Sov. Timo Alakotila. Muusikot: Lapsi- ja nuorisokuoro Kannelkellot, Sirkku Rintamäki (joht.), Tommi Asplund (viulu), Senni Valtonen (kantele), Maria Kalaniemi (harmonikka), Hannu Rantanen (basso), Timo Alakotila (piano), Pekka Nyman (lyömäsoittimet).
Laulu kuuluu kirkkotiellä | Anna-Mari Kaskinen 2008. | Sävelmä: Suomalainen kansansävelmä/Toivo Ilmari Hannikainen 1925.
Perhekirkoissa eri puolilla Suomea ovat laulavien lasten iloiset kulkueet tepastelleet kohti alttaria alkuvirren 950 sävelten tahdissa – laulavaa kirkkokansaa tervehtien, ehkäpä viisikielisten kanteleiden säestämänä. Anna-Mari Kaskisen kertoman mukaan Laulu kuuluu kirkkotiellä sekä kuusi muutakin laulua syntyi 2000-luvun alussa lohjalaisten kansantanhuajien aloitteesta Lohjan Pyhän Laurin kirkossa vietettyyn kansanmusiikkimessuun. Sittemmin Kaskinen täydensi tuota messukokonaisuutta vielä muutamilla uusilla kansalaulusävelmiin tehdyillä teksteillä. Kokonaisuus julkaistiin Kansanlaulukirkko-vihkona. Monissa seurakunnissa näistä kansanlaulukirkon lauluista on tullut mieluisia ja säännöllisesti käytettyjä.
Pekka Kivekäs on Laulun matka virreksi -kirjassa kuvannut virren 950 sävelmän taustaa tarkemmin. Kahden melodian yhdistelmän alkuosa on Heikki Laitisen selvitystyön mukaan merkitty muistiin vuonna 1877 Savo-Karjalaisen Osakunnan kokoelmiin. Virren loppuosa ei ole lainkaan kansansävelmä. Se on tullut monille suomalaisille tutuksi kansakoulun laulukirjasta Ilmari Hannikaisen sävellyksenä. Kivekäs kirjoittaa: ”Hannikainen teki sävelmän Kamanat kohottukohot -nimiseen Kalevalan runoon vuonna 1925; tuolloin 500 kansallispukuista Helsingin koululaista lauloi teoksen Suomen-vierailulla olleelle professori P. E. Pavolinille, joka oli kääntänyt Kalevalan italiaksi. Koulun laulukirjoissa Hannikaisen sävellys sai myöhemmin nimen Kalevalainen vieraan tervehdys, vaikka alkuperäisessä kontekstissaan itse runo ei varsinaisesti mikään ystävällinen tervehdys ollutkaan.”
Sävelmästä huolimatta Anna-Mari Kaskinen ei kirjoittanut virttään kalevalamittaan. Sen säkeet alkavat kyllä painollisella tavulla ja jokaisessa säkeessä on kahdeksan tavua kuten kalevalamitassakin, mutta toisin kuin tässä virressä, kalevalamittaisessa kansanrunossa tulisi olla loppusointujen sijaan alkusoinnut. Luterilaisen kirkon virsikirjoihin kalevalainen runomitta ei ole aiemminkaan päätynyt, sillä luterilainen puhdasoppisuus leimasi sen aikanaan pakanalliseksi. Keskiajan katolisessa kirkossa näin ei vielä välttämättä ollut, sillä Elias Lönnrotin muistiin merkitsemässä kansanrunoudessa on merkkejä myös kristillisperäisistä legendoista.
Anna-Mari Kaskinen, ks. tarina virren 978 yhteydessä.
Säveltäjä ja pianisti (Toivo) Ilmari Hannikainen (1892–1955) oli P. J. Hannikaisen poika ja huomattava pianomusiikin säveltäjä. Hänen veljensä Arvo, Tauno ja Väinö olivat niin ikään merkittäviä konserttimuusikoita. Pedagogina Hannikaisen vaikutus oli merkittävä: hän oli Helsingin musiikkiopiston pianonsoiton opettaja puolitoista vuosikymmentä ja vuodesta 1939 Sibelius-Akatemian pianonsoiton professori.
Samuli Koivuranta ja Jenni Urponen
Virren tarinan lähdeteoksena: Koivuranta, Samuli & Urponen, Jenni (toim.) 2017. Laulun matka virreksi. Helsinki: Kirjapaja. Sivut 145–147, 222, 224.