Virsi 242; Jo vaietkoon vaikerrus, itku
242

Jo vaietkoon vaikerrus, itku

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Jo vaietkoon vaikerrus, itku,
ei surra nyt, ystävät, auta.
Ah, Herrassa pois nukkuneille
on autuuden porttina hauta.

2.
Me toivossa hautaamme heidät,
ja toivona on sana Herran.
On ruumiimme maatuva maaksi,
vaan nouseva mullasta kerran.

3.
Nyt maailman myrskyistä päässyt
on kätkössä turvallisessa.
Nyt nukkuu hän, vaan herää kerran
taas uutena kirkkaudessa.

4.
On saapuva autuas aamu
ja valtansa jättävä tuoni.
Niin elämä kuoleman voittaa
ja taas sydän sykkii ja suoni.

5.
Kun virkoaa kylvetty siemen,
sen vaikka on kätkenyt multa,
se mullasta nostavi korren
ja tähkänä kiiltää kuin kulta.

6.
Niin ruumiskin kirkkaana nousee.
Se oltuaan multaa ja maata
saa lämpimän elämänliekin
ja uupua ei enää saata.

7.
Maa, siis ota nyt tämä ruumis,
se ollut on temppeli Herran.
Ja Luojansa kutsusta nousee
se täydellisyyteensä kerran.

8.
Jää rauhaan! Nyt peittele, multa,
ja varjele saamasi laina.
Ken Poikansa kuolleista kutsui,
on luotunsa muistava aina.

9.
Sen aamun jo valjeta anna,
kun toivomme riemulla täytät
ja itsesi, elämän Herra,
jo kasvoista kasvoihin näytät.

Lisää suosikkeihin

Kuuntele virsi