Virsi 431; Ken on mun lähimmäiseni
431

Ken on mun lähimmäiseni

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Ken on mun lähimmäiseni
ja ketä eläissäni
myös minun tulee rakastaa
kuin omaa itseäni?
Vain isäni
tai äitini
tai veljeni,
sisareni
tai parhain ystäväni?

2.
Oi Herra, kaikki päällä maan
loit lähimmäisiksemme,
myös kieleltään ja uskoltaan
niin vieraat toisillemme.
Kun sinulta
saa hoivansa
myös kaukainen
maa, kansa sen,
niin ketään torju emme.

3.
Kun kuolit kaikkein puolesta,
oi Jeesus, ristin päällä,
suo meidän nähdä rakkaina
myös vihamiehet täällä.
Ja alttiina
suo palvella
niin omia
kuin vieraita
mielellä lämpimällä.

4.
On suurin voima rakkaus,
se toimii, kestää, voittaa,
ja niin kuin päivän kirkkaus
se sydämiimme koittaa.
Vaan tuomion
se alla on,
ken vastuutaan
ei tunnekaan,
vaan itseään vain hoitaa.

5.
Suo kovuuteni anteeksi,
oi rakas Jeesukseni,
ja armollasi uudeksi
luo kylmä sydämeni.
Se lämmitä
ja pehmitä,
niin avoin se
taas kaikille
on lähimmäisilleni.

Lisää suosikkeihin

Kuuntele virsi

Säk. 1–4 Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. 1857. Uud. Carl Gustaf von Essen 1867. Virsikirjaan 1886. Säk. 5 komitea 1937. Virsikirjaan 1938. Uud. komitea 1984. | Sävelmä: Burkhard Waldis 1553.
Luokitus: Palvelu

Virren tarina

431 Ken on mun lähimmäiseni

Vem kallar du din nästa här

Diakonia- eli palveluvirsiä oli vuonna 1938 hyväksytyssä virsikirjassa vain tämä yksi, J. L. Runebergin kirjoittama. Silloin se sisältyi osastoon Virsiä evankeliumiteksteistä; nykyisessä virsikirjassa se tietenkin on osastossa Palvelu. Palveluvirsien puute oivallettiin pian sodanjälkeisinä vuosina. Se oli yhtenä syynä siihen, että virsikirjaan liitettiin 1963 lisävihko, jonka osasto Työ ja palvelu käsitti 14 uutta virttä.

Runeberg kirjoitti lähimmäisvirtensä korvaamaan vanhan virren, joka liittyi Luukkaan evankeliumin 10. lukuun, vertaukseen laupiaasta samarialaisesta. Runebergillä tämä vertaus jää kuitenkin jonnekin taustalle. Hän lähtee etsimään vastausta evankeliumin lainoppineen kysymykseen ehdottamalla ensin meitä lähinnä olevia: oman perheen jäseniä, omaisia, ystäviä. Mutta ei: kaikki ovat lähimmäisiä, vaikka oltaisiinkin ”myös kieleltään ja uskoltaan niin vieraat toisillemme”.

Runebergin virsi käsitti alun perin seitsemän ja sen suomennos (1886) jopa kahdeksan säkeistöä. Siitä se vuoden 1938 virsikirjassa tiivistyi nykyisiin viiteen säkeistöön, joista neljä pohjautuu Runebergin tekstiin, mutta täysin uusi, siis 1930-luvun komitean lisäämä on viimeinen säkeistö: ”Suo kovuuteni anteeksi, oi rakas Jeesukseni…” Se laajentaa 3. säkeistön rukousta” ja vastaa kyllä Runebergin tarkoituksia” (Aarni Voipio).

Neljäs säkeistö vastaa niin muodoin Runebergin alkuperäistä loppusäkeistöä. Havaitaan, että hän halusi korostaa apostoli Paavalin sanaa siitä, että ”suurin on rakkaus”. Omakohtainen vakaumus kuvastuu virren alkuperäisistä päätössanoista: ”Mut armotta on katoova, / ken huoleton toisista on / ja itseään vaan hoitaa.” Nykysuomeksi muokattuna siinä nyt muistutetaan vastuustamme. Samaa elämänviisautta Runeberg julisti unohtumattomalla tavalla runossaan Saarijärven Paavosta.

Virren sävelmä on yksi virsikirjamme viidestä Burkhard Waldisin koraalista. Fransiskaanimunkki Burkhard Waldis (n. 1490-1557) kuului lähetystöön, joka 1523 lähetettiin Riiasta Saksaan ja Roomaan etsimään apua kaupungissa leviävää uskonpuhdistusta vastaan. Sillä matkalla hänestä kuitenkin tuli Lutherin opin kannattaja. Veljestöstä erottuaan Waldis toimi kauppiaana. Poliittisten mielipiteidensä vuoksi hän joutui 1530-luvulla moneksi vuodeksi vankilaan, mistä vapauduttuaan tuli Wittenbergiin ja valmistui noin 50-vuotiaana papiksi. Hän toimi kirkkoherrana Abterodessa, Hessenissä. Waldis oli tuottelias sekä runoilijana että säveltäjänä.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.