Virren tarina
508 Valkeus kirkas päällä synkän maan
Lead, kindly Light, amid the encircling gloom
Englannin anglikaanisen kirkon pappi John Henry Newman (1801-1890) oli Italian-matkallaan joutunut ankaran kuumetaudin kohtaamana lähelle kuolemaa. Toivuttuaan hän lähti kotimatkalle. Laivan odotellessa tuulen viriämistä Korsikan ja Sardinian välisessä salmessa Newmanin tuntemukset pukeutuivat runoksi Valkeus kirkas päällä synkän maan. Se kuvastaa kirjoittajansa elämäntilannetta ja kuuluu siis oikeastaan keskuslyriikkaan; kuitenkin siitä on tullut yksi kuuluisimpia englantilaisia virsiä. Sen syntyaika tiedetään: 16. kesäkuuta 1833.
Runoilija elää kriisivaihetta: ”Tietä en itse tunne ollenkaan.” Alkutekstin mukaan vallitsee pimeä yö ja koti on kaukana. Nyt, toisin kuin ennen, hän rukoilee: ”Nyt johdata! Matkaani ohjaa!” Sen hän tietää, että Herra ei heitä kesken, vaan johdattaa ”yön yli, vuorten, soiden, virtojen”, kunnes yö on mennyt ja hän saa jälleen nähdä rakastamansa enkelin hymyilevät kasvot.
Meidän virsikirjassamme Valkeus kirkas on sijoitettu nuorten virsiin. Kysytäänhän erityisesti nuoruudessa Jumalan johdatusta, kun on tehtävä monia valintoja.
Voidaan havaita, että suomennos ei aivan toista Newmanin virren sisältöä. ”Aamulla kasvot kirkkaat nähdä saan / ja valkeus ei sammu milloinkaan” – enkelistä ei puhuta, vaan tulosta taivaaseen ja Kristuksen kasvojen näkemisestä. Valkeus kirkas kelpaakin myös esimerkiksi siitä, kuinka vaikeaa on runon kääntäminen kielestä toiseen.
Englantiin palattuaan Newman liittyi korkeakirkolliseen Oxfordin liikkeeseen, jonka johtaviin hahmoihin hän kuului. Vähä vähältä hän lähestyi katolista kirkkoa, johon liittyi 44-vuotiaana. Rooman kirkko antoi hänelle sittemmin kardinaalin arvon. Tähän ratkaisuun johtaneesta kehityksestään Newman tekee selkoa kuuluisassa omaelämäkerrallisessa teoksessaan Apologia pro vita sua (suom. Tilinteko uskostani, Kirjaneliö 1990). Myös hänen Pieni rukouskirjansa on suomennettu.
Virren säveltänyt Charles Henry Purday (1799-1885) toimi Lontoossa musiikinopettajana, säveltäjänä ja musiikkikustantajana. Sävelmä edustaa tyypillistä 1800-luvun hengellistä laulua. Sen melodiakaari muodostuu yksinkertaisista askelkuluista. Sävelmän huipennus osuu runon viimeisen säkeen alkuosaan (sävelmässä se muodostaa viimeistä edellisen säkeen).
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.
Edellinen
