1.
Ajasta aikaan varjellut
Herra on kirkkoamme,
sanallaan meitä ohjannut
kaikissa vaiheissamme,
vieläkin tahtoo siunata
kansaansa köyhää armolla,
tarjota taivahan rauhaa.
2.
Taivasten yltää taivaisiin
kunnia kuninkaamme,
kuitenkin halpaan temppeliin
luoksemme Herran saamme.
Siunaten armolahjoillaan
Herra on seurakunnassaan
kansansa keskellä täällä.
3.
Kaste ja usko yhteen näin
kirkoksi meidät liittää.
Kristusta täällä vierekkäin
elävät kivet kiittää.
Joskus vain kaksi yhdessä
on koolla Herran nimessä,
silloinkin Kristus on läsnä.
4.
Tänne kuin äidin armaan luo
johdata, Herra, meitä.
Henkesi lahja meille suo,
suojaasi meidät peitä.
Lähetä kirkko maailmaan
kutsua suurta kantamaan
keskellä aikojen pauhun.
5.
Kirkkoon kun kellot kutsuvat,
suo sinne tiemme johtaa,
niin että kasvos armahat
kansasi siellä kohtaa.
Sinua, Herra, kiitämme!
Ristisi voitto kaikille
tuonut on autuuden toivon.
Lisää suosikkeihin
Kuuntele virsi
Laulettu 1. säkeistö
CC Freian laulajia, Teija Tuukkanen (piano)
Sävelmä
Säestys
Nicolai Frederik Severin Grundtvig 1837. Suom. Lauri Pohjanpää 1923. Uud. komitea 1937. Virsikirjaan 1938. Säk. 3 suom. Anna-Maija Raittila virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Ludvig Lindeman 1840.
Luokitus: Jumalanpalvelus Katso virsi 165 ruotsinkielisessä virsikirjassa
Virren tarina
197 Ajasta aikaan varjellut
Kirken den er et gammelt hus
Tanskan suuren virsirunoilijan N. F. S. Grundtvigin (1783-1872) virsirunouden johtava ajatus on kirkko. Hänen kirkkoa ylistävistä virsistään tunnetuin on puolestaan Ajasta aikaan varjellut Herra on kirkkoamme. Sen perusajatus on sama kuin Salomon temppelinvihkimisrukouksen (1. Kun. 8): mikään rakennus ei ole kyllin avara Jumalalle, ja "kuitenkin halpaan temppeliin luoksemme Herran saamme".
Se on mahdollista, kun ajatellaan että kirkko eli seurakunta rakentuu elävistä kivistä: ihmisistä jotka kaste ja usko liittävät yhteen. Lukumäärällä ei tällöin ole merkitystä – virren kolmas säkeistö viittaa tuttuun Jeesuksen sanaan: "Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään" (Matt. 18:20).
Tämän elävän seurakunnan kutsuvat koolle kirkonkellot. Niiden ääntä Grundtvig rakasti. Ja on kuin norjalainen säveltäjä Ludvig Lindeman (1812-1887) olisi tavoittanut niiden kaikua turvallisuutta henkivään koraaliinsa, joka kiinteästi kuuluu nyt esillä olevaan virteen. Lindeman oli aikansa tunnetuin norjalainen urkuri. Vuodesta 1839 hän toimi Kristianian eli nykyisen Oslon Vapahtajan (Vår Frelser) kirkossa. Norjan nykyisessä virsikirjassa hänen sävelmiään on nelisenkymmentä, meidän virsikirjassamme vain tämä yksi.
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.