1.
Tiet kaikki kerran kulkee
porteille kirkkomaan,
ja hauta meidät sulkee
kätköönsä ajallaan.
Myös kädet uutterimmat
on kerran vaipuneet,
vain tuhkaa loistavimmat
on maineen seppeleet.
2.
Vaan Herran seurakunta
ei heitä toivoaan,
on sille kuolo unta,
se kiittää surussaan.
Se tietää Vapahtajan
jo nousseen kuolleista.
Hän valmistanut majan
on meille taivaassa.
3.
On maasta meidät luonut
Jumala jokaisen
ja Kristuksessa tuonut
jo uuden luomisen.
Kun täyttymystä ajan
soi taivaan pasuuna,
saa henki jälleen majan
kirkkaassa ruumiissa.
4.
Iloita itkeissäänkin
toivossa sydän saa,
kun hautaan syvimpäänkin
jo aamu sarastaa.
Siis luota voimaan Herran
ja kiitä armoaan.
Tie haudan päättyy kerran
ikuiseen kunniaan.
Lisää suosikkeihin
Kuuntele virsi
Laulettu 1. säkeistö
Outi Noponen ja Tommi Niskala (laulu), Teija Tuukkanen (piano)
Sävelmä
Säestys
Nicolai Frederik Severin Grundtvig 1824. Suom. Martti Ruuth 1903. Uud. suom. komitea 1937. Virsikirjaan 1938. | Sävelmä: Hans Leo Hassler 1601.
Luokitus: Hautaus Katso virsi 240 ruotsinkielisessä virsikirjassa
Virren tarina
243 Tiet kaikki kerran kulkee
Her mødes alle veje
Kaikkia ihmisiä odottaa sama kohtalo. Jokaisen maallinen matka päättyy kerran, useimmiten niin kuin Grundtvig virressään sanoo, ”porteille kirkkomaan”. Ensimmäinen säkeistö onkin koko virren kiinnostavin. Siinä pohditaan paitsi kuolemaa, myös ihmisen vaelluksen ja aherruksen suhteellista merkitystä. Iankaikkisuuden perspektiivissä uutterimmatkin kädet vaipuvat, ja loistavimmatkin kunnian seppeleet ovat itse asiassa vain tuhkaa.
Ajatusta maallisen elämän rajallisuudesta ja katoavuudesta on tunnetusti pohdittu aina. Tässä virressä, kuten usein muulloinkin, se tuodaan verrattavaksi iankaikkisen elämän ja taivaallisen valtakunnan suunnattomuuteen. Kuten niin usein, turvaudutaan kuviin, jotka on turvallisesti poimittu Raamatusta. Viiden mukaan ajallista rajallisuutta ei pidä surra, koska meille on valmistettu sija taivaan majoissa. Sinne siirrymme vapaina tästä ruumiistamme ja saamme tilalle uuden, toisenlaisen ruumiin. Lohdutus on konkreettinen. Se on tarkoitettu siihen hetkeen, jossa aika on jo kadonnut. Siihen saakka uutterien käsien aherruksella ja jopa kunnian seppeleillä on oma kiistaton arvonsa. Kirkkomaan porttien jälkeen ollaan toisenlaisessa tilanteessa. Hautaan sarastaa täysin uudenlainen aamu. Monista passioista tuttu koraali vie meidät samalle tielle kärsivän Kristuksen kanssa, kirkkautta kohti.
Hannu Vapaavuori
Sävelmästä lisää virren 63 tarinan yhteydessä.
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.