Säk. 1–2 Juhani Forsberg 1968, säk. 3 kansainvälisen ekumeenisen nuorisotyön ohjelmistoa, suom. Pertti Luumi 1968. Virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Israelilainen kansansävelmä.
Virren tarina
515 Nouskaamme vuorelle korkeimmalle
Pastori Pertti Luumi osallistui Yhdysvalloissa 1967 pidettyyn Kirkkojen Maailmanneuvoston nuorisojaoston kongressiin, jonka eräänä tunnuslauluna oli yksisäkeistöinen profeetta Miikan rauhanprofetioihin pohjautuva laulu. Sen Luumi suomensi: ”Istumme yhdessä lehväin alla, maan päällä rauha vallitsee. Auroiksi miekat taotaan, kansat ei taistele milloinkaan.” Juhani Forsberg
kirjoitti lauluun kaksi lisäsäkeistöä, jotka pohjautuvat profeetta Miikan tekstiin:
”Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo vahvana. Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista, ja kansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: ’Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe.’ – Hän, Herra, ratkaisee kansakuntien riidat, hän jakaa oikeutta väkeville kansoille lähellä ja kaukana. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja. Silloin jokainen saa istua mitään pelkäämättä oman viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla. Näin on Herra Sebaot sanonut.” (Miika 4:1-4.)
Nouskaamme vuorelle korkeimmalle ilmestyi Nuoren seurakunnan veisuja -kokoelman toisessa vihkossa 1968. Sittemmin virsi otettiin myös virsikirjakomitean käsittelyyn. Kokeiluvihkossa Uusia virsiä 79 se sijoitettiin osastoon Rauha ja vapaus ja sen alkuun lisättiin uusi Tytti Jäppisen kirjoittama säkeistö: ”Aikojen lopussa korkeimpana / Siionin vuori hallitsee. / Kansoja virtaa Herran luo / oikeuden hän meille tuo.” Se säkeistö ei kuitenkaan ollut mukana enää komitean Virsikirjaehdotuksessa 1984, jossa virsi edelleen oli sijoitettu osastoon Rauha ja vapaus. Lopullisessa virsikirjassa se esiintyy nuortenvirtenä.
Virrellään Forsberg haluaa tuoda esiin Raamatun profetian merkityksen kilpavarustelun ja ydinsodan uhan keskellä. Sanoma luo mieliin toivoa ja kutsuu samalla rauhan tehtäviin.
Reijo Pajamo