Virsi 178; Myös isämme uskoivat ennen
178

Myös isämme uskoivat ennen

Piilota nuottikuva | Muuta kuvan kokoa

Virren nuottikuva

1.
Myös isämme uskoivat ennen
ja kylvivät, leikkasivat.
Me saarnaamme aikojen mennen
kuin isämme saarnasivat:
”On täyttynyt aika, sen soi Jumala,
on lähellä Kristuksen valtakunta.
Siis kääntykää, nöyrtykää parannukseen
ja suostukaa armahdukseen.”

2.
Kun Herramme tietänsä kulki,
niin tultansa tartutti hän.
Hän tuo vielä toivonsa julki:
”Sen tahtoisin taas syttyvän.”
Hän Henkensä meillekin lahjoittaen
myös tehtävän antoi niin vastuullisen:
”Nyt menkää ja kaikille julistakaa
jo sanaani pelastavaa.”

3.
Hän, Kristus, on toivo myös maamme,
siis häntä me rukoilemme.
Ja Herralta taas kevään saamme,
hän kasvun suo kylvöllemme.
Nyt Jeesuksen nimessä korkeassa
me saarnaamme anteeksiantamusta.
Kun syntinen armon näin turvaksi saa,
hän kiittää vain armahtajaa.

4.
On kasteessa siunaus pyhä,
kun Herramme lahjoittaa sen.
Hän kansansa turvaksi yhä
tuo armonsa rikkauden.
Ja ehtoollisella hän suo omilleen
taas voimaa ja lohtua kilvoitukseen.
Hän eksyneen etsii ja tallelle tuo
ja sanallaan uudeksi luo.

5.
Nyt uskossa autuuden rantaa
jo täältä me katselemme.
Jo virtemme kiitosta kantaa,
me toivossa riemuitsemme.
Vaan kerran kun pääsemme Karitsan luo,
soi laulumme uusi kuin pauhaava vuo.
Se iäistä kiitosta Herralle soi,
hän armahti, taivaaseen toi.

Lisää suosikkeihin
Göran Widmark 1945. Suom. Niilo Rauhala 1984. Virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Emil Törnwall 1907.
Luokitus: Kristuksen seurakunta

Virren tarina

178 Myös isämme uskoivat ennen

I tro under himmelens skyar

Kiirunan Jukkasjärvellä syntynyt Göran Widmark (1910-1982) toimi pappisuransa alussa viisi vuotta hiippakunta-apulaisena Tornionjokilaaksossa. Siltä ajalta on tämä hänen virtensä, josta hän on sanonut: ”Ellen olisi milloinkaan kohdannut Tornionlaakson kristittyä nuorisoa, tätä laulua ei olisi syntynyt.” Sen nuorison uskonelämässä yhdistyivät lestadiolainen perintö ja rakkaus Ruotsin kirkkoon.

Virtensä Widmark kirjoitti eräänä tammikuun iltana 1945 Kukkolassa, pari peninkulmaa Haaparannasta pohjoiseen. ”Meillä oli ollut jumalanpalvelus koululla, tunsin oloni iloiseksi ja kiitolliseksi sen aikana…” Jonkin päivän päästä, sunnuntaina 14.1. oli lähetystyöntekijän vihkimys Ruotsin Ylitornion kirkossa. Kirkkokahvilla pappilassa laulu laulettiin ensi kerran. Siinä vaiheessa siinä oli kolme säkeistöä. Kun sitten piispa Bengt Jonzon, joka oli toimittanut vihkimyksen, sanoi että laulussa pitää olla myös säkeistö lähetyksestä, Jumalan omasta työstä, syntyi virren 2. säkeistö. Jonkin päivän päästä saarnaaja Martin Lampinen Juoksengista kirjoitti, että laulun kuten kaiken oikean Jumalan sanan tulee ”päättyä taivaaseen”. Viides ja viimeinen säkeistö näki päivänvalon.

Göran Widmark siirtyi 1945 Upsalaan Ruotsin Kirkkolähetyksen palvelukseen lähes 20 vuodeksi; siellä hän toimi mm. kirjallisuussihteerinä. Lopuksi hän oli seurakuntapappina Tukholmassa.

Widmark kirjoitti virtensä suomalaisen papin Emil Törnwallin sävelmään. Se liittyi alkuaan lauluun, joka suomennettuna tuli Siionin Kanteleeseen 1910 (nyk. SK 309 ”Ei paina mun murheeni täällä”). Törnwall (1861-1926) toimi kirkkoherrana Kristiinankaupungissa 1909–13 ja sen jälkeen kuolemaansa saakka Alahärmässä. Hän osallistui aktiivisesti Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen julkaisutoimintaan; vuonna 1911 hän toimitti Siionin Kanteleen uuden sävelmistön.

Meidän virsikirjaamme Myös isämme uskoivat ennen tuli arkkipiispa Martti Simojoen aloitteesta. Matkallaan Tornionjokilaaksossa 1978 hän kuuli sitä laulettavan rajan kummallakin puolen ja havaitsi, että suomalaisessa virsikirjassa ”ei ole virttä, joka edustaisi herätysliikkeittemme kirkkonäkemystä sellaisena, kuin se tässä laulussa ilmenee”.

Tauno Väinölä


----------------------------------------------------------------------------------

Virren viimeisen säeparin alkuperäinen sävelmämuoto esiintyy esim. Suomen ruotsinkielisen virsikirjan virressä 427.

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.