Virren tarina
292 Oi, kuinka unhottaisin
Wie könnt’ ich sein vergessen
Saksalainen virsirunoilija Christian Gottlob Kern (1792-1835) lienee omassa maassaan jo unohtunut, mutta meillä hänen nimensä elää tämän virren yhteydessä. Kern toimi mm. Schöntalin pappisseminaarin professorina ja viimeiset vuotensa pappina Dürrmenzissä, lähellä Stuttgartia.
Tämän virren vaiheisiin liittyy muuten toinen saksalainen runoilijapappi Albert Knapp, jonka virsiä on yhä sikäläisissä virsi- ja laulukirjoissa, mutta jonka nimi puolestaan on meillä tuntematon. Kern kirjoitti virren jo 1820, mutta painettuna se ilmestyi ensi kerran vasta runoilijansa kuoleman jälkeen. Albert Knapp otti sen 1837 toimittamaansa kirjalliseen vuosikirjaan Christoterpe; sen nimistä lukemistoa ”kristityille lukijoille” hän julkaisi parinkymmenen vuoden ajan.
Topeliuksen kääntämänä Kernin virsi tuli kirkkomme ruotsinkieliseen virsikirjaan 1886. Maria Joutsen suomensi sen siitä Hengellisiin lauluihin ja virsiin 1900 (”Sua unhottaako voisin?”). Vuoden 1923 virsikirjan lisävihkoehdotuksessa oli Lauri Pohjanpään uusi suomennos (”Sun kuinka unhottaisin”); virsikirjaan (1938) tuli vihdoin siitä edelleen perusteellisesti uudistettu versio.
Oi, kuinka unhottaisin on alkuaan nimenomaan ehtoollisvirsi. Nykyisessä virsikirjassa se on siirretty osastoon Katumus ja rippi. Kolmas säkeistö kuului aikaisemmin näin: ”Nyt synninpäästön kalliin / sä mulle ilmoitit, / ja runsaan armopöydän / myös mulle valmistit, / ja mulle, syntiselle, / soit ruumiis, veresi. / Sua kiittää sydämeni, / jää, Jeesus, luokseni.” Nykyisessä muodossa ei ehtoollista mainita. Virsi sopii nyt henkilökohtaisen ripin kiitosrukoukseksi, kun siinä sanotaan: ”Sain synninpäästön kalliin / nyt kuulla vaivaani / ja armostasi annoit / syntini anteeksi. / Taas sydämeni täytit / ilolla, rauhalla. / Jää turvakseni, Jeesus, / ylistän sinua.”
Hans Leo Hasslerin (1564-1612) koraaliklassikko on tuttu nimenomaan kärsimysvirrestä 63 ”Oi rakkain Jeesukseni”.
Tauno Väinölä
Sävelmästä lisää virrren 63 tarinan yhteydessä.
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.