Virren tarina
518 Nyt anna, Herra, tultasi
Sodan aikana perustetun Asevelipapit ry:n 1943 julkaisemassa kirjasessa Tämä elämä vai tuleva? nuori pappismies Erkki Niinivaara teki selkoa Lutherin edustamasta kutsumuskristillisyydestä: ”Kun kristitty kutsumuksessaan palvelee tämän maailman ihmisiä, hän on viemässä heidän keskelleen Kristuksen rakkautta.” Niinivaara kuvasi, miten papisto oli rintamaoloissa joutunut kohtaamaan kaikenlaisia suomalaisia ja miten oli syntynyt aivan uusia yhteyksiä. Siinä kirkastui, ”että uskosta vanhurskaaksi tullut ihminen ei milloinkaan elä täällä itseään ja omaa pyhittymistään varten, vaan Jumalan lapsena ja Jumalan tehtävissä siellä, mihin hänet asetetaan. Sodanaikaiset yhteydet ovat viittauksena siihen, että elämämme kuuluu muille. Mutta lähimmäisen valitseminen ei ole meidän asiamme, vaan Jumalan.”
Oivallinen esimerkki uudesta, lähimmäisen valikoimattomaan palveluun paneutuvasta kristillisyydestä, jota monet sodan kokeneet pappismiehet suosivat, on Jaakko Haavion vuoden 1963 lisävihkoon kirjoittama työn ja vapaa-ajan virsi Nyt anna, Herra, tultasi. Siinä arkinen työ ja työtoverit nähdään Jumalan osoittamaksi kutsumukseksi.
Vapaa-ajasta laulaessaan Jaakko Haavio (1904-1984) otti huomioon myös tuolloin uuden viestintävälineen, television. Sen koelähetykset oli aloitettu 1950-luvun puolivälissä, ja juuri lisävihkoehdotuksen valmistumisvuonna 1962 tv-verkko saatiin niin kattavaksi, että lähetyksiä voitiin seurata koko maassa. Siihen tilanteeseen runoilija tarjosi säkeet: ”Kun kuuntelen tai katselen / tai luen kodissani, / suo, että vahingollisen / pois torjun sielustani.” Säkeistön jatko osoittaa, että hän osasi jo opastaa valikoivaan televisionkatseluun.
Jaakko Haavion virsi päättyy jumalanpalvelussäkeistöön osoittaakseen, mistä lähimmäisen palveleminen ja vapaa-ajan viisas viettäminen nousevat.
Tämäkin virsi osoittaa, miten Jaakko Haavio vei virsirunouttamme aivan uusille alueille ja miten luontevasti käy niin työpaikan kiistoista kuin tv:n katselustakin veisaaminen.
Pekka Kivekäs