Anna-Maija Raittila (1928-2012) kirjoitti tämän virren erityisesti konfirmaatiojumalanpalvelusta ajatellen. Kyseinen tilaisuus kokoaa kirkkoihin suuret väkimäärät, mikä sinänsä on hyvä asia. Toisaalta se väki osallistuu hyvin vähän seurakuntaelämään eikä näin ollen paljonkaan tunne luterilaista virsiperinnettä. Raittila on kirjoittanut konfirmaatiovirtensä erityisesti vanhempien näkökulmasta, koska vanhempien mielessä asuu tietynlainen vastuu ja huoli nuoren tulevasta elämästä. Nuori
ei voi jäädä kodin turvalliseen suojaan, koska oma itsenäinen tie kutsuu. Raittila antoikin kuusisäkeistöisen virtensä nimeksi "Vanhemman virsi konfirmaatiopäivänä".
Jossakin virsikirjakomitean kokouksessa Raittilalta kysyttiin, eikö tämä virsi ole liian kaunis ja hempeä. Ja eikö siinä huoli henkilökohtaisesta uskosta jää liian sivuun? Raittila vastasi: ”Olen nimenomaan halunnut sitä, että nämä ihmiset – nuori vanhempineen – saavat jäädä seurakunnan rukousten ympäröimiksi ilman mitään vaatimuksia ja että he saavat kokea, että täällä seurakunnan keskellä on läsnä armon Jumala.”
Anna-Maija Raittila kirjoitti tekstin mielessään Armas Maasalon säveltämä jouluvirsi ”Tulemme, Jeesus, pienoises”. Komiteassa uuden konfirmaatiovirren sävelmäksi haluttiin levollisempi ja tutumpi sävelmävaihtoehto. Näin päädyttiin vanhaan hugenottisävelmään, joka on vakiintunut mm. virren ”Sun haltuus, rakas Isäni” sävelmäksi.