Meidän perinteessämme loppiaisen keskushahmoja ovat idästä Jerusalemin kautta Betlehemiin vastasyntynyttä kuningasta kumartamaan tulleet tietäjät. Loppiaisvirsi 47 viittaa tietäjiin varsin ohuesti. Ensimmäisessä säkeistössä välähtää tähti, mutta ei sekään ole tietäjiä opastanut Betlehemin tähti vaan Sakariaan kiitosvirren ennustus Jeesuksesta. Hän on ”aamun koitto korkeudesta”, johon jo profeetta Malakia viittasi. Neljännessä säkeistössä ”mirha” muistuttaa tietäjistä, ja veisaaja rinnastaa itsensä itämaan viisaisiin.
Tietäjät tulivat kumartamaan kuningasta, mutta sen lisäksi he toivat myös mukanaan kallisarvoisia lahjoja. Virsi 47 keskittyy lahjoihin ja varsinkin vastalahjoihin. Siinä luetellaan lahjoja, joita Jeesukselta saadaan. Näitä lahjoja ovat usko ja elämän uudistus sekä armon ja lohdutuksen tuoksu. Saamistaan lahjoista kiitokseksi veisaaja toivoo voivansa antaa itse asiassa itsensä kokonaan. Ero tietäjäkertomukseen on siinä, että tietäjät eivät itse asiassa saaneet Jeesukselta mitään. He vain halusivat osoittaa hänelle kunnioitusta.
Virren sävelmä on tekstiä vanhempi. Se on laulettavissa varsin rytmikkäästi ja eloisasti. Niinpä on ehkä hiukan yllättävää, että se liittyy alun perin kuolemasta ja iankaikkisuudesta puhuvaan virteen, joka meidän virsikirjassamme on numerolla 625. Puheena olevaan loppiaisvirteen sävelmä liitettiin meillä vasta nykyisessä virsikirjassamme.
Hannu Vapaavuori
Sävelmästä lisää virren 9 tarinan yhteydessä.
Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.