Virren tarina
184 Mä kauniin tiedän kukkasen
Ich weiss ein Blümlein hübsch und fein
Jo virren alkuperäinen suomennos vuoden 1701 Vanhassa virsikirjassa (VVK 232) on omiaan pysähdyttämään: ”Kyll’ kauniin tiedän kukkaisen”. Kielellisen kömpelyyden toki panee merkille, moni sana on lopusta katkaistu, loppusoinnuista ei juuri voi puhuakaan. Mutta runon kansanlaulumaisen kepeä rytmi tuntuu tarttuneen tuntemattomaan suomentajaan ja tarttuu nykypäivän lukijaankin.
”Se kukkainen on totuudes’
Its’ Herran pyhä sana,
Se paistaa tääll’ pimeydes’
Kaikkein edes’,
Ja valon kaikill’ lainaa.”
Tuntematon suomentaja? Vielä vuoden 1938 virsikirjan mukaan hän olisi Erik Cajanus. Kauan näet otaksuttiin, että Cajanus olisi suomentanut jopa kaikki virsikirjaan 1701 tulleet yli sata uutta virttä. Hänen mahdollisesta osuudestaan virsien suomentamiseen ei kuitenkaan ole mitään todisteita, eikä hänen nimeään enää löydä virsikirjasta.
Kyseinen virsi on mitä tutuin, mutta eipä sen kirjoittajastakaan ole tietoa. Uskonpuhdistuksen vuosisadalla hän on elänyt: virsi on noin vuodelta 1560. Paitsi säkeistömuoto myös virren alku viittaisi siihen, että virikkeen olisi antanut kansanlaulu: ”Ich weiss ein Blümlein hübsch und schön…” (Maininta Valentin Trilleristä tämän virren kirjoittajana on erheellinen. Triller kyllä sepitti virren, joka alkoi samoilla sanoilla kuin tämä, mutta oli muuten aivan erilainen.)
Kepeän alun jälkeen ollaan äkkiä elämämme tärkeimmässä asiassa. Herran pyhä sana osoittaa tietä Kristuksen luo, ja virteen on tiivistetty kristinopin ydin. Mä kauniin tiedän kukkasen on ennen muuta virsi Kristuksesta. Alun perin kyseessä oli ehtoollisvirsi, jonka 5. ja 6. säkeistöön sisältyivät ehtoollisen asetussanat. Siltä osin tekstiä muutti ruotsintaja Peder Dåleman (1583).
Sävelmä oli vielä edellisessä virsikirjassa tasatahtinen, vakaasti junnaava. Nyt se on entistetty. Sävelkulku on sama, mutta rytmi elää – ja tekee virren eläväksi. Voimme ymmärtää, että tällaisena sävelmä aikoinaan soi sen luoneen runoilijan mielessä.
Tauno Väinölä
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.