Virren tarina
436 Rakkaus olet ääretön
Din kärlek, Jesus, gräns ej vet
Virren kirjoittaja Ernst Lönegren toimi viime vuosisadan alussa Erstan diakonissalaitoksen johtajana Tukholmassa. Kun hänestä sitten tuli Härnösandin piispa, hänelle pian selvisi, että sinne pohjoiseenkin tarvitaan diakonissalaitos. Sellainen perustettiin hänen aloitteestaan Härnösandiin 1912. Kun ensimmäiset sieltä valmistuneet diakonissat neljä vuotta myöhemmin toisena helluntaipäivänä 1916 vihittiin, se juhla alkoi piispa Lönegrenin tilaisuutta varten kirjoittamalla virrellä Rakkaus olet ääretön.
Ernst Lönegren (1862-1937) oli tarmokas toiminnan mies, esiintymiskykyinen ja ulkoiselta olemukseltaankin vaikuttava. Hän saattoi vaikuttaa juhlalliselta ja pidättyväiseltä, mutta sisimmältään hän oli ujo ja herkkä. Tässä virressä voimme kuulla hänen sydämensä puhuvan.
Virsi Rakkaus olet ääretön on eräänlainen diakonian virkaan valmistuvien ohjelmanjulistus: "Siis valtakunnan lapsena / palvelukseesi lähden, / en vuoksi palkan, kiitoksen, / vaan, Jeesus, armon tähden." Mutta virsi ei suinkaan rajoitu vain diakonian viranhaltijoihin. Sen päättää rukous, joka on tarkoitettu meille kaikille: "Lahjaksi annoit itsesi. / Suo, että askeleissasi / lahjaasi suurta jaamme."
Jeesus on "rakkaus ääretön", kirkon varsinainen diakoni ja auttaja. Häneltä saivat ja saavat avun orvot ja eksyneet, uupuneet, sairaat ja vanhukset, hyljeksityt ja muiden silmissä arvottomat (2. säkeistö). Tämän rakkautensa väyläksi hän kutsuu seuraajiaan.
Kun Lönegrenin virsi tuli Jaakko Haavion suomentamana meidän virsikirjaamme (1963), siitä oli jätetty pois sen kolmas säkeistö. Sitä moni jäi kaipaamaan, koska se "voimakkaimmin yhdistää diakonian Messiaaseen eikä ihmisiin, osoittamalla Herran riemuvuoden toteutuvan kristillisenä palvelumielenä" (Erkki Kurki-Suonio). Nykyiseen virsikirjaan tämän säkeistön on suomentanut Anna-Maija Raittila.
Johann Crügerin (1598-1662) sävelmä kuuluu luterilaisiin ydinkoraaleihin.
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.