Virren tarina
551 Sinua, Kristus, kiitämme
Wir dancken dir, Herr Jesu Christ
Talvisodan 1939-40 aikana vakiintui radion ohjelmiin sotilasiltahartaus, jollainen lähetettiin aina muutamana iltana viikossa. Sotilasiltahartauteen sisältynyt soittokunnan esittämä ns. Kothenin hymni tuli kuuntelijoille pian tutuksi.
Axel von Kothenin teosluettelossa kyseinen sävelmä mainitaan nimellä Suomen Armeijan Rukous. Hän oli sillä voittanut itsenäisyytemme aamunkoitossa 1918 järjestetyn sävellyskilpailun, jolla puolustusvoimat etsi kenttähartaudessa soitettavaksi sopivaa sävelmää. Säveltäjällä oli mielessä Runebergin isänmaanvirsi "Sun kätes, Herra, voimakkaan", ja sen tekstiin liitettynä hymni on julkaistu myös yksinlauluna. Edellisessä, vuoden 1938 virsikirjassa se oli merkitty sekä tuon Runebergin virren että Julius Krohnin virren "Oi kuningasten kuningas" vaihtoehtoiseksi sävelmäksi, mutta se taisi jäädä niissä yhteyksissä käyttämättömäksi. Varsinaisesti "Kothenin hymni" on iltavirren 551 Sinua, Kristus, kiitämme sävelmä.
Axel von Kothen (1871-1927) on maamme merkittävistä laulusäveltäjistä ainoa, joka itse oli myös merkittävä laulaja. Koulupoikana hänen alaruumiinsa oli halvaantunut, niin että hän joutui loppuikänsä liikkumaan pyörätuolin avulla. Se ei estänyt häntä sisukkaasti jatkamasta opintojaan ja työtään; useaan otteeseen hän opiskeli ulkomaillakin. Laulunopettajana von Kothen toimi Helsingin musiikkiopistossa, ja laulukonsertteja hän piti ahkerasti.
Virren Sinua, Kristus, kiitämme saksalainen kirjoittaja Nicolaus Selnecker (1530-1592) puolestaan oli uskonpuhdistuksen vuosisadan eli 1500-luvun virsirunoilijoita. Hänkin oli musikaalisesti lahjakas, niin että jo 12-vuotiaana hän toimi urkurina. Hänestä tuli teologi, oikein huomattava sitä paitsi: hän toimi sitten niin professorina kuin kirkonjohtajanakin. Hänen asiantuntemustaan arvostettiin, ja niin hän kuului siihen valiokuntaan, jonka työn tuloksena syntyi meidänkin luterilaisen kirkkomme tunnustuskirjoista viimeinen eli Yksimielisyyden ohje.
Selneckerin iltavirsi on enkelivirsi. Siinä pyydetään ”jokaisen meidän turvaksi” taivaan enkeliä varjelemaan meitä pahasta. "Paha" konkretisoituu kahtena esimerkkinä: "tulen ja veden vaarasta". Uutiset ihmishenkiä vaatineista yöllisistä tulipaloista eivät ole harvinaisia, ja yhä uudelleen saamme kuulla ja nähdä uutisia tuhoisista tulvista eri puolilla maailmaa. Tulen ja veden vaarojen mainitseminen iltarukouksessa on todella paikallaan! Mutta perusrukous "varjele meidät pahasta" liittyy nimenomaan sitä edeltäneeseen pyyntöön, että taivaan enkeli suojelisi meitä kiusaajalta, siis Paholaiselta, sielunviholliselta. Tämä usko Paholaisen todellisuuteen tulee vanhoissa virsissä tiuhaan vastaan, ja iltavirsissä varjelusta sen hyökkäyksiltä yleensä pyydettiin. Lutherin Vähässä katekismuksessa opettama iltarukous päättyy sanoihin: "Sinun pyhä enkelisi olkoon kanssani, ettei paha vihollinen saisi mitään valtaa minuun."
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.