Kesän kynnyksellä 1967 Kaarman ja Kuressaaren nuori kirkkoherra Jaak Salumäe (1945-) odotti vaimoaan ja vastasyntynyttä esikoistaan synnytyslaitoksesta kotiin Saarenmaalle. Niissä tunnelmissa hän sävelsi virren Elämä on meri. Alun perin se sisältyi Salumäen säveltämään kymmenen kuorolaulun sarjaan.
Saarenmaan jälkeen Salumäe on ollut kirkkoherrana Viljannissa ja vuodesta 1990 Tallinnan tuomiokirkkoseurakunnassa. Hänen merkittävin luottamustehtävänsä on ollut toimiminen virsikirjakomitean sihteerinä 1976-91. Viron ev.lut. kirkon uusi virsikirja otettiin käyttöön adventtina 1991, siis pian sen jälkeen, kun Viro oli jälleen saanut itsenäisyytensä.
Virren kirjoittaja Georg Kiviste (v:een 1923 Steinfeld, 1866-1941) aloitti pappisuransa 1800-luvun lopulla Inkerissä Teskovan virolaisessa seurakunnassa, joka oli syntynyt, kun seudulle oli Baltian rautatien valmistuttua muuttanut virolaisia. Seurakunta sijaitsi samalla alueella kuin inkerinsuomalainen Kupanitsan seurakunta. Varsinaisen päivätyönsä Georg Kiviste teki vuodesta 1910 kirkkoherrana Narvan kaupungissa. Siellä hän myös kirjoitti ja julkaisi runsaan määrän virsiä. Viron kirkon virsikirjassa hänen virsiään on kahdeksan.
Viron virsikirjassa tämä virsi on osastossa "Ahdistukset ja lohdutus". Siihen se meilläkin olisi kuulunut, mutta kun osasto uhkasi paisua liian laajaksi, jouduttiin virrelle etsimään paikkaa muualta. Niin se tuli osastoon "Terveys ja sairaus". Se tuskin on päässyt rajoittamaan puhuttelevan virren käyttöä. Niinpä se oli mukana Riemuvuodeksi 2000 julkaistussa lauluvihkossa Toivon lauluja, jossa oli mukana myös sen vironkielinen alkuteksti.
Elämän kauhistavia puolia verrataan virressä muuhunkin kuin myrskyävään mereen. Tuskan tuli polttaa, murheen laakso on musta. Mutta Jumalalle hädässään huutava löytää lohdutuksen. Kun Isä pitää kädestä, "voin käydä tuskan pimeään".
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.