,
kestää valtakuntasi.

4.
Hoosianna! Herramme,
meidät kutsut palvelemaan.
Taivuta, niin taivumme
tahtoasi tottelemaan.
Näytä meille vastuumme,
saata meidät liikkeelle.

5.
Hoosianna! Annathan
vallan käyttöön mallin uuden.
Hahmoon orjan halvimman
kätket armon salaisuuden:
ihmiseksi maailmaan
saavuit, Herra taivaan, maan.

6.
Hoosianna, kaivattu!
kaikuu kaukaa, keskeltämme.
Hoosianna, siunattu,
ainut toivo elämämme.
Hoosianna! Kaikki maa
laulakoon: Halleluja!

Virsi 965 – Vien suuren viestin

1.
Vien suuren viestin nyt maailmalle,
ja kiitoslaulu näin pulppuaa.
Kun viestin kerron, se riemun antaa,
se heikon vahvistaa.

Sanaasi, Herra, nyt viedä tahdon,
se riemuviesti on rakkauden.
Sen valtaan, Herra, nyt jäädä tahdon.
Tien tunnet parhaiten.

2.
Ei kätköön jäädä saa viesti parhain,
ei suurta lahjaa voi piilottaa.
Sen Jeesus kerran toi keskellemme,
sen heikko kuulla saa.

Sanaasi, Herra, nyt viedä tahdon,
se riemuviesti on rakkauden.
Sen valtaan, Herra, nyt jäädä tahdon.
Tien tunnet parhaiten.

3.
Oi, saanhan jäädä nyt Hengen johtoon,
niin suunnan löydän, tien huomiseen.
Ja meissä liekin suo loistaa, kunnes
viet taivaan kirkkauteen.

Sanaasi, Herra, nyt viedä tahdon,
se riemuviesti on rakkauden.
Sen valtaan, Herra, nyt jäädä tahdon.
Tien tunnet parhaiten.

 

Kikongo
1.
Ye nzolele nata malongi maku
O Nzambi tata, ye yimbila.
Mu kiese beni itela bantu
Batoma visa mo.

Ye mambu maku mu zingu kiami,
o mana vewa bankaka mpe.
Ye mambu maku mu zingu kiami.
Yatoma mwangisa.

2.
Nga voi sweka malongi maku
I sweka moyo kwa bantu mpe.
Wo nge wavana mu mwana aku
Kwa wonso mwisi nza.

Ye mambu maku mu zingu kiami,
o mana vewa bankaka mpe.
Ye mambu maku mu zingu kiami.
Yatoma mwangisa.

3.
Ye vana mpeve kwa sielo biaku
ye vana ndewnga kwa beto do.
Ye tula tiya twa nsalasani
Ye tezo Iwakila.

Ye mambu maku mu zingu kiami,
o mana vewa bankaka mpe.
Ye mambu maku mu zingu kiami.
Yatoma mwangisa.

Virsi 979 – Tulkoon tie sinua vastaan

Tulkoon tie sinua vastaan,
olkoon tuuli aina myötäinen,
päivä poskillesi paistakoon,
sade pelloillesi virratkoon.
Ja kunnes kohdataan,
elämäsi
jääköön käsiin
Jumalan.

 

Englanti

May the road rise to meet you,
may the wind be always at your back,
may the sun shine upon your face,
may the rain fall softly on your fields,
until we meet again
may God hold you
in the palm
of his hand.

 

Ruotsi

Må din väg gå dig till mötes
och må vinden vara din vän
och må solen värma din kind
och må regnet vattna själens jord
och tills vi möts igen
må Gud hålla,
hålla dig
i sin hand.

Virsi 918 – Rauhan Herra, suo rauha

Rauhan Herra, suo rauha.
Rauhaa me kaipaamme niin.
Rauhan Herra, suo rauha.
Kaipaamme rauhaa, Herra, niin.

Arabia

يا ربَ السلامِ
أمطر علينا السلام
يا ربَ السلامِ
إملاء قلوبنا سلام

Jää rabbaˬssäläämi
amtir äläinääˬssälääm.
Jää rabbaˬssäläämi
imlä quluubänää sälääm.

Heprea

אדוני השלום
תן לנו את השלום
אדוני השלום
שים בליבנו השלום

Adonai hashalom,
ten lanu et hashalom
Adonai hashalom,
sim belibeinu hashalom.

Ruotsi

Fredens Gud, ge oss kärlek,
ge oss din kärlek och frid.
Fredens Gud, fyll vårt hjärta,
fyll våra hjärtan med din frid.

Englanti

Send peace on our world, God,
you, the creator of peace.
Our hearts fill with peace, God.
You are the source of healing peace.

Saksa

Gott des Friedens, wir bitten:
Bring deinen Frieden auch uns.
Gott des Friedens, wir bitten:
Füll du mit Frieden unser Herz.

Ranska

Dieu de paix, de lumière,
Viens, ô répands ta douceur.
Dieu de paix, de lumière,
Viens, ô emplis nos cœurs de paix.

Venäjä

Ниспошли мир нам, Боже,
мир спасает Твой лишь мир;
им наполни нас тоже,
в силах лишь Ты дать миру мир!

Nispashli mir nam, Bože,
mir spasajet Tvoj lish mir;
im napolni nas tože,
v silah lish Ty dat’ miru mir!

Laulu 852 – Tämän päivän on Herra tehnyt

Tämän päivän on Herra tehnyt,
iloitkaa ja riemuitkaa siitä!

TAI

Nyt kiittäkää! On Herra hyvä,
on armoliitto ikuinen.
(Virsi 199:1)

TAI

Suo kasteen armon uudistaa,
oi Herra, elämämme.
(Virsi 214:3)

TAI

Kasteessa armosi
lahjoitat lapsillemme,
[teet liiton kanssamme
sinulle elääksemme.]
(Virsi 255:3)

TAI

Laulakaa Herralle uusi laulu.
Halleluja, halleluja.
(Jumalanpalvelusliitteessä nro 781)

Teksti 700 – Tunnustan edessäsi, pyhä Jumala

Tunnustan edessäsi, pyhä Jumala,
että olen syntymästäni saakka ollut syntinen ihminen.
Isieni tavoin olen rikkonut pyhää tahtoasi vastaan
ja tehnyt syntiä ajatuksin ja sanoin,
teoin ja laiminlyönnein.
En ole rakastanut sinua koko sydämestäni
enkä lähimmäistäni niin kuin itseäni.
Tiedän, että syntini tähden olen ansainnut ikuisen kadotuksen,
jos tuomitset minut pyhyytesi ja vanhurskautesi mukaan.
Mutta sinä, rakas taivaallinen Isä,
olet luvannut armahtaa kaikki,
jotka tahtovat tehdä parannuksen
ja pakenevat uskossa Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen turviin.
Tähän laupeuteesi minä luotan ja rukoilen:
Anna syntini anteeksi nimesi tähden.

Laulu 802 – Sinua, Jumala, me ylistämme

Te Deum -hymni

Virsi 15 – Tiellä ken vaeltaa

1.
Tiellä ken vaeltaa,
ken aasilla ratsastaa?
Maahan on laskettu vaatteita,
lehtiä, oksia.
Muurari-rabbi nyt
on matkalle lähtenyt,
noussut on satulaan ratsunsa,
kuitenkin kuningas.

2.
Kruunua, valtikkaa
et lainkaan sä nähdä saa.
Mahtavat ovat muualla,
suurissa saleissa.
Ihmisen Pojan tie
nyt kaupunkiin suureen vie.
Suosio satojen ihmisten
vaihtuu jo syytökseen.

3.
Nöyryys ja hiljaisuus
on valtasi salaisuus.
Voimalla, väkivallalla
et tahdo hallita.
Uskomme vahvista,
luo tiellemme valoa,
johdata elämään rikkaaseen,
rauhaan ja hyvyyteen.

4.
Jeesus, sä Herramme,
sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin,
yhdessä, yksittäin.
Hoosianna, hoosianna,
hoosianna, hoosianna!
Saavu jo, kuningas, luoksemme
täyttämään toivomme.

Virsi 126 – Me kiitämme sinua

Me kiitämme sinua,
me sinua rukoilemme,
me ylistämme ja kunnioitamme sinua.
Me sinua kiitämme
sinun suuren kunniasi tähden.
Oi Herra Jumala,
taivaallinen kuningas,
Isä, kaikkivaltias Jumala!
Oi Herra, kaikkein korkeimman ainoa Poika,
Jeesus Kristus!
Oi Herra Jumala,
Jumalan Karitsa,
Isän Poika,
joka pois otat maailman synnit,
armahda meitä!
Sinä yksin olet pyhä,
sinä yksin olet Herra,
sinä yksin olet korkein,
Jeesus Kristus,
Pyhän Hengen kanssa
Isän Jumalan kunniassa.
Aamen.

Virsi 87 – Kiitosta nyt uhratkaamme

1.
Kiitosta nyt uhratkaamme
pääsiäislampaallemme.

2.
Osti lampaat Karitsa,
meidät lunasti Kristus,
tuomitut syntiset hän sovitti.

3.
Kuolema ja elämä
kovan kamppailun kävi.
Elämän ruhtinas kuoli, voitti.

4.
Kristus ylösnoussut on!
Pois siis pelko lohduton!
Unhoon jääköön murheemme,
Kristus kun on turvamme. Kyrieleis!

5.
Mitä näit, Maria,
puutarhassa haudalla?
Näin Herrani lepopaikan,
vaan Jeesusta turhaan sieltä etsin.

6.
Näin tyhjän haudan vain
ja tyhjät käärinliinat.
Vaan Herran enkeli kertoi:
Hän elää ja kulkee edellänne.

7.
Turhaa usko, unta vaan,
jos on Kristus haudassaan.
Vaan hän elää, ja niin me
hänen kanssaan elämme. Kyrieleis!

8.
Pois on kivi vieritetty.
On aurinko noussut.
On aamu sunnuntain ensimmäisen.

9.
Halleluja, halleluja, halleluja!
Jeesus on nyt voittaja,
hänen olkoon kunnia! Kyrieleis!

Virsi 310 – Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on

1.
Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on,
emme kauhistu vastustajaamme.
Viha vaikka on vastaamme sammumaton,
niin me turvaamme puolustajaamme.
Vaikka kaita on tie
ja se taisteluun vie,
meille Jeesus on turva ja kilpi.
Siis me uskossa vaan
käymme taistelemaan.
Pyhä on tämä tie, pois jo vilppi.

2.
Vihamies kuka voittaisi sankarin sen,
kuka voittaisi Golgatan Herran?
Taisteluissa hän linna on turvallinen,
hän on voittanut saatanan kerran.
Jos me joudummekin
syvihin vesihin
ratki keskelle kuoleman kauhun,
emme nääntyä voi,
hänen äänensä soi
läpi myrskyn ja helvetin pauhun.

3.
Ota kuoleman vallan jo taitettu on
ja on riistetty helvetin voitto.
Elon ruhtinas Jeesus on voittamaton,
jo on valjennut autuuden koitto.
Hänen kunniataan,
hänen kirkkauttaan
me nyt kiittäen veisaelkaamme.
Meille voiton hän toi,
lunastuksensa soi,
hänen kauttaan me autuuden saamme.

4.
Vaikka syntimme nousevat kauhistamaan,
kadotukseen ne meitä ei saata.
Mereen Jeesus jo heitti ne pohjattomaan,
hänen armonsa voisiko laata!
Meille puhtauden,
levon, lohdutuksen,
pyhityksen hän suo veressänsä.
Kun me armahtajaan
tähän luotamme vaan,
meitä varjelee hän kädellänsä.

5.
Siis te Jeesuksen ystävät armoitetut,
kaikki uskossa vaeltakaatte.
Luja toivonne olkoon, te ahdistetut,
vaikka kiusoja, vaivoja saatte.
Teillä auttaja on,
apu ahdinkohon
tätä tietänne kulkiessanne.
Hän on armollinen,
hän on uskollinen.
Pysykää yhä Jeesuksessanne.

6.
Kun me heikkoina Herralle huokaamme vaan,
Pyhä Henkensä auttaa jo meitä.
Uni meitä kun pyrkivi ahdistamaan,
meitä Herra ei nukkumaan heitä.
Kun me uuvumme niin,
ettei rukouksiin
eikä valvomiseen ole voimaa,
hän on puolustaja,
esirukoilija
eikä heikkoja, huonoja soimaa.

7.
Isä Poikansa ihmisten veljeksi toi,
Poika saanut on taitavan kielen.
Yhä murheemme riemuksi muuttaa hän voi,
luoda heikkoihin rohkean mielen.
Ja hän uupuville,
tiellä vaipuville
Pyhän Henkensä lahjaksi suopi.
Heitä uudistamaan,
heitä vahvistamaan
pyhän armonsa, voimansa tuopi.

8.
Tule, Herramme, meitä nyt vahvistamaan,
tule, virvoita voimalla taivaan.
Sinun tietäsi taivuta vaeltamaan,
täällä suostumaan ristiin ja vaivaan.
Tue uskoamme,
tue toivoamme,
pidä sielumme tallella aina.
Kuule huutoamme,
sinä auttajamme,
kuvas kirkkaana sieluumme paina.

Virsi 214 b – Kun kasteen Jordanvirrassa

1.
Kun kasteen Jordanvirrassa
myös Jeesus otti vastaan,
vanhurskautta kaikkea
hän täytti ainoastaan.
Hän meille kasteen asetti
puhtaiksi tullaksemme,
verellään meidät pelasti
taivaaseen päästäksemme.

2.
Silmämme näkee kasteessa
vain vettä paljaaltansa,
vaan sana Hengen voimassa
on siinä veden kanssa.
Uskossa meidät kätketään
Kristuksen pyhään vereen
ja kaikki synti heitetään
syvälle armon mereen.

3.
Suo kasteen armon uudistaa,
oi Herra, elämämme.
Sen joka päivä puhdistaa
suo meidät synneistämme.
Sen virtaan vanha ihminen
upota himoinensa
ja nosta uusi ihminen
elämään Luojallensa.